Surullinen loppu

[Vaki-Elli]

Sanoin eilen miehelleni että en halua enää yrittää. En halua enää riidellä. On ihmisiä jotka eivät sovi yhteen. Vika ei ole hänessä eikä minussa. Sanoin että asun vielä jonkin aikaa yhdessä koska en tiedä minne menisin ja miten asian hoitaisin. Siihen liittyy niin paljon asioita, käytäntöä, eikä kukaan hoida niitä puolestani. Kuinka kauan siihen menee, en tiedä.
Selitin syitä rauhallisesti, selitin miksi olen päätynyt tähän ratkaisuun. Minä en jaksa enää elää vain hänen elämäänsä, hänen ehdoillaan ja hänen oikkujensa, harrastuksiensa ja työnsä mukaan. Jos en tee niin, me emme tee mitään yhdessä. Kaikki yhteinen tekeminen on hänen tekemisissään mukana oloa. Koska olemme niin erilaisia, se ei anna minulle kovinkaan paljon. En halua enää. En halua enää yrittää.
Mies kuunteli puheeni, ei sanonut mitään ja ryhtyi nukkumaan. Aamulla hän ei puhunut asiasta, taputti minua ystävällisesti olalle ja sanoi hei, hei ja lähti töihin.
Olen nyt töissä ja hyvin surullinen. Olen hyvin onneton. En kyllä voi enää muuttaa päätöstäni. Eikä mies sitä pyytänyt tekemäänkään.

 

[wallu]

Mistä olet surullinen? Päätöksestä vai siitä, että et voi sitä muuttaa enää?!

 

[Vaki-Elli]

Surullinen siitä että tässä kävi näin. Surullinen siitä etten pystynyt enkä jaksanut enää. Siitä että olemme niin erilaisia. Siitä etten kuunnellut vaistoani joka alusta asti varoitti minua tästä suhteesta. Mies on samanlainen kuin alussakin, intohimo on vain loppunut häneltäkin vaikka hän ei sitä sano. Hän on jättänyt päätöksenteon minulle.
Olen surullinen koska en haluaisi purkaa kaikkea sitä mikä on vaivalla rakennettu. Siis kaikki on yhteistä jollain tavalla. Meillä on jo jonkin verran taivalta takana. Kaiken purkaminen on käytännössäkin vaikeaa.
En vain jaksa enää hakata päätäni seinään.

 

[Marleena]

Onnittelut päätöksestäsi! Vaikka saatatkin lähiaikoina pohtia moneen kertaan, teitkö oikein, pidä silti kiinni päätöksestäsi. Mikä tahansa ratkaisu tulee kirkastamaan ilmaa!

Miehesi ei usko, että sinä mihinkään lähtisit. Siksi hän ""lohduttaa"" sinua taputtelemalla. Ja odottaa, että ""kohtauksesi"" menisi ohi ja alkaisit taas olla se mukautuvainen ja myöntyväinen nainen, johon hän on tottunut!

Minulla oli vajaat 3 vuotta sitten vastaava tilanne. Olin kyllästynyt elämäämme, jossa ei miehen mielestä ollut mitään vikaa ja johon ei siksi tarvinnut tehdä mitään muutoksia.

Kerroin miehelle 2-3 kertaa suoraan, että haluan toisenlaisen elämä enkä enää jaksa odottaa sitä tai tätä asiaa ennenkuin voimme irrottautua miehen vanhemmista tai sukulaisista ja alkaa elää omaa elämäämme. Mies oli hyvin ymmärtäväinen ja lohdutteli, mutta ei selvästikään uskonut minua.

Lopulta hankin itselleni asunnon ja ilmoitin miehelle, että muutan runsaan kuukauden päästä. Silloin hän tajusi, että olen tosissani, mutta vieläkin hän kuvitteli, että minä vain kiukuttelen ja vaadin jotakin hyvitystä. Alkoi tulla kukkapuskaa ja paijaamista ja halauksia jne.

Vasta noin pari viikkoa ennen muuttoani mies tajusi, että olin ollut koko ajan tosissani. Siinä vaiheessa hän alkoi itkeä, uhkailla, haukkua, ryypätä jne. Hän kyseli, mitä voisi tehdä, etten lähtisi ja vannoi rakastavasna vain minua.

Sanoin hänelle, että nyt on myöhästä tehdä yhtään mitään. Olisit näyttänyt rakastamisesi aiemmin, olisit uskonut, olisit ottanut tosissasi aikaisemin, olisit antanut arvoa minun toiveilleni ja mielipiteilleni...

