Saatiin yksityisoikeudellinen valvontamaksu, eikä aiota maksaa!

"vieras"
[QUOTE="hah";25775104]Suomen Parkkivartija Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Kerroimme lokakuussa 2011 kuinka yksityinen pysäköintivalvontayhtiö oli hävinnyt kiistan pysäköintivalvontamaksusta. Kuluttajariitalautakunta totesi yksimielisesti päätöksessään että tuulilasiin jätetty yksityisen pysäköintivalvontayhtiön maksulappu ei velvoita kuluttajaa mihinkään. Päätöksen mukaisesti valvontamaksua ei voida periä ilman, että se, joka siihen vetoaa, osoittaa sopimussuhteen syntyneeksi tai kuluttaja myöntää sen.

Tällä hetkellä valvontayhtiöt vaativat määräämiään valvontamaksuja maksettavaksi yksinomaan maaliskuussa 2010 annettuun KKO:n päätökseen vedoten. Kyseinen KKO:n päätös salli yksityisen pysäköinninvalvonnan periaatteen. Päätös oli yksi Suomen oikeushistorian huonoimmin perustelluista päätöksistä ja tuomio, jossa ei edes vastata itse pääasian ratkaisun kannalta olennaisiin ja perusteltuihin kysymyksiin, ei täytä minkäänlaisia standardeja. KKO:n päätöksessä ei otettu lainkaan kantaa moniin hyvin monimuotoisiin oikeudellisiin ongelmiin, kuten perustuslainmukaisuuteen ja näyttökysymykseen ajoneuvon kuljettajasta silloin kun ajoneuvon omistaja tai haltija kiistää toimineensa kuljettajana.

Kuluttajariitalautakunta on puolueeton ja riippumaton ratkaisuelin joka ohjaa kuluttajaoikeutta ratkaisukäytännöillään. Tuomioistuimet huomioivat kuluttajariitalautakunnan asiantuntemuksen ja linjaukset tuomioissaan. Toisin kuin valvontayhtiöt valheellisesti väittävät tällä hetkellä ei ole olemassa KKO:n päätöstä joka ottaisin kantaa näyttövelvollisuuteen ajoneuvon kuljettajasta. Meillä on kuitenkin olemassa selkeä päätös kuluttajariitalautakunnalta lokakuulta 2011.

Kuluttajariitalautakunnalta toinen päätös tammikuussa 2012

Tammikuussa 2012 kuluttajariitalautakunta on antanut jälleen uuden päätöksen (dnro 1167/39/2011, katso kuva). Uusi päätös on täsmälleen lokakuussa 2011 annetun ensimmäisen päätöksen linjan mukainen. Valvontayhtiön on näytettävä toteen sopimussuhteen syntyminen, sopimuskumppaninsa ja osoitettava yksityinen pysäköintivalvontamaksu sopimuksen tehneelle ajoneuvon kuljettajalle. Mikäli ajoneuvon omistaja tai haltija kiistää toimineensa kuljettajana on näyttövelvollisuus yksiselitteisesti valvontayhtiöllä.

Kuluttajariitalautakunnan viimeisinkin päätös noudattaa tarkalleen aikaisemmin kaikissa alemmissa oikeusasteissa noudatettua linjaa käännetystä todistustaakasta. Käännettyä todistustaakkaa ei ole. Valvontayhtiön vaikeus todistaa sopimuskumppaninsa ei käännä todistustaakkaa sopimuksen velvoitteista kuluttajalle. Käännetty todistustaakka olisi täysin sopimusoikeudellisten periaatteiden vastainen, mutta ennen kaikkea periaate rikkoisi räikeästi kuluttajansuojalakia.

Suomen Parkkivartija Oy ja Flex Cash Oy

Nyt tammikuussa 2012 annetun päätöksen toisena osapuolena oli valvontayhtiö Suomen Parkkivartija Oy. Suomen Parkkivartija Oy on vuoden 2010 loppupuolella perustettu Turussa toimiva yksityinen pysäköintivalvontayhtiö.

Suomen Parkkivartija Oy on ilmoittanut kuluttajariitalautakunnan päätöksen jälkeen ettei se noudata ratkaisusuositusta eikä Suomen Parkkivartija Oy katso muutoinkaan että asian käsittely kuuluisi millään lailla Kuluttajariitalautakunnan toimivaltaan.

"Olemme käyneet asiaa läpi yhtiömme sisällä ja tulleet siihen lopputulokseen, että emme tule oudattamaan kuluttajariitalautakunnan suositusta."

