Elämänilo: mulla oli tuulimuna se raskaus. Ensin menin ultraan joskus rv5 ja siellä ei näkynyt mitään. Siis kohtu oli laajentunut ja se ontelo näkyi, mutta sisällä ei ollut mitään eikä ketään. No siinä sitten sovittiin, että saan ajan kolmen viikon päähän, et jos on niin alussa, että ei oo kerenny vielä kasvaa mitään. Kahden viikon päästä alko vuotelemaan, ihan vähän vaan pyyhkiessä. Se meni ohi ja tuli taas uudelleen. Tätä jatkui pari päivää. Sitten soitin lääkäriin, että jos se on just tulehdus tms, kun vähän kipuilikin. Ja raskausoireet mulla oli kaikki kyllä.
Lääkäri totes kohdun kasvaneen ja ultraan sain ajan. Ultrassa kohtu ja se ontelu olivat kasvaneet kyllä, mutta ei mitään siellä. Sit verikokeilla katottiin hcg-arvot, nekin olivat kasvaneet ja kohonneet, mutta ei oikein tarpeeksi. Jäätiin taas odottelemaan, pari viikkoa vielä, sitten pitäis jo olla näkyvissä, jos jotain sinne kasvaisi. No saman viikon pe alkoi vuotelemaan taas vähä reilummin ja la aamulla väheni. Loppui la kokonaan. Sunnuntaina aamulla alkoi KOVAT kivut ja kaikki tuli pois. Ei jäänyt epäselväksi, että oli keskenmeno. Tai siis se oletettu tuulimuna tuli pois. Parempi niin, kun kaavinta. Mene ihmeessä tsekkaamaan, saat mielenrauhan ja kyse on myös sun terveydestä, ettei sinne kohtuun tule mitään tulehdusta tms.. :heart: toivottavasti kohdussa olisi pieni katkarapu joka heiluu iloisesti, eikä mitään hätää, mutta tsekkauta ihmeessä. V-loppuna ja illalla voit lampsia suoraan päivystykseen.