Rukousketju lapsettomille

Voi KIITOS sinulle odotusta odottava! Vaikka itselläsi on raskasta niin silti sait omalla viestilläsi luotua ainakin minuun ihanaa uskoa ja toivoa juuri tänään kun mieli on niin maassa! =) Aivan juuri noin itsekin ajattelen, että Jumala on luonut meidät naiset synnyttämään lapsia. Ja uskon myös että me, joilla on sydämen halu saada lapsia, se halu on Jumalan itsensä antamaa. Ja siksi tuosta halusta ei tarvitse luopua, vaikka kuinka toitotetaan että älä ajattele koko asiaa ja luovuta asia Herralle jne. jne. Toki meidän tulee Sanan mukaisesti luovuttaa asiamme Herralle, aivan kaikki, myös tämä lapsettomuus. Ja Sanassa kyllä puhutaan myös siitä että meidän tulee uskovina olla valmiita luopumaan aivan kaikesta. Mutta itse ajattelen tästä niin että mikään asia, myöskään lapsen saaminen, ei saa tulla meidän elämässä Jeesuksen edelle,Herran tulee olla ensimmäisellä sijalla. Mutta se ei tarkoita sitä ettemme saisi kantaa sydämessämme kaipausta omasta lapsesta.
Olen niin kiitollinen tästä ketjusta ja vaikka onkin surullista että niin moni joutuu lapsettomuudesta kärsimään, niin on valtavan helpottavaa kun tiedän etten ole uskovana yksin ajatusteni kanssa.
Siunausta ja voimia kaikille tähän päivään!

 

Kiitos taas uusille rukousaiheista. Itsellänikin on ainakin "osittain" kiitosaihe Herran puoleen hoidoista. Minullakin on sitä heikkoa munintaa ja isoilla annoksilla mennään. Ekassa ivf:ssä rukoiltiin, saimme vain neljä kypsää ja vain kaksi huonolaatuista siirrettiin, muut eivät selvinneet pakkaseen. Toiseen hoitoon taas rukoiltiin parempia tuloksia, kuinka ollakaan, saatiin sitten kuusi kypsää ja neljä niistä pakkaseen ja yksi top. Tämä oli aika ihmeellistä, koska follikkeleja tuli vaan kuusi. Täällä kun lukee, niillä joilla oli lähes kymmenkertaisia määriä follikkeleita, saivat vain kaksinkertaisesti enemmän alkioita kuin me. Kiitos Herralle vähäisistä, mutta hyvistä tuloksista!
Ja voimia silti rukoilen Dancing Queenille. Meilläkin ollaan liikkeellä samoissa ikäryhmissä ja tulokset kuulemma vanhemman naisen tasoa
Totta kai silti mietin, että onko lapsettomuudesta tullut mulle elämän keskeisin rukousaihe ja lapsen saamisesta pakkomielle. Asian prosessoiminen on todella hankalaa ja siitä yli pääseminen vielä hankalampaa. Lapsettomuuden hyväksyminen täytyy tulla jossain vaiheessa, saimme lapsen tai emme. Tässä vaiheessa on sellainen tunne, että Herra vastaa. Vähän ihmeellistä, vaikka hirveästi ei ole realistista toivoa. Haluaisin vain päästä tästä asiasta yli, saada yhden lapsen ja jatkaa elämää täysillä muiden aiheiden parissa unohtaen koko lapsettomuuden.
Olette rukouksissa!

 

Ihana aihe! :heart: En ehdi nyt enempää kommentoida, mutta halusin ilmiantaa itsenikin tämän ketjun lukijaksi ja "kannattajaksi". Rukoillaan toistemme puolesta!

 

Kiitos muistamisesta kaikille, erityisesti Rebec and Mansikkatyttö. Olin eilen punktiossa ja munasoluja löytyi kolme. Näistä yksi oli siis ekstraa ultrassa nähtyyn verrattuna, mutta kuitenkin epäkypsä, mikä ei kamalasti yllättänyt. Soittelin aamulla klinikalle ja molemmat olivat hedelmöittyneet ICSI:n avulla. Nyt sitten pidetään käsiä ristissä, että lähtisivät jakautumaan ja huomenna pääsisin siirtoon Tarkoituksena on siis siirtää molemmat, jos vaan kehittyvät, kun yhtä ei kannata pakastaa eikä ole mitään erityisriskejä kaksosraskauden tiellä.

