Syyskuun tulokkaat 2010 **** Syyskuussa **** (Päivityspyynnöt YV:llä, kiitos!) 8 vauvaa syntynyt!

Sadie sulla on sitten päivää aikaisemmin yliaikakontrolli kuin mulla. Mulle ei kyllä ole puhuttu mitään käynnistämisestä, muuta kuin että sitten seuraavalla viikolla viimeistään käynnistetään, jos ei sitä ennen itsestään käynnisty. Toivottavasti ei tarvitisisi tuonne yliaikakontrolliin mennä vaan että vauva syntyisi sitä ennen.:) Mies on kovasti koittanut kertoa vauvalla, että nyt viikonloppu olisi hyvä aika syntyä tähän maailmaan.:D

ennie ja myrmy 40+6
 
Onnea Smurffille ja Laralle! Ihanaa, että olette jo päässeet synnyttämään ja saaneet vauvat kainaloon! Kiiran kokemus kuulosti hurjalta! Täytyi heti tarkistaa synnytyssairaala=)

Hermot alkaa mennä! Tuntuu, että voimat loppuu, kun psyykkaa itseään, että hyvin tää sujuu ja kyllä tätä vielä jaksaa, ja samaan aikaan epätoivo hiipii, ettei kai tää enää vaan kahta viikkoa kestä??? Hankalinta on, kun ei oikein enää jaksaisi keskittyä mihinkään tekemiseen, niin aikakaan ei oikein kulu!

Mullakin on pari päivää vihdoin supistellut. Niistä ei oikein ota selvää, välillä masu tuntuu kovana koko ajan enkä todellakaan pystyisi sanomaan esim. supistusten kestoa tai väliä. Muutama napakampi supistus on tullut, muttei yhtäkään selvästi kivuliasta. Vauva tuntuu myös välillä liikkuvan supistusten aikana aiheuttaen selkäkipua. En oikein erota, että olisiko kivulias supistus vai vain vauvan terävä liike. Onko jollain tälläistä epäselvyyttä? Yöllä mua ei supista lainkaan ja ainakin viime yö meni kohtuuhyvin nukkuessa. Sen sijaan jostain kumman syystä närästyts on muuttunut tosi pahaksi ja häiritseväksi, viime yönäkin otin pari gavisconia, Rennien ja neljä tyynyä...

Kypsää, kypsää, kypsäää....


Liisa & Liisa 39+ 5, 19.9.
 
Liisa71 minulla on välillä hiukan samoja tuntemuksia. Eli supistus ja vauvan liikkeet ikään kuin vuorottelevat ja välillä mietin johtuuko tuntemus kummasta. Silloin kun kunnolla supistelee, niin koko maha on pinkeänä ja on vähän hankala hengittää. Vauvan terävät liikkeet tuntuvat yleensä lyhyemmän aikaa ja paikallisesti.

Minulle on myös tullut närästystä : / Se on kyllä ikävää. Lisäksi oikeassa nivusessa tuntuu välillä lyhyttä suonenvedon tuntuista kipua, joka onneksi menee ohi kun liikuttaa jalkaa. Kipu on todella kovaa, joten pelkään sitä, että kipukohtaukset alkavat tulla useammin mitä pidemmälle mennään.

Joku kirjoitti, että kasvot ovat turvonneet. Ystäväni mummo on vanhan polven kätilö ja myös hän sanoi, että mitä lähempänä synnytys on niin sitä enemmän kasvojen muoto muuttuu. Minulla ei ollut esikoisesta turvotusta muuten ollenkaan, mutta ihan loppuraskaudessa leukaan ja poskiin tuli turpeutta. Nyt on alkanut käydä samoin.

