Suhde ilman tulevaisuutta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ranja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Ranja

Vieras
Olen seurustellut nyt muutaman kuukauden miehen kanssa, joka tuntuu kaikinpuolin täydelliseltä kumppanilta. Olemme kuin samasta puusta veistetyt ja hyvin rakastuneita. Ongelmana on miehen perhe ja suku. He eivät hyväksyä minua miehen kumppaniksi. Isänsä sanoi, että naimisiinmenomme tuhoaisi hänet. Mies taas ei sanojensa mukaan voisi tehdä mitään sellaista, mitä hänen isänsä ei hyväksy. Tietenkin tässä vaiheessa on vielä hieman turhan aikaista puhua naimisiinmenosta, mutta asia tulee väkisinkin esille kun mietin, onko järkeä olla suhteessa, jolla ei todennäköisesti ole tulevaisuutta.

Arvostan miestä todella paljon ja ero tulee olemaan todella vaikea, tapahtuu se sitten missä vaiheessa tahansa. Mutta jos eroamme nyt, en saa ikinä tietää, olisiko suhde sittenkin onnistunut. Jos jatkamme entiseen malliin, meillä on pieni mahdollisuus onnistua, mutta todennäköinen ero sattuu silloin luultavasti vielä enemmän kuin nyt. Tässä vaiheessa suhdetta en lisäksi voi olla vielä täysin varma, että tulen rakastamaan miestä niin paljon, että se korvaa kaiken, minkä hän menettää valitessaan minut. Jos valitsee. Ja miten voisin edes pyytää miestä valitsemaan minut perheensä ohi?

Yritän miettiä asiaa myös hänen kannaltaan; olisinko valmis valitsemaan hänet, vaikka se tarkoittaisi, että oma perheeni ja sukuni hylkäisi minut, tai vähintään joutuisi kärsimään valinnastani. Voittaako rakkaus kaiken, vai tuleeko velvollisuus kuitenkin ennen sitä? Mieheni haluaisi valita rakkauden mutta hänen velvollisuudentuntonsa perhettään kohtaan tuntuu yleensä saavan voiton. Mitä itse tekisit? Olen hullu optimisti ja haluan uskoa, että asiat järjestyvät mutta tässä tilanteessa tuntuu kyllä hieman siltä, että hakkaan vain päätäni seinään.
 
En voi ymmärtää, että jos suhteessa on kaksi aikuista ihmistä, niin minkä takia toisen puoliskon perheen täytyy puuttua suhteeseen! Toisaalta jos taustoissasi on jotain hämärää tai olet ihan kahjo, niin ymmärrän varpailla olon, mutta toisaalta perhe ei voi päättää mitä lapsi tekee ja kenen kanssa haluaa elämänsä viettää. Minusta miehen tulisi selittää tilanne perheelleen ja sanoa, ettei perhe voi valita hänen kumppaniaan! Eikä minusta se ole mikään perhe, joka hylkää yhden sukulaisen vain sen takia, ettei hänen seurustelukumppaninsa nyt satu miellyttämään. Ihmeellistä touhua...
 
No mikähän siihen on syynä, ettei sinua hyväksytä? Onko ennestään lapsia?

Kai sinussa on sitten jotain syytä, ei kukaan voi muuten sanoa aikuiselle pojalle ettei hyväksy hänen tulevaa puolisoa! Kai sen syyn itse tiedät!

Näin alkuvaiheessa ero on paljon helpompaa kuin sitten vaikka vuosien kuluttua, joten lähde heti.
 
Ymmärrän hyvin hämmennyksenne, sillä tilanne on omastakin mielestäni hieman kummallinen... On niin vaikea ymmärtää, että jokin muu voi olla tärkeämpää kuin rakkaus ja oma onnellisuus.

Selvennykseksi on kerrottava, että mies on pienestä, melko tuntemattomasta uskonnosta/kulttuurista, jossa on kiellettyä mennä naimisiin muun kuin oman uskonnon edustajan kanssa. Mies itse ei ole uskonnollinen eikä henkilökohtaisesti usko näihin sääntöihin mutta perhe ja yhteisö merkitsevät kuitenkin hänelle äärettömän paljon. Olen tavannut hänen äitinsä ja siskonsa ja he pitävät minusta paljon ja jopa toivovat että voisimme olla yhdessä. Sanovat kuitenkin, ettei se ole mahdollista, koko yhteisö kääntyisi tällöin heitä vastaan. Itse asumme miehen kanssa kaukana heistä mutta liittomme vaikeuttaisi kuitenkin paljon heidän elämäänsä ja etenkään isänsä menettäisi täysin kasvonsa; kasvattanut pojan, joka kääntyy täysin omaa yhteisöään vastaan.

