Raskaana enkä tiedä mitä teen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja en osaa päättää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mene kunnon lenkille! Keksi itsellesi kunnon tekemistä päiväks. Mikää ei rentouta niin ku kunnon hikilenkki. Itse kertoisin kasvotusten, näkisi sen toisen ilmeen. Ja eihän toinen pysty mihinkää töihin keskittyy jos viestillä laitat
 
Jaksaisikin kunnon lenkille, mutta on niin kuuma, väsynyt olo, ja pinkeä, tuntuu että kaikki vaatteet puristaa kun turvottaa :(
Tosiaan soittelin myös neuvolaan kun tk:ssa opastettiin sinne soittamaan.. Tosi mukavan työntekijän kanssa sain jutella ja hänkin painotti, että päätöksen täytyy olla minun, että toki miehen kanssa pitää puhua mutta minua ei saa painostaa mihinkään. Sanoi että jos jatkan raskautta niin noin kuukauden päästä sitten eka neuvolakäynti.. Kyseli puhelimessa menkoista ja arveli että vois olla rv 6 menossa.
Ja tottakai menin vielä lukemaan mitä rv 6 tapahtuu, kohta sillä pikkuisella alkaa jo sydänkin lyömään, vaikka sitä ei vielä missään ultrassa voiskaan kuulla..

Miehen reaktio jännittää.. Huoh..
 
Alkuperäinen kirjoittaja en osaa päättää;30114596:
Kyseli puhelimessa menkoista ja arveli että vois olla rv 6 menossa.
Ja tottakai menin vielä lukemaan mitä rv 6 tapahtuu, kohta sillä pikkuisella alkaa jo sydänkin lyömään, vaikka sitä ei vielä missään ultrassa voiskaan kuulla..

Todennköisesti lapsesi sydän sykkii jo, sen toiminta alkaa rv5+1. Sen voi kyllä nähdä ultrassa jo rv6+. Jos näin varhaisessa ultrassa kaikki näyttää normaalilta, on nykytiedon mukaan keskenmenon mahdollisuus enää 2% luokkaa.
 
Todennköisesti lapsesi sydän sykkii jo, sen toiminta alkaa rv5+1. Sen voi kyllä nähdä ultrassa jo rv6+. Jos näin varhaisessa ultrassa kaikki näyttää normaalilta, on nykytiedon mukaan keskenmenon mahdollisuus enää 2% luokkaa.

En nyt sentään msisään ultrassa ole vielä käynyt. Kunhan netistä luin noita raskausviikko-infoja. Jos pidän lapsen niin ilmeisesti silloin rv10 ois joku ultra. En tosin ees tiedä miten pitkällä raskaus on. Neuvolasta kyllä laskivat, että joku rv 6, ja se varmaan voikin pitää suunnilleen paikkansa.. Mutta eihän pillereillä ilmeisesti tule "oikeat" menkat joten onko luotettavaa laskea siitä edellisestä taukoviikosta tuota raskauden kestoa. :O
No, alussa tässä kuitenkin vielä ollaan, mutta oireita on.. Eilen tuli jo eka pahoinvointikohtaus, kun tein lasagnea uunissa. Se lasagnen tuoksu tuntui yhtäkkiä tosi etovalta ja piti rynniä vessaan yökkimään.

Vielä jonkun aikaa niin mieskin tulee kotiin.. Voin kuvitella että hänen reaktionsa olisi se, että nyt ei ole sopiva elämäntilanne, tee abortti.. Tai ainakin yleensä on sellainen, että ajattelee asiat järjellä, ei niinkään tunteella. Mutta aion sanoa, että nyt jos oikeasti hän välittää minusta, niin ei painosta mua mihinkään koska tämä on päätös joka mun on tehtävä. Ja että jos päädyn lapsen pitämään, ja hänellä ei perhe-elämä kiinnosta niin sitten hoidan homman yksin.
 
Älä kuitenkaan heti ala miestä painostaa, että sun päätös (vaikka loppupeleissä onkin). Kerro asia asiana ja kuulostele toisenkin fiiliksiä ja sitten kerrot omistasi. Keskusteluyhteys kannattaa yrittää säilyttää, ettei heti mee riitelyksi ainakaan :). Toki mies voi olla alkuun järkyttynyt, mutta miehenkin mieli voi muuttua ajan kanssa. Tai sitten se ei järkyty ollenkaan... Joten neutraali "esittelytapa" asialle varmaan kannattaa ;). Joka tapauksessa kuulostaa hyvälle, että kallistut pitämään lapsen! Jos abortti yhtään epäilyttää, se tulee vaivaamaan mieltä lopun elämää jossain muodossa. Tsemppiä!!
 
  • Tykkää
Reactions: Wolt
Tsemppiä! Suosittelen, että annat miehelle aikaa sulatella uutista pari päivää ihan rauhassa ja/tai pohdiskelkaa yhdessä. Ensireaktio voi lopulta kääntyä ihan toiseksi - ajatukset voivat isälläkin poukkoilla suunnasta toiseen aivan niinkuin sulla itselläkin. Jutelkaa, puntaroikaa, miettikää vaihtoehtoja ja suunnitelkaa tulevaa. Kannattaa myös miettiä minkälainen tilanne on jos teidän parisuhde ei kestäkään. Sanoisin, että abortti on kuitenkin tosi raskas päätös ja kantaa myös koko loppuelämän mukanasi - aivan kuten lapsikin. Sinänsähän olosuhteet eivät teidän suhteessa ole mitenkään huonoimmat mahdolliset, joten perheen perustaminen ei ole musta ollenkaan huono idea. Mutta kuten sanottua, teidän kahden asia ja sun päätös.
 
