syyllistämistä matkalle lähtemisestä

[kysyn vaan vielä]

http://kaksplus.fi/vastaanotto/vauvan-hoitoon-jattaminen

Tuollapa psykologi vastaa (tosin matkoille lähdössä sekä äiti että isä ja vain 4:ksi päiväksi, vauva on noin puolivuotias).

Voi kuinka mielelläni vastaisin, että lähtekää vaan matkalle hyvällä mielellä! Valitettavasti näin en voi tehdä, kerron pian miksi, mutta sitä ennen muutama sana parisuhteesta.

Tutkimuksissa on todettu parisuhdetyytyväisyyden kohoavan raskauden ajan aina vauvan syntymään saakka. Seuraavat kolme kuukautta tyytyväisyys laskee kuin kissan häntä… Onneksi tämä on ohimenevää. On tärkeää löytää jokin keino, millä yhteinen sävel parisuhteessa säilyy ja kypsyy. Tämä onkin haaste, sillä vauvan turvallinen kehitys on niin riippuvainen ensisijaisesta hoitajasta, että yhteiset matkat eivät tässä vaiheessa ole ensisijainen keino parisuhteen hoitamiseen.


Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin. Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee.

Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan. Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.
Vauva on vahvasti läsnä nykyhetkessä. ”Menneisyys” (aiemmat kokemukset) rakentuu hiljalleen vauvan muistiksi, oletuksiksi siitä, millainen maailma on. Vauva ei kykene kuvittelemaan muuta kuin aiemmin kokemansa. Vauvaa ei kuvaannollisesti ”ole olemassa yksin”. Vauva on olemassa vain äidin kanssa jaetun kautta. Äiti on vauvan muisti ja kokemuksien välittäjä. Vauvan aivot pystyvät käsittelemään kiihtymystä hyvin rajallisesti.

Jotta vauva selviäisi kiihtymystilojen yli, hän tarvitsee tuttua äitiä: tuoksua, ääntä, syliä, kaikkea mikä on vauvalle tuttua ja turvallista.
Kokemukset, jotka ovat liian intensiivisiä vauvan kestettäväksi, johtavat hetkelliseen olemassaolon jatkuvuuden katkeamiseen (tyhjyyden tunne, ahdistus, paniikki, putoamisen tunne).

Tällaiset kokemukset voivat jäädä vauvan kehon mieleen traumamuistoiksi ja voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, jonka avulla vauva pyrkii (ei tietoisesti) selviämään sietämättömien kokemuksien kanssa. Tällaista käyttäytymistä voi olla esimerkiksi lohdutuksen tarpeen tukahduttaminen tai sylistä kieltäytyminen.

Arjessa vauva joutuu kohtaamaan miltei päivittäin hänelle sietämättömiä kiihtymystiloja (vaikkapa istuminen auton turvaistuimessa nälän yllättäessä). Olennaista onkin, että vauva saa toistuvasti kokemuksia siitä, että yhteys vanhempaan palautuu uudelleen ja mieli rauhoittuu vanhemman avulla. Nämä arkiset kokemukset eivät ole traumaattisia, toisin kuin mitä pidemmät erot vanhemmasta saattavat olla.

Joskus toki elämässä sattuu asioita (sairaalareissu, äidin vakava uupuminen), jolloin vanhempi joutuu jättämään imeväisikäisen vauvan pidemmäksi ajaksi hoitoon. Ideaalitapauksissa hoitajana toimii silloin toinen vanhempi, joka on vauvalle päivittäisestä arjesta tuttu.

Alkuperäisen kysyjän lapsi ei ole enään imeväisikäinen, vaan yli 1-vuotias.
Todella ärsyttää tämä uhoavien ja syyllistävien mammojen määrä tässä maassa. Ei edes kunnolla jakseta lukea ap:n tilannetta, kun innolla väsätään syyllistäviä kommentteja/kaivetaan asiantuntijoiden lausuntoja, jotka edes ainakin jollain tavalla käsittelevät aihetta, ja tietysti sillä negatiivisella tavalla. Onko tämä todellakin teidän ainoa tapa päteä jossain, vai mikä teitä oikein riivaa??? Aivan turhaa on esittää, että olette lapsen asialla tässä.

P.s. Oma tätini on lastenpsykologi ja hän on aina tarjoutumassa ottamaan (vähän yli vuoden ikäisen) lapsemme yön ylitse hoitoon, jotta pääsisimme mieheni kanssa viettämään välillä kahdenkeskeistä aikaa. Joka on hänen mukaansa, erittäin tärkeää pienten lasten vanhemmille, heidän hyvinvoinnilleen ja jaksamiselleen. Ja näin ollen tietysti sille, että pystyy olemaan hyvä vanhempi lapselle.

 

[lööppi]

Nimimerkille - "kysyn vaan vielä" -Ensiksikin jos ja kun jaksaa lukea keskittyneesti niin huomaa, että kirjoitin tekstissäni "MYÖS itseään ihan "tavallisina" pitävien perheiden lapset voivat myös huonosti" eli en kirjoittanut: "SUURIMMALTA OSALTAAN". Ymmärrät varmaan eron?
Ja siinä tapauksessa tämän tutkimuksen tulos jossa lapset voivat Suomessa huonoimmin verrattuna muihin pohjoismaihin laittaa miettimään että miksi näin on jos varsinkin niin moni meillä hoidetaan kotona? Ja en ole hoitoon viemisestä tekstissäni puhunut mitään eli joko sekoitat tekstini johonkin toiseen tai sitten omani on jäänyt sinulta ymmärtämättä.
Ja siitä mututuntumasta sen verran, että en tekstissäni kertonut todellakaan mitään salaisuuksia tai tehnyt "jänniä vetoja" kuten asian ilmaisit vaan seuraan aikaani ja saan varmaan kuulemaani ja lukemaani tänne kirjoittaa. Me palstalle kirjoittajat emme varmaan kuitenkaan SUURIMMALTA osaltamme ole tutkijoita joten jokainen lukija voi itse suodattaa lukemansa.

