Siirretyistä alkioista tuli vauvoja <3

Onnea REUNA typystä <3 Kuulostaa alkutahkeuksilta, mitkä tyypillisiä isoille vauvoille. Älä luovuta vielä, koita pyytää joku imetysguruhoitsu niin saa jelppiä tarvittaessa lisien kanssa, jos siis haluat imettää. Meidän poitsu oli pieni ja sen puolesta huono syömään ja mä itkin ekat kuukaudet imetyksen kanssa ja annoin lopulta imetysapulaitteella lisät. Rupes se lopulta sujumaan ja nytkin tissiposki 1v rinnalla. Oli jotenkin yllätys, että tokan kanssa ei suju, kun ekan kanssa ei ollut mitään ongelmaa.

Täällä oli 1-v bileet :) <3 Oih, ihanasti jaksat MANDALA panostaa teidän juhlien syötäviin!! Meillä oli juhlatarjottavat ja poitsu ei niistä saanut mitään, mutta eipä osannut pyytäkään. Oltu aika totaali sokerikiellolla 2v asti isomman kanssa ja aikas samaa linjaa tän pienemmänkin kanssa koitetaan.

Aventin pillimukille ääni täältäkin! Se on helppo pestä ja vaan kerran on saanut heittämällä lattialle kannen auki. Onneks oli vaan vettä sisällä.

Meillä syödään sekä normi kotiruokaa, että kaupan soseita, syötettynä. Sormiruokana saa aina lisäksi leipää, hedelmien palasia, tuoreita kasviksia yms. Isompi ei sormiruokaillut juurikaan pienenä ja ihan hyvin hän rupes 1,5-v treenaa lusikkaa ja oppi nopeasti. Poitsun kanssa arkailin aluksi, mutta yllätyin kuinka hyvin osaa esim tuoreen omenalohkon natustaa ite. Viinirypäleet hlkasen pituussuunnassa, mandariinit menee ilman pilkkomista. Lautaset lentää joten en oo vielä antanut sosetta ite syödä. Mutta aina lusikan tai haarukan annan niin saa sitä pyöritellä käsissään kuitenkin. Kerran annoin ottaa lautaseltaan pasta garbonaraa niin, että pidin lautasesta kii ja kyllä yksi pennepasta osui haarukkaan ja meni suuhin :D
Alotettiin hapanmaitotuotteet ja maitoa uuniruoissa 10kk ja kun niistä ei mitään tullut (eikä satunnaisista korvikkeista tai maitopohjasista lastenruoista) niin viikkoa ennen 1v en oo varonut maitoa missään muodossa. Välillä antanut pillimukistakin, mutta sen verran vähän juo aterioilla, että max desi mennyt pvän aikana. Imetän edelleen 5-8x/vrk.
Nukkuu pääosin yhet 1,5-2,5h päikkärit ja yöllä heräilee..

Vihdoinkin meilläkin alettiin nousta pystyyn ja liikkumaan muutoinkin kuin ryömimällä. Konttaa pääosin ja tukea vasten kävelee. Muutaman sekunnin pysynyt pystyssä ilman tukea ja välillä kokeilee kauanko pysyy irrottamalla otteensa. Isomman kanssa ulkoillaan päivittäin. Keinumista rakastaa. Sanookin aina "kiikkaa", kun näkee keinun. Enempi täällä keskitytään edelleen "älylliseen toimintaan" kuin liikkumiseen ;) Matkii apinana kaikkea sanomista, jopa pitkiä sanoja :O Näyttää korvan, lampun, tissin, isosiskon, äidin, isin, auton. Stokken ruoka-alustasta tietää a- ja e-kirjaimet. Eläimien sanomisista tietää ammuu, hauhau, mau, kaakkaak, bää. Laululeikkien leikkejä osaa. Leluista kivoinnon sellanen suorakaiteenmuotoinen härpäke josta eri muotoisia nappeja painamalla aukeaa luukkuja joissa eri eläinten kuvia :)

On nää vaan ihania <3 Mutta missä mun vauva? Tahtoo näitä lisää <3 Suunnitteilla talvesta pakkaselle..

Ps. 1-v mitat 80cm ja 11kg eli LULLABYN pojan kanssa aika samoissa :)
 
Viimeksi muokattu:
Wau teidän poikahan on todella hienosti oppinut kaikkea! tuntuu että tuo meidän viipottaja on 5kk ikäisen tasolla aivojen toiminnalta kun vertaa mitä kaikkea teillä osataan jo :D mä en edelleenkään ole osannut yhdistää mitään äänteitä mihinkään sanaan. Mutt kai se voi osaltaan olla totta kun vanha kansa sanoo, että sanat jää jalkojen alle.
Leikkijutuissa kyllä osaa tehdä tiettyjä juttuja kuten piiloleikistä tykkää tosi paljon. Ihaninta on kun hän on omasta mielestään piilossa ja kun huutelen "missäs se poika on??" niin alkaa kikattamaan piilostaan hurjasti :love::LOL: ja osaa muutamilla leluilla leikkiä kuten tarkoituskin. Palapelejä treenaillaan josko osaisi laittaa paikalleen, mutt usein on vaan kivaa repiä ne kaikki irti ja levitellä ympäriinsä.
Kirjojen lukeminen ei edelleenkään uppoa meillä, ei jaksa yhtään istua paikallaan niin pitkään. Yksi ainoa pienen pieni kirja on minkä just ja just ehtii lukea ennenku pitää päästä menemään taas :D Joten odotellaan sitten vielä iltasatujen kanssa, ehkä ne sitten jossain vaiheessa saa aloiteltua.

Kyllä mä vähän tässä miettinyt, että onko se nyt kuitenkaan kauhean järkevää tehdä kaikki "vauva"ruokia, vaikka kivan näköisen menun sain aikaiseksi :D Kuitenkaan poika tuskin syö juuri mitään, mutta saapahan edes maistaa kaikkea eikä ne mitenkään pahanmakuisia ruokia ole vaikka ei nyt sokeria tai suolaa sisälläkkään. No näillä mennään. Isovanhemmat, kummit ja mun serkku ja pari kaveri pariskuntaa perheineen tulossa. Vain sellaisia ihmisiä ketkä on pojan elämässä olleet. Aika hässäkkähän siitä tulee kun täällä meillä järkätään, mutta synttärit on vain kerran vuodessa niin ei haittaa.

Meillä ei lautasia käytetä myöskään, syöttötuolin tarjottimelle vaan kun muuten keskittyy lautasen repimiseen. Nyt on ollut jo jonkin aikaa vaihe, että jos laitan esim Ezpz lautaselle kaikki tarjottavat kerralla niin ne vaan murustetaan ja muussataan eikä syömisestä tule mitään, joten olen laittanut ruokajuttu kerrallaan. Ja on osaksi myös sellaista "syön vain pieniä palasia" menossa eli kaikki pilkotaan sokeripalan kokoiseksi :D onneks syö soseita taas jotenkuten sentään. Oli tuossa vähän aikaa sitten tosi kova ahdistus ja suorastaan vitutus noista ruokajutuista kun oli semmoista kikkailua ja pelleilyä, en vaan voinut välttyä ärsytykseltä millään... monta kertaa päivässä kun joku asia ei suju niin kyllä se käy mielen päälle. Varsinkin kun samalla huolehtii, että saako tuo nyt mitään ravintoa kun närkkii vaan ruokia. Mutta yritin psyykata itseäni, että ei lapsi 'täyden lautasen ääreen nälkään kuole' ja kyllä tässä paremmat fiilikset on vaikka tietty aina ajattelee, että pitäisi syödä monipuolisemmin ja paremmin (omallakin kohdalla), joten kai se stressin määrä on vakio, joskus sitä käsittelee paremmin kuin toisinaan :D
 
