Talonrakennus erottaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ahkera
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen Inhorealistin tapaan ihmetellyt samaa koko ikäni.
Rintamamiestalon historian kaikki tietävät. En ala sitä Elleissä kertaamaan.

Mitä minä sillä omakotitalolla nyt tekisin, jos sellainen olisi joskus rakennettu. Lapset lähtevät joskus maailmalle ja jäisin mökkiini ihan yksin. Turhan paljon neliöitä yhdelle ihmiselle.

Avioero lykkääntyy monesti omaisuuden takia. Minulla ei ollut omakotitaloa, mutta muita kiinteistöjä siitäkin edestä.
Mies oli täysin ""kuutamolla"". Sekopäisenä hän myi omaisuutta ja humputteli rahat reteään elämään.

Tunsin itseni täydeksi idiootiksi itkiessäni vanhojen lahojen rötisköjen perään.

Omakotitalo ja kesämökki on suomalaista elämäntapaa.
Omituista painolastia historiasta. En ikinä enää kiinny asuntoon. Vaihdan maisemia tilanteen mukaan.
 
Aloittaja syytti naisia siitä, että nämä tälläytyvät raskaaksi juuri silloin kun miesparka rakentaa taloa! Niin kuin miehellä ei olisi asian kanssa mitään tekemistä!
 
Kumma juttu tämä jokapojan/tytön unelma omakotitalosta. Itse siinä ruljanssissa kerran mukana olleena voin todeta, että hyvä kun tuli muutto työn perässä toiselle paikkakunnalle ja talo myytyä hyvään hintaan. Koskaan en enää unelmoi siitä savotasta. Asumme onnellisina kaupungin keskustassa vanhassa kerrostalossa tilavassa asunnossa kaikkien palveluiden ja ""huvitusten"" läheisyydessä.

Eikä silloin talonrakennusaikaan lapset olleet edes kovin pieniä, kävimme molemmat töissä ja mies oli usein työmatkoilla, meillä oli ammattimiehet tuntitöissä ja valvova mestari luottotyyppi, joka hoiteli projektin hienosti alusta loppuun. Silti raksalla riitti tuhat hommaa meille puolisoillekin; siivousta, järjestelyä, repsikkana olemista, tavaroiden hankintaa, tarjousten vertailua, budjetin kurissapitämistä, päätösten tekoa, rahoituksesta ja laskujen maksusta huolehtimista, aikatauluttamista jne, jne ja lisäksi sitten tietysti normaalista perhe-elämän pyörittämisestä huolehtimista ruuanlaittoineen, kaupassakäynteineen jne.
 
""Vaikka perheen bruttotulot kuukaudessa olisivat 5500 euroa, maksimi lainat mitä noilla tuloilla saa on suunnilleen 40 000 euroa.""

Nyt taisi nimimerkillä niin no jäädä nolla pois kirjoituksestaan. Ainakin minä sain asuntolainaa ilman mitään vaikeuksia 75.000 e (ostin vain pienen kaksion) yksin alle 2.000 euron bruttokuukausituloilla. Eikä mahdoton toki maksaa yksinkään. On vain päätettävä mitä haluaa, oman kodin vai tuhlailua ihan muuhun.
 
Kaveripariskunta sai 200 000 e lainan ilman mitään vakuuksia tai takaajaa. Toisella on keskitulot ja toisella määräaikainen työ ja keskitasoa huonommat tulot, että kyllä pankista antavat taas tosi hölläkätisesti rahaa...
 
ja rahanpuutetta, kokemattomuutta rakentamisesta ja kustannuslaskelmista. Ei tarvi olla väsyneenä ja turvonneena lastenhoidosta, tai kiukkusena rahanpuutteesta.

Rakentaa voi yhteistuumin yhteen hiileen puhaltaen todellakin tehdä, kaikilla se ei vain onnistu. Toisella tai molemmilla voi muuten vaan alkaa v*ttaa, rasittaa ja alkaa ruoho aidan toisella puolella näyttämään paaljon vehreämmältä. Silloin ei paina enää yhteinen rakkaus (oliko sitä?), päätökset ja tulevaisuus. Ihminen on vain ihminen, ja joskus tekee niin kuin sillä hetkellä tuntuu. Ja kaikki saa kärsiä. Sitten voidaan vielä viime hetkellä yrittää myös niitä Inhorealistin kuvailemia verovapaita ""pakkoavioliittovuosia"".

Ihminen on ihmiselle joskus susi.
Eli kuten joku jo totesi, aloittajan otsikko oli osuva. Älä rakenna, vaan rakennuta muilla. Käy itse välillä puolison kanssa vain katsomassa miten homma etenee, jos suinkin mahdollista. Pysytte ainakin hyvissä väleissä ja jos ero tulee, niin tuleepahan muista syistä. Nimimerkillä kokemusta on ja ei enää koskaan uudestaan samalla tavalla.

