syyllistämistä matkalle lähtemisestä

[jotain jokaiselle]

Tuntuu vain hyvältä, että on olemassa näitä "teorioita" ja saa niistä tukea oikeille ratkaisuille elämässään

Ja vielä parempi juttu on, että jos ns. normaalin rajoissa mennään (siis ei mitään päihdeongelmia tms), niin kuka tahansa pystyy löytämään omia mielipiteitään tukevia tutkimustuloksia

 

[Teorioihin uskova]

Siis et voisi jattaa lastasi isansa hoitoon viikoksi? miksi et?

Suuntasit kai edellä kysymyksesi nimimerkille "En lähtis", mutta vastaanpa kuitenkin:

En voisi jättää vuoden ikäistä lasta isälleen hoitoon viikoksi, koska uskon siihen, että lapsi on stressaantunut ja hätääntynyt kun ei pysty äitiään muistamaan noin pitkää aikaa. En halua tarpeettomasti tuottaa lapselle sellaista stressikokemusta, vaan lähden mieluummin a) lapsen kanssa reissuun b) teen esim. yhden päivän reissun c) teen tuon viikon reissun lapsen ollessa esim. viiden, kuuden, seitsemän vuoden ikäinen, riippuen siitä miltä lapsesta tuolloin tuntuu.

Kysymys sinulle; miksi sinä jättäisit vuoden ikäisen lapsen, vaikka useat ammattilaiset vastaisivat kysymykseen niinkuin edellä on lainattu erään ammattilaisen vastausta: vielä ei ole noin pitkän reissun aika.

MIKSI? Jos et ole kuoleman väsynyt ja uupunut, niin miksi lapsen tunteet eivät vaikuta päätökseesi? Lapsen tunteita ei välttämättä pysty kovinkaan paljon kysymään vielä yhden vuoden iässä -tästäkin syystä on minusta fiksumpaa uskoa, että lapsi on onneton kun ei tajua missä äiti on kuin uskoa, että lapselle ei tule murhetta poissaolosta lainkaan. Mihin matkustava äiti sitten uskoo, jos ei ammattilaisten suosituksiin? Niin, maalaisjärkeen, mutta maalaisjärkeäkin on hyvin monenlaista. Minun maalaisjärkeni sanoo, että lapsi kyllä kaipaa äitiään ja ahdistuu poissaolosta.

Itse olen jättänyt väliin useamman ilmaisen ulkomaanmatkan, ja tyydyn haaveilemaan matkasta esim. 3 vuoden kuluttua kun lapseni on viiden, kuuden ikäinen. Tämä liittyen siihen, että tätä mieltä olisivat vain ne, jotka ei muutenkaan voi matkustaa.
Nyt saan syytteen oman sädekehäni kiillottamisesta, mutta olkoon se niin


Ja edelleenkin -en usko että lapsen elämä menee pilalle, en usko että lapsi saa aivovaurion niinkuin joku kirjoitti. Siis aivan uskomatonta, minkälaisia vertauksia peliin heitetään, vaikka jotkut haluavat vain keskustella. Aivovauriot, sekakäyttäjät? Kuka tässä sitten liioitteleekaan, matkustamisen puolustajilla tuntuu olevan tarve käyttää hyvin provosoivia ilmauksia vielä vihjaten, että nämä olisivat ei-matkustavien ajatuksia.

 

[hyvä ap!!]

Hyvä ap! Kiva, että olet voinut nauttia matkasta. Varmasti lapsesi on ollut hyvässä hoidossa enkä usko, että on asiasta mitenkään traumatisoitunut.

 

[ap.]

Palasin siis kotiin eilen enkä huomannut lapseni käytöksessä juurikaan mitään sen ihmeempää. Lapsi reagoi minuun aika lailla samalla tavalla kuin kotona ollessani, kun olen hetken pois ja palaan takaisin hänen luokseen. Ei todellakaan vierastanut eikä huutanut isänsä perään tämän poistuessa lähettyviltä hetkeksi aikaa. Iltapuuhat tein lapsen kanssa, kuten aina ennenkin ja kaikki sujui kuten aina ennenkin. Itsestä vain tuntui, että lapsi on kasvanut ja muuttunut hurjasti muutamassa päivässä ja oppinut paljon uusia asioita.