 

[Mua]

ihmetyttää tää "hälläväliä" mammojen määrä tässä maassa!

 

[kysyn vaan vielä]

Nimimerkille - "kysyn vaan vielä" -Ensiksikin jos ja kun jaksaa lukea keskittyneesti niin huomaa, että kirjoitin tekstissäni "MYÖS itseään ihan "tavallisina" pitävien perheiden lapset voivat myös huonosti" eli en kirjoittanut: "SUURIMMALTA OSALTAAN". Ymmärrät varmaan eron?
Ja siinä tapauksessa tämän tutkimuksen tulos jossa lapset voivat Suomessa huonoimmin verrattuna muihin pohjoismaihin laittaa miettimään että miksi näin on jos varsinkin niin moni meillä hoidetaan kotona? Ja en ole hoitoon viemisestä tekstissäni puhunut mitään eli joko sekoitat tekstini johonkin toiseen tai sitten omani on jäänyt sinulta ymmärtämättä.
Ja siitä mututuntumasta sen verran, että en tekstissäni kertonut todellakaan mitään salaisuuksia tai tehnyt "jänniä vetoja" kuten asian ilmaisit vaan seuraan aikaani ja saan varmaan kuulemaani ja lukemaani tänne kirjoittaa. Me palstalle kirjoittajat emme varmaan kuitenkaan SUURIMMALTA osaltamme ole tutkijoita joten jokainen lukija voi itse suodattaa lukemansa.

Olet oikeassa, en ymmärrä komenttisi pointtia. Mikä se oikein on ja miten se millään tavalla koskettaa alkuperäistä kysyjää?
Ensimmäisessä viestissäsi toteat "Ei kai tarvitse kovin fiksu olla arvioidakseen vaikka vain pelkän mediassa olevan uutisoinnin perusteella (jos ei muuten faktaa jaksa lukea) miten huonosti jo aivan pienet lapset ja nuoriso voivat Suomessa sekä muissakin kehittyneissä maissa." Ja jatkat "Jostakin tämä vain johtuu? Vaikka kaikki palstalaiset vakuuttavat normaaliuttaan niin ehkä kuitenkin niitä teorioita ja neuvoja kannattaa joskus kuunnella, harvoin kai niitä lasta vahingoittamaan suunnitellaan." Minä kyllä näen tämän jonkinlaisena syyllistämisenä - ja mututuntumaan pohjautuvana oletuksena, että nämä "ongelmalapset" tulevat ns.normaaleista perheistä. Sitten vielä jatkat "Ja kyllä se vaan taitaa olla niin, että myös itseään ihan "tavallisina" pitävien perheiden lapset voivat myös huonosti ja silloin joudutaan hakemaan apua ammattiauttajilta... En sitten tiedä onko nämä "normaaliperheiden" lapset syntyneet jotenkin mielenvikaisina vai olisikohan vanhemmilla peiliin katsomisen paikka?"
Sinulla ei ole mitään perusteluja esittää, että ongelmaiset lapset tulevat ns.normaaliperheistä. IIltapäivälehdissä, joista olet faktasi saanut, kyllä raflaavasti kerrotaan lasten ongelmien kasvusta suurin otsikoin - mutta aika harvoin niissä selvitetään niiden syytä.
Alkuperäinen ketjun aloittaja paini syyllisyyden kanssa viikon lomamatkasta, ilman lastaan. Mielestäni hän ei todellakaan ansaitse sinun, tai kenenkään muun syyllistämistä asiasta!

Siinä olit oikeassa, että sekoitin sinut johonkin toiseen joka vaahtosi päiväkodin vaikutuksesta lasten ongelmiin.

 

[lööppi]

Koska en oikein ymmärrä miksi otat mielipiteeni niin kovin henkilökohtaisesti (?) taitaa olla parasta, että en enää kommentoi aihetta. Mutta toistan edelleen, että en syyllistä ap:tä vaan kirjoitin yleisesti asiasta joka minua huolettaa. Eli suosituksille annetaan piut paut ja toimitaan pelkästään sen kuuluisan maalaisjärjen ohjaamina. Koska itselläni ei ole sellaista riskinottokykyä kuin ilmeisesti monella muulla kasvattajalla, varsinkaan kun asia koskee lastani, niin kuuntelen mielummin ammattilaisten suosituksia kuin että sooloilen koko ajan näin tärkeässä asiassa kuin lapseni hyvinvointi. Jos sinne terapiaan sitten joskus joudutaan niin voinhan sitten ainakin syyllistää niitä ammattilaisten suosituksia
Ja vielä senverran, että Iltapäivälehtien tasoista mediaa ei valitettavasti meillä lueta, joten sieltä en tietoani hanki.

Vielä lopuksi pieni lainaus:
"Aikuiskeskeinen eli aikuisen tarpeista ja mielialoista ohjautuva kasvatus merkitsee riskitekijää lapselle. Se sisältää lapsen näkökulman vähäistä huomioonottoa, vähäistä vuorovaikutusta lapsen kanssa, mielivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä lapsen asioissa. (Pulkkinen 2002)."

