Romaninainen paikalla, haluatko kysyä jotakin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tumma nainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tumma nainen

Vieras
Hei,
on noussut taas esille tuo yksi keskustelu jossa romanien käyttäytymistä kauhistellaan ja mietitään. No se on oma ketjunsa se, mutta tässä olisi nyt toinen, toivottavasti vähän houkuttelevampi ja positiivissävyisempi. Tässä olisi nyt hyvä mahdollisuus kysyä oudoksuttavia tai teitä kiinnostavia asioita romanikulttuuriin liittyen. Yritän vastata kaikkiin, mahdollisimman nopeasti.

Ja kun täällä kuitenkin kysellään, haluan jotain kertoa itsestäni näin aluksi. Olen 24-vuotias romaninainen ja asun pääkaupunkiseudulla. Olen alunperin kotoisin muualta. En halua kertoa tarkempia paikkakuntia, koska minut ja perheeni voitaisiin tunnistaa. Olen käynyt ammattikoulun ja valmistunut ammattiin jossa työskentelen edelleenkin. Olen siis työelämässä. Olen avioliitossa, mies on samaa ikäluokkaa kanssani ja on myös työelämässä, hänelläkin on ammattikoulutausta. Meillä on kaksi lasta, joista vanhempi täyttää pian neljä. Töihin olen palannut melko pian äitiyslomien loputtua omasta halustani. Asumme vielä toistaiseksi vuokralla, kyseinen asunto ei kuitenkaan ole kaupungin omistuksessa ja asuinalue on maineeltaan hyvä ja rauhallinen.

Elämme hyvin pitkälti kulttuurillisten perinteiden mukaan ja se näkyy myös meidän vaatteissa. Jos ajatellaan kuinka tiukasti meillä suhtaudutaan romanikulttuuriin liittyviin käytäntöihin, sanoisin että ollaan keskitien kulkijoita ja koetetaan tehdä ratkaisu kerrallaan ajatellen miten koko perheelle olisi paras.

Minulla on haaveissa pyrkiä ammattikorkeaan, mutta koska haaveissa on myös lisää lapsia, en tiedä, mikä ajankohta sille olisi oikea.

Sellaista. Toivottavasti voidaan kaikki suhtautua toisiimme kunnioittavasti vaikka epäluuloja, ikäviä kokemuksia ja jopa suoranaista inhoa jonkun kohdalla esiintyiskin.
 
Koetko sä ikinä sitä pukua hankalaksi?

Mä olen miettinyt että kun ne hameet on aina mustat, niin miksi ei voi olla vaikka punainen välillä.

Mitäs jos joku romaninainen kertakaikkiaan kyllästyy romanipukuun, voiko sitä lakata käyttämästä?
 
Miksi ette päiviä tapojanne nykypäivään sopiviksi ja järkeviksi? Miksi ette kunnioita suomalaista kantaväestöä, vaan suhtaudutte heihin ikävällä tavalla jopa rasistisesti? Pitäisikö mielestäsi mustalaisten hameraha poistaa?
 
Heippa,

et tietenkään voi vastata kaikkien suomen romanien puolesta, mutta jos mietit vaikka omaa lähipiiriäsi niin miten suhtaudutte Romaniasta/Unkarista jne tuleviin romanikerjäläisiin joita ainakin Helsingin seudulla on nykyisin paljon? Entä noin muuten yhteiskunnassa viime aikoina paljon olleita asioita, eli esim rasisminvastaisuus ja homojen oikeudet?
Seurataanko romanipiireissä yleisesti paljon yhteiskunnallisia asioita ja osallistutaanko (esim äänestämällä) vai keskitytäänkö pääosin omiin piireihin?
 
Tää ei oo kysymys, halusin vaan sanoa, että tunnen itse pelkästään hyväkäytöksisiä ja mukavia romaneita. Ihmetyttää aina ihmisten havainnot ja kertomukset kun ne on niin paljon ristiriidassa sen kanssa mitä itse olen nähnyt. Mahtaa olla ärsyttävää joutua aina vastaamaan kysymyksiin kuten miksi pissaatte hissiin. En mäkään osaa vastata, miksi joku valkolaistoope pissaa talon seinään juovuksissa kun en oikeesti itte tunne yhtään semmosta.
 
  • Tykkää
Reactions: Tyttönen93
Koetko sä ikinä sitä pukua hankalaksi?

Mä olen miettinyt että kun ne hameet on aina mustat, niin miksi ei voi olla vaikka punainen välillä.