Olemme olleet erossa kohta 3 vuotta. Kivuliasta eroaminen oli puolin ja toisin ja vieläkin kipu välillä tulee kuin hyökyaalto. Mutta missään vaiheessa en ole katunut. Nyt minä elän elämääni, opiskelen, matkustelen, teen nopeita päätöksiä ja nautin elämästä.

Mies löysi noin puolen vuoden päästä muutostani uuden naisen, vaikka oli vannonut, ettei ikinä koskaan enää löydä ketään... Minäkin löysin mukavan kaverin runsas vuosi eromme jälkeen. Olen tyytyväinen!

Miksi elää pilven alla jos voi siirtyä aurinkoon!

 

[Kati]

Kun yhden oven sulkee takanaan, toinen ovi edessä avautuu.

Voimia ja jaksamista

 

[ituzdruy]

Olisit varmasti toivonut että mieskin osallistuu keskusteluun.
Inhottava erota, kun toinen vain sanoo että jaa.
Sitäpaitsi sitä varmaan toivoo kuitenkin tuossa tilanteessa että mies edes yrittäisi selvittää mikä on ongelma. Tuohan kuulostaa taas siltä tyypilliseltä miesten tavalta selvittää parisuhdettaan: eli olla kuin se ei liittyisi häneen mitenkään. Se ei ole hänen päätöksensä , hänen syytään, eikä hänen ongelmansa. Hän oli täysin tyytyväinen, vaimolla vain on kokoajan ollut joku aikapommi päässä, mies ei olisi mitenkään voinut ennustaa että vaimo sillätavalla tulee hulluksi yhtäkkiä. Tottakai miehen on helppo ajatella kuinka helppoa elämä on ja kuinka turhaa on vaimon kitinä, koska miehellä on aina perässähiihtäjä ja tsemppaaja perässään teki hän mitä tahansa. Siksi hän saakin paljon aikaiseksi, kun ei tarvitse ajatella ketään muuta kuin itseään. Ja kuka tahansa rakastunut nainen voi tulla entisen tilalle tsemppaamaan miestä, eli elämä ei lopu eroon.

- Nainen riitelee yksin
- sopii yksin
- keskustelee yksin
- siivoaa yksin
- kun mies puhuu, nainen on yleisö--ei keskustelukumppani--
- eroaa yksin

Mitä tahansa nainen tekee, se on aina hänen oma asiansa, mutta mies kuitenkin osaa tarpeen tullen kertoa milloin nainen on typerä.
Yrittäisi itse tehdä kaiken yksin, niin tietäisi miten helppoa se on, niin tietää mistä puhuu arvostellessaan.

Syy on empatian puute. Eli kyvytön eläytymään toisen osaan.
Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen tuota lajia.
Siihen kun lisää vielä miehen löysät hoksottimet niin soppa on valmis.

Harmillista on se, että naisen elämä menee pilalle kun hän ensin rakastuu- ja unohtaa siinä itsensä pitkäksi aikaa. Odottaa puhelinsoittoja ja laittaa tukkaansa.
Sitten hän elää miehen sanelemaa arkea liiton ajan, koska ei mahda omalle joustavuudelleen ja empaattisuudelleen mitään. Kun hän odottaa vastakaikua , hän tulee pettymään koska miehestä siihen ei ole. Sitä luulee että on, mutta oikeasti vain lykkää omia tarpeitaan toivoen että ehkä mies on minua varten sitten kun on joku isompi kriisi...mutta tiukan paikan tullen mies pettää kaikki odotukset.

Sitten kun mitta tulee täyteen, seuraa surua ja erosta toipumista. Pitkiä iltoja viltin alla itkemässä ja keskittymiskyvyn puutetta , aloitekyvyttömyyttä.

Jos suhteen varsinainen kesto olisi esim 3 vuotta, naisella menisi silti tuplasti, eli 6 vuotta hukkaan jos mies on turha jätkä. Menee aikansa palata entiselleen kun on ollut toisen varjossa monta vuotta.

 

[ymmärrys]

Kaikki tuki ratkaisullesi surullinen.

Elämä vain on sitä että ottaa yhtenä kauniina päivänä sen raskaimman askeleen

eli takavasemmalle - omaan elämään.


Usko pois. Kun selviät kriisistä että elämä jatkuu vaikka teillä paljon

yhteisiä hetkiä olikin huomaat että

nimimerkkisi ei ole enää aina sivussa oleva surullinen vaimo.