Tiedän kuitenkin, että tämä yhteisö on murroksessa ja jo yksi hänen serkkunsa on mennyt naimisiin toisenuskoisen kanssa. Haluan siis kovasti uskoa, että asiat kuitenkin kääntyvät parhaiten päin ja voisimme olla oikeasti yhdessä. Järkeni kuitenkin sanoo, että todennäköisyys tähän on hyvin pieni. Yritän siis miettiä kahden (huonon) vaihtoehdon välillä: erota nyt ja katua ehkä loppuelämänsä, ettei katsonut kortteja loppuun asti, vai yrittää pysyä yhdessä ja todennäköisesti pettyä syvästi ja särkeä sydämensä vielä pahemmin. Onko pahempi katua sitä, mitä on tehnyt vai sitä, minkä jätti tekemättä...?
 
Vaikea neuvoa sinua näin anonyymisti. Mutta yleisesti olen sitä mieltä, että parempi katua tekemäänsä kuin tekemättä jättämäänsä. Niinhän ne vanhuksetkin kuolinvuoteellaan sanovat.

Minusta teidän pitäisi yrittää murtaa tuollaiset typerät perinteet, etenkin kun uskonto ei ole miehellesikään tärkeä asia. Miksi perinteitä pitäisi kunnioittaa jos ne eivät perustu mihinkään periaatteeseen, jonka itse jakaa? kerroit, ettette myöskään ole ainoa tällainen pari, vaan miehesi serkkukin on päätynyt samanlaiseen ratkaisuun. Ehkä innoitatte muitakin nuoria kapinoimaan, mikä olisi ihan tervettä.

Vastaan näin, koska oletan, ettei kyseessä ole mikään ihan kahjo fundamentalistiryhmä. Jos on, neuvoni on että sellaiseen ei ylipäänsä kannata sekaantua.
 
Uskonnollisista yhteisöistä ja niiden sitovuudesta jäseniään kohtaan on aivan riittävästi ollut mediassa juttua, joten oletpahan ainakin kovan haasteen edessä. Ja jos et kerran itse aio kääntyä heihin?

Jos koet, ettei miehessäsi ole enempään kanssasi ja hän aikoo todellakin kunnioittaa isänsä tahtoa lähde ihmeessä eteenpäin. Toiveajattelulla valehtelet vain itsellesi ja pahennat tilannettanne ajan kuluessa. Miehelläsi nimittäin pitäisi olla jo nyt selvä päätös, mitä tekee. Kenties lähtemisesi voisi olla hänelle myös sysäys miettiä tilannettanne kunnolla? Ota edes miettimisrauhaa ja palaa asiaan jonkun viikon jälkeen. On aina hyvä "koetella" suhteen vakautta näinkin epäselvässä tilanteessa.

Miehesi isä on hankala jäärä, josta tulee yhä hankalampi jäärä ja sellaiset voi koettaa saada hiljaiseksi toimimalla itse hiljaa ja määrätietoisesti.Onnea eteenpäin!

Jos kaipaat kokemuksen ääniä on muistaakseni Uskonnollisten uhrien tuki ry olemassa ja siellä saattaisi olla joku, joka osaisi sinua myöskin neuvoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Täääätz;10967343:
Uskonnollisista yhteisöistä ja niiden sitovuudesta jäseniään kohtaan on aivan riittävästi ollut mediassa juttua, joten oletpahan ainakin kovan haasteen edessä. Ja jos et kerran itse aio kääntyä heihin?

Jos koet, ettei miehessäsi ole enempään kanssasi ja hän aikoo todellakin kunnioittaa isänsä tahtoa lähde ihmeessä eteenpäin. Toiveajattelulla valehtelet vain itsellesi ja pahennat tilannettanne ajan kuluessa. Miehelläsi nimittäin pitäisi olla jo nyt selvä päätös, mitä tekee. Kenties lähtemisesi voisi olla hänelle myös sysäys miettiä tilannettanne kunnolla? Ota edes miettimisrauhaa ja palaa asiaan jonkun viikon jälkeen. On aina hyvä "koetella" suhteen vakautta näinkin epäselvässä tilanteessa.