" Lautakunnan toimivaltaan ei kuulu käsitellä muita kuin sellaisia pysäköintiasioita, jotaka ovat elinkeinoharjoittajan ja kuluttajan välisiä ja liittyvät kulutushyödykkeen hankintaan. Suomen Parkkivartija Oy katsoo, että ao riita-asian pysäköimisessä ei ole ollut kysymys kulutushyödykkeen hankinnasta, sillä ajoneuvo on ollut pysäköitynä Turun seudun musiikkioppilaitoksen / Steinerkoulun pihalla. "

Suomen Parkkivartija Oy:n perintätoimia hoitaa Flex Cash Oy. Kyseinen perintäyhtiö jatkaa perintälain ja hyvän perintätavan vastaisesti perintää vaikka kuluttaja on useaan otteeseen kiistänyt saatavansa. Flex Cash Oy lähettää toistuvasti uusia perintäkirjeitä tarkoituksenaan vain ja ainoastaan kerryttää saatavalle pääomalle perittäviä kuluja. Useassa tapauksessa edes edellisen perintälaskun maksuaika ei ole kerinnyt umpeutua kun perintäyhtiö muistaa jo uudella perintälaskulla. Tässä kohdin luulisi, että hyvää perintätapaa koskevat ohjeet laatinut ja saatavien perintää valvova Kuluttajavirasto sekä ammattimaista perintätoimintaa valvova Etelä-Suomen aluehallintovirasto puuttuisivat viimein Flex Cash Oy kaltaisten perintäyhtiöiden epäammattimaiseen ja lainvastaiseen toimintaan. Kuinka on mahdollista että viranomaiset eivät saa kuriin perintäyhtiöitä jotka jatkavat saatavien perintää useasta kiistämisestä huolimatta?

Keskustelu Suomen Parkkivartija Oy:n kanssa valvontamaksuista ja niiden perusteista on ollut hyvin viihteellistä luettavaa. Huvittavinta tässä näyttää olevan se, että Suomen Parkkivartija Oy:n perustelut ja viestit ovat monelta osin suoria lainauksia professori Jyrki Virolaisen blogista. Jyrki Virolaisen oikeusopilliset tulkinnat ovat olleet aina korkeasti arvostettuja luukuunottamatta näkemyksiä yksityisestä pysäköinninvalvonnasta jonka osalta Virolainen on mennyt metsään ja vielä kunnon ryminällä. Professori Jyrki Virolaisen yltiöpositiivinen kanta yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on perustunut hyvin erikoisiin laintulkintoihin sekä valikoidulle piittaamattomuudelle suomalaisesta kuluttajalainsäädännöstä, joten ei ole yhtään ihme että myös Suomen Parkkivartija Oy:n vastukset ovat olleet vähintäänkin saman, kyseenalaisen linjan mukaisia.

Yhteenveto

Huolestuttavinta Suomen Parkkivartija Oy:n toiminnassa on piittaamattomuus kuluttajariitalautakunnan päätöksistä, piittaamattomuus ja ylimielisyys kuluttajalainsäädännön linjausten noudattamiseen, kuluttajariitalautakunnan toimivallan kiistäminen sekä jatkuva lainvastainen perinnän jatkaminen ja perintäkulujen tahallinen kasvattaminen saatavan useasta kiistämisestä ja kuluttajariitalautakunnan päätöksestä huolimatta. Tästä kertoo heidän viimeisin viestinsä:

"Pysymme edelleen kannassamme ja tulemme jatkamaan perintää"

Menettely on lain ja hyvän perintätavan vastainen. Perinnästä määritellyn lain mukaan perinnästä tulee luopua kun saatava on kiistetty tai viedä asia ratkaistavaksi tuomioistuimeen. Perintää ei saa aiheettomasti pitkittää.

Meillä on nyt kaksi kuluttajariitalautakunnan päätöstä jonka mukaan näyttövelvollisuus kuljettajasta on valvontayhtiöllä jos ajoneuvon omistaja tai haltija kiistä toimineensa kuljettajana.

Tältä osin tilanne on tällä hetkellä harvinaisen selvä.

Yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse eikä pidä maksaa![/QUOTE]
Minä voin maksaa neljäkymppiä jo siitä ilosta, että tätä litaniaa ei tarvitsisi lukea. Laitahan tilinumeroa tulemaan.
 
