Syyskuun tulokkaat 2010 **** Heinäkuussa **** (Päivityspyynnöt yksityisviestillä, kiitos!)

Heippa kaikki!

Liitytäänpä nyt virallisesti syyskuun odottajien joukkoon. LA on 15.9., synnärinä OYS ja poikaa todennäköisesti odotellaan. Tulokas olis sitten toinen poika meidän perheeseen. Esikoinen on tänään 1v 4kk. Herra työllistää äippää niin tehokkaasti, että iltaisin jaksaa juuri ja juuri lukea palstaa, mutta tätä ennen en ole saanut koottua ajatuksia niin paljon että olisin ilmoittautunut mukaan.

Meillä on hyvin esikoisen vauvatavarat tallessa, joten aika vähän mitään hankintoja on "päässyt" tekemään. Tuplarattaat on tilattu ja niitä odotellaan saapuvaksi elokuun alussa. Saksasta mekin tilattiin ne ja nyt vaan toivotaan että kaikki menee hyvin eikä tuu mitään maanantaikappaletta. Vaatteet ja pienet kestovaipat on vielä onnellisesti laatikossa, pitäis alkaa lajitella niitä kunhan miehellä ens viikolla alkaa loma.

Maha kyllästyttää täälläkin välillä. Varsinkin kun esikoista pitää vielä aika paljon nostella. Supisteluja tulee tasaiseen tahtiin aina kun kävelee, mutta onneksi ne ei ole saaneet mitään aikaan ainakaan vielä. Tuntuu vaan aika epämukavalta kun supistaa näin isoa mahaa. SF mitta oli lääkärineuvolassa 26cm, mikä on kaks senttiä enemmän kuin esikoista odottaessa näillä viikoilla. Samoin painoa on tullut kilo enemmän kuin silloin. Tekis mieli käydä ylimääräisessä ultrassa saamassa painoarviota tulokkaasta.

Mukavia kesäpäiviä ja tsemppiä odotukseen kaikille!

Cattitude, 29+1
 
Moikka kaikille!!

Lueskellut oon teijän jutut harvase päivä mutta on muka ollut niin kiire ettei ole kerennyt kirjoittelemaan =)

Vaatteiden koosta: Mulla esikoinen oli 3,7kg ja 51cm ja vaatteet olivat alussa 50cm. 56cm olisi ollut liian isoja. Nyt tulokas on ollut ultrissa pikkuisempi ja vaatteet millä kotiin tullaan on myös 50cm.

Olikohan noista vaatteista ees puhetta tässä pinossa :D

ON: Täällä kaveri on poikkitilassa ja tästä syystä tarjonnan tarkistus ultra on reilun kahden viikon takia ja siitä pari viikkoa niin synnytystapa-arvio. syystä että esikoinen syntyi sektiolla.Viikot menevät kamalalla vauhdilla eteenpäin =)

Saasnähdä milloin tähän pinoon syntyy ensimmäinen vauva =)

