SYYSKUUN SULOISUUDET 2013 *Elokuussa*

Eilen saatiin ihanimmat uutiset kun mentiin miehen kanssa keskolaan Saadaan pojat tällä viikolla kotiin. Vierihiodossa ollaan osastolla 2 päivää. Tänään tietää enemmän, kun lääkärit on paikalla Ja mikä ihaninta, molemmat pojat oli kuin luonnonlahjaksuuksia, kun pääsivät eilen rinnalle. Ehkä me päästään pulloista eroon, jos alkaisi tulee maitoa molemmille riittävästi.

Kyllä mäkin käyn täällä lukemassa kuulumisia ja koetan kirjoitella välillä, vaikka oon myös fb:n puolella. Toi keskolassa päivittäinen olo on verottanut voimia sen verran, ettei vaan ole jaksanut kirjoitella tänne.

Ja onnea kukapakukalle pojasta! :heart:

Sunshine ja pojat 3vko 5 päivää
 
Morjensta!

Onnea uusista vauvauutisista :heart: !!

Hyvä jos porukka on sitä mieltä että jatketaan juttelua täällä kun vauvaudutaan. Tai mennään varmaan jonnekin toiselle puolelle mutta kuitenkin :)

Mulla ei taas ihme kyllä oo ollut pinna mitenkään erityisen kireellä. Se oli kyllä tossa jossain vaiheessa mutta nyt ollut ihan ok fiilikset. Tilanne voi muuttua nopeastikin joten sitäpä kai odotellessa ;)

Tänään oli neuvola ja eipä siellä ihmeitä. Vauva ei ole vielä kiinnittynyt alas, ja sen tiesinkin kun se pyörii ja vaihtelee säännöllisen epäsäännöllisesti asentojaan. Toivottavasti rauhottuisi ja kiinnittyisi niin ei tarvitse siitä sit ressata sen synnytyksen lisäksi. Seuraillaan tilannetta.

Hb palannut ennalleen: 136
Paineet normaalit 124/78
Vauvan syke keskimäärin 140
Liikkeet ++
Paino -100g viikko (???!) :)
Ajattelin että olisin nyt päässyt uusille kg kymmenille mutta ei :D huippua!
Sf 33,5 (viimeksi 2 viikkoa sitten 31,5)

Nyt alkaa joka viikkoiset käynnit.

Puhuttiin myös vyöhyketerapian avusta esim. Unettomuuteen ja jopa yliaikaisuuteen. Oon joskus käynyt vyöhyketerapiassa ja se on mun mielestä ihan käypää hoitoa. En yleisesti perusta mihinkään vaihtoehtohoitoihin mutta vyöhyketerapia on ehdottomasti yksi sellainen johon uskon että auttaa ainakin tietyissä asioissa.

Ajattelin että jos vauva on sisällä vielä laskettuna päivänä 18.9 niin varaan ehdottomasti ajan tälle neuvolan tädin suosittelemalle. Hän kuulemma hoitaa raskaana olevia ja yliaikaisuuksia. Ja vaikka ei toimisikaan niin tykkään kun jalkoja painellaan, niin eipä käynti hukkaankaan menisi.

Eipä tässä kummempia. Samat krempat on kuin ennenkin, että ei uutta eikä vanhaa :)

T. Allu ja jvg 35+5
 
Mulla ei tuosta huonotuulisuudesta ole tietoakaan, päinvastoin... Tuun hulluksi, kun ei oo tekemistä. Oon sitä sitten itselleni kehitellyt; kutonut, leiponut, käynyt kaupungilla, siivonnu.. ja tehnyt kryptoja. Telkkariakaan jaksais koko päivää tuijottaa.
Tänäänkin pyöräytin tuossa sitten Sitruunamarenkipiirakan tuosta noin vaan, ja huomenna olis tarkotus leipoa "vähän" sämpylöitä.

Äitiysloma alkaa keskiviikkona, nyt reilu 2vkoa työttömänä/lomautettuna kotona olleena voin sanoa että, IIIIHANAA. Mutta jotain äksöniä pitäis saada elämään.

Miten te VIELÄ "lapsettomat" vietätte päivää?

Beibei & Ipana 34+5
 
Täällä myös pahantuulisuutta ja paljon. Mies ei ymmärrä, että hormoonit tekee sen enkä minä tahallani häntä kiusaa...

Toissapäivänä alkanut selkäkipu ei ota loppuakseen. Eikä ainakaan auta mielialaan ollenkaan kun mitään ei pysty tekemään ilman, että sattuu. Ja kaikenlisäksi kun sitä hommaa olisi täällä kun muutettiin viikko sitten.

Saa nähdä kuinka käy kun pitäisi tällä viikolla mennä ostamaan loppuja vauvan hoitotarvikkeita ja tänne asuntoon sitä sun tätä. Voi tehdä supistusten ja selkäkivun kanssa tiukkaa tuo kauppojen kiertely... Tahdonvoimalla tänäänkin kävelin maitokauppaan pakon edessä...

:mad::x:headwall:

Roosa ja Poitsu 34+3
 
Täällä herättiin tänään kurkkukipuun, ei kiva... Olihan tässä jo kaks-kolme kk ihan "tervettä" akaa, tai siisilman flunssaa...

käännöksestä mä oon vaan kuullu, et se sattuu ihan pirusti, niin ehkä sillä panikoin. Ja eiköhän osa syyllä oo sekin, et kaikki uus pelottaa ;) mut enköhän mä siitä hengissä selviä, kun niiiiin moni muukin on selvinnyt.

ONNITTELUT kaikille vauvansa saaneille! Mä unohdin onnittelutkin ed viestistä...

sunshine IHANAA että saatte poikaset tällä viikolla kotiin! ONNEA kotiin!

Ja minäkin kyllä mielelläni jatkan jutustelua täällä palstalla, kun en sinne naamaan halunnu :)

vyöhyketerapiasta mä kävin useempaan otteeseen yritysaikana terapiassa, ja olin "unohtanu" et siitä saattais olla hyötyä myös tuossa käynnistyksessä/yliaikaisuudessa... Taidan kokeilla, jos typy meinaa kauankin majailla tuolla yksiössään, tosin onhan tässä vielä aikaa ja matkaa ees siihen h-hetkeen :D

Mutta joo, eipä tässä muuta, huomenna poksuu uudet viikot, jee!

tiggeri ja typy 33+6
 
Heippa kaikki :)

Mä olen kanssa ajatellut että olis kiva täällä jatkaa jutustelua vauvojen synnyttyä. En myöskään halunnut liittyä face-ryhmään...

Mulla on ihan hillitön tarve saada paikat kotona kuntoon ennen kuin vauva syntyy :D Tuskin se vauva sinne kaappeihin ihan heti on katsomassa ja arvostelemassa ;) Tosi hyvä touhuta kun heti alkaa supistaa kun kyykistelee tai poimii tavaroita lattialta...

Muuten mielialat on olleet suhtkoht hyvät ja kiukkuamista olen vähentänyt reilusti! Olisin kyllä ihan valmis jo synnyttämään, vaikkei se synnyttäminen kyllä niin mahtavaa olekaan...

Onnea vielä kaikille jo vauvan saaneille!

Aatoksia ja muru tasan 35
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Onnea kaikille vauvan saaneille! Ihania uutisia :)

Vyöhyketerapiasta oli tuossa puhetta. Edellisessä raskaudessa kävin tutulla vyöhyketerapeutilla "käynnistelyissä" (hän on myös hoitanut lapsiltamme mm. mahakipuja). Ihanalta tuntui turvonneiden jalkojen hieronta jo itsesään! Muistelen, että piti olla tietty rv ylitettynä. Olikohan rv 38.. Samana iltana käynnistä alkoi supistelemaan säännöllisesti ja niillä supistukslla neiti sitten ponnisti maailmaan. Liekö sitten sattumaa vai ei :LOL:

Mulla on myös ollut vähän hermo tiukilla viime aikoina. Pientä remontin tynkää ollaan jouduttu tekemään täällä kotona ja on niin helpottunut olo kun projekti saatiin päätökseen. Sanoin miehelle, että nyt kun hommat on purkissa niin joutaisin hyvin synnyttämään. Ehkä kuitenkin vasta vaikka viikon päästä olisi parempi ajankohta. Pienenä varjona on miehen uusi työvuorolista jossa on järjetön määrä yövuoroja. Eilen meinasi päästä itku kun mietin jos lähtö sairaalaan tulee keskellä yötä ja mies on töissä. Ukki tulee lastenvahdiksi, mutta milläs minä pääsen sairaalaan?

Eilen oli neuvola ja mulla oli verenpaineet reippaasti kohollaan 162/95. Pissassa proteiinia +/-. Nyt mittailen kotona verenpaineita pari kertaa päivässä ja vien pissanäytteet tutkittavaksi. Perjantaina onneksi äitipoliaika jo valmiina, joten seuraillaan. Sf-käyrä oli tippunut yläkäyrältä keskikäyrälle, eli jotain on tapahtunut! Äiti sanoi, että sulla on maha niin alhaalla että otathan housut varovasti pois, ettei vauva tipahda samalla ;) Eilen illalla supisteli säännöllisesti 8-10min välein. Muutama melko kipeäkin supistus mahtui joukkoon, mutta onneksi sain nukuttua jonkin verran.

Muruski rv 36+4
 
Onnea kaikille vauvan saanneille! =)

Täällä taitaa alkaa hermot leppymään, enää ei kiukututa joka asia. Perheeni varmasti huokaisee helpotuksesta...

Miehen kanssakin saatiin silloinen mykkäkoulu-episodi purettua saman illan aikana ja luvattiin toisillemme, ettei sellaista enää tässä talossa koeta. Hänelläkin oli omat syynsä, jotka nostattivat v-käyrää. Tosin minä en niistä tiennyt silloin mitään. Eli ratkaisu kaikkeen on yksinkertaisesti puhuminen. :)

Jotenkin olen niin kypsä tätä raskautta jo. Haluan synnyttämään! Toisaalta kuitenkin höpötelin vauvalle, että viikon verran pitää vielä pysyä mahassa, sitten on täysiaikainen ja tervetullut. :)
Oma lehmä on ojassa, koska olen menossa sunnuntaina koirani kanssa edustamaan seuraani Varsinais-Suomen pm-kokeisiin ja en voi osallistua, jos olen synnärillä. :D
Olin viime viikonloppunakin kokeissa (voittajaluokassa) ja sain niin osaa otavia katseita kanssaihmisiltä, kun ison mahani kanssa lyllersin menemään. Koiran tahtia maha ei haitannut juurikaan, me nimittäin voitimme luokkamme! Tuomari pelkäsi liikkeenohjaajan kanssa, että synnytän kesken kisan. :D

Eipä tänne kummempia, sitä samaa. Talo pitäisi kyllä (taas) siivota, mutta kun ei jaksais...:whistle:

Huns rv36
 
  • Tykkää
Reactions: BeiBei ja Plamsu75
No niih, neuvolassa käytiin, ja kuten eilen tuumailin, että taas on kääntänyt itsensä väärinpäin, niin näinhän se oli. Ei tuo minun masuasukki halua hetkeäkään olla pää alaspäin :( tämän seurauksena siis tänä aamuna lähete neuvolasta äippäpolille, ja perjantaiaamuna sitten tsekkaus ja mahd kääntöyritys, jos nyt ei jotenkin ihmeesti onnistu taas itse itseään kääntämään ennen sitä.

Muutoin kaikki ok, kohdunsuu pehmentynyt, pituus 2cm, verenpaineet 114/75, ja painoa oli nyt sitten taas tullut melkein 1,5ko/vko, kun viimeksi se oli tippunut. Vauvan syke 150 ja sf 33. Eli hyvin se siellä taitaa kasvaa, mutta tukalalta tuntuu, kun työntää tuota otsalohkoaan tuonne mun keuhkojen syvyyksiin...ei ihme että on huono hengittää.

No kävin piristämässä itseäni lounaalla kaverin kanssa, ja hakemassa tripp trapp tuolin kotiin, ja totesin taas, että kylläpä käytettykin voi olla siisti ja tod. hyväkuntoinen :D siispä olen tosi tyytyväinen ja vielä lempivärini tumma pähkinä.
Kaipahan nuo vaunutkin täytyy kohta kotiuttaa, on sitten laikki koottu ja laitettu valmiiksi, vaikkei niitä heti ensimmäisenä käyttäisikään.

