Tahkoojat 121

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Suvi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Huomenta!

Olin saikkarilla viime viikon, joten siksi ei ole näkynyt.

Tosi kiva kuulla Surusta ja vähän reippaammalla mielellä tuntui olevan, vaikka tietysti kaikki on sekaisin ja pitkään. Mulla meni ihan viluväreet, kun siinä viestin alussa luki että kaksi pientä. Tosi ikävää, että toinen ei selvinnyt, mutta tietysti ihanaa, että toinen siellä vielä kasvaa! Edelleen tsemppiä ja kärsivällisyyttä tilanteeseen ja paljon virtuaalihalauksia.

Kastehelmellä meni lapa sitten ""kivasti"" ja etpä turhaan endoa epäillyt. Siinä taas nähdään, että pitäisi uskoa omiin fiiliksiin, vaikka oireet ei ehkä aina ajatuksia tue.

Katahan kasvattaa kunnon farmia. Tsemppiä punktioon ja kunnon raporttia sitten siitä kiitos. Se saattaa itselläkin olla edessä, joten kokemuksia ja neuvoja kaivataan.

).( Olen nyt piikittänyt 6 pv ja tänään oli verikoe ja ultra. Sovittiin, että piikitän vielä tänään ja huomenna ja sitten keskiviikkona irrotuspiikki. Perjantaina sitten inssi. Ihmettelin, kun lääkäri luetteli 4 suht samankokoista munista, mutta ei sitten kommentoinut asiaa enempää. Äsken hoitsu soitti ja sanoi, että pitää mennä keskiviikkona uudestaan, niin katsotaan ettei kaikki ole jatkanut kasvua. Toivottavasti ei sentään kaikki kasva, muuten kieltävät yrityksen :( ois kai ne nelosetkin ihan kivat :)

Sandemanille onnitelut simppanäytteestä ja pahoittelut menkoista!

Varmasti unohdin kommentoida jotain tärkeää... palailen..
 
Hurjan nopeaan toi Katan ivf etenee. Olen enemmänkin lukenut niitä tarinoita, joissa sumuja pitää käyttää muutama vko ja yhteensä kaikkeen taitaa mennä lähes kuukausi ennen punktiota. Lienee pco:sta se etu, että rakkuloita tulee ja homma on vauhdikkaampaa. Joka hommassa on siis puolensa :) Toivottavasti vaan kaikki rakkulat eivät ehdi mukaan, ihan siis sen hyperin takia. Ettei jäisi siirto tekemättä.. Eikös se kuitenkin mene niin, että raa'atkin punktoidaan pois? Ja onko ivf:ssäkin se suositeltu koko vähintään sen 17mm? Tämä on nyt osa-alue johon en ole (vielä) perehtynyt juuri ollenkaan.

Ja gissankin hommat etenevät. Jessus, 4 rakkulaa. Oikein mahti-hautomoita täällä meillä :)

Huijasin muuten, nyt onkin vasta kp29. Ja menkat näytti alkaneen (vähän pitää kyllä arpoa, mutta eiköhän ne sieltä vauhtiin pääse tämän päivän aikana) eli kierrosta tuli 28. Oviksen tunnistin selkeästi kivuista ja limoista tasan 2 vkoa sitten maanantaina, mulla toi luteaalivaihe on useimmiten 13 vrk, niin nytkin. Mietin tässä, että josko vetäisin ylijääneet clomit, joita olisi kahteen kiertoon, tässä ja vaikka sitten sitä seuraavassa kierrossa. Saisi ne pois tuolta kaapista ja oviksenkin suuremmalla varmuudella nyt kun kaiken pitäisi olla kunnossa. Ei kai se mitään ota jos ei annakaan. No, pitää nyt vielä miettiä. Muistan kyllä vielä vähän turhankin hyvin sen masis-fiiliksen mikä niistä tuli yöhikoilun ja hedarin lisäksi. Vaikka kai sitä kestäisi :)

Jotain muutakin piti taas kommentoida, mutta en millään muista. Olo on ollut tänään aika huono, siis sellainen oksettava, mutta lienee keltarauhashormonin nopea lasku. Eiköhän se siitä taas korjaannu.
 
