Syyskuun söpöläiset 2014 (:

Moi,

mä voisin myös varovaisin mielin liittyä keskusteluun mukaan. Eilen plussasin, tänään on 5+2, la on laskureiden mukaan 4.9.14 Kierron pituus on vähän vaihdellut, joten saattaa muuttua ultrassa.

Meillä on poika 4/12, sai alkunsa vihdoin hoidoilla, ja tätä toista on tehty 1,5v joten plussa oli todella positiivinen yllätys. Liityn mieluusti fb-ryhmään vähän myöhemmin, kun on raskaus vähän pidemmällä.

Oireita löytyy väsymys on ihan jäätävää, päänsärkyä, rinnat (varsinkin nännit) on kipeät, närästystä, kuvotusta, kamala nälkä koko ajan jne. Oireet alkoi tossa n. vko sitten, välillä ei oo mitään ja välillä tuntuu, että kaikki oireet on samaan aikaan.

Varhaisultraan ajattelin mennä, parin vkon päästä olaan menossa Tampereelle ja ajateltiin jos siellä kävisi jossain. Jos jollain on hyviä paikkoja suositella siellä, niin saa kertoa.

Mut vois päivittää listalle, kiitos 4.9/Sorel/30/2./NKL
 
Täällähän on hurja keskustelu menossa. En edes ehtinyt vielä lukea kaikkea. Tähän mennessä ollut vauvan sivuilla...
Mutta liityn mielelläni joukkoonne, fb ryhmään myös.

Elikkäs 4.9./TYYDELI/40/toinen/NKL toiveissa, mutta tod.näk kättäri

Lyhyesti Historiaa:
-olen siis 40v
-meillä on 1v8kk tyttö
-toisen yrittämistä takana 9kk
-varhaisultra 23.1. ja joka toinen päivä jahkailen, josko siirtäisin sen aiemmaksi.
-eka neuvola 3.2.
-oireita ei juuri ole. Mikä on ärsyttävää. Jos olisi kunnon oireet, niin tietäisi koko ajan varmasti olevansa raskaana. :O Ensimmäisessä raskaudessa sama juttu. Pahinta oli odottaminen. Kunnes vauva alkoi liikkua. SItten helpotti.
-Raskaus- ja imetysvitamiinit käytössä koko ajan. Esikoisen imetys päättyi kesällä. Minkä jälkeen rinnat eivät muuttuneet. Olen siitä onnellinen. :) Joku kysyi kuppikoon muutoksesta. Kaksi kokoa suurentui. Ja lähes siihen jäi. Noh, on mulla 6kg enemmän painoakin kuin ennen esikoista.
-vaunuasia tuntuu hyvin kaukaiselta.
-kertonut vasta parhaalle kaverille. Jostain syystä on hyvin hankalaa ajatella kertovansa kellekään muulle vielä.
 
Tyydeli: mä taas vaihdoin juuri varhaisultran myöhemmäksi, että varmasti näkyy jos on näkyäkseen :) (ensin aika oli 15.1., nyt 22.1.). Mitä muuten tarkoita tuolla, että NKL toiveissa? En yhtään tiedä noiden eroja, haluatko tai miksei muutkin vertailla Kättäriä, NKL:aa (ja Jorvia). Näistä käytännössä kait valitsen, kun asun Länsi-Helsingissä.

OIREISTA: pahoinvointia ekan kerran illalla ja viime yönä. Saa nähdä, tästäkö alkaa vai olisiko vaan hetkellistä. Ei onneksi oksia. Kuvitusta ja matka pahoinvointi tyyppistä "vain".

Vaunasiaa en oo miettinyt enkä muitakaan materiaalisia juttuja, ei tee vielä mieli. Enemmän fiilistellyt näitä tunnejuttuja raskautumiseen liittyen :)
 
Huomenta!
Jatkuva pissahätä tullut myös tänne ja mahan turvotusta varsinkin iltaisin mutta en kyllä saa nyt aamustakaan vedettyä vatsaa sisään niinkun ennen!

Kenellekään ei oo viel kerrottu, pitää vissiin ennenkun huomaavat .. ;D

Varhaisultraa en varaa, mut vähän toivon et pääsisin tarkistaa lasketun ajan, et ollaan sit oikeaan aikaan Np-ultrassakin :)

Mä oon pyllähdellyt kyllä luistimilla monta kertaa, en vähästä huolestu, eikös se pikku alkio oo kuitenkin tosi turvassa tuolla sisällä

Suolainen ruoka maistuu, myös joululta jääneitä suklaita oon mussuttanut ihan innoissani, saa nähdä mikä paino jo ekassa nla:ssa :D

Muutenkin ruokahalu ihan mahtava..

