Syyskuun Sydäntenmurskaajat *maaliskuu*

Alkuperäinen kirjoittaja esmeralda-:
tatuoinnista...
Minä kävin tammikuussa tatuointiani parantamassa, kun se tehtiin joulukuussa ja osaan kohtaan ei muste kunnolla ollut jäänyt...en kyl sanonut mitn tatuoijalle et oisin raskaana..
Kun en ole koskaan keltään kuullutkaan moista että ei vois ottaa. Kyllä kaverini otti raskauden aikana aika isonkin tatskan....
Taitaa olla eri tatuojilla eri meininki sitten. Kaikki mistä mä oon kuullu ni oon kuullu etteivät tekis. No mutta kukin tekee kuten haluaa, mä jaksan odottaa aikaan jolloin en ole raskaana. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hemppu81:
Mulla oli tänään lääkärineuvola ja siellä otettiin papakoe. Nyt oon sitte koko illan kuulostellu ja tunnustellu, että onko mahassa mitään ihmeellisempää, mutta ei onneksi. Muuten oli kaikki kunnossa, syke löyty pikkuselta, vaikka kovin kiireiseltä tuntu. Mulla paineet ym ok.
Jostakin kulee että papa ei oteta raskaana ollessa, jossakin sit taas taidetaan ottaa. Multakin kysyttiin neuvolassa että millon viimeks otettu ja sit neuvolatäti sano et otetaan se sitten reilusti jäkitarkastuksen jälkeen vasta.
On se jännä huomata miten eri tavalla eri puolella Suomea toimitaan missäkin asiassa. =)
 
Heipä taas! Ja onnea iloisista ultrakuulumisista!! :heart:

Vauvalle en ole ostanut vielä yhtään mitään. Esikolle ostin np-ultran jälkeen ihanan Benettonin viltin, jota olin Stockalla käynyt hipelöimässä moneen kertaan :) Ja sit aika nopeasti aloin katselemaan kirppareilta vauvan vaatteita. Kaupasta ostin ekat muistaakseni vasta puolen välin tienoilla. Ja nyt tosiaan sama tilanne kuin hossolla eli kaikki on tuolla vielä kaapissa esikon jäljiltä eli mitään ei tarvis ostaa. Vaatteet on kaikki unisex-värisiä eli ei mitään poikavaatteita. Hoitopöydät ja pinniskin on tuossa esille ja pinnis toki käytössäkin vielä. Kesän alesta varmaan sitten vasta ostelen, kun ei tosiaan oikeasti tarvi mitään, mut jotain kuitenki haluis ;)

Hosso: Mä mietin kans et voisko tuon esikon sit 1v4kk laittaa sellaiseen isojen sänkyyn. Mut aika moni tuntuu niin tehneen ja hyvin on mennyt? Toinen vaihtis meillä on tuo Vaavi-sängyn vuokraus. Sillä sais lisäaikaa 4kk ja olis muutenkin aika näppärä ja pieni sänky, jossa on pyörätkin alla eli sais siirreltyä huoneesta toiseen tarvittaessa. Ootko siihen tutustunut? Googlaamalla löytää infoa.

Meillä otettiin papa (pk-seudulla siis ) raskauden aikana. Sain viime raskauden aikana eli viime keväänä kutsun ja menin, kun sanoivat et on ihan ok mennä. Viikkojakin tais olla jo ööö.. 30+

On kyllä tiukkaa odotella sitä rakenneultraa kun meilläkin se on vasta 15.4.! Miten sitä jaksaa sinne asti :) Vaikka pakko kyllä myöntää, et nyt on elämä tuon hampaita tekevän ja äiti-eroahdistuksesta kärsivän esikon kanssa sen verran hektistä, että en ees muista millä viikoilla mennään, jos joku kysyy... :| Pitää aina miettiä tovi ja laskea. Kamalaa. Esikosta tiesin vissiin tunnin tarkkuudella :LOL:

Liikkeitä en ole tuntenut vielä. Esikosta tuntui joskus rv 18. tienoilla ekat. Nyt oon kans tuntenut sellasia elohiiriä, mutta en usko et on liikkeitä. Suolisto varmaan vain. Ekat liikkeet tuntui musta perhosen liihottelulta. Tai niinkuin olis perhosen siivet hipaissut aina mahassa. Ei mitään elohiiritunnetta :)

