Sisustusapuja kaivataan - miten tehdä tästä talvikoti? @@@ muoks 2 sis. kysymyksiä yksityiskohdista, neuvokaahan, PLEASE! @@@

nölk
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Alkuperäinen kirjoittaja nölk:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
tekisin noista kolmesta/neljästä kukasta oman ison istutuksen ja laittaisin sen tuonne nurkkaan. Harkitsisin myös ovien asentamista/tai verhon laittoa noihin hyllyihin, ettei tavarat tunkisi sieltä noin tunkkaisesti ulos. Ja ehdottomasti kukat valkoisiin ruukkuihin.
Meille ei mitään muoviruukkuja tule. Kukkien kuuluu olla saviruukuissa. Ja ne ovet/verhot - no, tätä mä jo kommentoinkin.

Muoks. Joo, valkoisia saviruukkujakin on, mutta en oikein ole innostunut niistäkään.
No rumia nuo sun ruukkusi on jokatapauksessa. Valkoiset ruukutkin kaunistaisivat tilaa paljon. Ja tosiaan valkoisia saviruukkujakin on olemassa. Ihmmeellistä ettet tosiaan kykene ottaa vinkkejä vastaan

Mun rikokseni on siis se, että satun PITÄMÄÄN noista ruskeista saviruukuista. Vanhemmiten patinoituvat tosi kauniiksi.
no ymmärrän nyt että rumista asioistakin voi joku pitää. No ne sopisivat paremmin tuon kaapin päälle jos maalaisit esim kaapin valkoiseksi. Nyt tuosta hökötyksestä tulee joku mummola mieleen, ei nuoren perheen koti. Mut antaa olla, haluat vinkkejä verhojen suhteen...leikkaa paperista lumihiutaleita ja ompele niistä talviset verhot!?!??!
 
Alkuperäinen kirjoittaja jep:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis pakko kysyä: oletko ap tosissaan sitä mieltä että niillä pelkillä verhoilla sä saisit sisustuksesi tuosta muuttumaan selkeämmäksi?
Mä toivoin sisustuksen muuttuvan talvisemmaksi.
Mutta se tyssäsi siihen kun sinä et ole valmis luopumaan tuosta kesäisestä seinäkankaasta eikä sen ympärille yksinkertaisesti voi rakentaa talvea!
Totta kai mä olisin valmis siitä luopumaan, jos mulla olisi varaa ostaa uusi, talvisempi seinäkangas. Pois sitä ei vaan voi ottaa, tai ainakin pitäisi keksiä jotakin uutta tilalle, koska siellä takana on niin rumat ja isot reiät. Valokyvien siirtäminen seinäkankaan tilalle on hyvä idea, mutta niitä ei taida olla tarpeeksi... tämä linja on nyt kuitenkin vetämässä, ja mahdollisuuksia tutkitaan.
 
Marje
Pidän kovasti tuosta teidän kirjahyllystänne, sekä tuosta ikkunan edessä olevasta, ihanan kodikkaita värikkäine kirjoineen ja valokuvineen, houkuttelevat tutkimaan lähemminkin.
 
jep
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Alkuperäinen kirjoittaja jep:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis pakko kysyä: oletko ap tosissaan sitä mieltä että niillä pelkillä verhoilla sä saisit sisustuksesi tuosta muuttumaan selkeämmäksi?
Mä toivoin sisustuksen muuttuvan talvisemmaksi.
Mutta se tyssäsi siihen kun sinä et ole valmis luopumaan tuosta kesäisestä seinäkankaasta eikä sen ympärille yksinkertaisesti voi rakentaa talvea!
Totta kai mä olisin valmis siitä luopumaan, jos mulla olisi varaa ostaa uusi, talvisempi seinäkangas. Pois sitä ei vaan voi ottaa, tai ainakin pitäisi keksiä jotakin uutta tilalle, koska siellä takana on niin rumat ja isot reiät. Valokyvien siirtäminen seinäkankaan tilalle on hyvä idea, mutta niitä ei taida olla tarpeeksi... tämä linja on nyt kuitenkin vetämässä, ja mahdollisuuksia tutkitaan.
Mikä pakko sen kankaan on olla jotain Vallilaa 100????
 