Mäkin siirryn tänne palstalle. Poitsu syntyi siis 9.5 käynnistyksellä rv 38+1, kun synnytystapakontrollissa todettiin lapsivettä liian vähän. Pikkuinen nyytti oli: 48 cm ja 2850g. Synnytyksen jälkeen vierähti 5 vrk synnärillä ku poitsu kävi ottamassa vähä vauhtia tehon kautta. Sokerit tippui, kun ei mulla noussu maito ja vaikka pyysin ni ei saanu lisämaitoo, kunnes tehon porukka edellytti lisämaidon antamista. Nyt kotona oltu viikko. Hyvin tyytyväinen kaveri meillä on, mutta jestas ei se imetys olekkaan ihan sellanen "tissi suuhun kaikki hyvin". Joudun käyttämään rintakumia kun poika ei saa kunnon otetta. On muutenkin sellainen suppusuu imiessään! Maitoa on noussut riittävästi, mutta eilen illalla ja yöllä annoin rinnan lisäksi korviketta kun poika söi ja söi ja lopulta kikustui ja mä väsyin totaalisesti. Sitten on taas aamusta asti tullut hyvin omista rinnoista. Meinaa tulla stressi tästä imetyksestä, vaikka tiedän et se tekee hallaa imetyksen onnistumiselle. Mulle jäi jonkimoinen "trauma" siitä tehohoidosta ja kun sen jälkeen yötä päivää kävin syöttöpunnitsemassa. Heti kun maitoa ei tuukkaan ni oon jo ihan paniikissa. Ja Reuna, tunnistan niin itseni. Olen itkenyt miehelle et olen huono äiti kun maitokin "loppuu" jne. Vaikka ei se kuulemma lopu ja vissiin nyt on vaihe ku tuotanto ei vastaa kysyntää.
 
Huono äiti täällä taas hei. Typyn paino senkun jatkuu tippumistaan, rintaruokinnasta ja loput pullosta -menetelmästä huolimatta. Tähän asti menty 2h syöttövälein ja yöt vauvan tahtiin. Painoa syntyessä oli sen 4.430kg ja nyt tänään neuvolassa ennen syöttöä 4.216kg ja syötön jälkeen 4.266kg. Pissavaippoja tulee reilusti sen 5kpl (ihan joka ikisen pissan jälkeen ei olla vaihdettu, vaan vasta kun viiva on täysin sininen) ja kakkaa tulee ehkä parin pvän välein. Nyt ohjeena syötöt 2h välein päivin öin. Olen jo valmiiksi ihan poikki ja stressaantunut koko painokehityksestä. :cry:
 
Paljon jaksamista alun oikean suunnan etsimiseen!

Meillä juhlitaan tänään yksivuotiasta pikkuherraa :love::love: huomennahan ne synttärit sitten on. Kuvitella että tähän aikaan vuosi sitten olen kotona odotellut alkaako supistukset kun aamulla lorahtaa lapsivettä ja lorahteli pitkin päivää kunnolla.
Hurjasti ollut raskaus muutenkin mielessä viime aikoina!
 
Reuna, toivottavasti teillä menee jo paremmin, ja jos ei vielä, niin kohta menee. Meilläkin oli imetyksen alkutaival tosi hankalaa, painonlaskua, painokontrolleja, huolta lapsen kasvusta. Tuntikausia ahdistusta ja pahaa mieltä, jota en enää jälkikäteen tunnista edes itsekseni. Jatkakaa vaan sinnikkäästi tissi + pullo/hörpyytys menetelmällä. Ei se tuhoa imetystä (ainakaan meillä ei), ja voihan sitä hörppyytellä jos pelkää tuttipullon olevan turmioksi (meillä ei ollut). Mulla meni n. 2 kk stabiloida imetys lapsen tarpeisiin riittäväksi, ja beibin ollessa 2 viikon ikäinen pidin ihan viikon täystauon imetyksessä koska olin rinnoista niin rikki et tuli kylmä hiki kun nostin lapsen rintakehää vasten. Pumppasin vaan (enkä herunut pumpulle kuin sen 50 - 80 ml MAX kerrallaan, eli lisät tuli joka toinen kerta NAN H.A:sta, että sain nukuttua edes joskus, kun syöttövälit oli sen 3 h. Päästiin kuitenkin 6 kk imetykseen, eli 4 kk nautin sujuvasta imetyksestä, kunnes lapsi alkoi hylkiä rintaa, ja en lähtenyt enää tappelemaan vaan onnittelin itseäni hyvästä tuloksesta alun konttaamisen jälkeen. Jos imetys tyssää, se on pettymys, mutta älä anna sen samentaa näitä ainutlaatuisia hetkiä rakkaasi kanssa: yhden tipan tuttia käyttämällä imetystapahtuma kestää pitkään ja saat sylitellä nyyttiä niin pitkään <3

Ja vielä v-mäisiä vinkkejä: se stressaaminen ei auta. Jos pumppaat, piilota pumppu liinan alle äläkä tiiraa viivojen nousua kuin itse tein. Mun tissit ei varmaan enää koskaan oo niin huolella vatkatut kun yritin rivakoin ottein leipoa sitä HELEVETIN MAITOA!!!
 
Täällä nyt 5 vkoa synnytyksestä ja ollut kyllä meilläkin tosi hankala alku. Pojalla oli suussa tooooosi ärhäkkä sammas mikä tarttui mun rintoihin. Yhdessä itkettiin ja valvottiin. Poitsulla on lisäksi tosi löysä mahanportti mikä aiheuttaa oksentelua. Lisänä ilmavaivat ja nyt ilmeisesti mulla on vielä raynaudin syndrooma rinnoissa eli verenkiertohäiriö mikä tuottaa helvetillisiä kipuja. Ollut aika rumbaa kun lääkettä oksenteluun, lääkettä ilmavaivoihin, lääkettä sammakseen ja sitten vielä d-tipat. Muistaa aina väsyneenä kuinka paljon mitäkin annetaan ja sitten vielä pelaaminen rintakumin kanssa. Aina tavarat väärässä paikassa (meillä kaksikerroksinen talo). Nyt jouduin vielä olemaan 1,5 vrk erossa pojasta kun jouduin sairaalaan kovien vatsakipujen vuoksi. Kipujen vuoksi aloin kauhulla odottaa hetkiä kun pitää imettää. Silti sitä halusin enkä olisi siitä millään luopunut. Sairaalassa rinnat täyttyi helposti ja pumppailin maidot pois. Huomasin että siellä ei ollut painetta imetyksestä niin maitoa nousi. Kotona kivut palasi kun imetin ja maidon tulo taas tyssäsi. Päätin et nyt sitten siirrytään vallan korvikkeeseen. Enää en jaksa. Kaikkeni oon tehnyt, nyt ei enää pysty.
 
Heippa!
Onnea 1-vuotiaille :love: ja onnea uusille äideille pienokaisista :love:
Aika menee hurjaa vauhtia! Tällä viikolla neiti on jo 7kk!!:eek: Parhaillaan tässä vieressä ropaa tv tasoa ja kaivaa kaikki dvd ulos :D
Yöt menee edelleen mukavasti, ennen nukkui koko yön mutta nyt herää vaihtelevasti 5-7 aikaan syömään ja nukkuu sitten vielä puoli kymmeneen. En valita :)
Näihin aikoihin viime vuonna taisimme olla rakenne ultrassa jännäämässä:geek:
Onkos muille tullut uudestaan vauva kuume?? Mulla alkanut se vähän nostaa päätään, mutta täytyy odottaa vielä kun ensi kesänä häät enkä halua siellä olla raskaana tai vasta synnyttäneenä:D
mukavaa kesää kaikille!!
 