Vaan tunteva

aistikas

nainen

ja vielä parhaassa iässä.

Minun eroni tuon surun jälkeen on ollut yhtä nousua.
Sitä kaikkea hyvää toivon sinullekin...

 

[kiitos]

Hyvä ymmärrys. Anteeksi mutta minun on pakko mainita tästä, vaikka viestisi tuokin varmaan ap:lle hyvän mielen.

Tekstin sisältö ei muutu yhtään sen runollisemmaksi vaikka painelisit enteriä ja pidentäisit rivin väliä kuinka. Sitä on vain hölmön tuntoista lukea. Kappaleiden väliin kun tekee yhden ylimääräisen rivin pitkissä viesteissä niin vähän helpottaa lukemista. Jos teksti ylettömästi harittaa niin lukeminen vain vaikeutuu.

 

[Häh]

ituzdruy:
Eihän mieheltä edes kysytty. Ap sanoi vain ettei enää jaksa yrittää, selvitti syyt ja mitä aikoo tehdä.

Ei hän kysynyt, mitä mieltä mies on parisuhteesta, onko hän onnellinen, mitä hän haluaisi olevan toisin ja mitä mieltä hän yleensäkin on.

Miehelle vain saneltiin mitä mieltä nainen on ja mitä hän aikoo tehdä. Miten sellaisen vuodatuksen jälkeen kukaan voisi sanoa mitään?!!!!

 

[alma]

Minä luulen, että myös miehesi on huomannut erilaisuutenne, muttei ole saanut aikaiseksi tehdä mitään. Hän on tavallaan tyytynyt olemaan laimeassa liitossa. Nyt kun sinä teit aloitteen, ei hän tiedä mitä sanoisi, on vaan hiljaa tyytyväinen, kun sinä hoidat eron ilman riita ja tappelua, lakonisesti.

Voisi ajatella, että taputus, jonka sait, oli äänetön sanoma, ""kyllä se tästä, älä sure"". Uskon myös, että helpotuksen lisäksi, hänellä on myös haikea olo kaiken loppumisesta.

 

[ituzdruy]

No voin kyllä hyvin kuvitella, itse samantapaista kokeneena naisena, että kyllä se nainen on varmasti kysynyt mieheltä enemmänkin kuin yhden kerran mielipiteitä.

Ja kyllä sellaisen vuodatuksen jälkeen voi ihan hyvin sanoa vaikka mitä. Minä ainakin osaisin sanoa, jos mies vuodattaisi minulle jotain.
Sitä kutsutaan d-i-a-l-o-g-i-k-s-i.
Eli toinen sanoo ensin jotain, ja sitten on toisen vuoro.
Ei se aina mene niin että oma vuoro puhua on vasta sitten kun joku kysyy jotain. Jos minä aina odottaisin että minulta kysytään ennenkuin voin puhua, niin tulisi varmaan pitkiä hiljaisia aikoja.
Miehet ei ikinä tajua sitä, että nainen odottaa keskustelussa kohteliaisuutta, jopa ikävissä keskusteluissa. Silti miehet osaavat small talkia muiden kanssa harrastaa. Small talk on sitä, että vaikka ei kiinnostaisikaan mikään erityinen seikka, niin kysyy vain jotain, millä päästään keskustelussa eteenpäin. Se on keskustelukumppanin huomioimista, ja osoitus siitä että minua kiinnostaa.

 

[Huh]

Häh kirjoittaa: ""Miehelle vain saneltiin mitä mieltä nainen on ja mitä hän aikoo tehdä. Miten sellaisen vuodatuksen jälkeen kukaan voisi sanoa mitään?!!!!""

Miksei miehelle kelpaa oma lääkkeensä? Noinhan miehet toimivat eli kertovat mitä mieltä ovat ja mitä aikovat tehdä! Miksi se ei mene kaaliin, jos nainen tekee samoin?

Todennäköisesti siksi, ettei mies ole koskaan ottanut naistaan vakavasti, ei koskaan arvostanut naisensa mielipteitä ja ajatuksia. Eli suoraan sanottuna, naisen ajatukset tai puheet eivät ole olleet miehelle koskaan minkään arvoisia.

Mitäpä siinä voisi sitten sanoa. Kun mies lopulta tajuaa, että se perkeleen pilluteline sittenkin teki jotain, mitä uhkasi, mies on sanaton! Eihän se niin pitänyt mennä!

