Huomenta!
Eilisilta oli jotain aivan kamalaa. Supisteli, sattui koko alapäähän ja vihloi... Lonkkia kolotti.. Siis ihan kaikki mahdolliset jomotukset, kuumotukset ja kolotukset mitä voi kuvitella. Eikä kylpykään auttanut. Onneks ei oo sellasta koko aikaa! Olis niin mieli tehny lähtee TAYSiin ja käskee niiden ottaa tää laps ulos, ku en jaksa enää. Itkin vaan miehen kainalossa sohvalla kun teki niin pahaa...
Eipä sitten tullut taas nukkumisesta enää mitään sen jälkeen kun mies herätti ennen töihin lähtöä... Tahvokin alkoi sitten mylläämään, tais herätä kun mies antaa aina lähtöpusun eka mulle, ja sitten masulle, ja "huutaa" aina sinne mahan läpi, että "isi lähtee nyt töihin, älä kiusaa äitiä liikaa"... tms. Huvittava rituaali, mahtais jollain stalkkerilla olla ihmettelemistä jos kyttäis ikkunasta
Heh, ja hyvä jos mun unista riittää huumoria muillekin, harmi vaan etten viimeöistä untani muista :|
Vois vähän kommentoida mitä täällä on puhuttu...
Synnytyspelko. Mulla katos viimeinenkin pelko sen jälkeen kun olin sen neurologin kanssa jutellut. Tuli todella turvallinen olo sen synnytyksen suhteen, että tuolla TAYSissa on kyllä oikeesti osaava henkilökunta jos jotain nyt tapahtuis muka. Enkä usko että tässä mitään tapahtuu, kun koko raskausajankin on ollut näin terve olo - siis epilepsian kannalta. Muuten on sellanen seesteinen olo ton synnytyksen suhteen... Tottakai hirvittää, että paikat repee, paska lentää ja verta roiskuu, mutta se on varmaan ihan luonnollista kauhistella noita asioita etukäteen. Mut mä oon itelleni järkeilly asian niin, että musta löytyy se sisäinen voima, kyky hoitaa se homma ja
tehdä töitä kropan kanssa jotta lapsi saadaan ulos. Se ei varmana onnistu jos sitä pelkää liikaa. Luotan siihen, että pitää olla vahva ja määrätietoinen, niin kaikki menee hyvin... Eikä itkeä siellä sairaalassa että ei se laps tuu ulos jne. Vaikka mä veikkaan, että kaikki mahdollinen siellä tulee kyllä käytyä tunnepuolella läpi ja huudettua epätoivoissaan vaikka mitä. Ja niinkuin Rekkumaaria sanoikin kiroilusta, noh... äitini sanojen mukaan mä "kiroilen kuin rekkamies", että saas nähä sit synnytyksessä
Uimisesta... Mieli tekis ihan SIMONA mennä uimaan, mutta mieskin sanoi, että vois oottaa sinne neuvolalääkäriin, nyt kun on noita supisteluja ym oireita ollut niin paljon... Että kattoo miltä se vauvan "oviaukko" näyttää, saako luvan uida vielä
Ihana kun se on noin "mukana" tässä raskaudessa... Ja ottaa selvää asioista. Lukee niitä lehtisiä ja lippulappuja mitä itekään en edes jaksa aina lukee! Todella hellyyttävää, ja saan kyllä joka päivä kiittää onnea, että oon tuollasen miehen löytäny itelle
Jooseppi, huojentava tietää etten oo ainut jolla on jo epäinhimillisen muotoiset pökkelöt jalkojen paikalla! Niin, ja mä oon pessy kaikki vauvanvaatteet 40 asteessa.. Aika yleinen joka vaatteen kohdalla. Eikö niissä äitiyspakkauksen vaatteissa oo niitä pesumerkintöjä??
Hiljaisuus - Mullakin tuli ekana mieleen se niin mystinen "limatulppa"... Mulle neuvolatäti siitäkin puhui, että verensekaista limaa voi alkaa tuleen jossain vaiheessa, ja se alkaa ennakoimaan vaan kans jo tulevaa, ettei pidä siis pelästyä. Jos tosiaan on vaan vähän veriviiruja siinä limassa... Itellä ei oo vielä kyllä mitään tullu, muutaku ihan älyttömästi valkkari lisääntynyt - varsinkin supistusten jälkeen sitä tulee paljon!?
Noni. Huh. Tulipahan juttua. Nyt mä meen syömään mun korvapuustin ja kahvikin taitaa olla jo valunut. Ja sit ompelukoneen kimppuuun. Tänään uus yritys saada pinnis kuntoon.
Roona+Tahvo 35+3