***SYYSMASSUKAT 2008 Vol. 2***

Ihan alkuun todella suuret :hug: pienensä menettäneille!
Tällaiset suru-uutiset saisivat jo loppua ja kaikille pitäisi jo saada mahdollisuus iloita raskaudestaan.
Miten julmaa elämä onkaan :'(

Itse olen ollut taka-alalla lueskelemassa päivittäin kuulumisia, mutta jotenkin on tuo masennus on nostanut nyt enemmän päätään, joten sitä vastaan olen taistellut.
Onneksi pääsin terapeutilleni ja sain taas purettua päätäni.
Alitunen pelkohan se on minullakin läsnä, enkä ole osannut nauttia vielä raskaudesta yhtään, en ole uskaltanut.

Paha olo hävisi kuin tuhka tuuleen viikonloppuna, mutta rinnat on KIPEÄT.
Ummettaa, ummettaa ja ummettaa....
Ilmavaivat ovat ihana riesa ja ruoka maistuu, kunnes taas on semmoinen ylitäysi olo.
Päätä särkee usein ja unettaa edelleen.

Tänään olinkin sitten lääkärineuvolassa ja tohtorska teki sisätutkimuksen.
Kohdunsuulta tihkuu välillä ärsytyksen jälkeen verta, normaalia kuulemma suurella osalla naisista.
Siinä tunnustellessaan sanoi, että "ei vastaa viikkoja".
Meinasin tässä vaiheessa jo pyörtyä kauhusta.
Sadasosasekunnin jälkeen täti jatkoi kuitenkin lausettaan "on pidemmällä kuin mitä on arvioitu".
Kohtu on kasvanut kuulemma hyvin ja kokeiltiin myös sydänääniä.
Kauhulla odotin, ettei ne kuuluisi ja siinä hetkisen anturia heiluteltuaan kuului huima jyske! :heart:
Siellä on elämää minun sisällä, niin mahtavalta nuo äänet kuuluivat!

Ultraan määräsi täti minut hetimmiten ja viikon päästä näenkin jo masuun.
Saadaan sitten varmistusta laskettuun aikaankin...

Vauvaliimaa taas kaikille!
 
mä nyt tuunkin takasin..elikkäs menin ultraan varmistumaan että kaikki on tullut pois ja "hyytymän" lääkäri sanoi lähettävänsä eteenpäin.no lääkäri ultras ja siellä se toukka oli ja vahvat sydänäänet näkyi =) =)

elikkäs mulla ollut kaksoisraskaus joista toinen ei jaksanut :'(

nyt vaan toivotaan että vuoto loppuu ja ellei lopu ni pe.uusiks ultraan ja kuulemma ihan mahdollista että vuodan loppuajan!

helpotus oli kyllä suuri mutta suru silti toisen takia :'(

toivokaa nyt että tämä toinen pysyy mukana! pelko keskenmenosta on kyllä aivan mahdoton!!

niina ja toukka 8+5 :heart:
 
Laura80
Tiinuliini mä valitsin Kättärin..ihan vaan ystävien suosituksesta ja on myös kätevämmän ajomatkan päässä.

Mulla oli eka neuvola reilu viikko sitten, mutta eivät edes ruvenneet yrittämään sydänäänten kuuntelua, on kuulemma niin huonot vanhat laitteet..Tämän kuun vika päivä np ultra, joten pitää sinne asti yrittää odotella..Aluksi olin ihan varma, että menen yksityiselle ultraan, kun en malta odottaa np ultraa, mutta hyvin olen malttanut mieleni =) Ajattelin mennä sitten heti 20. viikon tienoilla 4D-ultraan..

Neuvolassa muuttui hieman tuo laskettu aikakin..neuvolan mukaan se on nyt sit 14.9., jos Katjuska haluat korjata tiedon mun kohdalle..ja sen synnytyssairaalankin voi päivittää samalla, nyt kun se on tiedossa eli Kättäri.

:wave:
 
Niina22 Voi kuinka ihanaa! :) Tietysti toinen keskenmeno surettaa, mutta eiköhän sekin ajan myötä helpota.

Onnea kaikille ihanista neuvola uutisista :flower:

Taustailen suurimman osan ajasta, mutta käyn päivittäin lukemassa teidän kuulumisia. ;)
Olen huomenna menossa ultraan tarkistamaan, onko kaikki hyvin. Olen taas vuotanut kohta viikon, kylläkin vain yö-aikaan. Neuvolan täti rauhoitteli, että jos se on kivutonta, se on todennäköisesti myös vaaratonta. Lupasi minulle kuitenkin huomiseksi ultrauksen mielenrauhani vuoksi. Pelottaa....
Oletko Katjuska saanut mitään selvyyttä omaan vuodontoihin? Etkös sinäkin käynyt ultrassa tarkistettavana?

