suhde varattuun

Ajatteleppa tilanneetta muutaman kuukauden päästä kun sinä rakstuneena mieheen haaveilet ja rakentelet pilvilinnoja. Hän menee j a ottaa taas jonkin viikonloppusuhteen. Miltäs silloin tuntuu??? Mieti tätä asiaa vähän sen ensimmäisen naisen kannalta myös. Sinä luultavasti olet hänen tilallaan hetken ja sitten joku muu ottaa sinun paikan. Todella halpamaista ruveta vonkaamaan teiten tahtoen varattua miestä!!!

 

Onpas jännä huomata että tähän keskusteluun on osallistunut useampi sellainen jonka liitto on alkanut pettämisestä. Tähän asti nämä henkilöt ovat olleet aika hiljaa..? Itse kuulun myös tähän ryhmään. Tapasimme mieheni kanssa työpaikalla. Molemmat olimme tahoillamme naimisissa ja lapsiakin kuuluu kuvioon. Ehkä siksi pettämiskuviomme jatkui pitkään, aivan liian kauan. Erot edellisistä puolisoista olivat katkeria ja raskaita, he eivät olisi millään sallineet meidän mennä yhteen. En ollut milloinkaan aiemmin ex-miestäni pettänyt, ei edes mielessä käynyt. sitten kertalaakista viitisen vuotta sitten rakastuimme järjettömästi nykyiseni kanssa, ja rakastamme edelleen. On helppoa sanoa että ensin pitää edellisestä erota ennenkuin uutta suhdetta aloittaa. Mutta kuka ihan rehellisesti sanottuna ilman kolmatta osapuolta osaa lähteä kotoaan kun avioliitto kuivuu kasaan? Onhan siinä kuitenkin perhe, lapset ja puolisokin joka ihan hyvin vielä menettelee paremman puutteessa (julmasti sanottu mutta niin monen kohdalla totta). Ruokaa saa, seksiäkin joskus ja ns. perustarpeet hoituvat tutusti ja turvallisesti. Kuka siitä lähtee elämään rehellistä elämää yksin omaan yksiöön ja odottamaan että nyt se rakkaus saisi tulla? Siksi toisekseen aikuisten rakastuminen on ihan eri juttu kuin villien ja vapaiden nuorten jotka eivät vielä ole sidoksissa mihinkään (kehenkään). Aikuisilla, n. 30+ ikäisillä alkaa elämän peruskuviot olla jo olemassa, joten on melkeimpä selvää että näitä kolmiodraamoja tulee aina olemaan. Pettämistä silti nämä juttuni eivät oikeuta, pointti menee siinä miten kukakin kuvionsa hoitaa jos (kun) uusi rakkaus astuu eteen. Me hoidimme väärin, kaikki maksoivat kipeät oppirahat. Onneksi nykyään jo elämä on asettunut uomiinsa ja välit eksiinkin ovat kunnossa, heilläkin on jo uudet kujeet menossa. En kadu uutta liittoani, kadun vain tapaa jolla sen aloitin. Jos olisin jäänyt entiseen elämääni, katuisin sitä varmasti. En ole koskaan kaivannut entistä miestäni.
Ap:lle en osaa oikeen muuta sanoa kun että lykkyä pyttyyn, miten sitten valitsetkin. Olet saanut paljon hyviä neuvoja, joista yksi parhaita on että älä roiku (ja roikuta muita) tilanteessa liian kauaa. Näet kyllä nopeasti mitä mies oikeasti haluaa. Sitten hoidat tilanteen aikusmaisesti ja tyylillä, ja annat miehen hoitaa oman osansa, oli ratkaisunne mikä tahansa. Mihinkään käräyttelyyn en lähtisi.
Olisko muuten vielä muita kokemuksia kolmiodraamoista alkaneista liitoista?

 

Tarina jatkuu. Mies on eronnut, mitä ei kait kukaan olisi uskonut tapahtuvan näin nopeasti. Kuten olen alusta pitäen yrittänyt sanoa, tämä ei ollut mikä tahansa kahden ihmisen kohtaaminen, vaan paljon syvempää. Seuraavaksi sitten vaan yhteisen asunnon hankintaan. Mitään ei saa, jollei yritä.

 

Laastari kestää aikansa, kunnes se poistetaan tai vaihdetaan.

 

Jesh! Nyt kaikki kakkosnaiset taputtavat käsiään ja pissivät hunajaa: "Se on sittenkin mahdollista!"
Voi raukkoja!

 

Jesh! Nyt kaikki kakkosnaiset taputtavat käsiään ja pissivät hunajaa: "Se on sittenkin mahdollista!"
Voi raukkoja!

