Lämpimät onnittelut taas kaikille vauvan saaneille! :flower: :heart:
Jos nyt sitä
synnytyskertomusta... Pitkä tarina tulossa, lukekoon ken jaksaa :attn:
Lauantaina 4.9 tuntui et mulla on energiaa kuin pienessä kylässä. Tein aamupäivällä kunnon shoppailureissun, kävin koiran kanssa sienimetsässä, siivosin ja pesin saunan, ja illalla vielä saunottiin miehen kanssa. Illalla olin sen verran väsynyt että seksiä ei kyllä enää jaksanut edes miettiä
mut muuten fiilikset oli aikalailla normaalit, ei supistellut eikä jomottanut juuri mihinkään.
Sit yöllä puoli kolmelta heräsin napsahdukseen ja siihen että jotain lorahti sänkyyn. Ihan säpsähdin ja säikähdin, onko se nyt sitä lapsivettä? Nousin sängystä ja lorahti lisää, vessaan asti pääsin kuitenkin ilman että olisin kamalasti sotkenut paikkoja. Vessanpönttöön lorahteli vähän lisää, herätin sit miehen että nyt tais mennä lapsivedet. Oltiin molemmat vähän shokissa, et nytkö se oikeasti syntyy =) Sanoin miehelle ettei vielä tarvii sairaalaan kiiruhtaa, odotellaan nyt et supistukset alkaa ja soittelen synnärille sit joskus aamulla. Mies vissiin vielä sai vähän unen päästä kiinni, itse en nukkunut enää silmäystäkään. Jännitti pirusti. Aamukuudelta lähdin koiran kanssa aamukävelylle, ja soitin samalla synnärille. Kätilö käski rauhassa odotella kotona että supistukset alkaa, ja tulla sitten viimeistään puolen päivän aikaan näytille tai aikaisemminkin, jos supistukset käy sietämättömäksi.
Aamulla kahdeksan aikaan alkoi supistelut, ja tuli heti säännöllisinä n. 10 minuutin välein. Lisäksi supsitukset oli selvästi kipeämpiä kuin aikaisemmin tulleet "kipeät" supistukset, joten kyllä siitäkin tiesi että se on menoa nyt. Pärjäsin kuitenkin hyvin kotona, hengittelin rauhassa ja kävelin ja heiluttelin pyllyä supistusten aikaan, niin helpotti kivasti.
Vähän ennen klo 12 oltiin sairaalassa (supistukset tuli 6-7 min välein), otettiin sydänkäyrää ja katottiin kohdunsuun tilanne. Kohdunkaula oli häviämässä, enää paksut reunat jäljellä ja väljästi sormelle auki. Lapsivesi oli hyvänväristä. Sit päästiin jo saliin, odottelin hetken et multa tultiin ottamaan verikokeet (PVK ja tulehdusarvot) ja sen jälkeen lähdettiin miehen kanssa ulos kävelylle. Kävelylenkin aikana supistusten väli tiheni jo pariin minuuttiin ja alkoi tehdä tosi kipeää. Silti rauhallinen käveleminen ja hengitykseen samalla keskittyminen helpotti vielä ihan riittävästi.
Klo 14 jälkeen mentiin takaisin saliin, kätilö tarkisti taas kohdunsuun tilanteen joka oli nyt 3cm auki. Pyysin päästä ammeeseen ja pääsinkin. Lämmin vesi helpotti ihan kivasti kipuun, ja ammeessa jaksoinkin olla melkein tunnin. Supisteli edelleen n. 1-2 minuutin välein. Sit piti soittaa kelloa kun kivut alkoi taas voimistua ja halusin jo miettiä muuta kivunlievitystä. Kohdunsuun tilanne oli ammeessa olon jälkeen ennallaan.
