Siis oikeesti..

  • Viestiketjun aloittaja "Pannari"
  • Ensimmäinen viesti
Pin
Pyh.
Nä on just näitä, että Meidän Petteri on siksi lihava, että päiväkodissa saa kiisseliä tai pannaria. Vanhemmillahan ei mitään vastuuta tietenkään asian suhteen ole.
On todellakin ja samat väitteet ärsyttävät minuakin. Oikeastaan naurettavin ja yleinenkin selitys on kuitenkin geeniperimänä isoluisuus ja rakenteeltaan roteva. Juupajuu ja kun kurkkaa sinne perheen ruokavalioon niin aika nopeasti sieltä voikin havaita syyn.
 
ohhoh teitä
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30200795:
Oma lapseni jättäisi aterioita väliin nimenomaan siksi, että tietää nälän lähtevän sitten sillä jälkiruokaherkulla. Jos jälkiruokaa ei ole, hän syö aina paremmin varsinaista ruokaa.

En kyllä ymmärrä, miksi tästä aiheesta pitää hermostua noin valtavasti - onko se siis joku ongelma, että osa vanhemmista on halunnut terveellisempiä välipaloja päiväkotiin? Onko siis jokin itseisarvo, että siellä pitää olla sokeria?
Minuun ei vaikuta. Lapseni vetäävät ruuan hyvillä mielin ja välipalankin siihen päälle ja syövät sen varmasti oli se tulevaisuudessa mitä hyvänsä. Monta nirsoa on vaan tullut matkan varrella nähtyä ja se mikä on sitten todellinen pahis tässä jutussa hämmästyttää. Herää henkiin kysymys dyökö lapsi sen terveellisen sillä sokerilla vai jääkö se kokonaan syömättä ja odotetaan jotain vielä sokerisenpaa, joita moni vanhempi tuntuu sitten kotiin säästävän. Jäätelöä ja kahviloissa käyntejä. Jes varmasti ne sitten parantaa sitä ruokahalua päiväkodilla.

Toisaalta tälläkin palstalla on moneen kertaa teilattu päiväkodin aamupuuro ja kuinka senkin tilalla pitäisi olla jugurttia ja muroja. Päiväkodilla on aamulla puuroa, sen jälkeen kunnon ruoka ja nyt sitten tämä pahis välipala. Ei hetkauta minua jos siellä on jotain sokerista tarjoiltu. Voin syöttää kotona porkkanaa. Mun ei tartte lähteä itkemään että kun uskalsitte antaa lapselleni kiisseliä välipalaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
juupas eipäs
Minusta paras vaihtoehto olisi jos valinnanvaraa olisi enemmän. Tällä hetkellä on niin että viranomaiset sanelevat mitä laitoksissa pitää syödä (ja kuten näemme runsassokeriset jälkkärit ovat ihan ok, siis viranomaisten mielestä). Olisi hyvä jos tarjolla olisi erilaisia vaihtoehtoja. Ne jotka haluavat syötää lapsilleen sokeria runsaammin (eli nykysuositusten mukaan), saisivat laittaa lapsensa tiettyihin päiväkoteihin. Ne jotka haluavat tarjota parempilaatuista ruokaa, voisivat laittaa lapsensa toisiin päiväkoteihin. Jokaiselle jotain ja kaikki tyytyväisiä.
 
Ikävä kyllä monet syö noita "nykyruokia" jatkuvasti. Onhan se helpompaa poiketa hakemassa vitosen kebab kuin mennä kauppaan ja tehdä itse ruoka alusta alkaen.