Pomolle pitää varmaan tilastani kertoa jo tällä viikolla, kun ensi viikolla on jo sokerirasitus -jutska, joka tietenkin on työajalla. Saas nähdä kuinka käy... Lupasin työhön otettaessa etten kahteen vuoteen hommaa lapsia, joten se aika on ainakin ylitetty :)

Nyt vaan jänskäilen huomista ultraa :wave:

Neppis & Nööti 10+4
 
Niina22 Helpottavia ja ihania uutisia, surullista tietenkin että toinen ei jaksanut. :hug:
mamitus2 Hienoja terveisiä lääkärineuvolasta! :heart:
Toivottavasti masennuksesi helpottaa. Ja onneksi olet voinut puhua terapeutillesi. Kyllähän odotusaikana tuollaiset masennus ym. oireet voi korostua, kun tulee niin paljon uutta stressattavaa.. sitä voi miettiä jo miten jaksaa vauvan kanssa jne. Kaikki aikanaan, tulevia päiviä ei vielä onneksi tarvitsekaan jaksaa. Jokatapauksessa voimia sinulle!

Nyt alan tekemään suklaahyydykekakkua. :p
 
Neppis...mulla on np-ultra ens maanantaina. Toivotaan, että sulla on kaikki hyvin vuodosta huolimatta, mutta onhan tää piinaavaa. Mullakaan ei ihmeempiä kipuja oo ollut ja aina se kuitenkin hyytyy taas ennen kuin alkaa uudelleen...
 
ihanaa niina :heart: onnea :hug:

Täällä piti sen np-ultran olla perjantaina mutta tänään soitettiin ja sanottiin että ultraaja oli sairastunut influenssaan... joten se siirtyi ensiviikon tiistaiksi,silloin viikkoja 12+1!! Eli ihan hyvin viikkoja.

neppis toivottavasti vuodot harmittomia.

cora voimia siskolle ja sulle,varmasti raskasta :hug:

katjuska toivottavasti sullakin vuoto laikkaisi,ei varmasti ole kivaa!!!

Täällä pyörrytystä,väsymystä ja pissahätää... eli ei paljon mitään. Ja aika menee kamalaa vauhtia eteenpäin!!!

Pieni 11+2
 
Niina22 :hug: hurja koettelemus takana! Vauvaliimaa nyt sille toiselle pienoiselle!

(.) Olen minä hengissä vaikka en ole tänne asti ennättäny viime aikoina. Olen nukkunu mammuttiunia, 11h yöllä ja 2h päiväunia lisäksi. Nyt pakko yrittää ryhdistäytyä, kun mies lähti raksalle 130km päähän tänään ja mun pitää siis tehdä työni täällä ja... Kun ei vaan jaksais!
Mulle on tullu yksi uusi erittäin epämiellyttävä oire tän raskauden ja tupakoinnin lopettamisen myötä: ilmavaivat. Kamalia paukkuja. Iltasin varsinki kamalasti puksututtais. Ja se hajuvana mikä musta jää jälkeen :x Muita joilla samaa...? :ashamed:
Mun vasen lonkka taitaa tehdä tenän. Kamalan kipee ollu, eikä kohta pääse käveleen... Saas nähdä kuin pitkälle pystyn kituuttaa sen kans, ennen kun menen lääkäriin.
Mutta, nyt pitänee lähtee sinne höyhensaarille, että aamulla jaksan nousta käyttää pienempää koiraa pihalla ja ruokkimaan ennen töiden alkua.
Sisu ja toukka :heart: 10+
 
snodgrass
Huhhuh! Onpas ehtinyt paljon tapahtua!
Coralle :hug: tosi kurjaa se siskosi juttu. Voimia teille molemmille.

Niina mahtaa olla sekalaiset tunnelmat! Ihanaa, että raskaus nyt jatkuu kuitenkin :heart: Tietysti on surullista ajatella sitä toista. Ja varmasti se keskenmeno pelottaa. Paljon rohkeutta ja voimia! :hug:

Katjuska, tsemppiä maanantain odotukseen! Kurjaa se vuoto joka säikyttelee.

Sisu Täällä toinen ilmavaivainen! :wave: Olen kyllä melkein alusta asti pöristellyt kaiken aikaa... Ei mahda mitään. :/ En minä siitä silti kotona ollessa mitään paineita ota - töissä onkin eri juttu..

Itselle ei kuulu kummempia. Vaikka sitä maagista rajaa vielä odotellaan, masun kasvu tekee sen, että alkaa jo orientoitua raskauteen eri tavalla. Huonoa oloa on jonkin verran, mutta ei tarvitse onneksi oksentaa. Ai niin, rajapyykki tämäkin: eilen aamulla rasvasin ekan kerran vauvamahaa =)

Vauvaliimaa vielä meille kaikille!
Snodgrass ja neponen 10+6
 
Niina22 Onnea ja :hug:

Onnea uusille!!!

