Tahkoojat 200

  • Viestiketjun aloittaja ~~~~~~ :)
  • Ensimmäinen viesti
Molly*
Hienolta näyttää Peppi! Oikein hyvät näkymät! Mulle muuten suositeltiin sitä akupunktiota nimenomaan myös punktion ja siirron yhteyteen ja sellaisia juttuja luin netistäkin kun asiaa tutkailin, siis että olisi myönteisiä vaikutuksia just silloin käydä. Eli muhun pistettiin akuneuloja päivää ennen punktiota (punktiopäivänä se ei enää oikein ehdi vaikuttaa) ja sitten samana aamuna kun siirto oli muutama tunti myöhemmin. Kokemuksesta siis ja vinkkinä vaan, että jos haluatkin harkita. Siirron jälkeenkin voi käydä, kiinnittymisen aikoihin, eli n. 6 päivää punktiopäivästä jolloin hedelmöittyminen on tapahtunut. Mutta mä en käynyt kun olin sitten jo niin huonossa hapessa sen hyperini kanssa ja sairaalassa ja kaikkee.

Voi vitsi teidän kokkailut ja leipomiset, naiset! Mä haluun kans! Mutten millään jaksa nähdä vaivaa :) Mies on työreissulla koko viikon, mä yritän päästä mahdollisimman helpolla kun ei oo päächef kotona kokkaamassa mulle ja väännän sit vaan jotain nopeaa fetapastaa tms iltasin... Muuten omassa navassa kaikki vaikuttaisi olevan hyvin. Kuvotus on ehkä hieman laantunut parina viime päivänä, oli aika paha koko viime viikon ja niinhän sitä spurttia oltiin otettukin.

Tosi hienoa Manna kun sait sparrausta kouluhommissa. Tsemppiä! Olet kaukaa viisas kun jaksat opiskella lisää - nimenomaan tässä elämänvaiheessa - ja se palkitsee varmasti vielä. Missä sun kierto nyt huitelee??.......

Aika urakka tuo teidän nurtsin leikkaaminen Sanelma! Huh, sen jälkeen sitten rantasaunaan nauttimaan löylyjä. Vieläkö uskaltaa pulahtaa vai onko jo liian kylmää?


 
Sanelma*
Puuh, jaksoin kuin jaksoinkin lähteä nurtsin leikkuuseen. Tosin vähän typistin sitä, kun asiantuntevasti arvioin, että yhdeltä alueelta ei ihan selvästi ollut kasvanut nurtsi huomattavasti edellisen leikkuun jälkeen ;). Heh. Ai miten niin huijasin itseäni... No meni siinä kuintekin melkein 1,5 h.

Rantasaunassa ollaan kyllä saunottu vielä viikonloppuisin, mutta koska säiden kylmenemisestä johtuen lämmitykseen menee äkkiä 1,5-2 tuntia, on se nyt jäänyt pois arki-illoista. Pulahtanut en ole tänä kesänä montaakaan kertaa. Jokusen viikon tuossa keskikesällä lämpötila joessa oli siedettävä siinä 20 asteen kieppeillä, mutta kyllä se mulle nyt on auttamattomasti liian kylmää. Virtaus on niin kovaa, että jäähtyykin nopeasti.

Viikonloppuna mun pitäis vaihtaa kivet sisäsaunan kiukaaseen, niin pistetään se sitten päälle taas talveksi (hetivalmiskiuas). Se on mukava, kun pääsee niin helposti löylyihin aina kun haluaa, viehän se toki sähköä, mutta jostain nautinnoista on sentään maksettava. Maistuu sitten taas keväällä herkulta tuo rantasauna, kun pitkän talven odottaa.

Kyselinkin jo joskus aiemminkin sulta Molly, että oletko pahoinvoinnista huolimatta pystynyt syömään kaikkea, vai oletko joutunut valikoimaan?
 
Vippe
Heissan! Sorry, on kiirusta pidellyt, kuten varmaan arvasittekin...

Viikonlopun syömingit meni kivasti ja tissuttelukin jäi muutamiin drinksuihin omalla kohdalla. Vieraat lähtivät yhden aikaan ja käytiin sit nukkumaan. Aamulla oli ihan virkku olo, joten senkin puolesta meni hienosti. :) Baariin ei siis lähdetty, harvemmin tulee sitä tehtyä, kun kotona voi melko vapaasti soitella musaa. :)

Mannalla ja Pepillä on hoidot vauhdissa, tsemppiä kovasti niihin! Täällä on peukut ojossa!

