Silmitöntä väkivaltaa:(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen:(
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";23080784]Noin 80-vuotias mies poltti täysin päreensä kerrostalon pihalla leikkiviin lapsiin Lahdessa. Pieni poika sai verta vuotavia haavoja. Mies itse linnoittautui asuntoonsa, eikä suostunut avaamaan ovea poliisille.
Lapset leikkivät kerrostalon pihassa omissa touhuissaan lumileikkejä.

Kesken kaiken eläkeläismies tuli paikalle, nappasi seitsemänvuotiaasta pojasta kiinni ja heitti tämän pää edellä hankeen.

Poika sai verta vuotavia haavoja kasvoihinsa.

Pihalla oli muitakin ihmisiä ja he tunnistivat pikkupoikaan käsiksi käyneen miehen talon asukkaaksi.

Poliisi kirjasi tapahtuneen pahoinpitelyksi.

- Kasvot olivat sen verran veressä, että emme kirjanneet sitä edes lieväksi vaan tavalliseksi pahoinpitelyksi, kertoo ylikonstaapeli Antti Reijula Päijät-Hämeen poliisista.

Poliisi kävi soittamassa vanhuksen ovikelloa, mutta mies ilmeisesti tiesi keitä oven takana oli, eikä suostunut avaamaan.

- Tapahtuma oli sen verran pieni, ettemme lähteneet tavoittelemaan talonmiestä, joka olisi tullut avaamaan oven. Mies on tunnistettu ja hänet kutsutaan poliisikuulusteluihin.

- Neuvoimme lapsen vanhempia käymään lääkärillä, jos katsoivat sen aiheelliseksi, kertoo Reijula.

Pojille miehen hiiltyminen tuli täytenä yllätyksenä. He eivät oman kertomansa mukaan olleet millään tavoin ärsyttäneet häntä.

Pahoipitely sattui lauantaina Lahden Kivistönmäellä.

Vesa Näveri, Lahti[/QUOTE]

Varmaan Karjalasta tullut, jostain Syvärin mutkasta. Tai ehkä Ruåttista.
Ei suomalaiset tee tommoista.
 
[QUOTE="trolli";23080693]nykyään medialla on periaatteena, ettei kansallisuutta tai ihonväriä kerrota jos tekijä on mamu. jos tuossa tekijät olisivat olleet suomalaisia se olisi siinä lukenut.[/QUOTE]

TAMPERE. Tampereen ydinkeskustassa Hämeenkadulla sijaitsevassa pubissa sattui sunnuntai-iltana puoli seitsemän aikoihin ampumistapaus, jossa yksi mies loukkaantui.

Ampuja pääsi pakenemaan Hämeenkatu 5:ssä sijaitsevasta ravintolasta heti tapahtuman jälkeen Tekijä on yhä kateissa ja poliisi etsii häntä.

Heti tapahtuman jälkeen Tampereen keskustassa oli nähtävissä vahva poliisin läsnäolo. Epäillystä ei ole julkisuuteen annettu vielä tuntomerkkejä. Hän oli ilmeisesti pukeutunut valkoiseen untuvatakkiin.

Uhri on ilmeisesti ulkomaalaistaustainen, samoin ampuja, joka teki tekonsa käsiaseella.

Tapauksella oli useita silminnäkijöitä.

Tamperelainen perhe oli syömässä viereisessä pizzeriassa, josta näkee pubiin sisälle. Perheenjäsenet kertoivat heti tapauksen jälkeen HS:lle nähneensä, kun uhri kaatui tai heittäytyi lattialle.

Laukauksia oli useita, mahdollisesti 10–15. Pian tämän jälkeen ravintolasta kannettiin paareilla uhri ulos. Hän oli haavoittunut ainakin keskivartaloon.

Tajuissaan olleelle uhrille annettiin hetki hoitoa paikalle saapuneessa ambulanssissa ennen kuin hänet vietiin sairaalaan.