Neuvolassa totesin, että saisi jo vaikka syntyä, niin terkkari toppuutteli että olehan nyt, neljä viikkoahan sulla on vielä...no juu koitetaan siis jaksaa kiukutteluineen kaikkineen ja otetaan rauhassa, nauttien tämä loppuaika eikövain ?!?! =)

Plamsu75 ja Pienimies 35+5
 
Onnittelut kaikille vauvan saaneille!

Varasin juuri TENS-laitteen synnytystä varten, odotan kovasti, että alkaisi tapahtumaan jotain ja aika menisi nopeasti. Viikko sitten oli pari harjoitussupistusta, mutta muuten olen niiltäkin välttynyt. Olot ovat hyvät ja jaksaa touhuilla. Mahakaan ei hirveästi vielä haittaa menoa. Hemoglubiinia yritän nostaa rautatableteilla (löysin tosiaan omalle vatsalle toimivan, ei enää ongelmia silläkään saralla).
Synnytysvalmennuksessa tuli käytyä, mutta en kyllä kokenut sitä kovinkaan tarpeelliseksi itselle. Ehkä eniten kiinnosti oman synnytyssairaalan käytännöt (mihin soitetaan, mihin mennään, mitä huoneissa on yms.). MLL:n vauvahautomossa oltiin jo käyty läpi paljonkin synnytykseen liittyen, joten rauhallisin mielin odotan sitä. Mitä lähemmäs laskettu aika tulee, sitä enemmän tuntuu että keho pystyy tähän ja lääkkeellistä kivunlievitystä ei tarvita ellei vauvan tila sitä vaadi.

Välillä mahan päältä katsoessa vauvan liikkeet muistuttavat enemmän tsunamin liikkeitä. Eilen olin sohvalla makailemassa, kun vauva kääntyi hurjannäköisesti. Muutenkin liikkeet tuntuvat voimakkaina.

Torstaina alkaa virallisesti äitiysloma, vaikka tosin olen kesälomaillut tässä jo kohta kolme viikkoa kotona. Ainut ongelma mikä itsellä taas on, on se hitsin Bartholinin rauhasen tulehdus. Tai ei kait se tulehtunut ole onneksi, erilaiselta tuntuu kuin kesäkuussa kun se puhkaistiin ja tuttu kätilö sanoi, että ne saattavat koteloitua eli että siinä vain tuntuu sitten patti. Pitää kysyä neuvolassa ohjeita torstaina, et mitä sille pitäisi tehdä. Mut ei onneksi vaikuta liikkumiseen niinkuin viimeksi.

Kaksi viikkoa sitten meidän perheessä koettiin iso menetys, kun vanhin lemmikkimme menehtyi 4,5 vuoden iässä kesken hampaanpoisto operaation (freteillä normaali elinikä on 6-8 vuotta). Justus-fretillä lohkesi pahannäköisesti hammas ja veimme hänet eläinlääkärille hampaanpoistoon, minkä loppuaikana Justuksen sydän pysähtyi. Elvytys ei auttanut. Tätä ollaan surtu kovasti ja odotellaan että saataisiin pikkuisen tuhkat kotiin pian. Vauvakin reagoi suruuni aktiivisella potkimisella. Muut frettimme viihtyivät kovasti vieressämme, hekin osallistuivat suruun hakien läheisyyttä. Dook in peace Justus. :'(

Qevnie rv 34 + 4
 
Beibei Täällä "lapseton" viettää päivät oleillen;) Kaikki mahdollinen liikkuminen, istuminen tekee kipeää niin täytyy makoilla mahan vieressä sohvalla, lukien kirjoja.
Joo, ei kyllä koko aikaa jaksa makoilla vaan vähän täytyy aina jotain tehdä...minäkin olen leiponut ja välillä ommellut jotain pientä. Nyt täytyis tällä viikolla laittaa pinnasänky valmiiksi ja hakea nuo vaunut tuolta aitasta lähettyville.

Pinnan kiristymisestä Minulla on ollut päin vastoin eli olen ihan hämmentynyt siitä kuinka rauhallinen ja tyyni mieliala on. Ees se ettei pysty tekemään mitään ole saanut pinnaani kiristymään:)

Eilen illalla tuli taas pientä jännitystä arkeen kun veden tulo loppui...seuraavan aamuna diagnoosiksi varmistui se ettei kaivossa ole kuin hajut vedestä:| Ei ole kyllä ensimmäinen kerta meillä kun vettä ei tule hanasta....onneksi ongelmaan on "lääke". Uusi kaivo tehty ja tällä viikolla sitten vedetään vesiputket sieltä niin alkaa vesi riittämään kaivossa. Uusi kaivo on nimittäin vesilähteen päällä.