Sisu Täällä kans hyperhajukas :x
Tulin just reissusta ja junassa tuli istuttua kahden päivän aikana pikkasen vajaat 12 tuntia
Nyt sitte haistellaan, isäntä jo karkas vinttiin kun mää kuulemma lemuan :whistle:

Ja eilen olin juhlissa pari tuntia korkokengät jalassa, niin oli todella turvonneet jalat.... siis valtavat. Juhlat meni kivasti, yksi työkaveri oli kyselly toiselta et oonkohan mää raskaana ku oon vähän "outo". Onneks tää toinen kaveri tiesi mun siunatusta tilasta ja keksi TOSI hyvän selityksen asialle ja näin ollen tämä utelias ei viitsi muillekkaan spekuloida asiaa :)
Ehkäpä pääsin ku koira veräjästä.

Eka neuvola oli maanantaina ja kaikki meni mukavasti, täti oli sama joka oli esikoiselta ja AIVAN loistava. Kyselin mahdollista varhaisultraa ja heti varas ajan 20.2 =) Ja neuvolan la 21.9
Edelleenkiin on aika oireeton olo ja enkä vieläkään olevani raskaana, mutta ens viikolla selviää lisää!

Haluttomuus vaivaa peti puolella ja isäntä alkaa olla aika kärsimätön
:D Niinhän se homma toimii myös eläimillä, kun on kaikki tarpeellinen saatu niin eihän sitä turhaan tartte puksutella :LOL:

Joku kyseli neuvoja (anteeksi, en ikään muista nimiä) ummetukseen. Itellä autto vattan toimintaan activia jugurtti ja toinen loistava on kaikki täysjyvä tuotteen ja VESI. Tietty luumua ja rusinaa napostelee iltasin, niin eiköhän rupee luonnon lääkkeillä kulkemaan!!!

Haistellaan :wave:

R iikka ja 8+2?
 
Täällä mennään pelonsekaisissa ystävänpäivätunnelmissa... Aamulla vessassa käydessä tulikin reippaampi satsi verta, nyt menen klo 9.30 hakemaan omalääkäriltä lähetettä gynepolille. Olo on sekava, hysteerinen ja hätäinen, olen vain itkenyt puhelimessa niin avomiehelle, ystävälle, neuvolantädille ja ajanvarausnaisellekin :'( Toivon todella että pelästyminen on turhaa ja kaikki olisi hyvin.
 
Lydialle voimahalaus! :hug: Toivottavasti gynepolilla todetaan että kaikki on vuodosta huolimatta hyvin.

:heart: Hyvää ystävänpäivää teille kaikille! :heart:

Tänään ois pienet ystävänpäiväjuhlat tiedossa, tarjolla hyvää syötävää ja seurana läheisimmät ystävät. Aurinko paistaa, lumet sulaa hurjaa vauhtia ja ehkäpä alamme siirtyä hiljalleen kohti kevään tuloa..

syysmama 10+1
 
Lydia: Voimia! Onneksi pääset gynelle ja saat heti selvyyden asioihin. Toivotaan parasta! :hug:

Niina: Ihania uutisia, vaikka tietysti tulevaisuus pelottaa ja toisen pienen menetys surettaa. Onneksi toinen kuitenkin mukana. Tarrasukkia :heart:

Oma: Huolettaa omituiset alaselkäkivut... Rinnatkaan ei enää arat... Seuraillaan tilannetta. Pitäis olla oma ultrauslaite, niin vois joka päivä tsekkailla :D

Ja kaikille oikein ihanaa ystävänpäivää! :heart:
 
Jos vielä mukaan mahtuu?

Jos sitten heti olis itsekäs ja alottais vaan omalla navalla:
Toista odotan esikoinen täytti juuri 3 ja viikkoja neuvolan mukaan on kasassa nyt 8+5. Laskettuaika ostuis 20.9. Oikeen kunnon pahoinvointia meneillään nyt neljättä viikkoa ja pikkuhiljaa alkaa risoo jatkuva ykääminen vie voimat melko hyvin. Mites teillä pahoinvoinnit?
 