Meillä tytöt tulee olemaan 4 ja 3v vauvan syntyessä, tiiän et menoa ja meininkiä tulee olemaan, ehkä mustasukkaisuuttakin, uhmaa ....

Ompelin itselle joogahousut extrakorkealla resorivyötäröllä ja pitkän mallisen trikoopaidan, ihanat olovaatteet, ei paina ;)
 
Mä synnytin just kesäkuussa naistenklinikalla ja toivoisin pääseväni sinne uudestaan, mutta siellä kun on se remontti menossa niin normaalisynnyttäjiä ohjastetaan ennemmin kättärille tai jorviin! Mäkin yllättäen päädyin naistenklinikalle synnyttämään, kun kättäri ja jorvi oli mennyt tukkoon tunnin aikana kesällä :D Pääkaupunkiseudulla ei siis välttämättä pääse (pahin ruuhka varmaan meni jo, kun remppa oltiin silloin juuri aloitettu) siiihen synnytyssairaalan minkä on valinnut/mikä on määrätty :)

Tänään taas vähän positiivisemmalla mielellä vaikka en ole uudestaan testannut. Miehen varmuus raskaudesta varmaan alkaa tarttumaan :D Laskettu aika tulee varmasti mulla muuttumaan myöhemmäksi :)

Paljonko semmoinen alkuraskaudenultra suurinpiirtein maksaa? Viimeksi asuimme pieksämäellä jossa tehtiin neuvolassa ultraus rv8, joten tätä ei silloin tarvinnut miettiä :D
 
Viimeksi muokattu:
Paljon taas uusia, tervetuloo :)

Oireet alkaa täällä vahvistumaan, ällöttää aika paljon ja pitäisi syödä jotain koko ajan. Uh. Päätä särkee myös päivittäin.

Neuvolan ajattelin varata huomenna, kun pitää esikoiselle varata 1,5 v neuvola ja ovat samassa talossa näemmä nykyään :)

TYKS:ssä lähiaikoina synnyttäneitä? Tai muuten asiasta tietäviä... Vieläkö siellä on remontteja synnärillä?

äitii88 + sulo rv 5+6
 
Viimeksi muokattu:
Ilokarpalo: Sä oletkin sitten kärsivällisempi kuin minä! Tuntuu, että on vaikea odottaa varhaisultraa 23.1. asti, jolloin minulla olisi 8+0. Olisi kiva nähdä sydämen lyövän jo aiemmin ja kuulla, että on oikeassa paikassa. Mutta toisaalta, jos kaikki on hyvin tuonne asti, niin sitten ehkä on loppuun asti....
Ja Naistenklinikasta, syyni on niinkin yksinkertainen, että koska synnytin ensimmäiseni naistenklinikalla ja käytännössä katsoen täysin kivuttomasti, haluaisin sinne uudestaan. :ashamed: Jostain syystä, varmaankin olen keksinyt omasta päästä, mutta ajattelen, että kättärillä en saisi kivunlievitystä yhtälailla... Naistenklinikasta jäi hyvin ammatillinen ja luottamustaherättävä mielikuva. Siksi minä sinne vaan. Mutta kun siellä on se remontti, niin tuskin sinne pääsee.

Suolainen ruoka maistuisi mullekin. Viimeksi ahmin appelsiineja ja loppuraskaudesta jäätelötuutteja. Painon nousua en odota, en olleskaan, mutta taas se on alkanut. 1kg lisää. Viimeksi tuli 18kg, joka kylläkin lähti pois imetyksen aikana.
Turvotus pysyköön, se kun on se ainoa oireeni, minkä avulla uskoo olevansa edelleen raskaana... :)

Tyydeli & 5+3
 
Ei mulla muuta kun että Pääsi äsken hirveä itku kun esikoinen oli repinyt yhdeltä banaani-pehmolta silmät irti.... x') Piti ihan kömpiä ukon kainaloon nyyhkimään..
Nyt on siis ilmaantunut myös ärtyneisyys, olen vähän väliä kiukkuinen kuin ampiainen ja tiuskin ihan turhista jutuista, sitten tuleekin harmitus, itku ja hellyydenkipeys, ukko ihan äimänä tästä tunnemyrskystä.. ;D

Minäkin toivoisin ekassa nlassa 9.1 saavani lähetteen ultraan jossa määritettäisiin raskauden tarkka kesto, niin samalla pääsisi kurkkaamaan masulaista jo ennen np-ultraa.. ;)

Turvotusta täälläkin jo niin että legginssit ja mammafarkut on jo otettu käyttöön, löysiä paitoja kävin ostamassa kun ei haluta vielä raskaudesta huudella, mutta masu on jo niin ilmiselvä raskausmasu ettei siitä voisi erehtyä..