"vieras"
Voi tyhmyyden määrää! Nuo yksityisten valvontayritysten maksut voi toki maksaa, mutta itse en niitä maksa! Ainoastaan siinä tapauksessa, että pystyvät oikeudessa todistamaan minun ajaneen auton valvonta-alueelle. Ja mikäli kiinteistössä on kamera/videovalvonta, siitä on oltava näkyvillä maininta.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";25775200]Voi tyhmyyden määrää! Nuo yksityisten valvontayritysten maksut voi toki maksaa, mutta itse en niitä maksa! Ainoastaan siinä tapauksessa, että pystyvät oikeudessa todistamaan minun ajaneen auton valvonta-alueelle. Ja mikäli kiinteistössä on kamera/videovalvonta, siitä on oltava näkyvillä maininta.[/QUOTE]
Tätä kutsutaan narsismiksi. Säännöt eivät koske itseä ja niitä ei tarvitse noudattaa. Vituttaa, jos jää kiinni ja silloinkaan ei myönnetä mitään ellei ole aivan pakko.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";25775217]Tätä kutsutaan narsismiksi. Säännöt eivät koske itseä ja niitä ei tarvitse noudattaa. Vituttaa, jos jää kiinni ja silloinkaan ei myönnetä mitään ellei ole aivan pakko.[/QUOTE]

Kyseessä ei ole narsismi, vaan lain noudattiminen. Yhteiskunnan hoitoon kuuluvia asioita ei voi noin vaan siirtää ykstyisille.

Pysäköintivirhemaksu on asiaerikseen, ja se on tietenkin maksettava, koska kyseessä on laillinen velvoite.

Pysäköintivirhemaksu ei vastoin yleistä harhaluuloa ole sakko, vaan ns. hallinto-oikeudellinen kurinpitomaksu.
Maksu perustuu lakiin pysäköintivirhemaksusta (Laki pysäköinninvalvonnasta 17 §).
Pysäköintivirhemaksun määrää poliisi tai lääninhallituksen määräämä kunnallinen pysäköinninvalvoja tai hänen alaisuudessaan toimivat pysäköinnintarkastajat.
 
Fur
Musta on älyttömyyden huippu että ensin itse parkkeerataan väärin ja kun lappu on niin itketään ettei haluta maksaa periaatteen vuoksi. Kyllä kai siihen autolle yleensä sama porukka suunnilleen tulee kuin lähtiessä, ette te millään random autoilla ajele. Vastuunpakoilua!
 
"vieras"
minulla ei ole aavistustakaan, kuka on oikeassa - enkä siitä välitä. Vain sen tiedän, että itse en olisi niin röyhkeä, että haluaisin ajatella, että voin toimia väärin ihan vain "periaatteesta". Minä en tajunnut myöskään aapeen haluttomuutta maksaa tv-maksua. Miten maailma toimisi, jos kukaan ei välittäisi tuon taivaallista yhteisistä pelisäännöistä tai muiden omistusoikeudesta tms.? Ja todella väitän, ettei tuo asenne voi olla heijastumatta myös lasten moraalikäsityksiin. Lakia en tunne pätkääkään, mutta ihmettelen suuresti tätä ajattelua vaikkapa yhteiskunnallisesta tai psykologisesta vinkkelistä - ja jälkimmäisiä on ammatillisesti kanttiakin pohtia..
 
"vieras"
Mitä tässä on niin vaikea ymmärtää?
Toki pysäköintivirhemaksut maksetaan, mutta ei olla tukemassa kaiken maailman huithapeli parkkivalvontayrityksiä, jotka toimivat vastoin lakia ja kuluttajariitalautakunnan suosituksia!
 
mmmmmmmmmmmmm
No kyllä niitä yksityisiä parkkimaksuja ainakin siinnikkäästi peritään.. itsellä yksi mitätöity kyseisen kaltainen maksu, ja sekin ainoastan siitä syystä, että työpaikkani parkkipaikalla on yksityisen firman valvonta, josta ilmoitetan ilmoitustauluin. Meillä työnekijöillä on parkkiluvat, ja olin unohtanut laittaa omani näkyviin. esimieheni soitti valvonta firmaan ja selitti lapun unohtuneen, ja minun olevan ko. firmassa töissä. tällöin maksu mitätöitiin. Että ei anakaan tässä tapauksessa kovin helposti olisi onnistunut tuo maksamatta jättäminen.
 
juristi
[QUOTE="vieras";25775301]Mammat varmaankin hyväksyisivät jos joku keksisi perustaa ykstyisen yrityksen hoitamaan lastensuojeluvalvontaa? Kysymyksessä sama asia![/QUOTE]

Juuri näin. Reiskan putkityö&lastensuojelu Oy hoitais sen ja ylinopeusvalvonnan Helvetin Enkelit ry.