Ens viikonloppu on varmaan aika rauhallinen. Mies menee poikain mökkireissulle, ja mulla on suunnitelmat auki. Enköhän nauti kotonaolosta, kun sitä ei ole ihan hirmuisesti ehtinyt tehdä viime aikoina. Mutta nyt pitää palata töiden pariin..
 
Molly*
Taas perjantai! Justhan me vasta saatiin viime viikonlopun syömingit ja tissuttelut käytyä läpi, hih :) Muuten aika on kyllä jotenkin taas madellut tämän viikon.

Vastailinkin Sanelmalle plussiin, että onneksi kuvotuksesta huolimatta olen pystynyt syömään aika hyvin kaikenlaista. Tietty välillä tekee enemmän mieli jotain tiettyä ja toiste jotain muuta.

Manna teki taas katoamistempun ;) Mikä tilanne ja vointi?

Pepillä tais olla tänään uusi ultra? Päätetäänköhän sen mukaan sit ensviikon punktiopäivä? Tulehan linjoille kertomaan!

Mukavaa viikkistä kaikille!
 
Mannaejk
Moi,
Kauhean kiire viikko. Tuntuu, ettei millään helpota. Kierto vaihtui; mennään jo kp 3. Eli ensikiertoon sitten alkaa Puregonit. Sitä odotellessa.
Onpas urakkaa Sanelman nurtsissa. Kuvista tosiaan voi todeta lääniä riittävän:) Rantasaunailu kuulosta niin mukavalle ja idylliselle, mutta onhan tuo hetivalmis tosi kätevä ratkaisu etenkin talvella. Meille tulee taloon muuten puusauna..Ollaan hiukan hassuja varmaan joidenkin mielestä, kun sellanen haluttiin ja teettää lisätyötä niin rakennusvaiheessa kuin käytössäkin, mutta kun se oli meille tärkeä juttu. Ja onhan puusaunan löylyt niin ihanat. Vielä kun olisi pulahtamismahdollisuus;)
Molly saa miehen kotiin; ja laittamaan sulle kunnon ruokaa, hih* Ihanaa, kun mies kokkaa. Mulla ei sellaista ukkoa ole, höh! Nauttikaa kovasti viikonlopusta.
Miten Pepin ultrakuulumiset? Koska punktio? Peukut on ojossa ja odotellaa hyviä kuulumisia.
Vipelle myös mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua. Ja kaikille muillekin!
 
Peppi_82
Täältä tulee ultrakuulumiset.. Ja hyviä onkin. Folleja on tulossa parisenkymmentä. Olokin alkaa olla aika tukala. Pakottaa ja jomottaa koko ajan. Tiedä sitten mitkä on kypisä. Enemmän joka tapauksessa ku viimeksi. Punktio onkin sitten heti maanantaina. Suurimmat follit on jo niin isoja, ettei voida jäädä odottelemaan. Tänään vielä viimenen annos gonalilla ja aamulla synarelat, huomenna kello 22 pregnylin vuoro. Et nyt tapahtuu niin nopsaan, ettei kerkiä jännitellä =). Ihan hyvä niin.. Tänään kävin akupunktiossakin. Nyt täytyy käskystä levätä, nauttia nesteitä ja odotella maanantaita. Istuminen alkaa olla tuskaa... Kaikille mukavaa viikonloppua!
 
Mannaejk
Hienoa Peppi! Peukkuja huomiseen punktioon ja toivotaan, että kypsiä saadaan. Tuosta näkymästä päätellen kyllä saadaan varmasti hyviä. Nopeaa sitten tapahtuu, kun alkaa tapahtua ja hyvä niin. Peukut on ojossa!
 
Molly*
Vau Peppi jo punktiossa tänään! Oikein paljon peukkuja että sujuu kivuttomasti ja saatte paljon muniksia jotka hedelmöittyy hyvin!! Raporttia odotellessa :) Ainakin follimäärä vaikutti huisilta ja uhh, know the feeling kun viimeiset päivät tuntuu vähän ahtaalta ja alavatsaa pakottaa. Voi että mä odotan jo malttamattomana, että tulet kertomaan päivän kuulumiset!

Itselläni olo edelleen aika ajoin vähän heikko. Siis kuvottaa jne. Mutta jee, jos kaikki nyt menee loppuun asti hyvin, niin kuulin just puhelimessa että saan mieluisan odottaja- ja äippälomakaverin jolla LA maaliskuussa. Asuu ihan lähellä ja kuuluu yhteen sellaiseen special-porukkaan joiden kanssa tavataan säännöllisesti. Ihanaa!