 

[Ulkonainen]

Eli loppu hyvin kaikki hyvin! Luultavasti ero oli vain positiivinen juttu lahentaen isaa ja lasta entisestaan ja sina sait ansaitun rentoutumisloman.

 

[Nii-in]

Tätä keskustelua sivusta seuranneena jäi päällimmäiseksi vaikutelma etteivät monetkaan äidit usko että isä olisi vanhempana ja hoivaajana yhtä hyvä kuin äiti. Isille jätetään jonkinlainen toisarvoinen leikittäjän rooli ja äidin asemaa "ykkösvanhempana" korostetaan. Isät eivät synnytä eivätkä imetä mutta muuten he voivat olla vanhempina ihan yhtä rakastavia ja huolehtivia kuin äiditkin eikä lapsi varmasti saa traumaa viettäessään paljon aikaa isänsä kanssa. Minkälaisia lapsia kasvaa perheissä joissa vanhemmat eivät kunnioita ja arvosta toisiaan?

 

[Cindy-82]

Minä ainakin todellakin arvostan miestäni ja pidän häntä tasavertaisena vanhempana, mutta koska olen äitiyslomalla kotona lapsen kanssa ja mieheni on viikot töissä, olen enemmän läsnä lapsen arjessa ja huomannut, että viimekädessä olen lapselleni se kaikista paras lohduttaja. Meillä siis jo arki pakottaa asetelman tälläiseksi. Silti ollaan molemmat varmasti yhtä rakkaita lapselle, mutta toinen voi olla turvallisempi eri tilanteissa.

 

[Teorioihin uskova]

Minä ainakin todellakin arvostan miestäni ja pidän häntä tasavertaisena vanhempana, mutta koska olen äitiyslomalla kotona lapsen kanssa ja mieheni on viikot töissä, olen enemmän läsnä lapsen arjessa ja huomannut, että viimekädessä olen lapselleni se kaikista paras lohduttaja. Meillä siis jo arki pakottaa asetelman tälläiseksi. Silti ollaan molemmat varmasti yhtä rakkaita lapselle, mutta toinen voi olla turvallisempi eri tilanteissa.

Aivan näin. Eipä ole tähän juurikaan lisättävää. Itsekin arvostan miestäni ja mielestäni hän on täydellinen isä. SILTIKIN tiedostan, että pienellekään lapselle suhde vanhempiin ei ole identtinen. Kyllä ihmettelen, jos löytyy sellainen perhe jossa näin olisi. Mutta taas tullaan näihin kasvatusteorioihin; lapsi ei kaikkien mielestä siis muodosta ensisijaista kiintymyssuhdetta yhteen ihmiseen. Fine.

Vielä nimimerkille Nii-in: meillä selvästi enemmän mies leikkii, riehuu ja temmeltää lapsen kanssa. Hän osaa jotenkin paljon aidommin heittäytyä mukaan noihin touhuihin. Minulle taas on luontaisempaa hellittely ja paapominen kuin miehelleni, eikä meille näiden piirteiden tunnustaminen ole ongelma. En tiedä, miksi haluat kirjoittaa "eikä lapsi varmasti saa traumaa viettäessään paljon aikaa isänsä kanssa" kun keskustelun pointti on ollut: miksi lapsi saisi traumoja/kärsisi ollessaan erossa äidistään.

Ymmärrätkö eron?

 

[Nii-in vastaa]

Teorioihin uskova: ymmärrän toki eron. Mutta esim. Kaksplus-lehden numerossa 6/2009 luki näin: "Arkiajattelussa elää vahvana uskomus että lapsi voi kiintyä vain yhteen hoitajaan. Tällä myös perustellaan äidinhoivan ensisijaisuutta. Lasten kiintymyssuhteita tutkinut professori Maarit Silvén kumoaa uskomuksen vanhentuneena. - Tämänhetkisen tieteellisen tiedon valossa lapsi voi kiintyä jopa 3-5 aikuiseen, joiden kanssa hän on arjessa tekemisissä."

Vaahdottaisiinko täällä samalla tavoin jos isä lähtisi viikon työmatkalle ja äiti olisi kahdestaan lapsen kanssa kotona? Epäilenpä. Tietenkin lapsi tulee läheiseksi sen ihmisen kanssa, joka eniten hoitaa häntä, mutta ei se vähennä muiden läheisten ihmisten arvoa ja merkitystä hoitajina. Eikös itselläsi ollut perimmäisenä ajatuksena että ero äidistä traumatisoi lapsen vaikka hoitajana olisi isä? Onko tämä käsityksesi tasa-arvoisesta vanhemmuudesta?

 

[äiti on aina äiti]

kyllä lapsi aina äitiään kaipaa

 

[äly hoi]

kyllä lapsi aina äitiään kaipaa

Voi jee mikä kommentti... No ei kai sitä kukaan olekaan kieltänyt.

 

[turvallisuus riittää]

kyllä lapsi aina äitiään kaipaa

Joissain tapauksissa on kylläkin vaikuttanut siltä, että äiti kaipaa enemmän kuin lapsi

 

[Kokemuksen syvä rintaääni]

Kuulkaas nyt. Ei lapsi mene rikki tai saa traumoja siitä, etä äiti vähän lomailee ja voi hyvin ja jaksaa taas hoitaa lastaan. (ja miestään )

Minä olen reissannut paljon, myös yhdessä mieheni kanssa, jolloin lapsilla (3) on ollut jopa täysin ulkopuolinen hoitaja, ei siis mummu tms. Tämä siitä syystä, että olen joutunut mukaan edustamaan. Ja kun oli kutsuttu mukaan asiakkaat vaimoineen, oli myös emännän (siis minun) oltava paikalla, ja usein olimme ulkomailla. Pisimmät matkat olivat kolmeviikkoisia ulottuen toiselle puolelle maapalloa. Tällöin kyllä oli mummu lasten kanssa. Mutta vieraiden hoivissa olivat muutaman päivän -1 viikon matkojen ajan.

Ja hyvällä mallatunnolla voin sanoa, että kaikista kolmesta kasvoi täysipäisiä, fiksuja ja menestyviä, nyt jo kaikki nuoria aikuisia. avioliittomme voi hyvin kaikkien näiden vuosien jälkeen ja suhteet aikuisiin lapsiimme ovat hyvät ja lämpimät.

 

[Pointti]

Voisikos olla niin, että niillä lapsilla ja äideillä, joiden perheissä lapsia ei jätetä ilman äitejä/vanhempia lomamatkojen ajaksi, olisi muutenkin paljon läheisemmät suhteet ja jo sen takia matkalle lähteminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta äideistä?

Tuli vaan mieleeni kun ajattelen omaa tilannettani. Itse en voisi kuvitellakkaan lähteväni viikoksi lapseni luota, eikä kyllä miehenikään halua missään nimessä olla kuin maksimissaan pari päivää pois työmatkojen takia. Meillä lapsi on vielä alle vuoden ja ollaan hyvin tiiviisti yhdessä, otetaan hänet mukaan lähes joka paikkaan ja kotonakin ollaan paljon sylikkäin ja nukutaankin perhepedissä.

Sitten taas kun vertaan niihin ystäviin, jotka lähtevät matkoille hyvällä omallatunnolla, niin tuntuu, ettei heillä muutenkaan ole ihan niin läheiset välit lapsiinsa. Lapset saattavat jo hyvin pieninä vauvoina nukkua omissa huoneissaan ja ovat paljon hoidossa jne.

En tarkoita nyt tällä todellakaan, että toiset rakastavat lapsiaan vähemmän, vaan elämä on muuten erilaista, ei ehkä ihan niin "ripustautuvaa" kuin esim. meillä, ja siksi vanhemmat raaskivat jättää lapset hoitoon pitkiksi ajoiksi.

Ja edelliselle:tuskin kukaan väittää, että noista reissuista nyt ikuiset arvet jää ja etteikö lapsista silti voisi kasvaa täysipäisiä, fiksuja jne., mutta uskonpa, että kyllä pieni lapsi vanhempiaan kolmen viikon reissujen aikana ikävöi todella kovastikin ja se sen hetkinen tuska voi olla kovakin, vaikka se ei ikuisia traumoja jättäisikään. Jos ei ikävöi, niin silloin koko suhteessa on jo jotain pielessä.

