Syyskuun Söpöliinit 2012 *Helmikuussa*

Neuvolakuulumisia vähän alkuun. Laskuistani tipahti yksi päivä, eli tänään oli neuvolan mukaan 9+1, mutta ihme kyllä la oli sama minkä minäkin olin laskenut eli 6.9. Hemoglobiini yllättävän hyvä 140 ja verenpaine tuttuun tapaan vähän matala. Paino oli noussut alle 1kg, mikä ihmetytti kun aiemmissa raskauksissa oli ensimmäisessä neuvola punnituksessa jo 3-4kg tullut. Kuunneltiin ihme kyllä sydänääniä (tätä ei aikaisemmin ole ekalla kerralla tehty) ja ne saatiin heti kuulumaan kun hän laittoi sen anturan mahani päälle :heart: Se piristi ja antoi taas vähän uskoa tähän minua vaivanneeseen epävarmuuteen, vaikka eihän se todistanut kuin että elossa vielä ollaan. Tosin th tsemppasi että kyllä tämän perusteella viikkojen luulisi aika hyvin pitävän paikkansa :) En ole varma tarkoittiko hän sillä että sykkeet ylipäätänsä kuuluivat vai millä, mutta ehkei sykettä tosiaan olisi kuulunut jos kehitys olisi jäänyt sinne 7+5. Kävi vaan pieni töppäys kun unohdin sanoa hänelle että proteiinit pissassa olivat +1, kyselen varmaan sitten ultrassa että tarviiko seurata tms.

Np- ultra aikaa ei ole vielä tullut, kun tänään vasta lähti neuvolasta lähete sinne.

Littlestar: Luin aikaisemmasta ultrakutsusta että np- ultra tehdään rv10+0-13+6. Neuvolassa kyllä sanottiin että parhain hetki olisi rv: t 11-12.

Potkut tuntuivat edellisesllä kerralla (olisikohan ollut) rv15 tienoilla, mutta esikoisesta vasta rv 20 aikoihin. Sillon kun ei tienyt miltä niiden pitäisi tuntua. Jälkeenpäin tajusinkin että tunsin niitä kyllä vähän aikaisemminkin, mutta luulin niitä ilman kiertämiseksi :LOL:

Ranskis: Minulla pitäisi sitten olla jonkinlainen she-male kun himoittaa vuoronperään suolainen ja makea :D Hih, toivottavasti ei sentään! Mutta totisesti muistelisin kyllä että poikani odotusaikana himoitsin pizzoja (joskin myös prinsessakakkua välillä :whistle:) ja tytöstä muistan vetäneeni kilokaupalla suklaata. Ja painoa tulikin tytön odotusaikana reilu 20kg ja pojan 13kg :D

Pipsanpippuri: No luulisi että meillä pysyisi ainakin ja saadaankin olla onnellisia siitä :heart: Olen nimittäin monesti lukenut vauva lehdistä tms miten monilla miehet suorastaan inhoavat raskausmahaa, eivätkä suostu esim seksiin sen takia koska pitää naistansa niin epäseksikkäänä :O
 
Heippa !

Tulin tänne kurkistelemaan kun tein positiivisen testin 1.2. :)

Ensimmäistä odotetaan, jännittää ja kauheasti olis kysymyksiä. Ekaa neuvolaa odottaessa. :) Nyt vaan toivotaan että tämä raskaus kestää !

6+0
 
Minulla on koko ajan kamala jano, kun normaalisti juon todella vähän. Mieluiten juon nykyään vettä, johon olen puristanut PALJON sitruunaa...mistäköhän tämä kertoo? Kieli on jo riekaileilla ja eilinen ananas täydensi asian :/

Suklaanhimo on kaikonnut kokonaan, eikä karkkiakaan tee mieli..outoa! Eilen tein suurta herkkuani sushia (ilman raakaa kalaa), mutta en sitten saanutkaan syötyä kuin muutaman, kun yhtäkkiä alkoi ällöttää koko sushi!

Viikkoon 6 tai 7 asti teki mieli pihvejä, mutta sekin meni ohi. Nyt ei tee mieli lihaa, kanaa eikä kalaa. Mieluiten syön juustoa, avokadoa ja perunamuussia.

Mitään suurempia mielitekoja ei ole tullut tuon sitruunaveden lisäksi.

