Täällä ilmoittautuu uusi keskusteluseuraa kaipaava!
Olen kirjoitellut syksystä lähtein tuolla lapsettomuuspuolen "syksyllä 2007 hoidot aloittavien" osiossa. Eilen sain plussan testiin ja puhumisen tarve on valtaisa! Päätettiin kuitenkin miehen kanssa, että pidetään tämä asia nyt meidän keskeisenä tällä kertaa siihen saakka, kunnes ollaan selvemmillä vesillä. Onneksi on siis tällaisia palstoja, joilla voi purkaa tuntojaan tuntemattomille ja saada tukea. Vaikka taustani on erilainen kuin suurella osalla teistä, oletan silti saavani, ja pystyväni antamaan, vertaistukea, koska melko suuri osa naisista pelkää samoja asioita kuin minä, vaikkei taustalla olisikaan lapsettomuutta tai toistuvia keskenmenoja.
Omasta taustastani siis sen verran, että vauvaa olemme toivoneet syksystä -03 alkaen. Ekasta kierrosta silloin tärppäsikin, mutta ekassa ultrassa todettiin kasvun pysähtyneen viikoilla 10+ ja päädyttiin kaavintaan. Tämän jälkeen sain neljä varhaista keskenmenoa. Välillä tehtiin jo kaikki tutkimuksetkin ja kaik ok meissä molemmissa. Sitten väliin tulikin 1v8kk tauko, etten tullut raskaaksi lainkaan. Hakeuduimme uudestaan tutkimuksiin, koska arvelimme, että on täytynyt ilmaantua jokin uusi vaiva, kun edes alkuun ei vauvaa saada. Tutkimusten alettua huomasin olevani raskaana. 8+ viikolla saimme todeta, että alkio oli väärässä paikassa. Vasen munatorvi räjähti totaalisesti ja luonnollisestikin poistettiin. KU:n jälkeen hormonitoiminta on ollut aivan päin sitä ihteään (testien mukaan hormonitasot ovat ok, mutta menkkakierto mitä sattuu ja menkat niin niukat, että niistä on selvitty pikkuhousun suojilla. Lisäksi naama kukkii, kuin pahaisella teinillä). Marraskuussa kokeiltiin ovulaation induktiota, mutta tulokseksi saatiin vain yksi kysta. Lääkärit päätyivät kokeilemaan ovulaation induktiota, koska eivät muutakaan keksineet. Joulun aika rauhoitettiin ja uutta ovulaation induktiota oli tarkoitus kokeilla nyt tammikuussa, mutta onnekseni teinkin positiivisen testin.
Ja nyt pelottaa!!! Tahtois ultraan nyt-heti-äkkiä! Ja verikokeisiin, jotta katsottais, onko hormonitaso oikealla tasolla. Yritän ottaa rennosti ja ajatella positiivisesti, mutta koko ajan mieleen hiipii ikäviä ajatuksia: alkio on nyt kiinnittynyt oikeaan munatorveen ja sekin joudutaan poistamaan. Kohta alkaa vuoto, koska limakalvoni ovat niin ohuet, ettei alkio ole voinut kiinnittyä kunnolla (niukoista menkoista vedin tällaisia johtopäätöksiä; sekä yhden kuun progesteroniarvojen alhaisuuden vuoksi)... Yms. yms... Olen siis aivan hermoheikko tällä hetkellä! Kääk.
Puhumisen tarve on siis valtaisa tällä hetkellä ja yritän jättää jo (virtuaali)ystäviksi muodostuneet lapsettomuus-puolen ihmiset rauhaan tästä asiasta, koska oman lapsettomuuden tuskan keskellä ei ihan välttämättä jaksa kuunnella toisen valituksia peloista kun ON raskaana.
Toivottavasti mukaan mahtuu ja jaksatte tämänkin tyyppistä vuodatusta lukea ja kommentoida!
Onnea meidän kaikkien odotukseen!