Moi! Aika inhalta kuullosti Kastiksen lapa-kokemus. Hyvä, että nyt voit jo paremmin ja hyvä, ettei mitään sen pahempaa löytynyt ja kaikki nyt kunnossa.

Onnea Katalle ja gissalle koitoksiin!

Mulla nyt tosi kiirus, kun pian lomallelähtö ja tuhat työasiaa vielä tekemättä...

Hyviä uutisia: Siskon kasvain rinnassa tod näk hyvänlaatuinen! Lääkäri oli sanonut, ettei syytä huoleen, vaikka lopullinen patologin selvitys tuleekin vasta 3 viikon päästä. Mutta ei kait ne noin sanois, jos jotain epäselvää?!

Mutta nyt lähden tästä Depeche Moden keikalle!
 
Huomenta tyttöset!

Lettuja tarjolla, mansikkaa väliin ;)

Pk-seudun tytöille tiedoksi, jos ootte kovia ostamaan vaatteita niin la+su ois Ystävämyynnit Oulunkylässä. Molempina päivinä 10-16 os. Helsinki Fashion House Mikkolantie 1 00640 HKI, talo täynnä tukkureita, jotka myyvät varastojaan tyhjäksi suht. edullisesti. Kannaattaa käydä sieltä, mutta kannattaa myös varautua ruuhkaan.

Eipähän tässä mitään asiaa ollu, kunhan kirjoittelin.

Hyvää tiistaita!
 
Heipsan! Sandemanin kylpyläviikonlopusta tuli sitten polttarit =) Hinoa että saivat sut pidettyä täysin pimennossa eikä mieskään paljastanut. Ja ennenkaikkea; kivaa että oli kivaa! Pieni väsymys kuuluu asiaan... :)

Hertalle hyvää matkaa! Varasitteko majoituksen netistä kun käsitin että teillä oli pelkät lennot? Vai majoitutteko tutuilla?

Liinalle kiitos letuista ja vinkistä. Täytyypä miettiä, ei olisi pitkä matka...

Katan ja Gissan jatkoraportteja odotan minäkin innolla. Tosi mielenkiintoista varsinkin tuo Katan eteneminen, ihan uutta myös minulle.

Missä on Tiitu??

).( Tuhruttelun syyksi paljastui lapan jälkeinen bakteeritulehdus, hoitona kahdet antibiootit päällekkäin, alakertapuikot ja ehkäisynä kondomi. Ei paljon naurata...ehkä minusta tulee äiti joskus nelikymppisenä. Tämän siitä saa kun ei tiedä itsekään mitä haluaa ja panikoi joka kierron lopussa.
 
Edelleen kähisen täällä, puhun yhden puhelun, vedän mynthonia ja teetä että pystyn taas seuraavaan puheluun! Tosi jees kun on tälläinen puhetyöläinen:-((. Mies jo yllyttää hakemaan antibioottikuurin kun jäi yksi käyttämättä tuossa viimeksi ja kun perjantainen lomallelähtö häämöttää!!

Kovasti pyytelivät ystävät anteeksi kun olivat huijanneet mua. Mies odottaa omiaan kuumana, eilen sanoin sille että ne on peruttu kun on ollut niin ilkeä muille niiden polttareissa:-).

Tosi kökköä oli kuulla Keijun tulehduksesta:-(, kyllä meitä nyt taas koetellaan tässä meidän yrityksessä! Mun kaaso on siis raskaana, polttareissa selvis että myös bestmanin vaimo on raskaana, ihan alussa. Great. Edelleen ei ole multa pois mutta kun jengi raskautuu oikealta ja vasemmalta niin tuntuu että olen VIALLINEN ja IKINÄ ei tuu mitään tästä hommasta. Plääh.
 
