Rikkoisitko lapsiltasi perheen, jos kumppanisi harrastaisi seksiä jonkun muun, kuin sinun kanssa?

Eikö pettäjän pitäisi sitä perhettä miettiä ennenkuin käy toisia panemassa? Hänhän se on joka tuhoaa perheen ja luottamuksen, kaiken.

Pitäisi, mutta joskus biologia menee järjen edelle ja järki astuu peliin vasta vahingon käytyä.
Jälkimainingeissa pitäisi mielestäni pyrkiä ongelmanratkaisuun, eikä automaattisesti kaiken lopulliseen tuhoon.

 

Tässäkin on pointtinsa. Musta sen pettäjän on oltava aika nöyränä ton jälkeen ja aktiivinen siinä suhteen korjaamisessa. Parisuhdeterapiaa ja puhumista, puhumista ja puhumista. Sen anteeksiannon ja luottamukse palautumisen ei pitäisi olla itsestäänselvyys. Mä tosin henk.koht uskon jossain mielessä siihen, että se usein rakastaa (tai ainakin kunnioittaa) enemmän, joka ei koskaan petä kumppaniaan. Omaa heikouttahan se pettäminen on, mutta mitä terveempi itsetunto, sitä terveemmin osaa muitakin rakastaa itsensä lisäksi.

Samaa mieltä + siinä on turha alkaa luottamuksen petettyään sanomaan;
"Tästä kulta ollaan jo puhuttu niin monta kertaa että eikö asia ole jo selvä"

Luottamuksen pettäjän on kyllä annettava itsestään enemmän, tosin kohtuudella. (ei nyt sentään vuosia ja vuosia)
Jos näyttää siltä ettei petetty pääse yli niin sitten on jatkettava elämää erillään.

Sanonta että aika parantaa haavat on täyttä paskaa tässä tapauksessa!
Puolison teot, suhtautuminen, ja täysin "avoimilla korteilla" pelaaminen parantaa haavat, ja rakentaa uudelleen luottamusta.

 

Tuota en muuten myöskään ymmärrä, että miksi juuri seksuaalinen pettäminen on se , mikä voi automaattisesti johtaa eroon, mutta muunlainen luottamuksen pettäminen ei ole monenkaan mielestä niin anteeksiantamatonta?

Eihän tossa ole mitään ihmeellistä. Ihmisethän eläis kaikki vapaissa suhteissa, jos suhteet muihin oman kumppanin lisäksi ei olisi niin iso asia. Se on tosin jossain määrin ehkä jopa vähän sairastakin, että osalle väkivaltakin on vähemmän paha juttu kuin pettäminen. Tavallaan ymmärrän, että esim. se yksi kiukuspäissä tehty lyönti on helpompi antaa anteeksi, jos se väkivalta loppuu siihen ja lyöjä hakee apua. Silloin ei kuitenkaan liity mitään mustasukkaisuutta tai kolmansia osapuolia tai muuta suhdetta uhkaavaa "ulkopuolista tekijää" asiaan. Toisaalta silti se tuntuu vähän oudolta, että mustasukkaisuus on ihmisissä niinkin vahvana, että ennemmin sietää väkivaltaa...

 

Samaa mieltä + siinä on turha alkaa luottamuksen petettyään sanomaan;
"Tästä kulta ollaan jo puhuttu niin monta kertaa että eikö asia ole jo selvä"

Luottamuksen pettäjän on kyllä annettava itsestään enemmän, tosin kohtuudella. (ei nyt sentään vuosia ja vuosia)
Jos näyttää siltä ettei petetty pääse yli niin sitten on jatkettava elämää erillään.

Sanonta että aika parantaa haavat on täyttä paskaa tässä tapauksessa!
Puolison teot, suhtautuminen, ja täysin "avoimilla korteilla" pelaaminen parantaa haavat, ja rakentaa uudelleen luottamusta.

Joo, tuosta mäkin olen samaa mieltä, että pettäjän täytyy olla itse hyvin aktiivinen ja ymmärtää se, että petetyllä kestää aikansa saada luottamus takaisin.
Petetyn täytyy myös tosiaan päästä jossain kohtuullisessa ajassa asiasta yli, eikä marttyyrimainen katkera asenne kyllä auta eteenpäin pääsemisessä missään vaiheessa.
Aika rautaista asennetta vaatii siis petetyltä tuollainen tilanne. Ja toisaalta pettäjältäkin ottaa alussa vastaan se kaikki turhautuminen ja nöyryytyksenkin tunteet, mitä petetty ehkä kokee.