Onkohan tuo masutuubi tavallista trikoota? Onko se kaksinkertainen? Eikö tuollaisia olisi helppo tehdä itse? Pitäisiköhän tilata yksi ja sitten ottaa siitä mallia.
Ajattelin, että raskaushousujakin voisi tehdä vanhoista housuista itse niin, että leikkaisi vyötäröä matalammaksi ja sitten ompelisi kaksinkertaisen trikootuubin siihen. Minulla on yhdet sellaiset housut ihan ostettuna, eivätkä ne ole raskaushousut, mutta käyvät mainiosti siihenkin tarkoitukseen ainakin kuudennelle kuulle - luulisin.

Olipa hyvä lukea muualta keskusteluista, että alkuraskaudesta muutkaan eivät jaksa siivota! Minulle kodin siivoaminen on käynyt ihan mahdottoman vastenmieliseksi. En meinaa millään jaksaa ja pystyä. Muutenkin keskittymiskyky on aika hakusessa.

Huomasin gyneltä saatuja papruja tutkiessani, että minulla on vielä toinen ultra (sisäkautta tehtävä) ennen sitä mahan päältä otettavaa! Eka ultraus siis tehtiin seitsemännellä viikolla ja tämä toinen tullaan tekemään rv 9+5 ja se ultra, jossa näkyy mahdolliset niskaturvotukset yms. rv 11+2. Ei kai tuo seuraava ultra olisi niin tärkeä, mutta taidan mennä kuitenkin tarkistamaan, että katkis on vielä hengissä...

Vanilla Whip: Kyllä minäkin sitä äidin defenssiksi uskon, mutta voisi joskus miettiä, mitä päästää suustaan.

ei vielä + katkis rv 8+3
 
Moikka taas ja tervetuloa uusille minunki puolesta! :)

Meillekin on varmaan sitten vanhan myytin mukaan tulossa poika, kun suklaan himosyöjä ei ole koko raskausaikanaan voinut kuvitellakaan syövänsä suklaata! Ja pitsat ja suolakurkut ja kaikki suolainen ja hapan, nam!

Tänään aamulla jouduin ekaa kertaa halailemaan pönttöä.. Jotenkin se 6 aikaan aamulla syöty omena oli liikaa.. yökk . Onneksi päivällä oli koulussa pitsaa ruokana :D

Tuollaista tuubia minäkin olen kattellut, toisaalta ostin juuri jämäkkää trikoota, siitähän saisi kätevästi! (jos vain tuo meidän halppis ompelukone suostuu trikoota ompelemaan...)

Ja kiva huomata, etten ole ainut, jolla on jäänyt koti huonommalle hoidolle. Ei vaan jaksa.

Anteeksi omanapainen teksti, välillä pitää purkautua. Vaikka oon omille vanhemmille ja miehen vanhemmille jo kertonutkin, ja parraalle ystävälle, mutta ei niitäkään viitsi kyllästää näillä raskausjutuilla. Mun äiti otti asian aivan ihanasti <3 on eka lapsenlapsi heille. Äiti on ihan paras tuki, sille voi puhua kaikista ja se osaa toppuutella mua aina! :D Kerroin sille ihan heti, seuraavana päivänä se soitteli ja kyseli vointia, ja tuumasi, ettei vielä ole kuitenkaan lastenvaatteita käynyt ostamassa :D Tosi kurjaa suhtautumista Pikkumyyn ja ei vielä :n äideiltä, tuntuu varmasti tosi ikävälle. Tsemppiä teille! Mutta kyllä minustakin 44-vuotias voi vielä haaveilla omasta lapsesta! Äitinikin sai nuorimmaisen 45-vuotiaana, täysin terveen pojan.

Villaruusu ja musu rv 7+jotaki

Muoks: Niin ja voisiko minutkin lisätä listalle? Eli uudelleen: 24.9 Villaruusu, 21, ensimmäinen, TAYS Toi päivä voi vielä muuttua, mutta tota ehdotti joku laskuri..
 