Onnea kaikille vauvan saaneille! Tsemppiä imetykseen ja vauva-arkeen, on se niin ihanaa aikaa, vaikka välillä takkuaiskin esim. imetys. Muistakaa olla armollisia itsellenne, te osaatte parhaiten hoitaa omaa vauvaa ja tiedätte mikä vauvalle on hyväksi. Turhaa stressiä ei kannata ottaa!

Jasmina20 meillä menee ihan samalla kaavalla. Meillä tuli 7 kk ikä täyteen viime viikolla. Täälläkin typykkä nukahtaa noin 20.30, nukkuu 5-6, syö ja nukkuu sitten vielä 8-9 asti. Pidettiin 5 kk iässä pieni unikoulu samalla kun lopetin yöimetyksen ja siitä asti on nukkunut hyvin. Elämä tuntuu nyt mahtavalta, kun saa itsekin nukkua. Esikoisen kanssa ei uskallettu lopettaa yöimetystä näin aikaisin, kun pelkäsin maidon tulon vähentyvän. Onneksi näin, koska itsestä tuntuis nyt raskaalta herätä useita kertoja yössä, kun pitää jaksaa esikoisen kanssa leikkiä ja sietää uhmaa ja oman tahdon opettelua :rolleyes::LOL: Ja maitokin riittää vallan hyvin.

Mulla kans alkaa vauvakuume nostaa päätään :D Niin se oli esikoisen kanssa myös, kun hän täytti noin 7 kk, alkoi pienet vauvat olla taas aivan vastustamattoman suloisia.... Mutta nyt meille riittää hetkeksi vauvat, salaa toki haaveilen, että pakkasen alkiot käytettäisiin, mutta sitten kun olen lähempänä 40 ikää, kun tytöt olis noin 8- ja 10 v, vois harkita iltatähteä. Meillä on 8 alkiota pakkasessa, kahdessa oljessa, koska osassa on tumapoikkeavuutta. Edellisen satsin alkiot eivät kestäneet sulatusta, kun ne olivat tumapoikkeavia myös, eli mun munasoluissa on jotain kummaa. Voi olla että nämäkään kaverit ei jatka sulatuksen jälkeen, mutta en haluis niitä roskiinkaan heittää. Toki puoliso on asiasta aivan erimieltä, hänelle riittää kaksi lasta. Mut onneksi sitä ei tarvi vielä päättää, jatketaan pakastussopimusta kunnes tulee menopaussi, ei tarvi tehdä vielä lopullisia päätöksiä! Ehkä hänkin pehmenee tässä vuosien saatossa...

Ihanaa ja ihmeellistä kesää kaikille vauvoille ja perheille!:love:
 
Mulla se alkuvuoden innostus ja vauvakuume on taas vaihtunu jo syvään epätoivoon, sen verran reisille meni eka hoito imetyksen jälkeen ja karu palautus maan pinnalle enimmistä luuloista....sitä kun ehti jo tyhmänä kuvitteleen että ois voinu onnistua ekasta hoidosta tällä kertaa ja pääsis vähän helpommalla kun viimeks...ja paskat. Ei varmaan kannattas toivoo enää mitään :notworthy: masentaa jo valmiiks ajatus että kaikista vauvatavaroista pitäs joskus ruveta luopuun ettei oo onnistunu enää ja "epätäydellä" lapsiluvulla.
 
Mulla on varmaan krooninen vauvakuume. :whistle: Tyttö 5 viikon ikäinen ja mieli tekisi jo toista samanlaista. Ainoa vaan, että pakkanen on tyhjä.

Toistaiseksi päästy helpolla, vaikka imetys ei sujukkaan. Täysin korvike-vauva. Nukkumaan mennään yhdeksän kieppeillä, ensimmäisen kerran herätään puolilta öin ja seuraava yöstä riippuen vasta neljän-viiden aikoihin. Näillä mennään sitten aamuun saakka. Kaikin puolin ihana tapaus, kovasti olisi haluja jo lähteä liikkeelle, mutta kun ei osaa ja sekös kiukuttaa. Päätä kannattelee hyvin ja nousee käsien varaan. Jaloilla yrittää mahalla ollessa potkia "vauhtia". :D
 
grey miten teille syömiset ja nukkumiset sujuu tätä nykyä?

Reuna
ihan hyvältä kuulostaa unet ja ihanan aktiivinen vaaveli!

shelterme eipä helpolta alulta kuulosta siellä :unsure: harmillista mutta toivotan kauheasti voimia sinne!
Me asutaan ihan vaan 74neliöisessä kerrostalohuoneistossa, mutta silti tuntui aluksi just kaikki tavarat olevan aina väärässä huoneessa ja laiskuuttani sitten ostin useita pieniä tarvikkeita tuplasti, jotta aina oli hoitopöydällä ja sitten olkkarissa (jossa kaikki päivät asuttiin sohvalla tissittelemässä kun ei oltu liikenteessä) :ROFLMAO:

lullaby tota mä just pelkään yli kaiken, että kun tuntui lopulta poika tulleen helpolla kun vaihdettiin naikkarilta yksityiselle jossa molemmista kahdesta siirrosta plussaa, että jos ne loput kolme pakkasukkoa ei tuotakaan tulosta ja joutuu siihen vtutukseen ja pettymykseen takaisin jossa kuitenkin ehdittiin sen 8 siirron aikana jo hyvin velloa. Että uskaltaako sitä edes miettiä 'mitä jos toinen'???

Täällä ei kai sinällään vauvakuumetta ole, muiden vauvat ei herätä mitään tuntemuksia, mutta MAHAT. Onkohan mulle vihdoin sitten tullut se mahan kaipuu kun isot masut näyttää niin ihanilta?? :D En muista mainitsinko jo aiemmin, että me sovittiin miehen kanssa ettei vaunukoppaa (stokken vainuissa kun myydään erillisinä) ja turvaistuinta myydä vielä eteenpäin niin kauan aikaa kun pakkasessa on tavaraa - päätetään me niiden suhteen sitten mitä tahansa. Eli peli on vielä avoin sen suhteen ja kieltämättä on kyllä jotenkin mielekkäämpi ajatus siirtää ne kuin antaa tutkimukseen. Mutta tosiaan en millään haluaisi siihen vauvankaipuuseen mikä oli niin kauhea, ja kun eihän sitä voi millään tietää miten rennosti sitten osaisi suhtautua jos siihen leikkiin taas lähtee...

Muutoin meille kuuluu ihan perus samaa kivaa. Miehen loma lusittu ja tuntuu taas niin uudelta jäädä pojan kanssa kahdestaan kun ehti tottua toisen aikuisen jatkuvaan läsnäoloon ja apuun. Poika onneksi kuitenkin tosi helppo ja ihana, vaikka juoksentelee ja osaa kiivetä sohvalle oikein heittämällä niin silti kauhean rauhaisia päivät lopulta on. Oltiin muutama päivä reissussa Pärnussa mikä oli tosi kivaa kaiken kaikkiaan mutta useissa paikoissa tietty sai varoa ja katsoa perään koko ajan ettei mitään käy. Olikin rentouttavaa tulla takas kotiin kun täällä ei juurikaan ole vaaranpaikkoja niin paljoa että pitäisi huoneesta toiseen kulkea pojan perässä vaan hän voi touhuta yksikseenkin ympäriinsä jos haluaa.

Ja vihdoin taitaa meillä olla tullut eka sanakin minkä huomattiin liittyvän johonkin!! Lamppua osoitti ja sanoi 'pämppä' :love::ROFLMAO::love: muuten kyllä edelleen porisee kuin papupata mutta se on pääsääntöisesti sellasta "päpäpä tätätätä" meininkiä.
Isi on kyllä "ithi" ja joskus sanoo "äittä" tms, kai ne meitä vanhempia tarkoittaa :D jospa tästä alkais meilläkin se sanavarasto karttumaan.

Viime aikoina on itellä jotenkin alkanut (vasta nyt???!) iskemään tajuntaan kuinka paljon hän ymmärtää! Esim kun pyydän Dublo legoa lattialta missä on muitakin leluja vieressä niin hän tuo sen, kun kysyn luetaanko Puppe kirjaa niin hän tulee vierelle ja ojentaa käsiä että otan syliin, tai kun huudan keittiöstä että tulisi puurolle niin hän tulee. Jotenkin niin uskomattomia, ihania, pieniä juttuja :love::love:
 
Juuri niin Mandala.. ja sitä kun kuvitteli tän onnistumisen jälkeen että toisella kierroksella ne negat ois jo paljo siedettävämpiä ja osais ottaa sillee viileemmin, mutta kyllä ne vaan ihan yhtä paljo vituttaa nytkin kun aiemmin. Ja sitä kauan sitten jo lähes täysin unohtunutta kateutta ja katkeruutta noussu taas pintaan.

Kun lukee tällästäkin niin taas ruvennu ahdistaan lapsen unille laitto ja tulee käytyä taas normaalia useemmin tarkistamassa, https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mikkelilaisperheen-suuri-suru-otso-kuoli-selittamattomasti-paivaunilleen-reilun-vuoden-ikaisena-aiti-varoittaa-muita/6497266#gs.jtkGe2s :cry:
Joo, onhan se erittäin harvinaista ja mitä kaikkee muutakin voi huonoimmalla tuurilla sattua kelle vaan jne., mutta mitä se sillon lohduttaa jos omalle kohdalle sattuu. Kaikkien näiden lapsettomuusvuosien ja kkm:n myötä ainakin on tajunnu ettei itekään oo suojassa miltään pahimmilta, eikä voi tuudittautua että noin ikäviä juttuja tapahtuu vaan muille tms.

Ollaan pojan kans vietetty melko paljon aikaa mummolassa nyt kesällä ja kerran pelästyin tosissani kun poika oli (aikuisen) isoveljen vahdissa joitakin minuutteja ja siinä ajassa jo ehti karkaan sisätiloista että hetken aikaa oli kateissa! Oli lähteny pois pihasta ja noin 50 metrin päässä isommasta autotiestä! :S Osaa tosiaan avata jo ulko-ovenkin kahvasta jos ei oo lukossa ja melko lujaa jo menee. Nyt siihen on rakennettu oven eteen portti jota tuskin osaa vähään aikaan avata.


lullaby ja karkaileva pikakiituri 1v2kk
 
Onhan tuollaiset kauheita juttuja :unsure: nyt meillä on joku vaihe että tulee myös ravattua pojan huoneessa yöllä useasti, mutta ei tarkistamassa nukkuuko vaan rauhoittelemassa itkua :X3::rolleyes::cautious: on puskenut kahta poskihammasts ulos, ilmeisesti ylempi niistä on vasta tulossa joka reunaltaan ikenen läpi. Ehkä johtuu siis hampaasta tai ehkä on joku karsea vaihe mikä saisi loppua kyllä jo vaikka tänä yönä :X3: viime yönäkin meni klo3-4 huoneessa rampatessa kun huoneesta lähtiessä välillä kylä rauhoittui mutta 10min päästä alkoi itku. Lopulta annoin maitoakin jos että nukahtaisi ja nukahtikin kyllä onneksi. Edellisenä yönä käytiin varmaan tunnin parin välein laittamassa tuttia.

Ei sitä oikein voi edes ymmärtää miten helposti sitä sieti jatkuvaa heräilyä öisin ennen, kun meilläkin kuukausia jo nukuttu nukuttamatta (yömaito sängyssä, hyvät yöt ja ovi kiinni) ja heräilemättä, saatikka sitten että olisi yöllä enää kuukausiin tarvinnut maitoa yöllä. Nyt sitten kauhea show öisin kun pitäisi yksin jäädä nukahtamaan sänkyynsä. Että Pikkuisen väsyttää :sleep::sleep:

Alkanut vähän miettimään josko sitä ostaisi potan ja kokeilisi silloin tällöin mitä sen kanssa voisi tehdä. Toinen vieroitusta vaativa, tutti, on ollut pitkään pääsääntöisesti käytössä vaan öisin. Ja reissussa kun oltiin niin sai syödä tuttia jonkin verran kun haluttiin tietyissä tilanteissa nopeammin eliminoida kitinää :p ainakaan näiden karseiden öiden aikaan ei kyllä tulis mieleenkään alkaa yötuttia vähentämään :ROFLMAO:

Väsynyt Mandala ja pikkujäbä 1v1kk
 
Jokos pikkuiset ovat käyneet rannalla? Me aloitettiin esikoisen kanssa 1 kk iässä rannalla oleilu, varjossa viltillä. Tänään kuopus (nyt 8 kk) oikeastaan ekan kerran tutustui luonnonveteen, istui rantavedessä ja läiskytti hetken, tais olla sen verran kylmää että vain pari minuuttia riitti, mut vaikutti yhtä innokkaalta vesipedolta kuin isosiskonsa.

Meillä kuopus nukkuu edelleen mainiosti, imetyksen jälkeen hereillä omaan sänkyyn tyttöjen yhteiseen makkariin 20.30 tienoilla, siinä se nukkua posmottaa aamu seitsemään - kahdeksaan heräämättä. Joskus pitää illalla rauhoitella ennen nukahtamista, etenkin jos on väsyneempi eli päivällä jotain erityistä tapahtunut, esim. ollut vieraita. Isosiskonsa sen sijaan heräilee ja uneksii herkästi, nukahtaminen on nyt sitten 3-vuotiaan kapinan kohteena ja ei millään haluaisi nukkua, se on maailman tylsintä hommaa ja ennen nukahtamista pitäisi saada juoda, pissata, laulaa, halata, pussata, pukea pikkusiskon yöpukua unipupulle, ottaa peitto päälle ja pois päältä sata kertaa jne jne jne....

Mulla alkaa pikkuhiljaa ottaa päästä nämä raskauskilot, jotka eivät häviä kuten viimeksi. En tiiä mikä siinä on, mut viimeksi aloin olla tässä vaiheessa melkein normaalipainossa, mutta nyt kilot (10 ylimääräistä) eivät hievahdakkaan, vaikka syön suht terveellisesti, nukun hyvin, liikun jne. Alkaako ikä tulla vastaan vai saanko sitten kuitenkin liikaa energiaa, mut ei lähde ei. Alan tulla jo hieman epätoivoiseksi ja olen harkinnut personal trainerin palkkaamista ja Cambridge-dieettiä ja kaikkea siltä väliltä :D Imetyskin jatkuu edelleen, pikkuneidille ei kelpaa minkään merkin korvike eikä vesikään. Naureskelee ja viskelee kaikkia erilaisia juomapulloja, joita hänelle hankittu. Sama homma tuttien kanssa, on aina irvistellyt ja yökkinyt niille. Kaikki muut esineet menee kyllä suuhun hyvin vilkkaasti.

Pikkuneiti menee eteenpäin ryömimällä, mutta on noussut konttausasentoon ja parin kuukauden ajan. Lisäksi nousee portaita kyllä konttaamalla, jos hänet siihen hommaan päästetään. Saa nähdä milloin hoksaa alkaa konttailemaan. Esikoinen liikkui eteenpäin hiissaamalla vartaloaan sivuttaisessa istumisasennossa, joten saa nähdä minkä tyylisen version kuopus kehittää konttauksesta.

Mulla alkaa työt syyskuussa ja alan tehdä noin 75 % työaikaa. Työpaikka on onneksi nurkan takana, joten työmatkoihin ei mene aikaa. Puoliso jää kotiin hoitamaan kuopusta, esikoinen aloittaa puolipäiväisen päivähoidon. Tuntuu haikealta lähteä töihin, toisaalta ihanalta.

Ja sitten se vauvakuume. Ei lähde millään. Pahenee vaan. Raskausmahat näyttää niin kauniilta ja tuntuu oikein omassa mahanpohjassa, kun niitä katselee. Olis ihanaa olla vielä kerran raskaana ja tuntea ne pienet liikkeet, nähdä ultrassa syke, muljahdukset ja ihan pikkuruinen vastasyntynyt sylissä. Ja ei meillä tuo kuopuskaan niin iso ole, pienikokoinen ja kevyt, ihan vauva toisaalta vielä... Mä vähän luulen, että mulla on joku ikuinen vauvakuume, vaikka kahdeksan lasta saisin (mikä ei toki ole mahdollista!) niin se varmaan jatkuisi... Fiilistelen lukemalla raskautuneiden ketjua, himotestaajien ketjua, kolmatta kuumeilevien ketjua jne jne. Pitäis varmaan nyt keskittyä johonkin muuhun, onneksi kohta "pääsee" töihin niin unohtuu haihatukset. Meidän pakastekavereihin ei ainakaan kannata luottaa tässä asiassa, eivät ole mitään laatua. Puoliso on hyvin jyrkkänä, että ei enää vauvoja/hoitoja, rinnastaa nämä kaksi asiaa samaan. Mun mielestä pakasteeseen ei kannata jättää mitään, me ei voida niitä luovuttaa eteenpäinkään kun ovat luovutetuilla siittiöillä. Mun mielestä ne vois muutaman vuoden päästä sulatella ja siirtää.... Mut onhan se totta, että kun siihen sulatushommaan alkaa, niin väkisinkin siinä nostaa sitten toiveet. Ja viimeksi kuukahti kaikki sulatuksessa. Onhan se toki sitten osa elämää, jos siitä ei vauvaa tulekaan. Saisi edes sen sielunrauhan, ettei niitä roskiin heitä ja loppuelämää mieti sitten, että mitä jos siellä olis ollut vielä sisarus.... Mut en haluais alkaa väkisin taivuttelemaan kumppanin päätä, kun tiedän senkin, että vahvatahtoisena ihmisenä sen saisin kyllä tehtyä, mutta kokiskos sitten hän sen painostukseksi... Hoh hoi, on vaikeita asioita nämä. Mutta nyt enemmän kuin kiitollisena näistä pienistä rakkaista.

Ihanaa kesää kaikille!!
 
Ihana lukea Tupsulin kuulumisistakin :) en itse tässä meinaa päästä sängystä ylös, poika tuolla vieressä olkkarissa touhuaa dublolaatikkonsa parissa ja käy välillä selostamassa mulle jotain. Oon heräillyt ihan jatkuvasti yöllä toista rauhoittelemassa sen verran että saa tutin pysymään suussa kun raukka on räkätaudissa. Oli suunnitelma mennä kaverien ja lapsien kera rannalle tänään viettämään eteläisen suomen lämpimintä päivää mutta en tiiä viittiikö mennä mahdollisesti muita tartuttamaan Huoh. Poika onneksi oma itsensä kun lämpöäkin sen verran vähän.

Ois tosiaan toka rantareissu meillä. Ei olla mitään rantahengailijoita oikeasti ollenkaan. Eka oli Pärnussa kesäkuussa mutta ei sielläkään sen lämpimämpää ollut kuin Suomessa joten vesikin viileää eikä häntä kahlaus kiinnostanut yhtään. Spa:n lämpimässä vedessä kyllä tykkäsi vauvarenkaan kanssa kölliä ja läpsytellä.

Noista ylimääräisistä kiloista... mä pääsin aloituspainoon jotain kuukausia synnytyksen jälkeen mutta kuten tainnut sitä harmitella täälläkin niin tuli sitten 3-4kg takaisin ihan hujauksessa kun imetys loppui enkä niitä ole saanut vieläkään pois :X3: en ole käynyt salilla eikä vauvajumpan päätyttyä keväällä ole ollut mitään vastaavaa ennenku nyt syyskuussa alkaa taaperojumppa. Pakko kyllä saada paino laskemaan takaisin niiin mahtuu kaikki entiset vaatteet mukavasti päälle kun menee loppiaisen jälkeen takaisin töihin :whistle: haikeana itsekin jo valmiiksi mietin töihin lähtöä (muistakohan mä edes yhtään mitä siellä tehdään??? Yms) mutta varmasti siinä vaiheessa oon sitten jo valmis siihen. Välillä kun ollut huono ilma eikä jaksanut lähteä ulos ollenkaan niin miettinyt että arvostaako niitäkin päiviä sitten eri tavalla kun ollut koko päivän erossa toisistaan töissä ja tarhassa. Joskus tympeinä (varsinkin kiukku)päivinä sitä on vain odottanut että saa laittaa toisen nukkumaan ja saa pari kolme tuntia omaa aikaa :unsure: mutt onhan tämä kyllä pääsääntöisesti aivan upeaa aikaa, ja edelleen niiiiiin kiitollinen että päässyt tämänkin kokemaan :love:

Jaa pakko tästä kai nousta aamupalaa tekemään kun aamumaidosta on jo aikaa. Meillä on nyt kokeilu olla täysin ilman maitotuotteita kun kakka oli aikas löysää ja extra pahan hajuista jo tuossa. Aika paljon oltiin jo tavallista maitoa sekoitettu korvikkeen sekaan sitä ennen.

Väsynyt Mandala ja iloinen räkäpoika 1v 1kk
 
Nuo sairasteluyöt ovat todella hajottavia..! Varsinkin kun molemmat on yleensä yhtä aikaa/peräkkäin sairaana. Jos joutuu useamman kerran yössä heräämään niin saa kyllä ollakin itselleen armollinen eikä sinä päivänä tarvi jaksaa mitään erityistä. Eikä huonoa omatuntoa tartte todellakaan kokea, jos odottaa iltaa että saa omaa aikaa. Varsinkin ekan lapsen kohdalla se muutos siihen entiseen elämään on niin suuri, että mulla oli välillä päivät todella pitkiä ja tylsiä, koska noin 1-vuotiaan kanssa olo, vaikka onkin ihanaa niin välillä varsin tylsää. Aiemmin pystyi tuntikausia tekemään itselle mieluisia juttuja, käydä jumpissa, kutoa, katsoa tv:a, leipoa... Nyt ehtii tehdä yhden jutun päivässä - tai viikossa. Toki sitä ei silloin aikoinaan arvostanut, varsinkin kun loppuvaiheessa hoitoja se kaikki tekeminen muistutti vaan siitä, että meillä ei ole lasta ja siksi mulla on aikaa näille kaikille asioille, että mieluummin hoivailisin vauvaa... :confused: Lapsi ei osaa oikein itseään viihdyttää ja se viihdytys on sitä, että esittelet ne samat tutut lelut kopasta kerta toisensa jälkeen :alien: Onneksi muskarit, jumpat ja kerhot on keksitty(y) Ne on pelastaneet mut monelta epätoivoiselta aamulta. Ihanaa päästä muiden vanhempien kanssa juttelemaan ja taivaallista kun keskustelukumppani ymmärtää muutakin kuin "lamppu", "kakka", "titti" ym......