Koko raskaus tosin tuntuu vielä aika utopistiselle asialle, mutta olen kiitollinen jo siitä, jos siirtoon päästään kävi mitä kävi. Se antaa ehkä kuitenkin uskoa jatkoa varten, kun tämä tie on ollut niin kovin takkuinen.

Rebec - hienoa, että parisuhteenne on selvinnyt kriisistä ja olette pysyneet yhdessä! Se tuntuu tosiaan kamalalta lisärangaistukselta, kun monelle käy huonosti suhteenkin kanssa, aivan kuin lapsettomuudessa ei olisi jo riittävästi kestettävää. Ymmärrän sen kyllä oikein hyvin, sillä ihmiset reagoivat ja käsittelevät erilaisia elämän suruja niin erilailla, että se voi vielä toisilleen rakkaita ihmisiäkin kovasti erilleen. Meidän suhteemme on muutenkin suht myrskyisä (aallonpohjia, mutta vastapainona aivan mahtavia huippuhetkiä), mutta olen kovasti kiitollinen siitä, että itselleni on parisuhde pysynyt kuitenkin ykkösjuttuna ja tärkeämpänä kuin lapsen saaminen. Eipä sillä, etteikö iso kriisi voisi olla vielä edessä, jos esim. joudutaan lopettamaan hoidot tuloksettomina...

Itse en ole missään vaiheessa kokenut lapsettomuutta ongelmana naiseuden kannalta eli että olisin jotenkin vähempiarvoinen tms. vaikka sitten jäisinkin kokonaan lapsettomaksi. Mielestäni naisen (eikä miehenkään) arvoa tai roolia tässä maailmassa ei saisi määrittää lasten kautta, vaikka moni toki kokee lapsensa elämänsä suurimpana asiana ja tärkeimpänä tehtävänä. Naisenkin rooli voi olla niin moninainen ja ehkä omaan ajatteluuni saattaa vaikuttaa myös se, että työ on minulla aika tärkeää ja sillä saralla olen pärjännyt ihan hyvin.

On totta, että hoidotkin ovat Jumalan kädessä, niin kuin kaikki mitä elämässä tulee vastaan. Kaikilla vastoinkäymisilläkin on kai tarkoituksensa, vaikka sitä on välillä niin vaikea nähdä ja / tai joskus uskoakaan. Sitä välillä miettii (aika harhaoppisesti varmaankin... :O), että onko rukoilemisesta paljon hyötyä, jos ja kun Jumala näkee ja säätää asiat jo ennakolta... Mutta ainakin itselle se tuo lohtua ja turvaa, että voi purkaa tuntojaa ja pelkojaan.

Sinulla Rebec taitaa olla piinapäivät meneillään (tuota 35+-ketjua olen lueskellut...). Toivon siis hirmuisesti kärsivällistä
mieltä ja tietysti sitä toivottua lopputulosta!

Odotusta odottavalle myös voimia jaksaa. On tosiaan aika käsittämätöntä, kuinka lapsia tuntuu siunaantuvan helposti kovastikin vaikeisiin olosuhteisiin ja sitten moni kärsii pitkään lapsettomuudesta, vaikka olisi rakkautta tarjolla yllin kyllin. Kai tämä on niitä asioita, joita Jumala antaa mielensä mukaan ja omalla ajallaan.

Mansikkatyttö - meillä siis vähän samanlainen tilanne, kun munasolut ovat vähissa Hienoa, että teillä solujen määrä lisääntyi toisessa hoidossa, meillä valitettavasti kävi toisin päin... Mutta tosiaan hävikki on kai suurillä määrillä yleensä isompi, joten ihan niin huono ei ole meidänkään tilanne kuin ensisilmäyksellä voisi ajatella. Onko sinulla nyt hoito meneillään? Kovasti voimia ja tsemppiä!