Viimeksi muokattu:
Ihan kade kaikille Kainuulaisille ja muillekin onnekkaille, jotka saa monta ultraa ilmaiseksi!! Täällä Helsingissä ainakin mun kokemukseni neuvolasta oli, että ultra kuuluu kaukaiseen tulevaisuuteen, jos nyt sellaisen äiti sattuu ylipäätään haluamaan, kääk! Neuvolatäti koko ajan varmisteli, että haluanko ollenkaan ultraa, kun ei kaikki halua (??). Ehkä ne sit syyskuussa vilkasee sinne, että olikos siellä jotain elämää :D

No, onneksi on viikonloppu ja mä heittäydyn soffalle popcornien kanssa. Ne menee aina alas ;)

Mantu ja masuasukki 8+4
 
Tänään ollut aika samanlainen pvä, kuin eilen. Eli huono. Oon maannut taas tossa sohvalla, kun oon ollut niin väsynyt ja muutamat kerrat käynyt oksentamassa. Ruokaa ei tee mieli. Yhtäkkiä tuli sitten himo karkkiin ja suklaaseen :O Aiemmin ne on ällöttänyt, pelkkä ajatuskin makeasta etonut. Oon ollut nyt 13 kuukautta syömättä karkkia/suklaata, nyt oli sitten pakko käydä kaupasta ostamassa :ashamed: Vähän innostuinkin. Ihan kohtuudella nyt kuitenkin syön, jatkossa myös, jos siis karkin syömistä edes jatkaa aion. Mut kai sitä yli vuoden tauon jälkeen saa vähän herkutella?!

Näin muuten viime yönä unta teistä :LOL: Olin menossa henk.koht. sanomaan pari valittua sanaa tälle kyseiselle opettajalle, joka oli sanonut, että raskaus ei ole sairaus ja että sen takia ei koulusta saisi olla pois :D Nään kyllä ihan mielettömästi kaikenlaisia unia! Joka yö. Jännä juttu. Kyllä mä normaalistikin muistan aika monet unet, varsinkin täydenkuun aikaan ne on mitä ihmeellisempiä ja silloin ne hyvin tarkasti muistankin.

LittleStar; esikoisesta taisi tuntua liikkeitä viikoilla 18-19, kuopuksesta ehkä vähän aiemmin, kun tiesi, millaisia ne on ja ne siis itsekin sit heti tunnisti.

Ranskis, vielä ei ole tullut mitään erikoisia himoja, mutta kuopuksen raskausaikana mun himo oli jääpalat :D Laitoin niitä joka juomaan + söin pelkälleen. Ravintolassakin oli pakko niitä aina narskutella :ashamed: Erityisen ihanaa oli laittaa jääpaloja puolukka-karpalo tuoremehuun. Nam. Ei noikaan nyt niin erikoisia ole, mut semmosia pakkomielteitä. Ja sit kuopuksen aikaan myöskin jäin koukkuun rennieihin :LOL: Siis närästys oli kyllä ihan mieletöntä ja oikeesti oli pakko niitä syödä, enkä todellakaan yli suositusten niitä napsinut sentään. Heh.

Tervetuloa munkin puolesta kaikille uusille!

Salainen 7+4.
 
Uusille lämpöiset tervetuloa toivotukset! =)

Pahoinvointi on minullakin lähtenyt melkein olemattomiin.. Tuntuu että väsymyskin alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Jotenkin en osaa olla asiasta huolissani, on vaan niin mukavaa olla pitkästä aikaa edes hetki päivästä pirteä ja hyvinvoiva.

Onko kellään muuten mitään tyttö- tai poikaoloja?? Minulla on poikaolo. Kumpi vaan toki täysin tervetullut. Kiva nähdä sitten myöhemmin pitikö oma "vaisto" yhtään paikkaansa vai menikö ihan väärille teille. :D

marmuli ja rääpäle 7+6
 
Moonchaser,ai kun ihanaa että sun vauva on sittenkin elossa! Olen tässä jännittänyt siitä asti kun aloit kirjoittaa tänne syyskuisiin.Muistan kun putosit heinäkuisista.Paljon onnea matkaan pikkuiselle! :wave: 10. viikolla raskaus on jo melko pitkällä ja kyllä kai kaikki on hyvin kun sydänäänetkin kuulit..Toki se eka ultra vasta poistaa ahdistuksen täysin (no ehkä ei täysin mutta kuitenkin..) Minäkin kuulin sydänäänet ekan kerran 10. viikolla (9+6).Hieno ja kaivattu hetki se oli! -Morning Butterfly heinäkuisista rv 19+6 :wave:
 
On jäänyt kirjoittelu kokonaan huonojen olojen vuoksi.

Suuret voimahalit kaikille surullisia uutisia kuulleille!!