Klo 16 jälkeen sain Oxanest-piikin käsivarteen. Sen vaikutuksen alkamisen odottelu oli aika tuskaa, ja sanoinkin jo kätilölle et jos se ei pian auta niin haluaisin kyllä epiduraalin. Maltoin kuitenkin vielä mieleni ja odoteltiin, nojasin seisovassa asennossa sängynpäätyyn ja pyllyä heiluttelemalla otin kovenevat supistukset vastaan. Oxanest ei vienyt supistuskipua pois, polviin asti poltti ihan pirusti, mutta lääke kihahti sen verran päähän että pystyin rentoutumaan supistusten välllä. Puolisen tuntia jaksoin olla seisaallaan, sit oli pakko mennä makuulleen sängylle kun tuntui ettei jalat enää kanna. Siinä makoilin ja hengittelin varmaan n. puoli tuntia, kunnes alkoi tuntua ponnistamisen tarvetta. Soitin taas kelloa, ja sanoin kätilölle että haluan NYT sen epiduraalin, ponnistuttaa kamalasti. Kätilö tarkisti kohdunsuun, ja kas kummaa, oli auennut reilussa tunnissa 3 sentistä 10 senttiin!
Epiduraalia ei siis ehditty enää laittaa (ONNEKSI! Säilyi se ponnistamisen tarpeen tunne). Mulle laitettiin pudenduspuudutus, tässä vaiheessa jo kiljahtelin kivusta, kun ei vielä saanut ponnistaa. En kyllä tiedä yhtään ehtikö pudenduspuudutus vaikuttaa ollenkaan, ponnistaminen alkoi heti kun se oli laitettu. Ja sit kun sain aloittaa ponnistamisen, TAIVAS AUKENI. Ponnistaminen auttoi supistuskipuun ihan taivaallisen hyvin! Kätilö ja mies tsemppasi ja minähän ponnistin (puoli-istuvassa asennossa). 20 minuutin päästä poika oli syntynyt (klo 17.55). :heart: Ja minä itkin, itkin niin että sali raikui, onnesta. :heart: Ja kivut loppui siihen.
Välilihaa ei tarvinnut leikata, sain 1-asteen pienen repeämän emättimen suulle johon laitettiin 2 tikkiä. Synnytyksen kokonaiskesto oli siis 9 tuntia 55 minuuttia, josta avautumisvaihe 9h 35min, ponnistus 20 min ja jälkeiset tuli 5 min pojan syntymästä.
Sain pojan heti rinnalle, siinä ihmeteltiin toisiamme. Puolisen tuntia vauva oli rinnalla ja imi hienosti, ja se tunne oli aivan jotain upeaa. Sitten tuore isä pääsi kylvettämään pojan, jonka jälkeen meille tuotiin saliin kuoharia ja kahvit ja leivät, niin saatiin vähän tankattua energiaa. Sit suihkuun ja vauvan kanssa osastolle, mies joutui lähtemään kotiin kun osaston vierailuaika oli jo mennyt. Osastolla vauva oli vielä rinnalla melkein tunnin.
Sanoin jo salissa miehelle heti pojan syntymän jälkeen, että en ehkä heti huomenna tekis tätä uudestaan, mut ylihuomenna jo aivan varmasti. Mulle jäi siis tosi positiivinen fiilis koko synnytyksestä, kätilö oli tosi rauhallinen ja ammattitaitoinen ja tiesin koko ajan edes suunnilleen missä mennään. Kivut oli kovia mut kuitenkin siedettäviä, ja kun tiesi että se kipu vie tilannetta eteenpäin, niin sitä sieti helpommin.
Nyt opetellaan arkea kotona pienen rakkaan nyytin kanssa :heart: Poika oli tissillä lähes koko viime yön, parin tunnen unet ehdin vetäistä jossain välissä. Mut niinpä se maito alkaa sieltä nousemaan kun tissitellään tiheästi. =) Ja ihan turhaan stressasin etukäteen imetyksestäkin, hyvin se on lähtenyt sujumaan ja on minusta aivan ihanaa.
Huoh, tulihan tekstiä :ashamed:
Palailen taas aiheeseen, nyt pitäis syödä jotain ennenkuin poju heräilee taas tissille.
Endotar & pikku-ukkeli 4 vrk :heart: