Siirretyistä alkioista tuli vauvoja <3

Ai nii ja serkku sanoi löytäneensä apua molemmille lapsille vaikka mihin ongelmaan osteopaatilta! siis uniongelmista allergioihin yms yliherkkyyksiin. Jos meillä ei unet parane iän mukana niin kyllä harkitsen kovasti. Olipas se serkun tytöstä löytänyt jonkun käsijumin myös mikä luultavasti synnytyksestä tullut yms. Ihan maagista!
 
Meillä en ainakaan huomannut yöuniin vaikutusta kiinteistä.. Tai no, enää 2-4 syöttöä 4-6 sijaan :D

MANDALA Jos osteopaatille menossa niin voin suositella organic spiritiä larussa, lapsen tähden larussa ja mummy&me ympäri stadia. Mun useempi "hörhökaveri" ;) käynyt noissa pidemmän aikaa. Ite käyny organic spiritissä esikoisen kanssa.
 
Caro, mä koen tämän nimenomaan unisyklistä toiseen siirtymisen ongelmana, nälkään en minäkään usko. Puolet ajasta tuntuu et lapsi hätääntyy jotenkin edes kunnolla heräämättä, jolloin hyssyttely ei auta kun ei mene perille, tissi on sitten jotenkin todellisempi suussa ja se rauhoittaa heti. Meillä ei jäädä huutamaan, eli tissillä aina tyttö nukahtaa uudelleen, joten pieni kiitos siis siitä. Välillä ahdistaa ihan pirusti ajatella että taas ensi yönä kiinalainen vesikidutus tunnin välein tapahtuvine herätyksineen, mut menee ne sitten kuitenkin. Eli ajatus ahdistaa sitten kuitenkin enemmän kuin käytäntö, kun ajatuksen tasolla tuntuu mahdottomalta jaksaa kuvatunlaista yöhulinaa. Ja tätä meillä nyt ehkä 3 viikkoa ollut, siihen asti nukkui oikein kivasti n. 3 h-4 h pätkissä. Ulkona päivällä saattaa nukkua kolmekin tuntia, ainakin kaks, mutta silloinkin saattaa joutua tunnin jälkeen vaunua heiluttaan, eli sama pintaantulo tapahtuu päivälläkin, mutta ulkounilla jotenkin jatkaa helpommin.
 
Tuossa ennenku meille tuli hampaat niin oli myös sitä semmosta 'herätään itkemään/kitisemään' meininkiä mitä en yhtään pystynyt tajuamaan mistä voi johtua. Samoihin aikoihin huomasin, että nälkää se ei joka heräyksellä ole niinku aiemmin. Oiskohan just toi unisyklin vaihtuminen ongelma meilläkin.

Kyllä sitä tosiaan joskus sängyssä miettii, että jaahas minkälainen yö tästä tulossa, mutta usein sitten se tosiaan menee aika automaatiolla. On toki niitä öitä kun herää sen verran paljon siinä, että meinaa alkaa v*tuttamaan, mutta usein sitten viimeistään aamulla ihan toiset fiilikset.

Ja joo täällä voidaan todeta, että iltapuuro EI auta :D seiskalta syötiin, sitten ennen kasia sänkyyn pullon kanssa niin kaamea älämölö, pärinä, höpöttely, jalkojen kiskominen yms :D tosin hölmönä syötettiin aamulla hyvin maistunutta Muksun persikkakaurapuuroa, eikä esim jotain vähemmän hedelmäistä (=energistä). Meni melkein tunti ennenku kunnolla nukahti, huh. Kokeilen huomenna Muksun mannapuuroa tehdä, josko ei olisi aivan yhtä karsea lopputulos :D

Ostin nyt sen samasta padasta - kirjan ja tosi kivahan se on! tulee varmasti kohta kokeiltua vaikka ja mitä kunhan saan pakkasta tyhjemmäs - tuli tehtyä hurja määrä kaikkea taas.

Huomenna 6kk :love::love:
 
Ootko MANDALA kokeillu normipuuroja? Meillä syödään aamuin illoin vaihdellen tavallista kaurapuuroo, ohrapuuroo ja spelttimannaa ilman lisukkeita, niin ei oo vaikuttanu mitenkään valvomiseen tai nukkumiseen. Reissussa oli onnipuuroo niin ei siitäkään tullu mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen. Kait tietty mukelotki erilaisii kellä menee verensokerinousuista nupit kaakkoon :D

Meijän pojalla nyt valvomisvaihe tms. Saattaa olla 5-6h putkeen hereillä ellei erikseen nukuta vaunuihin tai johki kantojuttuun. Kaikki pitää nähä, kokea ja koskettaa ;) Illalla nukkumaan mennessä tulee kans puheripuli ja kauhee sätkiminen. Vetää vikat virrat pois selkeesti, koska sen jälkeen tissiä ja unten maille. Jee, viime yönä 4h unipätkä ja sit 6-7h! :) En ainakaan muista muita kertoja.