Henkilökohtaisesti haluaisin tuossa vaihessa varmaan myös tekoja, jotka edesauttaisivat sitä.
En mitään kukkia ja kylpylälomia, vaan erityistä huomioimista arjessa, julkisia hellyydenosoituksia ja muita "vakuuksia" siitä, että halua todella on ja tunteitakin löytyy.

 

Samaa mieltä + siinä on turha alkaa luottamuksen petettyään sanomaan;
"Tästä kulta ollaan jo puhuttu niin monta kertaa että eikö asia ole jo selvä"

Luottamuksen pettäjän on kyllä annettava itsestään enemmän, tosin kohtuudella. (ei nyt sentään vuosia ja vuosia)
Jos näyttää siltä ettei petetty pääse yli niin sitten on jatkettava elämää erillään.

Sanonta että aika parantaa haavat on täyttä paskaa tässä tapauksessa!
Puolison teot, suhtautuminen, ja täysin "avoimilla korteilla" pelaaminen parantaa haavat, ja rakentaa uudelleen luottamusta.

Näin. Tavallaan musta kuitenkin ulkopuolisen on turha kauhistella, että joku päätyy pettämisen seurauksena eroon. Osa ihmisistä kun ei pääse asian yli ja silloin ei varmaan kummankaan osapuolen etu ole jatkaa suhdetta. Kuka jaksaisi vuosia suhdetta missä on vaan katkeruutta ja epäluottamusta? Kaikilla on ne omat kipupisteensä ja joillekin se on toi seksuaalinen pettäminen, mikä menee rajan yli. Ei musta ihminen voi muuttaa itseään kuin tiettyyn pisteeseen asti.

 

Eihän tossa ole mitään ihmeellistä. Ihmisethän eläis kaikki vapaissa suhteissa, jos suhteet muihin oman kumppanin lisäksi ei olisi niin iso asia. Se on tosin jossain määrin ehkä jopa vähän sairastakin, että osalle väkivaltakin on vähemmän paha juttu kuin pettäminen. Tavallaan ymmärrän, että esim. se yksi kiukuspäissä tehty lyönti on helpompi antaa anteeksi, jos se väkivalta loppuu siihen ja lyöjä hakee apua. Silloin ei kuitenkaan liity mitään mustasukkaisuutta tai kolmansia osapuolia tai muuta suhdetta uhkaavaa "ulkopuolista tekijää" asiaan. Toisaalta silti se tuntuu vähän oudolta, että mustasukkaisuus on ihmisissä niinkin vahvana, että ennemmin sietää väkivaltaa...

No joo, kai se on ihan luonnollista. Tuntuu vaan hassulta just tuo, että parisuhdeväkivalta tai päihdeongelmatkaan ei aiheuta samanlaista tunneryöppyä ihmisissä, kuin pettäminen edes nettikeskustelun tasolla.

Mun kaaliin ei vain mene se, että mikä pettämisessä on niiiiiiin loukkaavaa, ettei sen jälkeen kykenisi mitenkään näkemään yhteistä tulevaisuutta, vaan se rikkoisi oikeasti kaiken.
Ehkä mun ajattelutapa tässä asiassa on sitten jotenkin omituinen.

 

Jos ne perhe ja lapset on niin tärkeitä, ei silloin petä, varsinkin niin pitäisi olla, jos jauhaa tota paskaa mitä sä nyt jauhat. Todellisuudessa pettäjälle se seksi jonkun vieraan kanssa ja oma napa merkitsee eniten. Miksi siis toisen puolison täytyy raahata tälläistä ihmistä perheessä mukana, joka ei perheestä välitä?

Ihmisiähän tässä ollaan for god sake!

Jokainen tekee virheitä, ja niistä opitaan. Jotkut puolisot aiemmin - jotkut myöhemmin.

Luulisin että helpompi käydä läpi tämä asia, anteeksi antaen, sellaisen puolison kanssa joka on nyt oppinut virheistään, kuin että ottaa uusi puoliso jonka kanssa käydä mahdollisesti tämä luottamuksen petetyksi tuleminen uudelleen läpi.

Jokaisella on tietenkin oikeus omiin mielipiteisiin ja valintoihin.
.
Jotkut ovat jyrkempiä, toiset anteeksiantavampia.

Ja jotkut puolisot sellaisia joille voi antaa "toisen mahdollisuuden".