Mikä on yllättänyt mut ihan täysin, on se, että toisen lapsen kanssa on oikeasti helpompaa. Vaikka omaa aikaa on hieman vähemmän vielä, osaa sen jotenkin käyttää täydellisesti rentoutumalla. Ja ollaan tietoisesti puserrettu lasten unirytmejä yhteneväiseksi, kuopus nukkuu nykyään samaan aikaan pitkät päiväunet kuin esikoinen, joten sen tietää, että keskellä päivää on 1-1,5 t omaa aikaa kahville, nettiselaamiselle, Netflixille tms. Ja uskon, että suurin osa vanhemmista menee päivän tylsät hetket sen voimalla, että tietää parin tunnin päästä kahvihetken koittavan :D Varsinkin kun kampeat väsyneitä ja kiljuvia kavereita haalareista ulos ja mietit minkä ruoan saa nopeimmin pöytään. Ehkä se on lasten temperamentistakin kiinni, mut kuopus meillä on todella rauhallinen ja viihtyy paljon siskonsa kanssa. Hän konttailee nykyään ympäri alakertaa ja osaa mennä itse leikkimään leikkihuoneeseen, jossa saattaa tutkia leluja kauan yksinkin, mut parhaiten viihtyy jos sisko leikkii vieressä. Mä oon imuroinut, siivonnut keittiön ja tehnyt kaikkea mahdollista kotityötä kun tytöt leikkii keskenään. Ainoastaan pyykkihommat oon jättänyt päiväuniaikaa, koska meillä khh yläkerrassa ja sieltä en voi vahtia lapsia kun leikkihuone alakerrassa. Mut meillä on sellanen "sääntö", että kun lapset nukkuu, ei tartte siivota. Silloin on omaa aikaa. Ei sitä muuten jaksais. En käsitä mitne vanhemmat, joilla on kymmenkunta lasta, jaksavat ilman omaa aikaa. Se on niin tärkeää!

Keksin muuten eilen oivallisen tavan saada liikuntaa! Otin molemmat lapset vaunuihin ja päivällisen jälkeen juoksin hieman pidempää reittiä puistoon kuin tavallista. Ja yleensä kävelen puistoon. Nyt lenkkarit jalassa ja urheiluvaatteet päällä ja matkaa tuli normaalin 500m sijaan 2500m ja vaunuja pukaten se tuntui 10 km juoksulta... Mutta varmaan pikkuhiljaa kunto kohenee jos näitä lenkkejä jatkan, toivottavasti alkaa paino siinä samalla putoamaan. Tuloksia odotellessa..... Mulla ei mahdu juuri mitkään vanhat vaatteet päälle, joten epätoivo on sitäkin syvempi :LOL:
 
Mä aluksi podin huonoa omaatuntoa siitä, että päiväunien aikana mielummin pelasin tietokoneella tai tein just kaikkea muuta kuin kotitöitä, mutta jo ajatus ainoasta hetkestä päivällä jolloin voi olla yksin kotitöiden parissa ahertaen alkoi ahdistaa. Koti pysyy kyllä kunnossa ja voi sitä ruokaakin tehdä välillä vaikka poika on hereillä. Pyykit yms menee myös siinä ohessa, onpahan pieni apuri siinä samalla kuka vetää pyykkiä narulta sitä mukaa kun saat laitettua :ROFLMAO:
Siivouksesta ei tulis muutenkaan mitään kahdestaan ollessa kun toinen nojailee imuriin, niin usein mies mennyt pojan kanssa vaikka ulos kun mä siivoan.

Onneks itsellä myös lapsikaveriverkostoa niin on mukavaa tekemistä vaikka se ei tosiaan nyt kesälläkään ole useinkaan ollut leikkipuistoa kummallista tekemistä. Tekee niin paljon hyvää omalle päälle tehdä tuollaisia asioita. Joskus kun ei jaksa keksiä kummempaa niin vaan tyyliin hypätty kahdestaan ratikkaan ja mietitty siinä matkalla että meniskö vaikka keskustaan lounaalle vai matkusteleeko vain :LOL:
 
Semmoista olen tässä miettinyt kun tuntuu että tarhaan lähtö on ihan just kohta ovella (helmikuun alussa menee) kun aika lentää niin nopeasti, että miten te muut ootte lastenne kanssa hoitaneet tai meinanneet hoitaa maidon antamisen myöhemmällä iällä? Meillä juodaan korviketta (lämmitettynä kun kylmänä ei maistu) vielä tuttipullosta ja vettä pillimukista. Oltiin jo hyvää vauhtia vaihtamassa korvike normimaitoon sekoittaen, mutta kakka alkoi olla tosi pahan hajuista ja löysää niin nyt kokeillaan olla ilman maitotuotteita vähän aikaa. Ainakin kakan väri on muuttunut tummemmaksi kun alkaisi välillä olla kellertävää.

Laiska ollut mukijuomisen opettelussa :censored: joskus puoli vuotta sitten alettiin kokeilemaan ruoan päätteeksi Bonne soseilla pienestä lasista mutta sittemmin jäänyt opettelut. Maito ei kylmänä maistu lasista ollenkaan. Varmaan ei tarhassa kuitenkaan enää mitään tuttipulloa voi käyttää niin pakko kai alkaa treenata taas vaan kovasti....
En tiedä sitten koska hänelle mahdollisesti maito voisi maistua kylmänä, vai pitääkö kalsiumin saantia alkaa miettimään jo muista lähteistä valmiiksi. Tarhassa varmaan kuitenkin kalsium tulee maidosta, en jotenkin usko että ruoka on ajateltu kauhean kalsium pitoiseksi.

Ruokajututkin mietityttää kovasti. Meillä vielä useasti päiväruoka ja lounas on soseen muodossa. Mun tekemiä soseita ei ole suostunut syömään vaan kaupan soseilla menty pääsääntöisesti vaikka se olikin täysin vastaan sitä mitä alunperin olin ajatellut. Jotenkin siitäkin saanut huonomutsi fiiliksiä ugh. Aamupala ja välipalat ainakin syödään itse omin käsin, iltapalalla puurosotkemista ja hedelmiä. Mutta koko ajan tarkoituksena ollut siirtyä samoihin ruokiin, mutta hyvin harvoin poika suostuu syömään sitä mitä tarjottu mitä aikuiset syö (viimeisimmät ollut lihakeitto, makaronilaatikko, lasagne). Toivon todellakin että alkaisi maistumaan niin ei tarhassa olisi säätöä sen suhteen. Soseiden syöntikin menee usein pelleilyksi :rolleyes::X3: pussista suoraan syö usein ihan ok itse, mutta syöttämisessä hänellä usein pakko olla oma lusikka millä kaivaa ruokaa lautaselta ja 9/10 kerrasta paukuttaa ruokaa syöttötuolin tarjottimelle sotkien kauheasti, harvoin menee lusikka suuhun. Näen jo mielessäni mitä ongelmia tämmöinen tarhassa voisi aiheuttaa (n)

Ai niin ja vloppuna ekaa kertaa kokeiltiin pottaa. Eihän tässä kiire vielä ole sen kanssa mutta kokeiltiin ruoan päätteeksi pari kertaa eikä poika kyllä ollenkaan halunnut istua siinä. Kai se joskus haluaa ja ymmärtää??? :cautious: :ROFLMAO:

Tulipas paljon valitusta taas :D

Mandala & pikku touhumies 1vk (kohta)2kk
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti kaikille kuuluu hyvää! Aika menee niin kovin nopeasti. Elämä meidän pienen neiti pippurin kanssa on paljon ihanampaa, mitä ikinä osasin kuvitella, että oman lapsen kanssa olisi. Jotenkin nyt vielä paljon enemmän kuin vauva-aikana, kun vuorovaikutus toimii niin hyvin (vaikka sanoja ei olekaan).