 

[darian]

häh/ituzdruy

...vaikka ei ituzdruy:n juttu nyt ihan ap:lle vastaus ollutkaan (eihän ap kyllä mitään kysynytkään) niin kyllä allekirjoitan hänen sanomansa...

 

[ituzdruy]

No siinä mielessä se oli ap:lle, että otin kantaa siihen, miltä se näyttää kun mies voi eroilmoituksen jälkeen mennä kaikessa rauhassa nukkumaan.
Jos minun elämääni jokin järkyttää tai edes säväyttää, on nukahtaminen sinä iltana vähän työläämpää.
Siksi yleensä päättelen helposti, että toinen ei välitä paskaakaan jos unenlahjat ei mistään heilahda.
No, ehkä miehillä on joku katkaisija millä ne saa sammutettua itsensä jopa ilman kemikaaleja, ja aina tarvittaessa nyrjäyttää aivonsa pois paikoiltaan kun tulee liikaa kierroksia ymmärryksen päälle.

 

[Häh]

Mistä näitä naisia riittää jotka ei tajua miehistä mitään...

Mieshän on varmaan kuin puulla päähän lyöty. Yhtäkkiä hänelle vaan kerrotaan: en jaksa enää kanssasi, haluan eron, muutan kohta pois.
Kyllä vähemmästäkin menee sanattomaksi.

Kuvitteletteko te tosiaan, ettei tämän miehen mielessä liiku mitään. Kyllä varmaan liikkuu ja paljon, mutta mitenpä hän voisi kertoa, kun hänen tunteitaan ei ole otettu huomioon oikeasti koskaan. Näin on useimmissa parisuhteissa, ei naisia näköjään kiinnosta mitä mies oikeasti tuntee ja ajattelee...
Voi luoja tätä kanalaumaa...

 

[Vaki-Elli]

Kyllä olen puhunut monet kerrat, olen itkenyt ja pyytänyt, antanut anteeksi ja unohtanut. Ulkopuolisista näyttää siltä että mies on mitä mainioin ja hyvä kumppani. Hän näyttää avokätiseltä, tarjoaa matkoja ja muuta hyvää. Mutta, matkat ovat hänen juttujaan, sinne minne hän haluaa ja siellä tehdään sitten sitä mitä hän tahtoo. Samoin harrastukset. Tuo ""perässähiihtäjä"" kuvaa minua hyvin.
Nyt en enää hiihdä. On vain todella vaikeaa aloittaa tätä eroamisprosessia kun en tiedä mistä päästä aloittaa. Tiedän kyllä miten kaikki tapahtuu ja mitä pitää tehdä, mutta mistä päästä aloittaa? En ole ahdistunut, en kärsi, ei minua edes pelota vaan olen niin väsynyt ja surullinen. Olen yrittänyt kaikkeni ja takki on tyhjä.
Minulla on oma asunto joka on nyt vuokralla ja asunto missä asumme (en sano koti koska miestä ei ole koskaan kiinnostanut koti ja asuminen, se on ollut minun juttuni) on yhteinen. Ei siis ole paikkaa minne mennä. Ystäviä en halua vaivata, eikä niitä montaa olekaan. Tavaroiden jako on helppoa, enhän minä oikeastaan paljon haluakaan. Autoni on minun. Minulla on hyvä työ, tosin paljon, paljon huonommin palkattu kuin miehellä, joten niukoille joudun. En kuitenkaan myy itseäni, rahan takia en jää minnekään missä minulla on huono olla.

 

[Häh]

""Kyllä olen puhunut monet kerrat, olen itkenyt ja pyytänyt, antanut anteeksi ja unohtanut""

Mitä tuo tarkoittaa?

No, kun nyt näyttää että olette niin erilaisia, ettei mikään miehen mielenkiinnon kohteista kiinnosta sinua yhtään, ei teidän tosiaan kannata olla yhdessä.
Hyvä että annat miehellesi mahdollisuuden löytää jonkun, jonka kanssa hänellä on jotain yhteistäkin.

 

[ekana]

Varmaan kannattaa selvittää se oman asunnon tilanne, millainen irtisanomisaika on vuokralaisella ja koska olisi valmis lähtemään. Vuokralaisen saa pihalle sillä syyllä, että tarvitsee asuntoa omaan käyttöön ja sinähän tarvitset. Se, kykenettekö miehen kanssa niin pitkään asumaan saman katon alla, on toinen juttu.

Ja olisiko sitten vielä aika saada se mieskin ottamaan asiaan kantaa jollain lailla. Helpotus varmaan olisi, jos kuulusit, että hänkin on miettinyt eroa. Eipä tarvitsisi sitten enää jälkikäteen miettiä ja haikailla perään kummankaan, kun päätös on yhteinen.