Voi kökkö Keijukainen! No, onneksi syy löytyi ja kävit jälkitarkastuksessa. Pitää siis itsekin käydä, vaikka aina joskus olen niiden kanssa vähän niin ja näin. Miten se tulehdus sulla muuten oireili, paitsi tiputteluna? Siis tuleeko nyt mieleen, että joku muu oli omituista, tietäisi vähän varautua?

Mä vedin sellaiset 12h unet, joten nyt pitäisi taas jaksaa. Illalla ajattelin käydä vähän ""ulkona"" (siis en baareilemassa), vähän harjoitella että miten tämä elämä menee. Housuvalinta tulee olemaan mielenkiintoinen, sillä maha on aika turvoksissa edelleen. Huomenna pitäisi mennä töihin, mutta mä menen aamupäivällä lekuriin. Katsotaan kuinka käy, eli saanko levätä vai joudunko hommiin..

Sandeman, tiedän ton tunteen, että itseään pitää viallisena yms. kun ei millään onnistu. Tulee sellainen tunne, että ""tuokin on luonnon mielestä sopiva äidiksi, mutta minä en.."" (no, mähän en ehkä olekaan, hi hii). Mutta.. ehkä se nyt ei kuitenkaan mene ihan niin ja asiat varmasti järjestyvät. Tämä odotus ja epätietoisuus taita olla vaan se tuskallisin osuus. Mutta täytyy sanoa, että mulla on ainakin kärsivällisyys kasvanut hurjasti. Jotain hyvääkin siis.
 
Kastahelmi, se vuoto oli siis (nyt tulee eritevaroitus...) sellaista vaaleanpunertavaa valkkaria ja ovislimaa sekaisin (tai siis minä LUULIN että se on ovislimaa..). Pientä kirvelyä ehkä mutta ei mitään alavatsakipuja, ei mitään muuta. Jotenkin silti epäilin sitä tulehdusta itsekin, vaikka tietysti toinen vaihtoehto olisi ollut että menkkojen jälkeen vaan jäi lapan jälkeen tiputtelemaan. Mutta ei mulla ole koskaan sellaista ollut.

Kyllä mullakin on maku mennyt koko hommaan. Enemmän ja enemmän ottaa päähän koko ajan. Nyt tuntuu siltä että lapan jälkeen pitäisi kaikki mielenkiinto suunnata makuukammarin puolelle kun niitä tsänssejäkin kai olisi mutta minkäs tälle kropalle teet kun kortsua pitää käyttää. Mulla on tullut sellainen totaaliväsymys koko ajatukseen joka lähentelee ajoittain jo masennusta. Yritän siis keskittyä nyt muihin elämänalueisiin...
 
Kiitti oireista. Tietää itsekin tarkastella. Mulle ihan varmasti tulee jotain, olen meinaan välillä sellainen p*skamagneetti. Mullahan oli lapan jälkeen kuumetta 38,2 ja vieläkin yli 37. Toivottavasti ei lähde nousuun. Maha alkaa kuitenkin olemaan jo aika hyvä..

Ja Keijukainen hei, älä nyt masennu. Ei niitä kumeja joudu käyttämään kuin hetken. Hoidat vaan itsesi kuntoon, niin elämä on kaikilla aloilla helpompaa. Jäähän sitä aikaa sitten vielä. Varmaan parasta olisi, jos ei ottaisi stressiä (ha haa!) vaan koittaisi elää normaalisti. Nyt ne mahdollisuudet ovat hyvät, joten jos se on osuakseen, se osuu. Hätäily ei ainakaan auta (joskaan en myöskään usko sen ehkäisevään vaikutukseen, että en minä sillä..), mutta kyllähän se syö naista - isolla kädellä. Ja se henkinen vaikutus on musta suurempi.. jos tiedät mitä tarkoitan. Itse koitan pitää sen tjot-asenteen, mikä on ollut viime syksyltä. En siis toivo enää (koko ajan), mutta jos osuisi, niin ""olishan se kiva"". Se sellainen pakon tunne on jäänyt pois, kun tässä on väkisinkin huomannut, että elämässä on paljon kaikkea kivaa - ilman sitä lastakin.
 