Meidän pakkanen on nyt tyhjä. Kahdeksasta hyvälaatuisesta pakastetusta alkiosta kaksi ja puoli oli sellaisessa kunnossa, että ensin yksi ja sitten toisella kerralla toinen + rupuinen kolmas siirrettiin. Ei edes kiinnittymisyrityksiä. Lääkkeelliset pas:it olivat tosi rankkoja, olin huonovointinen, työt kärsivät enkä ollut kiva ja hyvä äiti ja vaimo. Päätimme jo ekan pasin jälkeen, että vain näillä alkioilla yritetään toista, koska hoidot ovat niin rankkoja. Nyt on aivan hirvittävä suru siitä, että meidän pienelle ei ikinä tule sisarusta enkä minä saa ikinä kokea toista raskautta. Mä olen ainoa lapsi ja olen aina ajatellut, että omalla lapsellani pitäisi olla sisaruksen turva tässä maailmassa. Eka kunnon itku asian takia tuli äsken, kun katsoin Vain elämää ja Sannin jakson, jossa hän kertoo, miten sisko on hänen elämänsä tärkein ihminen. Olen yrittänyt löytää sellaisen mielentilan, jossa näiden hoitojen aikana otan vastaan sen mitä tulee ja hyväksyn, mitä elämä antaa. En osaa :( Ei tämä kuitenkaan ole yhtä musertavaa kuin negatiiviset testit olivat ennen lasta. Mulla on pieni ihanuus, joka ilahduttaa jokaista päivää eikä anna jäädä rypemään suruun. Mutta huomaan taas kateuden ja pienen katkeruuden, kun näen raskaana olevia taaperoiden äitejä. Voi miksi se on toisille niin helppoa ja toisille ei.
 
Peppermint, samanlaista täällä... vaikka samaan aikaan on tietenkin äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen mitä on jo saanu, niin jatkuvasti huolissaan ja murheellinen jos lapsi ei saa koskaan samaa ikäluokkaa olevaa sisarusta. Sitä jotenkin kuvitteli ettei negat enää ois niin pahoja ja eihän ne sama asia tietty ookaan kun ennen tätä lasta, mutta nyt tosin lisänä on vielä se harmi lapsenkin puolesta.
Pian tulee taas synttäritkin ja toivohan sitä alkuvuodesta kun palas hoitoihin että menis vähän eri merkeissä ja ois jo pitkälti raskaana tähän aikaan tai ainakin korkeelentosena tavotteena oli olla viimestään vuoden vaihteeseen mennessä.. tuskin tapahtuu. Huomaan että monessa käytännön tilanteessa tulee mieleen että miten tän ja tuon sit tekisin kahden pienen lapsen kans, millasta ois kun tässä tilanteessa ois kaukalossa sellanen pieni vastasyntyny, miten toi isompi pitäs kans sille seuraa jne. siis täysin turhia ajatuksia jotka ei ehkä ikinä realisoidu. Eikä ainakaan niin lyhyellä ikäerolla kun ois voinu parhaimmillaan olla. Jotain jää loppuelämäks puuttuun ja vajaaks jos tästä ei enää tuu mitään, ja pelkää jo miten masentavalta esim. tuntuu luopua vauvatavaroistakin vaikka ois toivonu niille vielä omaakin käyttöö. Täysin eri kun jos ois onnistunu siinä mitä haluaa ja vois ihan hyvillä mielin laittaa ne sit eteenpäin.
Mulla siis jo toinen hoito menossa tätä yritystä ja heikoin folli/alkiomäärin. Ei tuoresiirtoo ja VAIN 1 alkio pakkaseen tässä viimesimmässä :( kevään hoidossa 2 siirrettyä alkioo. Paitsi tietty aina noi taaperoiden kans näkyvät pallomahat muistuttaa katkerasti missä ei ite oo onnistunu, niin myös ihan järkyttävän ja hävettävän kateellinen niillekin jotka onnistuu sisaruksen yrityksessä tyyliin heti ekasta siirrosta, ja parhaassa tapauksessa ei oo joutunu käymään kun sen yhden ainoan piikkirumban josta pakkanen pursuaa alkioita ja niistähän sit kivasti pelkillä pas:eilla tuleekin kaikki sisarukset.. siis mun mittapuulla aivan älyttömän helposti :devil::oops::notworthy: ärsyttävää että pitääkin olla tällänen hirvee kateellinen paska :poop:
 
Viimeksi muokattu:
Ei siitä kademielestä kannata huonoa omaatuntoa tuntea. Se on ihan luonnollista. Kunhan pyrkii sen sillä tavalla pitämään aisoissa, ettei ala kateus ala syömään sisältä ja rajoittamaan omaa elämää, millekään tunnetilalle ei pidä antaa niin suurta valtaa, että se tempaisee mukaansa. Mä muistan kans nuo ajatukset, 2012 vuonna jo ajattelin, että jouluna olen raskaana, ens synnättäreiden aikaan olen raskaana, muistaakseni 2013 oli ihana äitiyspakkaus ja mä laskin koko ajan kalenterista, että milloin olis mahdollisuus se vielä saada jne. Joulut ja synttärit tuli ja meni. Yhden siirtoalkion laskettu aika oli kansainvälisenä onnellisuuden päivänä oliko se 20. vai 22. maaliskuuta, pidin sitä hyvänä enteenä, no ei tullut siitäkään siirrosta vauvaa. Mutta sitten onneksi lopulta tuli, vaikka rahaa paloi näihin yksityisellä tehtyihin hoitoihin uuden Audin verran. Mutta en minä sillä Audilla mitään tekis. :p Talo saattais olla uudempi ja lainaehdot kivemmat, kun joku IVF maksettiin ASP-säästöillä. Pankissa vielä nuori pankkivirkailija kloppi toppuutteli ASP-tilin tyhjentämistä, että kannattaa kaksi kertaa miettiä, nostaako rahat "kulutukseen". Me sanottiin suoraan, että maksetaan näillä lapsettomuushoitoja. Tyyppi hiljeni siitä kerralla. Mä oon joskus ollut kade myös vl-taustaisille sukulaisnaisille, kun raskautuvat helposti, koko ajan ihana vauva tuhisemassa sylissä. Mutta sitten järki tulee onneksi käteen, että onhan se silti mukava haluta sitä lasta kuin pelätä raskautumista ja voimien äärirajoilla hoitaa laumaa. En pystynyt yhdessä vaiheessa vierailemaan vauvaperheissä, kortit ja lahjat hoidin postin välityksellä ja vetosin tekosyihin, etten tule käymään. Totuus on, ettei me tiedetä niistä puistoissa käuyvistä vauvamahaisista naisista mitään. Voivat yhtä hyvin olla lahjasoluilla raskautuneita tai vuosia lasta odottaneita. Tai just näitä, jotka kauhulla odottavat taas olevansa raskaana. Meitä on niin moneksi.