Mitäs jos joku romaninainen kertakaikkiaan kyllästyy romanipukuun, voiko sitä lakata käyttämästä?

No onhan nämä kesällä kuumat, ja kyllä romanivaatteet jonkin verran tekemisiä määrittelee.

Hame on musta, koska se väri peittää kaikista parhaiten. Voihan näitä piristää essuilla :) Vaikka punaisella.

Kyllästymisen vuoksi romanivaatteita ei saisi lakata käyttämästä ja valinta sitoo periaatteessa loppuelämän. Jos terveys ei kestä tai on korkealla iällä, on tavallaan erityisasemassa muihin nähden. Käytännössä romanivaatteista luovutaan jonkin verran, vaikkei se hyväksyttyä ole.
 
Miksi ette päiviä tapojanne nykypäivään sopiviksi ja järkeviksi? Miksi ette kunnioita suomalaista kantaväestöä, vaan suhtaudutte heihin ikävällä tavalla jopa rasistisesti? Pitäisikö mielestäsi mustalaisten hameraha poistaa?

Mun mielestä jokainen on vapaa soveltamaan romanitapoja oman parhaansa mukaan ja niin että ne sopivat omaan arkeen parhaiten. Näin meillä kotona toimitaan ja hyvin sujuu, vaikka tuskinpa kaikki romanit tästä mielissään ovat. Ja kun lapsesta asti tottuu tekemään tietyllä kaavalla, siihen kasvaa kiinni.

Valitettavasti monen romanin kunnioitus kantaväestöä kohtaan on olematon. Ei niin saisi olla. Varmaankin tämä on monen asian summa.

Mun mielestä hamerahaa ei välttämättä pitäisi kokonaan poistaa mutta eihän se tiiätkö kovin hyvä kannustinkaan ole, että ehkä sen voisi säilyttää mutta alentaa ja käyttää vielä enempi harkinnanvaraisuutta.
 
Heippa,

et tietenkään voi vastata kaikkien suomen romanien puolesta, mutta jos mietit vaikka omaa lähipiiriäsi niin miten suhtaudutte Romaniasta/Unkarista jne tuleviin romanikerjäläisiin joita ainakin Helsingin seudulla on nykyisin paljon? Entä noin muuten yhteiskunnassa viime aikoina paljon olleita asioita, eli esim rasisminvastaisuus ja homojen oikeudet?
Seurataanko romanipiireissä yleisesti paljon yhteiskunnallisia asioita ja osallistutaanko (esim äänestämällä) vai keskitytäänkö pääosin omiin piireihin?

Kyllähän heitä tosiaan täällä päin riittää. Tämä väki herättää meissä sympatioita ja osa läheisistä yrittää ihan konkreettisin keinoin näitä avustaakin. Auttaminen on hyvä, mutta minusta pitäisi keksiä pysyvämpiä keinoja auttaa niitä romaneja joiden elinolot kotimaissaan on oikeasti huonot (täällähän ne on kaikkea muuta). Eli vaikka kannatankin avun antamista niin minusta se on väliaikainen ratkaisu.

Rasisminvastaisuus on minusta hyvä asia; kukapa rasismista pitäisi.

Homojen oikeuksien kohdalla on vähän niin ja näin. Jos ajattelen romaniyhteisöä yleisesti ottaen, niin homoihinan ei suhtauduta kovin hyvin koska homouden ajatellaan olevan luonnonvastaista ja jopa sairaus. Romaniyhteisössä on vankat sukupuoliroolit ja perhemallit. Hengellisyys, uskonnollisuus ja usko on myös yksi tärkeistä asioista suurimmalle osalle meikäläisistä ja sen kanssa homoseksuaalisuuden hyväksyminen riitelee.

Omasta puolestani voin sanoa että tunnelmat ovat vähän ristiriitaiset. Kyllä minä toisaalta haluaisin että kaikilla ihmisillä olisi oikeus samanlaisiin asioihin, mutta toisaalta vähän pelottaa. Jos homoseksuaaleja aletaan vihkiä kirkossa ja tavallaan luovutaan aiemmista käsityksistä, niin mistä muusta kohta luovutaan.

Yhteiskunnallisia asioita seurataan romanipiireissä jonkin verran. Äänestysprosentista en osaa sanoa, mikä tuo mahtaisi olla, mutta mun käsityksen mukaan se on melko alhainen. Hirveän harva sukulainen tai tuttu äänesti viime vaaleissa. Tuntuu että moni kokee äänestämisen ja vaikutusyritykset turhiksi.
 
Tää ei oo kysymys, halusin vaan sanoa, että tunnen itse pelkästään hyväkäytöksisiä ja mukavia romaneita. Ihmetyttää aina ihmisten havainnot ja kertomukset kun ne on niin paljon ristiriidassa sen kanssa mitä itse olen nähnyt. Mahtaa olla ärsyttävää joutua aina vastaamaan kysymyksiin kuten miksi pissaatte hissiin. En mäkään osaa vastata, miksi joku valkolaistoope pissaa talon seinään juovuksissa kun en oikeesti itte tunne yhtään semmosta.

Niinhän se on että maailmaan mahtuu erilaisia ihmisiä. Osa käyttäytyy paremmin, osa huonommin... Toisten käytöstä on vaikea juurta jaksaen lähteä selittämään, mutta ainahan syitä voi arvailla. Ja onhan se kyllä joskus vähän turhauttavaa koettaa selittää tiettyjä asioita vaikka samalla ymmärrän hyvin, miksi niitä kysytään. Ja toisaalta ajatellen, että niin kauan kuin kysytään ja niin kauan kuin on ihmisiä jotka aidosti haluavat kuunnella, on myös toivoa paremmasta yhteisymmärryksestä.
 
Romaneja on monissa maissa, mutta vain Suomessa heillä on omaperäinen ja tiukasti säädelty ja monia asioita rajoittava pukeutumiskoodi. Mistä se johtuu?

Kyllähän sen ymmärtää, että omanlainen pukeutuminen kuuluu kulttuuriin, mutta miksi sallituttujen asujen valikoima on niin suppea ja asut äärimmäisen epäkäytännöllisiä?
 
Jos romaneille maksetaan hamerahaa, niin eikö pitäisi muillekin maksaa vastaava vaateraha?

Tuo hameraha on semmoinen asia, ettei sitä kaikille romaninaisille automaattisesti myönnetä. Esim. minä en ole oikeutettu hamerahaan, koska olen työelämässä. Vain työttömillä on tähän mahdollisuus, eikä sekään ihan aina toteudu.

Hamerahaa on perusteltu sillä, että sen kustannukset nousevat niin kovin korkealle verrattaen vaikka kantaväestön vaatteisiin, kun samaa hametta kuitenkin pidetään päivittäin jopa vuosi, kaksikin.

Mutta jos valtion kassasta liikenee, niin mikäpä etteikö jonkinlaista vaaterahaa voisi muillekin maksaa; kyllähän ihmisillä pitäisi olla mitä päälleen laittavat. Toisaalta sekään ei varmaan hirveästi kannustaisi ihmisiä tekemään töitä; miksi tehdä mitään jos kaikki tulee valmiina. Eli ehkä joku välimuotosovellus voisi olla hyvä?
 
Joku jossain toisessa keskustelussa väitti tietävänsä, että romaninaiset yleisesti ajelevat alapäänsä paljaaksi, puhtauskäsityksiin liittyen. Mahtaneeko pitää paikkaansa. Itse epäilen lähinnä päinvastaista.
 
Romaneja on monissa maissa, mutta vain Suomessa heillä on omaperäinen ja tiukasti säädelty ja monia asioita rajoittava pukeutumiskoodi. Mistä se johtuu?

Kyllähän sen ymmärtää, että omanlainen pukeutuminen kuuluu kulttuuriin, mutta miksi sallituttujen asujen valikoima on niin suppea ja asut äärimmäisen epäkäytännöllisiä?

Muissa maissa romanit on aika pitkälti halunneet sulautua muuhun väestöön tullakseen paremmin toimeen. Onhan siitä hyötyä jos ajattelee, Suomessakin voi olla vaikeaa löytää asuntoa, työpaikkaa tai tulla suoralta kädeltä hyväksytyksiä eri yhteisöissä.

En oikein osaa sanoa, miksei Suomessa sitten ole ryhdytty samaan, paitsi että kai oma identiteetti on koettu niin tärkeäksi että se on edelleen haluttu näyttää ulospäinkin. Pidemmälle vietyä tämä pukeutumisetiketti nytkin jo on, kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Vanhempia ihmisiä tämä vuoroin huvittaa, vuoroin kauhistuttaa, vuoroin suututtaa. Heidän nuoruudessaan moni asia oli toisin.