Kiitos Kastehelmi hyvistä sanoista. Järki kyllä sanoo että aikaa on mutta mä en itsekään tajua miten mulla oli lippu niin korkealla viime kierrossa - ja tulos on tämä. Jos ei muuta sisuksissa pesi niin tulehdus. Jotenkin jo surkuhupaisaa.
Ja...täällä on toinen p**kamagneetti, jos jostain VOI tulla jotain niin takuuvarmasti tulee. On se kumma.
 
Ei tässä auta Keijukainen muuta kuin uskoa tulevaan. Joskus 5 vuoden päästä varmaan nauretaan partaamme ja ihmetellään, kuinka hätäisiä ja tuskaisia ollaan oltu. Ja itse asiassa elämä on nyt varmaan helpompaa kuin raskaana tai lapsen synnyttyä. Siis kun miettii, että kuinka huolissaan raskaana olevat ovat (mikä on tietysti täysin ymmärrettävää), kuinka pieni pielen menevä asia voi muuttaa kaiken, ja entäs kun lapsi on isompi.. Voi sitä hädän ja huolen määrää. Siksi tämä ""huoleton"" (tai jonkun mukaan itsekäs) elämä on varmasti ihan paikallaan. Nautitaan tästä nyt vielä kun se on mahdollista :)
 
Pakko oli laittaa korsi kekoon tähän keskusteluun. Välillä tuntuu nimittäin että lapselliset ystävämme ovat kateellisia meidän elämäntyylistämme, tyyliin ""hyvähän se teidän on lähteä äkkilähdöllä reissuun kun ei ole lapsia""???? Haloo, miksi ne lapset jotenkin RAJOITTAISI vaikka varmasti ovat varteenotettava seikka? Ok, baariin ei takuulla lähdetä samalla lailla, mutta lapsia on syntynyt entisaikoinakin vaikka pellon laitaan ja töitä on jatkettu samaan malliin.

Mä pelkään vähän sitä että kun tässä on nyt yritetty ja edelleen yritetään kaikemme saada sitä bebeä niin olis se SILTI aika kamalaa jos lapsesta tulisi herranterttu, pilallepassattu kauhukakara joka saa tehdä mitä vaan kun vanhemmat on NIIN kovasti häntä odottaneet?
Mitähän mä olin sanomassa....siis molemmissa elämäntavoissa on pointtinsa ja hyvät puolet (lapseton ja lapsellinen) mutta ei sovi unohtaa tätä tuskaa silloin kun sen beben vihdoin saanut viereensä. Mutta toisaalta ei saa myöskään sen tuskan varjolla kasvattaa lastaan kuin maailmanvaltiasta. Jaiks.

Jaiks, nyt tulee vissiin suurta draamaa näistä mielipiteistä...joita en oikein osannut täsmällisesti pukea sanoiksi, sorry. Lasketaan vaikka kp2 angstiksi?
 
Totta kai molemmissa elämissä on puolensa. Mutta.. koska en pysty tätä tilannetta muuksi muuttamaan, niin koitan psyykata itseäni ja ottaa kaiken ilon irti. Eikös jokaisella naisella ole oikeus pieneen itsensä huijaamiseen :) Aika aikaansa kutakin, nyt on hyvä näin ja sitten jos (kun?) se lapsi joskus ilmaantuu, niin pitää olla tyytyväinen, että ehti mennä ja tulla ja sopeutua sitten siihen elämään. Enkä usko, että siitä tulee ongelmaa.