Ja onnenhalit kaikille hyviä uutisia saaneille!!

Meillä oltiin eilen äitiyspolilla ekaa kertaa. Ensin oli sisätautilääkärin aika ja sen jälkeen normaali lääkärin aika.
Lääkkeitä järjesteltiin uusiin määriin ja muutenkin selvitettiin kaikkia asioita paremmin nyt näin raskauden kannalta katsottuna. Oli kyllä hyvä siellä käydä vaikka vähän aluksi epäilinkin tuota sis.tautilääkärin aikaa.
Gynegoloki jatkoi samoja asioita ja onneksi halusi myös kurkata, miltä mahassa näyttää. Pieni ihana sydän sykki vimmatusti oikealla paikallaan. <3 Koko vastasi täysin viikkoja ja muutenkin kaikki näytti olevan hyvin!

Olin viime yön töissä ja kolme yötä olisi vielä edessä. En tiedä miten tulen jaksamaan. Oikeasti jaksaisin vain maata vaakatasossa ja syödä. Siinä menisi loistavasti vuorokausi ilman tylsistymistä. Pitää nyt tutkailla tätä oloa ja tehdä sitten päätöksiä jos näyttää että vointi ei ala helpottaan.

Nia88 ja Simppa 9+1
 
Ihana mies, järjesti mulle tämän viikonlopun pyhitettäväksi vain itselleni :heart:
Lähti lapsien kanssa mummolaan ja palaavat sunnuntaina. Lisäksi oli koulupäiväni aikana tehnyt suursiivouksen; heittäen kaikki tekstilit pakkaseen jne.

Siitä pääsinkin aiheeseen kotityöt :D Todellakin jäänyt kodinhoidolliset puuhat aivan minimiin, teen ihan pakolliset (pyykit, ruuanlaitto, tiskit). Menee päiviä etten tee mitään muuta kuin makaan :ashamed: Mies on imuroinut ja pääsääntöisesti pyykännyt kaksi viikkoa. Käynyt myös kaupassa, kun kuvottaa pelkkä ajatuskin kaupassa käynnistä.

Toisinaan soimaan siitä kyllä itseäni. Etenkin lasten takia :( Ei ne ymmärrä miksi äiti on niin poissaoleva ja saamaton.

Pahoinvointi onkin nyt parina päivänä päässyt ihan uusiin ulottuvuuksiin. En ole oksentanut, mutta ravannut vessassa ympyrää odottaen milloin sekin tapahtuu. Parhaiten olo helpottaa koulussa kun saa ruokkiksella syötyä kunnollisen lämpimän aterian - sen syödäkseen kuitenkin pitää koko aamupv napostella jotain ettei maha pääse liian tyhjäksi.

Kahvi jäi tänä aamuna eka kertaa juomatta. Ja tiettyjen ruokien ajattelu/näkeminenkin kuvottaa. Varsinaisia mielitekoja ei ole, no ehkä vesi, vettä tekee mieli jostain syystä koko ajan. Mandariineja/appelsineja kuluu paljon, viilejä, piltti hedelmäsoseita (parhaita eväitä koulussa!) ja salmiakkia aina mukana. Jostain syystä myös hiilaripitoiset ruuat houkuttelee mm. sämpylät, vaikka oon monta kuukautta syönyt pelkkää ruisleipää.

Tänään olen kokeillut syödä tunnin välein jotain ja se on selvästi helpottanut kun ei pahaolo edes pääse kovin voimakkaaksi. Pahoinvointirannekkeet meinasin myös hakea piakkoin apteekista, pakko kokeilla kaikkensa :)

Opiskelu mietityttää, miten tulee onnistumaan jos pahoinvointi vielä paljonkin kovenee. Meillä kyllä opettajat on ymmärtäväisiä. Luokalla on tänä vuonna ollut jo 4 raskaana olevaa ja ehkä alakin on sellainen että ymmärrystä löytyy (sos.terv.ala)? Minä oon ihan huoletta lepäillyt pulpetilla ja muut raskaana olevat on mm. päässeet aikaisemmin aloittamaan ruokkista jos heikottanut.

Ultrista kahden edellisen lapsen kohdalla neuvola tarjosi alkuraskauden ultran n. rv 9. Tällä kertaa ei maininnut siitä mitään neuvola-aikaa varatessa, joten käytännöt ovat ilmeisesti muuttuneet. 2007 ei kuitenkaan tarjottu seulonnoista kuin nt-ultra, rakenneultrassa kävin yksityisellä.

