Syyskuun Söpöläiset 2014 -tammikuussa-

Vieläkö mahtuu mukaan?=) pitkään olen jo tätä keskustelua lukenut, ja nyt sitten taidan uskaltaa liittyä. positiivinen testi tehty 11.1, ja näin ollen omien laskujen mukaan viikkoja takana 5+4. Ensimmäinen tulossa, innolla ja pienellä pelollakin odottaen.. Suunniteltu miehen kanssa tätä kyllä ollaan syyskuusta lähtien, mutta jotenkin kuitenki pienenä yllärinähän tämä tuli kun monta kuukautta meni ilman tulosta:heart:
Laskettu aika olisi siis 19.9 jos jotakuinkin oon itse osannut laskea päivät oikein. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Emeli-
ja sen verran toki omista taustoista voin kertoa että ikää on kohta itsellä 23 w, ja vauvakuume astui kuvioihin noin vuosi sitten.:D nyt kun on asiat järjestyksessä, työpaikka vakio, oma koti ja mieskin on ollut vierellä jo kuusi vuotta niin miksipä ei :) pillerit jätin pois elokuun lopuilla.

Ensimmäinen neuvolakäynti olisi vasta 4.2. hirveesti jännittää ja aika ei meinaa kulua millään. mielessä vain pyörii että onhan kaikki kunnossa.... mitään suurempia oireitakaan ei ole vielä ollut? mites muilla tässä alkuvaiheessa?? Minulla aamuisin vain pientä etovaa oloa ja illalla sitten syön sen minkä kerkeän jääkaapilla käydä :D nyt jonkin verran rinnukset kipiät... että missä vaiheessa ne pahat olot ja oksennukset lentää jos on lentääkseen.....??? :D
 
Tervetuloa :)

Eikö se yleensä tässä alkuvaiheessa oo pahimmat olot jos on ollakseen. Kai ne viimeistään vko 12 helpottaa. Mut nääki on niin yksilöllisiä juttuja :)

En tiiä oisko kivempo et se oksu lentää jos se olon helpottaa. En tykkää yhtään tästä "rapulasta" mikä kestää ja kestää mut ei oksenna. Voimatki onniin pois ja pitäs jaksaa ton poitsun kand touhuta. Onneksi sain just päikkäreille niin pääsee huilii itsekin vähän.
 
hirveästi kun olen lukenut noista pahoinvoinneista yms, niin siksi itselle tuleekin mieleen että onko kaikki kunnossa kun olo on niiiiin normaali. ainoa oire mistä tiedän odottavani vauvelia on menkkojen poisjäänti ja 5 raskaustestiä:LOL: en siis ihan vähällä uskonut. :D
 
Tosta laskemisesta vielä, että osalla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Kun on olemassa kaksi tapaa, mistä olen kokoajan kertonut. Ne tutut raskausviikot esim. "viikolla x tapahtuu sitä ja sitä" lasketaan nimenomaan viikottain. Ja se alkaa siitä viikosta, milloin ne kuukautiset on alkaneet, eli kierto starttaa alusta.
Sitten on erikseen ne, jotka sekaa; eli se 7+4 ja niin edelleen. NE lasketaan kyllä siitä kiertopäivän alusta lähtien, ei siis kalenteriviikottain, kuten yllä.
Kuten jo kerroin aiemmin, niin siksi esim. kaksplussan kalenterissa lukee
"Tuleva lapsi on koko ajan kaksi viikkoa nuorempi kuin raskautesi pituus. Syy, miksi raskausviikot lasketaan näin, on se, että harva nainen tietää tai muistaa milloin hänellä oli ovulaatio, mutta useimmat naiset muistavat, milloin heidän viimeiset kuukautisensa alkoivat."
Meillä neuvolatäti laski raskausviikoittain ja niin, että meillä olisi ensiviikolla kahdeksas raskausviikko. Hölmö ultratäti taas laski kiekolla päivien mukaan ja sanoi, että pitää odottaa ultran kanssa vielä ainakin ensiviikkoon.
Olis niin paljon helpompaa, kun olisi vain se yksi ja ainoa, mitä käyttää. Että sitten jokainen olisi oikeasti samalla viivalla eikä homma olisi näin hankalaa :D
 
Ihanaa ratakiskojen vääntämistä täältä sai lukea. Pisti hivenen naurattamaan. :D

Tervetuloa taas uusille!