40-, 50-, 60- ja 70-luvuilla ruoka oli nykymittapuulla epäterveellistä, mutta ihmiset kuitenkin pysyivät terveenä, koska he tekivät enemmän fyysistä työtä. Arkityö oli fyysistä ja iltaisin kuokittiin jotain kasvimaata tai tehtiin muita töitä sen sijaan, että istutaan päivä tietokoneen ääressä, tullaan kotiin ja lysähdetään sohvalle telkkarin tai tietokoneen ääreen. Elintavoista johtuvia sairauksia oli ihan takuulla vähemmän kuin työikäisillä tänä päivänä
Toisaalta noin - mutta nykyisin on sitten taas trendikästä lenkkeillä, käydä salissa ja harrastaa muuta liikuntaa. Se korvaa entisajan raatamisen. Tottakai noita sohvaperunoita on, mutta ei se mikään yleinen trendi ole enää. Enkä nyt tiedä ovatko vanhemmat ikäluokat sitten kuitenkaan paljon terveempiä, aikamoista keskivartalolihavuutta noilla 60-80-vuotiailla näyttää olevan ja elintapasairauksia myös. Mutta se on toki ongelma, että osa nuorista ihmisistä on aika rapakuntoisia.
 
Viimeksi muokattu:
Kattelimpa tuossa huvikseni täkäläisen ruokalistan kouluun ja päiväkoteihin. Kuukaudessa löysin yhden pannarin ja pari jogurttia. Muutaman kiisselin. Pitääkö nuokin nyt sitten viedä lapsilta ja antaa vaan sitä ruisleipää ja sämpylää+tuorepaloja mitä lista muuten sisältää? Jädeä ei ollu yhtään. Mahtuu 4viikkoon aika monta päivää ilman noita makeita juttuja. Ja jo se on niiiin vaikeaa vanhemmille, syöttäkööt kotona pilttinsä. Meillä tehään välipala itse töissä joten voimme säädellä sokeria mitä tulee rahkaan yms. Just eilen syötiin ite tehtyjä sämpylöitä. Silti lapset joskus tulevat saamaan vaikka sen jäätelön.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
"Lilli"
Mä olen töissä päiväkodissa ja kyllä minua kauhistuttaa ne välipalat. Jos oikeasti ajatellaan, että lapset syö makeaa 4/5 päivänä viikossa, niin mielestäni se on liikaa.
Meidän talossa joka ryhmässä on n. 3 selvästi pyöreää lasta ja näitä ei varmasti auta nää päikyn välipalat.
Ootteko koskaan siellä keittiöllä katsoneet kuinka nämä välipalat tehdään? Kiisseli tehdään mehusta, jossa on runsaasti sokeria. Mitä terveellistä siinä on? Jogurtissa on 8 palaa sokeria/prk. Jäätelöä joskus, marjapiirakkaa, jopa vanukastakin myös pienten puolella. Harvemmassa on ne välipalat, jotka eivät olisi makeita. Esim. pitsa, kasvislautanen yms.

Enpä viitsi juuri koskaan ostaa kotiin vanukasta tai jogurttia, koska se olisi yksinkertaisesti liikaa. Olisi mukavaa, jos lapset saisivat hoidossa vähemmän herkkuja, niin viitsisi niitä joskus kotonakin nautiskella. Herkut juhlaan ja arkeen perusterveellinen ruoka.
 
"Lilli"
Kattelimpa tuossa huvikseni täkäläisen ruokalistan kouluun ja päiväkoteihin. Kuukaudessa löysin yhden pannarin ja pari jogurttia. Muutaman kiisselin. Pitääkö nuokin nyt sitten viedä lapsilta ja antaa vaan sitä ruisleipää ja sämpylää+tuorepaloja mitä lista muuten sisältää? Jädeä ei ollu yhtään. Mahtuu 4viikkoon aika monta päivää ilman noita makeita juttuja. Ja jo se on niiiin vaikeaa vanhemmille, syöttäkööt kotona pilttinsä. Meillä tehään välipala itse töissä joten voimme säädellä sokeria mitä tulee rahkaan yms. Just eilen syötiin ite tehtyjä sämpylöitä. Silti lapset joskus tulevat saamaan vaikka sen jäätelön.
No teillä on selvästi hyvä tilanne. Kuulostaa oikein hyvältä. Kaikissa päiväkodeissa ei kuitenkaan ole näin ja siihen olisi hyvä puuttua.
 
