http://keskustelu.kaksplus.fi/t867743,425#
:hug:
....syvä osanottoni minultakin menetyksenne johdosta! Olet todella positiivinen henki tällä palstalla ja mukana monen ihmisen odotuksissa, toiveissa ja pettymyksissä. Kaikki varmasti elimme mukana odotuksessakin ja nyt sitten olemme jännittäneet ultria ja toivoneet parasta. Hyvin surullinen olo puolestasi!
Samalla tulee omat keskenmenot mieleen ja miten rankalta ne tuntuivatkaan. Ensimmäinen keskenmenoni oli järkyttävin ja paljon pidemmällä kuin seuraavat kuusi, jotka olivat kaikki alkuraskauden keskenmenoja viikoilla 6-8. Mieheni asui vielä Montrealissa silloin ja se oli onnellinen vahinko lähes tasan kolme vuotta sitten. En osannut ollenkaan pelätä keskenmenoa ja en ollut koskaan sellaista nuorena kokenut. Me ehdimme jo suunnittelemaan ja nopeuttamaan mieheni muuttoa Suomeen. Ostin uuden asunnon, jossa olisi oma huone vauvalle ja järjestelin muuttoa ja vanhan asunnon myymistä. Samaan aikaan näin lehdessä ilmoituksen unelmieni työpaikasta(jossa nykyään olen) ja lähetin oman hakemukseni sinne, vaikka arvelin, etten tietenkään raskaana voisi uutta työpaikkaa ottaa vastaan jos valituksi tulisin. Muistan päivän, jolloin sitten menin työhaastatteluun, siihen oli kutsuttu kolme hakijaa. Olin aivan ihastunut kauniiseen miljöösen ja työpaikan ilmapiirin ja haastattelu meni hienosti. Kuitenkin tiesin, etten varmasti voisi työtä ottaa vastaan. Haastattelun jälkeen minulle sanottiin, että muutama viikko menee päätökseen. Menin kotiin vanhan työpaikkani kautta ja rohkaistuin kertomaan raskaudestani työkaverille. Läheiset ystävät siitä jo tiesivätkin. Junamatkalla kotiin alkoi yhtäkkiä kovat mahakivut ja olo tuli hieman levottomaksi. Kotona samat kivut jatkuivat ja illalla olikin kiinteistövälittäjä kotona ja allekirjoittelin kauppakirjoja ja papereita ja mahaan sattui koko ajan. Yritin olla ajattelematta asiaa, mutta sitten aloin selailemaan keskenmenon oireita netistä, minulla oli selvät supistukset. Ensimmäinen tuhru vessapaperissa oli hirveä shokki ja sitten alkoi järkyttävä vuoto, jota kesti koko yön mahakipuineen. Koko yön makasin vessassa puhelimen kanssa ja puhuin mieheni kanssa, joka oli kaukana Montrealissa. Aamulla menin sitten sairaalaan taksilla ja sain siellä hoitoa, mutta ahdistavaa oli tunteja maata yksin sängyssä vaikkakin verhojen takana. Olo oli järkyttävä ja todella yksinäinen ja sairaalassa ahdistavinta oli nähdä vauvoja äiteineen. Kaikki tuntui epätodelliselta. Kun sitten sairaalasta lähdin bussilla itsekseni kotiin katsoin ihmisiä ja liikennettä jonkinlaisen harson läpi, en jotenkin ollut vielä todellisuudessa kiinni. Kun pääsin kotiin, puhelin soi heti muutama päivä sitten olleeseen työhaastatteluun liittyen. Iloinen ääni kertoi, että olivat halunneet nopeuttaa päätöstä ja olisivat todella iloisia, jos ottaisin paikan vastaan ja aloittaisinkin jo keväällä syksyn sijaan. Vastasin myöntävästi ja sanoin palaavani pian asiaan. Yhdessä viikossa ehti tapahtua käsittämätön määrä asioita, ostin uuden asunnon ja myin vanhani, olin yllättäen vaihtamassa työpaikkaa ja sitten siihen keskenmeno. Syytin itseäni pitkään, että kaikki tämä oli liikaa ja johti keskenmenoon liiallisen stressin takia. Kaiken tämän keskellä oli vain pärjättävä ja hoidettava muutto ja orientoiduttava työpaikan vaihtamiseen. Onneksi uusi työpaikka kyllä veti minut ylös pahimmasta masennuksesta, olin siitä todella onnellinen ja vieläkin olen. Kuulun kuitenkin selkeästi niihin liiankin tunnollisiin naisiin. Viime vuoden keväällä usea keskenmeno sattui nimenomaan työpaikalla lähes kesken opetuksen. Aina yritin jatkaa opetusta ja vain yhden kerran en siihen pystynyt....viime uuden vuoden jälkeen, kun