Vielä yksi kikka samalta ystäväni mummolta supistusten lisäämiseksi: kuumat löylyt ja sitten aivan kylmää vettä ristiselkään. Pitäisi voimistaa supistuksia jos niitä jo on. Esikoisen kohdalla kikka ei toiminut, mutta ehkä teistä joku saisi siitä apua :D

Tiinuliini ja Vompatti 39+3
 
Paljon onnea smur-ffille ja Laralle! :flower:

Niin ja Kiiralla onneksi on nuo kamalat synnytysajat jo takana päin ja edessä on vaan ihanaa vauvantuoksuista elämää! =) :hug:

Täällä ei vieläkään mitään "uutta", tää tyyppi ei varmaan tuu ulos ikinä! :headwall:

minä ja rosinarusina 38+6 (la 25.9)
 
Kiira aikamoinen kokemus sulla. Miten voit nyt? Onneks tuon kaiken kokemuksen jälkeen on se ihana palkinto, jonka voimalla jaksaa.

On: olen ollut niin penteleen pahalla päällä koko päivän, ettei tosikaan. Vasta tuossa iltasella kun käytiin faijalla niin olo alkoi helpottua, kun sai jotain muuta ajateltavaa. Oon vaa raivonnu ja kehitellyt ihme keskusteluja pääni sisällä ja raivoutunut vaa lisää.. On tää RANKKAA :D Onneks sain otettua myös pienet päikkärit iltapäivällä.. vaik samantien ku heräsin murjotin saman tien ;) Tuntuu, että välillä jokainen Tuntikin on liikaa odottamista.

Alavatsaan sattuu aivan julmetusti ku kävelee.. mutta ei mua kyllä supistele yhtään. Välillä jotain painetta siellä tuntuu, mutta näitä samoja juttuja on ollut jo pidempään, niin ei se mua lohduta yhtään.

Tämmönen päivä tänään.. onneks on ilta (yö) ja kohta pääsee nukkumaan, kunhan vaan alkais sen verran väsyttämään, että nukahtais.

Aamulla kun herään on LASKETTU AIKA :D Ja vauvalla on huomiseen klo 23:59 aikaa syntyä, ilman että alan perii ylimääräistä maksua asumisesta masussa :) Tai siis sehän näkyy sit joskus siellä viikkorahoissa.. voi olla että siirtyy viikkiksen saaminen vuodella eteenpäin.. ;)

Nyt kone kiinni ja jään oottelemaan nukkumattia saapuvaksi. Öitä!

Lätäkkö + bebe 39+6
 
Täälläkin yksi yliaikainen!

Mulla samanlaisia suppareita kuin Liisalla myös. Tänään on muutama oikeasti kivuliaampi supistus tullut, jotka on tuntuneet kiristykseltä ja kuin joku tökkisi puukolla sinne tänne alavatsalla. Nämä ei kyllä ole kestäneet niin pitkään. Tällä tulee jonkun verran limatulppaa tai sitten tosi paljon valkkaria. Välilllä on hyvinkin kosteaa ja olen epäillyt myös ehkä tihkuvani lapsivettä, mutta toistaseks luokitellut ne vielä valkkariks. Istuessa ihan tuntuu kun housuun 'hulahtaa'. Onko muilla ollut tätä?

Voi kun poju jo älyäisi syntyä, olo on todella turhautunut ja tuskainen! Useimmiten myös ihan toivoton täällä ei mitkään poppakonstit auta.

Felessa ja kääpiö 41+1 la. 10.9.
 
felessa Mulla esikoisesta meni vesi nimenomaan just noin, ettei se kerralla hulahtanut, vaan tihutteli pikkuhiljaa. Nyt, kun kävin turhaan sairaalassa samasta syystä, sain vinkin laittaa housuihin siteen ja sen päälle talouspaperin. Jos vuoto menee talouspaperin läpi, se on todennäköisesti lapsivettä, koska limaisempi vuoto jää paperiin. Kannattaa kokeilla?

Joo, mä valvon taas supistuksissa, mutta toivo ei oo kauheen korkeella, kun ei oo ihan eka kerta :LOL: Saa nähdä...

-dask ja typy 39+2
 
Onnea taas kaikille synnyttäneille!:flower:

Täälläkin päästiin lopulta vauva-arkeen kiinni, tasan viikko lasketun ajan jälkeen eli 13.9. syntyi tyttö, painoa kevyet 3950g, pituutta 51cm ja päänympärys vaatimattomat 37cm :)
Eilen illalla kotiuduttiin, jännitti kyllä, miten vauvan kanssa kotona pärjää, mutta hengissä selvittiin ainakin tähän aamuun asti.