 

No joo, kai se on ihan luonnollista. Tuntuu vaan hassulta just tuo, että parisuhdeväkivalta tai päihdeongelmatkaan ei aiheuta samanlaista tunneryöppyä ihmisissä, kuin pettäminen edes nettikeskustelun tasolla.

Mun kaaliin ei vain mene se, että mikä pettämisessä on niiiiiiin loukkaavaa, ettei sen jälkeen kykenisi mitenkään näkemään yhteistä tulevaisuutta, vaan se rikkoisi oikeasti kaiken.
Ehkä mun ajattelutapa tässä asiassa on sitten jotenkin omituinen.

Mua kyllä siltikin ihmetytti ketju, jossa varmaan 90% vastasi, että suhteessa pettäminen olisi pahempaa kuin fyysinen väkivalta. Vaikkakin pettäminen on tietyssä mielessä henkistä väkivaltaa. Ei silti luulisi, että mustasukkaisuus ja se "omistushalu" ajaisi oman koskemattomuuden yli.

 

Ihmisiähän tässä ollaan for god sake!

Jokainen tekee virheitä, ja niistä opitaan. Jotkut puolisot aiemmin - jotkut myöhemmin.

Luulisin että helpompi käydä läpi tämä asia, anteeksi antaen, sellaisen puolison kanssa joka on nyt oppinut virheistään, kuin että ottaa uusi puoliso jonka kanssa käydä mahdollisesti tämä luottamuksen petetyksi tuleminen uudelleen läpi.

Jokaisella on tietenkin oikeus omiin mielipiteisiin ja valintoihin.
.
Jotkut ovat jyrkempiä, toiset anteeksiantavampia.

Ja jotkut puolisot sellaisia joille voi antaa "toisen mahdollisuuden".

Tuota mäkin mietin, että jääkö siitä "shokkierosta" sitten kuinka kova katkeruus ja epäluottamus, joka varjostaa elämää pitkään eron jälkeenkin, sekä vaikuttaa uusin ihmissuhteisiin.

Että olisiko se parempi sitten jäädä siihen suhteeseen ja yrittää pelastaa se, vai aloittaa kaikki alusta vanhojen, käsittelemättömien haavojen kanssa?

 

Mua kyllä siltikin ihmetytti ketju, jossa varmaan 90% vastasi, että suhteessa pettäminen olisi pahempaa kuin fyysinen väkivalta. Vaikkakin pettäminen on tietyssä mielessä henkistä väkivaltaa. Ei silti luulisi, että mustasukkaisuus ja se "omistushalu" ajaisi oman koskemattomuuden yli.

Joo ja toinen mikä ihmetyttää on se, kuinka moni sietää tai jopa hyväksyy puolisonsa käyttämän väkivallan yhteisiä lapsia kohtaan, mutta sitten itse ei olla valmiita edes yrittämään, jos puoliso pettäisi seksuaalisesti.

Tulee mieleen, että oma napa(loukkaantuminen ja katkeruus) taitaa olla aika tärkeä ja "lasten etu" tuollaisissa tapauksissa vain selittelyä.

 

Joo ja toinen mikä ihmetyttää on se, kuinka moni sietää tai jopa hyväksyy puolisonsa käyttämän väkivallan yhteisiä lapsia kohtaan, mutta sitten itse ei olla valmiita edes yrittämään, jos puoliso pettäisi seksuaalisesti.

Tulee mieleen, että oma napa(loukkaantuminen ja katkeruus) taitaa olla aika tärkeä ja "lasten etu" tuollaisissa tapauksissa vain selittelyä.

Jep ja esim. joissain uusperheissä miehen inhottava käytös naisen lasta kohtaan voi jatkua pitkäänkin ja nainen roikkuu silti suhteessa. *Puistatus* : /

 

No joo, kai se on ihan luonnollista. Tuntuu vaan hassulta just tuo, että parisuhdeväkivalta tai päihdeongelmatkaan ei aiheuta samanlaista tunneryöppyä ihmisissä, kuin pettäminen edes nettikeskustelun tasolla.

Mun kaaliin ei vain mene se, että mikä pettämisessä on niiiiiiin loukkaavaa, ettei sen jälkeen kykenisi mitenkään näkemään yhteistä tulevaisuutta, vaan se rikkoisi oikeasti kaiken.
Ehkä mun ajattelutapa tässä asiassa on sitten jotenkin omituinen.