 

[tippadii]

kuuntelen mielummin ammattilaisten suosituksia

Pakko kysyä, että miten luovit ammattilaisten kesken? Eiväthän hekään ole samaa mieltä asioista, koska hyvin pitkälle kaikki
A) on vain teoriaa, ja
B) lapset ovat luonteiltaan HYVIN erilaisia, ihan kuten me aikuisetkin, joten yleispätevät ohjeet on aika huteria (poislukien sellaiset itsestäänselvyydet, että lasta ei saa piestä eikä jättää kokonaan yksin pitkiksi ajoiksi jne.)

Onpa niitäkin asiantuntijoita, jotka suosittelevat käyttämään ensisijaisesti tervettä järkeä

 

[enenen]

Kiva oli lukea lainaus vaikka pitkä olikin. Itseä harmittaa kun en enää jaksa niin usein lukea ja etsiä tietoa lapsen kasvatuksesta yms. Täällä palstalla saa kyllä lukea niin paljon näitä "maalaisjärkiäitien" omia analyysejä ja "kyllähän mekin terveitä ollaan kommentteja", että ihan hirvittää. Ja se "maalaisjärki" tulee useimmin mukaan silloin kun on kyse äidin tai isän oman edun tavoittelusta. Itse en syyllistäisi ap:tä mutta en kyllä myöskään lähtisi ilman noin pientä lasta viikon lomalle.
Ja oma nutturani ei ole kovin tiukka mutta jostain kumman syystä yritän ensisijaisesti ajatella sen lapsen parasta, aina se ei hyvä äitiys ei onnistu täytyy myöntää, mutta jatkan yrittämistä...

Aivan samaa mieltä kanssasi, tuntuu että nämä "teorioita" hohhoijjaattelijat ovat sellaisia, jotka eivät oikeasti ymmärrä, mistä kiintymyssuhteessa ja lapsen kehityksessä on kyse ja ottavat tosiaan tuon "maalaisjärki" kortin esiin, kun jokin asia menee heille hilseen yli...

Itse olen 70-luvun lapsi ja ollut aina kotihoidossa joko äiti tai mummo hoitanut, lukuunottamatta 4-6 v päiväkerhoa. Myös naapurustossa on ollut paljon lapsia, jotka olleet vuosikausia kotihoidossa. Ne henkilöt, jotka tiedän että ovat menneet 2-3 kk ikäisenä perhepäivähoitoon ovat kyllä valitettavasti hieman "erilaisia". Tuo lienee kyllä aivan sattumaa, mutta oman kokemukseni perusteella omasta ikäluokastani (koulussa, lukiossa, jatko-opinnoissa) suuri osa ei kyllä ole aivan täysin tasapainoisia ja monilla on monenlaisia "psykologisia ongelmia" (tunneköyhyyttä, syömishäiriöitä, alkoholin liikakäyttöä, itsekkyyttä, huonoa itsetuntoa jne.) että kyllä uskaltaisin väittää, että 70-luvun päivähoitokulttuuri ja lapsen kasvatusmenetelmät ovat voineet vaikuttaa kielteisesti monien lasten kehitykseen.

En ole kukkahattutäti, vaan rempseä ja sosiaalinen tyyppi, jonka mies osallistuu lapsenhoitoon täydellisesti. Lapsi on lähes yhtä paljon kiintynyt isäänsä kuin minuunkin.

No, mutta vastatakseni ap:lle, niin en lähtisi viikon matkalle noin pienen lapsen luota. Itselle en usko pahan ikävän tulevan tai pystyisin käsittelemään sen kun tekemistä olisi tarpeeksi ja lapsen äänen kuulisi välillä vaikka puhelimessa ja olisi kuvia mukana, mutta yksinkertaisesti lapsen vuoksi en ottaisi riskiä.

Ja vielä loppuun, että kyllä sitä varmasti kauhisteltaisiin jos äiti joutuisi viikoksi sairaalahoitoon, jos kotona olisi vauva. Jos kyseessä ei olisi jokin tarttuva infektio niin varmaan olisi parasta että vauva olisi äitinsä mukana sairaalassa ja jos on synnyttämässä niin lapsihan on äitinsä kanssa päivittäin kun isä ja taapero tulevat synnärille, meillä ainakin sai olla 9-21 välillä vaikka koko päivän.

 

[Ulkonainen]

Eipa olisi varmasti ap uskonut etta tallaisen vastausvyoryn saisi. Ottakaa nyt faktat huomioon hyvat keskustelijat, lapsi on jo vuoden vanha ja tulee olemaan hyvassa hoidossa isansa taholta.

Sinulle joka kirjoitit "halla-valia" aideista -- Ala nyt viitsi noin raikeasti liioitella. Varmasti me kaikki pidamme hyvaa huolta lapsistamme, eri tavoin kylla.

Historiassa tuskin milloinkaan naisilla on ollut mahdollisuus keskittya vauvaansa niinkuin nykypaivan Suomessa ja huom. muualla maailmassa siihen ei yleisesti edelleenkaan ole mahdollisuutta. Tarkoittaako se etta naista Suomen lapsosista tulee henkisesti terveempia yksiloita, epailen syvasti.

Minulla on kokemusta ainoastaan Hollannista, mutta voin sanoa etta kertaakaan en ole tormannyt suosituksiin olla jattamatta vauvaa hoitoon esim. loman ajaksi. Kollegani jopa hammastelivat kun ilmoitin etta haluan pitaa kuuden kuukauden aitiysloman normaalin kolmen kuukauden sijaan.

Hollantilaiset ovatkin tunnetusti Euroopan terveinta porukkaa ja tuntuvat voivan henkisesti paremmin kuin suomalaiset .

 

[melua]

"Mutta normi "kahdeksasta neljään" perheet, ja joiden lapset ovat osan päivää hoidossa, eivät ole ensimmäisenä sillä listalla, joiden lapsilla on ongelmia!"

