Laitan nyt vielä kerran tästä aiheesta tietoa jotta kaikki voivat lukea.... :wave:
Imetyksen tuki ry-sivuilta:
Tunnetko vauvan, joka itkee heti jos hänet laskee hetkeksikin sylistä, "asuu rinnalla ympäri vuorokauden" ja nukkuu korkeintaan varttitunnin pätkissä? Tämä ei välttämättä tarkoita, että jokin olisi vialla. Vauva on ehkä heitä, joita sanotaan "suuritarpeisiksi" (high need) lapsiksi. Vanhemmille tämä voi olla raskasta ja ahdistavaa, etenkin jos on luullut kaikkien vauvojen "nukkuvan paljon" ja enimmäkseen jokeltavan sitterissä mobilea tuijotellen.
Me emme tiedä, miksi jotkut vauvat ovat tällaisia. Ehkä he ovat herkempiä ympäristön ärsykkeille. Ehkä he vaikka hermoston kehitykseen liittyvistä syistä tuntevat kaiken epämukavuuden kymmenennessä potenssissa. Ehkä heillä sittenkin on jokin vika tai vaiva, kuten syntymässä nyrjähtäneitä niveliä, jäykkä niska, vatsavaivoja, päänsärkyä... ja ehkä vaiva on niin pieni, että lääkärit eivät sitä löydä eivätkä vanhemmat pysty päättelemään, mutta vauvalla on koko ajan vähän tukala olo.
Vauvat ovat kuitenkin viisaita. He eivät itke vain valittaakseen, vaan tilatakseen sitä, mitä tarvitsevat. Läheisyyttä, liikuttamista ja välitöntä tarpeiden tyydyttämistä
Nykytieto näyttää vahvistavan, että vauvalla on todellinen fyysinen tarve suureen läheisyyteen hoitajansa kanssa vielä monen kuukauden ajan syntymän jälkeen. Esimerkiksi vauvalla näyttää olevan sisäänrakennettu kyky oppia hallitsemaan hengitystään ja unensa vaiheita nukkuessaan "opettelemalla" näitä vieressä nukkuvan aikuisen hengityksestä. Ja jo kauan on tiedetty, että vauvan kantaminen ja hänen heilumisensa aikuisen liikkeiden tahdissa auttaa suolistoa toimimaan tehokkaammin, ehkäisee ilmavaivoja ja auttaa hermoston ja lihasten kehittymistä. Kun jossain vaiheessa on luultu, että "huutaminen vahvistaa keuhkoja" nykyään yhä useammat lääkärit kehoittavat vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin mahdollisimman nopeasti, koska sitä vauva odottaa ja niin hän kehittyy parhaiten fyysisesti ja psyykkisesti. "Itku on myöhäinen merkki imetyksen tarpeesta" on jopa Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen virallinen neuvo. Voisi ajatella, että ihmislapsen luonnollinen tila on olla vielä muutama kuukausi syntymän jälkeenkin yhtä lähellä hoitajaansa kuin kohdussa oli. Nyt vain vatsanahan toisella puolella. Monet ns. luonnonkansojen lapset viettävät ensimmäiset kuukaudet jatkuvassa ihokontaktissa äitiin ja heidän tyypillinen imetysvälinsä on ehkä varttitunnin. Tarkoittaako tämä, että meidän pitää kaikkien nyt pyrkiä samaan? Tuskin sentään. Ihmiselle on "luonnollista" myös sopeutua varhain oloihin ja kulttuuriin, jossa elää. Jos suomalainen vauva syö vähän harvemmin kuin neljä kertaa tunnissa, se on sentään helpotus, koska äiti tässä ilmastossa luultavasti haluaa pitää joskus puseroakin. Jos vauva viihtyy vaunuissa, sitterissä, hyppykeinussa, miksei niitä voisi käyttää
Kaikkein parhaasta hoidosta ja suurimmasta läheisyydestä huolimatta jotkut vauvat itkevät joskus, toiset paljonkin. Syytä siihen ei aina löydetä. Noin kahdeksan kuukauden iässä suuritarpeisen vauvan kanssa alkaa tyypillisesti olla selvästi helpompaa - mutta vaativasta vauvasta voi myös kasvaa vaativa taapero. Pitkästä imetyksestä on apua.
Lohduksi suuritarpeisen vauvan vanhemmille voi kertoa, että näistä vauvoista kasvaa usein
erityisen älykkäitä ja eloisia lapsia. Vaikea alku voi myös hitsata perheen sisäisiä suhteita, erityisesti lapsen ja vahempien välistä kiintymystä poikkeuksellisen vahvaksi. Tämän voi kokea myös, jos vauva vaatii aluksi sairauden tai esim. keskosuuden takia tavallista enemmän hoivaa
Erään äidin kertomus STV-vauvelista
Korviini särähtää aina kun joku oikein hehkuttaa vauvastaan, joka viihtyy tuntikausia yksin ja on niin helppo, että sen olemassaolon voisi kokonaan unohtaa. Silloin mieleen tulee, että miksi ylipäätään tehdä lapsi, jos sen arvostetuin ominaisuus on olla näkymätön, tekemätön ja kuulumaton? Hankkisivat nuken!
Minusta vaikeat vauvat ovat symppiksiä. Tai näin olen ainakin onnistunut uskottelemaan itselleni aina, kun sellaisen saan. Ensimmäiset kolme lastamme voi luokitella tähän vaikeiden, tai - kuten korrektimpi ilmaus kuuluu - suuritarpeisten vauvojen kategoriaan. Kakkonen oli tosin suuritarpeinen lähinnä yöaikaan.
Olen sitä mieltä, että on onnenpotku saada juuri ensimmäiseksi lapseksi vaikea vauva. Ei ehdi lepsahtaa siihen väärään illuusioon, että lapsen eteen ei tarvitse tehdä mitään, eikä lapsi muka muuta elämää mitenkään. Vaikean vauvaiän jälkeen muut kehitysvaiheet, kuten uhmaikä, tuntuvat lastenleikiltä
Koska olen niin tottunut vaikeisiin vauvoihin, en oikein osaa suhtautua meillä nyt ensimmäistä kertaa majailevaan helppoon vauvaan.
Miten se voi olla noin tyytyväinen ja kikatella sitterissään ilman minkäänlaista viihdykettä (miten se ylipäätään voi viihtyä sitterissä??!!)?
Minusta tuo viimeinen kappale oli varmasti keskustelua herättävä...
:wave:
Ja näitä asioita en laita siksi että olisin jotenkin fiksumpi tai että mulla kun nyt on niiiiiiin vaikeata Kielon kanssa, vaan ja AINOASTAAN avuksi kaikille mammoille arkeenne... :heart: :hug:
