Lizard - Meillä kans hampaita 0 ja ikää 8,5 kk. Hampaaton vaari istuu kuin tatti, mutta ei ryömi tai konttaa, sen sijaan hyppisi sylissä aina ja ikuisesti. Seisoo myös aika hyvin tuettuna käsistä. Myös meidän kaveri syö aika usein pari lämmintä ateriaa päivässä, usein toisen lihaa ja toisen kalaa. Palasin takas 6 kk tuotteisiin, sillon kun annan purkkimössöjä, koska hampaattomalle oli 8 kk liian isoja paloja - tuli kakan mukana samaiset palat ulos. Mä olen alottanut Gefilus-Bifilus hapanmaitotuotteiden antamisen, neuvolalääkäristä ainakin se oli ok (mutta sehän ei paljon kerro se). Ennen vanhaan ne aloitettiin tässä iässä kuitenkin anyway. Mutta oletko kuullut, että siitä olisi haittaa / minkälaista?
Eilen mun mielestä kanssa alkoi vaari osottamaan reippaasti omaa tahtoa, oli muutenkin "kaikki käy" -tyypille erikoinen päivä, oikeastaan mikään ei siis käynyt. Silloin tajusin kuinka raskasta voi olla esim.
Nikin emolla jos kaikenlaisista asioista pitää taistella, huoh ja sympatiat!!! Tänään thank's god oli taas oma itsensä. Varmaan tuo nuhanenäisyys alkaa käydä kaverin hermoille (tänään 20. päivä ), mutta en siis edelleenkään tänään vienyt lekurille, koska nyt se kurkunpään limaisuus on muuttunut taas norminuhan tyyppiseksi. Kumpi on sitten parempi uhkaava uusi korvatulehdus, johon tarvittas laajakirjoantibiootit vai kortisoni, jolla limaisuus lähtis, tiedä häntä... Olihan meillä sentäs 6 ekaa kk:tta ihan terve vauveli ja rs:n jälkeenkin ehdittiin 6 viikkoa olla täysin ok, mutta nyt tämä nuha se on tiukassa se... Mitenkähän monilapsisella
Miialla, mietin kun siellä oli niitä korvatulehduksia usein kanssa, saikohan nuorinkin putket... No mä vaan toivon kuumaa ja kuivaa kesää, ehkä nuo nuhaitiötkin sitten kupsahtais.
Nikin emo - on tuo kurjaa kun soija ei uppoa, sekö se on ainut tapa testata maitoallergiaa (I doubt...)? Enta sitten jos allergia ilmenee? Mitähän sitä sit syöttäs...? Toisaalta vuoden iässähän ei tarvi enää vastikkeita annella, ihan kiva jos maitoallergia saadaan siihen mennessä testattua, paljonpa siitä sit olikin hyötyä... kun ne viivytti ja viivytti, jos sitä hiton soijaa tai Almironia olis annettu jo kauan kauan sitten olishan se siihen tottunut...
Hexa - Soitin Hkin neuvolaan, siellä ei siis säästetä Treen tapaan 10 kk tarkastuksesta vaan se on, eli tullaan kesäkuussa ainakin sinne mitoille
Onko suolattomia nakkeja kaupoissa? Mielenkiintonen tuo sosejuttu, sehän vois sen syömättömyyden selittää... kyllähän se nyt muuten perin oudolta kuulostaa, luulis että muuten routa niin sanotusti porsaan kotia ajaisi... Meillä on syöminen sujunut tähän asti erittäin siististi, mutta tänään vaari oli sitä mieltä, että lusikka pitäs ottaa omaan käteen, siitä KYLLÄ syntyi sotkua, mutta kai sitä pitäs antaa vaan kokeilla, että oppis ite lusikoimaan. Appelsiinimehun (puristan ite ja syötän hedelmänliha lusikalla) ja veden juotan nyt ihan tavallisesti pienikokoisesta kupista, leuanalusrättiähän siinä kyllä vielä tarvitaan, mutta tuo juomatapa on herran mielestä magee! Maidot ja vellit tietty edelleen pullosta. Ja sit kun ruoka loppuu nopeasti porkkana käteen, niin ei ala lisäruuan vaatimus, ihan kuten Lizardilla, mun pitää päättää mikä on kohtuullinen määrä. Että on meillä vaan kaikilla erilaisia huolia...
HAPPY HAPPY uutinen tuli tänään työnantajalta, äloman jälkisiä edellisen ja tän vuoden kesälomapäiviä riittää syyskuun 20. tienoilla asti. Siin olis sit nuo 13 viikkoa aikaa säästellä normaalipalkasta rahoja hoitovapaalle, olen nyt tullut siihen ajatukseen, että ehkä helmikuulle asti venyttelis töihin menoa... Meksiko oli vähän mietinnässä, mutta nythän tuo sikaflunssa vähän pilas fiiliksiä sen suhteen... toisaalta siellä olis muuten aika ideaali ilmasto ja varaa hoitovapaalaisen elellä 3-4kk kivasti...