Itse muistan vieläkin kun pienenä roikuin äitini ja isäni lahkeissa ja itkin, kun he olivat lähdössä vaikka vain illaksi pois ja jäimme siskojen ja hoitajan kanssa kotiin. Ei jäänyt traumoja, mutta ikävän muistan hyvin. Olen nyt 27-vuotias.

Nyt aikuisena ollessani äitini kertoi itkeneensä ikäväänsä kun he lähtivät ensimmäiselle viikonloppulomalle isäni kanssa kun me olimme pieniä. Ehkäpä olen perinyt äitini luonteen. Lapsissakin voi olla eroja, toiset ikävöi rajusti ja toiset eivät näytä sitä lainkaan, mutta uskon, että jokainen lapsi ikävöi vanhempiaan, jos kaikki suhteessa on hyvin.

 

[Ulkonainen]

Mielestani taas tekee hyvaa myos isalle viettaa aikaa kahdestaan vauvan kanssa vahan pidempi putki. Itse ajattelen etta se aika lahentaa perhetta entisestaan. Ajattelen etta pienella perheellamme on hyvinkin laheiset suhteet, mutta silti minulle ei ole vaikeaa ottaa omaa aikaa ja lahtea vaikka viikon lomalle ystavien kanssa, ottaen tietysti huomioon etta joko isa tai isovanhemmat hoitavat pienokaista.

Se on kylla totta etta en osaa "ripustautua" vauvaan, minulla oli ja on edelleenkin oma elamani johon kuuluu ainoastaan aikuisten juttuja. Mutta tassa ripustautumisessa ei olekaan kyse vauvan ikavasta vaan aidin ikavasta .

 

[Pointille]

Voisikos olla niin, että niillä lapsilla ja äideillä, joiden perheissä lapsia ei jätetä ilman äitejä/vanhempia lomamatkojen ajaksi, olisi muutenkin paljon läheisemmät suhteet ja jo sen takia matkalle lähteminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta äideistä?

Tuli vaan mieleeni kun ajattelen omaa tilannettani. Itse en voisi kuvitellakkaan lähteväni viikoksi lapseni luota, eikä kyllä miehenikään halua missään nimessä olla kuin maksimissaan pari päivää pois työmatkojen takia. Meillä lapsi on vielä alle vuoden ja ollaan hyvin tiiviisti yhdessä, otetaan hänet mukaan lähes joka paikkaan ja kotonakin ollaan paljon sylikkäin ja nukutaankin perhepedissä.

Sitten taas kun vertaan niihin ystäviin, jotka lähtevät matkoille hyvällä omallatunnolla, niin tuntuu, ettei heillä muutenkaan ole ihan niin läheiset välit lapsiinsa. Lapset saattavat jo hyvin pieninä vauvoina nukkua omissa huoneissaan ja ovat paljon hoidossa jne.

Mitenköhän se vaikuttaa mitenkään lapsen ja vanhemman suhteen läheisyyteen missä lapsi nukkuu?

 

[parempi itkeä ja kiukuta]

Eikös se ollut juuri se "pahempi" vaihtoehto, että lapsi ei näytä vanhemman pitkän poissaolon jälkeen tunteitaan mitenkään erityisen selkeästi (esim. kiukkua/itkua), että tällaisessa tilanteessa lapsi on "tyytynyt kohtaloonsa" ja on tukahduttanut tunteensa, mikä ei ole hyväksi lapsen psyykelle ja voi johtaa traumojen syntyyn. Jos taas ap:n lapsi olisi näyttänyt jotenkin selvästi, että oli kiukkuinen tai pettynyt äidin poissaoloon, niin se olisi se "parempi" reaktio lapsen psyyken/traumallisuuden kannalta. No, vanhempia on erilaisia ja niin niistä lapsistakin kasvaa erilaisia...

 

[Pointti]

Mitenköhän se vaikuttaa mitenkään lapsen ja vanhemman suhteen läheisyyteen missä lapsi nukkuu?

[/quote]

Siten, että pieni lapsi on riippuvainen vanhempiensa läheisyydestä, eikä se läheisyydentarve lakkaa yöksi. Siksi itse kannatan perhepedissä, tai ainakin samassa huoneessa nukkumista. Tiedän kyllä, että on myös lapsia, jotka nukkuvat paremmin omassa huoneessaan, tai ovat ainakin tottuneet siihen.