Äh, ny miehen viereen, mukavaa illan jatkoa!!

rimpulakissa rv 13+3
 
Yh, se siit kolmenpäivän oksettomasta putkesta...äsken sitten laatta taas lensi ennen kui kerkisin veskiin ku mies siel kykki, joten okse tuli ovelle...onneks mies siivosi sotkun ja mä pääsin syömään :LOL:

Liikkeistä....enpä oikei ihtekään tiä mitä ne "lepatukset tai hennot kosketukset" ois olleet, mut jotenni suolisto tuntuu hassusti olevan alamasus, ku ihan tos häpyluun yläpuolel :LOL: jos se suolen lurinoita ois ollut. Tosin, en edes odota et tuntisin niit piiiitkään aikaan tai et pariin vk kunnolla koskapa kuiten ekkaa oottaes oli rv 14+2 ku tunsin liikkeet ja toista oottaes 13+4 et .....saanpa ootel kuiten viel tovin.

Ny sänkyyn...

öitä kaikille! Koittakaahan nukkua ilman veskipisuravaamisia tai ilman (kuten mä juoksen) yösyömistä tai oksea =)
 
hahaa, mä luin teä mietteitä noist pikkuisten sängyistä. =) Meil nuorimmainen tulee just piakkoin 3 ja hää nukkuu tyytyväisesti pinnasängys viellä. Ei oo ollu tilaa ostaa juurikaan isompaa sänkyä ja toisekseen...eipä ole tyttö valittanu kun laidan saapi nii alas et kipasee helposti pois :LOL: eikä edes ymmärrä viell sitäkää ku jotkut on naureskelleet et "on teil iso vauva" :LOL: Noh, ny ku laajennus tehään, nii tuleepa tilaa lasten huoneeseenkin ja saapi tyttö oman isojen tyttöjen sängyn ja pinnasänky vapautuu sitten pienokaiselle jos se vain saadaan joskus syliin.
 
Mun tyttöni vaihtui nukkumaan jatkettavaan lasten sänkyyn 1 vuoden iässä..

Onko kellään muulla kauheaa ummetusta??? Täälä ihan kauhee..Viime viikon maanantaina neuvola lääkäri määräsi rautalääkkeetä..ja sen jälkeen ei maha ole toiminut..Vaik se määräs samaan aikaan Duphalackia, kun maha ei aiemminkaan kovin hyvin toiminut..
Lauantaina sain kepuli konsteilla toimimaan...Eilen sit soitin lääkärille, ja se käski olla muutamaan päivää syömättä rautalääkkeitä ja pitää kokeilla toista merkkiä. Kunhan maha alkaa toimimaan...Ihan älytntä..Maha on ihan turvoksissa ja kipe! Todella inhottava olo..

esmeralda- + öttiäinen 14+1
 
esmeralda: mulla on kans ton mahan kanssa ollu aika ajoin hiukan vaikeuksii... todella ärsyttävää ellen sanois!!!

Siis aivan mahtavaa... eilen illalla ku menin nukkumaan, ni tunsin aivan selvästi pikkuruisen liikkeet. Hetken ajan kesti ja sit katos, olin ihan tippa linssis. Pari kertaa aiemminki tuntenu kummaa pluplutusta, mut toi oli eka oikeen kunnon selvä!!! :heart:

mama ja kääpiäinen 14+0 (ja viikot poksuu!)
 
liikkeistä minä makasin eilen sohvalla selällään ja tunsin eka muljahduksen ja sen jälkeen painoin kohtaa kädellä niin tunsin selvän potkun.eihän tämä tietysti vielä voisi olla mahdollista,mutta en kyllä erehtynyt,ei ne olleet mitään ilma kuplia.minulla kohtu nousee välillä tosi lähelle ihon pintaa,tuntuu sellainen kova pallo.
heisku ja maha-asukki 13+0
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöttiäinen:
Hienoa että kaikki oli hyvin! :heart:

Kävit ilmeisestikkin tuolla Tapionkadulla siinä ultrassa? Todellakin, siinä ultrassa määritetään vaan tarkka LA, katsotaan onko sikiö elossa ja montako sikiötä masussa majailee. Nt:n voi sitten käydä omakustanteisesti yksityisellä mittauttamassa.

