Soitinpa sitten selvännäkijälle

  • Viestiketjun aloittaja hui
  • Ensimmäinen viesti
Kyy
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
nuohan kertoo ust sen mitä haluat. Ja kunkäy ennusajalla alkaa elämään sen mukaan mitä ennuistaja sanoo
No ei kyllä ihan näin mene. Oon ihan henk. koht. käyny yhdellä ennustajalla pari kertaa. Muutama vuosi käyntien välissä. Jo ensimmäisellä kerralla ennusti, että läheinen mieshenkilö kuolee viiden vuoden sisällä. Seuraavalla kerralla ennusti tuon kuoleman lähemmäksi. Ja niin vain kävi (vaikka todellakaan mitenkään ei eletty sen ennustuksen mukaan), että isäni kuoli aivan yllättäen tässä kesän alussa. Että kyllä toiset oikeasti jotain näkevätkin. Tämäkin kertoi ensin varmaan puoli tuntia minun menneisyydestäni, jota ei siis mistään voinut tietää. Ja ihan faktaa kertoi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Dahlia:

paljonks maksoit noista käynneistä?kannattaiskohan mielummin käydä vaiko soittaa ennustajalle...?
 
mie
mulle tää vänni ei tienny mitään.:( :(
Miten te esititte kysymyksen hänelle? Mie kysyin että tapaanko jotain miestä,niin alko puhumaan ihan huuhaata...söi samalla jotain koko ajan siellä enkä saanut mitää selvää sen puheesta aina,kun sen puhelin oli kaijuttimella.Harmittaa tosi paljon,ku soitin.
 
kerro tarkemmin
Alkuperäinen kirjoittaja mie:

Mitä huuhaata se sanoi?
 
mää

kysyin vaan, kerroppa jotain mun ihmissuhteista ja sit tuli tekstiä sieltä...................
 
hmm
Alkuperäinen kirjoittaja mää:

Mitä tekstiä? Tietenkään jos et halua kertoa niin sit.
 
mie
Alkuperäinen kirjoittaja kerro tarkemmin:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
mulle tää vänni ei tienny mitään.:( :(
Miten te esititte kysymyksen hänelle? Mie kysyin että tapaanko jotain miestä,niin alko puhumaan ihan huuhaata...söi samalla jotain koko ajan siellä enkä saanut mitää selvää sen puheesta aina,kun sen puhelin oli kaijuttimella.Harmittaa tosi paljon,ku soitin.
Mitä huuhaata se sanoi?
ensin kysyi että kuinka kauan olen seurustellut tämän miehen kanssa...se meni siis ihan honkia heti,koska en ole seurustellut yli 6 vuoteen.
sitten alkoi puhumaan alkoholisteista,että miten jo 30 vuotiaat on alkoholisoituneita jopa naiset...:eek:ei liittynyt siis mitenkään muhun,koska itse en juo enkä aloitakkaan eikä mulla ole ollut miestä joka joisi.
jotain tällästä se höpötti.
sekin meni muuten väärin mun lapsista..tai se sano että mulla olisi useampi lapsi nyt,mutta ei oo ku yks enkä voi saada enenpää.

kaikki meni siis ihan väärin enkä usko että näki mulle yhtään mitään.:(
 
mie
Alkuperäinen kirjoittaja Minskii:
Hehee mä soitin tälle Eliselle ja syksyllä luvassa kaikenlaista :) Aika hyvin tiesi :whistle:
mitä kaikkea tiesi? ei siis tartte kertoa ihan sun henkilökohtaisia juttuja,mut jos voit valottaa mitä kaikkea tiesi?
mua vaivaa kun mulle ei tienny siis mitään..:(
 
Jos haluatte soittaa tuolle Eliselle laittakaa kuukkeliin hakusanaksi tajunnanvirta sieltä löytyy.On siellä paljon muitakin ennustajia jotka ovat erikoistuneet eri osa-alueille joten valinnanvaraa on.Soittakaa joku Donnerille ja kertokaa sit osuiko nappiin.Ite yritin eilen sille soittaa,mutta kokoajan tuli "suosittu ennustaja palvelee nyt toista asiakasta". :snotty: Plussalaisetko hälle on eilen soitellu.. :whistle:
 
Yhteistyössä