Kyllä se menee selkeästi mielestäni petetyn itsetunnon piikkiin.

Itsetunto kärsii niin suunnattomasti ettei voi antaa anteeksi. Kokee alemmuuden tunnetta; se jonka kanssa puoliso on pettänyt omistaa jotakin sellaista mitä itseltään puuttuu jne.

 

Kyllä se menee selkeästi mielestäni petetyn itsetunnon piikkiin.

Itsetunto kärsii niin suunnattomasti ettei voi antaa anteeksi. Kokee alemmuuden tunnetta; se jonka kanssa puoliso on pettänyt omistaa jotakin sellaista mitä itseltään puuttuu jne.

On siinä varmasti muutakin taustalla, arvomaailmojen erot tms. Kaikilla petetyillä ja sen seurauksena eroavilla ei kuitenkaan ole erityisen huono itsetunto. Mulle esim. prostituoidun kanssa pettäminen olis erityisen paha juttu enkä koe sen liittyvän itsetuntooni vaan arvomaailmaan lähinnä.

 

On siinä varmasti muutakin taustalla, arvomaailmojen erot tms. Kaikilla petetyillä ja sen seurauksena eroavilla ei kuitenkaan ole erityisen huono itsetunto. Mulle esim. prostituoidun kanssa pettäminen olis erityisen paha juttu enkä koe sen liittyvän itsetuntooni vaan arvomaailmaan lähinnä.

Miksi prostituoidun kanssa pettäminen olisi sulle niin kamalaa? Tiedä vaikka prostituoitu olisi ihan itse valinnut ammattinsa, ja ihan oikeasti itse pitää siitä mitä tekee?

 

Joo ja toinen mikä ihmetyttää on se, kuinka moni sietää tai jopa hyväksyy puolisonsa käyttämän väkivallan yhteisiä lapsia kohtaan, mutta sitten itse ei olla valmiita edes yrittämään, jos puoliso pettäisi seksuaalisesti.

Tulee mieleen, että oma napa(loukkaantuminen ja katkeruus) taitaa olla aika tärkeä ja "lasten etu" tuollaisissa tapauksissa vain selittelyä.

Pakko todeta, että hyviä pointteja nämä ja aiemmat. Mutta tuntuu, että mielensäpahoittaminen on jotenkin ainoa itsepuolustusväline nykyisin. Ollaan jotenkin hirvittävän huteria, kun mikään ei ole pysyvää. Niin sitten ollaan kauhean kovia ja hauraita, ja palasiksi helähtää sitten tuosta lopullisesti.

Ja siis, eihän ongelma ole se, jos jollekin seksuaalisuus on niin arka paikka että pettämisestä hän ei eläissään pääse yli - minkäpä sille mahtaa muut kuin ehkä loistoterapeutti. Vaan mua surettaa tämä jaettu uho, jolla pidetään sitä kovuutta aikuisuutena, ja litistetään surutta alimpaan kastiin jokainen, joka ei ole samaa mieltä.

 

Tuli mieleen, että ehkä suhteessa on sitten jo muitakin ongelmia eikä välttämättä enää kauheasti rakkautta, jos se menee kokonaan katki pettämisestä. Harva kuitenkaan niin vain kykenee luopumaan piiitkästä parisuhteesta, johon on syntynyt lapsiakin. Toista kun yleensä rakastaa sellaisena kuin on, vikoineen kaikkineen. Aloin tarkemmin miettimään, että mulle jo lyhyemmät ja vähemmän intensiiviset ihmissuhteet on ollu sen verran tärkeitä, että tuskin lopettaisin pitkää liittoakaan yhden pettämisen takia. Mun on ainakin usein helpompi antaa anteeksi toiselle kuin itselleni.

Tietysti osalle nykyään ihmissuhteet on aika kevyitä juttuja ja niitä vaihdetaan lennossa, kun edellinen menettää "käyttöarvonsa". Silloin ei ole ihme, että petetään tai jätetään tilaisuuden tullen.

 

Miksi prostituoidun kanssa pettäminen olisi sulle niin kamalaa? Tiedä vaikka prostituoitu olisi ihan itse valinnut ammattinsa, ja ihan oikeasti itse pitää siitä mitä tekee?