Tyyty ja kirppu 30+2
 
pur
moi taas kaikille

täällä on jo ajoittain parempi mieli taasl. Fyysisesti alkaa tosiaan tuntua, että on raskaana. Ei nyt siis oo tarkotus valittaa näitä juttuja pidän ihan asiaan kuuluvina. Kuten että meidän sänky on liian pehmee Tai minä liian painava ;) , joka tapauksessa SELÄLLE käy nukkuminen. Ja tuo taaperoinen alkaa olemaan jo niin nopee, etten mä sen perässä vaan pysy, että nyt se joutunee pikkasen itsenäistymäänn kun ei äiti yksinkertaisesti pääse kahdessa sekunissa lattialta toiselle puolen huonetta ottamaan koppia. Oon huomanu et ajoittainen TURVOTUS on niin apha että se tosiaan sattuu ja että silloin pitää hetki olla liikkeessä ennenku alkaa paikat pelaamaan. Ja sitten mulla on niiiiiin täys olo, siinä on kyllä se hyvä puoli et eipä liiemmin tee mieli mässäillä :D . Hiukan mua nyt jännittää kun mies palailee kesälomaltaan työelämään et kuinka ton lapsosen ja koiran ja tän raskauden kanssa pärjään, mut kaippa sitä keinot keksii. Miehellä kun on semmonen duuni et käytännössä oon sit yhna puolet viikosta kokonaan mut bonuksena tietty puolet viikost hän on sit kotona. Vaikkakin eipä se nyt kesälomansa aikana pahemmin oo auttanu kun, jonkun on pakko noi rempatkin tehä ja mähän oon aina raskaus aikana täys poropeukalo. :LOL: täähän tosiaan vaikuttaa ihan pelkältä valiutkselta, se ei suinkaan oo tarkotus nää nyt vaan on meijän tän hetken tilanteita. Onneks on jo tosiaan mielen parempi ni jaksaa tätä ihan tavallista areakin ja jopa nauttia siitä. Erityisesti oon nauttinu äitiydestä viimeaikoina, vaik tytöllä alkoikin taas joku uhma se on mun mielestä ollu ennimmäkseen huvittavaa ja hellyyttävääkin kun toinen vetää niin hillittömiä pultteja mulle ja toisaalta ihan mielettömiä rakkaudenosotus puuskia :heart: . Ja sitten tuo pikkanen antaa muistutuksia itestään pitkin päivää ja vaikka se jo välillä on kivuliastakin niin mä kyllä nautin niistä muistutuksista ihan 100%. On niin tuoreena muistissa huoli edellissä raskaudessa kun liikkeitä ei tuntunut juuri lainkaan.

No mutta ihanaista heinäkuunodotusta kaikille.... ja olipa muuten hieno kuva tossa pinon alussa missä lapsen käsi painaa mahaa, tosi kaunis.

.... :LOL: siitä tulikin vielä mieleen et mun 1v5kk tytöllä on valtava mahakateus, hän ihaillen taputtelee mun mahaa ja sitten välillä hiukan surullisen näköisenä taputtelee omaansa:LOL: :heart:
 
Jospa minäkin nyt sitten vihdoin kirjottelisin tänne. LA on 8.9., synnäri Porvoo ja toista odotellaan. Esikoistyttö on 1v5kk. Melkoista hulinaan siis luvassa syksyllä... Ei kysytty ultrassa sukupuolta, ja meillä on miehen kanssa eri olot, joten jätetään se sitten tyhjäksi.

Eilen oli viimeinen työpäivä, ja nyt sitten mennään kesäloman kautta äippälomalle. Esikoinen on saanut olla kotona, kun ollaan miehen kanssa vuoróteltu hoitovapaalla. Täällä on päivähoitopaikat melko tiukassa, eikä edes osittaiselle hoidolle annettu kovin suurta toivoa. Toivottavasti sitä sitten jaksaa kahden kanssa syksyllä.

Selkä on kyllä hetkittäin kovilla niin kuin purillakin, kun tyttöä tarttee vielä nostella. Ja vatsa on valtava ja pikkaisen jo tiellä, mutta ei se mitään. Hyvä vaan jos tulokas pysyisi vielä sen pari kuukautta kasvamassa. Tosi hienoa, että kaikki ovat pysyneet yhdessä kasassa.

Mukavia kesäpäiviä kaikille syyskuisille!

Vetku ja ruttunen 30+1
 
Kiitos Lahopää-Liisa taas uudesta pinosta :flower:

Kiva, kun uutta porukkaa tulee mukaan. Tervetuloa kaikille!

Tänne ei mitään erityistä kuulu. Tänään on ollut melko huono vointi. Masua kinnaa ja vihloo. Ei onneksi kuitenkaan kamalasti suppaillut. Varmaan vaan helteestä johtuvaa huonoa oloa. Toivon ainakin niin. Verisokereita olen nyt seuraillut ja hyviä arvoja tullut. Tänään tein sellaista käyrää koko päivältä niin siinä oli päivällisen jälkeen arvo 9,0 (raja 7,8). Ruuaksi oli pyttipannua, salaattia ja maitoa. Mikähän siinä noin arvoa nostatti. Olisikon maito, jota juon kyllä aika paljon.
Tuliskohan uni jo..öitä!
-Poni 29+3
 
kiitos tervetulotoivotuksista!