Siinä samassa padassa on kyllä hyviä reseptejä ja vinkkejä! Sais vaihtelua omaankin ravintoon, kun kyllästyttää aina syödä samoja pöperöitä.

Noista unisykleistä: poitsu nukkuu kans yleensä 30-40min ja sit havahtuu helposti hereille. Vaunuissa nukkuessa huomasin kerran, että jos en meekään heti itkiessä niin saattaa nukahtaa ite uudestaan. Alkuun menin heti laittaa tuttia ja hyssyttää, mut saattokin herätä siihen mun tuloon. Itkeskelee joskus unissaan. Välillä ei rauhotu ite ja sillon jeesaan takas uneen. Jos nukahtaa uusiks niin taas herää 30-40min päästä, mutta sitten ei kyllä enempää nuku. Jossain vaiheessa oli yöllä samaa, mutta pikku hiljaa pidentynyt onneks! Mulle riittää, jos saan nukkua väh 3h kerrallaan ja nopeesti nukahtaa uudestaan. Mutta toki hampaiden kannalta ois tietty hyvä ruveta lopettelee yöimetyksiä.

Sisustusjuttuja pohtinut, että kuka ois missäkin huoneessa jahka vauva siirtyy meidän huoneesta pois. Jotenkin kuvittelen, että nukuttais yöt paremmin, kun ei herättäis toistemme ääniin, siis minä ja vauva. Meillä vaan pienet makkarit ja vähän kaappeja.. Asunnon vaihtokin käynyt mielessä, mutta ei osata päättää, että minne :D

Kop kop ja minimies 6,5kk
 
Kop kop mahtavat unet siellä, onnea :D meillä on ollut ihan ihmeellistä, että jopa kolmet päikkärit saa päivän aikana! kun oli vaihe että hyvä jos sai parit lyhyet. Mutta olen alkanut nukuttamaan meidän sänkyyn missä yötkin. Aiemmin pidin siitä kiinni ettei nukuttais samaan sänkyyn missä yöunet, kun jos luin että ei välttis hyvä. Ja kyllähän se vähän pelottaa, että jos tottuu tuohon niin hyvin ettei muualla nukukkaan enää :unsure: mutta ehkä silti tärkeää, että päivisinkin nukkuu.

Joo me siis aloitettiin normi kaurapuurolla ja ekat kaksi aamua meni suu auki tosi hyvin, sitten jumahti täysin. Ja siihen kun lisäilin sillon aina luumua yms sosepusseista niin on alkanut kammoksumaan lilan väriisiä sosepusseja sitten :D Sen kanssa se pari viikkoa kikkailtiin kun ajattelin, että ei viitsi liian aikaisin luovuttaa. Mutta ne valmispuurot hedelmäsoseella uppoo hyvin, ja tänään sitten Muksu mannapuurojauheesta tehty puuro upposi tosi hyvin ilallla! Tossa ollaan niitä hampaita sen parisen viikkoa tehty ja tänään ollut jo tosi hyvän tuulinen niin oiskohan sekin osaltaan vaikuttanut sitte ruokahaluun. Nyt on kuitenkin mennyt kiinteitä, puuroja ja tissiä tosi hyvin pari päivää.

En tiedä oliko se eilinen persikkakaurapuuro edes sen hepuloinnin takana sittenkään. Nimittäin tänään oli jo kolmansilla päikkäreillä ja nyt yöunille mennessä sama show päällä. Tuttia jos laittoi suuhun niin aivan mahdoton älämölö ja muutenkin kuin just kun vieteristä vedetty :D mun lyhyellä pinnalla meni hermot sitten ja jätin yksin meidän sänkyyn pitämään iloista showtaan. Mutta sama juttu kävi kuin vikoilla päikkäreillä, että jätän sen pitämään älämölöään yksin ja sitten kun käyn kokeilemassa, että tutti pysyy suussa niin nukahtaa itsekseen :eek: oiskin upeaa jos meillä osattais joskus alkaa nukahtmaaan yksin!

Yksi mikä mua kyllä mietityttää myös on se, että kääntyy ja nukkuu jonkin verran nyt mahallaan. Mies sanoi äsken, että nukkui ihan melkein naama patjaan niin oli mennyt tönäisemään että onko elossa :geek: ja käänsi siitä kyljelleen, ei onneksi herättänyt. Vaikka oon nyt lukenut, että se kätkytkuolemakin saattais joidenkin australialaistutkijoiden mukaan olla joku aivoissa oleva juttu/puutos/virhe (ylläri etten muista :D) niin kyllä silti pelottaa tuo mahallaan nukkuminen.
 