Omaa napaa tulossa. Väsyttää edelleen. Ei mulla kahdesta edellisestä mitään väsymystä oo ollu. Äklöttävää oloa on aina välillä. Ja kohdussa oleva kysta välissä kipuilee. Mulla ei oikein riitä ajatukset raskauteen. Ja se tuntuu pahalle. :(
 
Ja sitten takaisin aiheeseen.
Mä kävin tänään nyt yksityisellä neuvolantädillä ja kävin hakemassa sen lähetteen varhaisultraan. Kauhean mukava neuvolatäti oli ja jäin miettimään, että käviskö siellä yksityisellä puolella sitten toistekin. Jos ei muuta, niin vaikka sitten vyöhyketerapiassa.
Soittelin aikaa varhaisultraan ja se keskuksen naikkonen oli täys idiootti! Voi jestas, että mulla meinas palaa hihat sen kanssa. Mitä asiakaspalvelua ja vielä tässä olotilassa, kun naisilla voi vähän ne hormoonit heitellä.. Se ei tajunnut, minkä ihmeen takia mulla on lähete varhaisultraan, kun kerran tiedän mun kierron. Kaikenlisäksi sieltä kuului jatkuvasti älyttömän kova piippaus, että puolet puhelusta meni ihan ohi vaikka sanoin sataan kertaan, että teillä piippaa siellä joku niin, etten kuule. "Joo, niin voi olla" oli vastaus.
Sain varattua ajan ensiviikon tiistaille ja maanantaina on tosiaan se "oikea" neuvolakäynti. Puhelinpäivystäjä ei osannut sanoa edes hintaa, koska hinnat ovat juuri muuttumassa. Typerää siis, että vaikka olen tehnyt ajanvarauksen nykyisellä hinnalla, se voikin olla tyyliin 60e kalliimpi, kun ensviikolla sinne meen.
Että meni hermo joo...

Kävin ostamassa ensimmäiset raskauspökät, koska tää turvotusmaha vaan ei mahdu enää muihin. Samalla ostin myös kivan neuleen, jonka voi sitten laittaa päälle, kun lähdetään enskuussa anoppilaan :)
 
oon ollu kauheessa flunssassa kohta viikon ja nyt alkaa elämä voittaa...Viime viikolla kävin jo neuvolassa jossa ei ultralla näkyny mitään ja seuraava neuvola ois 11.2 jolloin viikkoja ois sen 8. En millään jaksais sinne saakka odottaa...välillä oon ihan varma et oon raskaana ja toisinaan pelkään koko ajan et saan keskenmenon ja tarkkailen jokaista valumisen tunnetta alkkareissa...En tiedä pitäiskö käydä hakeee digitesti ja tehä se vielä ja kattoo paljon se viikkojo näyttää.

Oireina on koko ajan nälkä,tissit turvonnu,mahan nippailu,paha olon tunne ja järkyttävä väsy koko ajan.

Pahoittelut kaikille menetyksen kohdanneille :'(

Norppali ja pikkuinen 4+6
 
Pitääkö munkin vielä taivuttaa sitä ratakiskoa. Raskausviikkojen kaksi laskemistapaa ovat oikeastaan ihan sama asia, toisessa vaan ilmoitetaan tarkat päivät, toisessa ei, jälkimmäinen on suurpiirteisempi. Eli:

0+0 - 0+6 = 1. raskausviikko
1+0 - 1+6 = 2. raskausviikko
2+0 - 2+6 = 3. raskausviikko
.
.
.
ja niin edelleen. Äitiysneuvoloiden ja synnytyssairaaloiden tietojärjestelmät käyttävät tuota tapaa, missä on ilmoitettu päivätkin, koska se on tarkempi. Tää on kyllä asia, mikä sekaa ihmisiä iän kaiken, kun ei ole heti kaikille selvää, miten voi olla kahdeksas raskausviikko, kun numeroina se merkitään 7+jotain. Mutta joo, jospa se siitä aiheesta.
 