Mullekin työkaverit sanovat usein firman bileilloissa, että slla on helppoa, kun ei ole kukaan huomenna repimässä väkisin ylös. Jotteivät kuulosta katkeralta, sanovat kyllä sitten aina, että ovathan ne lapset kuitenkin ihania :) Enkä sitä hetkeäkään epäile. Sitä en tiedä, että onko mulla helppoa, kun sitä lasta ei ole kuulunut toiveista huolimatta, mutta tiedän, etteivät he tarkoita sitä. Ja oikeasti, onhan mulla darra-aamuina helppoa, ei tarvitse pitää huolta kuin itsestään :)

Mulle itselleni tärkeintä on, että olen sinut itseni ja elämäntilanteeni kanssa. Ne asiat, joita voin muuttaa, yritän muuttaa, mutta ne, joille en voi mitään, yritän hyväksyä. Uskoisin olevani paljon surullisempi, jos en tähän pystyisi.
 
No hei naiset, mihin te olette kadonneet? Gissa, Tiitu, Sanelma..
Hitto, ketäs kaikkia meitä onkaan enää jäljellä?

Mun elimistö päätti pistää sitten hommat sekaisin. Su-iltana ja maanantaina vuotoa tuli aika paljon ja laskin eilisen kp1. Mutta.. tänään ei ole tullut mitään. Pitää nyt ihmetellä, että josko kunnollisempi vuoto alkaisi tässä lähipäivinä, vai oliko se oikeasti tossa. Voihan se olla, että kun torstaista asti on tullut vuotoa jonkin verran, ei enää eiliselle jäänyt paljon vuodettavaa. En tiedä, mutta omituista tämäkin.
 
Heipsis!
Sandemanille isopit! On tämä niin tätä... :(

Ikävää Keiju, että sulle iski tulehdus. Hyvä kuitenkin, että se saatiin nopeasti selville ja nyt on lääkitys päällänsä. Kyllä se siitä!

Sanelmaa minäkin kaipailen! Huhuu!!

Mulla kp *katsoo kalenterista* 13. Tikuttanut en ole, enkä muutenkaan seuraillut juuri mitään aiheeseen liittyen. Hommailtu on ja katsoo nyt miten innostaa tästä eteenpäin. Kaikenlaiset paineet tästä asiasta tuntuvat kadonneen! Outoa! Itseasiassa musta on alkanut vähän tuntua siltä, että voisi unohtaa ihan oikeasti tän lapsihaaveilun. En nyt ehkä mitään ehkäisyä aloita vielä, mutta jos ei tule niin ei sitten tule. Ja mä kyllä vakaasti uskon, että sillä on sitten tarkoituksensa.

Sanoinkin miehelle eilen, että mitäs jos meidän elämä muuttuu sitten ihan kamalaksi kun se lapsi syntyy. Jos se onkin sitten ""liian rankkaa"" ja ollaan koko ajan ihan puhki ja sitten erotaan, kun vaan riidellään koko ajan. Kääk, meillä on kuitenkin tosi kivaa tällä hetkellä ja ihan kahdestaankin. Ja onhan tämä oikeasti helppoa elämää! No, tämä nyt on taas varmasti sitä kuuluisaa itsesuojeluvaistoa, mene ja tiedä. Tietysti olen tosi iloinen, jos se plussa vielä kohdalle osuisi, mutta jotenkin vaikea siihen on uskoa enää.

Ehkä nämä elämän realiteetit vain alkavat mennä jopa minulle perille. Kaikkea ei voi saada ja siihen on vain joskus tyydyttävä. Ja kuten sanoin, oikeasti mulla on kaikki tosi hyvin. On ihana mies, ihan ok työpaikkakin, vaikka siitäkin välillä urputan, kiva koti. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee? No, olishan se lapsi kiva, mutta jos ei niin ei...

Tulkaapas tytöt juoruilemaan! Ei me nyt kuitenkaan tätä ketjua kuivuteta, vaikka vauvahaaveet jo kohta useammallakin alkaa olla taka-alalla.
 
Huomenta!