Voivatpa hyvinkin olla. Päiväkotien melusaaste lisää lasten agressiivisuutta ja pahoinvoitia, tämä ei ole uusi asia.

Huom. "uraohjus" -perheissä voi olla oma kotihoitaja lapselle, johon lapsi kiintyy ja joka antaa lapselle aikaa niin kuin hyvä oma vanhempi tekisi.

 

[kysyn vaan vielä]

Koska en oikein ymmärrä miksi otat mielipiteeni niin kovin henkilökohtaisesti (?) taitaa olla parasta, että en enää kommentoi aihetta. Mutta toistan edelleen, että en syyllistä ap:tä vaan kirjoitin yleisesti asiasta joka minua huolettaa. Eli suosituksille annetaan piut paut ja toimitaan pelkästään sen kuuluisan maalaisjärjen ohjaamina. Koska itselläni ei ole sellaista riskinottokykyä kuin ilmeisesti monella muulla kasvattajalla, varsinkaan kun asia koskee lastani, niin kuuntelen mielummin ammattilaisten suosituksia kuin että sooloilen koko ajan näin tärkeässä asiassa kuin lapseni hyvinvointi. Jos sinne terapiaan sitten joskus joudutaan niin voinhan sitten ainakin syyllistää niitä ammattilaisten suosituksia
Ja vielä senverran, että Iltapäivälehtien tasoista mediaa ei valitettavasti meillä lueta, joten sieltä en tietoani hanki.

Vielä lopuksi pieni lainaus:
"Aikuiskeskeinen eli aikuisen tarpeista ja mielialoista ohjautuva kasvatus merkitsee riskitekijää lapselle. Se sisältää lapsen näkökulman vähäistä huomioonottoa, vähäistä vuorovaikutusta lapsen kanssa, mielivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä lapsen asioissa. (Pulkkinen 2002)."

Siksi otan viestisi niin henkilökohtaisesti, koska olen totaalisen kyllästynyt mammojen julmuuteen ja syyllistävään ilmapiiriin toisiaan kohtaan. Miksi me emme voisi tukea toisiamme, kannustaa ja yrittää ymmärtää myös erilaisia tapoja olla äiti.
Tässä maailmassa ei ole yhtä oikea tapaa olla äiti, ei ole yhtä oikeaa totuutta tai teoriaa miten lapsia pitää kasvattaa, jotta heistä tulisi onnellisia ja tasapainoisia aikuisia. Lapset ovat yksilöitä, niin kuin me aikuisetkin - se mikä sopii yhdelle ei taas ole hyvä toiselle. Tiedätkös miten kasvatustieteen/psykologian tutkimuksia ja niistä johdettuja teorioita muodostetaan?! Kasvatustieteessä kuten ei psykologiassakaan ole mahdollista saavuttaa tutkimustuloksia, jotka ovat täysin objektiivisia ja valideja. Samasta tutkimusaiheesta kaksi eri tutkijaa voi päätyä ihan eri johtopäätöksiin. Tutkimusaineisto on yleensä suppea, onpa joitain kasvatustieteen teorioita tehty jopa yhden lapsen perusteella! On tietysti hyvä, jos tietää perustat miten lasta olisi hyvä kasvattaa, mutta ei niitä teorioita härregud ole tarkoitus pilkulleen noudattaa! Tässä juuri se maalaisjärki tulee kuvioihin. (Ja huom. puhun tässä nyt niistä "normaalista vanhemmista" en alkoholisteista,narkkareista, ym. jolla tämä maalaisjärki on todennäköisesti hieman sumentunut... Ja tiesitkö, että vallitsevat kasvatustieteen teoriat muuttuvat vuosikymmenittäin - se mikä tänä vuonna on IN kasvatuksessa on ihan eri, mitä tulee olemaan silloin kun meidän lapsillamme on lapsia ja he miettivät näitä asioita. Ja varmaan heistäkin on kuitenkin tullut ihan hyviä ihmisiä, vaikka heidät onkin kasvatettu eri tavalla, mitä uusimmat tutkimustulokset suosittelevat.

Ja vielä lainauksesi aikuiskeskeisestä kasvatuksesta. Onko mielestäsi kasvatus todella aikuiskeskeistä, jos äiti käy joskus harvoin matkalla ilman lasta. Tuolla satunnaisesti lainaamallasi tekstillä, jonka olet irroittanut kontekstista, ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.

 

[2 lasta ja ok]

miten ihmiset tarvii jotakin omaa aikaa ja lapset pitää viedä jatkuvasti hoitoon, vähintään kerran viikossa tai kuukaudessa? onko muilla niin vaativia lapsia? omat lapsemme ovat 3v ja toinen 1kk vanha. Imetän toista 1-3 tunnin välein ja hoidan esikoista. Mies käy töissä. Itsekin olin toki tuossa välissä jo 2 vuotta töissä. Siivoan päivisin, lenkkeilen, käyn kaupoissa, liikun lasten kanssa puistoissa jne jne. Hyvin olen selvinnyt eikä ole tukiverkkoja tarvinnut. Miehen kanssa ei kaivata omaa aikaa vaan meille riittää aika lasten kanssa yhdessä koko perhe! ja väärin arvattu - romantiikka ja rakkaus ei ole kadonnut - ollaan kuin vastarakastuneet/ihastuneet.

On varmasti äitejä joilla on masennusta mutta ns. normaalit äidit, ottakaa niskasta kinni itseänne ja tsempatkaa!

ja mitä yöhoitoon tulee - yksi yö on meillä maksimi mummon ja ukin luona 3 vuotiaalle. Sitten alakouluiässä voi olla 2 yötä. Eipä ole kyllä tarvettakaan ollut, lapset kuuluvat mukaan lomalle -eivät hoitoon!