Moikka! Minäkin liityn jo joukkoon vaikka nähtävästi uskaltaudun aika ajoissa kun muita ihan loppukuun odottajia ei ole vielä mukaan liittynyt :whistle:

Carioca/29/kolmas/Jorvi ja LA 30.9

mietin kyllä pitkään liittyisinkö vaan lokakuisiin sitten mutta ensimmäinen tuli vain pari päivää LA jälkeen ja toinen rv38 että näillä tuntumilla uskoisin kuitenkin vauvan syntyvän syyskuun puolella jos sinne asti päästään :) Takana myös tm&km (ennen lapsia) mutta silti kumman rauhallinen fiilis tästä taas on, kuten noista synnytykseen asti edenneistäkin oli. Ehkä siihen vaikuttaa sekin,että tiedän että vaikka keskeytyisi tämä niin oikein mahtavia lapsia sitä sen jälkeenkin voi saada, jotenkin on luottamus siihen että ennemmin tai myöhemmin se kolmas meille kuitenkin suodaan :) Toivon tietysti enemmän kuin mitään että tämä kestää :heart:

Varhaisultran varaan ensi viikolla ja tarkoitus on sinne mennä joskus rv7-8 (eli siis 6+0 -7+6 välillä :cool: )


Carioca 3+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Emeli-
Mulla liittyy keskemenopelkoon vahvasti myös se, että taas alkaisi alusta se piiitkä odottelu. Meille siis toista ja kolmatta raskautta molempia yritettiin yli 1,5vuotta. Jos tämä raskaus jatkuu hyvin loppuu asti, niin meidän lapsiluku on sitten täynnä. Tietyllä tavalla ois vapauttavaa, kun oon kuitenki kyttäilly menkkoja viimeiset 3,5vuotta (paitsi tietty raskausajan).
 
Uusi syysmasulainen ilmoittautuu. :))
Uskomaton tunne kun lukee digistä Raskaana 2-3 ekaa kertaa.

Peikkotytsy/21/1./SeKS LA 24.9.14

Meillä tilanne tällä hetkellä se, että asutaan evakossa kaksiossa mieheni (25v) ja kolmen kissan kans. Meidän vuosi sitten ostetussa omakotitalossa havaittiin marraskuussa vesivahinko ja asia ei ole myyjän taholta edennyt millään tavalla... Ei kuitenkaan lopetettu yrittämistä raskautunisesta. Nyt sitten jännäillään, ehditäänkö remontti aloittaa/tehdä ennen isoa masua. :) hurjan jännäksi menee elämä. Sitä toki horoskooppikin lupasi tälle vuodelle, mutta sen mukaan loppuvuonna kaikki on selvää ja asiat kunnossa ja elämästä nauttiminen voi alkaa. :)

Peikkotytsy 4+5
 
Viimeksi muokattu:
Fyi
Tervetuloa mukaan kaikki uudet! =)

Lumihiutale Mulla alkoi pahoinvointi rv6+ ja jatkuu vaan. Tilastollisesti pahimmillaan kaiketi rv8+. Eli kyllä se sieltä vielä ehtii tulla, jos on tullakseen. Muutoinkin oireet ovat yksilöllisiä. Mulla on esim. rinnat kipeytyneet vasta nyt viikolla rv7+.
 
Aurora81, mulla vähän samat fiilikset. Esikoinen sai alkunsa tosi helposti mutta tätä toista yritettiin vuosi. Sit alkaa jo ikäkin vähän painaa, no ei mitään hätää vielä, mutta 33v. tuli just mittariin ja miehellä tulee kesällä 40v. Ja esikoinen kohta 5v. toivoo niin kovasti pikkusisarusta, että sekin on sydäntä särkevää.
 
Hei! Ja oikein hyvää alkavaa viikkoa arvoisat kanssa raskailijat ;)

Se lääkäri mistä puhuin, ei sitten suostunut sanomaan niitä HCG-arvoja .. "Ei niillä arvoilla ole mitään väliä.. normiraskaudessa niitä ei seurata.." Ihme tyyppi. Siitä pelästyin, et JOS KAIKKI EI OLEKAAN hyvin.