Mä kuulun niihin onnekkaisiin, jotka ei hormoneista juuri oirehdi millään lailla. Clomifen on mulla ollut pahin ja sekin ihan ok, lievää uniongelmaa ja hikoilua. Mieliala on tasainen eikä paljon hormoneista hätkähdä, punktioiden jälkeisenä päivänä olen stressiä ja jännitystä hoitanut kävelylenkeillä ja muuten en piikittelystä ole piitannut, hyvä on, että olen muistanut piikit iskea nahkaan kännykän muistutuksella. Luget ei aiheuta yhtään mitään. Käytinkin niitä "psyykelääkkeinä" rv 10 asti, gynekologin luvalla, kun ei niistä vauvalle vaaraakaan ole. Pahinta onkin ollut se henkinen puoli, pelko ettei niistä kymppitonneista huolimatta tule lasta. Ensimmäisen syntymään loppui se pelko, toki toista toivottiin ja mullakin tuo ajatus oli, että jos toista ei kuulu, perhe ei ole täydellinen, juuri sen kokoinen kuin haluaisin. Sisko on vahva ihmisen mielenterveyttä tukeva asia tutkimusten mukaan. Minä oon aina halunnut siskoa, mulla ei ole edes ystäviä juurikaan, kavereita on paljon. Onneksi puoliso on hyvä ystäväni myös. Siksi olen ikionnellinen, kun tytöillä on tulevaisuudessa toisensa. Toivottavasti he osaavat arvostaa toisiaan, kaikki sisarukset ei osaa ja kilpailevat tai eivät tule muuten toimeen keskenään. Mut siihen minä en pysty enää juuri vaikuttamaan, saa nähdä millaisiksi luonteiksi kasvavat.

Onko Peppermint ihan poissuljettu ajatus yksi IVF vielä? Oletteko julkisella vai yksityisellä olleet? Jospa hieman myöhemmin, kun lapsi on isompi ja arki on helpompaa hallita?

Sitä haluaisi suunnitella tätä elämää monella lailla ja hallita sen käänteitä. Minä jos olisin saanut valita, olisin vähän pidemmän ikäeron tyttöjen välillä halunnut, tämä arki 3-vuotiaan ja kohta 1-vuotiaan kans on todella hektistä ja molemmat tarvitsevat vielä äitiään niin paljon. Lullaby, jos yhtään ajatus lohduttaa, niin jospa sinulla tärppää vähän myöhemmin ja huomaatkin, että hieman pidempi ikäero on loppujen lopuksi parempi? WHO suosittaa lasten välille 3-4 vuotta, se on ilmeisesti ihmiseläimen evoluutiossa parhaaksi todettu ikäero, vauva ja pikkutaapero saa äidin sylin ja huomion tarpeeksi pitkään ja kun alkaa itsenäistyä 3-4 vuotiaana, on jo monessa asiassa osaava, potta/wc-hommat, syöminen, leikki, kaverit, saa taas uuteen vauvaan keskittyä ihan eri lailla kuin jos taaperon olisi melkein vauva vielä itsekin. Pienelle vauvalle on luonnollista olla paljon sylissä, koska hän luulee olevansa osa äitiä. Näin voi lapsentahtisesti antaa vauvan olla rinnalla, liinassa, sylissä, lähellä ja isompi sisarus pärjää ja haluaa jo tehdä asioita toisen vanhemman, kaverin tms kanssa eikä ole niin mustis.

Meillä voi olla sama edessä kuin Peppermintillä, pakasteessa 8 alkiota, mutta aiemmin pakastealkiot ovat kuolleet sulatuksessa. Kun nämä joskus sulatetaan, aion asennoitua, että eivät selviä. Mutta ehkä se tosiaan ei pelasta yhtään pettymykseltä, koska toivoa on vaikea tuhkahduttaa ja itseä estää toivomasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala ja lullaby
Kiitos Lullaby ja Tupsuli viesteistänne! Tiesin, että täällä on ihmisiä, jotka ymmärtävät. Ensimmäisistä hoidoista kerroin muutamalle, mutta tästä toisesta kerrasta en kenellekään.

Ei vielä yksi hoito ole täysin mahdoton. Ollaan oltu yksityisellä. Klinikka on lopetettu, mutta tutut lääkärit ovat perustaneet uuden. Mä en ole kuitenkaan varma, haluanko enää lähteä siihen, kun hoidot ovat fyysisesti ja henkisesti rankkoja ja koen, että ne vievät liikaa voimia lapsen kanssa olemisesta. Mulla on ikää sen verran, että ei ole vuosia aikaa pohtia ja odotella. Piikitykset eivät pari vuotta sitten aiheuttaneet kuin turvotusta. Zumenon oli ihan kamala. Ilmeisesti olisi voitu käyttää letroja ja irrotuspiikkiä, mutta hoitavaa lääkäriä ei kiinnostanut suunnitella hoitoa yksilöllisesti. Sekin korpeaa, että oltiin yksityisellä mutta epäilyttää saatiinko parasta mahdollista hoitoa. Uuteen hoitokiertoon lähtemistä jarruttaa myös miehen epäröinti ja haluttomuus. Mä olen se, joka on aina toivonut sisarusta esikoiselle, mies pelkää, että kahden kanssa ei pärjätä ja varmaan myös sitä, miten raskas odotusaika on mulle ja miten synnytys menee.
 
Meillä pakkasessa kolme alkiota ja vaikka täälläkin kuuluttanut että yksi meille vain niin kyllä tosiaan ajatukset kääntyneet siihen että kunhan loppiaisen jälkeen palaan töihin ja ehdin saa asettua kunnolla taloksi sinne niin vois ehkä jopa suunnitella missä vaiheessa voisi katsoa tuleeko niistä pakkasukoista mitään. En halua mitenkään heti jäädä taas pois kuitenkaan JOS muka kolmesta pakkasukosta mihinkään olisi joten ei kiire kuitenkaan. Vielä muutenkin epäilyttää hommaan ryhtyminen mutta tuo ’toisille seuran pitäminen’ yms on iso faktori asiassa vaikka muuten voisin olla tyytyväinen näinkin. Toisaalta olisi upeaa saada kokea luonnollisesti käynnistynyt synnytys ja mahdollisesti saada vähän hienosäädetympi synnytyskokemus nyt kun tietää mistä koko hommassa oikeasti kyse. Se kyllä epäilyttää kovasti koska jos ei tämäkään synnytys osannut vesien menosta huolimatta käynnistyä itsekseen vaan vaati isot määrät oksitosiinia niin miten toinenkaan.. anopinkin kaikki kolme synnytystä jouduttu käynnistämään ett kai jotain voi naisen kropasta puuttua ettei vaan tajua? Se tuntuisi jotenkin mulle tärkeältä tällä hetkellä että ei tulisi uusintoa edellisestä synnytyksestä vaikka siitä hyvä maku suuhun jäikin. Eli näin kaukaa haettuja ajatuksia mulla mahdolliseen toiseen RASKAUTEEN on :LOL::D

Mutta yhtä epäluuloisesti kyllä suhtaudun mahdollisen uuden raskauden alkamiseen kuten ekallakin kerralla ”enhän mä nyt” ja jopa välilä mietin ett olinko mä oikeasti raskaana?!? Se meni niin helposti kuitenkin loppupeleissä ilman suurempaa kremppaa tai vaivaa mikä olisi ikuisesti palanut muistiraidoille.

Tuo 3-4v ikäerojuttu mistä Tupsuli sanoi kuulostaa kyllä just siltä mitä itse haluaisin mutta olisiko itse sitten jo liian ’vanha’ omasta mielestä jaksamaan, kun kuitenkin olisin jo päälle 40. Tosi vaikea tässä edes 38 vuotiaana miettiä mitkä fiilarit silloin on, joten vähän se olisi hyppy kylmään veteen jos uudestaan hommaan lähdetään.
 

Yhteistyössä