Miehesi isä on hankala jäärä, josta tulee yhä hankalampi jäärä ja sellaiset voi koettaa saada hiljaiseksi toimimalla itse hiljaa ja määrätietoisesti.Onnea eteenpäin!

Jos kaipaat kokemuksen ääniä on muistaakseni Uskonnollisten uhrien tuki ry olemassa ja siellä saattaisi olla joku, joka osaisi sinua myöskin neuvoa.

todellisuudessa mies ei vaihda sinua perheeseensä. Muutenhan hän olisi jo sanonut että tekee nii kuin elää. toiveajattelua että uskonto ei vaikuta miehesi valintoihin..

Olet ehkä helppo nainen elää mutta kun käsky käy se neitsyt ja ei niin kiinnostava naidaan kun perheyhteisö sen vaatii.. muslimit on tästä hyvä esim. kivaa pidetaan suomi tytön kanssa eipä muuta.
 
Ja miten voisin edes pyytää miestä valitsemaan minut perheensä ohi?
Ajattele edelleen ja syvemmin ettei tarvitsisi jos toimisit itse aktiivisesti toisin.
Sinähän et kai ole uskonnollinen etkä henkilökohtaisesti usko kirkollisiin sääntöihin, joten voisit muodollisesti kääntyä miehen uskontoon ja omaksua sikäläisen tapakäyttäytymisen. Miltä se tuntuisi?
Saattaisit myös muuttaa miehen kanssa heidän maahansa asumaan, olemaan siten kuin siellä eletään. Miehen suhtautuminen ja käytös todennäköisesti muuttuisi huomattavasti 'massa maan tavalla' tyyliseksi. Kuinka siihen sopeutuisi? Mitä oma perheesi, sukusi ja tuttavat miettisivät?

Meillä on elämäntapamme yhtä lujassa kuin heilläkin. Seuraisi varmasti melko vakava identiteettikriisi ja pitkään monenlaisia sosiaalisia vaikeuksia. Onko se itsellesi jonkilainen velvollisuuskysymys pysyä kotoisasti kansallisperiteisenä, ja jos ei niin miksi et sellaista elämänmuutosta tekisi? Miltä tuntuu, voittaisiko rakkaus sen kaiken mitä eteen tulisi? Kokisitko itseäsi enää samaksi ihmiseksi?
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä minäkin neuvon sinua miettimään, paljonko pystyt kestämään. Jatkaessasi voi tulla tilanne, jotta henkinen kanttisi ei kestä. Ihminen, jolle uskonto ja suku merkitsee niin paljon kuin miehellesi, ei pysty irrottautumaan siitä. Kumppanisi on sen sinulle kertonut rehellisesti, joten ratkaisu on sinun käsissäsi.

Yritä saada voimia ja tukea erotaksesi tässä vaiheessa. Se on kovaa, mutta kovempaa on tulossa, jos jatkat. Miehellä ei ole tarvetta irrottautua itse, koska hän saa nyt sen mitä tarvitsee sinulta, eikä VIELÄ NYT ole suvun valitsemaa morsianta. Ota huomioon, jotta jos ja kun hän menee naimisiin toisen kanssa, hän voi haluta jatkaa sinun kanssasi sivusuhteessa. Se merkitsisi sinulle sitä, jotta omat haaveesi perhe-elämästä ja hyvästä parisuhteesta saat unohtaa. Elämä jatkuisi vaihtelevana helvettinä.

Muutaman kuukauden seurustelusuhteesta selviäminen on lopulta suhteellisen lyhyt aika. Se voi viedä muutaman kuukauden, ehkä saman verran kuin suhteen kesto, mutta se todellakin menee ohi. Sen jälkeen voit rakastua ihan yhtä perusteellisesti, mutta realistisempaan suhteeseen.

Toivon sinulle onnellista tulevaisuutta.
 
Ongelmasi ei ole miehen suku ja perhe, vaan mies itse. Hän ei vain näe sinua tarpeeksi arvokkaana kyseenalaistaakseen sukunsa perinteet. Jos hän on perinteisiin sitoutunut eikä aikeissa tehdä vanhempiensa tahtoa vastaan, olet hänelle vain väliaikaista hupia. Minä en voisi moisen asian kanssa elää ja jatkaa suhdetta - on häneltä julmaa ja kypsymätöntä edes hakeutua vakaviin suhteisiin "ulkopuolisten" kanssa. Minä pistäisin hänet valitsemaan nyt ja heti - joko ilmoittaa isäukolleen että seukkaa kenen kanssa haluaa, tai sinä lähdet.
 

Yhteistyössä