 
Ei se ny aina ihan noin mene. Ollaan asuttu 7kk uudessa kodissa, jonka mies rakensi. Kesän 2004 mies oli työttömänä että sai keskittyä rakentamiseen. Minä joka työskentelin hoitoalalla, kävin siis töissä, ostin ruuat jääkaappiin, maksoin laskut, hoidin pyykinpesun ja kodinhoidon. Iltaisin kävin myös ""tontillamme"" siistimässä pihapiiriä ja myöhemmin siivoilin sisältä. Nyt mies on töissä ja minä olen ollut viikon mammalomalla,olen 36+2 viikolla raskaana, ajoitimme vauvan tulon niin, että ehdin tekemään muutakin kuin sisustamaan. Syyskuun alusta jäin työttömäksi yli vuoden kestäneestä määräaikaisesta työsuhteesta, ja jo kouluaikana vuodesta 2003 tein keikkatyötä, joten lomat oli jäänyt pitämättä. Eli tavallaan tuo 1,5 kk:n työttömyys tuntui ansaitulta lomalta. Joskus voi olla näinkin, ja lapsi joka piakkoin syntyy, on molempien toivoma ja odottama, yhteisestä päätöksestä alkunsa saanut!:)
 
Tässä kun olen seurailut näitä urakoita. Huomannut että miehillä om pakonomainen tarve saada mökki pystyyn. Jonkunlainen sisäinen pakko, kun suvussa muitakin on sen tehneet. Tälllaiselta voimat loppuvan kesken usein. Nuoret luulevat liikaa omista resusseista. Tässä suunileen jokapäivä kyselään tekemään talojen lopputöitä, kuulee kaikelaista.
 
Olen joskus kuullut sanottavan, että eihän se mies ole joka ei taloa rakenna. Omakotitalo on suomalaisille pyhä asia.
En ole nähnyt Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie elokuvaa enkä lukenut kirjaa. Jotain vanhaa jäämää tässä jutussa on.
Tutkijat sen osaavat paremmin perustella.

Myös naisena olen aikoinaan törmännyt luutuneisiin asenteisiin. Jos poikalapsi ei onnistu ensimmäisellä eikä toisellakaan yrittämällä, niin moni ei anna periksi. Kolmas hommataan poikalapsen toivossa. Sain usein kuulla ikäviä letkautuksia tyyliin ""milloinkas se poika hommataan tai kyllä se nyt varmaan on jo poika"".

Maaseudulla asenteet ja arvot pysyvät tiukassa.
Matti Vanhanen edustaa tyypillistä hartiapankkirakentajaa.
Remonttimies löytyy omasta kodista.

Seurustelin aikoinaan rakennusmestarin kanssa. Parin kuukauden seurustelun jälkeen mies oli jo rakentamassa mielessään omakotitaloa kotiseudulleen meren rantaan.
Sairastin silloin ja sairastan edelleen omakotitalokammoa.
Minulle ruskea tiilitalo edustaa vankilaa.

Omat vanhempani rakensivat aikoinaan rintamiestalon sodan jälkeen. Jopa nauloista oli puutetta. Talo on vieläkin pystyssä, mutta en päässyt sinne kesällä juopottelevan isoveljeni takia.

Suomi on täynnä hylättyjä tai huonolla hoidolla olevia taloja.
Elämän parhaat vuodet hukataan taloremonttiin tai velkojen maksuun. Voisin kirjoittaa tästä aiheesta tiiliskiviromaanin.
Vihasin aikoinaan rakentamista monesta syystä.

En vihaa enää. Minulle tulee aina ahdistava olo nelosen tosi-tv-rakennusohjelmista. Nuoret parit kilpailevat keskenään.
Miksi asumisesta tehdään nykyään niin iso numero.
Koti on elämistä varten eikä kulisseja varten.

Terveisiä sisustusohjelmien tekijöille. Sieluni lepää nykyään tässä kodissa. Tämä koti ei pääse yhteenkään tv-ohjelmaan.
 
Alkuperäinen kirjoitti:
""Järjestelkää elämänne realistisemmin, niin ei tarvitse ruikuttaa rahan puutetta eikä pienten lasten aiheuttamaa väsymystä. ... ehtii hoitaa heidät kunnolla ja talon rakennus sellaiseen elämäntilanteeseen, että rahaa on riittävästi ja aikaakin riittää siihen puuhaan.""

Taitaa olla mahdoton yhtälö tuo alkuperäisen ehdotus. Ensinnäkään lapsia ei saada kuin postimyynnistä, vaan raskaaksi tulo voi kestää vuosia. Toisekseen, siinä vaiheessa, kun lapsia suunnitellaan, on mennyt monta vuotta opiskeluihin, työpaikan ja parisuhteen (ja oman itsensä) löytämiseen, ja naisten biologinen kello tikittääkin jo uhkaavasti.

Järjestele siinä sitten ajankäyttöä ""realistisemmin"". Joskus elämässä on kiireisempiä aikoja ja sillä siisti. Suomalaiseen perusluonteeseen muuten kuuluu valittaminen ajan vähyydestä - kiireinen ihminen kun koetaan ahkerana ja uhrautuvaisena.