Miten muiden viikkis sujui? Meillä ihan, surprise surprise, rauhallisesti.

Manna, odotatko siis vielä yhdet (seuraavat) menkat ja sitten alkaa hoito?
 
Vippe
Helou töiden lomasta! Toivottavasti Pepin punktio sujui hyvin ja saalis oli hyvä. Peukut!

Molly, ompa kiva, kun sait läheisen odottajakaverin. Hinoa! :) Hyvä että kuvottaa ja muuta, vaikuttaa hyvältä! :) Onko teillä vielä jotain seurantaa, vai onko sit niskapoimu seuraava ultra?

Mulla rauhallinen viikonloppu. Lauantaina kävin shoppailemassa (löysin pari trikoopaitaa ja parit synttärilahjat), sit hengailin kaverin luona illan.. Sunnuntaina kävin vähän liikkumassa ja pötkötin soffalla. Vähän tuli pestyä pyykkiä ym toisella kädellä. :) Mies kotiutui kans jossain vaiheessa.

Eipä tänne sen ihmeempiä.. :)
 
Sanelma*
Iltoja! Tulin kurkkimaan joko olis Pepiltä uutisia. Peukut pystyssä, että kaikki on sujunut hyvin.

Täytyy palata uudemman kerran taas kurkkimaan. Mukavaa viikkoa kaikille.
 
Mannaejk
Peppi mielessä täälläkin. Toivottavasti kaikki mennyt hyvin ja hedelmöittyminen olis mennyt putkeen ja sitten vielä jakautuminen! Peukkui!! Tule kertomaan, kun jaksat ja ehdit.

Ihanaa Molly että on mama-kaveri tiedossa. Tosi kivaa! Saatte yhdessä pähkäillä ja jakaa odotuksen/lapsenhoidon salaisuuksia:) Musta tuntuu, että juna on mennyt niin vauhdilla mun ohi, ettei pahemmin potentiaalisia odottajakamuja enää ole kaveripiirissä, jos nyt itsellä sattuisi tärpätä. Mutta eihän sitä tiedä.. tosiaalta on meitä vielä jäljellä "pari hassua", jotka ovat ilman lasta. Mutta hyvältä kuulostaa kuvotuksetkin; sehän mainaa, ett hormonitasot on "kohdallaan" ja sintti kasvaa kovaa vauhtia, jihuu!

Mkavia viikonloppuja ollut Vipellä ja Mollylla. Mä kaipaan tota löhoilyä ja rauhaa, mutta sitä ei ole nyt ollut. Ois ihana vaan oleilla sohvalla ja vailla mitään pakollisia menoja välillä. No, nyt nää viikonloppubuukkaukset loppui ja saa ottaa rauhassa varmaan. Pitäis jaksaa hiukan liikkuakin, ettei aivan lösähdä.Huoh* Viikonlopuna li juhlat ja mentiin nukkumaan klo:5.30 aamulla..UUUUH! Armoton väsy sitten eilisen ja vielä tänänkin. Ja tietty koulu+työpäivä eli aika poikki olin iltapäivällä. No, oma vika. Nyt alkaa kuitenkin rauhallisempi meno..Noin 3 viikon päästä alkaa Puregonit eli Molly sit kun vuoto alkaa, niin alan kp2 muistaakseni pistään. Vitsit, kun saisi jostain sen potkun takapuoleen, että jaksaisi innostua ja tsempata itseään. Kiitos vain teille, kun olette hengessä mukana ja tuette. Olette ihania <3!

Nyt pitää alkaa kyttäileen BB:tä..Niin turhaa, mutta niin koukuttavaa ajanhukkaa ;D
 
Peppi_82
Iltoja

Mä olin jo eilen tulossa kertomaan kuulumisia, mutta soneran laajakaista ei suostunut toimimaan. Nyt vasta puolisen tuntia sitten sai taas yhteyden. Niillä tais olla joku laajempi häiriö. Mutta sitten asiaan.. Punktio meni oikeen hyvin. Ei juurikaan kipuja. Saalis oli 18, joista osa himpun verran pieniä. HIeno määrä kuitenkin ja mitä parasta 11 hedelmöittyi. se on kuitenkin 2x niin paljon ku viimeksi. Soittelin tänään ja siirto ois sit huomenna. Nyt kädet ristissä, että moni olisi myös lähtenyt jakaantumaan. Palailen kertomaan uutisia siirron jälkeen.. Vielä on alavatsa sen verran aristava ja jomottava, että siirryn sohvalle... Mukavaa illan jatkoa kaikille!