 

[Teorioihin uskova]

Vaahdottaisiinko täällä samalla tavoin jos isä lähtisi viikon työmatkalle ja äiti olisi kahdestaan lapsen kanssa kotona? Epäilenpä. Tietenkin lapsi tulee läheiseksi sen ihmisen kanssa, joka eniten hoitaa häntä, mutta ei se vähennä muiden läheisten ihmisten arvoa ja merkitystä hoitajina. Eikös itselläsi ollut perimmäisenä ajatuksena että ero äidistä traumatisoi lapsen vaikka hoitajana olisi isä? Onko tämä käsityksesi tasa-arvoisesta vanhemmuudesta?

Heippa,

En ole mielestäni väittänyt, että lapsi varmuudella saa trauman äidin poissaolosta. Itse vain uskon, että lapselle on ahdistavaa ja stressaavaa, kun ei tiedä mihin se yksi tärkeimmistä (sanotaan nyt näin diplomaattisesti ) on kadonnut. Varmasti joku voi saada traumankin -vaikka en edes osaa määritellä mitä tuo sana oikeasti pitää sisällään.

Mielestäni vanhemmuus ei ole tasa-arvoista, enkä ajattele tuota asiaa tasa-arvon kannalta. Uskon, että kuten ihmissuhteet yleensäkin, myös lapsen suhde eri ihmisiin on erilainen. Toki isä ja äiti ovat molemmat hyvin, hyvin tärkeitä, mutta meillä ainakin suhde äitiin ja isään on erilainen. Kyllä kuitenkin pitäisin huonona ideana myös isän katoamista viikoksi tai pidemmäksi ajaksi. Meillä myös isä ajattelee niin, eikä ole tällaista asiaa tarvinnut miettiä. Minkälaisessa perheessä lapsella voi olla kolme-viisi ensisijaista hoitajaa, joista äiti ja isä ei muka olisi ylitse muiden? Ihan mielenkiinnosta kysyn, en piruillakseni.

Minusta on hassua, että aina kaikkeen joku vetää tuon "minun lapsistakin kasvoi aivan normaaleja, vaikka....." -selityksen. Kyllähän orvoksi joutuneesta lapsestakin voi kasvaa aivan normaali, eikä se tarkoita sitä, että lapsi ei olisi kärsinyt. Anteeksi jo etukäteen tämä raflaava vertaukseni, en muutakaan keksinyt.

 

[alkaajokyllästyttämään]

Heippa,

En ole mielestäni väittänyt, että lapsi varmuudella saa trauman äidin poissaolosta. Itse vain uskon, että lapselle on ahdistavaa ja stressaavaa, kun ei tiedä mihin se yksi tärkeimmistä (sanotaan nyt näin diplomaattisesti ) on kadonnut. Varmasti joku voi saada traumankin -vaikka en edes osaa määritellä mitä tuo sana oikeasti pitää sisällään.

Mielestäni vanhemmuus ei ole tasa-arvoista, enkä ajattele tuota asiaa tasa-arvon kannalta. Uskon, että kuten ihmissuhteet yleensäkin, myös lapsen suhde eri ihmisiin on erilainen. Toki isä ja äiti ovat molemmat hyvin, hyvin tärkeitä, mutta meillä ainakin suhde äitiin ja isään on erilainen. Kyllä kuitenkin pitäisin huonona ideana myös isän katoamista viikoksi tai pidemmäksi ajaksi. Meillä myös isä ajattelee niin, eikä ole tällaista asiaa tarvinnut miettiä. Minkälaisessa perheessä lapsella voi olla kolme-viisi ensisijaista hoitajaa, joista äiti ja isä ei muka olisi ylitse muiden? Ihan mielenkiinnosta kysyn, en piruillakseni.