Taitaa toi vieterivaihe olla joku ikäkausijuttu :D Pitääpä kokeilla kans, että jättää yksikseen. Oon aina pulissut ja höpsöttänyt hetken seurana ja sitten alkanut rauhottelee olemalla hiljaa ja silittelemällä. Oishan se ihanaa, että oppis nukahtamaan itekseen!
Muistan lukeneeni paljon vauvojen unesta, nukkumaan opettamisesta ym esikoisen aikana. Sisältö vain on unohtunut. Pantley oli yks kirjailija ja Tracy Hogg toinen. Tracy Hoggilla oli paljon järkevää vauvanhoitoon. Jos muistan oikein ;) Opetti ainakin uuden näkökulman tarkkailla omaa lasta. Tuntu ettei alkuun hoksannut esim väsymisen merkkejä. Mutta ihan kuin kaikki tieto oos valunut kaivoon parissa vuodessa. Nyt joutuu opettelemaan monet asiat uusiks, lyhyemmällä ajalla.

Ei oo enää pitkä aika, kun pitää ilmoittaa työnantajalle eka hoitovapaapätkä :O
 
Täällä unet edelleen vaihtelevia, ei oo oikein niistä yöharjotuksista tullu sen enempää.. heräilee kuitenkin yleensä 1-2 kertaa sen 12-6 välillä edelleen. Jos edellisestä syötöstä on enempi kun 3 tuntia niin ilmeisesti on oikeesti nälkänen, tai ainakaan tutti ei enää riitä ja vesipullosta suorastaan suuttuu :eek: ihan hirvittää sit kun pitäs tulla pelkillä pulloilla toimeen. Maitojauheet tulis niitä pikkutölkkejä halvemmaks mut luin valmistusohjeista et jotenkin kauheen tarkkaa.. siis vielä se yli 6kk korvikekin (NAN 2) pitäs antaa keitetystä pullosta ja vesi samoin pitäs keittää. Ja kerrallaan pitää tehdä vaan se annos minkä syö! Kiva joo yöllä alkaa keitteleen jotain pullollista.. :sleep: varsinkin kun yks karjuu siellä ihan hermona....tosin jossain palstoilla on sanottu ettei sit tarvis enää keittää niitä kun kiinteet on alotettu. Niin, no saahan se nyt vettäkin välillä jo ihan suoraa hanasta. Eikö sitä vettä vois vaan lämmittää mikrossa ja laittaa siihen jauheet? Sehän on se joku vauvoille vaarallinen bakteeri minkä takia noi ohjeet on nykysin tarkemmat. Ymmärrettävää tietty et ihan pienille vastasyntyneille onkin oltava ihan steriiliä.
No, ehkä yöaikaan on kuitenkin helpompaa käyttää vaan niitä valmiita tölkkejä, ja kai se siihen pulloon muutaman rankemman yön jälkeen tottuu..
Uudessa kämpässä ois sellanen kaksosanen, vähän niinku L-muotonen makuuhuone, että siinä on ikäänkun oma nurkkaus pojallekin, mihin sit laitetaan pinnasänky. Mut jonkin aikaa varmaan tuollakin jatkaa mun vieressä, että eka totutaan oleen siellä.
Täällä on kans tosi usein kääntyny mahalleen nukkuessa ja laitan sit vaan takas kyljelleen. Yleensä tosin vaan vasemman kyljen kautta, ja siinä mahan edessä oon pitäny tyynyä ettei niin helposti kääntys. Kauheeta se on joskus mennä kattoon kun hengittää niin äänettömästi, että kai se ny viä hengittää kuitenkin!?
Yksinään ei oikein vielä osaa nukahtaa ja kun ei viitti huudattaakaan, mutta kun vie sänkyyn vasta tarpeeks väsyneenä (silmät puoliummessa ja hieroo niitä), nukahtaa nopeesti.

Lääkärissä käytiin tällä viikolla ja niinhän ne kaikki allergiatestit oli negoja \0/ ihokin on nyt melko hyvä tällä hetkellä. Niiden takia ei siis tarvi kiirehtiä imetyksen lopetusta..mutta vaari huomas taas että nyt jo yläikeneenkin puskee hammasta! Tuntunu jo tarpeeks sekin kun nappaa kiinni pelkillä alahampailla ja ikenillä nännistä, saati sit hampaat molemmin puolin, uhh :confused:

Oon aatellu etten jää ollenkaan hoitovapaalle vaan ilmottaudun taas työnhakijaks vanhempainrahakauden jälkeen.. se kotihoidontuki on niin surkee. Hoitopaikkaa haen piakkoin, 4kk aiemmin pitäs hakee jos ja kun johonkin tiettyyn tarhaan haluaa.
 