Palailen myöhemmin kertomaan lisää, tytsyllä kuulostaa olevan aamupala-aika.
Ja tsemppiä kaikille vielä kärvisteleville, pitkittynyt odotus on tuskaa, mutta sen hienommalta tuntuu kun se lopulta palkitaan!

Pärämätsi & Toukka 4 pv ja risat
 
:heart: Pärämätsille tuhannesti onnea prinsessasta! :heart:


Liisa, minäkään en aina osaa tunnistaa, onko kyseessä supistus vai vauvan liike. Mutta samanlailla kuin Tiinuliinilla, mulla myös liikkeistä aiheutuvat tuntemukset ovat kestoltaan lyhyempiä ja tavallaan paikallisempia.

Päätin tänä aamuna, että lopetan tämän odottamisen. Tai siis koitan odottaa vähän rauhallisemmin. Tuntuu ihan tyhmältä joka ilta tunnustella olojaan, että nyt on kyllä vähän sellaisia supistuksia ja kauheita tuntemuksia alakerrassa ja blaa blaa. Sitten aamulla herään kuitenkin taas pettymyksen tunteen kera, joka ei vastaavasti tuo mukanaan mitään muuta kuin koko loppupäivän kestävän ketutuksen, kunnes taas alkaa toivomaan tapahtumia seuraavalle yölle. : / :ashamed: Voisi suunnitella nyt viikonlopulle ja seuraavalle viikolle kaikkea mukavaa tekemistä eikä vaan venailla kalenteri tyhjänä, koska alkaisi tapahtumaan. :D


Mukavaa viikonloppua kaikille!


Epeti 39+5 (20.9.)
 
Meille syntyi 11.9. klo 2:48 poika, Naistenklinikalla.
Iso poika olikin, 4375 g ja 55 cm. :)
Kävin täällä jo pari päivää sitten kirjoittamassa mutta teksti taisi kadota jonnekin bittiavaruuteen...

Onnittelut kaikille pienokaisen saaneille. Ja teillä joilla odottelu jatkuu, paljoon tsemppiä kärvistelyyn!!

muoks: siis syntyi 40+3
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Pärämätsi ja Annmari :)

Täällä poksahti LASKETTU AIKA :wave:

Epeti toi ois niin hyvä juttu, että lopettaa oottamisen :) Mulla pitäs olla vaan täysin jotain sellasta tekemistä, mikä vie ajatukset muualle.. mutta ei tule ihan heti mieleen.. Paitsi tietty nukkuminen ;) Mua sattuu NIIN paljon tonne alas, ku vähänki liikun, että ei tee mieli nousta enää edes ylös. Siitä mä oon turhautunut.. Jos ei kipuja ois, niin jaksaisin huomattavasti paremmin. Sit vois siivoo ja käydä kävelyillä jne.
Ei mulla sen vauvan kanssa niin kiire ole. En vaan kestä tätä raskauden tuomaa olotilaa.. : /

Jos maanantaina ei ole mitään vielä tapahtunut, niin sitten alotan sen kutomisharrastuksen, viime viikolla en "ehtinyt" :) Mitä mä ees tein..?? Pyörin joka puolella.. kipuja uhaten :p Mut sitten saakin kärsiä oikein triplana niistä kun ei ole pysynyt paikallaan.

Jos vähänkin tuntuu siltä, että alkaa ahistus nostaa vielä enemmän päätään tänään niin puhelimeen en aio vastata. Mies sit saa vastaa, jos haluaa..

Onneks nyt illalla ollaan elokuviin menossa, että on ainakin Odotettavissa jotain mukavaa :) Pitää vaa keksiä jokin kivuton keino viettää tämä päivä.

Kyllä mä nyt välillä mietin, että on tuntuu tyhmältä vaan valittaa ja valittaa, kun asiat vois olla vielä huonomminkin. Esim. jotkut makaa 2 vikaa kk sängyssä.. Tai on muita pahoja juttuja.
Mut tää on nyt tällä hetkellä mun kokemus tästä asiasta.. ja koska nää raskauden tuomat vaivat on itelleen aivan uutta, ja koskaan ei ole näin rajoittunutta ollut elämä, niin tuntuuhan se vähän oudolta ja turhauttavalta..