Pin
Jos tulee uutinen "Päiväkodeissa terveellisemmät välipalat kuukaudesta x lähtien.."
ärsyttääkö vai ilahduttaako uutinen?

Vastatkaa nyt siihen kysymykseen, mitä haittaa siitä olisi jos osa siis OSA niistä herkuista olisi poissa? Eli miksi niin hanakasti tuhahtelette aiheelle?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30200864:
Toisaalta noin - mutta nykyisin on sitten taas trendikästä lenkkeillä, käydä salissa ja harrastaa muuta liikuntaa. Se korvaa entisajan raatamisen. Tottakai noita sohvaperunoita on, mutta ei se mikään yleinen trendi ole enää. Enkä nyt tiedä ovatko vanhemmat ikäluokat sitten kuitenkaan paljon terveempiä, aikamoista keskivartalolihavuutta noilla 60-80-vuotiailla näyttää olevan ja elintapasairauksia myös. Mutta se on toki ongelma, että osa nuorista ihmisistä on aika rapakuntoisia.
Ei se kyllä itse asiassa korvaa. Ennen tehtiin ensin päivä fyysistä työtä ja sitten illalla vielä lisää fyysistä työtä. Nykyään ajetaan autolla työpaikalle, istutaan päivä koneen ääressä, ajetaan autolla salille oven eteen ja käydään nostelemassa painoja tai hölkkäämässä juoksumatolla tunnin verran. Sitten mennään kotiin istumaan sohvalle tai koneen ääreen.

Tämä ei tarkoita, ettenkö itse tekisi samoin tai että haikailisin noihin raskaan fyysisen työn aikoihin
 
Pin
[QUOTE="Lilli";30200867]Mä olen töissä päiväkodissa ja kyllä minua kauhistuttaa ne välipalat. Jos oikeasti ajatellaan, että lapset syö makeaa 4/5 päivänä viikossa, niin mielestäni se on liikaa.
Meidän talossa joka ryhmässä on n. 3 selvästi pyöreää lasta ja näitä ei varmasti auta nää päikyn välipalat.
Ootteko koskaan siellä keittiöllä katsoneet kuinka nämä välipalat tehdään? Kiisseli tehdään mehusta, jossa on runsaasti sokeria. Mitä terveellistä siinä on? Jogurtissa on 8 palaa sokeria/prk. Jäätelöä joskus, marjapiirakkaa, jopa vanukastakin myös pienten puolella. Harvemmassa on ne välipalat, jotka eivät olisi makeita. Esim. pitsa, kasvislautanen yms.

Enpä viitsi juuri koskaan ostaa kotiin vanukasta tai jogurttia, koska se olisi yksinkertaisesti liikaa. Olisi mukavaa, jos lapset saisivat hoidossa vähemmän herkkuja, niin viitsisi niitä joskus kotonakin nautiskella. Herkut juhlaan ja arkeen perusterveellinen ruoka.[/QUOTE]

Juuri keskustelin yhden päiväkodissa työskentelevän kanssa ja kertoi samaa. Ihan liikaa hänen mukaansa lapsille herkkuja.
 
Hmm miksi jonkun asian muuttaminen pitää aina yrittää kääntää jonkun ongelman pariin? Miksi näitä molempia, tai vaikka useampiakin asioita voisi yrittää samanaikaisesti muuttaa? Kyllä täällä ihmisiä riittää asioiden taakse ei siitä huolestua tarvitse. Senkus vaan työskentelemään kokemasi ongelman parissa, varmasti löytyy tukijoita taaksesi jos ehdotuksesi on järkevä ja kannattava. Tämä pannariasia tuskin hyökkää niiden ammattikoululaisten päälle, joten turha koko asiaa edes vetää tähän ketjuun.
Niin, mullahan ei ole ongelmaa tämän ruokailuasian kanssa. Meillä on kaksi normaalipainoista lasta, jotka syövät terveellistä ja monipuolista ravintoa joka ikinen päivä, siksi minä en ole se, joka on vouhkaamassa kiisselistä tai pannarista täällä. Minä ihmettelen, että miksi tämä on ongelma muille vanhemmille, jos omatunto on omalta osalta puhdas.