Ja pöh sanon minä! Erosin avomiehestäni tavattuani nykyiseni. Tutustuimme rauhassa, kunne huomasin olevani korviani myöten rakastunut häneen. Kun on kyse kahden ihmisen kohtamisesta, jossa todellakin on niin henkistä kuin fyysistäkin paloa ei välttämättä todellakaan ole mistään laastarisuhteesta kyse, ainakaan ollut minun kohdallani. Joskus ihmiset vain ajautuvat suhteeseen ja avoliittoon tajuamatta että se toinen ei olekaan itselle se oikea. Näin minulla ja nyt olen maailman onnellisin nainen (näin naiivisti sanottuna)

Joten ap: älä ota nokkiisi näistä moraalisoijista, uskon että on hyvin mahdollista että mies jonka tapasit todella pitää sinua oikeanaan ja tarvitsi vain potkun persiilleen saadakseen aikaiseksi lähteä huonosta suhteesta ja. Toisaalta toivon ettei hän pidä sinua tekosyynä ja uuden suhteen rohkaisemana lähde vanhasta suhteesta.

Toivon puolestasi ettet ole laastari tai hetken ihastus vaan että todellakin molemmat tunnette samoin toisianne kohtaan ja että miehen edellinen suhde todellakin oli kuollut eikä jälkeen jäänyt sen suurempia sotkuja ja selvittämättömiä asioita.

Sekava sepustus, mutta loppuun vielä, että jokainen suhde ja ero ovat erilaisia ja mikä pätee yhteen ei välttämättä päde toiseen. Toivon teille onnea ja odotan kiinnostuneena kuulumisia!

Kesän jatkoja! Piis! =)

 

Mies tarvitsee puujalkaa erotessaan, näin se vaan on.

 

Yleensä kai laastaria enemmän käyttää se, joka on "jätetty". Nythän ap:n mies on itse ottanut eron exästään ap:n vuoksi. On se joillekin katkeraa, jos joku löytää oman oikeansa. Suhteen alku ei ehkä ollut tyylikkäin mahdollinen, mutta ei se silti tarkoita, etteikö liitto voisi olla hyväkin.

 

Juuri päinvastoin. Jättäjä käyttää laastaria, ettei avoin haava vuoda, eikä haavaa pahasti pistele. Jätetty antaa tunteiden tulla ja ajan parantaa.

 

Kyllä minulla jätettyäni exän ei mitkään haavat vuotaneet tai pistelleet. Olin vain helpottunut. Jätetty ei ole pystynyt sen sijaan tilanteeseen yhtään valmistautumaan ennalta.
Oivariini ilmeisesti uskottelee itselleenkin, että hänet jättäneellä on ollut kovin vaikeaa eron jälkeen. Noh, mistä kukakin lohtua saa.
Ja edelleenkin täytyy muistaa se totuus, että hyvään suhteeseen ei mitenkään koskaan mahdu kolmatta ihmistä.

 

Ehkä olet tunteeton paskiainen. Minua ainakin kiirveli toiselle aiheuttamani tuska kun hänet jätin.

 

Vapaasti saa pitää minua tunteettomana paskana Tilanteet ovat niin erilaisia. Silloinen liitto oli kaikkea muuta kuin onnellinen. Eroaminen ei ole mukavaa, mutta se liitto oli henkisesti sairas ja vastapuoli oli kyllä käytöksellään kaikki tunteet kuolettanut.
Ei ollut eron jälkeen kuin helpottunut olo.
Ja mitä ihmeen tuskaa hän minuun perääni olisi tuntenut ? Kai niistä tunteista olisi jotain viitteitä saanut sitten ennen eroa. Ainoa kiinnostus oli rahaan. Ne jätin kaikki exälle. Lahjoitin omakotitalostakin oman osuuteni.

 

Juuri niin Pupu. Ihmiset saattavat kohdata ja vasta sitten ymmärtävät sen todellisen yhteyden, joka voi olla kahden ihmisen välillä. Esim. me ei edes tiedetty, että tällaista voisi olla olemassakaan. Joten on katsottava, mitä tästä tulee.

Mitä sitten tulee näihin kakkosnais-juttuihin, niin haluan korostaa sitä, että meidän tapaamisesta oli kulunut vain 3 viikkoa eroon. Aika poikkeuksellisen nopeaa toimintaa, mikä vain tarkoittaa sitä, että tässä on nyt jotain poikkeuksellista meneillään.

Mitä sitten tulee laastareihin, niin kukapa sitä on kaikissa ruumiin ja sielun voimissaan nelikymppisenä. Kyllä tässä on itse kullakin elämää elettynä. Mutta miksi pitäisi heti ajatella jotain laastaria, jos suhde toimii joka tasolla täydellisesti. En ymmärrä. Vai pitäisikö tässä ensin odotella sitten vuosi ja sitten vasta aloittaa suhde. mitä se hyödyttäisi?