Viimeksi muokattu:
LULLABY Hyvä ettei allergiaa!! Tai no, eihän ne testit 100% luotettavia ole ja joskus tuntuu, että ois helpompaa, kun tietäis mistä oireet tulee..
Varmaan helpompi mennä valmiskorvikkeilla yöt. Tai voisko keittää veden termariin valmiiksi ja annostella jauhot pulloon ja sitten vaan kaataa sopiva vesisatsi ja sekoittaa? Se olis nopein. Vaik kyllähän vedenkeitin ja mikrokin nopeasti veden keittää. Mä en oo enää keitelly pulloja ja tutteja. Tai siis eihän meillä pulloa edes syödä, mutta tutti on varalla. Koska en keitä nokkamukiakaan tms juomamukia niin en koe tarpeellisena keittää muutakaan. Oiskohan korvikejauhoihin ja yleensäkin lastenruokavalmistajilla jäänyt ns vanhat ohjeet vielä käyttöön ja varman päälle, koska valmistavat usealle eri maalle ja voi olla eri suositukset eri maissa. Helpompi tehdä yhdet ohjeet käännöksillä..

Yks hyvä yö oli ja se siitä. Viime yönä 5 herätystä ja joka kerralla söi. Koko perhe edelleen flunssassa niin en ole jaksanut unikouluttaa. Josko viimeistään miehen joululomalla siirto esikoisen kanssa samaan huoneeseen ja unikoulu.. Tuli mieleen, että mitä, jos esikko tekee tuolle pienelle jotain :O
 
lullaby, ei tarvii vettä keittää ja periaatteessa ei tarviis pienemmällekkään. Näin meille sano sairaalan tehoasastolla töissä oleva perhetyöntekijä. Suomessa vesi sen verran puhdasta. Ja vaikka haluaisit keittää niin voit veden keittää vuorokauden satsin valmiiks ja laittaa vaikka sit vesikannuun tms jääkaappiin. Sieltä sit lämmittää mikrossa tarvittava määrä ja jauheet sekaan ja se on siinä. Vuorokauden annoksen voi myös tehdä valmiiksi niin että keittää veden (jos välttämättä haluaa), tekee seoksen lämpimään veteen ja laittaa sit jääkaappiin. Ottaa siitä sit sen annoksen minkä tarvii ja lämmittää uudelleen. Ei oo vaikeeta vaikka imetykseen verrattuna varmasti on työläämpää. Meillä pojalla ollu jo useamman kuukauden jauhekorvikkeita.
 
Okei :) helpottas kyllä paljon jos ei mihkään pullojen ja vesien keittelyrumbaan tarvis lähtee..siis ainakaan joka annosta varten. Kun lueskelee keskusteluja niin noista on mielipiteitä laidasta toiseen, joidenkin mukaan pitäs keittää vielä sillonkin vaik syö jo kiinteitäkin, eikä vettäkään sais säilyttää termoksesa :eek: Olihan esikoisellakin tosiaan pitkään ne erikoiskorvikejauheet käytössä ja sillon niitä keitettiin valmiiks koko kattilallinen eikä onneks mitään vaivoja tullu. Ohjeet tais muuttua joskus 2000-luvun puolivälissä ja noi mun aiemmat keitokset olikin joskus viime vuostuhannella :X3: mut voihan ne ohjeet olla tosiaan jotain yleisiä ja laadittu epähygieenisempien maiden mukaan, ja aateltu ettei siitä täälläkän oo haittaa (ompas, koska on paljo vaivalloisempaa!).
 
Mä oon aina luullu, että korvikejauhe tehdään keitettyyn veteen lämpöisenä siksi, että se liukenee siihen paremmin ("kypsyy"). Vähän niinkuin puurot ja vellitkin. Ettei se kylmään oikeen liukenis. Ajattelen myös, että "terveellisempää" tehdä kuumaan veteen ja jäähdyttää kuin kylmään veteen ja sitten lämmittää helahoito mikrossa (koska iso satsi kraanakylmää korviketta on liian kylmää vauvalle). Pitääpä kysyä neuvolassa tietääkö ne mitkä on perustelut.
Mulla taas unetonta...

Muoks. Tuttelin ohje:"
  • Voit valmistaa liuoksen lapselle, joka saa jo lisäruokaa, puhtaaseen, kylmään veteen. Lämmitä tällöin valmis liuos syöntilämpöiseksi (37°C) vesihauteessa tai mikroaaltouunissa. Varo ylikuumentamista. Ravista tasaiseksi, tarkista lämpötila ja koemaista liuosta."
 
Viimeksi muokattu:
Tosi hyvä että testit puhtaat allergioista Lullaby!!