 

[alkuperäiselle]

sanoisin että rajatapaus - eikös sinun tule ikävä 1v ikäistä????? pakollinen työmatka olisi vielä jotenkin ok mutta että vapaaehtoisesti pois....

 

[kysyn vaan vielä]

miten ihmiset tarvii jotakin omaa aikaa ja lapset pitää viedä jatkuvasti hoitoon, vähintään kerran viikossa tai kuukaudessa? onko muilla niin vaativia lapsia? omat lapsemme ovat 3v ja toinen 1kk vanha. Imetän toista 1-3 tunnin välein ja hoidan esikoista. Mies käy töissä. Itsekin olin toki tuossa välissä jo 2 vuotta töissä. Siivoan päivisin, lenkkeilen, käyn kaupoissa, liikun lasten kanssa puistoissa jne jne. Hyvin olen selvinnyt eikä ole tukiverkkoja tarvinnut. Miehen kanssa ei kaivata omaa aikaa vaan meille riittää aika lasten kanssa yhdessä koko perhe! ja väärin arvattu - romantiikka ja rakkaus ei ole kadonnut - ollaan kuin vastarakastuneet/ihastuneet.

On varmasti äitejä joilla on masennusta mutta ns. normaalit äidit, ottakaa niskasta kinni itseänne ja tsempatkaa!

ja mitä yöhoitoon tulee - yksi yö on meillä maksimi mummon ja ukin luona 3 vuotiaalle. Sitten alakouluiässä voi olla 2 yötä. Eipä ole kyllä tarvettakaan ollut, lapset kuuluvat mukaan lomalle -eivät hoitoon!

Me kaikki äidit/perheet emme ole samanlaisia kuin teidän perhe Jotkut äidit ja isät kaipaavat toisinaan myös aikaa ilman lapsia, olkoonkin kyse yhteisestä illallisesta kerran kuussa tai vaikka kahdenkeskeisestä viikonlopusta kerran vuodessa.
Eikö vain, että kaikki tavallaan? Kuten aikaisemmassa viestissä sanoinkin, äitejä on erilaisia - ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti. Kenenkään tarvitse tässä asiassa tsempata - tai ottaa itseään niskasta kiinni, jotta olisi samanlainen äiti kuin sinä olet.

Peace

 

[Ulkonainen]

miten ihmiset tarvii jotakin omaa aikaa ja lapset pitää viedä jatkuvasti hoitoon, vähintään kerran viikossa tai kuukaudessa? onko muilla niin vaativia lapsia? omat lapsemme ovat 3v ja toinen 1kk vanha. Imetän toista 1-3 tunnin välein ja hoidan esikoista. Mies käy töissä. Itsekin olin toki tuossa välissä jo 2 vuotta töissä. Siivoan päivisin, lenkkeilen, käyn kaupoissa, liikun lasten kanssa puistoissa jne jne. Hyvin olen selvinnyt eikä ole tukiverkkoja tarvinnut.


Mina taas ihmettelen miten sina et tarvitse omaa aikaa? Joten ihmetellaan kummatkin toisemme elamaa . Minulle ei riita puistot ja siivoukset, vaan nimen omaan kaipaan pienia "irtiottoja" silloin talloin. Ja silti pidan lapsestani hyvaa huolta.

Mitenkas muut elaman tarkeat ihmiset, esim. ystavat?

 

[Ulkonainen]

Vaarin lainattu tuossa edella.. Joka tapauksessa pointtini oli etta en aio tsempata jotta olisin samanlainen kuin sina, aion tsempata itseni tasaisin valiajoin kyllakin ystavieni (myoskin perheellisia) kanssa matkoille yms.

 

[----neito---]

Kertokaapa minulle tyhmälle, että miksi isä joka osallistuu paljon lapsen hoitoon, on huono vaihtoehto lapselle hoitajaksi? Ap lähtee matkalle ja lapsen isä jää hoitamaan lasta. Miten tämä käytännössä vahingoittaa lasta? Siis isän, joka on paljon lapsen kanssa. Minun järkeeni ei kyllä mahdu, miten tämä vahingoittaa lasta. Lapsihan jää tutun ja läheisen ihmisen kanssa. Miksi isä on huonompi kuin äiti?

 

[Ja taas]

Kertokaapa minulle tyhmälle, että miksi isä joka osallistuu paljon lapsen hoitoon, on huono vaihtoehto lapselle hoitajaksi? Ap lähtee matkalle ja lapsen isä jää hoitamaan lasta. Miten tämä käytännössä vahingoittaa lasta? Siis isän, joka on paljon lapsen kanssa. Minun järkeeni ei kyllä mahdu, miten tämä vahingoittaa lasta. Lapsihan jää tutun ja läheisen ihmisen kanssa. Miksi isä on huonompi kuin äiti?

No on jo muutamaan kertaan kerrottu, eli:

Ensisijaisesta kiintymyssuhteesta erillään olo päiviä on traumaattista alle vuoden ikäiselle lapselle. Ensisijainen kiintymyssuhde voi tietenkin olla isään, mutta useimmiten se on äitiin. Se on vain yhteen ihmiseen; siihen lähimpään hoitajaan, siihen samaan jonka kanssa vauvalla on ensimmäiset kuukaudet symbioottinen suhde. Jos äidillä on esim. synnytyksen jälkeinen masennus tai pitkä sairaalahoito, tai mies adoptoi lapsen yksin (ei Suomessa tosin) ensisijainen kiintymyssuhde on isään tai muuhun vakituiseen hoitajaan.