Itse pääsen mittauttamaan tuon nt:n ä-polille, oon muutenkin koko raskauden siellä seurannassa. Ä-polille pääsee vain jos raskauden kulussa on jotain häikkää, neuvolasta/lääkäriltä lähetteellä tai jos edellisessä/edellisissä raskauksissa on ollu jotain ni sit seuraavat tarkemmin.

Ajattelet aivan samalla tavalla kuin itsekin esikoista odottaessani. =) Mäkään en silloin käyny niissä veriseuloissa kun neuvolasta tuntuivat vaan painottavan sitä miten usein ne hälyyttää turhasta. No, nyt meen kyllä kaikki seulat läpi.

Oletko vielä miettiny rakenne-uä:hän menoa yksityiselle? Me käytiin esikoisesta rakenne-uä:ssä yksityisellä ja kyllä se oli rahansa arvoinen reissu, näki että pieni oli ainakin rakenteiltaan terve ja suurinosahan poikkeavuuksista näkyy päälle päin. Tässä raskaudessa pääsen rakenne-uä:hän ä-polille (mikäli sinne saakka nyt päästään). =)


Joo Tapionkadulla kävin ultrassa. Oli kyllä yllätys mulle tosiaan ettei sitä niskaturvotusta mitattu siellä. No, mulla on tänään neuvola + neuvolalääkäri, täytyy kysyä siltä terkalta vähän noista seuloista vielä ennen kuin teen päätöksen. Tuosta rakenne ultrasta kyselit, niin siihen kyllä aion mennä. Mietin sitten vaan että se tavallinenko vai se kalliimpi 4d.... Mutta joka tapauksessa, niin mennään siihen. :) Missä sinä kävit rakenneultrassa kun esikoista ootit? Mehiläisessä, vai terveystalolla vai jossain muualla? Millasta hintaa ne sillon piti?

Sulla onkin tänään ollut se ultra, kerrohan sitten miten meni!! :)

Täällä oli jotain galluppia asumisesta, niin voisimpa omalta osaltanikin vastata siihen... Me asutaan luhtitalo kolmiossa 73 neliöö, minä mies ja kissa tällä hetkellä, ja ahdasta on!! Mutta meillä onkin niin älyttömästi tavaraa :ashamed: pitäs luopua kaikesta ylimääräisestä. Nyt vauvan myötä onkin pakko tehä vähän muutoksia tässä huushollissa. Rakennusprojektia me toivottavasti päästään alotteleen lähitulevaisuudessa, tonttia varten kovasti tässä säästetään. :)
 
nöttiäinen,samaa asiaa ihmettelin itekki,että miten ihmeessä voi nuo papakoekäytännöt vaihella niin paljon. Vaan kaipa sitä voi jotenki verrata noihin kuntien tarjoamiin ultrien määrään..

Olo on väsyny, mutta onneksi on hiihtoloma. Ei vaan välillä meinaa jaksaa tätä esikkoa, joka istuu nytki sylissä.
 
Hyviä uutisia ultrasta. Eli tänään oli aamulla np-ultra ja kaikki oli hyvin. Jännitin sitä aamulla ihan kamalasti, mutta sitten se meni ohi, kun näin sikiön liikkuvan. Ainoa mikä jäi harmittamaan, että kun kävin verikokeissa noin pari viikkoa sitten, niin se täti ei näköjään sitten ottanutkaan sitä seulontaverinäytettä, joten menen uudestaan veriseulontaan viikolla 15. Viikot vastasi täsmälleen laskettua aikaa.

Pahoinvointi ja yllärioksentelutkin on jo hellittäneet, joten eiköhän nyt tästä raskaudesta uskalla nauttia täysillä. Väsymyskin on jo suurin piirtein kadonnut.