Niille oilla on lapsukaiset pienellä ikäerolla niin kyllähän se on aika tohinaa se eka vuosi kun toinen on ihan vauva ja toinen reilu vuoden, mutta voin kertoa, että se kyllä palkitaan. itse kun odotin toista oli 06 kesä todella kuuma ja eka tyttöni reilu vuoden...eli meno oli kovaa. välillä ajatteli saako sitä koskaan huilata. Kun vauva syntyi meno oli vielä kovempaa, mutta reilu vuoden kun jaksaa sitä rumbaa niin alkaa helpottaa ja lapsista on toisilleen seuraa. Tai näin ainakin meillä, joten olen itse tosi tyytyväinen jotta tuli nuo kaksi ekaa pienellä ikäerolla.
Nyt on jo ihanaa kun molemma tytöt odottavat innolla tulevaa vauvaa, miettivät nimiä ja hierovat äiskän masua ja haluavat tunnustella potkuja :)!

OMAA NAPAA; tuli sitten eilen hiukan siivoiltua ja tänään ei nyt sitten tarvittekkaan tehdä mitään kun hyvä kun pääsi aamulla sängystä ylös. On tuo selkä kyllä niin turha :)!

MUKAVAA PÄIVÄÄ MAMMAT;)!

lennilokinpoika 28+0
 
tyyty85: Kyllä ollaan puhuttu noista pikkuvaatteista :) Itse olen kai useempaankin kertaan tehny galluppia asiasta, kun ekakertalaisena en oikein tiedä paljoa :D

Eilen laskin, että meillä on ihan tarpeeksi vaatteita :) Jotai pitkähihasia ehkä vielä, jos olisikin jo viileää alkusyksystä?

Entäs uniasut? Kuinka moni on käyttänyt vauvalla erikseen yövaatteita? Millainen uniasu olisi hyvä? Mulla on kasa hihattomia bodyja, kävisikö sellanen vai minkälainen?

Tervetuloa uusille :flower: Ihanaa saada uusia odottajia mukaan! :)

Hyvä tosiaan, että ei kukaan ole vielä jakautunut!! Mutta eip ole kauaa kun on meidän vuoro :heart:

Masussa kovat jamit joka päivä, ihanuutta :heart: Mihin se aurinko meni?? Täällä meillä ainakin ihan liian pilvistä... No viikonlopuksi onki luvattu hellettä ja mä pääsen mökille!!! :)

Lara- ja pikku-Nunu rv28+1
 
Sain sitten jonkulaisen kesäflunssan.. :| Kurkku niin kipee ettei voi nukkua ja yskä kova. Ikävä kyllä, kun pitää hirveesti yskiä, se alkaa tosi helposti yökkäyttään... eilisen päivän sit oksentelin taas :x Toivottavasti tää ei kestä kauaa...

Kaikille ihmettelijöille: Kyllä, ensimmäinen lääkärineuvola täällä on viikolla 28, ja luulin kyllä, että sen lääkärin ois pitäny tehä sisätutkimus, mutta jostain syystä ei sitä tehny . No, parin viikon päästä on neuvola niin täytyy kysyä sillon...

Me laitettiin uima-allas pihalle ( siis Lapissa asutaan, siks näin myöhään ) lämpenis vaan täälläki ilmat että pääsis sinne lillumaan =)

Hyväsetti ja Pötkylä 28+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja menninkäistyttö:
Alkuperäinen kirjoittaja m a r z a:
Synnytysvalmennuksia ei enää täällä Tampereella järjestetä. Silloin kun odotin esikoista, niitä vielä oli ja semmoisessa miehen kanssa oltiin, mutta pidettiin sitä ihan turhana. Oikeastaan ainoa mitä valmennuksesta jäi käteen, oli tieto kivunlievityksestä. Toisaalta samat tiedot löytää kyllä netistäkin.
Mäkin Tampereelta ja kyllä mulle ainakin neuvolassa annettiin aikataulut syksyn synnytysvalmennuksista. Niitä ei vaan enää järkätä Tayssissa, vaan ne kaikki valmennukset on Muotialan päiväkodilla.
Onko ne jonkun muun tahon kun Tays:n järjestämiä? Siitähän oli vuosi sitten kauhea spekulaatio ja paljon uutisissakin kun Treella lopetettiin synnytysvalmennukset.
Tiedän että ainakin napapiiri järjestää kans synnytysvalmennuksia, mutta ne taitaa olla maksullisia.
 