Oireista, täällä ollut nyt pari vähän oireettomampaa päivää, ei juurikaan etomista tms, mutta kiukuttelua, itku-potku-raivareita kyllä senkin edestä, ja sitä väsymystä |O, ja janoa, sekä alavatsaa juilii aika-ajoin.. Luulenpa siis että tämäkin on tyttö, kun niin on samanlaiset oireet kuin esikoista odottaessa.
(Takana vuosia sitten yksi keskeytetty raskaus, jolloin kärsin todella pahasta pahoinvoinnista ja halailin pönttöä 24/7, tuolloin varmaankin ollut sitten poika..)

Himoista, edelleen himoitsen appelsiinimehua, myös maustamaton jogurtti, suolakurkku, juustonaksut, kaikki rasvainen ruoka ja etenkin KIRPEÄT KARKIT saavat veden kielelle!! :popcorn: :p

KapuH & papunen n.5+4
 
älkää sykö raakaa kukkakaalia!!(se närästää ihan helv*tisti!:)

Liikunta Perjantaina olin tunnun bodystepissä,ei perkl enää irtoo ihan niin täysiä ku ennen...Täytyy vaihtaa 45min steppii,jossen jaksais paremmin!

Kohdun kasvukipuja oli aamulla tosi paljon,en pystyny vuoteessakaan kääntymään ku vihlo niin paljon.Välillä tuntuu että supistelis(?).Ei kuitenkaan imetyksen yhteydessä eli se ei aktivoi mutta vissiin samoja kohdun kasvamisen tuntemuksia kaikki tyynni.

nurmo ja pikku-baby II 5+4 vai 5...en muista:D
 
Miten musta tuntuu, ettei mulla ole juuri minkäänlaisia mielihaluja :D Paitsi jos nyt tarkemmin miettii, niin himoan kyllä kalaa ja suolaista lähes päivittäin. Tosin rakastan kalaa kyllä muutenkin, etenkin sitä graavilohta nyyyh.

Tänään piti jo töihin laittaa omat lököhousut (olen siis kaupassa töissä) koska ei tullut mitään työhousujen napituksesta. Rinnat eivät ole läheskään yhtä kipeät kuin viikko sitten, mutta nyt on alaselkä IHAN jumissa. Äiti jo huolestui, että keskenmeno olisi tulossa, mutta luulen eilisen ahtaan elokuvateatterin ja 2,5h tuntisen elokuvan syytä olevan enemmän. Miten ihmeessä saisin alaselkää venytettyä.

Meillä muuten ensimmäinen neuvola vasta 4.2. enkä tiedä miten jaksan odottaa! Vähän pelottaa, jos mitään ei enää sitten löydykään tuolloin :( Nimittäin melkoisen moni meidän perhepiirissä jo tietää, innokas puskaradio laulanut ja olisi monta pettyjää, jos kesken menee..
 
Iltaturvotus on ihan kamalaa. Pakko avata housut kotimatkalla, onneksi on pitkä takki. Tänään taas on ollut vähemmän oireita, kuvotus tulee kyllä herkästi, jos pääsee nälkä yllättämään. Esikoisen alkuraskaudessa oksensin joka päivä kerran, sitten olo helpottui ja loppupäivän oli vaan kuvotusta.

Me ollaan kerrottu mun siskoille, jotka on tosi läheisiä, yhdelle hyvälle ystävälle varmaan kerron kun palaavat matkalta. Jos kaikki silloin vielä hyvin.

Tänään on tehnyt tosi kipeetä vasemman munasarjan kohdalle. Mä pohdin kaiken maailman kohdunulkoisia raskauksia ym.
Tiistaina aion soittaa neuvola-aikaa, niin mainitsen samalla kivusta, jos jatkuu samanlaisena. Jos olis mahdollista päästä ultraan, että on oikeassa paikassa.
 