Helinä, rv 12+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hensku00:
Joo Tapionkadulla kävin ultrassa. Oli kyllä yllätys mulle tosiaan ettei sitä niskaturvotusta mitattu siellä. No, mulla on tänään neuvola + neuvolalääkäri, täytyy kysyä siltä terkalta vähän noista seuloista vielä ennen kuin teen päätöksen. Tuosta rakenne ultrasta kyselit, niin siihen kyllä aion mennä. Mietin sitten vaan että se tavallinenko vai se kalliimpi 4d.... Mutta joka tapauksessa, niin mennään siihen. :) Missä sinä kävit rakenneultrassa kun esikoista ootit? Mehiläisessä, vai terveystalolla vai jossain muualla? Millasta hintaa ne sillon piti?
Me käytiin ihan tavallisessa rakenne-uä:ssä silloin kun esikoista odotettiin (täällä ei vielä sillon ollu tarjolla tota 4D:tä ).
Käytiin In-Tiimi:llä, pieni ja kodikas paikka. Makso jotain 120e ja siitä sai Kelalta takas osan eli oisko hinnaks jääny jotain 70-80e. Kuitenkin vajaa 90e.
4D onkin sit kalliimpi, mutta onhan se myös selkeempi ja siitä taitaa aina saada yksityisellä käydessä mukaan sen DVD:n. Mutta kyllä sillä tavan rakenne-uä:lläkin näkee, jos ei rahaa ihan kaikkeen ole.

Juu, kolmen tunnin päästä ultra, IIIIKKKSS!!! :heart:

nöttis & kirppu rv 10+5
 
Voi LÄÄH kun ottaa tuo työssäkäynti koville tällä hetkellä...!!!
Onko mulla ollut oireita selän kanssa? Tai lantion/lonkkien? Kun tuntuu, että meinaa selkä hajoo töissä kun istuu... Toisaalta mulla on sellainen duuni, että työasennoissa ei aina oo valinnan varaa, joten ei pääse aina vaihtamaan... mutta silti tuntuu, että vaikka missä asennossa yrittäis istua, ei auta. Vihloo, pakottaa, kuumottaa... Ja jos on etukenossa, kohtu painaa ikävästi jo, ja siinä ei voi kauaa olla edes! Tässä vähän miettiny että pitää ens kerral neuvolassa vähän tivaa että mistä johtuu. Ja kiva KIVA jos sama jatkuu koko raskausajan - kiva yrittää tehdä duunia... :(

Nyt viel tää muutto päälle sitten tähän.. Onneksi mies ei anna mun kantaa tavaroita... Pidän vaan ovia auki ja pakkaan/puran laatikoita. Näillä mennään. Joka päivä pitäs yks kuormallinen viedä meidän Almeralla... Kiva viikko tulossa! Yritän silti joka päivä päästä aina tänne tsiikaan mitä tapahtuu, ja näköjään päivittäin saa tota kerhon salasanaakin lähetellä ihmisille :) Hyvä!

Ja tervetuloa odottamaan kanssamme yksodottaja85 - lisäsin tiedot listaan! :)

Roona& Rontti 13+1
 
Ultrassa käytiin, kaikki ok. Seulontaverinäytteetkin otettiin tänään ja niistä tulee sitten vastaus vissiin parin viikon sisällä. Pian täytyy kai töissäkin kertoa raskaudesta, sillä kesälomien ajankohtaa aletaan kohta valkkaamaan.

Muffa 12+6
 
Roona: Just aattelin tulla tänne kyseleen, et onko kellään selän kanssa ongelmii jo nyt. Mulla on ihan tajuton alaselkä kipu...välillä menee melkeen toinen jalkaki alta, varsinki töissä. Tullu semnen olo, et en selvii hengis täst raskaudest, ku tiedän ettei tää selkä kipu missään vaihees ainakaa helpota. Ekastaki lapsest oli pahat kivut, mut ei ihan viel näi aikasin. Mulla tosiaan on notkoselkä, eikä siihen oo paljoo apuja, jos särkee, ei auta tukiliivit sun muutkaan. :(
 