Huomenna taas neuvolaan. Eilen kun poksui tuo rv37 niin pienen pieni paniikki iski ku h-hetki lähestyy.:O

hanja 37+1
 
  • Tykkää
Reactions: BeiBei
Heippa! Täällä oli tänään lääkärineuvola. Kohdunsuu hieman pehmentynyt, ruksin laittoi kiinteän ja pehmeän väliin. Kaulaa jäljellä 2cm, ja veikkaili että ei ihan laskettuun aikaan välttämättä menisi. Saas nähdä. :O Kamalan pikainen käynti oli, hyvä että alapäähän koski, siksi epäilyttääkin nuo mitat yms. Mitään painoarviota ei antanut.

Painonnousu suoraan sanottuna vituttaa. Nytkin kävin neuvolakäyntien välissä (8pv) viisi kertaa lenkillä, ja tulos +1400g. :( Painonnousun takia alkaa toivoa, että sais vauva jo syntyäkin, muutoin ei olis mikään kiire...

Empuuu rv 36+1
 
Viimeksi muokattu:
Empuu Täällä sama homma tuon painon kans. Tasan viikko väliä ja paino oli pomppassu +1500g!!! Kyllä alkaa hirvittää, tuli 20kg täyteen.
Tässä alkaa tuntee ittensä aika palleroks:ashamed:

Sf-mitta oli vaan 28cm, sentin kasvanu kahdessa viikossa:( Viimenyönä tuota piti tietenki miettiä ja murehtia.
Syysodotus84 35+4
 
Huoh, täällä odotellaan että pääsisi äitipolille, kun labroissa uraatti koholla, hurja painonnousu viikossa ja lievää päänsärkyä eli epäillään raskausmyrkytystä. Verenpaineet mun normiarvoihin verrattuna koholla, mutta kuitenkin normaalit, viime neuvolassa ei proteiinia pissasta löytyny. Jotenkin vaan niin inhottava olla ja vielä sekin et kaikkea tekis mieli tehdä nyt kun on lepokäsky päällänsä... Huomenna onneksi neuvola niin saa tietoa paineista ja pissasta.

Mutta jotain positiivistakin, eilen irtosi limatulppa :D Mä niin toivon että se tarkottais synnytyksen käynnistymistä lähipäivinä! Toivossa on hyvä elää... ;)

metuva ja Pallo 37+2
 
Painonnousu suoraan sanottuna vituttaa. Nytkin kävin neuvolakäyntien välissä (8pv) viisi kertaa lenkillä, ja tulos +1400g. :( Painonnousun takia alkaa toivoa, että sais vauva jo syntyäkin, muutoin ei olis mikään kiire...

Empuuu rv 36+1

Ajattele, että se on LIHASTA mikä kasvaa kun kannat vauvaa mukana joka päivä koko ajan ;) Ai ei auta? No hö :(

... olipa huono vitsi. :stick:
 
Mitään ei tunnu tapahtuvan. Supistukset eivät enään ole edes kipeitä, kunhan vaan välillä supistelee. Säännölliset supistukset hävinneet jonnekin, vaikka miten kävisi kävelylenkillä tai hengästyisi siivotessa. Aika kumma kyllä, kun pari viikkoa sitten ei uskaltanut välillä edes sängystä nousta, kun pelkäsi, että lapsi syntyy siihen. Saisi toki vielä pysyä jonkin aikaa sisällä, mutta vähän kummaa tämä ja nyt alkaa pelottaa, että eihän tämä synny sitten koskaan.

Paino nousee, vaikka yrittää välttää ruokaa. Suklaat ja muut herkut olen jo jättänyt kauppaan, mitä nyt joskus saatan jonkun pienen suklaapatukan syödä tai vähän jäätelöä, mutta en ymmärrä tätä painonnousua. Terkkarikin vähän sanoi, kun oli noussut yli 500g/viikko nyt viime kerrasta. Sanoi kyllä, että johtuu varmaan turvotuksesta ja tuosta "lepolomasta", kun ei uskaltanut oikein mitään tehdä. Aluksi ihmettelin, miksei paino nouse ja nyt ihmettelen, kun se nousee liikaa :D. Olisi kannattanut olla sillon hiljaa ja jatkaa normaalisti. En oikeasti syö paljoa, mitä nyt vauvan takia terveellisesti enkä nälässä pidä, mutta tosi ihmeellistä tämä painonnousu. Vielä se ei ole hälyttävän suurta, mutta vähän pelottaa, miten paljon se vielä nousee. Sormista kyllä huomaan selvän turvotuksen. Närästää myös koko ajan.