Minusta on hassua, että aina kaikkeen joku vetää tuon "minun lapsistakin kasvoi aivan normaaleja, vaikka....." -selityksen. Kyllähän orvoksi joutuneesta lapsestakin voi kasvaa aivan normaali, eikä se tarkoita sitä, että lapsi ei olisi kärsinyt. Anteeksi jo etukäteen tämä raflaava vertaukseni, en muutakaan keksinyt. [/quote]

Mitä tarkoitat kun sanot, ettei vanhemmuus ole tasa-arvoista? Kyllä, ihmissuhteet eri ihmisten välillä ovat erilaisia, muttei se tarkoita etteikö ne voisi olla tasa-arvoisia. Myös vanhempien suhteet eri ikäisiin omiin lapsiinsa (esikoiseen, keskimmäiseen, kuopukseen) ovat erilaisia, mutta (toivottavasti!) kuitenkin tasa-arvoisia.
Sitten kysymykseesi, millaisessa perheessä lapsella voisi olla esim. kolme ensisijaista hoitajaa. Esimerkiksi perheessä jossa molemmat vanhemmat ovat työttmänä (valitettavasti tällä hetkellä ei kovin harvinaista) ja perheessä asuu myös esim. isoäiti (tällä hetkellä kylläkin aika harvinaista). Mutta esim. juuri työttömässä perheessä, tai perheessä jonka vanhemmat ovat yrittäjiä ja molemmat tekevät työtänsä kotoa käsin ja samalla osallistuvat tasa-arvoisesti lasten hoitoon. Se on tietysti perheen sisäinen asia millaiset roolit perheessä on: joissain perheessä äiti omii vauvan/lapsen isälleen, jolloin isälle jääkin vain statistin rooli lapsen kasvatuksessa. Ilman muuta tällaisessa tapauksessa lapselle on kova paikka jos äiti lähtee viikoksi pois. Mutta perheessä, jossa isä osallistuu saman verran/lähes samanverran lapsen hoitoon ja kasvatukseen kuin äiti ei ole tätä vaaraa. Miksi olisi???! Uskokaa nyt hyvät naiset, te ette ole ainoita oikeita hoitajia lapsillenne, miehenne (lasten isät) pystyvät ihan samaan kuin te! (Jos te sen sallitte ja jos he vain haluavat.)
Ja sitten viimeiseen viittaukseesi. Kuten jo itse totesit, se on todella huono. Itseasiassa aivan ala-arvoinen viitata äidin viikon poissaoloa orpouteen siinä tilanteessa kun lasta hoitaa lapselle tärkeä ja rakas isä! Millaisiahan tutkimustuloksia saataisiin, kun tutkittaisiin perheitä, joissa äidit ovat "kaapanneet" lapset itselleen ja pitävät itseään huomattavasti tärkeämpänä lapsilleen kuin miestänsä. Mitenhän tämä vaikuttaa 1) Lapsen ja isän suhteeseen 2) Naisen ja miehen parisuhteeseen 3) Lapselle kehittyviin roolimalleihin tasa-arvoisuudesta ?

Lopettakaa jo se hitonmoinen keuhkoaminen siitä, ettei lapsen isä pysty hoitamaan OMAA lastaan ilman, ettei lapsi saisi siitä traumoja. Kyllä pystyy!!!

 

[alkaajokyllästyttämään]

Edelliseen tuli lainaus jotenkin oudosti. Eli tässä vastine:


Mitä tarkoitat kun sanot, ettei vanhemmuus ole tasa-arvoista? Kyllä, ihmissuhteet eri ihmisten välillä ovat erilaisia, muttei se tarkoita etteikö ne voisi olla tasa-arvoisia. Myös vanhempien suhteet eri ikäisiin omiin lapsiinsa (esikoiseen, keskimmäiseen, kuopukseen) ovat erilaisia, mutta (toivottavasti!) kuitenkin tasa-arvoisia.
Sitten kysymykseesi, millaisessa perheessä lapsella voisi olla esim. kolme ensisijaista hoitajaa. Esimerkiksi perheessä jossa molemmat vanhemmat ovat työttmänä (valitettavasti tällä hetkellä ei kovin harvinaista) ja perheessä asuu myös esim. isoäiti (tällä hetkellä kylläkin aika harvinaista). Mutta esim. juuri työttömässä perheessä, tai perheessä jonka vanhemmat ovat yrittäjiä ja molemmat tekevät työtänsä kotoa käsin ja samalla osallistuvat tasa-arvoisesti lasten hoitoon. Se on tietysti perheen sisäinen asia millaiset roolit perheessä on: joissain perheessä äiti omii vauvan/lapsen isälleen, jolloin isälle jääkin vain statistin rooli lapsen kasvatuksessa. Ilman muuta tällaisessa tapauksessa lapselle on kova paikka jos äiti lähtee viikoksi pois. Mutta perheessä, jossa isä osallistuu saman verran/lähes samanverran lapsen hoitoon ja kasvatukseen kuin äiti ei ole tätä vaaraa. Miksi olisi???! Uskokaa nyt hyvät naiset, te ette ole ainoita oikeita hoitajia lapsillenne, miehenne (lasten isät) pystyvät ihan samaan kuin te! (Jos te sen sallitte ja jos he vain haluavat.)
Ja sitten viimeiseen viittaukseesi. Kuten jo itse totesit, se on todella huono. Itseasiassa aivan ala-arvoinen viitata äidin viikon poissaoloa orpouteen siinä tilanteessa kun lasta hoitaa lapselle tärkeä ja rakas isä! Millaisiahan tutkimustuloksia saataisiin, kun tutkittaisiin perheitä, joissa äidit ovat "kaapanneet" lapset itselleen ja pitävät itseään huomattavasti tärkeämpänä lapsilleen kuin miestänsä. Mitenhän tämä vaikuttaa 1) Lapsen ja isän suhteeseen 2) Naisen ja miehen parisuhteeseen 3) Lapselle kehittyviin roolimalleihin tasa-arvoisuudesta ?

Lopettakaa jo se hitonmoinen keuhkoaminen siitä, ettei lapsen isä pysty hoitamaan OMAA lastaan ilman, ettei lapsi saisi siitä traumoja. Kyllä pystyy!!!

 

[rautalankaa]

Minkälaisessa perheessä lapsella voi olla kolme-viisi ensisijaista hoitajaa, joista äiti ja isä ei muka olisi ylitse muiden? Ihan mielenkiinnosta kysyn, en piruillakseni.

Ensinnäkin on fakta, että se hoitaja, joka on ylitse muiden, ei_voi_olla 100% läsnä aina ja iäti lapsen elämässä. Niitä eroja, oli ne sitten lyhyitä tai pitkiä tulee olemaan.

Toisekseen vaikka se läheisin hoitaja ei olisikaan läsnä, lapsi voi tukeutua siinä ikävässään siinä kakkosena, tahi kolmosena ranking listalla olevaan hoitajaan ja siten selvitä tästä traumaattisesta kokemuksesta ilman traumaa. Totta kai lapsi ikävöi. Se on ihan normaalia ja niin asian kuuluukin olla. Mutta pointtinahan mun mielestä onkin se, että miten hän ikävästään selviää. Ja luulen, että varsin hyvin selviää, jos lapsi on tottunut elämässään muutenkin siihen, että hänen elämässään on muitakin rakkaita ja läheisiä hoitajia. Siten se ero siitä ykkossijalla olevasta hoitajasta ei ole lähllekään niin dramaattinen kuten täällä jotkut haluavat uskoa.

 

[Pointille]

Kyllä pienen lapsen läheisyyden ymmärrän. Mutta ethän voi tosissasi yleistää että lasten, jotka eivät nuku perhepedissä tai joiden vanhemmat kävyät välillä tuulettumassa, suhde olisi jotenkin vähemmän läheinen kuin sinun ja lastesi välinen koska sinusta vain tuntuu siltä?

Kannattaa muistaa että perheet ovat erilaisia.

 

[ihan samaa mieltä]

Mutta ethän voi tosissasi yleistää että lasten, jotka eivät nuku perhepedissä tai joiden vanhemmat kävyät välillä tuulettumassa, suhde olisi jotenkin vähemmän läheinen kuin sinun ja lastesi välinen koska sinusta vain tuntuu siltä?

Kannattaa muistaa että perheet ovat erilaisia.

Juurikin näin. Melkoisen ylimielistä yleistämistä Pointilta.