Ootteko miettineet haluatteko selvittää sukupuolen ultrassa? Ootteko aikaisemmista kysyneet? Me kysyttiin kuopuksesta, mutta sievästi oli jalat ristissä niin ettei selvinnyt. Nyt mietin etten ehkä haluais tietää.

Muutamat on päässyt käymään jo ekassa neuvolassa :) Itellä siihen tuntuu olevan ikuisuus (3 vkoa).

Adora 6+3
 
Hej!

Vieläkö teijän porukkaan mahtuu yksi mukaan? :)

Positiivinen testi tuli muutama päivä sitten. Laskureitten mukaan laskettuaika olis 28.9, mutta varmaan selviää paremmin vasta myöhemmin, kun mulla on ollut aika epämääränen kierto jo pitkän aikaa. :)

Neuvolaa odottelen jo kovasti ja vielä pitäs kolmisen viikkoa jaksaa odottaa.

mun tiedot voi lisää listaan: mun ikä on 20, laskettuaika ehkä 28.9 ja synnytyssairaala OYS :)

Mimianna ja muru 6+0 :heart:
 
Heips!

ÄIPPÄ88: Lisää vaan mut listoille. Yritän olla positiivinen. :)

Kovasti on monilla pahoinvointia, mulla ei oksentelua ole ollut aiemmissakaan raskauksissa joten tuskin tulee tässäkään olemaan vaikka kaikki olisikin hyvin.

Mieliteoista oli puhetta: esikoista odottaessa (poika) ahmin suklaata vaikka en suklaalle muuten kovin perso ole mutta kuopusta (tyttö) odottaessa ahmin alussa suklaa-nougat-jäätelöä ja lopussa fetajuustoa. Kummassakin raskaudessa on tehnyt kovasti mieli graavilohta, mutta se saattaa tiettyä johtua siitä ettei sitä suositella. Kaikki kielletty kun kiinnostaa:D .

Siivoamiset on jäänyt tässäkin torpassa vähemmälle. Päivä lasten kanssakin tuntuu sujuvan ensin päiväuniaikaa odotellessa ja sitten yöunille siirtymistä.Eli väsymystä tuntuu olevan, tosin kuopus ei nuku vieläkään öitään joten ehkä se on siitä johtuvaa.

Esikoisesta ja kuopuksesta selvitettiin kummastakin sukupuoli etukäteen. Pientä uteliaisuutta/malttamattomuutta :whistle: .Joten tuskin maltan odottaa tämänkään kohdalla.. Kunhan nyt vaan päästäis niin pitkälle. Täällä on kanssa vain kaksi ultraa kunnan puolesta.

Tajusin just, että mikäli tämä pikkuinen pysyy kyydissä, niin joutuu tekemään paljon hankintoja. Olen meinaan jakanut vauvatarvikkeet pois sitä mukaan kun ovat nyt jääneet kuopukselta ja pojan vaatteet on jaettu jo aiemmin.

Millaiset ikäerot teidän lapsille tulee?

Kovasti tuikintaa kaikille ultriin meneville!

T:Sanmoc
 
Heippati taas! Ihanan aktiivinen ketju ja paaaaaaljon mammoja :)

Eilen oli eka neuvola, viikoilla 8+3 ja la muuttui 11.9.. Kutsu ultraan tulee täällä sitten viikoilla 11-12 eli 3-4 viikkoa joutuis viel jännäilemään..

Pahoinvointia täälläkin, kahvi ei maistu ei sitten tippaakaan. Makea maistuu, hedelmillä ja jugurtilla saa pari tuntia oksetukset pidettyä poissa.

Kerrottu ollaan miehen sekä minun perheille, lapsukainen 3v ja miehen poika 11v. ei tiedä vielä mitään. Parille kaverille ja työparilleni olen kertonut myös. Esikon synttärit on juuri siellä 12vk tienoilla, joten sillon kerrotaan viimeisillekin ja siitä eteenpäin sitten pitää alkaa hahmottamaan asiaa esikollekin :)

Tuosta raskausajan diabeteksesta, täällä on eka sokerirasitus, jos nyt oikein muistan, n. vk 14 ja toinen jotain 20+ viikoilla. Jos ekassa jo kärähtää niin toiseen ei tietty sitten tarvi mennä. Sain jo itselleni vähähiilaristen ruokien taulukon, kun on sukurasite ja edellisessä raskaudessa oli diabetes, niin olen tiukassa syynissä. Ilmeisesti ylipaino vaikuttaa myös, että joutuuko vai ei.