Musta se vaan olisi erityisen likaista ja todennäköisemmin suunnitelmallista. Uskoisin myös, että kumppani luultavammin pettäisi uudelleenkin, jos on sellaisella tavalla halunnut pettää. Se olisi jotenkin "kylmää", ei mitään tunteita tai muuta vaan laskelmoitua toimintaa. Vaikea selittää. Lisäksi häiritsisi, jos mies olisi käynyt esim. Thaimaassa tai Suomessa sellaisen henkilön luona, josta ei tiedä, onko tämä ihmiskaupan uhri tai vaikka mt-ongelmainen tai huumeidenkäyttäjä. Mä nyt liitän seksuaalisuuden niin vahvasti tunteisiin, ettei liene yllätys, että tämä maksullisiissa käyminen olisi vielä pahempaa mulle kuin muu yhden illan juttu. En varmaan tosin rakastuisikaan mieheen, joka olisi näinkin eri linjoilla. En tahdo miehen pitävän seksiä tai naisia kauppatavarana. En pidä siitä, että seksiin liitetään minkäänlaista "valtapeliä".

 

Mua kyllä siltikin ihmetytti ketju, jossa varmaan 90% vastasi, että suhteessa pettäminen olisi pahempaa kuin fyysinen väkivalta. Vaikkakin pettäminen on tietyssä mielessä henkistä väkivaltaa. Ei silti luulisi, että mustasukkaisuus ja se "omistushalu" ajaisi oman koskemattomuuden yli.

Edelleen, mielestäni kyse on tästä itsetunnosta, mikä romutetaan mahdollisesti ihan totaalisesti uskottomuudella varsinkin jos olettetaan että seksielämä on kunnossa.
Aina ei osaa epäillä että uskottomuudessa kumppani mahdollisesti pönkittää omaa itsetuntoaaan, syystä tai toisesta tms.

Väärin joka tapauksessa! Se mistä sovitaan, se pitää. (täytyy vielä täydentää)

 

Ei tuo mies minusta niin helpolla pääsisi.

 

Toisaalta huonoa itsetuntoa voi olla myös huonossa suhteessa roikkuminen ja kynnysmattona oleminen. Kaikki eivät pääse suhteesta irti vaikka toinen kohtelisi miten huonosti. Onko se sitten rakkautta vai riippuvuutta? Enkä nyt tarkoita, että on huono itsetunto, jos antaa kerran pettämisen anteeksi.

 

Ei tuo mies minusta niin helpolla pääsisi.

 

Pakko todeta, että hyviä pointteja nämä ja aiemmat. Mutta tuntuu, että mielensäpahoittaminen on jotenkin ainoa itsepuolustusväline nykyisin. Ollaan jotenkin hirvittävän huteria, kun mikään ei ole pysyvää. Niin sitten ollaan kauhean kovia ja hauraita, ja palasiksi helähtää sitten tuosta lopullisesti.

Ja siis, eihän ongelma ole se, jos jollekin seksuaalisuus on niin arka paikka että pettämisestä hän ei eläissään pääse yli - minkäpä sille mahtaa muut kuin ehkä loistoterapeutti. Vaan mua surettaa tämä jaettu uho, jolla pidetään sitä kovuutta aikuisuutena, ja litistetään surutta alimpaan kastiin jokainen, joka ei ole samaa mieltä.

Kyllä mä ainakin ymmärrän ne tunteet, mitä petetyksi tuleminen voi aiheuttaa ja mielestäni on ihan inhimillistä, että voi tulla sellaisiakin tunteita, ettei halua edes nähdä toista ja ajatuskin toisen läsnäolosta ällöttää, mutta se lasten olemassaolo tekee mielestäni sen, että pitäisi ainakin tosissaan yrittää, eikä automaattisesti lyödä hanskoja tiskiin yhden virheen ja sitä seuraavan kriisin kohdatessa.

Tavallaan on lapsille "velkaa" sen, että oikeasti yrittää, eikä heitä kaikkea hukkaan vastoinkäymisen kohdatessa.
Tavallaan kovaahan sekin on, jos lähtee suhteesta heti pettämisestä kuultuaan sillä asenteella, että "mähän en tollasta sikaa suhteessani katsele".
Tietynlaista kovuutta vaatii myös asian kanssa eläminen ja yli pääseminen, toisaalta positiivisella tavalla "kovaa" on myös tunnustaa tuntemuksensa ja repiä itsensä aivan auki.

Suuria tunteita aihe tuntuu herättävän, minkä ymmärrän kyllä, mutta en sitä, että tuo yksi pettämiskerta oikeasti painaa paljon enemmän kuin kaikki muu pelissä oleva, eli lapset ja parisuhde.