olin niin onnellisesti raskaana häidemme jälkeen ja häämatkalta palanneena. Keskenmenon jälkeenhän pitäisi aina pitää taukoa yrittämisessä, mutta me emme viime vuonna pitäneet ollenkaan ja jokaisen plussan jälkeen joka kuukausi tuli keskenmeno ennen kuin toukokuun jälkeen raskaus jatkui. Mitään syytä keskenmenoihin ei löydetty. Tässä raskaudessa minulla oli kolme ensimmäistä kuukautta jatkuvaa vuotoa ja muutama kerta todella rajua. Kohdusta löytyi hematooma, jolla on ehkä ollut osuutta aikaisempiin keskenmenoihin. Ensimmäiset raskauskuukaudet todella pahoinvoivana olin äärimmäisen ahdistunut ja en kyllä voinut nauttia raskaudesta ollenkaan. Keskenmenon pelko oli aivan valtava. Monet ystävät ja oma tytär olivat jo kehottaneet lopettamaan yrittämisenkin, sillä kyllä omakin ja toisten usko oli koetuksella. Muistan ensimmäisellä neuvolakäynnillä miten purskahdin lohduttomaan itkuun, kun terveydenhoitaja sanoi, ettet varmasti ole vielä pystynyt käsittelemään keskenmenoja. Jälkeenpäin ajatellen itselleni on aina ollut tärkeää olla vahva ja pärjätä kaiken keskellä, työ ei koskaan saanut kärsiä. Välillä on kuitenkin tarve olla hyvin heikkokin, pelokas ja epävarma. Nytkin on liiankin tunnollinen olo töiden suhteen. Mieheni sijaistaa minua ja olen koko viikon tehnyt hänelle kurssimateriaalia ja ollut hänen apunaan, joten ei oikein äitiyslomallakaan pääse irti töistä.
Taas tulin kirjoittaneeksi omista keskenmenoistani. Tunnen oloni äärettömän onnekkaaksi, että raskaus on nyt jo tässä vaiheessa (38+1) ja kyllä tämän kokee ihmeenä! Tietysti kovasti pelottaa meneekö kaikki hyvin nyt loppuun asti. Nyt on alkanut ahdistamaan olenko ollut koko raskauden ajan liian vähällä seurannalla, kun olen muiden tarinoita lukenut. Minulla on ollut kaksi ultraa ja viimeinen noin viikolla 16, kun oli lapsivesitesti. Kysyin rakenneultraa silloin neuvolassa, mutta en sellaista saanut. Olisi ehkä pitänyt mennä yksityiselle siinä vaiheessa. Nyt ajattelin, että näin lopussa ainakin olisi ultra, mutta ei minulla ainakaan ole. Tuntuu, että käytänteet ovat kovin vaihtelevia paikkakunnan ja lääkäreiden mukaan. Nyt olen havahtunut siihen, että monella näitä kontrolleja ja ultria on huomattavasti enemmän. Kuitenkin minulla on ihana "neuvolan täti" ja aina hänet tavattuani olen iloisella mielellä. Eilen hänet taas tapasinkin, kaikki on ennallaan ja mitään merkkejä ei ole vielä, että pieni Mitja olisi tulossa maailmaan.....Painoarvio eilen oli 3400-3600g. Jännittävää Rosaeh, että sinulla alkaa olla jo merkkejä! Minulla tosiaan ultran mukaan laskettu aika olisi ensi viikolla eli viikkoa ennen kuukautisten mukaan laskettua aikaa(20.2). Neuvolassa eilen terveydenhoitaja sanoi, että sydämen sykkeet kuulostavat vastasyntyneen sykkeiltä. Kyllä kovasti jännittää meneekö kaikki hyvin ja erityisesti onko vauvalla kaikki kunnossa! Edelliset "vauvat" ovat jo 22v ja 15v ja jotenkin muistin heidät isompana mahassa ja että pystyin tarttumaan jopa nilkoista kiinni. Nyt vauva on minusta alempana ja tuntuu pienemmältä. Voi olla, etten enää muista kuitenkaan kunnolla. Millaisia tuntemuksia sinulla on Rosaeh tässä loppuvaiheessa vauvasta?
Pikkumyylle kovasti voimia huomiseen päivään ja ihanaa, että miehesi pääsee mukaan. Sinä olet uskomattoman positiivinen kaiken keskellä ja sydämesteni toivon ja uskon, että teille vielä se ihme tulee. Sinä tulet edelleen raskaaksi ja se on jo todella iso asia! Vaikutat ihanalta ihmiseltä niin kuin miehesikin! Paljon voimia teille molemmille ja ihanaa, että olet mukana kirjoittelemassa. Minusta on tärkeää ja terapeuttista "keskustella" näin virtuualisestikin asioista ja saada tukea tätä kautta ja jakaa onnen hetkiä ja suuria pettymyksiäkin!