Mitä tarkoitat asuvalikoiman suppeudella? Sitäkö, että naiset pukeutuvat hameisiin jne. vai värejä vai mitä? :)

Meillä sukupuoliroolit istuu tiukassa ja samoin myös käsitykset siitä, minkälainen on nainen ja minkälainen mies. Jos ajatellaan ulkoisia asioita, niin naiselle meidän kulttuurissa ajatellaan kuuluvan hame. Vaatteiden pitää muutenkin olla sellaiset, että suurin osa muodoista peittyy. Tavallaan se tuo turvaakin; saat olla rauhassa. Mutta toisaalta pienikin ele ja erilainen sovellus voi aiheuttaa väärinkäsityksen.

Mä en kuitenkaan koe että romanivaatteissa olisi suppea valikoima. Värejä, kankaita ja koristeitahan on lukematon määrä. Röijy piristyy kummasti erilaisilla tai erivärisillä pitseillä, kankaita on maailma täynnä ja erilaisia röijymallejakin on mahdollisuus valmistaa. Hame nyt on aina musta ja käytännössä samanmallinen, mutta siihenkin on saatavilla erilaisia yläkankaita ja koristenauhoja, ja sitten on ne esiliinat, ns. pariessut jotka tehdään samasta kankaasta röijyn kanssa. Musta siis tuntuu että vaikka mun vaateparsi on kotioloissa periaatteessa aina sama, löydän joka päivälle uuden vaihtoehdon.

Käytännöllisyyttä näissä olisi kyllä voinut miettiä. Materiaalit on epäkäytännöllisiä ja malli on muutenkin sellainen, että saa vähän soveltaa arjen tilanteissa. Autolla ajot, mattojen pesut sun muut.
 
Kuinka yleisesti romanikieltä vielä puhutaan. Rajoittuuko se yksittäisiin sanoihin ja ilmaisuihin suomen kielen seassa, vai puhuvatko jotkut romanit keskenään yhä täydellistä romanikieltä? Kuinka yleisesti romanit ylipäätään osaavat romanikieltä?
 
Joku jossain toisessa keskustelussa väitti tietävänsä, että romaninaiset yleisesti ajelevat alapäänsä paljaaksi, puhtauskäsityksiin liittyen. Mahtaneeko pitää paikkaansa. Itse epäilen lähinnä päinvastaista.

En tiedä, oletko selvillä, mutta meillähän kaikenlainen seksuaalisävytteinen ja seksuaalisuuteen viittava on tabu. Niistä ei puhuta, niitä ei näytetä ja oikeastaan pyritään kaikin keinoin siihen, ettei mikään viittaisi näihin.

Tietysti miehen ja naisen välinen suhde on erilainen ja keskustelu avoimempaa, mutta vielä jokin aika sitten ajateltiin että seksuaalisesti aktiivinen nainen on jotenkin epänormaali tai vääränlainen. Siten ajateltiin myös, että tietyt asiat kuten alapään sheivaileminen, eivät ole romaninaiselle soveliaita.

No, en tietenkään osaa sanoa, miten valtaosa naisista toimii koska nämä nyt tosiaan on niitä juttuja joista puhutaan vain todella hyvän ystävän kanssa eikä aina senkään. Mutta kyllä tuo sinun kirjoittamasikin pitää paikkansa, osalla on tosiaan ajatus että ajamalla kyseinen alue on helpompi pitää puhtaana.
 
Kuinka yleisesti romanikieltä vielä puhutaan. Rajoittuuko se yksittäisiin sanoihin ja ilmaisuihin suomen kielen seassa, vai puhuvatko jotkut romanit keskenään yhä täydellistä romanikieltä? Kuinka yleisesti romanit ylipäätään osaavat romanikieltä?

Romanikieltä kyllä käytetään kodeissa jonkin verran, mutta sitä oikeasti hyvin taitavat ovat jo vanhempaa väkeä tai mahdollisesti keskuudestamme pois nukkuneita. Romanikieltä on mahdollisuus opiskella opettajan johdolla mutta aina ryhmiä ei saada kasaan ja kielen taitajien määrä vähenee. Tavallista on ymmärtää ja puhua sanoja suomen kielen joukossa. Tavallista on myös ymmärtää kirjoitettua tekstiä vaikkei taito sen puhumiseen riittäisi.

Jokainen romaniyhteisössä elävä osaa varmasti jonkin verran romanikieltä. Varsinainen äidinkieli se tuskin kellekään silti on...
 