Mun nähdäkseni on ihan järkevää osoittaa jonkin todellinen ongelma, kun jengi jaksaa parkua täällä jostain helvetin pannarista.
Se pannari ei ole se ongelma. Se ei ole asia jota tarvitsee parantaa.

Vähän sama, kun tulisi parkumaan, miten tästä meidän talon edestä kulkee tällanen pieni puro ja se vähän ärsyttää ja se on nyt korjattava. Ja sitten lähdetään tulppaamaan sitä puroa, vaikka ongelma on oikeasti se, että 100 metrin päässä on pato sortumassa ja se on se, mikä pitäisi korjata. Jos sitä ei korjata, sun talos on kohta vesimassan alla. Mutta ei, kun me keskitytään nyt vaan tähän puroon ja sillä Padolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Ymmärrätkö pointin.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Ai. Mun mielestä aivan idioottimainen valituksen aihe. Typerä pieni muutos, jolla ei ole mitään vaikutusta mihinkään.
Uskon, että se pannarin saaminen välipalaksi silloin tällöin on niin piristävää ja kivaa lapsille, että nuo terveysvaikutukset ei paljoa auta.

Sori vaan, mutta mun mielestä aivan järjetöntä touhua. Pieni mutta hyvä muutos? Mitä ihmettä? Tysin merkityksetön muutos ja lapsilta viedään viimeisetkin hauskuudet, kun niiden pitää nakertaa spelttileipää ja luomukasviskeittoa päivästä toiseen.
Älä nyt, spelttileipä on hyvää ja mukavaa vaihtelua - sellaista kuitenkin saa kovin harvoin. Itse en olisi allekirjoittanut tuollaista vetoomusta, mutta minua ei yhtään haittaisi, jos päiväkodin välipaloissa painotettaisiin terveellistä. Esim. pannukakkuun voisi laittaa muutakin kuin vehnäjauhoja ja ne kiisselit voisi tehdä oikeasti marjoista, sokerijugurtin voisi korvata maustamattomalla jugurtilla, jossa hedelmiä/marjoja, voisi olla enemmän hedelmäsalaatteja, jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja löö;30200848:
Mutta välipaloja syödään yleensä päivittäin. Ja aamupaloja. Ja iltapaloja. Kyllä ne heilauttavat.
Siis mitä? Syödäänkö aamupalaksi, välipalaksi ja iltapalaksi aina pannaria tai kiisseliä?

Juu, en ole ollenkaan erimieltä. Se kyllä heilauttaa aivan varmasti.
Se, että syödään pannaria pari kertaa kuussa välipalaksi normaalin ruuan lisäksi, ei varmaan heilauta...
 
[QUOTE="Lilli";30200867]Mä olen töissä päiväkodissa ja kyllä minua kauhistuttaa ne välipalat. Jos oikeasti ajatellaan, että lapset syö makeaa 4/5 päivänä viikossa, niin mielestäni se on liikaa.
Meidän talossa joka ryhmässä on n. 3 selvästi pyöreää lasta ja näitä ei varmasti auta nää päikyn välipalat.
Ootteko koskaan siellä keittiöllä katsoneet kuinka nämä välipalat tehdään? Kiisseli tehdään mehusta, jossa on runsaasti sokeria. Mitä terveellistä siinä on? Jogurtissa on 8 palaa sokeria/prk. Jäätelöä joskus, marjapiirakkaa, jopa vanukastakin myös pienten puolella. Harvemmassa on ne välipalat, jotka eivät olisi makeita. Esim. pitsa, kasvislautanen yms.