Roona ja mama-84 lonkkakipua ei ole esiintynyt, mutta alaselkä vihoittelee :( Ei pahasti vielä, sen kanssa voin elää.. mutta saapa nähdä kuin pian alkaa tuskallisempi kipu. Vaikuttaakohan miun työ asiaan? Joudun seisomaan koko sen 8h (lukuunottamatta kahvitaukoa ja ruokkista). Tiedättekö, onko raskauden suhteen mitään rajoituksia/suosituksia seisomatyön suhteen? Meinaan, jos sellaista ei olis hyvä tehdä? Kummasti on ollunna pohkeet ja jalkapohjat (?) kauhean väsyneet kun pääsen kotiin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mii26:
Roona ja mama-84 lonkkakipua ei ole esiintynyt, mutta alaselkä vihoittelee :( Ei pahasti vielä, sen kanssa voin elää.. mutta saapa nähdä kuin pian alkaa tuskallisempi kipu. Vaikuttaakohan miun työ asiaan? Joudun seisomaan koko sen 8h (lukuunottamatta kahvitaukoa ja ruokkista). Tiedättekö, onko raskauden suhteen mitään rajoituksia/suosituksia seisomatyön suhteen? Meinaan, jos sellaista ei olis hyvä tehdä? Kummasti on ollunna pohkeet ja jalkapohjat (?) kauhean väsyneet kun pääsen kotiin!


Mä teen myös työtä josta seison sen reilu 7 tuntia jos otetaa ruokis ja tauot pois, pohkeet on kauheen väsyneet, ja sääret
ja alaselkä vihoittelee myös mulla. alaselän kestän viel, mut entä myöhemmin..



Tietääkös kukaan muuten minkä ajan sisäl neuvolas käynnistä tulee kutsu ultraan? Neukkatäti lupaili et viikon sisällä olis itse aika ku viikkoi jo tän verran...

Dada ja öttis 10+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja dada:
Tietääkös kukaan muuten minkä ajan sisäl neuvolas käynnistä tulee kutsu ultraan? Neukkatäti lupaili et viikon sisällä olis itse aika ku viikkoi jo tän verran...
No mulle tuli edellisessä raskaudessa just vkon sisään. Nyt on kulunujo yli vko eikä kuulu ei näy. Aloinkin jo epäillä, muistiko laittaa koko lähetettä neuvolasta...
No jos ei ens vkon maanantaihin mennessä oo aika tullu, niin soitan asiasta neuvolaan. Sit on kulunu 2 vkoa et luulis siinä ajassa sen jo tulleen tai sit on jotain häikkää.
 
meillä oli eilen kauan odotettu np-ultra ja kaikki oli pienellä hyvin =) niskaturvotusta oli 0,7mm, kova oli jumppailee. ainoa mikä oli niin joudun alottaan verenohennus lääkkeen, mikä oli viime raskaudessakin koska kohtu valtimot tai jotkut semmoset niin niissä näky jotain laskeumia verenvirtauksessa, mutta sitten rakenneultrassa katotaan uudelleen.

ja veriseelumin+ultran perusteelle down riski on 1/37000

Laskettua aikaa siirrettiin aikasemmaks, tai sitä ei oikeastaan kunnolla edes aiemmin määritelty, mutta uusi la ois sit 11.9 :heart: lääkäri otti 4D kuvaa, oli tosi ihanan näkönen. :heart:

noista selkäkivuista mulla oli ihan helvetinmoiset kivut viimeraskaudessa ja todennäkösesti tässä tulee myös olee kun sairastan viel selkärankareumaa (joka on kyl kaikissa nivelissä tällä hetkellä) mutta olin osastollakin sitten lepäilemässä kun ei olosta tullut loppujen lopuksi enää mitään.

dada mulla taisi tulla about viikossa se kutsu.

tatuoinneista hirveesti suositukset vaihtelee tosta tatuoinnin otosta raskauden aikana, riski lähinnä on se että jos tatuointi tulehtuu..
itellä on kanssa muutama tatska ja lisää on tulossa jossakin vaiheessa.

t.hosso ja eemeli 12+5 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mii26:
onko raskauden suhteen mitään rajoituksia/suosituksia seisomatyön suhteen?
Tein esikoista odottaessani seisomatyötä enkä missään vaiheessa saanu sen takia saikkua. Tein jopa 12 tuntisiakin päiviä! Mutta tääkin on varmaan aika henkilökohtasta, toiset jaksaa pidempään kuin toiset. Mulla elimistö kai tottunu seisomatyöhön ku tehny sitä kuitenkin sen verta kauan ja pitkiä vuoroja. Mutta mulla ei ottanu niinkään selkään vaan ehkä enemmin jalkoihin sit varsinkin lopussa.