 
Molly*
Jee, hienoa Peppi!! Tänään sitten siirto ja odotamme lisää uutisia jakautumismäärästä ja siirtotoimenpiteestä, kivaa! Siirtääköhän ne yhden vai kaksi?...

Sorry tytöt, jää lyhyeksi tämä viesti, gotta go! Palaillaan!
 
Sanelma*
Tosi hieno määrä hedelmöittyneitä teillä Peppi! Hyvä, hyvä. Toivotaan, että jatko menee yhtä positiivisissa merkeissä. Siirtokuulumisia siis odottelemme seuraavaksi.

Anna mennä Manna tuleva hoito vaan omalla painollaan. Ei se välttämättä mitään sen suurempaa innostutusta tarvitse. Tarkoitan tällä nyt sitä, että itselläkin tuo viimeisin kierros sattui siihen naapurikatastrofin aikaan ja hoito tosiaankin meni vähän niin kuin vasemmalla kädellä selän takana siinä sivussa. Aivokapasiteetti oli kertakaikkiaan muualla käytössä, ja vasta oikeastaan siinä kun jännäilyt siirron jälken alkoi, niin aloin tajuta että hoito olikin jo loppusuoralla. Eikä tuosta "ajattelutavasta" näköjään haittaakaan ollut... Tsemppiä tulevaan kuitenkin täältä päin.
 
Vippe
Hieno juttu, Peppi! Täällä pidetään peukkuja siirtoon. :)

Täällä ei ihmeempiä auringon alla. Töitätöitä. Ei paljon muuta oo ehtinyt tällä viikolla..

Sanelma, mites muuten siinä naapurikatastrofissa kävi? Toivottavasti kaikki on siellä hyvin.

Tsempit Mannalle! On se kyllä rankkaa ja inhottavaa, kun on niin kiireistä ja sit on väsynyt eikä jaksa liikkua.. Liikkumisesta kyllä tulis hyvä ja pirteä olo, joten koitahan saada itseä niskasta kiinni.. Heh, täältä on nyt helppoa huudella, kun itellä on hyvä draivi päällä sen suhteen. Yks aamu kävin salilla ennen töihin tuloa. :) Ans olla kun marraskuu koittaa.. yleensä mulla lösähtää sitten. :/

Mutta nyt pittee taas mennä. Ollaan kuulolla!
 
Sanelma*
Vippe, välilä jo näytti naapurissa uskomattoman hyvältä, mutta nyt on viime viikkoina tullut valitettavasti tuntuvaa takapakkia. Aika rankaa on heidän elämänsä tällä hetkellä. Koitan tarjota apuja, mutta ei oikein pysty mitenkään järkevästi auttamaan.

Huhuu Peppi??!!
 
Peppi_82
Pikainen hellou sängyn pohjalta.. Mä oon oollu tosi kipee punktiosta asti. Alavatsaa, - selkää jomottaa ja särkee koko ajan. Panadolilla se helpottaa hetkeksi mutta ei pitkäksi. Käskystä olen siis koittanu vaan maata ja juoda. Munasarjat ovat vieläkin koko luokkaa 9 ja 7 cm eli on kuulemma normaalia tuo jomotus. Olihan mulla ihan asiaakin =) Kyydissä kaksi matkustajaa ja pakkasessa kahdeksan. Eli neljäksi kerraksi siirrettävää jos tästä ei nyt tärppää. Olen siis hyvillä mielillä. Nyt vaan nämä piinaavat viikot, päivät, tunnit ja minutit.... Mut palailen varmasti kertomaan taas kuulumisia kunhan olokin tästä paranee.. Istuminen tekee vieläkin tuskaa.. =/ Kiitos kaikille tsempeistä. Niitä tarvitaan edelleen.
 
Nasuppi
Hienoa Peppi, mahtavia uutisia! Tosin ei tietty tuo olotila, muista sen valitettavan hyvin... Muista juoda paljon vettä. Olen jännäillyt täällä taustalla tilannettasi ja hoidon etenemistä, mutta kirjoitellut enemmän tuonne toiselle puolelle. Tosi hienoa, että saitte kaksi kyytiläistä matkaan ja vielä noin runsas pakkassaaliskin. Grrrreat! Peukut kovasti pystyssä!