Huvittavaa muuten, että mun kaveri soitti mulle eilen ja pyys Cascadan keikalle helsinkiin :LOL: siis APUA!! Tyypillä nyt ei ole lapsia, että ei varmaan osaa edes kuvitella miltä voi tuntua päivää ennen laskettua aikaa, mutta kyl mua huvitti.. En ole baareissa käynyt OLLENKAAN raskauden aikana, eikä tulis mieleenkään mennä!! Ja nyt varsinkaan, kun on tämmönen rantapallo tossa keskivartalossa :D Se vaan luuli, että kyllähän mä nyt voin lähtee ku sekään ei ajatellu juoda. Ja olis voinut heittää mut sit himaan.. EI juma.. Mä vaan sanoin, että en aio lähtee tönittäväks sinne enkä todellakaan JAKSA seistä siellä. Se menis täysin valittamiseks, ja HALOOOOO muutenkin!! Vaikka illalla ei sillein väsytäkää, niin ei se nyt tarkota että jaksaisin lähtee jonnekin yöelämään, haha :D Täytyy myöntää, että pikkasen jopa alko ärsyttää, et ees viittii kysyä viimisillään olevalta jotain tommosta... No joo.. antaa olla :)

Mulla tulee olee pikkasen erilaista yöelämää tässä nyt seuraavien kuukausien aikana, ku se viettää.. ;)

Nyt otan pari panadolia, ja alan pesee pyykkiä ja pyyhkiä pölyjä :) Sit mies voikin alkaa imuroimaan ja luuttuumaan :D

Lätäkkö ja bebe 40+0, poks..
 
Onnea Annmari ja pärämätsi!!

felessa, mulla on ihan samanlaista tihuttelua, ja mietin onko se lapsivettä vai tosi nestemäistä valkovuotoa. Mähän kväin pari viikkoa sitten svolla kun tuota tuli ekan kerran, mutta lapsivesitesti oli negatiivinen. Joten luulen nytkin tihuttelun olevan valkkaria.

Viikonloppuja!

marza ja onnianni rv 38+1
 
PALJON ONNEA PÄRÄMÄTSI JA ANNMARI:flower::flower:!!!

FALESSA JA MARRZA ;täällä myös ihan saman moista tihuttelu...välillä tosiaan miettii mitä on, mutta kai se sitte on valkkaria!!!

tänne ei mitään uutta...suppari tullia muille!!!!!!!

Lennilokinpoika 39+1
 
Vihdoin ja viimein ovat jonkinlaiset supparituulet löytäneet tiensä tännekin.:) Puoli kuudesta lähtien on supistellut noin kymmenen minuutin välein, ei kuitenkaan mitenkään kivuliaasti vaan lähinnä vain kiristävästi. Täällä kun noita supistuksia ei oikeastaan lainkaan ole vielä ollut. Joten pientä toivetta on ilmassa, että josko vauva sittenkin voisi syntyä ilman käynnistystä. Vaikka eihän tämä vielä mitään sano, mutta toivoa voisi kuitenkin olla.:)

Samoin saattaa olla, että aamulla bongasin limatulppaakin. Mutta täytyy nyt katsoa mihin suuntaan tilanne kehittyy. Toivomushan minulla oli, että synnytys käynnistyisi päivällä eikä yöllä.;)

ennie ja myrmy 41+0 (La oli viikko sitten lauantaina)
 
:heart: Paljon onnea Annmari-76! :heart:

lätäkkö, juurikin sama vika täällä, koko ajan pitäisi olla jotain mielekästä tekemistä, että saisi ajatukset pois tästä omasta odotuksen päättymisen odotuksesta. ;) Aamulla tuntuu, että on ihan ylivoimainen haaste selvitä taas yhdestä päivästä... :| Nukkuminen on mun ykköskeino tuhlata aikaa ja kun juuri sain lapset tainnutettua, sänky kutsuu kyllä minuakin. :D