Missä on Liina kaikkine herkkuineen? Mulla jäi aamiainen syömättä, kun pitää bussilakon takia kulkea miehen kyydillä ja se lähteminen on aina niin vaikeaa. Välillä jää tuijottamaan telkkua ja sitten tulee karmea kiire. Meillä ei aamulla muutenkaan kauheasti keskustella, joku ulkopuolinen voisi luulla että ollaan vihaisia toisillemme. Mutta ollaan aamu-unisia ja herääminen on aina kamalaa ja ei olla aamusta parhaimmillamme.

Tänään pitäisi tavata pappi, eilen tuli naikkarilupa (esteettömyystodistus) niin että kaippa tästä ollaan naimisiin menossa:-)). Hurjaa!! Milloinkahan mulle tulee rouva-olo? Oliskin muuten huvittavaa jos bebe saisi alkunsa vasta häiden jälkeen, aivan kuin oltaisiin siihen asti pantattu:-)).

Vielä huominen töitä ja sitten viikko radioskuggaa!!!!!! Ja hiihtoa!!! Koettakaahan mimmit pitää tahkoojat elossa!
 
Terve!

Sandemanille hyvää lomaa jo jos en enää muista toivottaa!
Meillä hääsuunnitelmat pyörii päässä, paikkoja oon kysellyt vasta Katajanokan Kasinolta ja Kulosaaresta samaten. On tosi vaikea miettiä 40-50 hlölle sopivia paikkoja, ei tule mieleen mitään! Aika monessa ravintolassa pitää olla enemmän porukkaa ettei tarvi maksaa tilavuokraa. Em. paikoissakin pitäisi periaatteessa olla 50, mutta ehkä voisi neuvotella asiasta, kun ei nyt sen takia viitsisi ketään kutsua et saa tilan ilmaiseksi. Vähän kiire voi tulla kun haaveillaan jo kesäkuusta..mutta kompromissinä ajateltiin että perjantai-ilta voisi käydä myös.

Eilen alkoi toinen pistos Gonal-F:n rinnalla, pistän Cetrotide-nimistä omaa ovulaatiota estävää ainetta muutaman päivän ainakin. Kiva ihoreaktio tuli, kutiava patti vähäksi aikaa.. Jännittää jo huomisaamun ultra, että mitä munafarmilla on tapahtunut...=)
 
""Huomenta"".
Lääkärissä käyty. Lupasi luottaa mun sanaan, etten ole työkykyinen ja olen loppuviikon saikulla. No joo, olis kai sitä kyennyt, mutta vielä ei ole ihan täydessä terässä. Joten otan tämän ansaitun ""loman"" kannalta.

Sandemanille tosiaan hyvää lomaa, jos en muista enää myöhemmin toivottaa. Itsellä olisi vielä 2 vkoa pitämättömiä lomia. Milloinkohan ne ehtisi pitää? Toisaalta en viitsi niitä ihan ""turhaan"" pitää, eli pitäisi sitten lähteä johonkin.

Katan homma etenee hurjaa vauhtia. Tulehan sitten laittamaan kuulumisia, että miltä ultra näytti. Vitsi, on toi lyhyt kaava aika vauhdikasta toimintaa.

Suvin kirjoittama ""vauva-haaveet alkavat olla taka-alalla"" kuulosti jotenkin hassulta. No, kai tässä on vaan pakostakin jättänyt sen kaiken hössytyksen pois, mutta en mä vielä ole iskemässä hanskoja tiskiin. Elämähän voi yllättää. Itse asiassa nythän meillä pitäisi olla ""hedelmälliset"" 6kk ja jos ei, niin syksyllä ivf:n pariin. Sinne asti en jaksa kuitenkaan vielä edes ajatella. Hmm.. nyt pitää tässä vielä muutama päivä ihmetellä, että ovatko menkat vielä tulossa (nyt siis olisi kp31 tai kp3) vai oliko se lyhyt verinen spurtti tämän kierron menkat. Hieman omituista, jotenkin toi lapa sekotti kuviot täysin. Kai se tästä selviää. Ei voi käyttää Sandeman tekniikkaakaan, kun vielä vähän tihuuttaa.. :)
 