Sanelma, tosi ikävää kuulla, että naapurin tilanne on ottanut takapakkia. Uskon, että on varmasti vaikea koittaa auttaa siinä tilanteessa. Varmasti hekin tietävät, että auttaisit mielelläsi, jos vain tietäisit miten. Toivotaan, että tilanne lähtee pian uudestaan parempaan suuntaan.

Tosi kivaa, kun Mannakin on taas ruvennut kirjoittelemaan, hiphei! On niin mielenkiintoista lukea teidän taloprojektista ja millainen teidän unelmakodista tulee. Kuulostaa upealta. Toivottavasti päästään joskus vierailemaan siellä, tahkoojatapaaminen Mannan uudessa kodissa, hih :) Kohta teilläkin alkaa taas jännäily, ja meillä muilla täällä jännäily siinä mukana. Voi miten kovasti toivon...

Vippelle jaksuja töihin! Onko kova kiire? Hienoa, että on liikuntaspurtti päällä, vaikka kestäisikin vaan marraskuuhun asti :) Onko teillä työn kautta tarjolla erilaisia jumppia tms.?

Sanelma, ihania ne hipaisut! Mulla oli vaikeuksia tunnistaa niitä aluksi, mutta jossain vaiheessa ajattelin, että nämä nyt eivät enää voi olla mitään ilmavaivoja tai elohiiriä :)

Missäs Molly viipottaa?

Meillä menee ihan kivasti, synnytystä aletaan jo odottelemaan. Jos nyt pari viikkoa kuitenkin vielä pysyisivät masussa - mutta kiitos ei mielellään sen enempää :) Alkavat olla kaverit jo sen verran isoja, että painavat kipeästi paikkoja ja liikkuminen on hankalampaa. Ihanaa saada pian oma kroppa takaisin - tosin vielä ihanampaa on saada nyytit syliin.

Hyvää viikonloppua kaikille, pian se on jo täällä, jee!
 
Molly*
Yesh, hienoa Peppi, kaksi kyytiläistä matkassa ja hurja määrä sisaruksia pakkasessa! Hui tuo olotilasi ei kuulosta todellakaan kadehdittavalta, tuoreessa muistissa täälläkin... Tosiaan juo ja lepää. Onko vatsa paisunut? Jännät ajat on edessä, piina on kyllä älytön ja se pari viikkoa tuntuu niiin pitkältä ajalta.

Speaking of, niin meillä on parin viikon päästä np-ultra. Käytiin tänään kurkkimassa bebeä ultralla taas, oli niiiiin ihanaa. Tuntuu aivan epätodelliselta. Hän siellä nukkui ensin kunnes lääkäri vähän tönäisi ultralaitteella mun vatsan päältä ja pikkuinen siellä heräsi :) Alkoi vimmatusti heiluttamaan käsiä meille ja potkimaan pienillä jaloilla! Sitten nukahti pian uudestaan. Ja sydän sykki siinä koko ajan. Mä en tajua että tää on todellista, en todella tajua!

Nasupilla alkaa h-hetki lähenemään, jännää :) Hyviä vointeja sinne!

Sanelman naapurin tilannetta on minunkin pitänyt kysyä. Harmi jos on tullut takapakkia :( Mutta onko ennuste kuitenkin ihan ok vai eikö lääkäritkään voi sanoa tässä vaiheessa? Voi kunpa perhe jaksaisi. Ja ymmärrän, että sinulla on läheisenä vaikea tilanne. Miten olla avuksi ja tueksi.

Vippen kuntoilut kuulostaa todella hyvältä. Itse en ole sellaista harrastanut viimeiseen 3 kuukauteen. Ollenkaan. Plääh. Tuntuu kyllä yleiskunnossa ja näkyy lihasmassassa (=mikä lihasmassa?).

Mannan unelmatalosta on tosiaan aina yhtä kiva kuulla, lisää lisää :) Eiköhän oteta treffit siellä vielä joku kerta, hih. Tuleeko teille ilta-aurinkoa terassille vai miten päin se talo olikaan suunniteltu?

Toivottavasti sun ei tarvii Manna stressata kauheasti nyt hoitoa edeltävänä aikana, siis siitä hoidosta. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta koittakaahan ihanan miehesi kanssa nauttia työmaasta ja talosuunnittelusta, saunomisesta, rentoutumisesta. Olet kovasti mielessä ja kestotsempit ja peukut on päällä. Mä lähetän suojelevia enkelinsydämiä sinulle takaisin, se minkä sinulta kesällä sain on suojellut hyvin!