Minä luottaisin enemmän viranomaisiin kuin yksityisiin puoskareihin rahankiilto silmissä.
 
"mä"
[QUOTE="vieras";25775200]Voi tyhmyyden määrää! Nuo yksityisten valvontayritysten maksut voi toki maksaa, mutta itse en niitä maksa! Ainoastaan siinä tapauksessa, että pystyvät oikeudessa todistamaan minun ajaneen auton valvonta-alueelle. Ja mikäli kiinteistössä on kamera/videovalvonta, siitä on oltava näkyvillä maininta.[/QUOTE]

Tyhmyyttä on se, kun ei osaa parkkeerata autoaan oikein.
 
"vieras"
No kyllä niitä yksityisiä parkkimaksuja ainakin siinnikkäästi peritään.. itsellä yksi mitätöity kyseisen kaltainen maksu, ja sekin ainoastan siitä syystä, että työpaikkani parkkipaikalla on yksityisen firman valvonta, josta ilmoitetan ilmoitustauluin. Meillä työnekijöillä on parkkiluvat, ja olin unohtanut laittaa omani näkyviin. esimieheni soitti valvonta firmaan ja selitti lapun unohtuneen, ja minun olevan ko. firmassa töissä. tällöin maksu mitätöitiin. Että ei anakaan tässä tapauksessa kovin helposti olisi onnistunut tuo maksamatta jättäminen.
Kuvio menee suunnilleen seuraavasti:

1. saat maksulapun
2. saat maksumuistuksen
3. asia siirtyy perintätoimistoon
4. asia saattaa siirtyä oikeuteen, mutta tässä vaiheessa kannattaa kiistää ajaneensa autoa tuolloin, niin juttu kuihtuu kasaa toditsieden puutteessa.
 
jryjyr
Olisiko niin, että väärin/rikoksen tehneille ei tarvitsisi olla asianajajaa tai edes sen kummempaa oikeudenkäyntiä, koska he ovat tehneet rikoksen ja näin ollen on aivan turhaa lähteä sen kummemmin lakia tulkitsemaan ja pohtimaan, kääntyisikö tilanne väärintekijän eduksi? Suoraan rangaistus vaan?
 
rdjyr
Noi yksityiset parkkifirmat on pikavippifirmoihin verrattavissa olevia. Ilman kunnollista lainsäädäntöä aikoinaan tultu markkinoille helpon rahan toivossa. Nehän ne jos ketkä niitä porsaanreikiä ovat etsineet.
 
"vieras"
Olisiko niin, että väärin/rikoksen tehneille ei tarvitsisi olla asianajajaa tai edes sen kummempaa oikeudenkäyntiä, koska he ovat tehneet rikoksen ja näin ollen on aivan turhaa lähteä sen kummemmin lakia tulkitsemaan ja pohtimaan, kääntyisikö tilanne väärintekijän eduksi? Suoraan rangaistus vaan?
Unohdat, että tässä kyseessä se, että ap:n ukko on tiedettävästi ajanut väärälle paikalle, mutta aikoo väittää, ettei tiedä miten auto kyseiselle paikalle on päätynyt.
 
"mä"
[QUOTE="vieras";25775301]Mammat varmaankin hyväksyisivät jos joku keksisi perustaa ykstyisen yrityksen hoitamaan lastensuojeluvalvontaa? Kysymyksessä sama asia![/QUOTE]

Voi idiotismi sentään. Auton väärin pysäköiminen ja lasten hakkaaminen on sama asia, kyllä. Molemmissa asianomainen itse tekee väärin, ei "yksityinen oikeudenvalvonta". Ja kun näet jonkun pieksevän kakaraansa kaupungilla niin sinä tavan tallaajana saat olla "yksityinen lastensuojelu" ja pelastaa sen lapsen siltä väärin tekevältä.

Miten voi olla noin vaikea tajuta, että ap:n mies on tehnyt väärin? Mies on itse parkkeerannut väärin. Ei sakonantaja. Saako muuten sun parkkipaikalle tuntematon parkkeerata?