Muissa maissa romanit on aika pitkälti halunneet sulautua muuhun väestöön tullakseen paremmin toimeen. Onhan siitä hyötyä jos ajattelee, Suomessakin voi olla vaikeaa löytää asuntoa, työpaikkaa tai tulla suoralta kädeltä hyväksytyksiä eri yhteisöissä.

En oikein osaa sanoa, miksei Suomessa sitten ole ryhdytty samaan, paitsi että kai oma identiteetti on koettu niin tärkeäksi että se on edelleen haluttu näyttää ulospäinkin. Pidemmälle vietyä tämä pukeutumisetiketti nytkin jo on, kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Vanhempia ihmisiä tämä vuoroin huvittaa, vuoroin kauhistuttaa, vuoroin suututtaa. Heidän nuoruudessaan moni asia oli toisin.

Mitä tarkoitat asuvalikoiman suppeudella? Sitäkö, että naiset pukeutuvat hameisiin jne. vai värejä vai mitä? :)

Meillä sukupuoliroolit istuu tiukassa ja samoin myös käsitykset siitä, minkälainen on nainen ja minkälainen mies. Jos ajatellaan ulkoisia asioita, niin naiselle meidän kulttuurissa ajatellaan kuuluvan hame. Vaatteiden pitää muutenkin olla sellaiset, että suurin osa muodoista peittyy. Tavallaan se tuo turvaakin; saat olla rauhassa. Mutta toisaalta pienikin ele ja erilainen sovellus voi aiheuttaa väärinkäsityksen.

Mä en kuitenkaan koe että romanivaatteissa olisi suppea valikoima. Värejä, kankaita ja koristeitahan on lukematon määrä. Röijy piristyy kummasti erilaisilla tai erivärisillä pitseillä, kankaita on maailma täynnä ja erilaisia röijymallejakin on mahdollisuus valmistaa. Hame nyt on aina musta ja käytännössä samanmallinen, mutta siihenkin on saatavilla erilaisia yläkankaita ja koristenauhoja, ja sitten on ne esiliinat, ns. pariessut jotka tehdään samasta kankaasta röijyn kanssa. Musta siis tuntuu että vaikka mun vaateparsi on kotioloissa periaatteessa aina sama, löydän joka päivälle uuden vaihtoehdon.

Käytännöllisyyttä näissä olisi kyllä voinut miettiä. Materiaalit on epäkäytännöllisiä ja malli on muutenkin sellainen, että saa vähän soveltaa arjen tilanteissa. Autolla ajot, mattojen pesut sun muut.

Suppealla pukuvalikoimalla tarkoitan sitä minkä itsekin totesit: Naislla hame on aina samanlainen musta, samettia ja mahdottoman paksu. Yläosassa vaalea röijy. Miehillä väljät tummat prässihousut ja mustat kiiltonahkakengät jalassa. Valkoinen tai vaalea pitkähihainen paita päällä ja musta pusakka.

Ja kuten itsekin toteat, käytännöllisyys on niistä kaukana. Samoissa tamineissa tehdään ilmeisesti kaikki halonhakkuusta ja autoremontista siivoamiseen, pyykkäämiseen kuin sukujuhliinkin, niin kesähelteillä kuin talvipakkasilla. Kyllähän se itsensä rääkkämiseltä tuntuu ja rajoittaa tekemistä aika lailla. Ei romaneja juurikaan lenkkipolulla noissa asuissa näy. Onko sallittua silloin vetää verkkarit tai trikoot päälle, vai onko harrastukset valittava sen mukaan mitä romaniunivormussa pystyy tekemään?

Nykyinen romaniasu ei sitä paitsi ole Suomessakaan aina ollut käytössä. Vasta joskkus 1900-luvun alkupuolella se on alkanut kehittyä nykyiseen tyyliinsä ja sittemmin jostain syystä lukkiutunut yhteen muottiin, vaikka ilmeisesti mitään kirjoitettua dress codea olekaan missään.
 
Niin, röijyn värinhän voi jokainen itse päättää. Sen ei ole pakko olla vaalea, se voi olla myös musta, punainen, vihreä - jopa keltainen, tosin kyseinen väri saattaisi herättää muissa kummastusta :) Mies voi myös itse määritellä kauluspaitansa värin; tosin niinhän se on, että yleensä värinä on joku maanläheinen.