 

Kuulostaa, että ihan hyviä uutisia Dancing Queen. Toivotaan parasta. Ja tässä ketjussa kai jopa enemmän Meillä kävi itse asiassa samalla tavalla, että kokonaismäärä oli heikompi toisessa hoidossa, mutta kypsiä munasoluja saimme enemmän.
Meillä ei ole tällä hetkellä hoitoja menossa, eikä mieskään suostu mulle nyt hoitoja antamaan Kuulemma pitäis odottaa seuraavaan passiin. Miesraukkaa taitaa myös tämä vuosien tilanne väsyttää. Voimia kaikille ja jaksetaan rukoilla. Valtava voimattomuus tämän lapsettomuuden kanssa!
En tiedä, lohduttaako tämä ketään, mutta Taivaassa meidän kyyneleet pyyhitään kerran. Silloin me saamme lohdutuksen ja myötätunnon myös tähän elämän tuskaan. :'(

 

Kiitos DancingQueen kannustuksesta, se tuli juuri nyt todella tarpeeseen! Minulla tänään tosiaan pp5 ja olo on aikasta piinattu jos niin voi sanoa :| On vaan jotenkin semmoinen olo ettei tule meillä tämä ensimmäinen IVF-hoito onnistumaan, minulla on ollut punktiosta lähtien menkkakipujen oloisia kipuja ja huono olo ja vaikka sun mitä. Meillä on tosiaan takana jo lähes 10 vuotta lapsitoivetta nykyisen mieheni kanssa. Meille tehtiin jo vuosia sitten 6xIUI ja 8x clomifen avusteisesti yritettiin raskautta saada aikaiseksi, mutta ilman yhden ainoata positiivista raskaustestiä. Lapsettomuutemme syy on lääkärin mukaan selittämätön, vaikka minulla onkin lievä endometrioosi. Nyt sitten päädyimme, kaikesta aikaisemmasta ajattelusta huolimatta, vielä kerran yrittämään raskautta näiden rankempien hoitojen avulla. Mutta jotenkin olen kyllä kokenut kaiken tämänastisen paitsi fyysisesti, myös henkisesti hirmu raskaana. Minulta vei niin monta vuotta aikaa se, että sain itselleni edes jonkunmoisen rauhan tämän lapsettomuuden suhteen ja nyt koen asettaneeni itseni taas alttiiksi sille kaikelle surulle ja tuskalle mitä lapsettomuushoidot elämään voi tuoda. Vaikka koen että ajattelen asioista nyt hyvin eritavalla kuin aikaisemmin kun meille näitä hoitoja tehtiin, niin silti, pettymyksen edessä minäkin joudun ne samat kyyneleet vuodattamaan. Ja kaikenlisäksi nyt kun tätä ikää on jo lähemmäs 40 vuotta, niin tiedämme mieheni kanssa, että meidän mahdollisuudet eivät ole muutenkaan kovin kummoiset.
Jokaikinen päivä rukoilen itselleni voimaa hyväksyä se mitä tuleman pitää, myös se mahdollinen tosiasia ettei Jumala todellakaan tule meille omia lapsia antamaan. Toivon tietenkin edelleen, ja uskon siihen että kaikki on Jumalalle mahdollista, mutta näin pitkä lapsettomuus ja tuloksettomat hoidot menneisyydessä, saa väkisinkin mielen matalaksi ja odotukset aika pieniksi.
Tänään on siis huono päivä, huomenna toivottavasti parempi. Siunausta ja voimia teille kaikille. Ihanaa kun olette olemassa =)

 

Ai niin, DancingQueen ja Mansikkatyttö, hassu yhteensattuma muuten se, että meillähän oli ihan sama tilanne eli että munarakkuloita tuli aluksi todella vähän Puregon annokseen nähden. Viimeisimmässä seurantaultrassa näkyi vain yksi riittävän iso rakkula ja 3-4 pienempää. Punktioon kuitenkin lähdettiin ja kuin ihmeen kautta minusta saatiin jopa 7 solua! En ymmärrä että mistä ihmeestä niin monta solua ilmestyi ja miten ihmeessä ne pienemmät rakkulat ehtivät kasvaa 36 tunnissa niin isoiksi että niiden sisältä löytyi soluja. Ja meillä myös jännättiin kovasti tuota että onko mitään siirrettävää koskapa noista 7 solusta vain 4 hedelmöittyi. Ja lopulta 1 siirrettiin ja 2 meni vielä pakkaseen =) Kaiken tämän olen kokenut kyllä valtavana siunauksena ja rukousvastausena. Mutta tänään, huonona päivänä, mietin että kaikki on ollut ihan turhaa.... Voi näitä hormonien raatelemia hermoparkojani

 

Nyt olen tullut elämäni ensimmäisestä alkionsiirrosta eli rukouksiin on vastattu ainakin tämän verran Yöllä näin erinäisiä unia siitä, miten hedelmöittyneet solut eivät olleet lähteneet jakautumaan, mutta niin vain molemmissa soluissa oli elämää. Toinen oli jakautunut 4-soluiseksi (top luokkaa, kuulemma) ja toinen oli 2-soluinen. Molemmat siis siirrettiin, kun yhtä ei oikein kannata pakastaakaan. Olen tosi kiitollinen siitä, että hävikkiä ei käytännössä tullut. Olisi tietysti mahtavaa, jos pakkasessakin olisi jotain, mutta minun lähtötiedoilla siitä on aika turha haaveilla.

Vähän pöllähtänyt olo, ei oikein tiedä miten tässä pitäisi olla... Uskaltaako sitä liikkua tai vessassakaan käydä, etteivät reppanat putoa No, ihan normaalia elämäähän tässä kai kuuluu ja saa elää. Joulun alla sitten selviää, miten tässä kävi. SUURET KIITOKSET teille muistamisesta.

Mansikkatyttö - ei muuta kuin kärsivällisyyttä PAS:in odotteluun. Oma mieheni on myös välillä tuskastunut tähän ja ajoittain häntä kovasti häiritsee elämän suunnittelu hoitojen ja mahdollisen lapsen ehdoilla... Hänellä itsellään ei ole niin kovaa lapsen kaipuuta, mutta on kyllä täysillä fiiliksissä mukana esim. nyt kun raskauteen on siirron myötä mahdollisuus. Pettymykset eivät sitten niin hetkauta, mikä on toisaalta hyvä (ei ainakaan molemmat ole yhtä masentuneita) mutta toisaalta huono (tuntee jäävänsä vähän yksin surun keskellä). Tuo taivasajatus on itselle tullut viime vuosina erinäisten omien ja läheisten vastoinkäymisten myötä jotenkin läheisemmäksi ja lohduttavaa on ajatella, että ihan oikeasti kaikki murheet ovat siellä ohi. Jossain kirjassa pohdittiin kärsimyksen merkitystäkin niin, että ne asiat jotka maan päällä ovat tuottaneet tuskaa ovat sitten ikään kuin monin verroin upeampia siellä rajan toisella puolella...

Rebec - menet piinailuissa sitten vähän minua edellä. Toivottavasti tänään olisi parempi päivä ja olo optimistisempi. Helppo on ymmärtää noita pohdiskelujasi lapsettomuuden kanssa elämisestä vs. hoidoista, vaikka itsellä onkin lyhyempi taival takana. Kun jotain tosissaan yrittää, asettaa itsensä aina enemmän alttiiksi pettymykselle - tavallaan olisi helpompi vaan kasvattaa kuorta ja yrittää kovettaa itsensä tai tietysti ihannetilanteessa löytää itsestä hyväksyntä olosuhteille. Minulle hoidot eivät onneksi ole olleet fyysisesti rankkoja lainkaan, mutta henkinen puoli tietysti on eri juttu, kun olotila vaihtelee toivon ja epätoivon välillä, eikä oikein edes tiedä mihin suuntaan pitäisi omia ajatuksia ohjata, jos sellaista nyt yleensäkään voi tehdä. Upea tulos teillä oli punktiossa lähtökohtiin nähden ja mahtavaa, että pakkasessa on alkioita odottamassa! Yritähän jaksaa tuossa jännittävässä vaiheessa ja luottaa myös Jumalan huolenpitoon!

Lady_Gigille myös vilkutus!

 

Mahtavia uutisia Dancing Queen. Se aina lohduttaa, että hyvää hedelmää on silti saatu
Toivotaan kovasti, että Rebecillä ja Dancing Queenilla olisi nyt hyvä maaperä siellä Ja Herra antaa kasvun.
Ootte rukouksissa edelleen

 

Kiitos Mansikkatyttö ja DancingQueen Tänään on ollut parempi päivä henkisesti, vaikka jotenkin mielessäni yritän valmistautua siihen pettymykseen. Kauhean vaikea on näin pitkän lapsettomuustaipaleen jälkeen uskoa onnistumiseen, tuskin uskonkaan ennenkuin se kauan kaivattu lapsi on sylissä....
Siunausta matkaan DancingQueen sinun pikkuisille alkioillesi! Ja niinkuin Mansikkatyttö sanoi, Herra antaa kasvun Voimia nyt näille odotuspäiville, ne ovat ainakin minut yllättäneet tällä henkisen puolen rankkuudella. Enpä olisi uskonut mielialojeni näin heittelevän...

 

Itse olen tukeutunut usein epävarmuudessani ja varsinkin, jos todennäköisyydet tuntuvat surkeilta vähäisten/huonojen/epävarmojen alkioiden kanssa, jakeeseen 2Kor 12:9, jossa sanotaan: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."

Olipa ihmissilmään miten huonot mahdollisuudet vaan, niin Jumalalle kaikki on mahdollista ja heikkoutta, huonoja mahdollisuuksia ja toivottomuutta tarvitaan jotta Isän kirkkaus ja voima pääsevät esiin kaikessa ylivertaisuudessaan. Hitaimmastakin roska-alkiosta voi alkaa elämä, ja vastaavasti top-alkiot ovat yhtä tyhjän kanssa vaikka miten niitä vaalisimme, jollei Isä anna elämää.

Yritetään jaksaa kärsivällisesti odottaa ja toivoa. :heart:

 

Lady Gigi: kylläpä osui ja upposi tuo Sanan paikka! Kiitos sinullekin kannustuksesta, ainakin minua auttoi Jotenkin olen tänään siksikin niin iloinen että yksi 35+ palstalla kirjoitteleva pitkään lasta toivonut plussasi tänään. Tulin niin iloiseksi hänen puolestaan ja se toi taas uutta toivoa itsellekin. Vaikka iloitsen aidosti kaikkien ystävieni raskauksista, tuntuvat nämä plussa uutiset niin paljon ihanimmilta niiden ihmisten kohdalla, joiden tietää eläneen tätä samaa lapsettomuuden tuskaa kuin itsekin.
Rebec pp6

 

Kiitos teille taas kannustuksesta ja rukouksista, lämmittävät kovasti mieltä :heart: Piinailu on mennyt aika hyvin tähän mennessä (siis kokonaiset kaksi päivää ). Töissä on ollut vähän hässäkkään ja iltaisinkin ohjelmaa. En ole siis ehtinyt paljon miettiä asiaa ja silloin kun miettii, tulee ihan hyvä fiilis. Ehkä stressi tulee sitten lähempänä h-hetkeä eli testuasta... mutta täytyy nauttia kaikista positiivisista ajatuksista, mitä tähän liittyy.

Rebec - on helppo ymmärtää, ettei ekan hoidon suhteen uskalla paljon toiveita elätellä, mutta kun teillä on nyt ekaa kertaa järeämmät aseet käytössä, niin kuka tietää. Anna siis vaan pienen toivonkipinän elää! Varmaankaan mielialojen heittelyä ei oikein voi välttää, mutta hyvistä ja toiveikkaista hetkistä pitää ehkä vaan yrittää nauttia..?

Lady Gigi - kiitos tuosta Raamatun jakeesta. Sopii kyllä todella hyvin tähän meidän tilanteeseen. Ei nyt osunut silmiin nopeasti tuolta muualta, että mikä tilanne sinulla on meneillään? Voimia ja jaksamista ihan kaikkeen!

Samoin Mansikkatytölle toivotan paljon kaikkea hyvää ja kaunista. Ja kaikille oikein hyvää viikonloppua - hui, kun joulu onkin jo lähellä!

 

Lady Gigi - kiitos tuosta Raamatun jakeesta. Sopii kyllä todella hyvin tähän meidän tilanteeseen. Ei nyt osunut silmiin nopeasti tuolta muualta, että mikä tilanne sinulla on meneillään? Voimia ja jaksamista ihan kaikkeen!