Kiva kun tänne on tullut uusiakin vielä näin loppumetreillä. =) Cattitude onkin tuttu tuolta maalismasuista. Moi vaan :wave: .

Lara, mä olen käyttänyt vauvan yöasuna ihan pitkähihaista potkupukua. Tietty kuumalla ilmalla pelkkä lyhythihainen body riittää, mutta kyllä syyskuulla alkaa varmaan oleen jo sen verran kylmä että vauva tarvitsee pitkähihaisen uniasun. Ja vinkkinä vielä että kannattaa hankkia sellainen, minkä saa haaroista auki vetskarilla tai neppareilla, on helpomaa yöllä vaihtaa vaippa kun ei tarvitse koko pukua riisua. =)

Kävin eilen vähän alennusmyynneillä ja löysin itselleni mekon miehen siskon häihin. =) Tosin se ei kyllä ollut alessa, mutta en silti pitänyt sitä kalliina kun maksoi 44,95. Sen sijaan lapsille löysin jonkin verran alevaatteita. Vauvalle en viitsinyt ostaa vielä mitään, kun vaatteita jonkin verran jo on ja äitiyspakkauksesta saan lisää. Ja kun sitä sukupuoltakaan ei tiedetä.

Nyt täytyy lähteä ulos nauttimaan tuosta auringosta. B)

marza ja onnianni rv 27+0 =)
 
moi kaikille ja tervetuloa uusille!
vau, nyt on jo heinäkuu! osa meistä saa varmasti pienokaisen jo ensi kuussa. hui! itselläni la on vasta 25.9, eli voi mennä lokakuullekin asti.

levottomat yöt ovat alkaneet vaivaamaan. heräilen siinä 04-05 maissa enkä välttämättä saa enää unta ennen kellon soittoa. onneksi on enää 2 viikkoa kesälomaan, niin silloin voi sitten aamulla yrittää jatkaa unia tai ottaa päikkäreitä.

tänä viikonloppuna äiti tulee käymään, niin voisipa vaikka yhdessä sisustella lastenhuonetta. :) pesänrakennusvietti on jo aika kova...

mitkä teidän mielestä on näteimpiä tytön ja pojan nimiä? tässä alkaa nimet pyöriä jo päässä vaikkei ole sitä vielä vauvalle päätettykään. mun suosikkeja pojista on nooa, leevi, joona, oliver, eemeli... ja tytöistä aava, aurora, eerika, iida, joanna, maisa, matilda, noelle, tuuli, tuulia... mies on tosin aika monesta nimestä täysin eri mieltä. :D

solete 27+6
 
marza ja muutkin, jotka on juhliin vaatteita löytäneet! Mistä siis? Mä oon kiertänyt kauppoja ja oon vissiin tosi kranttu, kun en löydä mitään mieleistä mieleiseen hintaan :D Vinkkejä otetaan vastaan oikein mielellään!

Tänään sain päätökset äippärahasta ja pakkauksesta, vihdoinkin, jee :D

Sannimarja 28+5
 
Hauskaa heinäkuuta ja kiitos Lahopää-Liisa uudesta pinosta! :flower:

Oli neljä sivua tullut tekstiä viime lukemasta ja uus pinokin siis korkattu... Ihan kaikkea en jaksanut lukea läpi, mut jotain kommentoitavaa jäi mieleen.

Unia en ole juurikaan nyt nähnyt synnytkseen tai vauvaan muutenkaan liittyen. Alkuraskaudessa niitä oli paljonkin. Kuulosti tutulta tuo mitä Lara sanoi, että joka toinen yö saa nukuttua ja joka toinen ei. Johtuu kai siitä, kun särkee kylkiä ja lonkkia niin paljon, että se valvottaa kunnes univelka käy ylivoimaiseksi.

Raskausarpia ei ole vieläkään näkynyt. Mulle on alkanut hiipiä toivo, että josko sittenkin säästyis niiltä... Samalla kyllä ajattelen, että ei niiltä kuiteskaan säästy, varsinkin kun menee tollasia toivomaan!