 

[ituzdruy]

Mikähän tuota hähiä vaivaa?
No, anyway.. voi käydä niin, että vaikka miehellä ja naisella olisi alunperin sama harrastus, niin jommalle kummalle siitä tulee ""enemmän"" oma kuin toiselle. Ja koska mies kykenee olemaan helpommin itsekäs, niin yleensä nainen sitten joustaa.

Minulla oli sama juttu ex-miehen kanssa, elikkä oli sama harrastus , joka alussa meitä yhdisti.
Ajan mittaan kuitenkin mieheni omi sen, eli alkoi opettamaan minua ja pitämään pitkiä luentoja mitä teen hänen mielestäni asiassa väärin. Myöskin kun hänen piti päästä harrastamaan, hän sai aina auton. Kun minun piti päästä harrastamaan, miehellä oli jotain niin tärkeää että hänen on pakko saada auto. Ja vaikka mieheni olikin monesti ihan oikeassa antamassaan kritiikissä, se että vieressä on joku joka tietää samasta asiasta tekee jatkuvan tunteen kilpailutilanteesta ja syö motivaatiota. Ei siksi että olisin pelännyt kilpailua, vaan siksi että siinäkin on rajansa, ja tekee välillä hyvää vain fiilistellä ja palkita itseään, ilman että toinen tulee selostamaan omista ansioistaan asiassa.

Eli minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että ei ne ole eri kiinnostuksen kohteet jotka avioliiton väljähdyttää, vaan kommunikaatiovaikeudet ja jommankumman kyvyttömyys asettua toisen asemaan.

Ehkä olisi jopa parempi että ei olisi oman siipan kanssa yhteisiä kiinnostuksen aiheita ollenkaan.

 

[ituzdruy]

No milloinhan mies ei olisi kuin puulla päähän lyöty? Heh

Ja älä sure, kyllä me teistä miehistä ymmärretään enemmän kuin te meistä tai itsestänne yhteensä koko ikänänne.

Sehän siinä onkin se suuri pettymys: luulet että sulla on kaveri, mutta kun paremmin tutustut ja poraudut toisen aivoihin niin huomaat että et löydä sieltä yhtään mitään. Näin käy naisille, se on mies jota voi sanoa kylmäksi kalaksi, vaikka usein kuulee asian toisinpäin.
Tyhjät silmät katsoo takaisin.

 

[Vaki-Elli]

Tunnen miehen niin hyvin että tiedän ettei hän ota kantaa tähän. Minun se on tehtävä.
Hyvä häh, olen itkenyt pahoja sanoja, yksinäisyyttä silloin kun mies on mennyt menojaan, tiuskimista, huutamista, vaatimista ja paljon muutakin. Olen antanut anteeksi pahat teot, pahat sanat ja vielä vakavampia asioitakin.
Miehelle ei saa aloittaa lausetta sanalla ""Älä..."", häneltä ei saa vaatia mitään. Jos pyydän jotain (esim. tulemaan kanssani jonnekin) tulee tunne kuin lapsi pyytäisi vastahakoiselta vanhemmaltaan jotain. Pelkään hänen päähänpistojaan joita on heti noudatettava. Pelkään hänen aikataulujaan joiden mukaan on elettävä. Varon hänen kalenteriaan joka määrää elämiseni rytmin.
Olen kyllästynyt hänen tapaansa tehdä kaikki saman kaavan mukaan jota on noudatettava. Pelkään aina mitä hän seuraavaksi keksii mitä ""meidän"" on tehtävä tauotta. Toissa vuonna hiihto (-kilpailut), viime vuonna avantouinti tänä vuonna juoksu (-kilpailut) ensi vuonna ehkä tulee kuvioihin melonta tai joku muu. Kaikkea kohtuuttomasti sietokykyni ylärajoilla. Jos en ole mukana olen poissa kuvioista ja istun yksin kotona, olen senkin kokenut.
Pakko jaksaa, pakko kestää vertailu muihin. Minä ""saan"" olla sellainen kuin olen (ulkonäkö), mutta hän arvioi niin paljon muiden naisten olemusta, että tiedän mihin pitäisi yltää.
En minä pysty. Olen niin väsynyt.