Hyvää Ystävänpäivää kaikille!! :heart:

Pitkästä aikaa taas kirjoittelemassa.. En pysy lainkaan perillä ketjun tapahtumista.. Sen verran heti alkuun, että suuret pahoittelut kaikille menetyksen kokeneille! :hug: Niinalle myös suuri rutistus.. Ihanaa, että sieltä löytyi kuitenkin pieni taistelijasielu! Pahoittelut toisen vauvan menetyksestä.
Mayah: Inhottavaa kun sattuu tuollaisia terkkoja kohdalle!! Sympatiahalaus myös sinulle. :hug: Itselle on onneksi sattunut kivat terkat, mutta sijaiset eivät aina ole olleet kovin erikoisia. Itse olen alkutaipaleella terveydenhoitajan opinnoissa. Toivottavasti itsestäni ei tule tuollaista monsteria!! |O

Katjuska: Meillä on yhtä aikaa ultra, eli maanantaina täälläkin.. Peukut pystyssä, että saatais hyviä uutisia ja päästäis taas loppuun saakka kimpassa.. :D

Oma napa: eli ei kummempia kuulu. Työharjoittelu menossa TAYS:ssa ja raskasta on välillä iltavuorot.. Ikävintä kun ei näe niinä päivinä 11kk ikäistä poikaa lainkaan. :/ Ensi viikko enää ja talviloma sitten pääsee taas koulun penkille laiskottelemaan.. :kieh:
Ensiviikolla maanataina np-ultra koskiklinikalla ja tiistaina lääkärineuvola.
Pikkuhiljaa alkaa oma vointikin koheta.. Ei väsytä enää niin paljon ja pahoinvointiakaan ei oo ollut enää kauheasti..

Nyt syömään vispipuuroa ja taas iltavuoroon.. :|

Tyyne ja Sylvi 12+2
 
Olisin niin toivonut että minulla olisi ollut tänne hyviä uutisia kerrottavana, mutta asiat menivätkin toisin. Raskaus meni kesken eikä tätä Nuppua oltu vielä meille tarkoitettu. Ultrassa näkyi tyhjä sikiöpussi, jonka koko ei edes vastannut viikkoja, ja keskenmeno käynnistetään huomenna aamulla lääkkeillä. Sain Tyksistä esilääkityspillerin.
Olen itkenyt koko päivän eikä loppua näy, olo on epäuskoinen... Tämä oli liian hyvää ollakseen totta. Ehdin vaan jo olla niin onnellinen.

Toivon teille muille tuleville syyskuun äideille kaikkea hyvää, toivottavasti minun huonot uutiseni olisivat jo tämän pinon viimeiset. Joskus on vielä minunkin vuoroni.

Rakkaudella,
Lydia
 
Eilen oli se ensimmäinen neuvola. Laskettu aika olis nyt 18.9 eli nyt siis olis rv 9+0. En ymmärrä tota laskutapaa ollenkaan, että nyt taas väheni yksi päivä sen ultran mukaan. Kiekolla se katsoi lasketun ajan sen ultran mukaan ja sai lasketuksi ajaksi tuon. Eihän päivän heitolla ole käytännössä mitään väliä mutta kun tässä vaiheessa kyttää vaan koko ajan noiden viikkojen täyttymistä niin yhden päivän heittokin tuntuu. Np-ultraa ei täällä tarjotakkaan vaan sai itse päättää ottaako ultran 13-14 viikolla vai sit myöhemmin lähempänä rv 20. Päätin ottaa nyt aikaisemmin kun en jaksa pidemmälle odottaa. Harmittaa, ettei np katsota mut ei voi mitään. Ultra on 18.3 ja neuvolalääkäri sit jo 28.2 ja sillon sit toivottavasti jo kuuluu ja kuunnellaan sydänäänet. Siihen veriseulaan varmaan kans meen sit rv 15-16, mut vielä voi miettiä sitäkin.

Lydia toivotaan,että kaikki kunnossa vuodosta huolimatta.
Niina onneksi toinen pikkuinen on jaksanut kyydissä vaikka varmasti suru toisen vuoksi onkin.

Ja uusille myös tervetuloa joukkoon!

Nenna ja siskoveli 9+0
 
Voi Lydia suurensuuret pahoitteluni ja kovasti voimia sinulle :hug: Täällä tippa silmässä luin kirjoitustasi.Koitahan jaksella ja sure rauhassa asiaa.

niina22 Sun kirjoitus myös hätkäytti,varmasti hieman ristiriitaiset tunteet :hug: Mutta toisaalta sitten onnea kun kuitenkin vauva tulossa.

Tekee nyt niin pahaa menettäneiden puolesta että ei tähän nyt enää osaja muuta kirjoittaakaan.
 
Mä olen niin onnellinen!!! :D Kävin tänään siellä ultrassa ja sydän siellä pompotti!! Olen siis OIKEASTI raskaana! Allu (työnimi) on nyt 7+1 ja kokoa oli 10mm :heart:

Laskettu aina siirtyi lokakuun puolelle, mutta pompottelen nyt sitten molemmissa pinoissa, jos siis saan olla vielä mukana? :wave:
 

Yhteistyössä