Onko kellään semmoista lääkitystä päällä, jota ei suositella raskauden aikana käytettäväksi? Mulla oli ekan raskauden aikana, sekä nyt. Sitä ei ole varsinaisesti kielletty käyttämästä, mutta ei se kovin suositeltuakaan ole. Ekan raskauden aikana neuvola ja äippäpolin lääkäri olivat sitä mieltä, että lääkitys pitäisi lopettaa, mutta erikoislääkäri taas kehotti jatkamaan, koska hänen mielestään äidin hyvinvointi oli tärkeämpää. Annos vähennettiin ihan minimiin mutta nostettiin heti synnytyksen jälkeen, vaikka se imetyksen kautta kuitenkin vaikuttaa vielä. Tällä kertaa sain neuvolasta sitten ohjeeksi varata ajan oma lääkärille, joka sattumoisin on myös neuvolalääkäri, jotta selvitetään mitä tällä kertaa tehdään. Itse olen jo alkanut pienentää annosta, mutta lääkkeen laadun vuoksi sitä ei saa edes vähentää tai lopettaa kokonaan. No eihän sen nyt mikään salaisuus ole, kyseessä on siis mielialalääkitys, joka on ollut mulla jo vuodesta 2003.

-viuhutin & ulpuelmeri 8+3 tai 8+4-
 
Ihanan aktiivisesti jaksatte kirjoitella. Mukava lukea, vaikka en itse meinaa saada aikaiseksi kirjoittaa.
Tuntuu ettei ole edes mitään tolkullista kirjoitettavaa.
Toivottelen nyt edes kaikille hyvää huomenta ja lauantaita!
Voimia kaikille oireiden kanssa.
Täälläpä ei ole juuri muita oireita, kuin yleinen vetämättömyys, välillä väsyttää, välillä ei ja unirytmi niin sekaisin, kuin vain voi olla. Kahvi maistuu ja välillä vähän hengästyttää ja turvottaa vatsaa.

Mulla on tyttö-olo. Tai oli ainakin. Epäilyttää koko homma.
 
Huomenta!

Tervetuloa uudet!

Vanilla whip kaupat on täynnä normikalentereita ;) en tosiaan tiedä onko muita vastaavanlaisia,itse en ollut koskaan aikaisemmin moiseen törmännyt.

Kertonut olen tästä raskaudesta vain kahdelle ystävälleni. Viikkojen 12 jälkeen sitten kerrotaan ja osa saa sitten itse huomata :)

Ikäeroa meidän pötkylöille tulee 1v ja reilu 2kk :)

Hankinnoissta suurin tulee olee tuplavaunut, kaikkea muuta täältä löytyykin. Vaatteet tietenkin menee vaihtoon jos poika tulee

Sukupuoli halutaan tällä kertaa selvittää.esikoisesta haluttiin pitää jännitys. Täällä salaa toivotaan poikaa :ashamed: jospa se suolanlisätarve siihen viittaisi :)

Ranskis ja herne 7+5
 
Mulla kumoutuu kans tuo vanha myytti; esikoisen (poika) odotusaikaan söin tolkuttomat määrät karkkeja ja kaikki vanukkaat oli heikko kohta :p
Kuopuksesta (tyttö) ykkösjuttu oli ruisleipä kurkulla, savunaudalla ja juustolla :)
Nytkään ei tee mieli makeaa ja eilen ostettu suklaa pussi on edelleen osittain syömättä, vaikka normaalisti se menee yhdessä illassa :whistle:

Poitsulla oli ultrassa tiukasti jalat ristissä, eikä paljastanut kumpaako sukupuolta edustaa, mutta itsellä oli vahvasti poikaolo =)
Neitokaisesta kysyttiin akns ja saatiin tieto että tyttöä odotellaan :)

Moonchaser:
Onpa ihanaa kun sydänäänet kuuluivat :heart: =)

Ei vielä: Ihtee kans janotti aivan tolkuttomasti vielä reilu vk sitten. Koko ajan sai olla vettä ryystämässä.