Ei kukaan voi tietää, miten tässä käy. Ei voi tietää, vaikka suhde olisi alkanut niin, että molemmat olisivat olleet sinkkuja. Toisaalta panokset on kovat, joten toisin kuin voisi luulla, tällainen alku voi vain vahvistaa suhdetta.
Tottakai mieheen sattui, kun hän teki eron. Ei kai kukaan halua satuttaa tieten toista. Toisaalta olisiko ollut parempi elää valheessa ollen ihastunut/rakastunut toiseen. Minä en ainakaan haluaisi olla sellaisen miehen kanssa. Toisin sanoen mielestäni enemmän olisi satuttanut suhteen salaaminen.

 

Mitä, jos jättäisit ne omat arvailusi ihan omaan tietoosi? Minua ei ole kukaan jättänyt, olen itse ollut jättäjä, joten sen suhteen en itse uskottele itselleni mitään, vaan puhun omasta kokemuksestani. Nyttemmin olen ollut jo vuosia liitossa, enemmän tai vähemmän onnellisessa. Että se siitä kristallipallostasi.

Muutenkin voisit jättää muiden kirjoittajien arvostelun ja keskittyä palstan aiheisiin. Mikäli tarkoituksesi on vain sääntöjen vastainen muiden käyttäjien provosointi, paikkasi ei ole täällä.

 

Minä kirjoitin laastareista ja kenelle ne ovat tärkeitä ainoastaan oman mielipiteeni. Niistä laastareista täällä oli joku muu aloittanut kirjoittelun.
Jos tänne kirjoittaa, täytyy kestää kaikenlainen palautekin ja eriävät mielipiteet. Minä olen toiminut niin kuin olen toiminut ja tämän palstan kirjoittelijat eivät minäkuvaani tai ratkaisujeni oikeellisuuteen tai tuntemuksiini vaikuta.
Turhaan Oivariini hermostut, kyllä minutkin on juuri leimattu itsekkääksi paskaksi
Edelleenkin olen tuosta laastariasiasta kanssasi eri mieltä.

 

Kuinka usein tuo ollaankaan kuultu! Sielunkumppani, "heti tiedettiin, että tässä on elämäni rakkaus", olemme luodut toisillemme, jne. Lähes yhtä usein nämä sielunkumppanit huomaavat olevansa täysin erilaisia tai sitten toisessa asuu pieni mulkqvisti, asia, joka huomataan parin kuukauden kuluessa.

Tuntuu hirmuisen hätiköidyltä etsiä kuukauden tuttavuuden perusteella yhteistä kotia, malttaisitte mielenne ja tutustuisitte toisiinne kaikessa rauhassa nyt kun "hidastekkin" on pois päiväjärjestyksestä. Mikä kiire teilä on?

 

Monesti jarrutellaan nuorten nopeaa sitoutumista. Aikuiset tietävät, ettei nuoruuden liitot aina ole pysyviä, vaan rakkauden ensihuumassa hätäisesti solmittuja. Mutta annas olla, kun nämä liitot hajoaa esim. uuden suhteen myötä, kyllä silloin löytyy moralisaarnaajia joka puolelta. Aivan uskomatonta yksisilmäisyyttä!

 

Minä aloin kerran seurustelemaan miehen kanssa, oltiin jo muuttamassa yhteen ja silloin vasta kuulin, että hän oli naimisissa. Kävin vaimon luona sanomassa suoraan, että sori, en tiennyt, että Mr. X on naimisissa kanssasi. Kyllä vaimon suu loksahti auki. Missähän vaiheessa tämä Mr. X olisi kertonut vaimolleen, että muuttaa toisen naisen kanssa yhteen...? Miehet ovat aina olleet ja ovat vieläkin sikoja. Sille ei vain voi mitään.

 

Et tunne minua, joten et tiedä sitäkään, etten hermostu koskaan, en siis nytkään. Anonyymit palstakirjoittelut nyt kaikkein vähiten hermostuttavat.

Kestän toki eriävät mielipiteet, olet sitä mieltä, kun olet ja minä taas toista mieltä. En ota minkäänlaista ongelmaa siitä, että joku on kanssani eri mieltä.

Toki sitä ei tarvitse kestää, että aletaan arvailemaan jonkun käyttäjän henkilökohtaista elämäntilannetta, kun asia ei millään tavalla liity palstan aloitukseen. Tämä "noh, mistä kukin lohtua saa" oli todella ala-arvoinen kirjoitus, mutta jos itse saat lohtua siitä, että yrität kuvitelmissasi painaa toista alas, niin ole hyvä vaan.

 

Kiitos ylevistä vastauksistasi.