Kastiksen tihuutukseen vois sanoa että ehkä se lapan jälkeinen vuoto ja tuo lyhyt verinen ovat yhdessä olleet sun ""menkat"" tässä kuussa? Jotenkin lapan jälkeen mun menkat on olleet ""punaisemmat"" ja vuodan noin 2 päivää ja sitten loppuvat kuin seinään. Ei onneksi loppupään tihuutusta!
Mua oikein kiinnostaa tämä meidän lapa-porukka että kuinka moni meistä todella raskautuu sen 6 kk aikana jolloin pitäisi olla röörit rassattu?? Olikos Hertalla mies tutkittu? Mietin vaan että olenko minä ainoa jolla ei vielä ole tietoa simppojen elävyydestä? Siis selittämättömiä (endoa lukuunottamatta) olette ja pitäisi olla mahdollisuudet luomuplussaan? Minkähänlaisia tilastoharhoja me ollaan kun ei ole natsannut??

Taidan hakea kupin kaffetta että pysyn hereillä...
 
Heikun keikun! Mä tuun hulluks tän työmäärän kanssa!! No, kai se täytyy olla vaan tyytyväinen, kun ainakin toistaiseksi on yleensä työpaikka heh.

Kommentoin, mitä äkkiseltään muistan; Sandemanille onnittelut polttareista ja pahoittelut menkoista. Kastehelmelle paranemisia, hyvä, että nyt se lapa on ohi ja endo saatiin kukistettua. Katalle peukkuja ultraan. Keijulle paranemisia tulehdukseen, ei ole kivaa, että tuollaisia tulee vielä ""kaupan päälle"".

Sori, luin niin kiireesti kuulumiset, että varmaan unohdin jotain/jonkun.

).( kp 29 menossa, tänään menen siihen proge-kokeeseen. Toiveet ei ole korkealla, joku alitajuinen luulo mulla olis, että ei sitä ovista kyllä ollutkaan... No, kunhan ei kierto venyisi mihinkään viiteenkymppiin kuitenkaan.

 
Kyllä mä luulen, että se rajumpi vuoto riekaileineen ma oli mun menkat. Mutta ajan kanssahan se vain selviää. En sitten aloita clomeja tähän kiertoon, kun ei ole ihan varmuutta, että tuleeko tästä kierrosta esim. kp32. Eihän tässä hätiä ole :)

Tosiaan, Keijukaisella oli ainakin simpat tiedossa, eikös myös Hertalla ollut? Näin ollen meillä kaikilla kolmella pitäisi olla lapan jälkeen hyvät mahdollisuudet. Ja tietysti Sandeman tuutte perässä, kunhan tulokset vain valmistuvat :) Meillä, kuten Keijukaisella, niitä epämuodostuneita oli vähän liikaa, mutta kuitenkin sitten taas määrä ja liike niin hyviä, että pitäisi riittää hyvinkin. Mutta aina teoria ja käytäntö eivät käy käsi kädessä, kuten on nähty :(
 
Kastehelmi, mä kyllä uskon ja luulen että sullakin toi endo on vaikuttanut siihen ettei tärppi ole tullut. Se on kuitenkin aika tehokas ""ehkäisykeino"". Ette usko miten mua välillä jopa huvittaa se että ollaan oltu niin varovaisia miehen kanssa ja kerran kun sattui ""vahinko"", minä hain katumuspillerit! Just. No, tosin silloin oltiin oltu yhdessä vasta muutama kuukausi mutta silti. Hukkaan meni nekin rahat :)

Kaikkea kivaa on suunniteltu kevääksi jotta raskautumispaineet pysyttelisi vähän taka-alalla. Tukholman risteilyä ja reissua jonnekin kauas aurinkoon.
Ja pääsiäinenkin on tulossa. Mulla on ensi kuussa myös talvilomaa joten paljon vapaata tiedossa. Ihanata...