Mä en jotenkin kehtaa pyytää ultraa, vaikka oon nyt joka yö valvonut kun pelkään ettei pienen sydän lähdekkään lyömään tai että alkio on väärässä paikassa. Olen vähän vajaamielinen tämän asian kanssa ja varmaan käyn yksityisellä ultrassa.
Antaako ne neuvolasta vaan ultraan lähetteen jos kysyy?
 
Jos mulla jatkuu noi kivut, aion kysyä neuvolasta onko mahdollista ultrata. Todennäköisesti ei. Kivut on samanlaista kuin silloin kun mulla poksahti toi munatorvi, eli ei pelkkää kohdun kasvukipua. Jos kivut helpottaa tai panadol alkaa auttaa, en aio kysyä. On tietysti myös mahdollista että heijastaa arpikudoksesta kipu.

Yksityisellä käydään melko varmasti ar-ultrassa.
 
  • Tykkää
Reactions: maikkukoo
lindacandy: Aika nihkeesti ainakin meillä antaavat varhaisultraan aikoja. Mä pyysit itkukurkussa kun keskenmenoja takana jo 4kpl, mutta ei irronnut aikaa. Ootellaan siis peläten pahinta ja toivoen parasta.. Itse kyllä mietin josko menisin yksityiselle. Kuopiossa maksaisi 91euroa.

Mua ahdistaa ihan hirveästi tämä epätietoisuus. Koko ajan ravaan vessassa tarkistamassa onko kaikki ok.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, niin mä vähän meenasinkin ettei sieltä neuvolasta varmaan ilman syytä saakkaan lähetettä ultraan. Esikoista odottaessa ei edes ollut tälläistä ahdistusta, mutta tuo parin kuukauden takainen keskenmeno sai jotenkin pelkäämään ja ahdistaa! Ja kun tosiaan siellä paikkakunnalla missä odotettiin esikoista oli neuvolassa ultra rv8, niin nyt ärsyttää että muutettiin :D Saatoin kysyä jo aikasemminkin että tietäiskö kukaan minkä hintasia ne alkuraskauden ultraukset on? :)

Eksyin katsomaan viime kesän alusta kuvia, kun mulla on vielä iso vauvamasu :heart: Voi kun pysyisi tämä pieni matkassa ja pääsisi taas kasvattamaan jättimasua! :D

Mä muistelisin ettö viimeksi raskauden alkupuolella teki mieli lihaa ja suolaisia juttuja ja tyttö tuli. Nyt en ole vielä törmännyt himoihin, mutta kerkeäähän niitä tulla!

Mies ilmoitti että hänellä on vahva poikaolo taas :LOL:
 
Yksi vanha tuttu himo ilmaantunut tässäkin raskaudessa, kuten aikaisemmassakin, nimittäin MAITO!!! Ah, taivaallisen hyvää, voisin juoda litra tolkulla!! Minulla vaan on sattumoisin maitoproteiini-allergia, toivotaan että tässäkin, kuten edellisessä raskaudessa allergiaoireet katosivat lähes tyystin ! ;)
 
Hirveän huono olo ollut tänään. Onko normaalia, että on ns. flunssainen tai oikeastaan kuumeinen olo? Tärisin ihan hulluna vällyjen alla taas, ja mies laittoi mittaamaan lämmön, eikä ollut kuin 37,4. Onhan siinä lämpöä siis, normaali lämpöni on 36,6, mutta ei nyt noin holtittomaan paleluun. Mitään muita sairausoireita ei ole.

Rinnat on kammottavan kipeät, aamulla luulin, että suorastaan ovat irtoamassa, haha. Paineen tunne jatkuu alavatsalla, häpyluun alla. Kipuja ei ole.

Suolainen yhä himottaa, mutta tänään oli ihan pakko saada toffeesuklaata :p Toisaalta ei pysty syömään kunnolla, aamupalaksi klo 11.00 söin hapankorppuja ja teetä, lounaaksi klo 18.00 kaksi lautasellista linssikeittoa ja appelsiinimehua, sitten nukuinkin klo 19-21 "päikkärit", söin vähän kurkkua, suolatikkuja ja toffeesuklaata ja join vichyä. Nyt menossa yöunille pikapuoliin. Kahvia en ole laittanut tänään ollenkaan, närästää liikaa.

Mimzy 6+0
 

Yhteistyössä