Joten ei muutako apteekkiin ja sieltä ensmäänen clearblue kätöseen.
Kyl tuli äsken nopeasti lukema testiin. Meniköhän sitä minuuttiakaan kun pärähti -Gravid raskaana 3+ Joten, lähes oireettomat ihmiset olkaa huoleti. Ei mullakaan suuria oireita ole ja sen pahoinvoinnin olen toistaiseksi välttänyt kokonaan vaikka HCG on noussut kuten asiaan kuuluu näillä viikoilla..

Jos nyt sais mielenrauhan siihen 4.2. asti, jolloin varhaisultra.

Saanko pyytää teitä aina silloin tällöin kirjoittamaan alas raskauden keston, oon aina nii utelias ja kun meitä on nii paljon ni pysty muistamaan millä viikolla kukin on :D

Oon ny tähän asti aina mennyt vakoilemaan etusivulta..

t.Emeli- 5+2 (Näin sanookin kaksplussan laskuri, joten sillä mennää!)

EDIT. Ainii ja piti kysyä, onko teil muilla valkovuoto lisääntynyt huimasti? Onko virtsan värityksessä eroa? Mun pissa on niiiiiin keltasta, et onkohan ikin ollu sellasta.. Tosin vedän raskauden ajan Multivitaa ja Omega kolmost, et jos ne värjää... :O
 
Viimeksi muokattu:
Emeli pissan keltaisuus johtuu luultavasti vitamiineista. Joskus aikoinaan ite alotin popsimaan b-vitamiineja ja siitä värjäytyi virtsa. Sitä googlettein, ja vastaus oli, että b-vitamiinin kaveriks tarvitsi jotain toista vitamiinia että se kaikki imeytyy kunnolla. Muuten ylimääräinen tulee ulos virtsan kautta tms. Mullaki on nyt taas värjäytyny keltaiseksi, ja mietin, että söiskö sittenkään noita vitamiineja. Tosin ei siitä varmaan haittaa silti ole! Vastaukseni oli kyllä niin huhhuh asiantuntijan puhetta. :D En siis todellakaan muista tarkalleen sitä juttua, joten kannattaa vielä tarkistaa viisaammasta lähteestä. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Emeli-
NOrppali Kokkolasta oon!

mulla kävi tosiaan niin, että mulle tarjottiin varhaisultraa huomenna, eli 5+6. Kunnalliselta puolelta siis! Enhän mä voinut sitä käyttämättä jättää, vaikka aika turhaa on kyllä mennä, kun eihän siellä mitään tosiaan näy vielä. Mutta jos sen kohdunulkoisen Sais ooissuljettua vaikka...


Manuli 5+6
 
  • Tykkää
Reactions: norppali
Emeli mulla myös pissa keltasta ja kuten mmini sanoikin niin saattaapi johtua vitamiineista, itsellä luulen ainakin johtuvan siitä. Itse syön Strong B:tä jossa kaikki B:t (eli myös foolihappo) ja taisi olla C-vitamiini samassa, lisäksi D-vitamiinia otan suihkeena kuten muutkin perheestä.

Tälläisen löysin pikagoogletuksellakin juuri "Synteettinen B12-vitamiini ei tarvitse vatsahapon apua imeytyäkseen, mutta kannattaa pitää mielessä, että kaikki nautittu B12 ei imeydy. Tämän vuoksi B12-vitamiinivalmisteissa on yleensä varsin suuri määrä vitamiinia. " sekä "Vain liuennut molekyyli voi imeytyä verenkiertoon. Tämä fakta korostuu etenkin rasvaliukoisten vitamiinien kohdalla, sillä jos ravinnon mukana ei nautita yhtään rasvaa, häiriytyy rasvaliukoisten (A, D, E, K) vitamiinien imeytyminen. Vesiliukoiset vitamiinit imeytyvät paljon helpommin, eivätkä ne tarvitse veressäkään erillisiä kuljettajamolekyylejä."

Ihan kamalaa että alan tuntemaan pientä etomista ajoittain jo nyt :x kahdessa edellisessä oksensin aamusta iltaan ja heräsin kesken unien öisinkin oksentamaan pyöreästi rv6-13 ja sen jälkeen satunnaisesti synnytykseen saakka mutta sentäs siihen rv6 saakka olin ollut suht oireeton. Nyt jos tämä alkaa jo viikkoa aikaisemmin niin kyllä on pelko että voiko vielä pahentua edellisistä. Eikai sentäs, oli se sen verran rankkaa.