Kyllä saa olla pirun tyhmä, jos ei autokoulun käynnin jälkeenkään osaa parkkeerata oikein.
 
ryjjry
[QUOTE="vieras";25775369]Unohdat, että tässä kyseessä se, että ap:n ukko on tiedettävästi ajanut väärälle paikalle, mutta aikoo väittää, ettei tiedä miten auto kyseiselle paikalle on päätynyt.[/QUOTE]

Kyllä niitä tiedettävästi tehtyjä rikkeitä on maailma pullollaan, mutta eri asia pystytäänkö niitä pitävästi todistamaan.
 
akateeminen
[QUOTE="mä";25775373]Voi idiotismi sentään. Auton väärin pysäköiminen ja lasten hakkaaminen on sama asia, kyllä. Molemmissa asianomainen itse tekee väärin, ei "yksityinen oikeudenvalvonta". Ja kun näet jonkun pieksevän kakaraansa kaupungilla niin sinä tavan tallaajana saat olla "yksityinen lastensuojelu" ja pelastaa sen lapsen siltä väärin tekevältä.

Miten voi olla noin vaikea tajuta, että ap:n mies on tehnyt väärin? Mies on itse parkkeerannut väärin. Ei sakonantaja. Saako muuten sun parkkipaikalle tuntematon parkkeerata?

Kyllä saa olla pirun tyhmä, jos ei autokoulun käynnin jälkeenkään osaa parkkeerata oikein.[/QUOTE]

Tästä keskustelusta näkee, että palstalaiset ovat huonostikoulutettua porukkaa. Vaikka ap olisi tappanut jonkun, ei yksityinen firma voi jakaa tuomioita murhasta tai edes sakottaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Heartless Bitch
lol
[QUOTE="vieras";25775393]Onko jäänyt joku kehitysvaihe läpikäymättä? Taisi lapsuus olla vähän kylmä reppanalla.[/QUOTE]

Ja tämä kommentti kertoo taas enemmän kommentoijasta, kun kommentoitavasta.
 
"vieras"
Tästä keskustelusta näkee, että palstalaiset ovat huonostikoulutettua porukkaa. Vaikka ap olisi tappanut jonkun, ei yksityinen firma voi jakaa tuomioita murhasta tai edes sakottaa.
Huonommallakin koulutuksella tajuaa, että kyse ei ole mistään laista, vaan siitä, että aikuisen ei tarvitse olla naurettava viisivuotiaan tasoinen vänkääjä.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
ryjjry
[QUOTE="vieras";25775418]Huonommallakin koulutuksella tajuaa, että kyse ei ole mistään laista, vaan siitä, että aikuisen ei tarvitse olla naurettava viisivuotiaan tasoinen vänkääjä.[/QUOTE]

"Olisiko niin, että väärin/rikoksen tehneille ei tarvitsisi olla asianajajaa tai edes sen kummempaa oikeudenkäyntiä, koska he ovat tehneet rikoksen ja näin ollen on aivan turhaa lähteä sen kummemmin lakia tulkitsemaan ja pohtimaan, kääntyisikö tilanne väärintekijän eduksi? Suoraan rangaistus vaan?"

Voisitko tähän vielä vastata?
 
"jape"
[QUOTE="vieras";25775418]Huonommallakin koulutuksella tajuaa, että kyse ei ole mistään laista, vaan siitä, että aikuisen ei tarvitse olla naurettava viisivuotiaan tasoinen vänkääjä.[/QUOTE]

Nimenomaan. Mitä me oikeuslaitoksella ja asianajajilla edes teemme.
 
"vieras"
"Olisiko niin, että väärin/rikoksen tehneille ei tarvitsisi olla asianajajaa tai edes sen kummempaa oikeudenkäyntiä, koska he ovat tehneet rikoksen ja näin ollen on aivan turhaa lähteä sen kummemmin lakia tulkitsemaan ja pohtimaan, kääntyisikö tilanne väärintekijän eduksi? Suoraan rangaistus vaan?"

Voisitko tähän vielä vastata?
Eli jos itse tiedät, että olet ajanut väärälle paikalle, niin ajattelet, että siihen tarvitaan vielä silti oikeudenkäynti? Etkö tajua, että aikuisen ihmisen moraalitajun ja oikein toimimisen kuuluu tulla sisältäpäin, eikä rangaistuksen pelosta kuten viisivuotiailla? Neljästäkympistä joku on nyt valmis tekemään itsestään pellen ja asettumaan viisivuotiaan tasolle. "Lällällällää, ei tartte maksaa, kun ei voi todistaa."
 

Yhteistyössä