Olikohan vielä jotain. Mä taidan lähteä tästä lepäämään. Palaillaan!
 
Mannaejk
Moikka täältäkin,
Pitä heti sanoa, etten kertakaikkiaan ehdi täällä kirjoitella samalla tavalla kuin ennen ja se harmittaa. Tipun kyydistä, mutta yritän päivitellä ja lueskella juttuja sitten pikaisesti ja olla mukana edes jotenkin:)

Ihanaa Molly, ihanaa! Tuntuu niin hyvälle teidän puolesta että! Siellä se pikkuinen voi hyvin ja kasvaa. Uskomattoman ihana juttu! Tuntuu niin ihanalle, kun olette onnistuneet!!! Ja tosi pian NP-ultra! Millä viikoilla nyt jo mennään?? Onko vatsa yhtään kasvanut/turvottaako edes hiukkasen jo :)?

Pepillä huipputilanne! Mahtava saalis, hyvin jakautuivat ja vielä pakkasessakin NOIN paljon! Huh! Ja mikä ihaninta; kaksi mukana ja pekut on niiiin pystyssä täällä! Oliko 4-souluisia mitä siirrettiin? Onko nyt Luget 2 vai 3 x päivässä? Onko muita "tukitoimia"? Mua kiinnostaa kuten huomaat kovasti kaikki yksityiskohdat:)! Peukkuja!

Voi Sanelman naapuruksia. Että miten elämä heittelee. Just kun siellä piti mennä hiukan paremmin, eikös? Toivotaan voimia ja asioiden parantumista sinne. Miten Sanelma muuten voit itse ja jakselet?

Nasupilla alkaa tosiaan jo olla varmaan tukala olo, kun kaksi siellä ottaa tilaa itselleen masussa. Hyvähän on, että pysyvät siellä vielä tovin, mutta taitaa olla aika raskas olotila jo. Kovasti tsemppiä synnytykseen, sehän voi olla ihan lähipäivinä/aikoina nyt ajankohtaista:) Hui!

Raksaprojekti on edennyt kivasti. Itse ollaan lähinnä käyty siistimässä tonttia ja mies nyt on jonkinverran siellä ollut seiskoskelemassa päivisin:) Mutta kivijalka on tehty, seiniä ja kattotuoleja sitten viikon/kahden sisällä ja sitten sitä alkaa paremmin hahmottaa, kun jotain nousee pystyyn. Piha on lounaaseen eli etelästä paistava päiväaurinko on tosi kiva ja sitten terassi on mietitty enemmän lounas-länsi-suuntaan, niin mahdollistaa sen iltaistuskelun auringossa:) Tervetuloa vaan sitten kylään, ilmanmuuta!

Nyt Housen pariin..Kuullan taas!
 
Peppi_82
Mollylla niin ihania kuulumisia taasen. Onnen-tunne on varmaan jotain mahtavaa.. =)

Nasupilla h-hetki lähestyy.. Uskomatonta miten aika meni nopeesti. Kohta arjesta tulee vauvojen tuoksuinen... ihanaa.. Onnea matkaan!

Nyt täytyy sanoa, että ihan varma en ole oliko molemmat 4-sulosia, mutta ainakin toinen oli. Ja kuulemma nättejä molemmat. Tuleevat varmaan äitiinsä ;). Siirto oli tällä kertaa jotenkin paljon hankalampi ja kivuliaampi kuin ennen. Kohdunkaulaa jouduttiin "suostuttelemaan" ennenkuin katetri saatiin menemään. Tonkimiselta se minusta tuntu. Hoitajan piti vielä painaa alavatsalta..auts. Mulla oli mies mukana molemmissa toimenpiteissä ja sen sormet oli ihan tunnottomat kun siiro oli ohi. Tuli niitä hieman puristettua.. Lugeja on nyt 300 aamulla / illalla. Muita tukitoimenpiteitä ei ole.

On varmaan ihana kun kohta nousee seinää pystyyn. Koko projekti varmaan tuntuu todellisemmalta sen jälkeen.. Tai niin mä jotenkin maalaisjärellä ajattelen =)

Hiki aalto pyyhkäisi juuri ylitseni.. Mä taisin muuttua mummoksi lopullisesti...
 

Yhteistyössä