Olo on sen verran tukala, että välillä toivoo, että syntyisi jo. Vauva todennäköisesti söisi huonosti ja muuta pientä, joten pysyköön siellä vatsassa kasvamassa.

Mona Lisa 34+4
 
Tämä lapseton kanssa koittaa ottaa kaiken ilon irti, näistä viimeisistä lapsettomista hetkistä, oon touhunnu heppojen kanssa, käynyt sienessä, kierrellyt kirppareita ja toki edelleen rempannut kodinhoitohuonetta, joka alkaa olla onneksi yhden illan väkertämistä vaille valmis :) Ja toki ottanut pitkiä päikkäreitä :) Yöunet kun on hiukan ailahtelevaisia...

Hermo on ailahtelevasti kireällä, toisinaan hyvinkin löysällä. Stressiä itse synnytyksestä ei ole, mutta edelleen lähinnä jännittelen sitä että miten homma ylipäätään lähtee käyntiin... Vyöhyketerapiasta oon kanssa kuullu hyviä kokemuksia pelkästään, harmi että tuo hieroja/hoitaja mitä ollaan tähän asti käytetty, ei enää hoitoja tee käsiensä takia :/ Niimpä pitäisi uusi ja vähintään yhtä pätevä/ mukava löytää :)

Täällä ei muutoin sen kummosempaa, eilen oli neuvola +37, edellisestä ehtikin jo 2vk vierähtää :) Lääkäreitä mulla ei ole ollut kuin 2 koko aikana, ultria 3 ja kukaan ei ole kohdunsuusta puhunut mtn, saati sitten sitä katsonut. Paineet oli edelleen alhaset 105/70, pissa puhdas, painoa -400g/vk, liikettä enemmän kuin laki sallii ja sf 30,5cm, sekä rt.

Menkkamaista juilintaa on välillä, niistä suppareista en sitten tiedä, jotenkin kuvittelen myös kipukynnekseni korkeaksi menneisyyttä ajatellen. Et toivon tosiaan et homma sitten oikeasti käynnistyy selkeästi, eikä tuollasella juilinnalla, tai sillä että sitä lapsivettä tiputtelee ja saa miettiä, et ollakko vai eikö olla, vaan et lorahtais kerralla kunnolla :)

Mites muuten muut, tuosta lorahtamisesta puheen ollen, ootteko suojanneet sänkyä/patjoja jotenkin?

Stina & Elämänvalo +37
 
Ei niistä lisäkiloista kannata liikaa stressata! Mulle tuli esikoisesta 25kg ja kun aloin odottaa seuraavaa, esikoisen ollessa alle vuoden, ei jäljellä ollut kiloakaan. Eli ei se tarkoita että vaikka painoa tulee, että ne automaattisesti jää painolastiksi. Itse en mitenkään laihduttanut tai yrittänyt pudottaa painoa...

Sitäpaitsi elämästä pitää nauttia :D Makaan sohvalla, katselen telkkaria ja syön suklaata hyvällä omalla tunnolla... Painoa on nyt alkanut kertyä noin 500g/viikko. Kokonaispainonnousu on n.11-12kg. Muuten raskausoireet edelleen aiheuttavat ärtymystä ja odottelen ajan kulumista. Haluaisin jo päästä tutustumaan tähän pieneen tyyppiin <3

Leppoisia odottelupäiviä kaikille!!!

Aatoksia ja muru 35 + 2
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Pitkästä aikaa pääsen kirjottelemaan. Lähin elokuun alussa kesälomalle Suomeen ja pistin tietokoneen kiinni, töissä saa ihan tarpeeks surffata.