Meillä harrastetaan muuten myös ""hartiapankkirakentamista"". Mielelläni autan muiden työmailla, mutta jos jotain itse jonain päivänä rakennan/rakennutan, ketään sukulaismiestä en päästä paikalle päättämään rakennusteknisistä asioista. Ammattilaisten kanssa voi sentään tehdä kirjallisia sopimuksia sanktioista, jos jotain menee pieleen - tuttavien mokia on usein vain kestettävä.
 
No ohhoh. Miltähän vuosisadalta nuo ajatukset 'poikalapsesta' oikein ovat. Ilmeisesti jostain todella kaukaa menneisyydestä.

En ole itse koskaan missään ikinä kuullutkaan tuollaista ja jotenkin en oikein usko, että tuollaista enää nyky-Suomessa on. Ehkä joskus joku 1800-luvun loppupuolella oleva vanhempi henkilö on saattanut murjaista jotan tuollaista, mutta tuskinpa nykyään.

Mutta asiaan. Me ollaan rakennettu mieheni kanssa omakotitalo, joka me suunniteltiin (arkkitehdin planttuja nääs) itse ja mies halusi olla rakentamassa mukana. Suurin osa kyllä teetätettiin vieraalla, mutta oli joitakin juttuja, mitkä mies halusi nimenomaan tehdä itse. Yhtäkään kertaa ei projektin aikana riidelty ja lihomistakaan ei havaittavasti ollut. Kaksosten hoito sujui niinkuin aina ennenkin. Itselleni ja ilmeisesti miehellenikin jäi hyvä fiilis rakennusajasta. Vielä ollaan yhdessä ja istuskellaan takkahuoneessa saunan jälkeen sulassa sovussa. Molemmilla tytöillä on omat huoneet ja tilaa riittää, kun sukulaisia tulee kylään. Ollaan kyllä onnellisia, että saatiin just sellainen koti, mistä ollaan haaveiltu.

Saattaa olla, että joku lähtee soitellen sotaan eikä ole tehnyt kunnolla esivalmistelutöitä eli suunnitellut hommaa tarpeeksi hyvin. Saattaa ilmaantua ongelmia myös avioliittoon. Mutta eiköhän suurin osa pareista kuitenkin yhdessä pysy.

Itse en voisi enää asua missään kerrostalossa tai edes rivarissa. Niitäkin tuli kokeiltua, mutta haluan tilaa ja avaruutta ympärille.

Jokainen hommaa sellaisen kodin, missä viihtyy. En oikein ymmärrä joidenkin valitusta TOISTEN taloprojekteista.
 
Alkuperäisen ehdotus ei todellakaan ole mahdoton. Tuo on toteutettavissa, kaikki muu on vain selittelyä.

Selittelijöiden suusta kuulee seuraavanlaisia ""totuuksia"":

- myöhästyin, koska autossani oli kesärenkaat ja ne piti vaihtaa ensin (renkaat olisi voinut vaihtaa jo edellisenä päivänä)

- työn aloitus myöhästyi, kun ei ollut työkaluja (työkaluja olisi voinut huolehtia hyvissä ajoin)

- kauheaa, kun rahat eivät riitä maksamaan laskuja (samaan aikaan työnnetään rahaa rahapeleihin ja huvituksiin)

- ei raskautta voi suunnitella (ehkäisyn voi tosin jättää suunnitellusti pois... olisiko sillä mitään tekemistä raskaaksi tulon kanssa?)

- ei ajankäyttöä voi elämässä järjestellä realistisesti (aikapula ja järjestäytymättömyys on itseaiheutettua, syyllinen löytyy peilistä)

Tarvitseeko listaa jatkaa?
 
Pointer kirjoitti:
""- ei raskautta voi suunnitella (ehkäisyn voi tosin jättää suunnitellusti pois... olisiko sillä mitään tekemistä raskaaksi tulon kanssa?)""

Raskauskommentillani tarkoitin sitä, että jos ensin rakentaa talon ja hoitaa tuloasiat kuntoon, niin lapsia ei välttämättä kuulukaan heti, kun muut puitteet ovat kunnossa. Eikös se hallitustin haluaisi laskea ensisynnyttäjien ikää vuodella tms? ;)

Ajankäytön järjestely taas... Itse ymmärsin alkuperäisen tarkoittaneen ajankäyttöä vuosien aikaskaalalla, eikä viikkoskaalalla. Oli miten oli, oma työ- ja vapaa-aikani on ikävän järjestettynä jo nykyisellään. Joskus sitä oikein kaipaisi sellaista päivää, jolloin vapaa-aikaa ei olisi erikseen tarvinnut kalenteriin merkitä... *huoh*
 
Eikö siis elämässä ole mitään muuta television katsomisen ja talonrakentamisen välillä? Eikä siinä mitään, jotkut parit ovat luontevia rakennuspuuhissa ja nikkaroinnissa - jopa nauttivat siitä. Toiset taas ryhtyvät hommaan sen kummemmin ajattelematta ja palavat loppuun niin mies, vaimo kuin rahatkin.
 

Similar threads

Yhteistyössä