Enpä viitsi juuri koskaan ostaa kotiin vanukasta tai jogurttia, koska se olisi yksinkertaisesti liikaa. Olisi mukavaa, jos lapset saisivat hoidossa vähemmän herkkuja, niin viitsisi niitä joskus kotonakin nautiskella. Herkut juhlaan ja arkeen perusterveellinen ruoka.[/QUOTE]

Toisaaltaan niitä lihavia lapsia ei varmaan auta, vaikka ne päikyn välipalat korvattaisiin jollain muulla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30200888:
Älä nyt, spelttileipä on hyvää ja mukavaa vaihtelua - sellaista kuitenkin saa kovin harvoin. Itse en olisi allekirjoittanut tuollaista vetoomusta, mutta minua ei yhtään haittaisi, jos päiväkodin välipaloissa painotettaisiin terveellistä. Esim. pannukakkuun voisi laittaa muutakin kuin vehnäjauhoja ja ne kiisselit voisi tehdä oikeasti marjoista, sokerijugurtin voisi korvata maustamattomalla jugurtilla, jossa hedelmiä/marjoja, voisi olla enemmän hedelmäsalaatteja, jne.
Juu, eihän noissa missään mitään vikaa ole. Sinun "ehdotuksesi" kuulostaa oikein hyvälle, enkä näe niissä mitään vikaa. Mutta ei se mun mielestä haitta vaikka noiden välissä olis joskus pannaria tai jugurttia.

Huomasin tuossa pari kommenttia, joissa kerrotaan päiväkodissa annettavan päivittäin makeita välipaloja. Mun on vähän vaikea uskoa tuota... mutta en vääräksikään väitteeksi voi väittää.
 
Ei se kyllä itse asiassa korvaa. Ennen tehtiin ensin päivä fyysistä työtä ja sitten illalla vielä lisää fyysistä työtä. Nykyään ajetaan autolla työpaikalle, istutaan päivä koneen ääressä, ajetaan autolla salille oven eteen ja käydään nostelemassa painoja tai hölkkäämässä juoksumatolla tunnin verran. Sitten mennään kotiin istumaan sohvalle tai koneen ääreen.

Tämä ei tarkoita, ettenkö itse tekisi samoin tai että haikailisin noihin raskaan fyysisen työn aikoihin
Jatkuva fyysinen raataminenkaan ei muuten ole hyvä vaihtoehto. Silloin ei vaan muuta voinut. Toki nykyisin ihmiset tekevät liikaa istumatyötä, mutta siihen olisi tarjolla ergonomisempia tuoleja tai vaikka jumppapallon päällä istuminen. Tuo auton käyttö on hyvä pointti, en itse sitä muistanutkaan kun itse sekä tuttavapiiri ei oikein niitä autoja käytä. Toki julkisia käytetään, mutta on matkatkin sen verran pitkiä. Veikkaan kyllä, että nykyinen liikunnallinen ja terveellisestä ruokavaliota noudattava on paremmassa kunnossa ja terveempi kuin se entisaikojen keskivertoraataja, joka söi sen ajan perusruokaa.
 
Pin
Niin, mullahan ei ole ongelmaa tämän ruokailuasian kanssa. Meillä on kaksi normaalipainoista lasta, jotka syövät terveellistä ja monipuolista ravintoa joka ikinen päivä, siksi minä en ole se, joka on vouhkaamassa kiisselistä tai pannarista täällä. Minä ihmettelen, että miksi tämä on ongelma muille vanhemmille, jos omatunto on omalta osalta puhdas.

Mun nähdäkseni on ihan järkevää osoittaa jonkin todellinen ongelma, kun jengi jaksaa parkua täällä jostain helvetin pannarista.
Se pannari ei ole se ongelma. Se ei ole asia jota tarvitsee parantaa.