Juhannus vietettiin anoppilassa ja heidän mökillään. Onni-Ilonan mummo ompeli petivaatteita kankaista, jotka olin ostanut. Oli kyllä tarkoitus itse ommella ne, mutta mää oon niin poropeukalo, että kai anoppi katsoi parhaaksi "vähän auttaa". Ei kyllä haitannut mua :D

Jännittäviäkin aikoja elettiin, kun keskiviikkoaamuna huomasin limatulpan osittain irronneen. Ensin ajattelin, että se tuli kaikki, mikä nyt yleensä tarkoittais sitä, että synnytykseen ois aikaa enää tunteja, päiviä tai korkeintaan pari viikkoa. Mut sit googletin että kokonainen limatulppa ois ihan kunnon klöntsä ja rauhoituin vähän. Lähdin kuitenkin näytille varmuuden vuoksi. Ultran mukaan kohdunkaulaa oli sit kuitenkin vielä melkein 4 cm jäljellä (eli ei ois lyhentynyt yhtään kahden viikon takaisesta ultrasta, mikä kyllä oudoksuttaa) ja kiinnikin oli molemmista päistä. Kaiken kukkuraksi lääkäri tunnustelun jälkeen sanoi, että kiinteä on. Mites se nyt yhtäkkiä pehmenneestä on kiinteeksi muuttunut..? Mut sain ohjeet jatkaa normaalia elämää, joten kaipa tässä sitten saa elää normaalisti.

Supistuksia on useita kymmeniä päivässä. Aina kun nousee makuulta tai istumasta, aina kun nostaa jotain, aina kun kävelee ylämäkeen tai nousee portaita, aina seksin aikana ja sen jälkeen, ja usein sit ihan levossakin. Mut kai minä sitten oon Poniin verrattuna päinvastainen tapaus, että mulla noi supparit ei vaan tee tuhojaan.

Tuolloin keskiviikkona (rv30+3) ultrassa saattiin myös painoarvio, eli 1440 g, mikä mun mielestä on aika iso harppaus siihen rv28+3 saatuun arvioon 1100g.

Että tallaista tällä kertaa. Nyt sitten mustikkapiirakan tekoon :p

Shuri ja Onni-Ilona 30+5
 
Tervetuloa kaikille uusille! :flower:

Paranemista Hyväsetille!

Munkin pitäis löytää mekko elokuun viimesenä viikonloppuna pidettäviin häihin, viikkoja sillon jo 36, eli oon varmaan aika valtava sillon! Ei uskalla ihan vielä kyllä ostaa, kun ei tiedä kuinka paljon tästä kasvaa. Aleille vois mennä kyllä lapsille kattomaan jotain vaatetusta, kunhan sais itestään irti lähteä kaupunkiin...

Nimistä Mä yleensä pidän aika tiukasti yksityisasiat pois netistä, mutta menköön nyt tämän kerran: esikoinen meillä on Nooa ja siskosta tulee todennäköisesti Lotta :heart: Nellaa mä ehdotin, mutta mies haluaa ennemmin Lotan. Voi olla, että nimi vielä vaihtuu, kun vauva syntyy, mutta Lotta on tällä hetkellä ykkösvaihtoehto :) Eli vastauksena soletelle Nooa on munkin mielestä nätein pojan nimi (jostain kumman syystä :LOL: ) Mutta tosiaan voi olla aika kädenvääntöä miehen kanssa välillä toi nimiasia! Esikoisen kanssa meillä ei ollut edes vaihtoehtoja, Nooa tuli mulle vaan jostain päähän, eikä enää lähtenyt pois :LOL: Mies ei osannut ehdottaa muutakaan, joten se päätettiin. Nyt sitten miehelle on tärkeää, että hän saa päättää tämän tulokkaan nimen, joten hyväksyin Lotan, kun ei mulla mitään sitä vastaan ole, vaikka enemmän tykkäisin kyllä Nellasta. Mutta saapi nyt nähdä mihin sitten päädytään ennen ristiäisiä :) Toinen nimi on joka tapauksessa sama kuin mulla, harvinainen, mutta kuitenkin suomenkielinen A:lla alkava pitkä nimi.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

-dask ja typy 28+1



 
Nyt alkaa sitten viikot kolmosella, taas yksi rajapyykki saavutettu =) !