Onnea kaikille vauvan saaneille! Ja sunshine ihana kuulla hyviä uutisia. Mirka J:llä ihana vauva! <3

Ennen kesälomaa alko mun SF mitta laskemaan käyrällä, niin mut passitettiin kasvukontrolliin. Vauva oli tosin normaalikokonen, 13.8 painoarvio oli 2,9kg eli suurempi kun keskiarvo (ainakin täällä Ruotsissa). Viime neuvolakäynnillä mun SF mitta olikin ihan siellä alakäyrällä.

Onko muita hikoilijoita? Paita ihan märkä nytkin.. :p Ja Mun jalat on ihan megaturvonneet. Kengänkoko on noussut kolmekutosesta kolmeysiin. Ei ole kauniit jalat mulla tällä hetkellä.. :S Vessassa pitää ravata ihan koko ajan. Mietin kaksi kertaa ennen kun alan löhöämään sohvalla koska sieltä nouseminen on ihan tuskaa. Lisäksi jos jotain putoaa lattialle, en nosta sitä ellei ole jotain tärkeää. Ei ole helppoa tää elämä enää.. xD

Mä yritän vältellä tiettyjen ihmisten seuraa, ärsyynnyn niin helposti, mutta onneksi mies ei ärsytä mua ollenkaan, vaan meillä menee paremmin kun ikinä ennen, ei tapella ollenkaan ja ollaan niin rakastuneita että...

Oon myös säästynyt pahemmalta unettomuudelta mikä on outoa, koska mulla on muuten aika pitkä historia unettomuuden kanssa. Kannattaa muuten kokeilla anisteetä, se saattaa auttaa nukkumaan, ainakin mua on auttanut!

Päivisin on melko tylsää, liikkuminen tekee niin kipeetä etten oikeen voi lähteä ulos. Yritän siivota pikkuhiljaa tätä sikolättiä, mikä on suht vaikeeta kun jaksan 15 minuuttia putkeen ja sitten pitää levätä.

Mä en ihan vielä toivo vauvaa syntyväksi, ihan vaan laiskuuttani. Ihan kivaa tällanen makoilu välillä kun kolme vuotta putkeen oon vaan tehny töitä ilman kunnon löhöilylomaa. Siis mä kuulun niihin ihmisiin joiden mielestä loma pitää käyttää tehokkaasti ja matkustella kaikki mahdollisuudet jotka saa. Haha, eipä ole enää sellanen fiilis.. :D

Tuikku 37+5
 
Täälläkin on välillä pinna kireellä. Varsinkin tuo 2v esikoinen osaa olla välilä tosi kiukkunen.. Oisko uhma tulossa. Ennen niin kiltti lapsi hermostuu joka asiasta ja heittäytyy maahan huutamaan! Koita siinä pysyä tyynenä keskellä ruuhkasta kauppajonoa ym. Ei oikeen jaksa rimpuilevaa lasta kantaakaan. Huoh, toivottavasti ei olis noin paha sitku vauva on ulkona :) Eikä tätä oo vielä kestäny ku parikolme päivää..Mutkun on ite jotenki niin poikki,ni ei vaan jaksais ymmärtää loputtomiin noita kiukutteluja :) Ehkäpä lapsi vaistoaa mun huonon fiiliksen ja että äiti ei nyt jaksa kiukuttelua, niin sitten oikeen senvuoksi hermoilee mulle?

Supistelee välilä säännöllisen epäsäännöllisesti. Pää painaa tossa ihan alhaalla, joten inhottava pitkää matkaa kävellä. Isolta vauva vaikutti terkan mielestä. Että ei ihme ku painaaki. Ja vauvan liikkuminen on kyllä tosi inhottavaa. Siis käy niin kipeetä. Kylkiluut mustelmilla ja välillä semmonen olo,että nahka repee, kun toinen vaan liikkuu kokoajan. Eilen sai mieskin jalasta kunnolla kiinni. Vauva työnsi monta senttiä nahanläpi,ni siitä oli helppo napata kii :) Tiiän että on hyvä,et vauva liikkuu.. Mutta miksi ihan kokoajan ja näin kovasti. Ihan oksettaa välillä. Senpuolesta vois tulla kohta jo ulos..