Voiko iskiaskipu siirtyä yhtäkkiä vetämään toiseen kankkuun? :snotty: Kävin aamulla aika rohkean lenkin tuplarattaiden ja niiden vähän vajaa 25 kilon sisällön kanssa :whistle: ja nyt on pari tuntia riipinyt oikeaa puolta alaselästä polvitaipeeseen saakka. Vähän kuin iskias-kipua, paitsi ettei ole ihan yhtäjaksoista ja iskias on mulla kenkkuillut koko raskauden vasemmalla puolella. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin molemminpuoliset tuntemukset. :headwall: Taitaa tuo lenkkeily olla pikkuhiljaa jo vähän turhan raju urheilusuoritus, ainakin noiden lapsosten kera.


Epeti yhä ja edelleen 39+5 (20.9.)


muoks. ennielle piti vielä toivottaa mojovasti pontta supistuksiin! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Onnea vauvautuneille :flower:

Ja suppareita kaikille jotka niitä haluaa =)

Iteki voisin haluta... Eilisen supisteli koko päivän.. ei kovin kipeitä mutta semmosia vähän puhalluttavia. Alko jo vähän jännittää tulisko yöllä lähtö tai jotain... Eikä mitään.... :headwall:
Tänään ei oo vielä es supistellu montaa kertaa. Mutta mies saa kyllä lähteä lenkittään mua!!!
Viime yön närästi ihan älyttömästi.. suututtaa kun ei saa nukuttua.. Sit jos on monta tyynyä, on selkä ja kyljet ihan kipeet kun eihän se nukkuma-asento sit kovin hyvä ole...

Mä en vielä oo kovin kiukkunen muuten, mutta jos pojat tappelee tai ei usko mua tai jotain niin hiihin hermostun tosí helposti.. Onneks ne on jo niin isoja et ymmärtää vähän miks hermostun niin helposti... Mutta eipä tässä auta kun ootella, vaikka ois jo kärsimätön olo : /

Hyväsetti 39+3 (la 22.9 kuopus syntyi 39+5, jospa tämäkin....... )
 
Onnea vauvan saaneille! Teitä olikin taas aika joukko, vaikka eilen viimeks taisin kirjotella ja onnitella :) Kivaa, kun nykyään voi lukea vauvauutisia lähes joka kerran, kun täällä käy!

ennielle vauhtia supistuksiin!

lätäkkö kyllä mun mielestä saa valittaa niin paljon kuin ikinä jaksaa, vaikkei sit oiskaan ns. syytä valittaa, jos vertaa siihen, miten muiden asiat on. Mutta siis valittaminen usein helpottaa ja laittaa kuitenkin asioita mittasuhteisiin ja siten parantaa oloa ja se nyt vaan on hyvä tapa purkaa mieltä. Kyllä mäkin mietin, että voinko olla välillä niin kärsimätön ja kiukkuinen vauvan tulon suhteen, vaikkei mulla ole oikein mitään vaivoja, olo siis oikein mainio. Että eikö mun silloin pitäisi vaan nauttia. Mut enää ei pysty! Odottaminen on kamalinta, mitä tiedän ja tässä on nyt kyllä odoteltu aika kauan :D

Neuvolan tädin kanssa puhuttiinkin, että sananlasku "odottavan aika on pitkä" kiteytyy loistavasti tähän loppuraskauteen. Ennen ei oo kyllä oikeasti odottamisesta tiennyt mitään, on marissut ihan turhista jossakin kassajonoissa ym. Tämä se on sitä odottamista pahimmillaan :D Ja tietty tavallaan parhaimmillaan kans, kun saa odottaa uuden elämän tuloa.