Sandemanille oikein hyvää matkaa täältäkin jos en huomenna pääse toivottelemaan! Hyvä kun ehdit ""lusia"" noi menkat ennen matkaa!

Katalla tosiaan hommat etenee huimaa vauhtia. Hinoa!

Musta muuten tuntuu että tuolla plussapuolella on kaikki jo niin pitkällä mahansa kanssa ja se on sellaista onnen auvoa etten tällä hetkellä osaisi edes kuvitella kirjoittavani sinne :)
On jotenkin niin epätodellinen olo että sitä itse koskaan raskautuisi.
 
Niin, ja piti vielä sanomani että täällä ei tainnutkaan olla ketään keillä miehen simoissa olisi varsinaista vikaa? Siis että määrä tai liike olisi jotenkin vähäisiä.
Että ne mahdolliset häikät löytyy meistä naisista (sori vaan kun kierrän veistä haavassa...). Muistanko oikein?

Sandeman, kyllä mäkin jännitän teitä ton lapan jälkeen. Itselläni oli sellainen fiilinki että kyllä se olis jo tosta ekasta kierrosta tärpännyt jos olisi tärpätäkseen, kun ajoitus oli kumminkin kohdallaan. Ai miten niin luovutan helpolla...? :)
 
Niin, onhan se endo varmaan vaikuttanut solutasolla, vaikka sitä ei missään ns. kriittisissä paikoissa ollutkaan. En kyllä usko, että endoa olisi ollut koko pillerittömän ajan, siis kohta 2 vuotta. Kun eihän se pillereiden aikaan silleen kasva, että on varmaan tullut pikku hiljaa. Ekat 6 kk pillereiden jälkeen mulla olikin elimistö ihan jumissa, eli silloin ei tapahtunut oviksia yms. joten se olisi ollut mahdotonta aikaa raskautua, vaikka endoa ei olisi ollutkaan. Tosin tosta ekasta 6 kk:sta 3 taisi mennä toisilla ehkäisykeinoin.. No, kuitenkin :)

Ja nyt siis endon spurtti tuli tosi nopeasti. 2,5 kk niin ""minimaalinen"" endo oli jo selvä tapaus (joskin siis onneksi pinnallinen).. Eihän sitä välttämättä ole ollut siis vielä esim. vuosi sitten, inssien aikaan, oikeastaan ollenkaan. No, pääasia että se on nyt kuitenkin poissa :) Meillä on nkl:lle aika toukokuun lopussa, eikä aiota sitä perua vaan käydä juttelemassa, että jos ei kesänkään aikana tapahdu mitään, niin oltaisiin syksyllä varmuudella hoidoissa. Silloin oltaisiin oltu n. 15kk ivf-jonossa, lapat takana ja sen jälkeiset luomuilut myös. Olisi siis korkea aika tapahtua jotain. Käyntihän on varmaan sinällään turha, mutta haluan pitää meidät siellä ""kirjoilla"".

Mulla ei ole tähän lapan jälkeiseen ekaan kiertoon (jos tämä siis on jo uutta kiertoa) mitään suurempia odotuksia, kun vieläkin vaan tihuttaa, eikä päästä puusta pitkälle. Että tämä saattaa mennä vähän harakoille. No, huhtikuussa sitten uusin eväin..
 
Hyvää naistenpäivää arvon leidit! Sandemanille hyvää lomaa, jos ei ""nähdä"" enää! Ja Kastehelmi, on tosi mukava kuulla, että olet noin toiveikas pitkästä aikaa! Ihan kuultaa optimismi sun jutuista! :) Hinoa! On tainnut tarttua minuun vaihteeksi se epäusko ja realismi. :(
 

Similar threads

S
Viestiä
110
Luettu
2K
J
S
Viestiä
107
Luettu
2K
A
V
Viestiä
173
Luettu
4K
L

Yhteistyössä