Nimistä sen verran, että minulla on neidille nimi päätettynä, mutta mies vähän nikottelee sen kanssa. Ja voihan se omakin mieli muuttua, kun vauvan näkee. Lisäksi vähän pelkään, että tuntuuko nimi "kuluneelta" jo ristiäisten aikaan, jos sitä on koko raskausajan päässään pyöritellyt.

seawind rv 30+0
 
Solete, oisin kanssa halunnut esikoisen nimeksi Aavan, mutta mies ei siitä innostunut. Täytyy ottaa uudestaan listoille, jos tulee tyttö. Myös Oona ja Monna on mun mielestä kivoja. Ja Dask, Nella on kyllä kanssa nätti nimi. Pojalle mulla on huomattavasti vähemmän suosikkinimiä. Ehkä Eetu tai Niko vois olla kiva. Nytkin aloitetaan kyllä miehen kanssa nimikeskustelu vasta syntymän jälkeen, mutta täytyyhän sitä vähän pyöritellä vaihtoehtoja jo etukäteen.

Yökkäreistä oli puhetta. Muistelen että esikoisen kanssa pidettiin yökkäriä joskus kahden kk:n iästä eteenpäin. Siihen asti tuntui että nukkui kuitenkin koko ajan, niin meni yötkin samoilla vaatteilla kuin päiväunet. Mutta ne ohuet puuvillaiset pyjamat missä on haaruksissa nepparit tai vetoketjut, niin on kyllä ihan ykkösiä. Vaikka ei me pissavaippaa vaihdettu yöllä ja kakatkin tais tulla ehkä kahden käden sormilla laskettavissa olevan kerran. Mutta silloin oli kyllä hyvä ettei tarvinnut riisua yläosaa pois.

Kiitos kannustuksesta Lennilokinpoika, kiva tietää, että ehkä se ekan vuoden kaaos sitten joskus palkitsee. Ja kiitos muillekin tervetulotoivotuksista!
 
Yöpuvusta samoja ajatuksia kuin muillakin et ekat pari kuukautta vauva nukkui ympäri vuorokauden ja samoissa vaatteissa. Sit siirryttiin yöhaalareihin. Tosin nyt oli ihan pakko ostaa pari sellasta 56cm haalaria... voihan niitä pitää sit päivälläkin ;)

Mä liityin kans sairaslomalaisiin, supistelee jonku verran. Oon kyllä ihan onneni kukkuloilla kun ei tarvii töihin näillä helteillä mennä. Hikoilen täällä kotona tukisukissani, sain vihdoin ne kunnon hoitosukat ja jalatkin voi vähän paremmin. Lääkäri jopa vihjas että voisin saada osan mahdollisesta suonikohjun vaahtoruiskutuksesta ujutettua kunnallisen puolen kuluihin, ettei itse tarviis maksaa koko vaahdotusta (siis jos nää vielä vaivaa sitten raskauden jälkeen). Mutta tosiaan asennoituneena että ens vuonna sit suonikohjuhoitoihin. Kivaa olla kolmikymppinen :headwall:

Nimiä ei olla juurikaan mietitty, ei tiedetä kumpaako odotellaan. Esikoisen nimi ratkes oikeestaan jo odotusaikana (odotusajan nimestä väännettynä) ja sit ku nähtiin tyyppi ni oltiin ihan varmoja. Nyt ei oo masukilla oikeestaan ollut mitään nimeä paitsi masukki ja tyyppi et tuleeks tästä sit matti tai maija? Aika näyttäköön! ;)

ansku 29+
 
Minäkin korkkailen tätä uutta pinoa, ja iso kiitos taas lahopää-Liisalle!!!