Se EI väheksy isän läsnäoloa, että ensisijainen kiintymyssuhde on yleensä juuri äitiin. Se on lapsen aivojen rakenteelle (jotta aivot saavat rauhassa kasvaa oikein) ja minuuden sekä terveen identiteetin muotoutumiselle tärkeää, että vauvalla ylipäätään muodostuu luottava ja hyvä ensisijainen kiintymyssuhde. Tämän henkilön pitkä poissaoloa on pahasta, koska vauvalla ei ole ajantajua. Toki vauvoja otetaan huostaan ym, mutta silloin se tehdään vauvan parhaaksi, ja erottaminen hoitajasta koetaan pienemmäksi pahaksi kuin hoidossa oleminen.

 

[näin..]

Ap:n 1 vuotias elää pahinta eroahdistuskauttaan. Mikäli isä on ollut työttömänä kotona ja hoitanut vauvaa tasan yhtä paljon kuin äiti 24/7, vauvalla on luultavasti hyvä kiintymyssuhde molempiin. Mutta jos isä on työssäkäyvä isä, vahvin kiintymyssuhde on muodostunut väistämättä äitiin. Ero äidistä voi olla traumaattinen.

Eroahdistuksen kesto on yksilöllistä. Se saattaa kestää puolen vuoden iästä kahden vuoden ikään, ja yleensä se ajoittuu 7-9 kk iästä puolitoistavuotiaaksi, kertoo vauvaperhetyöntekijä, perheterapeutti Miika Tervo.

Pienet vauvat on biologisesti koodattu niin, että yksin jääminen ei ole suotuisaa. Siksi vauvat reagoivat siihen itkulla kutsuakseen hoitajansa takaisin.

7-9 kk iässä lapsi alkaa oivaltaa, että hän on oma erillinen yksilö ja että hänellä on oma kokemusmaailmansa ja äidillä tai isällä omansa. Lapsi alkaa vaatia ymmärrystäomalle kokemukselleen, eli pelkkä hoiva ei enää riitä. Läheinen hoitaja ymmärtää lapsen sisäistä kokemusta paremmin kuin vieras, ja lapsi tietää tämän. Lapsi saattaa protestoida rajusti erotilanteissa, eikä hän enää suostu vieraaseen hoitajaan. Silloin puhutaan eroahdistuksesta.

Miten sen tunnistaa?
Ehkä selvin merkki eroahdistustilanteesta on lapsen protestointi vanhemman kadotessa näkyvistä. Ensin protestointi voi olla vihamielestä, kovaäänistä itkua. Jos se ei auta, suuttumusta seuraa suruvaihe. Silloin lapsi saattaa nyyhkyttää yksinään eikä suostu ottamaan lohdutusta vieraalta. Hän ei myöskään halua syödä eikä nuku hyvin. Oireet ovat yksilöllisiä, mutta yhteinen tekijä on, että lopulta lapsi alistuu ja vetäytyy itseensä.

Jos erokokemus pitkittyy, lapsi saattaa kytkeä kiintymyskytkennän pois päältä: hän ei reagoi vanhemman tuloon eikä ota katsekontaktia. Lapsi on silloin kehittänyt suojamekanismin, jonka avulla hänen on helpompi selvitä ahdistuksesta. Usein tällainen "kiltteys" ja rauhallisuus tulkitaan aikuisen taholta positiiviseksi, koska lapsi on hoitajalleen helpompi. Lapsen sisäinen kokemus saattaa kuitenkin vastata suurta stressitilaa, ja erokokemuksen toistuessa ja pitkittyessä, lapsi saattaa masentua.

Lapsi saattaa olla myös tavallista itkuisempi ja ärtyisämpi päivisin ja yöt voivat muuttua levottomiksi, kun lapsi käsittelee päivällä kokemiaan asioita unissaan. Koska hän ei vielä pysty sanallisesti purkamaan kokemuksiaan, hän saattaa kokea unet erityisen voimakkaasti.

Lasta ei voi eikä pidäkään loputtomasti suojella ahdistukselta ja pettymyksiltä, mutta eroahdistusta voi kuitenkin helpottaa. Esimerkiksi erohetkiä ei kannata tahallaan pitkittää. Yksittäinen eroahdistustilanne voi kestää 10 sekuntia tai koko päivän.

Nyrkkisääntönä voisi olla, että lapsen ikävuodet kertovat, kuinka monta vuorokautta hän voi olla erossa vanhemmistaan. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat, ja mitä tutummat ja lapselle turvallisemmat hoitajat, sitä helpompi lapsen on sopeutua eroon.

Jääkö vauvalle traumoja?

Vauvalle voi jäädä traumoja, mutta tähän on erittäin vaikea vastata mitään kovin yksiselitteistä. 10 kk vanha on aivan eri tilanteessa kehityksessään kuin puolitoistavuotias mennessään päivähoitoon.

Miten sitten me 1970-luvulla syntyneet olemme selvinneet – meidäthän vieroitettiin rinnasta parikuisina ja vietiin saman tien päiväkotiin?

– Voin vain spekuloida, miten 1970-luvun sosiaalipoliittisten linjausten seuraukset vaikuttivat varhaiseen vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen. Periaatteessa voisi ajatella, että vauvat joutuivat itsenäistymään liian aikaisin ja sellainen voi aiheuttaa ongelmia tunteiden ilmaisussa. On myös spekulaatioita ahdistushäiriöiden, syömishäiriöiden, päihdeongelmien, väkivaltaisuuden ja erilaisten riippuvuuksien yhteydestä varhaisiin kokemuksiin, Tervo toteaa.