En mäkään ole keitellyt pulloja ja tutteja enää piiiitään aikaan. Pesen ne aina hyvin ja tuplasti huuhtelen, että lopuksi ihan kylmällä vedellä. Tosin silloin steriloin kun on ostettu uusia.

Ja tuskin sitä tosiaan tarvii joka annosta varten keittää vettä kun voihan sitä juomavettäkin antaa keittämättä Suomessa.

Meillä kans tosi pätkää yö taas huh.Nyt tuntuu myös tarvetta syödä sen 3 kertaa ainakin. Ton viimeisimmän hampaan jälkeen on ruokahalu parantunut niin mietin, että varmaan on nälkä kun ei huuto lopu ilman tissiä. Kai se vauvoillakin voi tulla nälkä helpommin jos syö enemmän??

Miehellä on lomaa myös jouluna ellei töissä tule jotain ettei voi pitää niin silloin voisi kokeilla meilläkin jotain unikouluja :D esim vähän tonne oman sängyn puolelle.
 
kopkop, joo ei liukene kylmään veteen. Ilmeisesti jotkut ei suosittele satsin tekemistä valmiiksi sen takia ettei maitoon kasva bakteereja mutta jos keittää sen veden, antaa jäähtyä sen verran ettei vitamiinit pala pois ja tekee sekotuksen jonka jälkeen laittaa jääkaappiin niin ei pitäs ongelmaa olla. Ja sit sama jos mikrossa lämmitää niin että jauhe on jo lisätty niin vitamiinit tuhoutuu tai jotain.

Meillä on kannussa vettä jääkaapissa, siitä otan suoraan tuttipulloon tarvittavan määrän ja mikrossa lämmitän, siihen jauhe ja sekotus. Ei mene kauaa kun jo tietää sekunttimäärät :D

Meilläki on vähän parempia öitä ollu, välillä oon kattonu kännykän valossa mitä poika oikein duunaa kun hirvee mylläys sängyssä. Se huitoo käsillä hirveesti, varmaankin kevyen unen vaiheessa ja välillä osuu naamaan ja havahtuu siinä.. Meillä kun on riski infantiilispasmeihin yms niin tulee tarkkailtua kaikenlaista... Kyljelleen kun laittaa niin nukkuu rauhallisemmin mut kääntyyhän se siitä selälleen jossain vaiheessa.

Caro ja poju tänään 6kk
 
Löysin imetyksestä ja öistä:
http://www.imetys.fi/index.php/tukea-tietoa/imetystietoa/miten-imetys-ja-neuvola-kohtaavat

Tuolla on ikäkausittain tyypillisistä hulinoista yms faktaa :) Kylläpä helpotti ja selkeytti vähän muutakin. Meillä ainakin poitsu yöllä mussa kiinni ja jos herää enkä oo vieressä niin kamala parku tulee. Samoin yöllä välillä kädellä kokeilee oonhan vieressä. Veikkaan, että jos oisin liikkumatta ja yskimättä koko yön niin varmaan jätkäkin nukkuis.

Taas katkonainen yö ja vielä kaikki flunssassa. Koskakohan seinät kaatuu päälle tai korppi vie lapset :O
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Mäkin olen monta kertaa miettinyt, että nukkuisko pidempiä pätkiä jos ei olisi kainalossa. Tai siis jos ylipäätään saisi nukkumaan omassa sängyssä muutenkin kuin tunnin alkuyöstä :D Mutta uskon, että nämä nykyiset kitinät/heräilytvois hyvinkin olla silti olemassa vaikka ois pinniksessä. Ja tietysti kammoksuttaa ajatuskin vielä, että joka kitinällä tuttua laittamaan pitäis oikein nousta pystyyn :D laiska kun olen haha. Joinain päivinä mietin että onko se nyt niin paha jos vaikka 1vee asti nukkuisi meidän välissä kun se toimii hyvin muutoin. Mutta onhan se ehkä helpompaa vieroittaa siitä aiemmin??
 
Kyllä täällä ainakin niitä tiheempien heräilyjen kausia on ollu vaikka nukkunu 4kk ikäsestä lähtien musta erillään, sängyn toisella puolikkaalla. Varsinkin aamusin kun nukkuu levottomammin, melkein paremmin saa vielä unen päästä kii mun kainalossa. Heräilee kans herkästi pinnallisen unen vaiheessa (?) mun yskimiseen, niistelyyn ja äänekkäämpiin pieruihin :p yritän toki hiljempaa tän tietäen :D
Itelle kuitenkin helpompaa että voi vaan siirtyä siihen viereen ja laittaa sille tissin suuhun kun että pitäs alkaa jostain pinnasängystä siirteleen viereen ja taas takasin omaan sänkyyn, ja siinäkin saattas taas herätä.. Voi siinä itekin makoilla samalla kun syöttää. Saa nähdä miten sitten kun menee pelkäks pullojuomiseks, ja jos/kun vielä heräilee yösyötöille, tai vähintäänkin tutin laitoille. Ehkä voi olla sillonkin vielä helpompaa itelle et saa makoilla samalla peiton alla vaikka sen pullon joutuskin hakeen keittiöstä.
 