Meillä siis on yksi lapsi, inseminaatiosta alkunsa saanut. Miehessä meidän tapauksessa vikaa, kaikki mikä voi olla suunnilleen, ja lääkärit oli vähän yllättyneitä että inssit riitti kun aluksi tuomio oli "suoraan ICSIin". Nyt sitten taas ollaan yllättyneitä, kun ensi kuussa tulee 2v täyteen kakkosen yritystä, tehty 5xIUI ja 2xICSI... Joka kerta saadaan hyviä alkioita, kummassakin ICSIssä 6, ja kaikki pakastetut on selvinneet siirtoonkin. Mun limakalvo on hyvä eikä mitään hormonaalista häikkää ole löytynyt. Olen alle 30. Plussaa ei vaan näy.

Kovasti meistä tuntuu, että perheemme ei ole vielä "valmis", vaan tuntuu niin raskaalta odottaa. Eilen tehtiin tämän hoidon viimeinen PAS, kaksi alkiota siirrettiin kyytiin. Näistä toinen oli sulatuksessa selvinnyt vain osittain, mutta lähtenytkin jo labrassa uudelleen jakautumaan, tietysti nostattaa toiveita... mutta aika pessimistisenä olen, että tästä tulosta tulisi. Keväällä teemme todnäk vielä yhden ICSIN (pitkällä kaavalla, ekat 2 oli lyhyitä) ja sitten ihmetellään mitä seuraavaksi. Olemmeko yksilapsinen perhe vai kenties adoptioprosessissa yrittämässä. Koitan luottaa siihen, että niin käy kuin on tarkoitettu; olisipa se vaan käytännössäkin niin helppoa.

Kiitos jos joku jaksaa rukoilla meidän puolesta tämän ja ensi viikon aikana, mulle piinaviikot on olleet henkisesti tosi raskaita ja toivoisin niin että jos meille (bio)lapsi vielä on tarkoitettu niin tärppi tulisi nyt. Pelottaa hirveästi se raskaampi hoito, en tahtoisi siihen. Mutta jotenkin tuntuu, että kaikki kortit on katsottava, ettei kaduta jälkeenpäin. :/

 

Minulla on nyt aihetta kiittää. Saimme plussan <3 se ainut munasolu joka ei ollut karannut ennenaikaisen ovulaation tuloksena hedelmöittyi,jakautui ja kiinnittyi Sitä emme vielä tiedä minne on kiinnittynyt,mutta se selvinnee varhaisultrassa

Voimia kaikille <3

 

Voi miten ihana uutinen mammy, onneksi olkoon ja tosiaan kiitos Jumalalle joka jokaisen elämän antaa =)

 

Kiitos Herralle Mammyn raskaudesta ja kiitos siitä, että me muutkin saamme tuoda samoja kiitosaiheita jatkossa.

 

Mahtavaa, että Mammyn hooto on onnistunut! Rukoillaan, että koko raskaus menee hyvin!

Rebecille lohduttava halaus ja voimia. :'( Luin tuolta toisaalta, että raskaus ei alkanut. Toivon läheisiltä ja Jumalalta lohdutusta ja jostain jouluun iloa, vaikka tämä aika kaikesta ihanuudestaan huolimatta nostaa helposti surun tunteita vielä enemmän pintaan.

Itsekin pelkään millainen joulu on tulossa, kun hoidon tulos selviää aatonaattona. Olen ollut tosi rauhallinen ja optimistinenkin piinailija, mutta nyt on tullut olo, että alkiot ovat kuolleet ja tästä ei tule mitään... Fyysisessä olotilassa ei ole oikein merkkejä luettavaksi, mutta mieli on tosi maassa. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea ongelmat miehen kanssa, joiden myötä olen nukkunutkin useita öitä tässä piina-aikana tosi huonosti. Nyt on sellainen olo, ettei näin stressaantuneessa kehossa ja ahdistuneessa mielessä voi olla aineksia uuden elämän kannattelemiseen. Ja katkeruus miestä kohtaan nostaa päätään, koska tunnen, ettei hän ole tukenut mua riittävästi tänä tärkeänä aikana... Rukousta ja voimia siis tarvitaan.

Halaukset ja rauhallista joulun aikaa kaikesta huolimatta!