No ei sen pakko olekaan Vallilaa olla, mutta tuollainen paksu materiaali on välttämätön. Ja se nyt vaan sattuu maksamaan.
 
Puurimoista kehikko ja siihen pingottaa kankaan niin ei tarvii olla kuin normi puuvillakangas! Jos niinkun neuvot kelpais, mutta on sulla varmaan teilaus tällekin...
 
Hyvä idea, enää ei tarvita kuin taitoa toteuttaa tuo :).
 
Ei hyvää päivää, jos et osaa neljää rimaa laittaa neliön muotoon tai tiedä ketään joka osaa tehdä semmosen niin ehkä kandee unohtaa koko muutosjuttu kun tuskin sulta onnistuu edes huonekalujen siirto ilman apua!
 
UHU
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Alkuperäinen kirjoittaja jep:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Alkuperäinen kirjoittaja jep:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Alkuperäinen kirjoittaja jep:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis pakko kysyä: oletko ap tosissaan sitä mieltä että niillä pelkillä verhoilla sä saisit sisustuksesi tuosta muuttumaan selkeämmäksi?
Mä toivoin sisustuksen muuttuvan talvisemmaksi.
Mutta se tyssäsi siihen kun sinä et ole valmis luopumaan tuosta kesäisestä seinäkankaasta eikä sen ympärille yksinkertaisesti voi rakentaa talvea!
Totta kai mä olisin valmis siitä luopumaan, jos mulla olisi varaa ostaa uusi, talvisempi seinäkangas. Pois sitä ei vaan voi ottaa, tai ainakin pitäisi keksiä jotakin uutta tilalle, koska siellä takana on niin rumat ja isot reiät. Valokyvien siirtäminen seinäkankaan tilalle on hyvä idea, mutta niitä ei taida olla tarpeeksi... tämä linja on nyt kuitenkin vetämässä, ja mahdollisuuksia tutkitaan.
Mikä pakko sen kankaan on olla jotain Vallilaa 100????
No ei sen pakko olekaan Vallilaa olla, mutta tuollainen paksu materiaali on välttämätön. Ja se nyt vaan sattuu maksamaan.
Puurimoista kehikko ja siihen pingottaa kankaan niin ei tarvii olla kuin normi puuvillakangas! Jos niinkun neuvot kelpais, mutta on sulla varmaan teilaus tällekin...
Hyvä idea, enää ei tarvita kuin taitoa toteuttaa tuo :).
Valmiita kiilakehyksiä saa edullisesti. Siihen sitten vaan niittaa kankaan kiinni.
Mä olen joskus käyttänyt myös styroksia johon vaan nuppineuloilla kangas kiinni.
 
vieras
Tällainenkin taulu voisi olla kiva toteuttaa. Eli joku mieleinen valokuva tulostetaan a4 kokoisiin osiin ja sitten kootaan seinälle tauluksi. Tuota varten toki pitäis ostaa valokuvakehyksiä ja hyvä laatuista paperia ja tietysti printteriin mustetta.

http://niisku.1g.fi/blogi/heta/taulu_3.jpg
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja BUBO:
Valmiita kiilakehyksiä saa edullisesti. Siihen sitten vaan niittaa kankaan kiinni.
Mä olen joskus käyttänyt myös styroksia johon vaan nuppineuloilla kangas kiinni.
Tuo styrokspohja on muuten todella hyvä tapa toteuttaa seinätaulu! Se on kevyt ja styroksin voi aina hyödyntää uuden taulun pohjana.
 
Oh my eyes
Oi hyvänen aika mun silmiäni!! Ei tuota voi talviseksi sanoa edes hyvällä tahdollaankaan. Aivan kauhea sekamelska, väreissä ja materiaaleissa! Ja nuo suksetkin tuolla, ilmeisesti koristeeksi tarkoitettu mutta tuolla esillepanemisella ne katoaa tuon kirjaröykkiön taakse näyttäen ihan siltä että isäntä on ne siihen unohtanut kun on tullut hiihtämästä. Aivan kauheaa, oikeasti.
Tee edes tuolle "kirjahyllylle" jotain, järjestä kirjat, liika roju pois ja maalaa se tummemmaksi!!
Silmiin sattuu tuommoinen.
 
