J
Johannes
Vieras
Näitä ketjuja lukiessa on joutunut todella pohtimaan ihmisten, miesten ja naisten, erilaista suhtautumista seksuaalisuuteen ja sen merkitykseen eri elämänvaiheissa.
Tuo halujen epäsuhta monissa parisuhteissa, josta - useimmiten miehet, joskus myös naiset - valittavat, luo ilmeisesti pohjan loputtomille erimielisyyksille, väärinkäsityksille ja valtapeleille.
Luonto on vain järjestänyt niin, että nuorelle, viriilille miehelle seksi on ilo ja hyvin spontaani tarve. Hyvin harvojen miesten pitää opetella orgasmi, kuten näitten ketjujen perusteella (ja oman parisuhdekokemukseni mukaan) naisen lähes poikkeuksetta täytyy. Miehen ei juuri tarvitse ""opetella tuntemaan omaa kehoaan"".
Naiselle seksi on myös kautta evoluution ollut enemmänkin riski kuin ilo. Hedelmällisessä iässä olevan terveen naisen kohdalla seksuaalisuhde on merkinnyt väistämättömästi raskauksia, synnytyksiä kaikkine riskeineen, ja vastuuta lapsista. Tätä vastuuta naisen on ollut huomattavasti vaikeampi välttää, kuin miesten, jotka ovat voineet rauhassa kehuskella, kuinka ""viidessä, kuudessa pitäjässä on poijalla appivaari"". Kärjistäen, seksi on merkinnyt hengenvaaraa ja vuosikymmenien huoltovastuuta mikroskooppisen pientä nautintoa vastaan.
Tästä varmasti johtuu, että naisen täytyy jotenkin olla varma kumppanistaan, ennen kuin hän voi parisuhteessa todella ryhtyä sukupuolisuhteeseen. Naisen riskit ovat kautta vuosituhansien olleet niin paljon suuremmat kuin miesten, että tietty varautuneisuus varmaan kuuluu naisten (ei siis tietenkään kaikkien naisten, mutta hyvin monien) ""lajityyppiseen käytökseen"".
Tästä nuo vaatimukset huomioinnista, rakkauden vakuutuksista, töiden jakamisesta, joita miesten on niin vaikea käsittää, ja jotka usein tulkitaan seksillä kiristämiseksi.
Myös parisuhteesta odotetaan toisia asioita kuin ennen. Vuosisatojen ajan perhe oli työ- ja hengissäselviämisyksikkö. Lapset takasivat työvoiman ja jatkuvuuden. Puolisossa arvostettiin hyvää työihmistä ja hyvää synnyttäjää, jonka kanssa pärjäillen tyydytettäisiin vieteistä voimakkain, itsesäilytysvaiston sanelema hengissäpysymisvaatimus.
Nyt sekä mies että nainen hakevat liitosta henkilökohtaista onnea, johon miehillä kuuluu - anakin haaveena - takeet sukupuolisesta takuutyydytyksestä. Tästähän miehet sinänsä ovat haaveilleet aina, se on vain muuttunut ylellisyydestä ns. välttämättömyydeksi.
Kun siis kyseessä on nykyparisuhde, jossa elämänkamppailu ei sido perhettä yhteen, vaan jossa evoluutionsa vankeina olevat promiskuiteettinen ja kroonisesta seksiaddiktiosta kärsivä mies elää yhdessä sitoutumista ja turvatakuita ja arjen jakamista odottavan naisen kanssa, niin ristiriitoja on lähes mahdoton välttää.
Ne ristiriidat voi ratkaista vain järki ja rakkaus, jos kumpiakin vain löytyy.
Tuo halujen epäsuhta monissa parisuhteissa, josta - useimmiten miehet, joskus myös naiset - valittavat, luo ilmeisesti pohjan loputtomille erimielisyyksille, väärinkäsityksille ja valtapeleille.
Luonto on vain järjestänyt niin, että nuorelle, viriilille miehelle seksi on ilo ja hyvin spontaani tarve. Hyvin harvojen miesten pitää opetella orgasmi, kuten näitten ketjujen perusteella (ja oman parisuhdekokemukseni mukaan) naisen lähes poikkeuksetta täytyy. Miehen ei juuri tarvitse ""opetella tuntemaan omaa kehoaan"".
Naiselle seksi on myös kautta evoluution ollut enemmänkin riski kuin ilo. Hedelmällisessä iässä olevan terveen naisen kohdalla seksuaalisuhde on merkinnyt väistämättömästi raskauksia, synnytyksiä kaikkine riskeineen, ja vastuuta lapsista. Tätä vastuuta naisen on ollut huomattavasti vaikeampi välttää, kuin miesten, jotka ovat voineet rauhassa kehuskella, kuinka ""viidessä, kuudessa pitäjässä on poijalla appivaari"". Kärjistäen, seksi on merkinnyt hengenvaaraa ja vuosikymmenien huoltovastuuta mikroskooppisen pientä nautintoa vastaan.
Tästä varmasti johtuu, että naisen täytyy jotenkin olla varma kumppanistaan, ennen kuin hän voi parisuhteessa todella ryhtyä sukupuolisuhteeseen. Naisen riskit ovat kautta vuosituhansien olleet niin paljon suuremmat kuin miesten, että tietty varautuneisuus varmaan kuuluu naisten (ei siis tietenkään kaikkien naisten, mutta hyvin monien) ""lajityyppiseen käytökseen"".
Tästä nuo vaatimukset huomioinnista, rakkauden vakuutuksista, töiden jakamisesta, joita miesten on niin vaikea käsittää, ja jotka usein tulkitaan seksillä kiristämiseksi.
Myös parisuhteesta odotetaan toisia asioita kuin ennen. Vuosisatojen ajan perhe oli työ- ja hengissäselviämisyksikkö. Lapset takasivat työvoiman ja jatkuvuuden. Puolisossa arvostettiin hyvää työihmistä ja hyvää synnyttäjää, jonka kanssa pärjäillen tyydytettäisiin vieteistä voimakkain, itsesäilytysvaiston sanelema hengissäpysymisvaatimus.
Nyt sekä mies että nainen hakevat liitosta henkilökohtaista onnea, johon miehillä kuuluu - anakin haaveena - takeet sukupuolisesta takuutyydytyksestä. Tästähän miehet sinänsä ovat haaveilleet aina, se on vain muuttunut ylellisyydestä ns. välttämättömyydeksi.
Kun siis kyseessä on nykyparisuhde, jossa elämänkamppailu ei sido perhettä yhteen, vaan jossa evoluutionsa vankeina olevat promiskuiteettinen ja kroonisesta seksiaddiktiosta kärsivä mies elää yhdessä sitoutumista ja turvatakuita ja arjen jakamista odottavan naisen kanssa, niin ristiriitoja on lähes mahdoton välttää.
Ne ristiriidat voi ratkaista vain järki ja rakkaus, jos kumpiakin vain löytyy.