Vähän sama, kun tulisi parkumaan, miten tästä meidän talon edestä kulkee tällanen pieni puro ja se vähän ärsyttää ja se on nyt korjattava. Ja sitten lähdetään tulppaamaan sitä puroa, vaikka ongelma on oikeasti se, että 100 metrin päässä on pato sortumassa ja se on se, mikä pitäisi korjata. Jos sitä ei korjata, sun talos on kohta vesimassan alla. Mutta ei, kun me keskitytään nyt vaan tähän puroon ja sillä Padolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Ymmärrätkö pointin.
En tosiaankaan ymmärrä. Minusta voi pienempiäkin asioita parantaa vaikka afrikassa kuoleekin lapsia nälkään ja joku tälläkin hetkellä murhataan ja voi voi voi mitä kaikkea pahaa sitä onkaan. Silti avaan silmiäni pienemmillekin puroille.

Minullakin on kaksi tervettä lasta eivätkä he edes käy päiväkodissa, silti jaksan vouhkata samalla tarmolla kun sinä jaksat vouhkata vastaan. Olemme me ihmeellisiä.
 
Pin
Toisaaltaan niitä lihavia lapsia ei varmaan auta, vaikka ne päikyn välipalat korvattaisiin jollain muulla.
Auttaa se vähän. Liian vähän tietenkin jos kotona syödään huonosti, mutta miksi ei autettaisi edes vähän jos pystytään. Toisesta päästä sitten toisella tavalla joka onkin ihan eri keskustelu ja vaikeampi muuttaakin. Ikävää se kyllä on.
 
Ei se kyllä itse asiassa korvaa. Ennen tehtiin ensin päivä fyysistä työtä ja sitten illalla vielä lisää fyysistä työtä. Nykyään ajetaan autolla työpaikalle, istutaan päivä koneen ääressä, ajetaan autolla salille oven eteen ja käydään nostelemassa painoja tai hölkkäämässä juoksumatolla tunnin verran. Sitten mennään kotiin istumaan sohvalle tai koneen ääreen.

Tämä ei tarkoita, ettenkö itse tekisi samoin tai että haikailisin noihin raskaan fyysisen työn aikoihin
Huom!
Naiset ottaa ne kilon painot ja tekee haukkareita, jottei vaan lihakset kasva, kun se ei ole yhtään naisellista.
Sitten ne ottaa lehden ja menee lätkyttelemään sisäreisikojetta.
Kohta pitää lopettaa, ettei vaan tule hiki.
Sitten ne menee kertomaan frendeille, miten ne ahertaa salilla päivittäin, mutta paino ei vaan tipu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juupas eipäs;30200859:
Minusta paras vaihtoehto olisi jos valinnanvaraa olisi enemmän. Tällä hetkellä on niin että viranomaiset sanelevat mitä laitoksissa pitää syödä (ja kuten näemme runsassokeriset jälkkärit ovat ihan ok, siis viranomaisten mielestä). Olisi hyvä jos tarjolla olisi erilaisia vaihtoehtoja. Ne jotka haluavat syötää lapsilleen sokeria runsaammin (eli nykysuositusten mukaan), saisivat laittaa lapsensa tiettyihin päiväkoteihin. Ne jotka haluavat tarjota parempilaatuista ruokaa, voisivat laittaa lapsensa toisiin päiväkoteihin. Jokaiselle jotain ja kaikki tyytyväisiä.
Tuo olisi varmaan kansanterveyden kannalta aika huono vaihtoehto - herkkupäiväkodit. Ja mahdoton idea sikäli myös, että nykyisin on päiväkotipaikoista pulaa muutenkin ja niitä paikkoja saa sieltä, mistä sattuu vapautumaan.
 
En tosiaankaan ymmärrä. Minusta voi pienempiäkin asioita parantaa vaikka afrikassa kuoleekin lapsia nälkään ja joku tälläkin hetkellä murhataan ja voi voi voi mitä kaikkea pahaa sitä onkaan. Silti avaan silmiäni pienemmillekin puroille.