Jaa niin meillähän nykyään syödään 4 kiinteää ruokaa päivässä (2x sose + 2x puuro), joten periaatteessa vois sitä yösyömistä kokeilla lopettaa. Mutta en kyllä pysty varmaan olemaan mitenkään ehdoton tollasen asian kanssa. Kuitenkin on niitä öisiä itkuja mitkä ei lakkaa millään kuin syömällä, sellasta nälkä itkun tyylistä eikä niitä kuitenkin tule kuin se 1-2 krt yössä. Varmasti 6kk ikäisellä voi vielä olla nälkä öisinkin.

Meillä se puuro-ongelma katosi! Muksun mannapuuro on ihan suosikki nykyään, samoin Piltin iltapuuro. Sisänsä ironista, että puuro uppoaa nyt tosi hyvin mutta soseiden kanssa vähän pientä takkuamista :rolleyes: Ja tosiaan meillä se vieterimeininki oli kyllä ns väärän puuron vika :D :D viikon aikana ainoastaan niinä iltoina kun ei saanut puuroa ollenkaan niin nukahti saman tien kun sai tissiä tai pulloa, mutta kun söi niitä valmispuuroja (soseilla) tai Muksun mannapuuroa niin kauhea hulabaloo :D tuo Piltin iltapuuro ei onneksi saa samaa aikaiseksi :D

Tuossa oli vieraita kylässä aiemmin ja he juttelivat tuttavistaan kellä reilu vuoden ikäinen ja on aina - edelleen vielä - herännyt tyyliin 20krt yössä :censored: heille on tulossa toinen lapsi ihan just ja he ovat nyt menossa Kättärille unikouluun esikoisen kanssa. Sinne pääsee neuvolan kautta jos on tosi paljon univaikeuksia. Siis saa lähetteen ja jossain vaiheessa kun paikka aukeaa niin sinne mennään viikonlopuksi. Lapsi jätetään sinne nukkumaan ja huutamaan. Kätilöt vahtivat tietysti tilannetta, mutta pääsääntöisesti se rankin huudatus-unikoulu mitä löytyy - ovi kiinni koko yöksi vaikka kuin paljon huutaa. En tiedä miten ne päivät menee, varmasti vanhempien seurassa kotona tai jossain en tiedä. Täytyy varmaan kyllä olla aivan rikki vanhempien, että tuollaista harkitaan. Mä en kyllä pysty sitä kunnon huudatusta varmaan koskaan tekemään meillä, vaikka se kuinka tehokasta olisi. Toisaalta olisihan se kiva idea, että esim muutamassa yössä voisi korjaantua tilanne ja nukkua hyvin sen jälkeen, mutta mistäs sitäkään koskaan tietää toimiiko lopullisesti vai ei. Ja omat hermot sekä tunteet kyllä ei anna periksi täyshuudatusta edes ajatuksena. Onneksi on vielä köykäisempiä keinoja mitä kokeilla. Meillähän ei mitään olla vielä kokeiltu edes eikä oikein mitään voikaan niin kauan kun ollaan samassa sängyssä. Tai voisi sitä kai kokeilla olla reagoimatta huutoon siinä vieressä tms?

Niinku vähän arvelin mutu-tuntumalla aiemmin, niin meillä varmasti syöttötuolin käyttö on avittanut istumista muutenkin. Sängyssä (ostettiin kiinteäpätjainen sänky mikä on tosi jämäkkä) kun uskaltaa testata ilman että kaatuamisesta tulee pipi niin istuu joitain hetkiä ilman tukea. Selvästi korsettilihakset alkaa olla päivä päivältä paremmassa kunnossa, eipä tuo enää puolimakuulla viihdykään ollenkaan. Mutta toisaalta meillä vauvajumpassa on 6kk vauvoja mitkä ryömii jo täyttä häkää, meillä ei mitään aavistustakaan siitä. Lattialla mahallaan lelun perässä voi ehkä 180astetta pyöriä tooooodella hitaasti jos kiinnostaa, mutta siinäpä se.
 
Tuo unikoulu vaihtelee, useassa paikassa tehdään myös tassu menetelmällä. Sen menetelmän mukaan ei huudateta. Parilla tutulla kokemusta, tosin kenelläkään se ei toiminut niin hyvin. Mutta yöheräämisten vähenivät ainakin siihen 3-8kpl.
 