Onneksi Tervo näkee valoa tunnelin päässä: vaikka elämän ensimmäiset vuodet ovat hyvin merkittäviä perusturvallisuutemme ja itsetuntemuksemme kannalta, elämässä on kuitenkin monia korjaavien kokemusten paikkoja tai kriisitilanteita, jolloin kehityksen suunta saattaa muuttua. Esimerkiksi murrosikää kuvataan usein termillä ”toinen mahdollisuus

 

[asiaankuulumattomia lainauksia]

Kertokaapa minulle tyhmälle, että miksi isä joka osallistuu paljon lapsen hoitoon, on huono vaihtoehto lapselle hoitajaksi? Ap lähtee matkalle ja lapsen isä jää hoitamaan lasta. Miten tämä käytännössä vahingoittaa lasta? Siis isän, joka on paljon lapsen kanssa. Minun järkeeni ei kyllä mahdu, miten tämä vahingoittaa lasta. Lapsihan jää tutun ja läheisen ihmisen kanssa. Miksi isä on huonompi kuin äiti?

No on jo muutamaan kertaan kerrottu, eli:

Ensisijaisesta kiintymyssuhteesta erillään olo päiviä on traumaattista alle vuoden ikäiselle lapselle. Ensisijainen kiintymyssuhde voi tietenkin olla isään, mutta useimmiten se on äitiin.

Ap:n lapsi EI OLE ALLE VUODEN IKÄINEN! Joten mitä lainaukset mm. alle puolivuotiaiden symbioottisesta suhteesta äitiinsä tekevät tässä ketjussa? Vuoden vanha ei ole enää vauva vaan taapero. Lisäksi ap.n lapsen isä on ollut vielä lapsen elämässä mukana koko ajan TÄYSIPÄIVÄISESTI, eli huomattavasti keskivertoisää enemmän. Joten luultavasti lapsella on vahva kiintymyssuhde isäänkin.

 

[kuhuyb]

Me kaikki äidit/perheet emme ole samanlaisia kuin teidän perhe Jotkut äidit ja isät kaipaavat toisinaan myös aikaa ilman lapsia, olkoonkin kyse yhteisestä illallisesta kerran kuussa tai vaikka kahdenkeskeisestä viikonlopusta kerran vuodessa.
Eikö vain, että kaikki tavallaan? Kuten aikaisemmassa viestissä sanoinkin, äitejä on erilaisia - ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti. Kenenkään tarvitse tässä asiassa tsempata - tai ottaa itseään niskasta kiinni, jotta olisi samanlainen äiti kuin sinä olet.

Peace

Tottakai kaikki ovat erilaisia , mutta joskus ärsyttää myös toi usein hoettu uskomus, että kaikki tavat hoitaa lapsia ovat yhtä hyviä, eikä kenenkään olisi koskaan syytä muuttaa tapojaan, koska jokaisen äidin tapa toimia on juuri paras mahdollinen hänen lapsilleen. Kyllähän tosiasia on, että on olemassa parempia ja huonompia toimintatapoja. Kukaan ei ole täydellinen, mutta aina voi yrittää korjata omia tapojaan jos huomaa että metsään menee. Mutta pahinta on, jos ei koskaan näe omassa toiminnassaan mitään vikaa...

 

[Teorioihin uskova]

En oikein ymmärrä minäkään tätä useiden ihmisten asennetta, että nämä kasvatustieteen teoriat ja suositukset ovat jotain turhanpäiväistä vouhottamista. Ajatus siitä, että näitä teorioita tuodaan esille vain jonkun syyllistämiseksi, on jollakin tapaa epätoivoinen. Eikö voi vain hyväksyä, että näin on tutkittu ja valita, antaako sen vaikuttaa omiin päätöksiin? Samat ihmiset, joiden mielestä nämä on höpönlöpöä kuitenkin varmaan kuuntelee suosituksia monessa muussa lastenkasvatukseen liittyvässä asiassa. Ilmeisesti on liian vaikeaa elää sen tosiasian kanssa, että liian pitkät erot (aiemmin keskustelussa selostettu useaan otteeseen mikä on liian pitkä) aiheuttavat lapselle vähintäänkin suuren stressikokemuksen. Voisiko joku esittää tutkimuksen/teorian siitä, että lapselle EI tule stressiä ollessaan erossa äidistään pitkän ajan, kun nämä tätä tukevat teoriat on kerran diipadaapaa.

Ne, jotka eivät suostu ajattelemaan, että ehkä lapselle saattaa syntyä jopa traumoja siitä, että lapsi ei enää muista äidin olemassaoloa esim. viikon eron jälkeen: eikö jo se, että lapsi on STRESSAANTUNUT sen ajan kun itse rentoudut lomalla, saa pohtimaan vaihtoehtoja?????

Uskon kuitenkin, että pelkästään erokokemus ei kenenkään elämää lopullisesti pilaa, kyllä siihen varmasti tarvitaan suurempaa välinpitämättömyyttä.

 

[no jopas]

Kyllähän nyt lapsesta tulee vähintään nuorisokriminaali jos joutuu oleen vauvana hetken erossa äidistään. Heko heko....

Eihän nyt kukaan äiti varmaan pysty kyhnäämään lapsen kyljessä kiinni 24/7 vaikka haluaisikin. Lyhyet erot nyt ei varmasti vaurioita lasta jos muuten perusturvallisuus ja hoito on kunnossa. Itse olin viikonlopun reissussa (lapsi 1v3kk) ja lapsi sillä aikaa isänsä hyvässä hoidossa. Itselle tuo ero oli varmasti kovempi kokemus kuin lapselle kun ikävä oli valtava. Mutta toisaalta tuo viikonloppu oli tehnyt tosi hyvää isän ja lapsen suhteelle. Tuntuvat olevan paljon läheisempiä nyt mitä aiemmin ja mies hoitaa vielä innokkaammin lasta nyt kun sai viettää hänen kanssa kahdestaan laatuaikaa oikeen kunnolla.