Lara_: Käytin esikoisella yöpukua vasta noin 2kk iässä, siihen asti oli samoilla vaatteilla kuin päivisinkin. Nyt meinasin hankkia flanelli kapalon (Swaddle me:n) niin sinne alle täytyy sitten laittaa vähän ohkasempaa vaatetta alle. Vielä vaan en uskalla tilata sitä kun ultrassa ei kätilö ollut varma kumpi on tulossa ja niitä on vain pinkkejä tai vaaleen sinisiä. :p

Nimistä: Meille oli esikoista odottaessa nimet selvillä jo aikaisin, mutta nyt ei millään meinaa löytyä molempien mieleistä. Tytön nimi on aika selvä, mutta jos tulokas on poika niin pulassa ollaan! :kieh:

terkuin minä ja rosinarusina (joka on käytössä lyhentynyt rosinaksi :) ) 27+6
 
Meillä käytettiin yöpukua alusta alkaen. Yöllä syysvauvalla oli pitkähihainen ja -lahkeinen uniasu neppareilla, äityspakkauksen tumput ja Ruskovillan silkkimyssy. Meillä oli noin 2kk eteenpäin käytössä vauvalla myös Ruskovillan unipussi, jota voin lämpimästi suositella kaikille vaikka sen hinta onkin aika kova. Esikoinen nukkui unipussissaan tähän kesään saakka ja haluaisi sen edelleen päällensä joka ilta, mutta ei enää mahdu sinne :(

Esikoisemme etunimi on Ellen, joka siis minusta on kaunis tytön nimi :heart: Tulokkaan etunimi on myös valmiina, hiukan harvinaisempi pojannimi, joka sopii sukunimeen. Toiset nimet esikoisella tulivat suvulta ja myös tämän kakkosen kohdalla päädyimme samaan ratkaisuun.

Tiinuliini ja Vompatti 28+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja m a r z a:
Alkuperäinen kirjoittaja menninkäistyttö:
Alkuperäinen kirjoittaja m a r z a:
Synnytysvalmennuksia ei enää täällä Tampereella järjestetä. Silloin kun odotin esikoista, niitä vielä oli ja semmoisessa miehen kanssa oltiin, mutta pidettiin sitä ihan turhana. Oikeastaan ainoa mitä valmennuksesta jäi käteen, oli tieto kivunlievityksestä. Toisaalta samat tiedot löytää kyllä netistäkin.
Mäkin Tampereelta ja kyllä mulle ainakin neuvolassa annettiin aikataulut syksyn synnytysvalmennuksista. Niitä ei vaan enää järkätä Tayssissa, vaan ne kaikki valmennukset on Muotialan päiväkodilla.
Onko ne jonkun muun tahon kun Tays:n järjestämiä? Siitähän oli vuosi sitten kauhea spekulaatio ja paljon uutisissakin kun Treella lopetettiin synnytysvalmennukset.
Tiedän että ainakin napapiiri järjestää kans synnytysvalmennuksia, mutta ne taitaa olla maksullisia.
Mun käsittääkseni ihan Tampereen kaupungin järkkäämiä. Nyt keväälläkin oltais päästy, muttei muistettu mennä. Synnytysvalmennus olis ollut Sote-talolla ja ne muut perhevalmennukset tuolla Muotialassa. Nyt syksystä lähtien kaikki valmennukset järkätään Muotialassa. Ja paikalle voi vaan mennä ilman sen kummempia ilmoittautumisia.

Tervetuloa kaikille uusille höpöttelijöille! :)

Täällä vietetään kanssa aina vaan levottomampia öitä. Koko raskauden ajan oon aika useinkin heräillyt jo siinä neljän maissa ja sitten ei oo uni enää tullutkaan. Ja levänneeltä ei oo olo tuntunut enää aikoihin. Viime yönäkin heräsin kahden maissa vessaan ja sitten tulikin niin huono olo että oli pakko käydä jotain syömässä. Siinä sitten valvoskelin 4-5 ja sitten nukuin parisen tuntia vielä aamulla. Aika perusöitä nuo tuommoiset olleet tässä näiden kuukausien aikana... Aina on liian kuuma tai selkään sattuu tai oksettaa tai pitää rampata vessassa tai jotain, minkä vuoksi uni häiriintyy. Eli eipä tässä paljon voimia keräillä syksyn koitoksia varten. :D

menninkäistyttö & rääpäle 28+4
 
Mukavaa viikonlopun alkua kaikille :attn:

Yöpukuasiaa: meillä käytettiin yöpukua heti kanssa alusta asti. Sellaisia vetskari haalareita. Pikkuneiti syntyi marraskuussa joten helle ongelmaakaan ei ollut.