Täällä on tehty suursiivousta ihan jo sitä silmällä pitäen, että tuskinpa siivoaminen on ykkösprioriteetti sitten vauvan tultua. Ja tietysti sitäkin silmällä pitäen, että jos touhuaminen vaikka ees vähän kypsyttelis paikkoja. Luuttusinkin oikein perinteiseen tapaan kontallaan ja peppu pystyssä :D Taisin saada vaan selän kipeäksi mutta tunteepa tehneensä jotakin :D

Jos sitten kävis vielä kaupoilla, saunassa ja sitten löhöäis sohvalla loppuillan ja surffais kanavalta toiselle, kun nyt näkyy noita kaapelikanaviakin tän viikonlopun. Ja mies toi pleikka kolmosen lainaan ja siihen little big planetin, jota voin sitten paukuttaa menemään, jos kyllästys iskee :D Yritän keksiä erilaisia itseni viihdyttämistapoja, kun samat vanhat eli lukeminen, telkan katselu ja koneella olo alkaa jo kyllästyttää.

Mukavaa lauantain jatkoa kaikille!

Sannimarja 39+6, huomenna on se päivä!
 
Ei tunnu yhtään et tänään ois laskettu päivämäärä.. jotenkin sitä latas tähän ko. päivään paljon salaisia odotuksia ja toiveita, niin nyt kun on kuitenkin olo ihan samanlainen kuin vaikka viikko sit, niin on ehkä skidisti pettynyt. Vaikka TOISAALTA osas kyl odottaa sitäkin, että ei mitään tapahu.. siks kirjotinki ylle, että SALAISIA odotuksia ;)
Sanotaanko, että oon tuntenut muutaman supparin ja painetta.. mutta en uskalla lähtee YHTÄÄN innostuu.

Faija sano eile, että ajatelkaa HUOMENNA mun eka lapsenlapsi syntyy :D Sanoin kyl et toivos on tosi hyvä elää ;) No jännittäähän sitäkin.. joutuu kyl hyvin tod.näk. tuottamaan pettymyksen.

Mä oon ollu tänään USKOMATTOMAN masentuneilla fiiliksillä.. maannu vaa, ja ajatuskin ylösnousemisesta o tuntunut niiiiiin raskaalta. Sit PAKOTIN itteni ylös tekee ruokaa, ku nälkäkuolema meinas iskee ja sain itteni suihkuun jne. Nyt oottelen tässä että lähdetään Ikeaan..

Pari kaverii soittanu mulle, enkä kyl oo ees vastannu niille. Mä en jaksa. Jos on jotain ihmeellistä asiaa, niin voi laittaa viestiä.. Kyllä ne nyt näkee että oon käyny jo fb:ssakin tänään, että mistään synnärille lähdöstäkään ei ole kyse. Ehkä oon kauhee hyvää tarkottaville ystäville, mutta nyt on parempi ystävyyssuhteen kannalta olla vaan täällä omissa oloissa ;)

Mutta toivotaan että joku Meistä lähtee tänään vauvan hakuun! :) Mä lähen nyt tuhlaa ekoja äitiysrahoja...

Lätäkkö ja babyboy 40+0
 
Nyt se sitten olis 40+0 Poksulispoo :heart:

Ja täällä on alkanu tapahtuu edes jotain joka voisi merkitä ettei enään montaa päivää menis .... kaitvissiinehkäpä näin toivon :rolleyes: Viime yönä alaselkäkipuili ja nyt on koko aamun tullu astetta jos toistakin kovempia supistuksia epäsäännöllisen säännöllisesti .... nämä supistelut tuntuvat sekä mahassa että selässä ja säteilevät reisiinkin !!!! ja paineen tunne on paljon voimakkaampi kuin mitä tähän asti on ollu !!!! Kun vaan muistais aina hengittääkin :xmas:

Onnea taas uusille vauvautuneille :heart:

Nyt olen hitusen toiveikkaampi kuin eilen !!!!