Kävin esikoiselta vyöhyketerapiassa viikko ennen synnytystä. Se oli ihanan rentoutavaa, mutta en ite usko että se millään tavalla itse synnytystä käynnisti. Mutta voisin käydä nytkin, ihan vaan sen vuoksi, että se on mukavaa :)

Onko muilla löysä vatsa? Mulla maha ihan sekaisin ja suoli toiimii satakertaa päivässä.. monta päivää jo kestänyt tääkin.
Eilen alkoi illalla tulla paksua sitkeetä limaa. Oiskoha sitä limatulppaa.. Esikoisesta kyllätuli ihan veristä limaa. Tuossa ei ollut yhtään verta..

Painosta en jaksa stressata. Esikoisesta tuli 13, jotka hävis kyllä imetysaikana kaikki. Nyt on tullu varmaan 9kg ja suurin osa nyt ihan lähiaikana. Turvotusta on vähän,mutta syönkin kyllä ihan kaikkea.. Jotenki loppuakohti sitä painoa vaan kertyy. Epäilen,että keho luonnostaan varastoi energiaa imetystävarten. En tiä mun oma veikkaus ;)

Ei muutaku hyviä vointejä. Ja onnea vauvautuneille!

seinis ja beib 35+6
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Moikka!

Edelleen, nyt kahden viikon ajan, supistelee päivittäin usein ja välillä ihan tujakastikin, mutta sitten taas loppuvat. Ei ole mitään tekemistä rasituksen kanssa. Voi, vauva! Mitä oikein meinaat =)? Mietin, että tajuanko lähteä sitten sairaalaan, jos synnytys oikeasti käynnistyy spontaanisti ilman käynnistystä, kun tämä on ollut tällaista jo pitkään. On mulla kaksi lasta siis ennestään, joten tiedän kyllä synnytysupistukset, ja kyllä nämä ajoittain sellaisia muistuttavat.

Tuikku, muakaan ei huvita nähdä juuri ketään kaveria, mutta sen sijaan myös meillä mieheni kanssa suhteemme on parantunut ja syventynyt, ja koen jopa rakastumista. Yhdessä ollaan oltu kohta 16 vuotta, eli puolet elämästäni.

Synnytystä odotellen,
Helmitoivo 35+6
 
Hellou!

Neuvolassa taas pyörähdetty ja baby ankkuroinu päänsä kuulemma häpyluun alle, voipi teoriassa siis tulla millo vaan:) En pistäs pahitteeksi, vaikka tulis jo huomenna;) Verenpaineet oli nyt ihan "hyvät" eli 138/93. Ei proteiinia myöskään pissassa, joten raskausmyrkytys ei ole onneksi tullut vierailulle vielä ja toivottavasti ei ikinä tulekaan!!!
Supistelee joka päivä,mutta ei kivuliaasti nytten. Kävelyllä yritän aina käydä,kun vaan olo antaa periksi. Kiloja tullut nyt 12, sais tähän stopata..Mutta eiköhän nuo pois lähe, mammahousut ainaskin mahtuu jalkaan ihan samalla tavalla kuin rv 15 (maha tietty jättimäinen):)

Niin ja minäkin mielelläni täällä jatkaisin juttua synnytyksen jälkeen!

-Moonan&Napura 37+4-
 
Täällä supistukset alkoivat taas eilen ja jotkut olivat todella kipeitä. Muistui ihan mieleen, miltä synnytyssupparit tuntuvat, sen verran oli kovia.

Tänään on myös aamusta asti supistellut ajoittain, mutta ei niin kipeästi kuin eilen. Alapäästä on alkanut valumaan myös kirkasta limaa...:x
Olin tänään ekaluokkalaiseni vanhempainillassa ja sielläkin alkoi muutamaan kerran supistella.

Supistuksilla ei ole mitään yhteyttä siihen, olenko rauhallisesti kyljelläni, istumassa tai kävelemässä. Ehkä levossa kuitenkin tulee enemmän.

Jotenkin oma olo on ollut oudompi ja vauvan pää on todella alhaalla. Tuntuu, että jotain olisi tapahtumassa lähiaikoina, mutta tiedä sitten. Sanoin naapurillekkin vauvan syntyvän varmaan parin viikon sisällä, sellainen olo on nyt jotenkin niin vahvasti.
Kummiskin poika päättää olla minun tuurillani mahassa rv42 asti.;)

Helmitoivo tuo kuulostaisi hyvälle ehdotukselle! :)

t, Huns rv 36+2
 

Yhteistyössä