 

[piksili]

Minusta yhden yön ero vanhemmista (jossa suurin osa menee lapsella nukkuessa) on ihan eri asia esim. kerran viikossa kuin se, että lapsen tärkein ihminen, äiti, on yhtäkkiä poissa viikon.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että parisuhdetta pitää hoitaa (tosin tässä tapauksessahan AP ei mene hoitamaan parisuhdettaan, vaan kaverisuhteita) ja mielellään niin, että tarpeeksi usein (esim. 1-2 kertaa kuukaudessa) vanhemmat pääsisivät irrottautumaan edes 2-3 tunniksi kahdestaan ja sen lisäksi esim. lasten mentyä nukkumaan ehtisivät olla kahdestaan. Tällaiset pienet pyrähdykset ovat hyviä oman jaksamisen ja parisuhteen kannalta.

Vaikka isä tai mummo olisikin koko ajan lapsen elämässä mukana, niin täytyy muistaa, että normaalisti vauvalle ehdottomasti tärkein ihminen on oma äiti jo ihan siitäkin syystä, että jos imettää, niin vauva näkee monta kertaa päivässä oman äitinsä kasvot imetystilanteissa. Vauvalle kun eniten nautintoa tuottava asia, maidon juominen, yhdistyy äidin kasvoihin. Vaikka isä olisikin iltaisin esim. klo 17-22 vauvan käytettävissä, niin äiti onkin 24 h/7 vrk, joka on siis huimasti paljon enemmän kuin isän läsnäolo.

Monella äidillä tuntuu olevan kauhea kiire saada oma lapsi nopeasti "isoksi", mutta kyllähän tuollainen yksivuotias on vielä oikeasti hirmuisen pieni. Vaikka hän osaisikin puhua muutamia sanoja, niin hänen ymmärryksensä ja aivotoimintansa on vasta aivan alkeellisella tasolla. Jos äiti lähtee pois, niin vuoden ikäisen on vaikea tajuta, että milloin se äiti tulee takaisin. Mietipä itse, että jos olisit esim. kotona etkä pääsisi kodista lähtemään ulos, niin mitkä olisivat reaktiot, kun odottaisit miehesi tulevan kotiin ja hän ei tulisikaan, vaan odottaisit, odottaisit ja odottaisit. Eikö siinä tulisi sinullekin pelko, että missä se mies oikein on ja miksei hän tule??? Eikö voisi kuvitella, että pienellä lapsella olisi samanlaiset tuntemukset, että hän kokisi pelkoa ja hätää varsinkin, kun hänen ajatusmaailmansa ei ole vielä kehittynyt ymmärtämään asioita? Tuon ikäinen kun elää vahvasti tässä hetkessä eikä tajua, mitä tarkoittaa huomenna tai viikon päästä.

Olen samaa mieltä siinä, että minusta TURHAA syyllistämistä kannattaa välttää. Kuitenkin kyse on tässä tapauksessa lapsen psyykkisen kehityksen herkästä alueesta, josta emme voi varmuudella sanoa, miten tällainen ero vaikuttaa lapseen. Todennäköisesti 7 päivää tuntuu lapsesta "ikuisuudelta". Meillä suomalaisilla on todella huono itsetunto ja meillä on paljon erilaisia riippuvuuksia (läheisriippuvuus, alkoholismi jne). En jaksa uskoa, että kyse olisi kaikissa tapauksissa pelkistä geeneistä, vaan jotakin meidän suomalaisten kasvatuksessa tehdään väärin, koska nämä ongelmat eivät tunnu poistuvan. Uskon, että yksi syypää on juuri se, että lasten ei anneta olla lapsia, vaan lasten pitäisi olla isoja ja pärjätä itsenäisesti liian aikaisin. Jos lapsi kehittää sopeutumismenetelmän ja on itsenäinen ja pärjäävä, niin lapsi voi silti olla sisältä ihan kaaoksessa. Lapsihan sopeutuu hyvin, mutta kun psyykkinen kehitys jatkuu, niin vasta murrosiässä alkaa oireilu. Nuorten aivojen kehityshän jatkuu jopa hieman yli 20 vuotiaaksi saakka (erityisesti miehillä).

 

[jotain rajaaaa]

En oikein ymmärrä minäkään tätä useiden ihmisten asennetta, että nämä kasvatustieteen teoriat ja suositukset ovat jotain turhanpäiväistä vouhottamista.

Ei nyt turhanpäiväistä vouhottamista, mutta ne ovat TEORIOITA. En usko että mistään löytyy tutkimusta, joka pystyisi todistamaan että 1-vuotiaan oleminen päivän, viikonlopun tai edes viikon erossa äidistä ja sen aikaa tutun, luotettavan hoitajan kanssa, joka on ollut tiiviisti vauvan elämässä alusta asti, aiheuttaisi MINKÄÄNLAISIA henkisiä vaurioita.

Teorioita on joka lähtöön, ja siinäpä tanssit jos yrität jokaista noudattaa. Joskus on hyvä ottaa se terve järki käteen. Ei ole vain mustaa tai valkoista, eikä ap:ta siten voi leimata "huonoksi äidiksi" ja niputtaa lööppien sekakäyttäjä-äiteihin vain siksi, että hän tekee tämän reissun. Aivan naurettavaa.

 

[no voi hitto joo]

Uskon, että yksi syypää on juuri se, että lasten ei anneta olla lapsia, vaan lasten pitäisi olla isoja ja pärjätä itsenäisesti liian aikaisin.

Tässä voi yleisellä tasolla olla perää, mutta ap ei ole jättämässä lastaan pärjäämään yksin.