 

[isät osaa]

Edelliseen tuli lainaus jotenkin oudosti. Eli tässä vastine:


Mitä tarkoitat kun sanot, ettei vanhemmuus ole tasa-arvoista? Kyllä, ihmissuhteet eri ihmisten välillä ovat erilaisia, muttei se tarkoita etteikö ne voisi olla tasa-arvoisia. Myös vanhempien suhteet eri ikäisiin omiin lapsiinsa (esikoiseen, keskimmäiseen, kuopukseen) ovat erilaisia, mutta (toivottavasti!) kuitenkin tasa-arvoisia.
Sitten kysymykseesi, millaisessa perheessä lapsella voisi olla esim. kolme ensisijaista hoitajaa. Esimerkiksi perheessä jossa molemmat vanhemmat ovat työttmänä (valitettavasti tällä hetkellä ei kovin harvinaista) ja perheessä asuu myös esim. isoäiti (tällä hetkellä kylläkin aika harvinaista). Mutta esim. juuri työttömässä perheessä, tai perheessä jonka vanhemmat ovat yrittäjiä ja molemmat tekevät työtänsä kotoa käsin ja samalla osallistuvat tasa-arvoisesti lasten hoitoon. Se on tietysti perheen sisäinen asia millaiset roolit perheessä on: joissain perheessä äiti omii vauvan/lapsen isälleen, jolloin isälle jääkin vain statistin rooli lapsen kasvatuksessa. Ilman muuta tällaisessa tapauksessa lapselle on kova paikka jos äiti lähtee viikoksi pois. Mutta perheessä, jossa isä osallistuu saman verran/lähes samanverran lapsen hoitoon ja kasvatukseen kuin äiti ei ole tätä vaaraa. Miksi olisi???! Uskokaa nyt hyvät naiset, te ette ole ainoita oikeita hoitajia lapsillenne, miehenne (lasten isät) pystyvät ihan samaan kuin te! (Jos te sen sallitte ja jos he vain haluavat.)
Ja sitten viimeiseen viittaukseesi. Kuten jo itse totesit, se on todella huono. Itseasiassa aivan ala-arvoinen viitata äidin viikon poissaoloa orpouteen siinä tilanteessa kun lasta hoitaa lapselle tärkeä ja rakas isä! Millaisiahan tutkimustuloksia saataisiin, kun tutkittaisiin perheitä, joissa äidit ovat "kaapanneet" lapset itselleen ja pitävät itseään huomattavasti tärkeämpänä lapsilleen kuin miestänsä. Mitenhän tämä vaikuttaa 1) Lapsen ja isän suhteeseen 2) Naisen ja miehen parisuhteeseen 3) Lapselle kehittyviin roolimalleihin tasa-arvoisuudesta ?

Lopettakaa jo se hitonmoinen keuhkoaminen siitä, ettei lapsen isä pysty hoitamaan OMAA lastaan ilman, ettei lapsi saisi siitä traumoja. Kyllä pystyy!!!

No voihan, sinulta on mennyt pointti ohi, kun ei kyse ole siitä etteikö isä pystyisi hoitamaan lasta samalla tavalla kuin äiditkin vaan että lapsen äidin ei ole välttämättä järkevää lähteä viikoksi pois pienen lapsensa luota. Voitte vilkaista tilastoja, että kuinka moni isä loppujen lopuksi osallistuu 50% lastenhoitoon ja että kuinka todennäköistä olisi että useimpien perheessä pieni lapsi olisi yhtä tiiviisti kiintynyt isäänsä kuin äitiinsä ja tuntisi olonsa luottavaiseksi ja turvalliseksi, jos äiti katoaisi viikoksi. Ei taida löytyä kovin monta tällaista perhettä.

Täytyy sanoa, että uskoisin tuntevani lapseni aika hyvin ja vaikka meillä isä onkin osallistunut lastenhoitoon täydellisesti (pitänyt yhtä paljon hoitovapaita kuin minäkin) niin en silti jättäisi 1-2 vuotiastakaan viikoksi oman lomamatkan vuoksi pelkästään isälle tai kenellekään muulle hoitajalle.

Minua muuten ihmetytti ap:n perustelu, että kun pääsee tuolle lomamatkalle niin sitten jaksaa taas kotona... Kuinka pitkään tuon lomamatkan vaikutus näkyy omassa arjessasi ennen kuin palaat entiseen tyytymättömyyteen?