Jos alkaa tuntua liian raskaalta niin asiasta kannattaa puhua neuvolassa.
=) Mitään rajoituksia ei taida olla, kaikkien työjaksaminen raskaana ollessa on niin erilaista. Mutta ehdottomasti kannattaa nyt kuunnella omaa kehoa eikä vetää kehoa mahdottomuuksiin jos alkaa niin pahalta tuntua. Tsemppiä! :hug:
 
Mites muut pahoinvoivat: Miten menee ja onko paino tippunu?

Mä oon oksentanu rv 5+ joka pvä vähintään sen 2-3 kertaa ja nyt kun aamulla kävin vaa'alla niin paino tippunu 2 kiloa! :eek: No eihän tuo vielä paljoa, esikoisesta lähti tosin vaan kilo ja enkeliraskaudessa ei yhtään. Mutta tuntuu että tää pahoivointi pahenee vaan, ainakin välillä... Tänään taas ollu niin järkkyaamu ettei ikinä, vieläkään en oo syöny mitään ku ei pysty...

Jospa tää tästä...
 
Pahoittelut kaikille tippuneille :hug:

Olen ollut maailman huonoin kirjoittaja. Taisin vain kaksi viestiä saada kirjoitettua ja sen jälkeen en enää uskaltanut kirjoittaa. :ashamed: Luulin monta viikkoa, että masussa ei ole mitään elämää, vaikka oli minulla raskausoireita. Maanantaina varmistui, että sydänäänet kuuluu (kotidopplerilla) ja kivi tippui sydämeltä :heart: Perjantaina on lääkärikäynti, jossa kuulen virallisesti sydänäänet. On ollut kyllä kauhea alkuraskaus - toivottavasti tämä tästä nyt helpottuu. Äitini alkoi jo puhumaan minulle masennuksesta - olen kuulemma ollut aivan masentuneen oloinen. Jospa minä tästä kuitenkin alkaisin piristymään.

Olen kyllä lähes päivittäin lukenut tätä viestiketjua, joten olen mukana kyllä teidän kuulumisista :) Jospa minäkin uskaltaisin nyt tänne kirjoitella ilman, että pelkään kirjottavani jostain mitä ei edes ole olemassa.

Anteeksi omanapaisuus :ashamed: lupaan, että seuraavat viestit ei ole näin "minäminäminä" -tyyppisiä :)

uneksija85 ja papu 11+2
 
Jee, se kutsu ultraan saapuikin sit tämän pv postissa :)
Mut miten ihmeessä mä maltan odottaa 2 viikkoa ennen sitä?
No, on ainaki aikaa sopia taas töissä vapaapäivästä jos ei muuta.
Nyt alkoki sit jostaki syyst pelottaa onko siel kaikki hyvin ja kaveri tallella.
Kaikki oli tosin hyvin viel ainaki 3vk sit ultrassa mut.. :ashamed: :| :/ |O
Mikä mua vaivaa.. höh.
Normisti oon koko ajan vaan kauheen onnellinen ja positiivinen.

Milloinhan muuten sydänäänet kuuluu?
Mietin josko ostaisin kotidopplerin..

10+3
 
dada Minä ostin kotidopplerin, viikko sitten tiistaina eli sillon oli 10+1, enkä saanut kuulumaan ääniä. Kokeilin perjantaina uudestaan jolloin oli 10+4 ja olin kuulevinani jostain kaukaa sikiön sydänäänet, mutta en ollut aivan varma ja se katosikin melko nopeasti. Maanantaina kokeilin sitten kolmannen kerran ja sitten sainkin heti kuulumaan :) Oli oikein selkeä ja ääni, silmät kostui ja hymy tuli :) Nauhoitin jopa tietokoneelle äänet :D

Huuto.netistä ostin laitteen, maksoi 45 eur ja oli uusi. Merkki on AngelSounds.
 

Yhteistyössä