Tähän ketjuun moni on vastannut vain sen, lähtisikö vai jäisikö, mutta juurikaan ei ole valoitettu niitä syitä ja tuntemuksia sen syvemmin, vaan hyökätty toisin ajattelevan kimppuun (ehkä puolin ja toisin).
Haluaisin kuulla syvempää pohdiskelua aiheesta, kun en tosissaan kykene ymmärtämään ehdottomuutta asian suhteen, että mistä se kullakin kumpuaa.

 

Tuli mieleen, että ehkä suhteessa on sitten jo muitakin ongelmia eikä välttämättä enää kauheasti rakkautta, jos se menee kokonaan katki pettämisestä. Harva kuitenkaan niin vain kykenee luopumaan piiitkästä parisuhteesta, johon on syntynyt lapsiakin. Toista kun yleensä rakastaa sellaisena kuin on, vikoineen kaikkineen. Aloin tarkemmin miettimään, että mulle jo lyhyemmät ja vähemmän intensiiviset ihmissuhteet on ollu sen verran tärkeitä, että tuskin lopettaisin pitkää liittoakaan yhden pettämisen takia. Mun on ainakin usein helpompi antaa anteeksi toiselle kuin itselleni.

Tietysti osalle nykyään ihmissuhteet on aika kevyitä juttuja ja niitä vaihdetaan lennossa, kun edellinen menettää "käyttöarvonsa". Silloin ei ole ihme, että petetään tai jätetään tilaisuuden tullen.

Samaistun tähän.

Mun tunnesiteet läheisiin ihmisiin on niin vahvoja, etten osaa kuvitella hylkääväni heitä tuollaisen takia.
Saisi oikeasti jo todella, todella pahasti loukata ja luultavasti kohdistaa sen esimerkiksi lapseeni, että olisin valmis ehdoitta heivaamaan ihmissuhteen romukoppaan, yrittämättä korjata sitä.

Ja toisaalta itse ainakin olen niin erehtyväinen, vaikken pettämistä "kannatakaan" enkä itse sitä ole harrastanut, etten kovin helposti toista ihmistä (inhimillisestä) erheestä lähtisi noin radikaalisti rankaisemaan.
Oletan nyt tässä siis, että pettäjä todella haluaisi korjata asiat.

 

Toisaalta huonoa itsetuntoa voi olla myös huonossa suhteessa roikkuminen ja kynnysmattona oleminen. Kaikki eivät pääse suhteesta irti vaikka toinen kohtelisi miten huonosti. Onko se sitten rakkautta vai riippuvuutta? Enkä nyt tarkoita, että on huono itsetunto, jos antaa kerran pettämisen anteeksi.

Joillakin varmasti on huonoa itsetuntoa ja epäluottamusta siihen, ettei pärjäisi ilman toista.
Toiset taas voi jäädä suhteeseen järkisyistä ja jotkut tykkää hakata päätä seinään.

Toisaalta ei se petetty osapuoli välttämättä ole kynnysmatto, eikä pettäjä "ylivaltainen".
Voihan se olla, että suhteen tossukkakin joskus erehtyy lavealle tielle, tai sitten molemmat voivat olla ihan tasaveroisia suhteessa, mutta toinen mokaa.

Tietty anteeksi antamisellakin on hyvä olla joku raja. Itse vetäisin rajan viimeistään tuonne väkivaltaan ja etenkin lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan (sisältäen henkisen).

 

Toisaalta huonoa itsetuntoa voi olla myös huonossa suhteessa roikkuminen ja kynnysmattona oleminen. Kaikki eivät pääse suhteesta irti vaikka toinen kohtelisi miten huonosti. Onko se sitten rakkautta vai riippuvuutta? Enkä nyt tarkoita, että on huono itsetunto, jos antaa kerran pettämisen anteeksi.

Totta + jos toisen mahdollisuuden antaa ja sekin petetään, niin kai se vois olla soronoo itse kullakin. Varmasti jokainen itseään arvostava ymmärtäisi tehdä näin.

Riippuvuus suhteesta on todella paha, se on oikeastaan sairaus. Ei enää tunnista todellisia tarpeitaan / mikä on yleensä parasta, ja itsetunto on poljettu / jopa riippuvuudesta kärsivä itse aiheuttanut itsetunnon romahduksen.
Psyyke tuskin on ihan kunnossa. Tulisi varmaan hakea apua.