 

Hienoa, että Syssylle tuli normaalit tulokset. Toivottavasti kilpparit saadaan kuntoon.
Jatketaan taistelua siskot

 

Hei taasen! Yritän täältä taas rämpiä ylös masennuksensyövereistä ja aktivoitua kirjoittelemaan. Olen kyllä käynyt lukemassa teidän kuulumisianne, mutta itseltä ei ole voimia riittänyt kirjoitteluun. Tai oikeastaan sen verran synkkiä olivat ajatukset tuon epäonnistuneen hoidon jäljiltä, ettei niistä olisi varmasti ollut kenellekään hyötyä.
Todella koville otti minulle hoidon epäonnistuminen henkisesti. Vaikka tämä oli meillä vasta ensimmäinen yritys näitä rankempia hoitoja, niin tällä iällä ja kun meidän kohdalla kyse on jo toisesta varsinaisesta hoitorypäskerrasta johon lähdetiin, niin pettymys oli hirveä. Olen ollut pettynyt itseeni ja pettynyt Jumalaan. Kokenut itseni jopa jotenkin narriksi, kun hölmönä menin uskomaan siihen että nyt Jumala meitä oikeasti siunaa, nyt on meidän vuoro kaikkien näiden pettymysten vuosien jälkeen onnistua. :'(

 

Hei Rebec
Kyllä Jumalalta saa odottaa ihmeitä. Olet tehnyt ihan oikein. Itsellenikin oli suuri pettymys, kun ensimmäinen hoito meni huonosti, vuosien odotusten jälkeen. Nyt olen lähdössä jo kolmanteen siirtoon.. Tähän asti Herra on meitä auttanut, miksei auttaisi eteenkin päin?

 

Omalla kohdallani mietin, että oliko ylipäätään Jumalan tahto se, että näihin hoitoihin lähdimme, vai oliko kyse vaan omasta tahdostani. Noin viisi vuotta sitten kun lopetimme silloiset hoidot, niitäkin tehtiin parin vuoden ajan, koin ettei ollut Herran tahto että sen pidemmälle menemme. Ja tämän kuluneen viisi vuotta olen yrittänyt iloita elämästäni ja löytää elämälle tarkoitusta tällaisenaan, lapsettomana. Ja jollakin tapaa koin tiettyä tasapainoa ja tyydytystä elämässäni, vaikkakin suru lapsettomuudesta oli tietty aina läsnä. Nyt kun tämä hoito epäonnistui, ajattelen ettei koko juttu ollut edelleenkään Herran tahto, vaikka niin kuvittelin olevan, ja siis itse omaa tyhmyyttäni asetin itseni alttiiksi kaikelle tälle. Monenmoiset ajatukset risteilevät päässä, mietin tuota Jumalan tahtoa ja Jumalan äänen kuulemista, sitä kuinka Sanan mukaan Hänelle ei ole mikään mahdotonta jne. Mietin näitä myös siksi että meillä on nyt sen miettiminen edessä että jatkammeko hoitoja vielä noiden kahden pakastealkion osalta. Tällä hetkellä surun keskellä tuntuu siltä että ei, en halua asettaa itseäni alttiiksi tälle surulle enää uudestaan. Ja jos se ei ole Jumalan tahto, niin ihan turhaahan se olisi. Mietittekö te muut tämänkaltaisia asioita?

 

Rebec: se on tosiaankin hankala juttu, kun miettii, onko tämä sitten Jumalan tahto. Kuitenkin sitä haluaisi kulkea Hänen johdatuksessaan. Toisaalta on hyvin hankalaa, kun tuntuu, että juuri tässä asiassa rukousvastauksen saamisessa tuntuu olevan ikäänkuin muuri edessä. Onko muuri Jumalan tahto, vai onko se jotain muuta? Vaikeaa tietää. Jumala näkee kuitenkin meidän tulevaisuuteen ja lasten antaminen meille on Hänelle hyvin helppoa. Miksi se on Hänelle kuitenkin hyvin vaikeata, johtuu varmaan jostain hyvästä suunnitelmasta, mikä ei ole meille ihan vielä avautunut... näin sen käsittäisin... vaikka se tuntuukin kipeältä.
Tosin jos joku lapsia helposti saanut juttelisi minulle tällaisia, ajattelisin suunnilleen, että "helppohan sinun on puhua"...

 

Hei taas! Syvissä vesissä täällä ui näköjään useimmat meistä... Meidänkin hoito tuotti odotetun negan. Olin ollut jo piinapäivien lopuilla niin rikki (myös muista kuin hoitoon liittyvistä syistä), että varsinainen nega ei juuri enää hetkauttanut. Tein kotitestin hiukan etuajassa muutama päivä ennen jouluaattoa, niin sai vähän väliä joulun juhlintaan.