Tässä pohdin että joko alkais pesemään vaatteita lipastoon valmiiksi Sintille....sellainen olo on ettävoipi syntyä milloin tahansa. Siskonsa oli tarkka ja syntyi laskettuna päivänä. Saas nähdä miten tämän kanssa.

Mites muilla nuo vuotoasiat? Joo okei menee ällöksi mutta hyppää kohdan yli jos etoo liikaa...
:x :x :x Mulla raskauden alussa tuli kunnon valkoisia klimppejä :x ja nyt on useamman viikon tullut kirkasta nestettä ja alushousut pitää vaihtaa joskus päivässä useaankin kertaan.....pikkuhousunsuojia en ole käyttänyt kun iho kuivuu muutenkin ja lääkäri sanoi että kuivattaa....no siis lekurille ja neuvolassa en ole asiasta vielä sanonut (ois tietty kannattanut)....neste haisee myös ällölle :x välillä jopa mietin etä voiko olla lapsivettä.....daa-no tuskin mutta mitä sitten on. Ei ekassa raskaudessa tämmöstä vuotoa ollu ja hiivaa sun muista mulla ei ole koskaan ollu joten niistäkään en tiedä.....

Pahoittelen jos jollain meni nyt yö unet......

Ninnananna ja Sintti 28+1 (pikaisen laskutoimituksen jälkeen)
 
Yöpuvut täälläkin käytössä. Suosin vauvalla terällisiä unihaalareita niin ei tarvi sukkia.

ninnananna Mulla on raskausaikana myös jatkuvasti monenmoista vuotoa..valkkaria monen laatuista, limaa, limaklönttejä (uskon että limatulppaa, kun sitä en ole koskaan erikseen havainnut ), juuri tuollaista ihan vetistä vuotoa. Kaksi kertaa on tulehduksetkin pois suljettu. Onko sulle tehty noita tulehdus kokeita?

Helteet rassaa. Yhtään ei voi ulkona, kun tulee huono olo. Paineen tunne taas lisääntymään päin. Ei hyvä asia, vaikka vaatatasossa paljon aikaa vietän.

Mukavaa viikonloppua kaikille!!
-Poni 29+3

 
Iltaa!

Oli pakko tuohon nimiasiaan kommentoida, vaikka daskin tapaan olen aika tarkka ollut täällä tuon nimiasian suhteen, enkä ole siis kauheesti lastemme nimiä täällä kertonut. Nytkin vaan vilautan nimen täällä ja poistan tekstin piakkoin. Mutta meiltäkin löytyy Nooa. :heart: Olen pitänyt sit suht harvinaisena nimenä, mutta taitaa olla yleistymään päin. Nooasta piti aikoinaan tulla Emil, mutta jotenkin poika ei vaan näyttänyt Emililtä ja bongasin tuon Nooan jostain ja mieskin siihen tykästyi. Ja olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen tuohon nimivalintaan. =)
Meillä tuntuu Soleten kanssa muutenkin olevan aika samanlainen nimimaku, sillä tälle vauvalle on yhtenä nimiehdotuksena Aava. Me ei missään nimessä haluta vauvalle nimeä, joka on jo jokatoisella lapsella, mutta mielestämme keksimämme nimiehdotukset ovat kuitenkin suomalaiseen suuhun sopivia, ihan tavallisia nimiä, vaikkakin vähän harvinaisempia. Mies myös haluaa että kaikkien lastemme nimessä on 4 kirjainta, joten sekin vähän rajaa nimen keksimistä. :D

marza ja onnianni rv 27+0
 
Poni:Jokunen viikko sitten kävin labrassa suppareitten vuoksi ja ottivat kolme testiä....luulis että niissä olis sitten ollut jotain häikkää.....no mutta onneksi näytteen ottaja ei sentään mennyt tajuttomaksi.......sanoi kyllä että kirkasta nestettä oli otto paikassa......
 

Yhteistyössä