Noin kolmekymmentävuotiaalla uhrilla ei ole hengenvaaraa.

Poliisi tutkii tapahtumaa tapon yrityksenä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 44 v;23080513:
Ja muslimisaatanoille tulee sakkoja (jotka valtio maksaa) ja Suomen kansalaisuus palkkioksi?

Noinhan se menee. Ettei aleta ajattelemaan, että rasistinen olisi Suomen oikeuslaitos. Elättejä noikin pojat ovat täällä olleet ja näköjänsä ovat tästä eteenpäinkin. Ja bussikuski, jonka veromarkoilla on heitäkin täällä elätelty on nyt sit hakattu ja melkein tapettu. Kiitollisia pelastamisestaan nää maahanmuuttajat ainakaan eivät ole. Koirakaan ei pure ruokkivaa kättä, mutta nämä...Aion myös äänestää maahanmuuttajia vastaan.
 
Se sairalaakuntoon hakattu siis. Vahvistan sen vielä, kun joku kyseli. Tunnen henkilön. On myös aviomies ja isä. Kuulemma ( ja tämä nettikeskusteluista) kiinniotetut hakkaajat arabitaustaisia nuoria.
 
[QUOTE="lisko";23080942]Noinhan se menee. Ettei aleta ajattelemaan, että rasistinen olisi Suomen oikeuslaitos. Elättejä noikin pojat ovat täällä olleet ja näköjänsä ovat tästä eteenpäinkin. Ja bussikuski, jonka veromarkoilla on heitäkin täällä elätelty on nyt sit hakattu ja melkein tapettu. Kiitollisia pelastamisestaan nää maahanmuuttajat ainakaan eivät ole. Koirakaan ei pure ruokkivaa kättä, mutta nämä...Aion myös äänestää maahanmuuttajia vastaan.[/QUOTE]

Koira ei ruokkivaa kättä purekaan mutta ilmeisesti juuri siksi Muhammed julisti houreissaan koirat saastaisiksi eläimiksi ja kunnon muslimi käyttäytyy juuri päinvastoin kuin miten koira käyttäytyisi :D

Ääni PerSuille minultakin sekä lähes koko sukukunnaltani!
 
[QUOTE="vieras";23080863]Tampereella mamu ampunut toista mamua ravintolassa.[/QUOTE]

Mamut ovat helvetiniso rikkaus, aivan tautisen iso voimavara!
Emme selviäisi ilman heitä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 44 v;23082197:
Koira ei ruokkivaa kättä purekaan mutta ilmeisesti juuri siksi Muhammed julisti houreissaan koirat saastaisiksi eläimiksi ja kunnon muslimi käyttäytyy juuri päinvastoin kuin miten koira käyttäytyisi :D

Ääni PerSuille minultakin sekä lähes koko sukukunnaltani!

Lähes?

Isästäni en ole vielä aivan varma, hän on myynyt sielunsa Kokoomukselle mutta ehkä hänkin muuttaa mielensä sillä hän ei ole oikein tykännyt Stubbin viimeaikojen homosteluista :laugh:
 
[QUOTE="Tuttu";23082176]Se sairalaakuntoon hakattu siis. Vahvistan sen vielä, kun joku kyseli. Tunnen henkilön. On myös aviomies ja isä. Kuulemma ( ja tämä nettikeskusteluista) kiinniotetut hakkaajat arabitaustaisia nuoria.[/QUOTE]

Mahtaakohan olla jo tajuissaan?
 
[QUOTE="vieras";23080784]Noin 80-vuotias mies poltti täysin päreensä kerrostalon pihalla leikkiviin lapsiin Lahdessa. Pieni poika sai verta vuotavia haavoja. Mies itse linnoittautui asuntoonsa, eikä suostunut avaamaan ovea poliisille.
Lapset leikkivät kerrostalon pihassa omissa touhuissaan lumileikkejä.