Syssylle kuitenkin onnittelut hyvistä testituloksista! Tosi hienoa, ettei tullut ikäviä uutisia.

Rebecille toivotan oikein tosi paljon voimia raskaaseen tilanteeseen! Ymmärrän suht hyvin ajatuksiasi - itseänikin tavallaan oikein ärsytti, kun koko vuoden epäonnistumisten jälkeen tuli yksi onnistuminen (pääsimme viimein alkionsiirtoon asti), joka nostaa taas toiveita. Nurinkurista, mutta tavallaan olisi helpompi pysyä siellä suossa, kuin välillä herätellä optimismia... Jokaisen pitää kai arvioida voimavaransa hoitojen suhteen ja toki on varmaan myös hyvä antaa välillä ajan kulua ja katsoa, mihin suuntaan ajatukset ja tuntemukset kehittyvät.

Tuosta Jumalan tahdosta - mieheni jaksaa minua välillä lohduttaa sillä, että tässä kaikessa on joku tarkoitus, jonka ymmärrämme sitten jälkikäteen. Välillä se tuntuu vaikealle hyväksyä tai edes kiinnostua jostain "suuremmasta suunnitelmasta" kun pettymys ja turhautuminen on huipussaan... Mutta kyllähän se kai niin kuitenkin on.

Hoitojen jatkamisen suhteen olen vähemmän miettinyt Jumalan tahtoa. Enemmänkin ajattelen aika suoraviivaisesti niin, että tämä on vähän kuin sairauden hoitoa, jonka ihmiset ovat Jumalan antaman viisauden turvin kehittäneet - jos apua on tarjolla, niin on parasta sitä käyttää. Mutta jokaisen pitää tietysti omalla kohdallaan löytää se oikea reitti. Vaikka lopussa emme omaa lasta saisikaan, uskoisin itselleni näiden hoitojen toimivat asian työstämisen ja hyväksymisen apuna.On vähemmän jossiteltavaa, vaikka tämä tie onkin välillä kovin raskas.

Se, mihin toivon viisautta ja voimia Jumalalta, on sen hetken tunnistaminen, kun hoidot on syytä lopettaa. Nyt on tarkoitus ottaa muutaman kuukauden tauko ja ehkä maaliskuussa uuteen ICSI:in. Mielessäni mietin jo tälle yhtä hoitoa jatkoksi ja sitten sitä miettii, että tuleeko aika vaan seuraava ja seuraava ja... Osaako sitä lopettaa. Meillä mies olisi valmis lopettamaan vaikka heti, kun kaipaa lasta vähemmän ja kokee hoidot erilailla kovasti stressaavina. Ystäväni kyllä lohdutteli, että kyllä sen sitten tuntee, kun riittää. Täytyy yrittää luottaa siihen.

Mansikkatyttö - ihanaa kun jaksat olla luottavaisella mielellä! Oikein paljon kaikkea hyvää tulevaan hoitoon!

 

Kiitos Mansikkatyttö ja DancingQueen kannustavista sanoistanne =) Jotenkin koen teidän sanomanne niin paljon lohduttavampana kuin kenenkään muun uskovan läheisen. Heillä kun ei kellään ole kokemusta lapsettomuudesta, kuulen milloin mitäkin kommenttia siitä kuinka uskovana tähän tilanteeseen tulisi suhtautua. Pitäisi vaan uskoa enemmän ja puhua uskon, ei epäuskon sanoja jne. jne. Ikäänkuin ne puheet minut tekisivät raskaaksi...Välillä on olo ollut kuin Jobilla, kun hänen uskovat ystävänsä yrittivät selitellä sitä miksi Jumala salli niin kovia koettelemuksia hänen elämäänsä.
Noinhan se varmasti on että joku tarkoitus tällä kaikella kuitenkin on, myös tällä tämänkertaisella pettymyksellä. Se tuo edes pienen lohdutuksen tähän kaikkeen kun ajattelen että näillä pettymyksilläkin on joku tarkoitus. Tai ainakin siihen luottaminen että Jumala voi saada tästäkin kaikesta aikaiseksi jotain hyvää. Sitä siis odotellessa...