Syyskuiset 2020

Hei Syksyn Säteet
Täällä kurkkimassa käynyt jo ryhmän alusta asti, mutta yltiörealistina en ole vielä uskaltautunut ilmoittautumaan :ninja: Raskaus on aikamoinen "pommi", enkä oikein vieläkään ole osannut ajatella tätä "todelliseksi". Tässä on niin monta muuttujaa matkassa, että sulattelu vaatii aikansa, vaikka asia sinänsä ihana onkin. Avaan tilannetta enemmän, jos tässä nyt selville vesille luovitaan.

Tasan kaksi päivää vaihtoehtona, jolloin hän on saanut alkunsa, joten l.a sen mukaan joko 5. tai 7.9. En ole soitellut vielä mihinkään, enkä jakanut asiaa kenenkään muun kuin kumppanini kanssa, mutta pakko varmaan alkaa kysellä kohta jostain aikaa, kun aika tuhdisti "raskas" olo on. Yhdessäkään aiemmassa raskaudessa ei ole ollut näin järkyttävä väsymys! Tuntuu, että kun raahautuu sängystä ylös ja syö jotain, voisi mennä jo takaisin petiin. Pikku Kakkosen aikaan nukahtelee istuvilleen, ja enemmän tai vähemmän pilkkii ennen ja jälkeenkin sen. Ja tämä kuvotus, voi kehveli sentään! Ihan kun ei olisi painoa tarpeeksi muutenkin, niin koko ajan pitää syödä jotain tai tuntuu, että tulee yli justiinsa. Maha on tosi turvonnut, ja yritän olla edes miettimättä mahdollisuutta "tuplapaukusta", joka sekin olisi aivan mahdollinen sukutausta huomioiden.
Mutta tässä sitä nyt porskutellaan, ja katsotaan mitä tuleman pitää. Kiva kuitenkin saada vertaistukea ja -ajatuksia palstalta ja höpötellä aiheesta ja sen vierestä :) Aiemmin olen enemmän ollut tuolla vauvan puolella, mutta siellä nykyään aika hiljainen meininki näköjään. Kaikille mukavaa viikonlopun alkua :love:
 
@Shampanjapäärynä mulla kans toi et pakko pikku välipalaa syyä n. 2h välein sit ku se nälkä yllättää niin pakko syödä HETI! Ja siis toi väsymys, tuntuu että kun tekeejonkun pikku askareenkin tyyliin tiskaa, ni sen jälkeen on ihan loppu niinku ois tehny koko yön hommia...

mäkin oon pohtinu tota kaksos mahollisuutta... Nimittäin mun äidillä on ollut 2kpl kaksois raskautta. Joten suvust löytyy siis..

Mies kertoi jo kertoneen harrastus porukan jätkille raskaudesta. Eipä toi nyt haittaa, ihmettelen suuresti jos leviää mun kavereille koska niin eri piirit ja kaupunki :LOL: ite taidan pukeutua huppariin tänään, oon menos vanhemille syömään ja turvotusta ku ennestään + syömiset niin... :whistle::ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: jokuvakn206
Täällä kun on ollut ”himotestaajia”:ROFLMAO:nii pakko oli itsekin mielenkiinnosta pissata ovis-tikkuun kun niitä sattui jäämään useampi kappale jäljelle:LOL: mielenkiintoista oli,että testi-viiva piirtyi heti näkyviin tummana ja jäikin tummemmaksi kun control-viiva,eli ehkä kaikki hyvin:love: ja viikot 6+0 nyt *muoks..eihän noi viikot voi kyllä olla 6+0 jos la 17.9(n)eli onko kuitenkin vasta 5+0?? Oon vähän pihalla miten noi viikot lasketaan..
@Kerttu20 mullakin laskettu aika vikoista kuukautisista laskettuna 17.9. ja tänään menossa 5+1:love:
 
Mä olen ollut täällä ihan rikki kun eilen alkoi verinen vuoto ja sitä sit tuli välillä siteeseen ja välillä vaan pyyhkiessä.

Soittelin sit aamulla neuvolan ja oma polin läpi mut kaikki sit käski vaan seurata tilannetta.
Nyt ei oo Aamun jälkeen tullut kuin satunnaisesti rusehtavaa.
Kunpa kaikki olisi kunnossa.

Ultraan on vielä pitkät päivät odottaa..
Itse kävin tuhruvuodon takia Ultrassa Pihlajalinnassa ja syke ja pieni papu löytyi <3
 
@Wintersun Toivottavasti on vaan harmitonta vuotoa. Mutta kaksi km kokeneena ymmärrän tuskasi. Milloin sinulla on ultra? Epätietoisuus on kyllä tunteista yksi pahimmista. Lupaavalta kuitenkin kuulostaa se, että vuoto ei ole jatkunut eikä siihen liity kipuja. Tsemppiä ❤

Faceryhmään en ainakaan itse uskalla vielä liittyä. Jos sellaisen perustatte, niin toivottavasti tänne jää mun lisäksi joku muukin roikkumaan, ettei juttu ihan kokonaan tyrehdy.
 
  • Tykkää
Reactions: jokuvakn206
Kannatan fb-ryhmää! (y) Täällä on jotenkin vähän vaivalloista käydä ja kommentoida, kun facessa voi suoraan aloituksen/kommentin alle! Katsotaan, kun useampia innokkaita olis liittymään, ni sit vois sen perustaa ja tietty pidetään tämäkin täällä ofkoors :p

@Wintersun toivottavasti olis vaan asiaan kuuluvaa vuotoa, jos vaikka istukka lähellä kohdunsuuta...❤ Milloin ultra?
 
Mäkin kannatan fb-ryhmää, mutta itsekään en vielä sinne siirry, sillä tänään on illan aikana ollut aivan jäätäviä kipuja kohdussa. Ja koska ekasta on kyse niin en yhtään tiedä onko ne supistuksia vai ei - ja pitäiskö olla huolissaan? Tai no, tottakai olen huolissani, mutta pitäiskö tässä nyt sit vaan odottaa kun vuotoa ei oo... Kauhean vaikeaa tämä alkuraskauden epätietoisuus! Vielä pitäis 15 päivää malttaa varhaisultraan.. :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: jokuvakn206
Täällä uutena ilmottaudun mukaan. Pari päivää sitten sain plussan testiin. Laskureiden mukaan 21.9 olisi laskettu aika. Meillä esikoinen täytti juuri 9kk. Olemme innoissamme pienestä ikäerosta sisaruksien välillä. Synnytys paikkaa en vielä ole kerinnyt päättää. Esikoisen synnytin oysissa, mut saman matkan päässä olis myös KAKS.
Muita oireita ei juuri ole ollut kuin turvotus ja jonkinlaista nippailun tunnetta kohdussa. Pahoinvointi esikoisesta alkoi muistaakseni vasta 8. viikolla.
Olisin kiinnostunut salaisesta face ryhmästä!
 
Täällä uutena ilmottaudun mukaan. Pari päivää sitten sain plussan testiin. Laskureiden mukaan 21.9 olisi laskettu aika. Meillä esikoinen täytti juuri 9kk. Olemme innoissamme pienestä ikäerosta sisaruksien välillä. Synnytys paikkaa en vielä ole kerinnyt päättää. Esikoisen synnytin oysissa, mut saman matkan päässä olis myös KAKS.
Muita oireita ei juuri ole ollut kuin turvotus ja jonkinlaista nippailun tunnetta kohdussa. Pahoinvointi esikoisesta alkoi muistaakseni vasta 8. viikolla.
Olisin kiinnostunut salaisesta face ryhmästä!
Oooo.. Mä liputan KaKsin puolesta, en siksi että kaikki kolme olen siellä synnyttänyt, vaan siksi että kaksille jokainen synnyttäjä on tärkeä.
Ja uudessa sairaalassa on ihan tosi paljo huippuja juttuja. Mm se, että kaikki huoneet on perhehuoneita ja puoliso yöpyy siellä myös ilmaiseksi. :)

Ja itse olen ollut aina todella tyytyväinen kaikkeen kohteluun siellä. (y)
 
Mä tein jo syyskuisen salaisen ja suljetun ja piilotetun :) ryhmän
Jos haluatte liittyä niin laittakaa mulle yskityisviestiä täällä oma Facebook profiili, niin lisään teitä mukaan. Varmaan joutuu ainakin hetkeksi lisäämään kaveriksi :)

Ja mielellään voin laittaa ylläpito oikeuksia muillekki (y)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Babyfever1
Äsken tunsin kun housuihin valahti jotain, ja kirkasta vertahan sieltä tuli. Vähemmän kun menkkojen aikaan ja ilman hyytymiä yms. Pientä kipua oikealla nivusella, pelottaa että oliko tää nyt sitten tässä ja menee kesken:cry:
 
Näin kyl ni ihme unta... Mun teki mieli ryypätä, mut tiesin etten voi ,mut päätin että "no ei tippa tapa" ja join siiderist ehkä Puolest ja puolet. Tämän jälkeen mun alko tekee mieli nuuskaa! nuuskaa?! :LOL: ja lappasin semmost purunuuskaa naamaan reilusti kunnes oksensin.. .

Siis oli vaan ni hämärä uni koska ensinäkin en oo mikään alkoholin suur ystävä, ja oon ehottoman tarkka ettei raskaus aikana tippaakaan. Mutta että nuuska :ROFLMAO: en oo ikään ees maistanu nuuskaa, enkä edes polta röökiäkään  o_O:LOL:Tänä aamunaoli ekaa kertaa tulla oksennus, näin ei päässy käymään tyhjän vatsalaukun vuoks mut aikani yökkäilin tyhjää pää pöntös. Taitaa olla niin että Nyt tuo oli varotus tulevasta, pian varmaan olot tulossa...
 
Mä tulen kans mielelläni fb-ryhmään ja listoille kunhan varhaisultrassa käyty (31.1). LA 16.9, plussasin pari viikkoa sitten ja melko aikaisin tuli mielestäni vahvoja testejä (leffaviivat pc:varsinaisenallä testipäivänä). Esikoista odotan ja olen 31 v. Naistenklinikalla todennäköisesti synnytän. Kesällä oli kkm joka ei mennyt kovin hyvin, sillä sain lopuksi kivuliaan kohtutulehduksen. Eli en oikein ole pystynyt iloitsemaan tästä raskaudesta vielä enkä oikeastaan hirveästi ole miettinyt koko asiaa, varmaan suojelen itseni, jos sitten varhaisultrassa tulisi huonoja uutisia.

Oireina mulla on ollut aamuheräilyt, eli heräilen 03-05 välillä joka yö, ja sitten olen hereillä muutaman tunnin ja hyvällä lykyllä saan vielä hetkeksi unta. Itseasiassa heräilen varmaan joku 4-5 kertaa per yö. Tissit ja nännit todella herkät. Menkkakipua muutaman kerran päivässä sekä yöaikaan. Kuvotusta sekä närästystä, matkapahoinvointia, haistan ihmisten ominaishajut tosi tarkasti, eilen kaikki ympärilläni haisi kalmalle, sellaiselle vanhalle kylmälle ja kuolevalle iholle ja ehkä vähän pissalle YÄK!

Toivottavasti kaikkien pikkuiset pysyisivät mukana <3 erityisesti tsemppiä nyt vuotajille, toivottavasti on vain harmitonta vuotoa.
 

Yhteistyössä