T
tumma nainen
Vieras
Hei,
on noussut taas esille tuo yksi keskustelu jossa romanien käyttäytymistä kauhistellaan ja mietitään. No se on oma ketjunsa se, mutta tässä olisi nyt toinen, toivottavasti vähän houkuttelevampi ja positiivissävyisempi. Tässä olisi nyt hyvä mahdollisuus kysyä oudoksuttavia tai teitä kiinnostavia asioita romanikulttuuriin liittyen. Yritän vastata kaikkiin, mahdollisimman nopeasti.
Ja kun täällä kuitenkin kysellään, haluan jotain kertoa itsestäni näin aluksi. Olen 24-vuotias romaninainen ja asun pääkaupunkiseudulla. Olen alunperin kotoisin muualta. En halua kertoa tarkempia paikkakuntia, koska minut ja perheeni voitaisiin tunnistaa. Olen käynyt ammattikoulun ja valmistunut ammattiin jossa työskentelen edelleenkin. Olen siis työelämässä. Olen avioliitossa, mies on samaa ikäluokkaa kanssani ja on myös työelämässä, hänelläkin on ammattikoulutausta. Meillä on kaksi lasta, joista vanhempi täyttää pian neljä. Töihin olen palannut melko pian äitiyslomien loputtua omasta halustani. Asumme vielä toistaiseksi vuokralla, kyseinen asunto ei kuitenkaan ole kaupungin omistuksessa ja asuinalue on maineeltaan hyvä ja rauhallinen.
Elämme hyvin pitkälti kulttuurillisten perinteiden mukaan ja se näkyy myös meidän vaatteissa. Jos ajatellaan kuinka tiukasti meillä suhtaudutaan romanikulttuuriin liittyviin käytäntöihin, sanoisin että ollaan keskitien kulkijoita ja koetetaan tehdä ratkaisu kerrallaan ajatellen miten koko perheelle olisi paras.
Minulla on haaveissa pyrkiä ammattikorkeaan, mutta koska haaveissa on myös lisää lapsia, en tiedä, mikä ajankohta sille olisi oikea.
Sellaista. Toivottavasti voidaan kaikki suhtautua toisiimme kunnioittavasti vaikka epäluuloja, ikäviä kokemuksia ja jopa suoranaista inhoa jonkun kohdalla esiintyiskin.