 

Ehkäpä nelikymppisenä on tullut jo paljon maailmaa ja elämää nähtyä. Sen vuoksi on paljon helpompaa kuin kaksikymppisenä, jolloin ei voinut mitenkään tietää, mitä haluaa. Sen vuoksi tietää sielunkumppanin, kun arvostaa ihmisessa tiettyjä asioita. Ja on kait selvää, ettei kaikkien kanssa synkkaa yhtä hyvin. Siihen ei tarvita aikaa. Sitä vaan synkkaa tai ei synkaa. En myöskään ymmärrä, miksi tässä pitäisi jotain odotella.

 

Pelkkä rakkaus ei välttämättä riitä siihen, että yhteiselämä onnistuu. Jos pelkkä rakkaus riittäisi, niin silloinhan eroja ei juurikaan olisi.

Käytännön elämä (varsinkin lapsiperheissä) on niin musertavaa arkisuutta, että siinä on vaikea saada rakkautta ja intohimoa säilymään tuoreena. Toki joku saattaa itsekkäästi jyrätä kaiken edeltään (jopa lapsensa) intohimon vuoksi, mutta kun normaalisti elämässä on se työ, lapset, kodin hoito, ruoanlaitto, laskujen maksut jne. Intohimohan laantuu suhteissa yleensä 6 kk - 2 vuodessa. Onhan se ihanaa alussa vaikkapa siemailla shampanjaa satiinilakanoissa, mutta arki iskee vastaan vääjäämättä.

Vain ajan kuluessa oppii näkemään esimerkiksi toisen ihmisen huonojakin puolia. Alussahan tietysti haluaa esitellä itsestään vain ne hyvät puolet. Omalla kohdallani ensirakkauteni osoittautui laiskaksi, saamattomaksi pilvilinnojen rakentajaksi joka puhui kauniisti, muttei saanut tosielämässä edes krapulapaskaisia kalsareitaan lattialta kerättyä pyykkikoneeseen. Ensimmäisen 2 kuukauden ajan olin varma, että hän olisi unelmieni mies, jonka kanssa haluaisin olla loppuikäni, sillä sovimme niin hyvin yhteen ajatuksiltamme ja vartaloiltamme. Olin siitä varma. Olin väärässä.

 

Ehkäpä nelikymppisenä on tullut jo paljon maailmaa ja elämää nähtyä. Sen vuoksi on paljon helpompaa kuin kaksikymppisenä, jolloin ei voinut mitenkään tietää, mitä haluaa. Sen vuoksi tietää sielunkumppanin, kun arvostaa ihmisessa tiettyjä asioita. Ja on kait selvää, ettei kaikkien kanssa synkkaa yhtä hyvin. Siihen ei tarvita aikaa. Sitä vaan synkkaa tai ei synkaa. En myöskään ymmärrä, miksi tässä pitäisi jotain odotella.

Joillakin taas on nelikymppisenä jo sen verran vakaalla pohjalla oma moraalikäsitys, ettei tulisi mieleenkään sekaantua varattuihin. Niitä temppuja tehtiin, kun oltiin vielä kypsymättömiä. Nelikymppisenä, jos tuota taita ei omaa, niin sen tekee yhä uudelleen ja uudelleen, yös se varattu mies, kunhan kyllästyy..

 

Onpas kyynistä väkeä. Pettäjä ei aina petä uudestaan. Ja ehkä kyse ei olekaan pelkästä pettämisestä, vaan siitä, että suhteessa elävä ihminen tapasikin jonkun oikeamman jonka kanssa haluaa elämäänsä elää. Koskaan ei voi tietää. Kun ihmiset ihan oikeastikin rakastuvat toisiinsa, kaikki eivät vain juokse seksin perässä.
Haluan toivottaa ap:lle onnea, hienoa että joku vielä uskaltaa yrittääkin, kaikista kyynisistä ja pahaa ennustavista kanssaeläjistä huolimatta.

 

Onpas kyynistä väkeä. Pettäjä ei aina petä uudestaan. Ja ehkä kyse ei olekaan pelkästä pettämisestä, vaan siitä, että suhteessa elävä ihminen tapasikin jonkun oikeamman jonka kanssa haluaa elämäänsä elää. Koskaan ei voi tietää. Kun ihmiset ihan oikeastikin rakastuvat toisiinsa, kaikki eivät vain juokse seksin perässä.
Haluan toivottaa ap:lle onnea, hienoa että joku vielä uskaltaa yrittääkin, kaikista kyynisistä ja pahaa ennustavista kanssaeläjistä huolimatta.

Haluatko toivottaa jotain myös ap:n ihastuksen vaimolle? Naiselle jolle tämä ko. mies on todennäköisesti jossain vaiheessa vannonut rakkauttaan ja uskollisuuttaan?