Meillä nyt muutama ilta vähän unikoulua ollut. Ajateltiin alkaa laittamaan pinnikseen aina nukkumaan iltaisin, siitä voi sitte nostaa viereen kun on syötön aika tai jos herää eikä viihdy millään enää. Ekana yönä nukkui sen perus max 3h, mutta oli syönyt vähän huonommin ennen nukkumaanmenoa. Tokana iltana nukkui 6h (6h??? meillä????) pinniksessä, josta sitte kaikkuun. Olin aivan äimänä kun heräsin mahalla-olo-ähinään 02.30!
Viime yön nukkui 4-5h, jonka jälkeen syötin sängyssä ja hetken mietittyäni lykkäsin takaisin pinnikseen, johon sitten jäikin melkein 3h :eek: ei sovi tällaiseen nyt millään tuudittautua kuitenkaan, tänään voi kaikki olla taas jo ihan persiillään sitten taas :D
 
Voi Mandala, kateus!!:D

Meillä tahkotaan edelleen 1-2-3 h välein koko yö, eka pätkä on parhaimmillaan sen 3 h… Meilläkin on aloitettu jo kiinteitä parin viikon ajan, ja siskon ohjeesta on lisätty ruoan määrää melko nopsasti ettei totutteluperiodi veny viikkokausiin. Kahden päivän välein lisäten ollaan nyt saatu listalle bataatti, porkkana, maissi, riisipuuro, mango ja mustikka melkolailla ongelmitta. Samaa lusikallista vatkataan edestakaisin melko pitkään; minä lykkään sisään ja beibi lykkää kielellä ulos, mutta lautanen kyllä hiljalleen tyhjeneekin. Varsinkin Muksu Riisipuuro johon sotkettu teelusikallinen mustikkaa, menee melko hyvin.

Vielä ei uniin merkittävää vaikutusta, mutta toivottava on. Voi kiesus näitä silmäpusseja kolmessa aallossa:p

Grey ja eskimotyttö 4,5 kk.
 
Se on jännä juttu, että nyt kun ne 2h pätkät on vaihtuneet tuohon yhteen pidempään ekaan pätkään ja hiuuukan parempaan aamuyöhön (vieläkin vähintään 2h välein kainaloon tulon jälkeen, mutta pinniksessäkään ei pysy enää silloin) niin väsyttää enemmän?? o_O ja silmäpussit täältäkin nyt löytyy. Ehkä sitä oli keho niin tottunut raskausajaltakin siihen pikku pätkään, että nyt kun saa vähän enemmän unta niin onkin yhtäkkiä päivälläkin välillä väsynyt olo :alien: Pitäisi tuo beibi saada vaan ehkä myöhemmin nukkumaan kun 19, mutta kun on silloin jo ihan naatti riippuen päikkäritilanteesta. Mutta jos otetaan kolmannet pienet päikyt esim viiden aikaan ja joutuu herättämään esim ennen kuutta niin on huonotuulinen silloin ja nukkumaan meno kasin pintaankin voi takuta vähän vaikka ois väsynyt.

Hienosti ootte saanut uusia ruoka-aineita kuvioihin! (y) mä arvon, että mitä kaikkea sitä vielä voisi kokeilla vihanneksista kun syöty bataatti, peruna, porkkana, kukka-parsa-ruusukaali, maa-artisokka, maissi, kesäkurpitsa, herne, ja kohta munakoiso, en muista oliko muita. Lihoista possu, kana ja naudan jauheliha sekä Piltin mukana lohta kokeiltu. Hedelmiäkin jonkin verran jo testailtu, viimeisimpänä sormiruokaillen vesimelonia mikä oli suuri hitti (ja sotku haha) eikä mua pelottanut kauheasti tällä kertaa :D

Poitsu 6,5kk ihan just :love:
 