Unikeiju+sisu 40+0
 
Täälläkin alkaa olla sellainen olo, että kyllä pikkutyyppi joskus syntyy :)
Viime yönä uni tuli vasta kahden jälkeen kun kiristi mahasta ja yritin saada selvyyttä onko kyseessä säännölliset vai epäsäännölliset kiristykset. Lapsenvahdilla kestää noin 1,5 tuntia tulla joten sen takia täytyy mielummin ajoissa ja turhaan hänet hälyyttää ettei tarvitse esikoista alkaa yöllä herättämään. Päivällä hänet voi sitten vaikka naapuriin hetkeksi hoitoon heittää jos tulee äkkilähtö mutta tuo yö on vähän eri asia.
Kiristelyt ja kipristelyt on jatkunut koko päivän ja paineen tunnetta alapäässä ja nivusissa... huomenna la, joten se ois ihan hyvä päivä syntyä ja synnyttää :)

Kaikille paljon supistuksia ja tsemppiä jos ja kun lähtö tulee! :eek:

-eeva- ja pikkutyyppi 39+6
 
Viimeksi muokattu:
Tällä menty nyt koko päivä suppareiden kanssa, noin kymmenen minuuttia on ollut niiden väli aamusta asti. Aavistuksen ovat ehkä muuttuneet voimakkaammiksi, saa nähdä mihin suuntaan tila tästä kehittyy. Äsken otin ihan varmuudeksi päikkärit, jos illalla/yöllä tulee lähtö.

Tämä on tosiaan ollut aika turha päivä, kun on ehkä ensimmäinen sellainen odottava päivä, enkä ole sen takia saanut oikein mitään aikaiseksi.:( Jos olo jatkuu huomenna samanlaisena, niin en aio siitä sitten välittää mitenkään, vaan puuhailen ihan normaalisti kaikkea.

ennie ja myrmy 41+0
 
Paljon onnea Pärämätsi ja koko perhe:flower::flower:

Paljon onnea Annmari ja koko perhe:flower::flower:

Mulla oli eilen illalla kamalan huono-olo yhtäkkiä. Tuntui että keuhkot menee kasaan ym. Menin aikasin sänkyyn ja varoiksi ämpäri viereen......pari tuntia sain nukuttua ja sitten heräilin pariin kipeään suppariin (oho!). Kylkeä piti vaihtaa miljoonatriljoona kertaa kun aina jompi kumpi käsistä puutui tunnottomaksi. Turvotus on kasvanut taas käsissä ja jaloissa......Olo ollut helpompi nyt tänään. Alakertaa vihloo kunnolla ja muljuaa.......

Ninnananna ja Sintti 39+2 (LA 23.9 eli torstaina)
 
Kylläpä monella on jännät hetket käsillä. Tsemppiä synnytyksiin. Varmasti hermoja raastavaa odotella synnytystä. Meillä muksut olleet niin kiireisiä syntymään etten ole kokenut tuota ihan loppu odotusta ollenkaa.

Paljon onnea vauvan saanneille ja tervetuloa tuonne vauvapuolelle kirjoittelemaan. Melko hiljaista siellä vielä on..

Täällä pikkuisen kanssa sujuu mukavasti. Mies kyllä lähtee huomenna 300 km:n päähän työkomennukselle, joten melko haipakkaa tulee olemaan kolmen pienen muksun kanssa. Siihen päälle vielä tuo yrityksen hoito. Onneksi tukiverkot hyvät.
-Poni ja poju reilu 3 vko
 
Huomenna palaan normaaliin arkeen jos vauva ei sitä ennen päätä syntyä. Ihan outo päivä ollut kun on koko päivän supistellut, nyt ehkä iltaa kohden on supistukset hiukan harventuneet. Tämä kun on ensimmäinen tällainen päivä, että supistuksia on tullut säännöllisesti. Olisi kyllä tosiaan hermoja raastavaa jos näitä päiviä olisi ollut jo useita eikä mitään kuitenkaan tapahdu.: / Olisi kiva tietää ovatko nuo tämän päivän supistuksen jotain saaneet aikaan vaiko ovatko vain olleet ennakoivia sellaisia.

No taisi tulla turhaan otettua nuo päiväunetkin päivällä, saakohan sitä nyt sitten yöllä ollenkaan unta.:headwall: Vaikka voihan tuo tilanne vielä tässä illan ja yön aikana vielä muuttua, supistukset ovat kyllä harventuneet, mutta muuttuneet napakammiksi kuin mitä ovat olleet päivällä.

Katsotaan ja odotellaan...:confused:

ennie ja myrmy 41+0
 

Yhteistyössä