Minullakin on kaksi tervettä lasta eivätkä he edes käy päiväkodissa, silti jaksan vouhkata samalla tarmolla kun sinä jaksat vouhkata vastaan. Olemme me ihmeellisiä.
Mä häkellyn toisinaan siitä, miten ihmiset ei näe metsää puilta. Keksitään ihan järjettömiä juttuja, joista nostetaan kauhea älämöly, vaikka täällä on ihan oikeitakin ongelmia. Totuus on kuitenkin se, että kenenkään resurssit ei riitä niin pieniin puroihin ja isoihin patoihin. Pitäisi vähän priorisoida ja miettiä, että mikä se todellinen ongelma on.
 
säpäle harmaana
Jos tulee uutinen "Päiväkodeissa terveellisemmät välipalat kuukaudesta x lähtien.."
ärsyttääkö vai ilahduttaako uutinen?

Vastatkaa nyt siihen kysymykseen, mitä haittaa siitä olisi jos osa siis OSA niistä herkuista olisi poissa? Eli miksi niin hanakasti tuhahtelette aiheelle?
No eikös se ole jo nyt tilanne, että pääsääntöisesti herkkuja ei ole? Ei kai joka päivä ole aamu-, ilta- ja välipalana pelkkiä herkkuja? Minua ei ainakaan haittaa, vaikkei herkkuja olisikaan. Itse asiassa asia ei minua millään tavalla koske, koska lapseni eivät ole päiväkodissa olleet noita välipaloja syömässä. Huvittaa vain näin järjetön närkästyminen yhdestä pannukakusta.
 
"hoitsu"
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30200758:
Periaatteessa ei. Mutta sitten lapsella on karkkipäivä kerran viikossa. Ja koska lapsi alkaa herkästi jättää normaalia ruokia syömättä, jos on syönyt herkkuja tai on herkkuja luvassa, yritämme karsia jatkuvaa herkuttelua.
Ei se karkkipäivä kerran viikossa mitenkään pakollinen ole, järkevämpää on antaa lapsen välillä aterian yhteydessä syödä pieni makea herkku kuin yhtenä päivänä viikossa joka viikko mättää viikon sokerit kerralla. Kahvilassakin voi hyvin ostaa lapselle vaikka riisipiirakan jos sokeria haluaa vähentää. Vanhemmat voi itsekin opetella hemmottelemaan lapsiaan muullakin kuin sokerilla, vaikkapa kivoilla yhteisillä liikuntahetkillä, metsäretkillä ilman eväitä jne.
 
Huom!
Naiset ottaa ne kilon painot ja tekee haukkareita, jottei vaan lihakset kasva, kun se ei ole yhtään naisellista.
Sitten ne ottaa lehden ja menee lätkyttelemään sisäreisikojetta.
Kohta pitää lopettaa, ettei vaan tule hiki.
Sitten ne menee kertomaan frendeille, miten ne ahertaa salilla päivittäin, mutta paino ei vaan tipu.
Älä unohda selfieitä someen, ei silloin voi olla punainen ja hikinen vaan täytyy olla meikit ojennuksessa!

Oisi mielenkiintoista jatkaa tätä keskustelua, mutta mun täytyy istua tuon koneen ääreen tekemään kevyttä työtä että jaksan sit illalla autoilla salille. Sitäpaitsi mulla ei ole enää edes kouluikäisiä lapsia joten tää aihe ei oikeastaan silleen koske mua
 
Pin
Mä häkellyn toisinaan siitä, miten ihmiset ei näe metsää puilta. Keksitään ihan järjettömiä juttuja, joista nostetaan kauhea älämöly, vaikka täällä on ihan oikeitakin ongelmia. Totuus on kuitenkin se, että kenenkään resurssit ei riitä niin pieniin puroihin ja isoihin patoihin. Pitäisi vähän priorisoida ja miettiä, että mikä se todellinen ongelma on.
En havainnut kauheaa älämölyä, iltis toki saa sen kuulostamaan aina suuremmalta, mutta hei iltis.... :D
 

Yhteistyössä