Tajusin tänään just, että en oikeastaan pidä muiden lapsista

mutta ei mulle oo "ihan sama" muidenkaan lapset.huolehdin lasteni ystävistä ja tuttujeni lapsista.ja kyllä riipii sydäntä jos jotain lasta kohdellaan kaltoin.

 

Ja sitten tajusin, että ei mua oikeestaan hirveesti kiinnosta muiden jutut niiden lapsistakaan. En vaan jaksa kuunnella. Kaikki muut varmaan ajattelee samoin meidän lapsesta?!

No...todennäköisesti joo :snotty:

No, niinpä! Siis vasta nyt tajusin ton. Tosin ei mua haittaa jos muut ei jaksa kiinnostua mun lapsesta, kun en mäkään kiinnostu muiden lapsista. Kunpa vaan kaikki tajuisi ton.. anoppi selittää aina meidän vauvan pikkuserkun (n. samanikäinen vauva) ummetukset ja muut kakkakoostumukset ja mua ei jaksa kiiinnostaa. Mutta ehkä mäkin vähän alan rajoittaa meidän vaavista kertomista ja kerron vaan jos kysytään jotain..

Juu, ei kukaan jaksa/halua kuunnella pitkiä vuolatuksia omista lapsistaan/lemmikeistään/sairauksistaan...aina tarttis osata huomioida myös toista osapuolta vaikka itse olis ihan sekaisin onnesta omissa asioissaan.

 

Joo, sama täällä. Ei ne toisten lapset enää samalla tavalla saa hymyilemään mitä ennen. Ja nyt joku älypää tietty luulee että mä hoidan niitä kulmat kurtussa.

 

mutta ei mulle oo "ihan sama" muidenkaan lapset.huolehdin lasteni ystävistä ja tuttujeni lapsista.ja kyllä riipii sydäntä jos jotain lasta kohdellaan kaltoin.

peesi, toi on niin totta, kun lukee heitteillejätöistä yms niin ihan kauhealta tuntuu ja haluis pelastaa jokainen rääpäleen, yhtään ei sillon mieti että voihan ne lapset olla millaisia vaan, kaikki ottais heti luokseen ja syliin....

 

Mä tunnen pari lasta, joista pidän. Tämä kyllä vasta sen jälkeen, kun olin heihin tutustunut ja oppinut pitämään persoonina. Jossain kaupassa näkemistäni lapsista en lähtökohtaisesti pidä yhdestäkään, varsinkaan vauvoista. Noin viisivuotiaasta ylöspäin alkaa olla jo jotain järkeä Lapsen huutoa en kestä kuunnella yhtään, vaikka minkä ne sille mahtavat, vauvat ainakaan :ashamed:

 

Heh... Mä oon joskus teininä tykänny lapsista, mutta enää en tykkää jostain syystä, no en inhoakaan mutta en osaa olla niitten kans, en juttele, en osaa leikkiä niitten kans, en osaa ottaa mitään kontaktia. Tommoset alle 1v vauvat erikseen.. Kuitenki oman perheen haluan kaikista eniten, vauvakuume jyllänny n. 15-vuotiaasta asti. =)

 

Mä tunnen pari lasta, joista pidän. Tämä kyllä vasta sen jälkeen, kun olin heihin tutustunut ja oppinut pitämään persoonina. Jossain kaupassa näkemistäni lapsista en lähtökohtaisesti pidä yhdestäkään, varsinkaan vauvoista. Noin viisivuotiaasta ylöspäin alkaa olla jo jotain järkeä Lapsen huutoa en kestä kuunnella yhtään, vaikka minkä ne sille mahtavat, vauvat ainakaan :ashamed:

Tää myös totta, naapurin pojista pidän tosi paljon kun olen heitä seurannut kohta 10 vuotta, eivät täydellisiä mutta niin tuttuja että helppo olla ja komentaa jos tarvetta, samoin kehua. Kyllä se tykkääminen vaatii joko sitä että lapsi on hyväkäytöksinen ja söpö (no ainakin hyväkäytöksinen) tai sitten niin tuttu että siitä oppii tykkäämään (No ei kaikista siltikään)