Kesken kaiken eläkeläismies tuli paikalle, nappasi seitsemänvuotiaasta pojasta kiinni ja heitti tämän pää edellä hankeen.

Poika sai verta vuotavia haavoja kasvoihinsa.

Pihalla oli muitakin ihmisiä ja he tunnistivat pikkupoikaan käsiksi käyneen miehen talon asukkaaksi.

Poliisi kirjasi tapahtuneen pahoinpitelyksi.

- Kasvot olivat sen verran veressä, että emme kirjanneet sitä edes lieväksi vaan tavalliseksi pahoinpitelyksi, kertoo ylikonstaapeli Antti Reijula Päijät-Hämeen poliisista.

Poliisi kävi soittamassa vanhuksen ovikelloa, mutta mies ilmeisesti tiesi keitä oven takana oli, eikä suostunut avaamaan.

- Tapahtuma oli sen verran pieni, ettemme lähteneet tavoittelemaan talonmiestä, joka olisi tullut avaamaan oven. Mies on tunnistettu ja hänet kutsutaan poliisikuulusteluihin.

- Neuvoimme lapsen vanhempia käymään lääkärillä, jos katsoivat sen aiheelliseksi, kertoo Reijula.

Pojille miehen hiiltyminen tuli täytenä yllätyksenä. He eivät oman kertomansa mukaan olleet millään tavoin ärsyttäneet häntä.

Pahoipitely sattui lauantaina Lahden Kivistönmäellä.

Vesa Näveri, Lahti[/QUOTE]

Tiedän kyseisen lapsen ja se oli kylläkin tyttö, mutta ikävä tapaus kaikesta huolimatta :(
 
[QUOTE="Tuttu";23084882]Kuulemma ei varsinaisesti. Vähän liikuttanut sormia ja availlut silmiään, mutta ei ole tajuissaan. Päänsisäisten vammojen vakavuutta on vielä hyvin vaikea arvioida.[/QUOTE]

Ethän sitten kerro, tiedät kai mistä, jonne ei kaivata ketään ylimääräisiä rääpimään. Koska siellä paikassa niitä on tarpeeksi jo muutenkin.
 
[QUOTE="Tuttu";23084882]Kuulemma ei varsinaisesti. Vähän liikuttanut sormia ja availlut silmiään, mutta ei ole tajuissaan. Päänsisäisten vammojen vakavuutta on vielä hyvin vaikea arvioida.[/QUOTE]

Voi hemmetti... :( Saas nähdä millaiset pysyvät vammat jäi...

Voimia bussikuskin perheelle!

Onneks saatiin poliisit ja ambulanssi nopeasti paikalle sekä tekijät heti kiinni..
 
[QUOTE="vieras";23084903]Ethän sitten kerro...[/QUOTE]

En kerro siitä. Enkä siis paljasta mitään henkilöön vihjaavaa, muuta kuin yleisellä tasolla. Joissakin näissä verkkokeskusteluissa olen vain kommentoinut nimettömänä, jos on esitetty esim. jotain turhia spekulaatioita. Iltapäivälehtien ja Vauvan Aihe vapaa -puolen jutut saavat kyllä puolestani olla sohimatta... Kiitos Kaksplussan keskustelijoille, että täällä on asiallisiakin kommentoijia.

Tietoni mukaan mitään edistystä ei ole tapahtunut kuskin tilassa, mutta jossain vaiheessa syyte ei enää ollutkaan tapon yritys, vaan meni takaisin törkeäksi pahoinpitelyksi. Voi se kai vielä muuttuakin.
 
[QUOTE="Tuttu";23089735]En kerro siitä. Enkä siis paljasta mitään henkilöön vihjaavaa, muuta kuin yleisellä tasolla. Joissakin näissä verkkokeskusteluissa olen vain kommentoinut nimettömänä, jos on esitetty esim. jotain turhia spekulaatioita. Iltapäivälehtien ja Vauvan Aihe vapaa -puolen jutut saavat kyllä puolestani olla sohimatta... Kiitos Kaksplussan keskustelijoille, että täällä on asiallisiakin kommentoijia.

Tietoni mukaan mitään edistystä ei ole tapahtunut kuskin tilassa, mutta jossain vaiheessa syyte ei enää ollutkaan tapon yritys, vaan meni takaisin törkeäksi pahoinpitelyksi. Voi se kai vielä muuttuakin.[/QUOTE]

On tullut pyyntö, että et enää levittelisi näitä asioita tähän foorumiin. Kiitos. Yksityisasiat yksityisinä, täytyisi tutunkin se ymmärtää.
 
Bussinkuljettajan hakkaamista, päähänpotkimista ja kuristamista ei enää tutkita tapon yrityksenä vaan pahoinpitelynä. Varmaan Astrid Thors (rkp) on ohjeistanut poliisia ettei vaan mamuille tule paha mieli ja demlaan kuuluvat tuomarit vapauttavat mamupojat kaikista syytteistä käräjillä, olemmehan niin kovin suvaitsevaisia.=)
 
[QUOTE="vieras";23092376]Bussinkuljettajan hakkaamista, päähänpotkimista ja kuristamista ei enää tutkita tapon yrityksenä vaan pahoinpitelynä. Varmaan Astrid Thors (rkp) on ohjeistanut poliisia ettei vaan mamuille tule paha mieli ja demlaan kuuluvat tuomarit vapauttavat mamupojat kaikista syytteistä käräjillä, olemmehan niin kovin suvaitsevaisia.=)[/QUOTE]

Uskomatonta!!! Miten tuo muka ei ole tapon yritys jos kuristaa, hakkaa ja potkii päähän?!?

Valtiovalta ilmeisesti odottaa että kansa ottaa oikeuden omiin käsiin!? No eiköhän sekin vielä tulla näkemään.
 
veikkaan että kun tunnustaa teon niin saa heti lievemmän tuomion vaikka itse uhri ei ole yhtään sen paremmassa kunnossa. toinen mihin oisivat voineet vedota on aineiden käyttö, silloinkin tekijöitä vain paijataan päähän ja voivotellaan rankkaa lapsuutta. ei tässä maassa oikeutta jaeta. täähän on pelkkä naurunaihe koko laki suomessa. tänne kannattaa tulla kun saa heti "ovesta" saavuttuaan rahaa käteen ja sit voi tehdä mitä vaan, kyllä suomalaiset ymmärtää ja kumartaa
 
Miksi media ei ole hiiskunut sanallakaan tekijöiden taustasta? Ketä tässä hyssytellään
ja pelätään? Tekijät ovat tosiaan arabeja. Eikö Suomessa ole sananvapautta kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä?
Tekijöillä aseinaan nyrkkiraudat ja "potkukengät". Kuskiin käyty takaapäin kimppuun.
Siinä faktat.
Eduskunta teki juuri päätöksen ottaa lisää maahanmuuttajia Suomeen. Ainoastaan perussuomalaiset oli toista mieltä. Arkadianmäki: tehkää ekskurssiomatka Ruotsin Göteborgiin tai Malmööseen.
 
Suomen laki on syvältä perseestä.

Suomi on muutenkin syvältä perseestä. Täällä paijataan ja hyysätään maahanmuuttajia ja heitä ei saa rangaista eikä pahaa sanaa sanoa kun voi tulla paha mieli. Maastakarkoitus kaikille rikollisille maahanmuuttajille. Ei sitä suomalaisetkaan voi muihin maihin mennä tekemään mitä lystäävät.

Mä en ole rasisti. En sitten pätkääkään. Mun mielestä erilaiset kulttuurit voi olla rikkautta, mutta jos tämä menee tällaseks niin ei yhtään ulkomaalaisia tänne enää kiitos.

Suomen laki ehdottomasti moninkerroin kovemmaksi!
 

Yhteistyössä