huhhuh
Siis anteeks vaan mutta mitä sä olet muuttanut noissa kesäisessä ja talvisessa sisustuksessa? Viltin väri on eri ja pöytäliina toisenlaine, ja kaikki muu on ennallaan?
Jo on hienoa, pyydä Kotivinkkiä kuvaamaan upea ja ihastuttava sisustuksesi.
 
joopa
täällä taas auotaan päätä? Kivan näköistähän tuolla on, erityisesti toi hyllykkö on tosi hieno. Ja mun mielestä ne punaiset verhot vois ihan hyvin sopia olkkariin, nekin on makeet :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Siis anteeks vaan mutta mitä sä olet muuttanut noissa kesäisessä ja talvisessa sisustuksessa? Viltin väri on eri ja pöytäliina toisenlaine, ja kaikki muu on ennallaan?
Jo on hienoa, pyydä Kotivinkkiä kuvaamaan upea ja ihastuttava sisustuksesi.
No se just, että vielä en muuta muuttanut, kun rupesin empimään, että onko sitä punaista sitten liikaa, jos vielä verhotkin sitä...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Mun rikokseni on siis se, että satun PITÄMÄÄN noista ruskeista saviruukuista.
Ei. Rikoksesi on se että ET satu pitämään siitä, ettei kaikki tykkää sisustuksestasi ja otat sen nokkiisi. Samoin kuin sen, ettet voi saada vinkkejä siihen, miten muuttaa sisustus talviseksi pelkillä verhoilla, koska sellainen ei ole yksinkertaisesti mahdollista jos seinää dominoi juhannuskoivut. Vai mitä vihreää siellä nyt olikaan, kesäistä kuitenkin.
 
SatuKa
Alkuperäinen kirjoittaja BUBO:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Ja hei, tuo styroksi on hyvä idea :). Missä sitä myydään? :ashamed: :ashamed: :ashamed:
Rautakaupoissa :)
Ja kannattaa sanoa mihin tarkoitukseen se tulee, niin myyvät sulle sellaista eristelevyä (ei styroksia), johon saa tukevammin kankaan kiinnitettyä.

huhhuh
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Siis anteeks vaan mutta mitä sä olet muuttanut noissa kesäisessä ja talvisessa sisustuksessa? Viltin väri on eri ja pöytäliina toisenlaine, ja kaikki muu on ennallaan?
Jo on hienoa, pyydä Kotivinkkiä kuvaamaan upea ja ihastuttava sisustuksesi.
No se just, että vielä en muuta muuttanut, kun rupesin empimään, että onko sitä punaista sitten liikaa, jos vielä verhotkin sitä...
:LOL: :LOL: :LOL:
Sano että sä oot provo, sun on pakko olla!

Ei hyvänen aika :LOL:
Sä siis ihan tosissas heität erivärisen viltin ja pyöreet pitsiliinat pöytään ja kyselet että mitäs sanotte mun talvisesta sisustuksesta? :LOL:

Ei, mä en kestä :LOL: :LOL: :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja SatuKa:
Alkuperäinen kirjoittaja BUBO:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Ja hei, tuo styroksi on hyvä idea :). Missä sitä myydään? :ashamed: :ashamed: :ashamed:
Rautakaupoissa :)
Ja kannattaa sanoa mihin tarkoitukseen se tulee, niin myyvät sulle sellaista eristelevyä (ei styroksia), johon saa tukevammin kankaan kiinnitettyä.
OK, kiitos :).

Seinäkangas on nyt muuten sitten pois, menen heti huomenna metsästämään passelia taulukangasta ja styroksia.
 
wtf
Käsittämätön käsite myös tuo "talvinen" sisustus? wtf? Mitä tuo talvinen siis tarkoittaa???? Punaisia verhoja??? Jos sisustus on tyylikäs ja hillitty niin siellä viihtyy kesät ja talvet. Silloin riittää esim kun kesäksi vaihtaa kevyemmät ja vaikka vaaleammat verhot ja talvella sitten jotkut lämpimämmän väriset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja wtf:

No eikö sustakin tuo alkuperäinen sisustus ole kovin keväinen? Siihen kaipaan nyt lisää lämpöä.
 
Yhteistyössä