Kiitos muistamisesta kaikille, erityisesti
Rebec and
Mansikkatyttö. Olin eilen punktiossa ja munasoluja löytyi kolme. Näistä yksi oli siis ekstraa ultrassa nähtyyn verrattuna, mutta kuitenkin epäkypsä, mikä ei kamalasti yllättänyt. Soittelin aamulla klinikalle ja molemmat olivat hedelmöittyneet ICSI:n avulla. Nyt sitten pidetään käsiä ristissä, että lähtisivät jakautumaan ja huomenna pääsisin siirtoon
Tarkoituksena on siis siirtää molemmat, jos vaan kehittyvät, kun yhtä ei kannata pakastaa eikä ole mitään erityisriskejä kaksosraskauden tiellä.
Koko raskaus tosin tuntuu vielä aika utopistiselle asialle, mutta olen kiitollinen jo siitä, jos siirtoon päästään kävi mitä kävi. Se antaa ehkä kuitenkin uskoa jatkoa varten, kun tämä tie on ollut niin kovin takkuinen.
Rebec - hienoa, että parisuhteenne on selvinnyt kriisistä ja olette pysyneet yhdessä! Se tuntuu tosiaan kamalalta lisärangaistukselta, kun monelle käy huonosti suhteenkin kanssa, aivan kuin lapsettomuudessa ei olisi jo riittävästi kestettävää. Ymmärrän sen kyllä oikein hyvin, sillä ihmiset reagoivat ja käsittelevät erilaisia elämän suruja niin erilailla, että se voi vielä toisilleen rakkaita ihmisiäkin kovasti erilleen. Meidän suhteemme on muutenkin suht myrskyisä (aallonpohjia, mutta vastapainona aivan mahtavia huippuhetkiä), mutta olen kovasti kiitollinen siitä, että itselleni on parisuhde pysynyt kuitenkin ykkösjuttuna ja tärkeämpänä kuin lapsen saaminen. Eipä sillä, etteikö iso kriisi voisi olla vielä edessä, jos esim. joudutaan lopettamaan hoidot tuloksettomina...
Itse en ole missään vaiheessa kokenut lapsettomuutta ongelmana naiseuden kannalta eli että olisin jotenkin vähempiarvoinen tms. vaikka sitten jäisinkin kokonaan lapsettomaksi. Mielestäni naisen (eikä miehenkään) arvoa tai roolia tässä maailmassa ei saisi määrittää lasten kautta, vaikka moni toki kokee lapsensa elämänsä suurimpana asiana ja tärkeimpänä tehtävänä. Naisenkin rooli voi olla niin moninainen ja ehkä omaan ajatteluuni saattaa vaikuttaa myös se, että työ on minulla aika tärkeää ja sillä saralla olen pärjännyt ihan hyvin.
On totta, että hoidotkin ovat Jumalan kädessä, niin kuin kaikki mitä elämässä tulee vastaan. Kaikilla vastoinkäymisilläkin on kai tarkoituksensa, vaikka sitä on välillä niin vaikea nähdä ja / tai joskus uskoakaan. Sitä välillä miettii (aika harhaoppisesti varmaankin... :O), että onko rukoilemisesta paljon hyötyä, jos ja kun Jumala näkee ja säätää asiat jo ennakolta... Mutta ainakin itselle se tuo lohtua ja turvaa, että voi purkaa tuntojaa ja pelkojaan.
Sinulla
Rebec taitaa olla piinapäivät meneillään (tuota 35+-ketjua olen lueskellut...). Toivon siis hirmuisesti kärsivällistä
mieltä ja tietysti sitä toivottua lopputulosta!
Odotusta odottavalle myös voimia jaksaa. On tosiaan aika käsittämätöntä, kuinka lapsia tuntuu siunaantuvan helposti kovastikin vaikeisiin olosuhteisiin ja sitten moni kärsii pitkään lapsettomuudesta, vaikka olisi rakkautta tarjolla yllin kyllin. Kai tämä on niitä asioita, joita Jumala antaa mielensä mukaan ja omalla ajallaan.
Mansikkatyttö - meillä siis vähän samanlainen tilanne, kun munasolut ovat vähissa
Hienoa, että teillä solujen määrä lisääntyi toisessa hoidossa, meillä valitettavasti kävi toisin päin... Mutta tosiaan hävikki on kai suurillä määrillä yleensä isompi, joten ihan niin huono ei ole meidänkään tilanne kuin ensisilmäyksellä voisi ajatella. Onko sinulla nyt hoito meneillään? Kovasti voimia ja tsemppiä!