Adoralle rentouttavaa omaa aikaa =)

Sanmoc
kyseli ikäeroista.. Meillä poika 6v ja typykkä täyttää parin kk:n päästä 3v. Jos kaikki nyt menee hyvin niin nuorimmaisten ikäeroksi tulee n3v5kk.
Välillä sitä miettii, että ois halunnut pienemmällä ikäerolla lapset, mutta ilmeisesti näin on meille tarkoitettu =) jos edellinen raskaus olisi onnistunut niin olisikin tullut se 1v8kk nuorimmaisille ikäeroa.

Täälä pidetään sairastupaa ja yöt risaisia. Sain kuitenkin nukkua 8.30 asti vaikka lapset heräs taas palajon ennen seiskaa.

danjuska ja asukas 9+3
 
Huomenta kaikille :) Pakkanen paukkuu ja autokaan lähde käyntiin ni tylsä viikonloppu tulossa. Pitäs saada aika kulumaan että torstain ultra tulis nopeemmin :) alkaa jo jännittään kovasti. Jano ja masun pistely jatkuu. Tänään aamulla oli ajoittain vielä menkkakipujakin. Tulisipa jo torstai :)

Kusma ja hattivatti 6+3
 
Onko muuten normia että selkä on jo näin alussa kipeenä? Alaselkä on tosi kipeenä ja pakarat kanssa ja ehkä siinä on jotain säteilyä mukana jalkoihin. Taitaa ollakkin iskiasta :( ei kiva.

Kusma ja hattivatti 6+3
 
Huomenta kaikille!

Nyt heti alkuun omanapainen kysymys: raskausviikkoja nyt n.6+3 ja aamulla kun menin vessaan, niin pyyhkiessä tuli vähän ruskeaa vuotoa paperiin. Onko se nyt normaalia näillä viikoilla, kun muutenkin mahaa nippailee kun tekee äkkinäisiä liikkeitä? Äklö olokin paheni eilen ja yölläkin sai herätä yökkäilemään, pöntöllä ei kuitenkaan tarvinut käydä.
Kamalaa kun joutuu kokoajan miettimään ja kuulostelemaan miltä tuntuu :(
 
Huomenta :)

Tää kuvotus on ilkeetä. Ei pysty oikein syömään mitään. Nytkin yritin aamupuuroa syödä mut tökkäs heti parin lusikallisen jälkeen ja olo vain paheni. Odotan kyl aikaa että tämä jää taakse. Vaihtelee ihan päivittäin tämä olo. Ei jaksa edes pystyssä paljoa olla kun tuo syöminen ollut vähän heikossa.
 
Tänne tulee niin paljon kommentoitavaa, että vaikka lähes päivittäin käyn niin aina tulee hirveä romaani :LOL: Vatsaa pistää tosi inhottavasti, toivottavsti olisi kohdun kasvukipuja vain.. Tulipa muuten mieleen että jos kerran olin laskenut viikot väärin yhdellä päivällä, niin sitten koko arviokin heitti kolme eikä neljä päivää :)

Mantu: Minä sain viimeksi 4 ultraa hki:ssä. Taitaa riippua siitä, onko tk:ssa neuvolalääkärin käytettävissä ultraa. Kaksi ultrista tehtiin tosiaan neuvolalääkäri kerroilla, joita uudelleen synnyttäjillä ainakin taisi olla kaksi :)

salainen: Et ole ainoa karkkilakosta sortunut, minäkin olin reilu puoli vuotta syömättä karkkeja ja suklaata, mutta nyt olen vähän maistellut :D

Morning Butterfly: Kiitos kovasti :) Toivottavasti pysyttelisin täällä nyt loppuun asti. Kyllä se keskenmeno jätti niin pahat jälkensä vaikka tapahtuikin niin alussa, että en tiedä millon tähän raskauteen uskaltaa uskoa ja iloita : / Etenkään kun tässäkään kaikki ei näytä menevän oppikirjan mukaisesti. Mutta ei auta kun toivoa parasta! Onnittelut puolenvälin saavuttamisesta, ihanaa =) Aika menee todella nopeasti!

