Syysfiilistelijät 2026

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kilsikka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hei kaikki. Taas sataa. Olen ollut ihan hiljaa ja vain hengitellyt, sillä elämään astui viikonloppuna yllättäen suuri suru. Koira piti lopettaa. Sellainen joka kulki vierellä nähden jokaisen version minusta raakileesta varhaiskeski-ikään saakka. Vielä on vaikeaa olla, mutta sellaista se taitaa olla, kun elämästä kirkas valo yllättäen sammuu. On vaikeaa hetken nähdä mitään. Kyllä silmä ajallaan tottuu. Sydämestä en mene takuuseen.

Ruska alkaa hiljalleen nousemaan puihin näillä korkeuksilla. Yöt ovat jo niin tummia, että ensimmäiset taivaantulet ovat näyttäytyneet. Tähtiäkin olen kaivannut.

Osanotto. "halaus"
 
  • Tykkää
Reactions: kilsikka
Tänään on todella syksyistä!

Jo aamusta väänsin makkarin patterin päälle. Lämmittäkööt ja kuivatkoon vielä jokusen tunnin, yöksi sammutan koska on ihana nukkua viileässä peiton alla villasukat jalassa.

Takkaankin viritin tulen jotta pyykit kuivuvat.

Ja päätin paistaa rahkamunkkeja loukoumades- tyyliin. Rahkan makuna appelsiini, taikinaan lisään myös kardemummaa ja vaniljaa. Ehkä jaksan keitellä makusiirapin pintaan tai sitten en.

Sade ropisee kattoon. On hämärää. Rauhallista. Ja kohoava taikina tuoksuu!
 
  • Tykkää
Reactions: Biozell
Syysunelma alkoi soida mielessäni. Katri Helenan ikivihreä.
Jumppasimme sen tahdissa muutama vuosi sitten ennen pandemiaa.
Aamu on kulunut siivillä. Huomasin etten muistanut kuunnella klo 9 alkanutta Muistojen bulevardia.
Tänä kesänä olen paljon liikkunut Helsingin Bulevardilla ja viihtynyt kotikaupunkini tasokkaissa ravintoloissa ja kahviloissa.
On ihana palata takaisin vaatimattomaan arkeen ja muistella kulunutta kesää. Keltaiset lehdet jo koristavat kotikorttelini muistojen bulevardia. Kadun puut ovat kasvaneet lähes täyteen mittaansa vuosina, jolloin olen asunut kadun varrella.
Laitan kuivat pyykit kaappeihin ja sitten jatkan vieraskielisen kirjan lukemista. Klikkaan samalla Muistojen bulevardin soimaan Yle Areenalla.
 
  • Rakkaus
Reactions: Biozell
Syyskuun toinen päivä jo. Tänään on ollut kauniin aurinkoista ja syksyisen koleaa. Ruska alkaa nousta puihin hiljalleen, parissa viikossa se lienee parhaimmillaan. On elelty hissuksiin. Polteltu kynttilöitä ja etsitty sopivaa villapaidan ohjetta muksulle tehtäväksi. Jos nutun saisi vielä talvea vasten tehdyksi, kun remontti alkaa vähitellen väistyä ja aikaa vapautua muihin harrasteisiin.

Miten muiden syksy on alkanut?
 
  • Tykkää
Reactions: Biozell
Aivan valtaisan ihanaa löytää tämä keskustelu aktiivisena täältä internetin syövereistä :) Kyllä tämän vain loppuvuoden seuraksi niin mieluusti ottaa, aivan kuten jo sieltä alkuajoilta lähtien. Silloin istuin pienen opiskelijasolun huoneessani Helsingin metsälähiössä - älypuhelimia ei vielä ollut, joten avasin intoa täynnä läppärin joka aamu katsoakseni ennen luennoille lähtöä, oliko jotain uutta tullut meidän demi-syysfiilistelijät-alustalle. Nyt sitä on näin kahden pienen äitinä (kyllä, vauva syntyi alkuvuodesta) pienten taukojen varassa - mutta edelleen se kahvi- tai teekuppi vieressä ja hetkeen pysähtyen. Katson merelle, joka näkyy ikkunastani. Siitä saan myös vuodenkierron tuntua päiviini. Ollaan ylpeitä itsestämme - siitä, että pystytään edelleen pysähtymään, otsikon mukaisesti fiilistelemään ja luomaan tämänkin kaltaista struktuuria vuoteen, joka muuten olisi niin kovin tasaista arkea vaan. Luen vielä ajatuksella koko ketjun pian, mutta näin tulin ainakin ilmoittamaan itsestäni. Ihana nähdä kaikki teidät täällä!
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-

Yhteistyössä