Syyskuiset 2020

Vau kun on tullut paljon uusia mukaan :love: Onnea kaikille plussaneille ja muutenkin kaikille, jotka ovat saaneet varmistuksen että salamatkustajalla on kaikki hyvin:)

Täällä on ollut niin paha olo jo pari viikkoa, etten ole yhtään jaksanut edes miettiä mitään ylimääräistä. Tällä hetkellä ei muuten tunnu yhtään iloiselta perhetapahtumalta tämä raskaus, mutta kyllä se siitä, kunhan tämä vähän helpottaa. Sain lääkettä pahoinvointiin, mutta en ole huomannut mitään hyötyä niistä.:confused: Maanantaina sitten ultraan, jos tarvii mennä, äsken tuli nimittäin ihan tuoretta verta.

Voimia sinnekkin <3
 
Täällä ollaan vielä mukana, tuhruilua tulee noin 3-4 pv välein ja kestää yleensä sen päivän. Sellaista haaleenvaaleenpunaista. Menkkajomottelua on aika paljon, ollut ihan alusta asti, mutta ei niin voimakkaana kuin kuukautisten aikaan. Olo on 24/7 ellottava ja ruokaa menee alas vaihtelevasti milloin mitäkin. Aamulla ottaa töihin eväät ja lounasaikaan ei voi kuvitellakaan enää syövänsä niitä. Hedelmät uppoo ja jogurtti. Töissä jaksaminen on tuskaista väsyttää niin järjettömästi. Tänään pitäisi lähteä 50-v juhliin ja mä en vaan jaksaisi, mutta yritän hetkeksi mennä. o_O

@Norppa_88 meilläkin on ensi keskiviikkona ulta alkuillasta, siellä se sitten selviää onko kukaan lähtenyt kasvamaan. Edellinen taisi olla tuulimuna, mutta tyhjeni itsekseen niin ei diagnosoitu, silloin ei ehditty ultraan saakka. Pelottaa myös hurjasti mennä sinne.

Onnea kaikille ultrasta hyviä uutisia saaneille. :love:

Vuotaville ja tuhrutteleville paljon tsemppiä ja jaksamista odotteluun, tuskaista on. Sydämestäni toivon että kaikilla olisi papu matkassa ja matka jatkuu onnellisesti. <3
 
Jos hedelmöityspäivä ei ole 100% varma (ilman hoitoja ei kai olekaan tarkkaa tietoa), en olisi huolissani. Jos haluat, tee uusi digi viikon päästä!
Tsemppiä odotteluun! Se voi olla niin pienestä kiinni tuleeko 2-3 vai 3+. Ennenkuin olin itse tekemässä digiä (tein 5+3) niin lueskelin tuosta paljon ja monilla jenkkisivuistoilla oli juttua et heillä ei ikinä tullut 3+ ja silti raskaus jatkui normaalisti.
Tuliko sulla tolla viikolla (5+3) 3+ tulos?

Yritän olla huolehtimatta, vaan vaikeaa se on
 
moi! hirmusti onnea kaikille uusille! :love:

tuo olikin mulle kans uusi tieto, ettei noita chiaa, hamppua ja auringonkukan siemeniä saa käyttää; nää kaikki kuuluu mun normaaliin ruokavalioon. :unsure:

kahvia juon aamulla pienen kupillisen. enempää ei oo tehnyt mieli, eikä välillä mene tuokaan alas. Kaikissa raskauksissa mulla on kahvi jäänyt pois yökötyksen takia.

Aamut on vaikeita. En oksenna mutta voin tosi pahoin. Saatan nipinnapin saada kaksi hapankorppu syötyä. Tää on vaikeaa, kun oon tottunut runsaaseen energiapitoiseen aamiaiseen. :sick:

kävin eilen yksityisellä varhaisultralla. Ei oo ollut vuotoja eikä mitään epäilyttävää, mutta olen kaikissa raskauksissa käynyt niin siksi nytkin. Lisäksi lähipiirissä useampia kohdunalkoisia viime vuonna, joten kyllä se itseäkin on siksi mietityttänyt. Sieltä löytyi pikkutyyppi, oikeasta paikasta ja sydän sykkien hienosti. Vastasi viikkoja 6+1 (menkkojen mukaan 6+6) mutta tiesinkin tämän, sillä vauva sai laskelmieni mukaan alkunsa jouluaattona. :love:

Ihanaa viikonloppua kaikille!
Mun mielestä... Jos joku esim Chia on kuulunut ruokavalioon, niin ehkä sitä voi käyttää. Itse varoisin kyl ihan muita juttuja, kuten lääkkeitä, rokotuksia ym. Ja sit ne listerian ja muiden virusten vaarat.
 
  • Tykkää
Reactions: havupuu*
Hei kaikille!

olen seuraillut keskusteluanne nyt useamman viikon sivusta ja ehkä uskaltaudun hyppäämään nyt mukaan. Etusivulle en halua ennen kuin ensimmäisessä ultrassa on käyty. Vielä mietimme, raaskimmeko mennä omakustanteiseen varhaisultraan, koska edellisissä raskauksissa ne on mennyt kunnallisen kautta. Tämä on siis kolmas raskaus, ensimmäinen lapsi (-13) syntyi hoidoilla, toinen (-17) luomuna, mutta koska tuo kakkosen raskaus tuli täysin yllätyksenä eikä kierto ollut säännöllinen, pääsimme tarkastamaan raskauden keston neuvolan järjestämään ultraan.

Täällä on ollut hyvin vaikea alkuraskaus, päivittäinen krapula ja sänkyyn kaatava väsymys on ollut seurana jo useamman viikon. Mies pelotteli jo monikkoraskaudella, kun siihen sukurasitetta on ja oireet ovat tällä kertaa tulleet niin voimakkaina. Myös raskaustestin piirtyi viivat ennätysnopeasti jo 4+ viikolla, jolloin testasin ensimmäisen kerran.

Joku sanoikin, että tämä alkuraskaus on todella ahdistavaa aikaa, kun raskaus muistuttelee olemassa olostaan ikävillä oireilla päivittäin, mutta silti pitäisi olla, kuin ennenkin, ennen raskautta. En ole kertonut raskaudesta vielä kenellekään muulle, kuin miehelle, vaikka mieli tekisi. En vaan uskalla ennen ultraa.

Halauksia kaikille vuotaville ja tarrasukkia matkaanne!
 
ON: Miksi ihminen ei voi vaan odottaa rauhassa eikä panikoida kokoajan..? Tein nyt aamulla ClearBlue viikkotestin joka siis näyttää viikot hedelmöittymisestä. Mulla on menkkojen perusteella nyt 5+3 ja sillä pitäisi tulla tulos 3+ viikkoa hedelmöityksestä, mutta sain tuloksen 2-3 viikkoa. Nyt sitten hermoilen onko raskaus keskeytynyt, vai oliko hedelmöitys sittenkin vasta 5.1. eikä jo Uutena Vuotena.

Miten ihmeessä jaksan odottaa vielä kaksi viikkoa ultraa??
Just tuon takia jätin viimeisen digin kokonaan tekemättä, koska olisin repinyt pelihousuni ultraa odotellessa, jos olis tullu toisen kerran 2-3. Oletko aikaisemmin saanut digiin tuon saman 2-3 vai oliko nyt eka? Sun on ehkä pakko tehdä vielä yks myöhemmin että saat mielenrauhan. En huolestuisi vielä kun kerran on mahdollista, että hedelmöittyminen tapahtunut myöhemmin. Tsemppiä!
 
Tarkoitus on ollut jo monena päivänä kommentoida, mutta väsymys on painanut niin hurjana päälle, että uni on vienyt voiton. Myös jatkuva kuvotus vaivaa ja vessanpönttöäkin on tullut useasti halailtua. Enpä muista, että olisi mistään aiemmassa raskaudessa ollut ihan näin voimakkaana ollut oireet. Painaakohan ikä jo tässäkin asiassa...

Itellekin tuli yllätyksenä kiristyneet ruokarajoitukset. Kahvia aloin vähentämään jo kun alettiin reilu vuosi sitten yrittämään. Nyt on saanut laskettua sen siihen kahteen pikku kuppiin päivässä. Pahasta olosta huolimatta kahvi ei ole vielä alkanut ällöttämään, joten helposti joisi kyllä enemmänkin.

Mitä ihmettä eikö salmiakkia suositella enää yhtään syötäväksi? Aiemmin sai kohtuudella napsia silloin tällöin. Näitä oon kyllä napsinut huonoon oloon. Pitää vissiin keksiä joku muu pikkupurtava, jota kehtaa töissäkin napsia ilman että se herättää kauheesti huomiota. Vinkkejä? :D

@Jonsku88 @cindra Kovasti tsemppiä! Toivotaan, että kyse on vain harmittomasta vuodosta! <3
 
  • Tykkää
Reactions: cindra
ON: Miksi ihminen ei voi vaan odottaa rauhassa eikä panikoida kokoajan..? Tein nyt aamulla ClearBlue viikkotestin joka siis näyttää viikot hedelmöittymisestä. Mulla on menkkojen perusteella nyt 5+3 ja sillä pitäisi tulla tulos 3+ viikkoa hedelmöityksestä, mutta sain tuloksen 2-3 viikkoa. Nyt sitten hermoilen onko raskaus keskeytynyt, vai oliko hedelmöitys sittenkin vasta 5.1. eikä jo Uutena Vuotena.

Miten ihmeessä jaksan odottaa vielä kaksi viikkoa ultraa??
Nuo viikothan ovat arvio ja antavat 92% todennäköiosyydella oikean ajan. Eli joka 12. naisella tulos ei kerrokaan todellisia viikkoja hedelmöittymisestä. :) Olen sekä ensimmäisessä että tässä nykyisessä raskaudessa (jossa viikot hieman enempi arvio, mutta aika hyvä aavistus mulla on ovulaatiopäivästä) saanut 5+ viikolla tuon 2-3 viikkoa. Testissä on laitettu oletusarvoisesti tietyt raja-arvot, mitkä ei luonnollisesti päde läheskään kaikilla, koska HCG:n nousu on kovin yksilöllistä.

Voihan esimerkiksi olla, että 5+5 tulisikin sitten se 3+, koska HCG:n määrä on tuplaantunut (esim. 500 -> 1000). ;)
 
Nuo viikothan ovat arvio ja antavat 92% todennäköiosyydella oikean ajan. Eli joka 12. naisella tulos ei kerrokaan todellisia viikkoja hedelmöittymisestä. :) Olen sekä ensimmäisessä että tässä nykyisessä raskaudessa (jossa viikot hieman enempi arvio, mutta aika hyvä aavistus mulla on ovulaatiopäivästä) saanut 5+ viikolla tuon 2-3 viikkoa. Testissä on laitettu oletusarvoisesti tietyt raja-arvot, mitkä ei luonnollisesti päde läheskään kaikilla, koska HCG:n nousu on kovin yksilöllistä.

Voihan esimerkiksi olla, että 5+5 tulisikin sitten se 3+, koska HCG:n määrä on tuplaantunut (esim. 500 -> 1000). ;)
Kiitos Kattungar <3 Juuri tällaista viestiä kaipasinkin ☺

Varasin ajan varhaisraskauden ultraan 6.2. Koitan nyt vaan malttaa odotella sinne asti.
 
vierailija
Angervo: mullq edellisessä raskaudessa, (joka oli hoidoilla saatu aikaan) kävi niin, että vielä 5+4 digi näytti 2-3 viikkoa. Oli kyllä aika paniikkiolo. Ja kaiken lisäksi silloin aluksi oli vielä kaks munasolua hedelmöittynyt ja kiinnittynyt. Digiin enää tuon jälkeen luottanut ja tässä raskaudessa en sitä edes ostanut :cool:

T. Meina, joka ei jaksanut kirjautua (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Kattungar
Mun mielestä... Jos joku esim Chia on kuulunut ruokavalioon, niin ehkä sitä voi käyttää. Itse varoisin kyl ihan muita juttuja, kuten lääkkeitä, rokotuksia ym. Ja sit ne listerian ja muiden virusten vaarat.
Öljykasvien siemenien käytön välttämisessä raskausaikana perusteena ovat niihin kertyvät raskasmetallit (esim. kadmium). Öljykasvien siemeniin näitä raskasmetalleja kertyy keskimääräistä enemmän kuten siemeniin on tapana. Raskasmetallit taas ovat haitallisia sikiönkehitykselle ja siksi suuria määriä öljykasvien siemeniä on syytä välttää raskausaikana.

Tiettyjä rokotuksia (ei-eläviä taudinaiheuttajan osia sisältävät) voidaan antaa myös raskauden aikana, jos ne ovat tarpeen ajatellen äidin ja/tai syntyvän lapsen terveyttä. Mm. THL:n sivuille on aika hyvin koottu raskauden aikaisesta rokottamisesta luotettavaa tietoa. :)
 
Öljykasvien siemenien käytön välttämisessä raskausaikana perusteena ovat niihin kertyvät raskasmetallit (esim. kadmium). Öljykasvien siemeniin näitä raskasmetalleja kertyy keskimääräistä enemmän kuten siemeniin on tapana. Raskasmetallit taas ovat haitallisia sikiönkehitykselle ja siksi suuria määriä öljykasvien siemeniä on syytä välttää raskausaikana.

Tiettyjä rokotuksia (ei-eläviä taudinaiheuttajan osia sisältävät) voidaan antaa myös raskauden aikana, jos ne ovat tarpeen ajatellen äidin ja/tai syntyvän lapsen terveyttä. Mm. THL:n sivuille on aika hyvin koottu raskauden aikaisesta rokottamisesta luotettavaa tietoa. :)
Kyllähän ne rokotteetkin sisältää kaikkea myrkyllistä. Ja suoraan verenkiertoon.
Toki raskasmetallit on pahasta, mutta ruuan hysterisoiminen on nykypäivänä vähän outoa.
Ymmärrän että on monia vahingollisia asioita sikiölle.
 
  • Tykkää
Reactions: havupuu*
Kyllähän ne rokotteetkin sisältää kaikkea myrkyllistä. Ja suoraan verenkiertoon.
Toki raskasmetallit on pahasta, mutta ruuan hysterisoiminen on nykypäivänä vähän outoa.

Nyt tulee kyllä varmaan maailman tyhmin kysymys mutta mites influenssarokotus..? Onko se alkuraskaudessa turvallista ottaa?
Ymmärrän että on monia vahingollisia asioita sikiölle.
 
Yleisesti, jatkuvassa käytössä olevissa rokotteissa en sanoisi olevan (epämääräisesti) ”kaikkea myrkyllistä”. Tai tähän kaipaisin ainakin vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua perusteeksi. ;) Esimerkiksi tällä hetkellä yleisesti käytössä oleva Vaxigrip Tetra -kausi-influenssarokote sopii käytettäväksi raskauden aikana -> kun tällainen lause on kirjattu lääkkeen/rokotteen tuoteselosteeseen, lääkkeen valmistajan on pitänyt näyttää toteen ko. väite kliinisessä rokotetutkimusvaiheessa ennen kuin rokotetta on edes hyväksytty käyttöön tällaiselle potilasryhmälle. Tavanomaisissa tilanteissa lääkkeiden ja rokotteiden markkinoille tuonti on erittäin pitkä prosessi ja jokainen väite tai lupaus, joka sanotaan lääkkeestä, tulee osoittaa tieteellisesti päteväksi ennen hyväksyntää.

Kausi-influenssarokotus antaa suojaa myös syntyvälle lapselle raskausviikosta 17 lähtien, kun vasta-ainekuljetus istukkaverenkierron kautta käynnistyy kunnolla. Tietenkin rokote suojaa myös odottavaa äitiä. Raskaus altistaa influenssan jälkitaudeille kuten keuhkokuumeelle, johon voi myös menehtyä.

Jos rokotukset mietityttävät, keskustelisin aiheesta neuvolan th:n tai lääkärin kanssa. Rokotusjutut kuuluu kuitenkin heidän osaamisalansa. :)
 
Pakko oli tulla vähän höpöttämään tännekin vielä. Lueskellut olen kyllä kaikki kommentit, mutta on taas ollut niin vetämätön olo, ettei kertakaikkiaan ole saanut aikaiseksi kirjoitella. Tuolla vanhempien odottajien ryhmässä kävin ilmoittautumassa, kun sellaisen ryhmän bongasin ja "hengenheimolaisuus" siihen ryhmään on aika suuri.
Kaikille "vuotelijoille" lähetän paljon positiivisia ajatuksia (y) "Punainen paholainen" on raskauden pahin pelko, mutta kuten monet täällä ovat sanoneet, usein ne kovat kivut antavat aihetta huoleen enemmän. En itsekään uskonut hetkeäkään kakkosen syntymään kun viikolla 9 alkoi vuoto, ja suoraan kuin hanasta. 7 viikon piina, välillä maltillisemmin, välillä kuin ämpäristä kaatamalla, eikä saanut olla pystyssä kuin vessaan menoa varten. Mies oli vielä ulkomailla töissä ja kotona hääräili kanssani reilut 2-vuotias vilkas esikoinen. Mutta niin vaan selvittiin, "kaksonen" vuoti pois, ja terve heppu syntyi tismalleen laskettuna päivänä.
Ja oireet tuntuvat noudattelevat aika samaa linjaa kaikilla ;) En ikinä eläissäni ole ollut näin väsynyt ja huonovointinen! Vihaan oksentamista ja pelkällä tahdonvoimalla sinnittelen etten siihen pisteeseen päätyisi, mutta voi jestas miten kuvottaa :sick: En todellakaan uskalla edes katsoa vaa'an lukemia kun tuntuu, että olen lihonnut varmaan 10 kiloa muutamassa viikossa, kun koko ajan pitää tunkea jotain naamaansa ettei olisi huono olo... Ja koko ajan kuitenkin maha murisee nälkää!
Olihan se syy aika ilmeinen, kun tosiaan 23.1 ultrassa löytyi täysin viikkoja vastaava mokkula, ja toinenkin :eek: Kaksoset pötköttivät tällä kertaa omissa yksiöissään rinnakkain, ja molemmat olivat täysin viikkoja vastaavat vahvoilla sykkeellä. Hieman hiljaiseksi veti. Maanantaina minulla on sitten se keskusteluaika hoitajalle, että mitäs nyt?
RuokaSuosituksista sen verran, että :poop:. Koko litania on mennyt ihan älyttömäksi! Ja tähän on pahimmillaan tultu, että ostetaan kaupasta valmiiksi täytetty patonki, ja huomataan kahden haukun jälkeen tuoteselosteessa tuorejuusto. Ensin hätähuuto "kollegoille" , että mitähän nyt pitää tehdä, ja pahimmassa tapauksessa varataan ylim. ultra varmistamaan, että kaikki on " kunnossa". Lista kasvaa jatkuvasti, ja sitä pidetään lähes raamattuna, maalaisjärki laitetaan narikkaan ja neuvola osaltaan ruokkii tätä "profetiaa" tahollaan. Jos on helpompi olla, niin tietysti selaa tuoteselosteita ja pitää "kieltolistaa" jääkaapin ovessa, mutta minä en moiseen hapatukseen lähde. Tässä on oltu raskaana 90-, 00-,10- ja 20- luvuilla (o_O) ja lista on paisunut uskomattomiin sfääreihin.
Voi jehna, mikä pää :ROFLMAO:! "Heräsin" juuri tästä lempi nojatuolistani, jossa olen näköjään nukkunut viimeiset 4h, eikä muuten ollut ensimmäinen kerta :whistle:. Nyt on syytä siirtyä petiin ja palata linjoille myöhemmin. Kaikille onnea uuteen päivään :love:

Shampanjapäärynä ja kaksi 7+6
 
@Norppa_88 Mun lääkäri kehotti oikein hoitojen yhteydessä ottamaan influenssarokotteen ja niin otin. En ollut silloin siis vielä raskaana mutta kuitenkin. Olen ymmärtänyt muutenkin että raskaana oleville siitä ei ole haittaa vaan päinvastoin. THL:n sivuilla puhutaan rokotteista raskausaikana ja influenssarokotteesta oli mm että sillä pyritään turvaamaan raskauden turvallinen kulku. Itse murehtisin itseni kuoliaaksi jos saisin nyt influenssan kun se on hirveä tauti ilman raskauttakin. Mutta jokainen tekee tietysti niin kuin parhaaksi näkee.

@Shampanjapäärynä Mulle kävi just sellainen tuorejuustoleipäepisodi kun ostin työpaikan kahvilasta leivän. Ne tekee leivät siellä itse ja oletin että välissä olisi voita eikä tuorejuustoa. Söin silti loppuun kun oli nälkä ja vahinko oli jo tapahtunut :D Salmiakista/lakritsasta luopuminen on kyllä tuskaa. En osta kovin usein muutenkaan mutta nyt kun ei saisi syödä niin tekee mieli kokoajan.

Väsymystä on täälläkin ilmassa. Kävin eilen aamulla joogassa, joka oli aivan mahtava, mutta se veikin mehut ihan täysin. Nukuin 2h päiväunet keskellä päivää ja kymmeneltä illalla nukkumaan. Nyt on kyllä kivasti vähän lihakset kipeenä. Yritän jatkaa harrastusta niin pitkään kuin mahdollista. Mitäs liikuntaa te muut meinaatte nyt harrastaa? Mulla on siis se jooga ja koiran kanssa ulkoilua lähinnä.
 
  • Tykkää
Reactions: Norppa_88
Henduliinu
Pakko oikein kysyä, että onko täällä yhtään semmoista odottelijaa, jolla ei olis vielä pahoinvointia ja oksentelua? Mulla ei oo ollu mitään muuta kuin heikotusta,j ei oo syöny vähään aikaan. Aamukahviakin juuri tässä lipitän normaalisti, enkä huomaa siinä olevan mitään etovaa. En siis odota pahoinvointia innolla mut mietin et onko ihan normaalia kun sitä ei oo.

Neuvolan mukaan oon viikolla 7, itse veikkaan kuitenkin kutosta. Mulla on ovulaatiot ollu monesti keskivertoa myöhemmin.

Luin jostain ,että viikotki tarkentuu vasta sitte ekan ultran yhteydessä.(aattelin etten varhaisultrassa käy). Vaikea seurailla raskausappiakaan ku on kokoajan kahden viikon välillä. :(
 
Voi että, eilen illalla ja yöllä menkkamaista vuotoa 7+2 katsotaan miten kehittyy. Ei kipuja, mutta ei niitä ole yleensä muutenkaan. Kaikki keskenmenot olleet itsellä 7+ viikolla. Syntyneiden kanssa en muista vuotoja. Neuvola + ultra vasta viikon päästä
 
:censored::censored:
Pakko oikein kysyä, että onko täällä yhtään semmoista odottelijaa, jolla ei olis vielä pahoinvointia ja oksentelua? Mulla ei oo ollu mitään muuta kuin heikotusta,j ei oo syöny vähään aikaan. Aamukahviakin juuri tässä lipitän normaalisti, enkä huomaa siinä olevan mitään etovaa. En siis odota pahoinvointia innolla mut mietin et onko ihan normaalia kun sitä ei oo.

Neuvolan mukaan oon viikolla 7, itse veikkaan kuitenkin kutosta. Mulla on ovulaatiot ollu monesti keskivertoa myöhemmin.

Luin jostain ,että viikotki tarkentuu vasta sitte ekan ultran yhteydessä.(aattelin etten varhaisultrassa käy). Vaikea seurailla raskausappiakaan ku on kokoajan kahden viikon välillä. :(

Mulla ei esikoisessa ollut pahoinvointia kun just jostain 7-8 viikosta eteenpäin. Ennen kun silloin ees tiesin oli kahtena päivänä hassu pahoinvointi kohtaus mutta muuten ei ollut ennen ku vasta myöhemmin. Tässä raskaudessa oksensin ekan kerran 3+4 ja toisen 4+0 sen jälkeen en oo joutunut oksentaan mutta tosi huono olo kyl lähes päivittäin:censored: Sain kyl täs jo itselleni huolenkin yks päivä kun enään ei oo tarttenut oksentaa vaan on selvinnyt tolla etomisella vaikka viikot kasvanutkin (5+5):cry:jostain viel luin et jos tissikipu katoaa niin ois huono merkki ja nyt oon sit aivan neuroottisena kokeilemassa että ovathan vielä kipeät :whistle::ROFLMAO:
 

Yhteistyössä