 

[AnAn]

Me olimme entisen mieheni kanssa yhdessä 10 vuotta. Mies valitti loppuaikoina aina silloin tällöin kun ei ollut yhteisiä harrastuksia ja tehtiin ihan erilaisia juttuja. Seurustelun alussa seurasin hänen harrastuksiaan, mutta en kiinnostunut tosissani vaikka yritin. Miestä ei kiinnostanut missään vaiheessa minun harrastukseni/tekemiseni/työni, joten pikkuhiljaa alettiin vain elää molemmat omia elämiämme. Mies uhkaili muutaman kerran jopa erolla koska meillä oli niin vähän yhteistä, minä halusin aina jatkaa koska rakastin.

Sitten kyllästyin ja päätin itse lähteä. Olin ajatellut että mies ei välitä, että ero on helppo. Mutta mitä vielä. Seurasi itkua, huutoa, käsiksikäymistä ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, kiristystä, ilkeyttä...Jätetyksi ei ole helppo tulla, vaikka olisi itse miettinyt jättämistä! Oikeasta rakkaudesta tuossa tuskin enää oli kyse.

 

[ituzdruy]

Minun mies harrasti musiikkia, minä kuvataidetta.
Mies selitti minulle uusista oivalluksistaan ja sävellyksistään. Minä kuuntelin, olin makutuomarina ja kannustin, keskustelin hänen kanssaan yömyöhälle aksenteista ja nyansseista, skaaloista ja akustiikasta, ja vaikka en tiennyt asiasta niin opin paljon.

Kun minä puhuin omasta harrastuksesta ja omista tuntemuksistani ja näytin aikaansaannoksiani, mies sanoi että älä jaksa selittää, kun ei hän kuitenkaan ymmärrä mistään piirustelusta mitään. Hän vain tietää mistä tykkää ja mistä ei, ja kaikki muu on turhaa analysointia.
Joskus hän innostui kokeilemaan öljyvärejä, ja puhui sen jälkeen tuntikausia kokemuksestaan, ja totesi että jos hän harrastaisi maalaamista, on varma että hänestä tulisi maailman kuulu, mutta hän ei viitsi koska ei kiinnosta niin paljoa.

Kun hän osti uuden soittimen, hänen kanssa piti kierrellä kauppoja ja nettiä. Kun minä pyysin häntä mukaan hakemaan omia välineitäni, hän naureskeli kaupassa, että mitä väliä silläkin on minkälaisella sutilla sitä huitoo menemään, ja kun kerroin mitä eroa on milläkin jutulla, hän löi leikiksi ja nauroi että vittu mitä pilkunnussintaa, ja kyllä tietää että se on vain teennäistä brassailua.
Kaikissa abstrakteissa teoksissa hän näki hämähäkin väärinpäin.

No, nuori mies on hölmö, ja ei kai tuollatavalla voi oikeasti jatkaa, kun jos ei yhdestä asiasta ymmärrä niin ei voi toisessakaan asiassa pitkälle päästä. Taisi vain olla hyvä konsti alistaa minua. Ties kuinka syvällisiä keskusteluja maalaustaiteesta se suoltaa uutta pillua metsästäessään. Saattaisin olla äimän käkenä jos olisin kärpäsenä katossa kuulemassa.

 

[Häh]

Jotenkin tämän ketjun kirjoituksista tulee mieleen eilinen Silminnäkijä joka kertoi Ruotsin äärifeministisestä liikkeestä ja sen touhuista...

Tiedoksi: olen nainen...

Ap:n ja ituzdruy:n kannattaa seukata vain naisten kanssa, niin ei tuu tällaisia ongelmia;-)

 

[ituzdruy]

Ja toisen miehen kanssa oli sitten samoja harrastuksia paljonkin.
Kävi vain niin että mies varasti shown ja ryhtyi neuvomaan.
Kuinka maalata, mikä on oikea asento palloa lyödessä, mitä kannattaa tietää ravinnosta ja lihaksista.
Vittu, kaikki on nähty, ja aina sama lopputulos. Miehen kanssa ei tule mistään mitään.
Ainoa avo/ avioliittomuoto jonka voisin sulattaa on järkiavioliitto jossa kohteliaat välit eikä toista opi tuntemaan liikaa, eikä näin ollen joudu lataamaan liikaa odotuksia siihen kuinka paljon toista pitää tukea, ja kuinka paljon toisen pitää ymmärtää ja rakastaa.
Kun ei tunne ollenkaan niin kaikki ystävälliset eleet on eteenpäin. Ja aina saa sängyssä vierasta jännittävää miestä, kun ei ole sitä kympinuutisten ja urkkaruudun välistä rutiinihetkeä.