M
mutta totta
Vieras
Täällä oli niin informatiivinen aloitus siitä, miten jätkäporukassa oltiin pohdittu parisuhteen seksintappolista. Naisen syntejä jokainen kohta, tietysti.
Ajattelin olla informatiivinen minäkin ja kertoa palstalaisille, millaista yhteiselämää minun mieheni on tarjonnut minulle parisuhteemme aikana. Listan olen miettinyt itsekseni, sillä en edes omassa kaveriporukassani pysty myöntämään, miten huonossa suhteessa olen elänyt ja vielä näin kauan.
YKSI Yleisesti ottaen mies on passiivinen elämässään. Katkera ihmisvihaaja. Mököttää. Makaa sohvassa. Toisten ilo ainoastaan ärsyttää. Ei puhu, ei pukahda ylimääräistä. Ei halaile, ei taputtele. On ahdistunut ja saa paniikkikohtauksia, mutta ei hae apua. Ylipainoinen. Ruoka maittaa. Siitä olenkin saanut sen ainoan kehun mieheltäni: olen kuulemma hyvä kokki. Röyhtäilee ja piereksii kotiväen edessä. Pääkiinnostuksenaiheet kilpaurheilun töllöttäminen ja alkoholinkäyttö.
KAKSI Seksialoitteen täytyy tulla minulta, sillä muuten ei miestä kiinnosta vähääkään. Paitsi joskus umpihumalassa, jolloin hän ei pysty.
KOLME Ei suutele, hipoo vain tiukasti suljetuilla huulillaan. On joskus kiihkossaan työntänyt jäykän kielensä hieman suuhuni. Väittää sitä kielisuudelmaksi. Kiletäytynyt keskustelemasta asiasta, joka nyt on tabu.
NELJÄ Kärsii ennenaikaisesta siemensyöksystä. Tulee lähes aina jo parin työnnön jälkeen. Jos näin ei tapahdu, ei tule lainkaan. Asiasta ei saa puhua, se on myös tabu.
VIISI Aina ei seiso. Asia tabu. Ei hae apua.
Olen itse vapaamielinen ja pidän seksistä todella paljon. Aluksi kuvittelin meillä olevan mukavaakin sängyssä. Sitten huomasin, että aloitehan tulee aina minulta ja että miehellä on aina alkoholia veressä. Aloin näkemään ongelmat ja yritin kaikin tavoin niistä puhua. Olen myös kannustanut miestäni, kehunut, halannut, taputellut jne. Ei auta. Ulkopuolisesta avusta mies kieltäytyy. Itse olen käynyt perheterapiassa vain toteamassa, että terapeutti pui päätään ja kyselee, että miten minä olen jaksanut näinkin kauan.
Tämä kaikki on ikävä kyllä aivan totta. Tietenkin eroan. Haudon sitä monta kertaa päivässä.
Tämä vain tiedoksi niille, joilla on vain vähän ongelmia. Pienet ja väliaikaiset ongelmat voidaan vielä ratkoa. Ne, joilla on koko parisuhde yhtä sekaisin kuin meillä, voivat suosiolla luovuttaa ja alkaa uuden elämän.