Periaatteessa romanivaatteista ei pitäisi luopua lenkkipolullakaan ja siksi tekeminen pitäisi valita siitä lähtökohdasta, mitä pystyt tekemään romanivaatteet päällä. Jos lähdet lenkille verkkareissa ja lenkkareissa, ei vastaantuleva romaniryhmä taatusti katso hyvällä. Vaikka epätodennäköistähän se on, että ketään tulee vastaan jos valitsee huolella lenkkipaikkansa. Mun mielestä järkeä pitää ja saa käyttää, ja koska itse liikun ja pidän kunnostani huolta (työnkin takia) valitsen silloin urheiluun sopivat varusteet. Mies tietää tämän ja hyväksyy, toimii itse samoin jos lähtee liikkumaan.

Totta on, ettei nykyisenlainen romanivaatetus ole aina ollut tällainen. Vaatteiden malli on muuttunut aikojen saatossa; toisaalta malli on entistä tyköistuvampi tietyistä kohdista, toisaalta se peittää kahta enemmän. Ja näyttävyys on myös muuttunut.

Romanien pukeutumiskoodi on tosiaan lista kirjoittamattomia sääntöjä, jotka jokainen jossain määrin sisäistää. Pakko onkin, jos ei halua herättää liikaa kielteistä huomiota.
 
Romanien joukosta vaikuttaa tulevan todella paljon laulajia, esim. tangomarkkinoilla tuntuu, että puolet ovat romaneja, ja näkyi niitä aikanaan tenavatähdessäkin. Karaokepaikoissakin tuntuu vierailevan taidoiltaan puoliammattilaisia romaneja. Lauletaanko teillä paljon kotona tai sukulaisten kesken, vai mistä tuo mielestäsi johtuu?
 
Voitko kertoa puhatussäännöistä keittiössä ja muutenkin?

Kyllä, totta kai.

Romanikulttuurissa puhdas ja likainen eivät siis merkitse pelkästään sitä, onko koti siivottu ja siten puhdas, vaan myös symbolista puhtautta/epäpuhtautta.

Symbolisen puhtauden säilyttäminen on tärkeää ja liittyy kiinteästi niihin käsityksiin, joita muut sinusta saavat, jos et onnistu pitämään siitä kiinni. Käytäntö on, että puhtaasta voi tulla likaista, mutta symbolisen epäpuhtauden leiman saanut asia ei siitä enää puhdistu. Näin ollen puhdas ja likainen on pidettävä tarkoin erillään.

Käytännössä kaikki alapuolella oleva on likaista, yläpuolella oleva puhdasta. Esimerkiksi lattiat, matot, tuolit, alusvaatteet, sukat, naisten kengät, hame, sukupuolielimet jne. ovat likaisia. Puhtaisiin asioihin kuuluu kasvot, hiukset, suu, vanhemmat ihmiset, pöydät, astiat, jne.

Keittiö on romanikodin sydän ja se on pidettävä tarkoin puhtaana. Keittiössä syödään ja ajatus on se, että kaikki mikä menee suun kautta ihmisen sisälle, voi saastuttaa ihmisen. Siten kaikki mikä on ruokailun kanssa kosketuksissa, on pidettävä puhtaana. Keittiöön mennään vaatteet päällä (ei alusvaatteilla, ilman hametta tai röijyä) ja siellä pidetään tavarat paikoillaan. Astioita ei viedä muihin huoneisiin, pöytiä ja tuoleja ei pyyhitä samalla siivousliinalla jne.

Jos esim. lusikka tipahtaa, se tulisi heittää roskiin. Nykyinen käytäntö kyllä suosii lusikan huuhtelemista, koska se on jo taloudellisestikin järkevämpää.

Vastasyntynyt lapsi on myös symbolisesti epäpuhdas, synnyintavasta johtuen. Lapsen symbolinen puhtaus palautuu, kun kuukausi on kulunut tai kun mahdollinen rintaruokinta päättyy.
 
Romanien joukosta vaikuttaa tulevan todella paljon laulajia, esim. tangomarkkinoilla tuntuu, että puolet ovat romaneja, ja näkyi niitä aikanaan tenavatähdessäkin. Karaokepaikoissakin tuntuu vierailevan taidoiltaan puoliammattilaisia romaneja. Lauletaanko teillä paljon kotona tai sukulaisten kesken, vai mistä tuo mielestäsi johtuu?

Laulaminen on hyvin keskeinen osa elämää ja valtaosa omasta suvustanikin on musikaalisia. Kai se musiikki on jotenkin meillä verissä. Kyllä meillä lauletaan paljon; niin kotona kuin sukulaistenkin kesken. Ennen vanhaan laulamalla on siirretty tapahtumia seuraavien ihmisten tietoon.
 
Yhteistyössä