Täällä on yöt edelleen vaihtelevia, aina saa hiukan jännätä minkälainen yö seuraava tulee olemaan :) viime yö meni jo suht pitkällä syöttövälillä, 19 aikoihin annoin iltamaidon, 20 laitoin sänkyyn (ilman syöttöö) ja siihen nukahti 5 minuutissa. Joitakin kertoja kuulu ääntelyjä ja kävin laittaan tuttia takasin ja kääntään mahalta kyljelleen (nykysin kääntyny lähes poikkeuksetta mahalleen ku meen kattoon). Seuraava syöttö vasta 4 aikoihin :eek: aamusta sitten menee vieläkin sillä 2-3 tunnin välein syötöillä. Tällä viikolla eniten on haitannu uus räkätauti, todennäkösesti tarttu pojalle kaverin lapselta. Pahimmillaan tukkosen nenän takia heräilly 1-2 tunnin välein..jopa useemmin :sleep: kyllä tollanen ykskin häiriötekijä voi pilata yön melko tehokkaasti.. enää muutama yö vanhassa kämpässä ja sitten uus ympäristö, saa nähdä miten se vaikuttaa taas nukkumisiin, itelläkin. Vieraissa paikoissa ei oikein saa niin hyvin nukuttua ja kestää hetken että tottuu oleen ja uus kämppä alkaa tuntua kodilta.
Mulla Mandala samanlaista, jos saa nukkua pidempää väliä, varsinkin aamusta kun uni mulla sikeintä, niin siitä kun joutuu herään kesken niin väsyttää enemmän kun joskus aamuyöstä lyhemmän unen jälkeen. Kai siinä vasta pidempään yhteenmenoon nukkuessa ehtii syvemmän unen vaiheeseen mistä on rankempi herätä tai jotenkin?
grey83, haastavalta kuulostaa teidän kiinteet ateriat.. täällä poika ei (ihme kyllä) oo keksinykään tota kielellä takasin ulos puskemista, joskus harvoin purskauttanu vähän suupielistä.

Poika nousee hereillä ollessa mahallaan heti konttausasentoon, että kai se on vaan ajan kysymys millon vahingossa keksii miten päästä eteenpäin.. eli jäiskö täällä ryömimiset kokonaan väliin..miksi ryömiä kun konttiakin voi :LOL:
Imetyksen tilalle tullu päiväaikaan joka toiselle maitoaterialle korvike. Yöt menee kyllä vielä kokonaan tissillä, sen mitä tarvii.. se on vaan niin paljo helpompaa.

lullaby ja tukkonokka 7kk tasan tänään
 
Meillä ihan samaa sellasta konttausasennon hakemista. Alkoi eka nousemalla käsillä mahallaan ollessa ylemmäs ja nyt sängyssä varsinkin alkaa sen lisäksi hakee polvia alle. Mun sylissä varsinkin kun on maha mahaa vasten polvillaan niin kovasti nytkyttelee siinä. Jotkut sanonut, että se ois huono juttu jos jotain kehitysvaiheita jää välistä, esim just se ryömiminen mihin meillä ei oo ollut mitää kiinnostusta tähän mennessä. Että voi vaikuttaa juttuihin myöhemmin, mutta en nyt osaa tajuta että mihin ja miten voi vaikuttaa?? :cautious:

Me kokeiltiin toissailtana ekan unipätkän jälkeen korviketta yöllä antaa pinniksessä niin nukkui sen ekan 5h pätkän jälkeen vielä 4h perään :eek::eek: aiemmin ekan unipätkän ja tissin jälkeen ei oo kyl tollasta pätkää enää todellakaan tullut uudestaan. Noh viime yönä pullolla ei saanut enää kuin sen perus pari tuntia lisää unta pinniksessä, ennenku piti ottaa viereen.

6kk neuvolassa käyty, hakemassa influenssarokotteet mm. Painokin pienessä noususuhdanteessa viime kerran pienen notkahduksen jälkeen.

Ai niin se vielä piti mainita kun ollaan naureskeltu miehen kanssa pojan nukkumisasentoja. Jonain öinä löytynyt sängystä täysin poikittain ja joskus pää jalkopäässä :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
MANDALA Ne kehitysvaiheet ois hyvä käydä läpi jotta aivot, hermot ja lihakset sais stimulaatioo. Muistan kuulleeni, että esim puheterapiassa on opetettu lasta konttaamaan, jos käynyt ilmi ettei ole kontannut jne. Kai se on jotenkin synapsien syntymiseen liitännäistä. Kun keho oppii uuden liikeradan, lihakset ja hermosto saa uutta, aivoihin tallentuu uusia taitoja jne.
Vau mitä unipätkiä teillä!! :)

LULLABY Joko muutitte? Joko terveenä?

Meillä viihtyi tauti 3 viikkoa! Poika oli viikon korkeessa kuumeessa. Onneksi on vakuutukset. Tuli rampattua labroissa. Ei selvinnyt syytä, joku virus. Vieläkin väsyttää.

Syömiset väheni sairastelun myötä. Tarjoan edelleen 4-5 ateriaa, mutta ei uppoo aina ees puolta desiä. Sormiruokailuun ois nyt kiinnostus pojalla ja hyvä, kun nyt voi syöttiksessä istua. Tuppaa vaan aina nappaa kaiken käsiinsä niin ettei saa suuhunsa. Välillä taas pitää tunkee kaikki kerralla.

Yöt samanlaisia kuin ennen. Rinnalle nukahtaa, nukkuu kainalossa, syö 2-4 kertaa. Yleensä 2 kertaa 3h unipätkiä :)
 

Yhteistyössä