Eli siis samalla lohdutuksena niille joilla ei mitään pahoinvointia vielä ole, sitä ehtii kyllä tulla ja jos ei tule niin olkaa iloisia :D

äsken tein vielä päiväpissatestin, tänään kp28 ja ihan kivasti on vahvistunut siitä kun kp26 (joo kehtasin myöntää :LOL: ) aloitin.

-Carioca ja 3+6
 
  • Tykkää
Reactions: Emeli-
Musta tuntuu, että virtsa on voimakkaamman hajuista.. Mistä lie se sitten johtuu:D

Osa jo kirjoittelikin vitamiineista... Itse syön tällä hetkellä D-vitamiinia ja foolihappoa. Mitä muuta kannattaisi syödä? Jos osaatte suositella jotain tiettyä merkkiäkin, niin aina parempi:)

Hetki vielä töitä jaksettavana ja sitten onneksi kotiin:) voimat on kyllä niin loppu että taitaa sohvan nurkka taas kutsua!
 
Tervetuloa uusille odottajille!

Keskenmenon kokeneille - syvimmät pahoitteluni! Toivon, että pääsette odottajiin takaisin pikaisesti :hug:

Hirveällä vauhdilla tänne tulee juttua! Mikä on tietysti kiva :)

Voisin ensin kertoa omat kuulumiset - perjantain vu:ssa katkarapu vastasi päivälleen oletettua ja sydän jumputti vimmatusti. Pieni helpotuksen huokaisu. Pahoinvointi edelleen jatkuu, koko ajan on kuin järjetön krapula.

Joku kyseli vatsakivuista? Minulla koski pari viikkoa plussan jälkeen järjettömästi mahaan ja kuitenkin kaikki on kunnossa. Kysyin ultranneelta lääkäriltäkin aiheesta ja hän sanoi, että ihan normaalia, voi johtua esimerkiksi keltarauhasesta. :)

Joiku ja 7+4
 
Okei, elikkäs vedän tästä johtopäätöksen et se tosiaan johtuu vitamiineista..
En silti raaski miettiä niiden lopettamista, ehkä sielt jotkut imeytyy vaikka jotkut tuleekin ulos. Toivottavasti edes se niin paljon puhuttu foolihappo pysyy kehossa :) Ja mun ruokavaliossa on ollut ja tulee olee rasvaa, et jos se sit edesauttas ;)

Musta tuntuu, että virtsa on voimakkaamman hajuista.. Mistä lie se sitten johtuu:D
Joo nii mullakin lemahtaa. Mut onneks mul ja miehel on hiljaisella (tasa!?)jaolla syntyneet omat vessat... :D
 
Viimeksi muokattu:
Äkkiä päivittelen, että kävin varhaisultrassa, jossa näkyi viikkoja vastaava "vauva", kuten ultraajalääkäri ihanasti sanoi. "Hän heiluu ja potkii siellä, ja hyvin sydän lyö"
Mimzy 7+4 (ultran mukaan)
Voisin ensin kertoa omat kuulumiset - perjantain vu:ssa katkarapu vastasi päivälleen oletettua ja sydän jumputti vimmatusti. Pieni helpotuksen huokaisu. Pahoinvointi edelleen jatkuu, koko ajan on kuin järjetön krapula.
Joiku ja 7+4
Onnea teille! Mä niin odotan et itse pääsen tohon tilanteeseen, jos vaik se olis taas yks välietappi mikä antais täl odotuksel rauhan.. Mulla just mun varhaisultrani enskuun alussa likimain päivälleen samaan aikaan kuin teillä raskausviikkoja, joten helpottavaa kuulla et teil näkyi siellä sellanen mitä pitikin ja meni noin hyvin! Vaikka eihän se mulle ja meille muille mitään lupaakkaa.. Mut antaa toivoa. :)

Tulevalle isällekin se konkretisoituu juuri tuolla ultrassa. Vai millais mielin teen miehet oli? :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Joiku

Yhteistyössä