adora: Sukupuoli varmaan yritetään ainakin selvittää tälläkin kertaa. Esikoisesta en kysynyt, kuopuksesta kysyttiin ja kyllä nyt tahtoisin tietää kumman väriset vaatteet pestään jos sinne asti selvitään :) Ja kyllä se ehkä tuo lapsillekin vähän todentuntua, kun tietää onko sieltä tulossa pikkuveli vai sisko. Tosin edellisellä kerralla rakenne ultrassa veikattiin poikaa ja neuvolalääkäri veikkasi muutaman viikon päästä tyttöä kun "ei siellä mitään ole jalkovälissä". Noh, ei poikamme kyllä munattomana syntynyt joten muistuttaisin kaikkia ettei kannata 100% luottaa siihen mitä ultrassa sanotaan :LOL: Väliä sillä ei ole kyllä ollenkaan kumpi tulee, molempi parempi :)

Sanmoc: Ikäeroa tulisi pienempään tasan 2v ja isompaan 7v :)

kusma: Tutun kuuloista tuo selkäkipu, täältä löytyy myös sitä vaihtelevasti.

SyyskuunOnni: Monillahan esiintyy tuhruttelua alkuvaiheessa, ja se on usein täysin vaaratonta. Tässä pinossakin on mielestäni hyvin monella ollut sitä. Toivottavasti sinullakin se olisi ihan harmitonta. Yritä vähän lepäillä :hug:
 
SyyskuunOnni: Mullahan oli sitä vuotoa sillo alussa ruskeana ja sit tuli välillä holahtamalla ihan kirkasta vertakin. Luultiin jo et kesken meni, kun tuli hyytymien kanssa ja oli kovia mahakipuja, mutta niin vain ultrissa kaikki ollut tähän saakka ainakin hyvin ja vuotoja ei nyt reiluun pariin viikkoon ole näkynytkään. Minä myös ihan hermoheikkona ollut noiden vuotojen takana, kun ollut 3km ja kaikki alkaneet tolla tuhruttelulla ja sit viikkoa myöhemmin tullut kaikki pihalle. Onneksi suurimmalla osalla noi vuodot on kuitenkin vaarattomia, niinkuin nyt itselläkin näyttää tällä kertaa olevan.
 
Ai niin ja lääkärin ohjeena oli olla hyvin hissukseen. Ei raskasta nostelua ja jos enemmälti vuotoa, niin vaakatasoon. Niin ja ehdoton seksikielto. Pitäs kuulemma olla vähintään viikko puhtaita päiviä ennenku saa harrastaa petipuuhia.
 
Eilen kävin siellä kättärillä tarkistamassa tilannetta.Raskaus on kohdussa,HUH!! Kierukka oli väärin mutta ei saanut selvää etää miten se oikeen oli...Poistivat sen ja nyt sitte vaan jännittää ettei mitään tapahdu sen tiimoilta :| 14.2 uus käynti jossa tarkistetaan syke kun se ei vielä näkynyt. Kaikki siis olosuhteisiin nähden hyvin.

Sanmoc: meillä vähän sama tilanne että edellisen piti olla viimeinen mutta kävikin sitten niin että kierukka ei ihan toiminut :LOL: ja viidettä nyt sitte pukkais... Edellinen on mulla 9kk nyt. Ikäeroista edelliset on 10/98, 01/01, 05/04 ja 05/11.

Ultrat: meidän neuvolassa on myös ultra joten joka lääkärikäynnillä ulrataan ja sitten tietysti on ne 2 normaali ultraa ä-polilla. Nyt en sitte tiedä seurataanko vauvan kasvua tarkemmin jossain kun edellinen oli niin suuri vaikka syntyi 40+2. Neuvolalääkärin arvioon niiden ultralla en enää luota kun se sanoi viimeksi viikolla 38 että yläkanttiin arvio silloin 3,5kg.Sanoi että syntyessään kuitenkin lähempänä 4kg kuin 3,5kg ja olihan se...4,7kg ja 56cm pitkä.

Vielä nyt pitää malttaa mielensä tän raskauden suhteen kun on kuitenkin se kohonnut km riski.Ei tullut kyllä kysyttyä kuinka nopeasti kierukan poistosta se yleensä tapahtuu mut ei ainakaan mitään vuotoa tai ihmeellistä kipua ole nyt.

Sukupuolesta en tiedä vielä otanko selville...luultavasti en tällä kertaa.Kolme ekaa oli yllätyksiä loppuun saakka mut edellisen kysyin ja oli sillä niin isot pallit että selvä hommahan se oli :LOL: Tähän mennesä on tullut joka toinen periaatteella joten tyttöhän tän pitäis olla.


NeliApina 6+1
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä