syyllistämistä matkalle lähtemisestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja juupajoo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Samaa mieltä pointin kanssa.

Tää on niitä asioita joita ei sais mennä sanomaan ääneen. Ne vanhemmat jotka hyvillä mielin jättää lapsensa jo pieninä hoitoon ja nukkuvat eri huoneissa jne tietävät miten rakastavat lapsiaan ja pitävät suhdetta läheisenä. Ok, sitä se onkin. Mutta kuten ihmissuhteissa muutenkin, samassa huoneessa ja vieläpä samassa sängyssä nukutaan vain tiettyjen ihmisten kanssa. Se suhde on hyvin intiimi. JOS vauva on toisessa huoneessa siksi, että vanhempien makuuhuone on vain vanhemmille, siihen suhteeseen ei vain mahdu muita. Suhde lapseen ei ole sama kuin perhepedissä. Miksi asiasta pitää aina tapella? Suhde on ERILAINEN, ihan sama onko parempi tai ei. Se on erilainen asenne lapseen, toiset voivat jättää hoitoon ja toiset eivät. Toiset eivät halua tehdä äidin ja isän välille eroa, toisille ero on päivänselvä eikä silti eriarvoinen. Aivan typeriä asioita vatvottavaksi, miksi pitää olla niin herkkänahkainen?

Pelkäättekö ehkä sisimmässänne, ettei suhde ole niin hyvä kuin se voisi olla? Epävarmuus kuuluu vanhemmuuteen. Vain siten voi parantaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lusikka sopassa:
Pelkäättekö ehkä sisimmässänne, ettei suhde ole niin hyvä kuin se voisi olla? Epävarmuus kuuluu vanhemmuuteen. Vain siten voi parantaa.

Heh, ja tämä se vasta ylimielistä onkin :)

En jaksa alkaa pitemmälti asioita jankkaamaan. Jokainen on sitä mieltä mitä itse on ja tekee perheensä kanssa miten parhaimmaksi näkee MUTTA korostan suvaitsevaisuutta ja sitä, että ihan oikeasti te ette voi tietää millainen arki ja suhde naapurin Niinalla perheineen on. Heillä asia voi olla ok, että äiti, tai miksei isäkin, lähtee lomamatkalle viikoksi. Ja lapsi ei siitä traumatisoidu. Jonkun muun perheessä taas äiti on ylivertainen hoitaja ja lapsi hyvin läheisyyden tarpeinen. Ja sellaisessa tilanteessa ei varmasti edes harkita lomamatkaa. Mutta kun kumpikaan ei ole 100% oikea tapa toimia vaan jokainen toimii niin kuin omassa perheessä näkee parhaaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isät osaa:
Alkuperäinen kirjoittaja alkaajokyllästyttämään:
Edelliseen tuli lainaus jotenkin oudosti. Eli tässä vastine:


Mitä tarkoitat kun sanot, ettei vanhemmuus ole tasa-arvoista? Kyllä, ihmissuhteet eri ihmisten välillä ovat erilaisia, muttei se tarkoita etteikö ne voisi olla tasa-arvoisia. Myös vanhempien suhteet eri ikäisiin omiin lapsiinsa (esikoiseen, keskimmäiseen, kuopukseen) ovat erilaisia, mutta (toivottavasti!) kuitenkin tasa-arvoisia.
Sitten kysymykseesi, millaisessa perheessä lapsella voisi olla esim. kolme ensisijaista hoitajaa. Esimerkiksi perheessä jossa molemmat vanhemmat ovat työttmänä (valitettavasti tällä hetkellä ei kovin harvinaista) ja perheessä asuu myös esim. isoäiti (tällä hetkellä kylläkin aika harvinaista). Mutta esim. juuri työttömässä perheessä, tai perheessä jonka vanhemmat ovat yrittäjiä ja molemmat tekevät työtänsä kotoa käsin ja samalla osallistuvat tasa-arvoisesti lasten hoitoon. Se on tietysti perheen sisäinen asia millaiset roolit perheessä on: joissain perheessä äiti omii vauvan/lapsen isälleen, jolloin isälle jääkin vain statistin rooli lapsen kasvatuksessa. Ilman muuta tällaisessa tapauksessa lapselle on kova paikka jos äiti lähtee viikoksi pois. Mutta perheessä, jossa isä osallistuu saman verran/lähes samanverran lapsen hoitoon ja kasvatukseen kuin äiti ei ole tätä vaaraa. Miksi olisi???! Uskokaa nyt hyvät naiset, te ette ole ainoita oikeita hoitajia lapsillenne, miehenne (lasten isät) pystyvät ihan samaan kuin te! (Jos te sen sallitte ja jos he vain haluavat.)
Ja sitten viimeiseen viittaukseesi. Kuten jo itse totesit, se on todella huono. Itseasiassa aivan ala-arvoinen viitata äidin viikon poissaoloa orpouteen siinä tilanteessa kun lasta hoitaa lapselle tärkeä ja rakas isä! Millaisiahan tutkimustuloksia saataisiin, kun tutkittaisiin perheitä, joissa äidit ovat "kaapanneet" lapset itselleen ja pitävät itseään huomattavasti tärkeämpänä lapsilleen kuin miestänsä. Mitenhän tämä vaikuttaa 1) Lapsen ja isän suhteeseen 2) Naisen ja miehen parisuhteeseen 3) Lapselle kehittyviin roolimalleihin tasa-arvoisuudesta ?

Lopettakaa jo se hitonmoinen keuhkoaminen siitä, ettei lapsen isä pysty hoitamaan OMAA lastaan ilman, ettei lapsi saisi siitä traumoja. Kyllä pystyy!!!

No voihan, sinulta on mennyt pointti ohi, kun ei kyse ole siitä etteikö isä pystyisi hoitamaan lasta samalla tavalla kuin äiditkin vaan että lapsen äidin ei ole välttämättä järkevää lähteä viikoksi pois pienen lapsensa luota. Voitte vilkaista tilastoja, että kuinka moni isä loppujen lopuksi osallistuu 50% lastenhoitoon ja että kuinka todennäköistä olisi että useimpien perheessä pieni lapsi olisi yhtä tiiviisti kiintynyt isäänsä kuin äitiinsä ja tuntisi olonsa luottavaiseksi ja turvalliseksi, jos äiti katoaisi viikoksi. Ei taida löytyä kovin monta tällaista perhettä.

Täytyy sanoa, että uskoisin tuntevani lapseni aika hyvin ja vaikka meillä isä onkin osallistunut lastenhoitoon täydellisesti (pitänyt yhtä paljon hoitovapaita kuin minäkin) niin en silti jättäisi 1-2 vuotiastakaan viikoksi oman lomamatkan vuoksi pelkästään isälle tai kenellekään muulle hoitajalle.

Minua muuten ihmetytti ap:n perustelu, että kun pääsee tuolle lomamatkalle niin sitten jaksaa taas kotona... Kuinka pitkään tuon lomamatkan vaikutus näkyy omassa arjessasi ennen kuin palaat entiseen tyytymättömyyteen?

Ai minulla meni pointti ohi? Minähän nimenomaan sanoin "Se on tietysti perheen sisäinen asia millaiset roolit perheessä on: joissain perheessä äiti omii vauvan/lapsen isälleen, jolloin isälle jääkin vain statistin rooli lapsen kasvatuksessa. Ilman muuta tällaisessa tapauksessa lapselle on kova paikka jos äiti lähtee viikoksi pois. Mutta perheessä, jossa isä osallistuu saman verran/lähes samanverran lapsen hoitoon ja kasvatukseen kuin äiti ei ole tätä vaaraa." Kyllä, suurimassa osassa perheistä äidit omivat lapsensa ja eivät luota isään lapsen kasvatuksessa/tai isä ei halua omasta tahdostaan osallistua saman verran kuin äiti. Näissä perheissä viikon ero äidistä ON siis mielestäni lapselle traumaattinen, kun lapsella ei isänsä kanssa ole pystynyt muodostumaan sellaista kiintymyssuhdetta kuin äitiin. Mutta TASA-ARVOISISSA perheissä tällaista trauman vaaraa ei ole. En kiellä sitä, että lapsella ei tulisi äitiä ikävä - tietysti tulee jos kiintymyssuhde on kunnossa. Mutta juuri silloin, kun lapsella on turvallinen olo myös isänsä kanssa, hän ei tästä ikävästä millään tavalla traumatisoidu.

Se on tietysti jokaisen naisen oma asia, luottaako miehensä kykyyn hoitaa lasta oman poissaolonsa ajan. Itse kokisin kyllä päinvastaisessa tilanteessa itseni todella loukatuksi, jos mieheni ei uskaltaisi jättää lastamme vain minun hoitooni. Ja jos hän pelkäisi, että lapsemme traumatisoituisi, jos joutuisi olemaan kanssani kahdestaan viikon ajan. Tätä pahempaa epäluottamuslausetta en mieheltäni voisi saada. Ja tämä todellakin toimii TASA-ARVOISESSA suhteessa myös toisinpäin!


 
Hups, oli tullut virhe kirjoitukseeni..piti siis mennä näin
"Se on tietysti perheen sisäinen asia millaiset roolit perheessä on: joissain perheessä äiti omii vauvan/lapsen ITSELLEEN jolloin isälle jääkin vain statistin rooli lapsen kasvatuksessa."
 
Ootteko ikinä kuulleet varhaisesta vuorovaikutuksesta?

Ja ensisijaisesta kiintymyssuhteesta? Eli siitä, että vain yhteen ihmiseen voi olla symbioosissa. Että vaikka isä olisi kuinka läsnä, jos äiti on läsnä myös, niin yleensä se muodostuu äitiin? Että se ei ole pois isän rakkaudesta, mutta ensimmäisen vuoden lapsi on enemmän kiinni ensisijaiseen kiintymyssuhteeseensa kanssa, myös symbioosin jälkeen. Se on biologiaa, psykologiaa ja kasvatustieteitä, ei vain oma mammamielipiteensi.
 
heh, voitteko kertoa milloin teistä tuntuu siltä että suhteeni lapseen on tarpeeksi läheinen että voin laittaa hänet omaan huoneeseen nukkumaan? ehkä 15-v.? tää keskustelu on oikeesti huvittava ja täällä on jotkut kirjoittajat tyystin unohtaneet maalaisjärjen ja ennen kaikkea äidinvaiston.
 
Alkuperäinen kirjoittaja EDELLISILLE::::
Ootteko ikinä kuulleet varhaisesta vuorovaikutuksesta?

Ja ensisijaisesta kiintymyssuhteesta?

Eiköhän nuo molemmat ole tässä ketjussa mainittu n kertaa.
Mutta itse et näköjään ole lukenut ketjua kokonaan, kun et ole huomannut tietojesi kaipaavan päivitystä, tässä lainaus ed.sivulta:

Mutta esim. Kaksplus-lehden numerossa 6/2009 luki näin: "Arkiajattelussa elää vahvana uskomus että lapsi voi kiintyä vain yhteen hoitajaan. Tällä myös perustellaan äidinhoivan ensisijaisuutta. Lasten kiintymyssuhteita tutkinut professori Maarit Silvén kumoaa uskomuksen vanhentuneena. - Tämänhetkisen tieteellisen tiedon valossa lapsi voi kiintyä jopa 3-5 aikuiseen, joiden kanssa hän on arjessa tekemisissä.
 
Entisinä aikoina ei ollut mitenkään hirveän harvinaista, että äiti kuoli tai muuten katosi lapsen ollessa vielä pieni. Ja ihminen on laumaeläin, joista useimmilla pentuja hoivaavat muutkin laumanjäsenet kuin oma emo. On jo ihan luonnollisin syin perusteltua, että lapselle on kehittynyt kyky kiintyä riittävässä määrin muihinkin kuin äitiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja silmä käteen.:
Alkuperäinen kirjoittaja EDELLISILLE::::
Ootteko ikinä kuulleet varhaisesta vuorovaikutuksesta?

Ja ensisijaisesta kiintymyssuhteesta?

Eiköhän nuo molemmat ole tässä ketjussa mainittu n kertaa.
Mutta itse et näköjään ole lukenut ketjua kokonaan, kun et ole huomannut tietojesi kaipaavan päivitystä, tässä lainaus ed.sivulta:

Mutta esim. Kaksplus-lehden numerossa 6/2009 luki näin: "Arkiajattelussa elää vahvana uskomus että lapsi voi kiintyä vain yhteen hoitajaan. Tällä myös perustellaan äidinhoivan ensisijaisuutta. Lasten kiintymyssuhteita tutkinut professori Maarit Silvén kumoaa uskomuksen vanhentuneena. - Tämänhetkisen tieteellisen tiedon valossa lapsi voi kiintyä jopa 3-5 aikuiseen, joiden kanssa hän on arjessa tekemisissä.


Juuri näin!!

Haluaisin myös minä tietää milloin nämä "vauhkoaja"mammat uskaltavat jättää lapsensa isän hoitoon? Milloin lapsi on tarpeeksi vanha, että isän kanssa vietetty aika ei tee hänelle traumoja?? (Huomaatteko te ollenkaan, kuinka absurdilta nämä teidän olettamukset näyttävät kirjoitettuna?)

Ja vielä "Silmä käteen" nimimerkille. Kyllä olen kuullut muutaman kerran varhaisesta vuorovaikutuksesta...sattumoisin olen koulutukseltani KM ja työskentelen varhaiskasvatuksen asiantuntija tehtävissä.

 
Joo, oikeasti voisitte ottaa sen oman silmän käteen ja vihdoinkin antaa periksi sille, että vauva todellakin voi muodostaa kiintymyssuhteen useampaan kuin yhteen hoitajaan. Mutta se varmaan pelottaa teitä. Ette olekaan välttämättä ylivertaisia lastenne elämässä. Vaikka niin haluaisitte uskoa....
 
Nimim. alkaajokyllästyttämään: olemme hyvin eri maailmoista ja valitettavasti joudun heittämään pallon takaisin sinulle kysymyksesi suhteen. Mitä sinä tarkoitat tasa-arvolla? Minun mielestä se tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä, että olisimme mieheni kanssa prikulleen samanarvoisia kaikessa lapsen silmin, ja näin ei vain ole. Toinen on selkeästi hoivaavampi ja pehmeämpi (silittely, pussailu, imetys jo itsessään läheisyyden tuojana) ja toinen lapsenomaisesti reuhaava ja peuhaava ja enemmän rajoja asettava. Molemmat tuovat lapselle jotain, mitä toinen ei luontaisesti anna. Kyllä, tunnustan että itse en ole luontainen autoilla leikkijä, ja mieheni taas ei ole tottunut esim. lasten pussailuun kotonaan. Lapsi tietää että isi on paras peuhaaja ja äitin on aina halimassa :) Koen, että olemme molemmat tärkeitä ja siinä mielessä tasa-arvoisia. On todella ikävää ja epätoivoista loukata minun lailla ajattelevia väittämällä, että en arvostaisi miestäni tai että en uskaltaisi jättää lastani miehelleni. HEI EN -EN VIIKOKSI!! Koska meillä on kuitenkin se MELKO YLEINEN tilanne, että olen hoitanut lasta kotona miehen ollessa töissä päivät, imettänyt jne. niin koen että lapsi etenkin pienempänä oli tottuneempi siihen että isä ei ollut koko ajan paikalla ja siihen että äiti oli koko ajan paikalla.

Tähän liittyen: joku kirjoitti että tottakai lapsen pitää tottua siihen että tuo ensisijainen hoitaja ei ole aina paikalla. Nyt taas miettimään mikä tämän keskustelun pointti on ollut: ei se, että lapsi ei koskaan saisi olla erossa äidistä. Vaan se, mikä on lapsen ikään/kehitystasoon nähden sopiva aika olla erossa äidistään. Joidenkin mielestä viikko ei ole pitkä aika vauvalle, joidenkin mielestä on. Kukaan ei ole kuitenkaan sanonut, että pitäisi AINA olla paikalla. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää??

Sitten vastaukseesi siitä, minkälaisessa perheessä voi olla tuo mainittu 3-5 ensisijaista hoitajaa: kyllä nyt vedettiin ihan muutamien vuosikymmenien takaa tuo vertaus. Varmasti löytyy joku perhe, jossa ollaan työttömiä ja sattumalta vielä mummu asuu saman katon alla. Hei haloo, eikös tässä puhuta enemmän yleisesti kuin jostain sattumanvaraisista muinaisjäänteistä :) Eli kertokaa vain, missä OIKEASTI on edes tuo 3 ensijaista kiintymyssuhdetta. Eikö sitäpaitsi jo järki sano, että ensisijainen on ensisijainen, ja jos lapsi on toisen (useimmiten yhä äiti) kanssa 24 h ja isän kanssa 14 h arkipäivinä, niin jokin ero siinä kai on. Voisihan ajatella, että perheessä jossa on kaksi aikuista ja kaksi aikuista samassa taloudessa asuvaa lapsen sisarusta, niin kaikki olisivat muka ensisijaisia kiintymyssuhteita (jos ne vaikka kaikki ovat työttömiä ja joopatis joo). Uskokoon ken haluaa.

Lisäksi sille, joka lainasi tuota kaksplussan uutta tietoa: onko myös se tieto/joidenkin mielestä uskomus kumottu, että lapsen on hyvä olla erossa läheisimmistään ikävuosiensa verran päiviä/esim. vauvalla useampien tuntien verran? Jos sitä ei kumottu samalla kuin tuota teoriaa yhdestä ensisijaisesta kiintymyssuhteesta, niin eikös se sitten vaan hankaloita kaikkien elämää? Siis että kaikkien 3-5 ensisijaisen poissaolo yksittäinkin olisi traumaattista/haitallista?? Pieni pilke silmäkulmassa, mutta kertokaa nyt kuitenkin miten tämän selitätte itsellenne ja niille SAMANARVOISILLE muille kiintymyssuhteille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anteeksi jos tulee tuhat kertaa:
Nimim. alkaajokyllästyttämään: olemme hyvin eri maailmoista ja valitettavasti joudun heittämään pallon takaisin sinulle kysymyksesi suhteen. Mitä sinä tarkoitat tasa-arvolla? Minun mielestä se tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä, että olisimme mieheni kanssa prikulleen samanarvoisia kaikessa lapsen silmin, ja näin ei vain ole. Toinen on selkeästi hoivaavampi ja pehmeämpi (silittely, pussailu, imetys jo itsessään läheisyyden tuojana) ja toinen lapsenomaisesti reuhaava ja peuhaava ja enemmän rajoja asettava.

Sitten vastaukseesi siitä, minkälaisessa perheessä voi olla tuo mainittu 3-5 ensisijaista hoitajaa: kyllä nyt vedettiin ihan muutamien vuosikymmenien takaa tuo vertaus. Varmasti löytyy joku perhe, jossa ollaan työttömiä ja sattumalta vielä mummu asuu saman katon alla. Hei haloo, eikös tässä puhuta enemmän yleisesti kuin jostain sattumanvaraisista muinaisjäänteistä :)

En ole alkaa jo kyllästyttämään nimimerkki mutta kyllä tämä alkaa minuakin jo kyllästyttämään... No, kommentoin silti. Kuka määrittelee sen, että sinä, hoivaavampana osapuolena olet se ns. ykkönen. Voihan mieskin olla peuhaavampana ja rajoja-asettavampana osapuolena se ykkönen. Eikä hänelläkään hoivaaminen nyt varmaan puutu kokonaan vaikka hän ei niin hoivaavaiselta vaikuttaisikaan kuin sinä. Tässä tapauksessa SINÄ taas määrittelet sen, että SINUN tapasi hoitaa lasta on se, joka määrittää sinut lapsesi ykköshuoltajaksi. Kyllä, seuraavaksi vedät tuntimäärät keskusteluun, että sinähän tässä lapsesi kanssa hääräät tuntimäärällisesti eniten... Mikä on totta mutta ei pidä unohtaa, että todennäköisesti miehesi tulee säännönmukaisest joka päivä töistä ja siten vaikka tunnillisesti hän olisi vähemmän lapsesi kanssa, se yhdessä olo tapahtuu silti säännöllisesti päivittäin. Lapsesi tietää, että isä tulee kotiin. Vaikka häntä ei koko päivää näekään, niin silti isä tulee kotiin.

Ja tuohon toiseen lainattuun kohtaan... Jos teillä ei ole 3-5 ensisijaista hoitajaa, niin ei se tarkoita sitä, että se on joku muinaisjäänne. Sinulla on selkeästi hyvin omanapainen asenne tätä asiaa kohtaan. Kun TEILLÄ sinä olet ensisijainen hoitaja, niin kaikissa muissakin perheissä sen täytyy olla niin. Kun TEILLÄ ei ole monta hoitajaa lapsenne elämässä, niin kenelläkään muullakaan ei voi olla... Koita hyvä ihminen ymmärtää, että perheet on erilaisia. On perheitä, joissa vanhemmat ovat todellakin hyvin samalla viivalla lapsenhoitoasioissa. Huolimattakin siitä, että toinen mahdollisesti on kotona ja toinen ei. Sekin on pitkälti asennekysymys myös. On perheitä, joissa esim. isovanhemmat osallistuvat todella paljon lapsen hoitamiseen vaikka ei sama katon alla asutakaan ja siten heidät voidaan laskea siihen lukuun 3-5. Kyllä, se on edelleenkin mahdollista. Sinä olet asioista tiukasti sitä mieltä mitä olet. Ja saat ollakin. Mutta koita hyvä ihminen nostaa sitä katsetta sieltä omasta navasta ja siitä kirjatiedosta ylipäätään. Jokainen perhe on omanlaisensa ja elämä ei ole mustavalkoista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anteeksi jos tulee tuhat kertaa:
Sitten vastaukseesi siitä, minkälaisessa perheessä voi olla tuo mainittu 3-5 ensisijaista hoitajaa: kyllä nyt vedettiin ihan muutamien vuosikymmenien takaa tuo vertaus. Varmasti löytyy joku perhe, jossa ollaan työttömiä ja sattumalta vielä mummu asuu saman katon alla. Hei haloo, eikös tässä puhuta enemmän yleisesti kuin jostain sattumanvaraisista muinaisjäänteistä :) Eli kertokaa vain, missä OIKEASTI on edes tuo 3 ensijaista kiintymyssuhdetta.
Tota, jos et oo huomannut niin Suomen ulkopuolella on paikka, jota sanotaan "muuksi maailmaksi", ja siellä on vaikka mitä, mm. pieniä, tiiviitä heimoyhteisöjä ja sen semmoisia. Jos sanotaan että "nykyisen tieteellisen tiedon valossa tiedetään..." ei se tieto välttämättä rajoitu Suomeen. Päinvastoin, yleensä tieteellinen tieto on aika universaalia, ellei nyt tutkita paikallisia kulttuurisia tapoja ja sen sellaista.

Jauha minkä jauhat, mutta ap:n tapauksessa hän teki aika selväksi, että isä on lapselle yhtä läsnä arjessa kuin äiti, joten heillä voi aivan hyvin olla riittävän vahva kiintymyssuhde.
Välillä tuntuu että tää ketju on tosiaan sellaisten supermammojen narinaketju, jotka on omineet lapset itselleen kun "eihän se mies osaa", ja sen tuloksena mies viihtyy jo muualla paremmin kuin kotona, ja sitten voidaankin marttyroida siitä että en MINÄ vaan jättäisi lastani YKSIN, nih!
 
"Anteeksi jos tulee tuhat kertaa": Olen täsmälleen samaa mieltä. Minusta tässä on nyt ihan turha lähteä vetämään jotakin afrikkalaisheimoja mukaan tähän asiaan. Eiköhän pysytä tässä asiassa ihan Suomessa ja 2000-luvussa.

Minä uskoisin, että YLEISIN käytäntö on se, että äiti hoitaa lastaan tuntimääräisesti ehdottomasti eniten, vaikka lapsen isä ja vaikka mummokin olisivat lapsen elämässä päivittäin läsnä. Varmasti suurin osa isistä on lapsen kanssa niin paljon, että he ovat oppineet hoitamaan lasta hyvin. On tosi tärkeää, että lapsella on mahdollisuus kiintyä muihinkin kuin pelkästään äitiin. Minusta on kuitenkin äidin aseman vähättelyä, jos VAUVAN NÄKÖKULMASTA äidin asemaa ollaan laittamassa samaan sarjaan työssä käyvän isän tai päivittäin vierailevan mummon kanssa. Jos vauva on tottunut siihen, että äiti on 1-3 tunnin poissaoloja (esim. kauppareissu, kuntosalilla käynti) lukuunottamatta aina kotona, niin se äidin läsnäolo on nimenomaan se tukipilari, johon vauva nojaa. Vauvalle yhtäkkinen äidin katoaminen viikoksi ei ole mikään "tosta noin vaan" -juttu.

Minusta hurmosäidiksi tai supermammaksi haukkuminen on sitä, että halutaan pitää tiukasti kiinni omasta näkemyksestä edes yrittämättä ymmärtää toisenlaista tapaa ajatella. Jos on lukenut yhtään psykologiaa, niin tietää kyllä sen, että lapsen kolme ensimmäistä ikävuotta ovat se peruskivi, johon aikuisen ihmisen tunne-elämä perustuu pitkälti, sillä se luo pohjan sille, kokeeko aikuinen ihminen sen, että onko maailma turvallinen hyvä paikka vai ei.

En väitä, että viikon poissaolo tarkoittaisi mitään vakavaa aikuisena esiinpuhkeavaa masennusta. Minusta ei kannata kuitenkaan lähteä vähättelevästi haukkumaan niitä vanhempia, jotka kuitenkin haluavat kasvattaa lapsensa siten, että eliminoidaan vauvan elämästä järkyttäviä kokemuksia pois. Minäkin otan omaa aikaa päivittäin (esim. vauvan nukkuessa tai isän tullessa kotiin), jolloin harrastan esim. liikuntaa. Parisuhdettakin hoidetaan lasten mentyä nukkumaan. Koska lapsia on meille suotu jo kolme kappaletta, niin pois kodista ollaan vain silloin, kun koemme, että lapset ovat siihen riittävän kypsiä. Parisuhdettakin siis hoidetaan perheen ehdoilla. Pienen vauvan kanssa esimerkiksi mummo (tai maksullinen hoitaja) tulee hoitamaan lapsia alussa vain pari tuntia kerrallaan. Viikonloppureissuja tehdään sitten, kun nuorin lapsi on tosiaan jo 2-3 vuotta vanha (eli siis se suositus 1 yö per ikävuosi). Viikon reissuille otetaan lapset mukaan ja jos haluamme reissun olevan myös parisuhdeloma, niin silloin mukaan lähtevät myös isovanhemmat. Antakaa siis ihmisille myös mahdollisuus toteutta sellaista kasvatustapaa, jossa vanhemmat haluavat antaa lasten mielenterveyden, itseluottamuksen yms. seikkojen kehittymiseen riittävästi aikaa ilman, että heti halutaan leimata vanhemmat hurmoksellisiksi paatostelijoiksi.

Kyse ei edelleenkään ole miehen osaamattomuudesta hoitaa lasta, vaan siitä, että äidin asema vauvan silmissä on ylitse muiden. Erityisesti esikoislapsen kohdalla äidiksi kasvamisessa todella vaikeaa voi olla juuri vauvan valtavan suuri sitoutuminen äitiin. Olen itsekin kokenut sen. Ratkaisu irtiottoon ei ole siinä, että lähdetään viikoksi tai pariksi etelään, vaan siinä, että otetaan sitä omaa aikaa vähitellen säännöllisesti. Sillä tavoin kaikkien osapuolten etu toteutuu. Aika menee nopeasti ja niille 1-2 viikon reissuillekin pääsee, kunhan lapsi kasvaa.
 
Voi jeesus mikä keskustelu. Mikään ei tällä palstalla näköjään muutu. Aina löytyy ne samat mammat, jotka sädekehä pään päällä paasaavat kiintymyssuhdeteorioista.

Ensinnäkin: PSYKOLOGIAN TEORIAT EIVÄT OLE PYSTYNEET TODISTAMAAN ETTEI LAPSI PYSTYISI LUOMAAN KAHTA ENSISIJAISTA KIINTYMYSSUHDETTA. Eli näin ollen jos isä osallistuu lapsen hoitoon yhtä paljon tai lähes yhtä paljon kuin äiti, lapsi pystyy luomaan ensisijaisen kiintymyssuhteen myös isäänsä. Ja nyt en siis puhu ensimmäisistä vauvakuukausista, koska alkuperäinen kysyjän kohdalla lapsi on yli vuoden vanha.

Täällä kun joku väitti, että neuvolassa on kerrottu ettei lapsi saisi olla äidistään erossa yli 1 pvä jokaista vuotta kohden niin tuo oli väärää tietoa. Tuo sääntö pätee siis siihen jos lapsi on ULKOPUOLISELLA hoidossa. Isä ei ole ulkopuolinen, ei ainakaan meidän perheessä.

En ymmärrä tuota hinkua syyllistää äitejä ja työntää heitä vangeiksi omiin koteihinsa. Meillä lapset on päätetty hankkia yhdessä ja alusta lähtien on ollut selvää, että kummatkin heitä yhdessä hoidamme. Päivisin olen ollut lasten kanssa kotona, mutta iltaisin ja viikonloppuisin puolestaan lasten isä on hoitanut heitä enemmän. Säälin teitä jotka että osaa tai pysty olemaan erossa lapsistanne edes yhtä yötä (en nyt puhu vauvoista). Lapset ovat lainaa vain ja enemmin tai myöhemmin kaikki lentävät pois pesästä ja elämänne voi olla aika tyhjää sitten jos ei ole mitään muuta elämää enää jäljellä. Kannattaisi pitää huolta niistä kaverisuhteista, opiskeluista ja työelämästä ettei ihan tyhjän päälle putoa.

En muuta keksi kuin että syyllistäjät ovat itse tahtomattaan vankeina omassa kodissaan ja katkeruudessaan koittavat syyllistää muita äitejä omista menoista. Kas kun se on niin että meillä joillakin on muutakin elämää kuin äitiys vaikka se onkin se ensisijainen rooli. Koittakaa tekin etsiä elämässänne jotain muuta jolla päteä ettei sitä itsetuntoa tarvi yrittää nostaa muita äitejä parjaamalla. Sääliksi käy teitä.

Kaikkein naurettavin oli tuolla ensimmäisillä sivuilla ollut lainaus johonkin Freudin teoriaan 40-luvulta. Hohhoijaa, onneksi maailma on 40-luvulta muuttunut HIUKAN. Kannattaisi päivittää se kirjahylly, ihan vinkkinä vaan. Isien rooli lasten elämässä on ihan toinen nykypäivänä tai ainakin sen pitäisi olla. Jos elämässänne muutenkin sovellatte 40-luvun oppeja niin en yhtään ihmettele että kiellätte muita naisia lähtemästä matkalle itsekseen. 40-luvulla sellainen ei ollut tapana ja sitä kauhisteltiin, mutta onneksi nyt eletään 2000-lukua, naiset ovat täysipainoisesti mukana työelämässä ja isät lastensa elämässä.
 
(Meni viimeksi vähän eri nimimerkillä kun sekoitin lähettäjän ja otsikon.)

Kiitos nimimerkki Brravoo: kirjoituksesi todisti, että jotkut täällä ymmärtävät mitä itseyritän sanoa ja miten me "kotimme vankina olevat" yritämme perustella näitä asioita niille joiden mielestä haemme superäidin titteliä. Minusta äiti, joka MUUTAMAN vuoden ajan tinkii pitkistä lomista, ei ole superäiti, vaan lastaan ajatteleva NORMAALI äiti. Näitä matkustavia äitejä minulla ei ole mitään tarvetta lähteä kutsumaan haukkuma-/ironisilla nimityksillä, tehköön mitä tekee mutta kestäköön asiallisen keskustelun.

Tämän keskustelun keskeinen kysymys on se, että miksi tässä tapauksessa äidin ja tässä tapauksessa viikon poissaolo on vuoden ikäiselle lapselle epämiellyttävä kokemus. Ymmärrättekö te saivartelijat, että omaa aikaa voi ottaa muutenkin kuin lähtemällä viikoksi halpalomalle pitämään ystävyyssuhteita yllä?? Ymmärrättekö, että elämää on myös muunlainen oma aika, tai ihan se, että EI KAIPAA useiden päivien irtiottoja lapsen ollessa pieni. Miksi se on niin vaikeaa hyväksyä? Voisiko joku vastata tähän, olisin hyvin kiitollinen. Ja onko teidän mielestä äidin mielihalun varassa se, kuinka kauan hän voi olla lapsen luota pois, kun ette kerran usko näihin ihan fiksuihin suosituksiin? Eli jos äitistä tuntuisi, että kolmeksi viikoksi voisi lähteä huitelemaan, niin sekin olisi ok? Vuoden ikäinen ei joka tapauksessa viikon ajan muista äitiään, saati tajua että hän tulee takaisin, niin eikös se ole sitten ihan sama jos relaa kerralla vaikka kuukauden? Koska ikäväähän ei lasta kohtaan saa tuntea (?), sehän on heikkoutta ja superäitiyttä. Vaikkapa nimimerkki Voi teitä; sinä säälit äitejä jotka ei voi olla yhtä yötä erossa lapsestaan. Miksi ihmeessä säälit? Sellainen äitihän haluaa nimenomaan olla lapsensa luona, ja on siinä onnellinen. Ja sehän on sinulle liikaa.

Nimimerkille eri värejä; ymmärrän, minkälaisen mielikuvan olet minusta luonut, suotakoon se sinulle. Kyllä minun mielestä aika joka lapsen kanssa vietetään säännöllisesti, pitkälti määrittelee sen kuka on ensisijainen kiintymyksen kohde pienelle lapselle. Sinusta lapsen mummo voi olla veroisesi, jos hän käy joka päivä luonanne, minusta ei. Onko sinun lähipiirissäsi useitakin perheitä, joissa isovanhempi asuu tai muuten on 3-5 samanarvoista hoitajaa? Tämä jäi hieman auki vielä lytätessäsi minun mielipidettä siitä, että tuo ei ole VALLITSEVA käytäntö tänä päivänä. Toki on maailmassa perheitä jos jonkinmoisia, minä nyt satun puhumaan meidän kulttuuristamme.

Minuakin alkaa jo kyllästyttämään se, että täällä saa perustella näkemyksiään miten vain, ja silti jotkut poimivat vain tietyt asiat ja jättävät muut kohdat ilmeisesti lukematta. Olen kuitenkin iloinen siitä, että monet ajattelevat kuten itse ajattelen - siten tiedän, etten ole hysteerinen äiti vaan ihan normaali lastaan ajatteleva ihminen.

Minulla ei ole myöskään mitään sitä vastaan, että muut matkustelee, mutta tässä ketjussa haettiin ajatuksia ja mielipiteitä asiaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Teorioihin uskova/Anteeksi jos tulee tuhat kertaa:
Minusta äiti, joka MUUTAMAN vuoden ajan tinkii pitkistä lomista, ei ole superäiti, vaan lastaan ajatteleva NORMAALI äiti.

Entä 1-vuotiaan isä, joka tekee viikon matkan, ja on aktiivisesti läsnä lapsen elämässä?
 
Että ottaa päähän, kun täällä jankataan vain ÄIDEISTÄ ja ÄIDEISTÄ ikäänkuin ISÄÄ ei olisi lapsen elämässä ollenkaan!! Oletteko jostain keskiajalta kummunneet tänne kirjoittamaan vai elättekö oikeasti 2000-lukua?? Jos lapsella on ensisijainen kiintymyssuhde paikalla (eli lasta yhtä paljon äidin kanssa hoitanut isä) äidin YHDEN ulkomaanmatkan ajan niin mitä hittoa vauriota siitä voi silloin lapselle tulla?? Teidän pitää oikein väkisin vääntää ja kääntää asioita niin että pääsette syyllistämään ja kiillottamaan omaa sädekehäänne.

Sinä teorioihin uskova: Onko sinun puolestasi ihan mahdotonta ymmärtää, että joku äiti haluaa lähteä matkalle ystävien kanssa vaikka lapsi on alle rippikouluikäinen?? Onko se ihan mahdotonta ymmärtää, että on erilaisia äitejä ja erilaisia perheitä ja lapsella on silti hyvä olla vaikka äiti ei ripustaudukaan pakkomielteenomaisesti lapsen kaulaan kiinni? Onko sinun mahdotonta ymmärtää, että joissain perheissa isä saattaa olla lapselle ihan yhtä läheinen tai läheisempikin kuin äiti ja osata ja haluta pitää lapsesta hyvä huoli äidin matkan ajan? Ja että vaikka äiti päättäisi lähteä matkalle se ei tarkoita sitä etteikö hän rakastaisi lastaan paljon ja etteikö hänellä olisi lastaan ikävä, mutta että hän siitä huolimatta haluaa ja mies jopa päästää hänet lähtemään?

Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin taas alat paasaamaan omaa paremmuuttasi.

Ja mitä tulee tuohon neuvolan suositukseen lapsen hoitoonjättämisestä niin onko sinun ihan mahdotonta ymmärtää, että sillä tarkoitetaan lapsen jättämistä ulkopuoliselle hoitoon? Kyse ei ollut äidistä ja lapsesta vaan lapsen erossaolosta ensisijaisiin kiintymyksenkohteisiin eli ainakin meidän perheessä äitiin JA isään? Minä en ole sanonut etten uskoisi tuohon suositukseen vaan sanoin, että se on esitetty täällä väärin. Lue ennenkuin saarnaat!
 
Pakostakin näitä lukiessa tulee mieleen, että se koira älähtää johon kalikka kolahtaa...

Mielestäni nimimerkki teorioihin uskova ei todellakaan ole väittänyt että äidin pitäisi olla kotona kunnes lapsi on rippikouluikäinen, eikä hän myöskään ole paasannut omaa paremmuuttansa. Ihan asiallisesti hän on tuonut mielipiteitään julki, mutta hänen saamansa vastaukset ovat olleet todella liioittelevia.

Brravoon kirjoitus oli erinomainen, kiitos siitä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja hehhehheh:
Pakostakin näitä lukiessa tulee mieleen, että se koira älähtää johon kalikka kolahtaa...

No tietenkin, siinä mielessä että joissain perheissä isä on aktiivisesti mukana vauvan hoidossa, jopa niin aktiivisesti että äiti voi huoletta tehdä pienen reissun joutumatta pelkäämään lapsen hyvinvoinnin puolesta. Älähdys johtuu siitä, että tällainen tasa-arvoista vanhemmuutta harjoittavan perheen toimintatapa yritetään vääntää täällä jonkinlaiseksi lapsen heitteillejätöksi.

Teoriat ovat teorioita, ja jos teillä isi on pelkästään lasten leikittäjä, ei hoivaaja, on turha olla tietävinään että asia on samoin kaikissa muissakin perheissä.
 
Kyllä vahvasti tuntuu siltä ettei "Voi teitä!" -kirjoittajalla ole kaikki ihan kondiksessa... kun ei pysty asiallisesti ottamaan osaa keskusteluun. Mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia ja eri tasoisia, että ei voi mitään... on jo lähinnä huvittavaa, miten joku alkaa jo sääliä "kotiinsa vangiksi haluavia" äitejä. Voi tietysti olla, että tämä kirjoittaja tuntee jonkun tällaisen tapauksen. Itse olen seurannut läheltä tällaista tapausta, tai siltä se ainakin tuntuu, että ns. lapsia "syytetään" siitä ettei pääse mihinkään voi harrastaa ym. kun mielestäni se on tässä tapauksessa riippunut omasta aloitteesta ja halusta. MUTTA ainakin noin kaksikymmentä lähipiirissäni olevaa pienen lapsen äitiä on onnellisesti kotona "vankeina" eivätkä ole olleet vielä yksin reissussa ilman lasta, eipä ole kukaan edes puhunut että haluaisi reissuun ilman lasta. Mielestäni nämä perheet ovat melko onnellisia ja heillä on suht aktiivinen elämä ihan lähipiirissä... sorry vaan mutta tällaisiakin löytyy ;)
 
Otan kantaa tähän keskusteluun sen verran, että minulla 10 kk tyttö ja ei tulisi mieleenikään lähteä viikoksi lomalle ilman perhettä. Mutta syynä on lähinnä se, että tiedän, että itse en kestäisi olla viikkoa erossa lapsestani ainakaan tässä vaiheessa. Yhtään en epäilisi sitä etteikö lapseni pärjäisi hyvin isänsä kanssa ja jotenkin traumatisoituisi tästä erosta. Meillä nimittäin tosiaan ollaan hyvin tasavertaisia sekä hoivaajina että leikittäjinä. Ajallisesti tietenkin minä olen enemmän lapseni kanssa mutta nyt kun isä on ollut kohta viisi viikkoa kesälomalla, on hän hoitanut ja hoivannut lastamme paljon enemmän tänä aikana kuin minä. Muutenkin hän töistä tullessaan hoitaa lastamme kaikki ilta-ajat ja viikonloput ovat lapsemme ja hänen aikaansa. Ihan varmasti isä on lapselleni ihan yhtä tärkeä kuin minä.

Pointtina tässä on se, että vaikka minä olen se joidenkin mielestä ns. normaali äiti, joka ei omia viikon mittaisia lomia kaipaa, niin silti en tosiaankaan tuomitse niitä äitejä, jotka niitä lomia ottavat. Nämä asiat todellakin ovat ihan perhekohtaisia. Nykyään onneksi löytyy jo niitä perheitä, joissa on olemassa muitakin vanhempia lapselle kuin se äiti. Ja tällä siis tarkoitan sitä, että isä on läsnä henkisesti ja fyysisesti mahdollisimman paljon ja että hänen annetaan osallistua lapsen hoitoon. Siten lapsi pystyy luomaan enemmän kuin sen yhden ylitse muiden olevan kiintymyyssuhteen. Koska se tosiaan on mahdollista uusien tutkimusten mukaan, halusitte sitä tai ette...

 

Yhteistyössä