Voi ap, luin ketjun läpi ja olen myös sitä mieltä, että jos vähääkään aborttia epäilet tehdä, niin pidä lapsi. :) asia voi jäädä kaivertelemaan lopun iäksesi takaraivoon.

Ja valmistaudu myös siihen, että tuleva isä ei välttämättä hypi riemusta ja halua heti pitää lasta. Itse olin 20v kun tulin raskaaksi. Mies halusi abortin ja itkin monet itkut, sillä itse en siihen pystynyt. Lopulta päätin pitää lapsen ja mies tottui ajatukseen. Se raskaus päättyi keskenmenoon myöhemmin, jonka jälkeen yrittämällä yritettiinkin lasta ja saimme esikoispoikamme. Keskenmeno oli miehelle myös kova paikka, vaikka aluksi olikin toista mieltä. Miehet vaan on sellasia.
Nyt odottelen toista lasta viikolla 28 :)

Jos nyt päädyt pitämään lapsen, olen onnellinen puolestasi, äitiyttä ei kaikille suoda <3
 
Kai tää oli provo? Ensin päätettiin yhdessä palstan kanssa pitää lapsi ja sitten alettiin pohtia, voiko miehelle kertoa tekstarilla.

Kai palsta vaihtaa vaipatkin.
 
Ja oli miehen reaktio nyt mikä tahansa, epäusko, epäily pettämisestä, valehtelu pillereistä, asian kieltäminen, suuttuminen, ilo, suru, huoli, ehdottomuus,. niin muista että itse olet saanut pohtia asiaa jo pari päivää. Sulatella ja miettiä. Kannusta häntä myös puhumaan vaikka töissä muitten miesten kanssa. Sieltä miehet ammentaa yllättävän paljon arkeen, puolisoon, lapsiin liittyvää vertaistukea. Yksikseen kun pohtii niin voi helposti luulla ett tää on suunnilleen maailman loppu, mut niin vaan ne muut äijän köriläät kertoo, ettei se lapsi ihmeitä vaadi, vaikka yks ihme on itessään, ja äitikin pärjää kun edes hieman tukee raskaus-ja vauva-aikana.
Mutta anna hänellekkn aikaa sulatella ja miettiä ja keskustella.
 
Vaikea antaa neuvoja. Itse olin viime syksynä vastaavanlaisessa tilanteessa. Abortti oli lähellä, sillä oltiin miehen kanssa vasta tapailuasteella, hän työttömänä, minulla opinnot kesken ja työsuhde päättymässä. Päätin pitää lapsen. Opinnot jäi kesken ja työsuhde loppui, tulevaisuus näkyi ja näkyy vieläkin kysymysmerkkinä. Mutta huhtikuussa meille syntyi poika, joka opetti, mitä rakkaus oikeasti tarkoittaa, enkä etsi enää tarkoitusta elämälleni, sillä tiedän, että se on pojastani huolehtiminen <3
 
  • Tykkää
Reactions: Owl
Huoh, johan tänne tuli tylsistyneet trollitkin provoamaan.. Mulla ei tarvi mihinkään ehkäisyneuvolaan mennä kun olen siellä käynyt, ja ottanut pillerit aina ajallaan.. Ja e-pilleritkin on tuttuja olleet 16-vuotiaasta asti.. Katos se vaan on niin, että ihminen ei ole mikään kone, ja se joku 97% ehkäisyteho ei välttämättä päde kaikilla!
Ja ei ole provokaan. Täältä saa tietääkseni kysyä neuvoa, täällä on ihmisiä joilla on lapsia, tai kokemusta abortista, eikö silloin tänne saa tulla puhumaan ja yrittää saada ajatuksiaan selviteltyä. Kun ei mulla ole oikein ketään muutakaan jolle puhua, en halua ystäville yms höpöttää kun läheisimmillä ystävillä ei ole lapsia. Tekstarilla halusin miehelle asiasta kertoa vain siksi että olin kuin tulisilla hiilillä kun halusin saada tämän asian vieritettyä pois mielestäni, siis että saan kakistettua sen ulos miehelle. Enpä sitten edes tekstaria lähettänyt.

Illalla tulen kirjoittelemaan miten kävi, nyt ei jaksa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja en osaa päättää;30111030:
No meistä kumpikaan ei ole koskaan luonteeltaan ollut sellainen että viettäisi "villiä opiskelijaelämää". Teininä tuli rällättyä mutta nyt ei ole kummallakaan moneen vuoteen ollut tarvetta juosta bileissä. Hyvin harvoin tulee käytyä. Ehkä korkeintaan kerran viikossa tai parissa juodaan pari saunakaljaa. Tietysti uskon, että ystävät pysyisi ja heitä tulisi tavattua, eihän lapsi sitä estä. Viihteelläkin voisi käydä joskus.

Mutta pelottaa vaan, että miten pärjäisi rahallisesti. Mies on töissä ja hänellä on koulut käytynä, mutta minulla oli tarkoitus aloittaa nyt ammattikorkeassa opinnot, 3v päästä valmistua, toivottavasti sitten päästä oman alan töihin, jne..
Nyt jos tulisikin lapsi niin opinnot viivästyisi ainakin. Ja yhden välivuoden olen jo pitänyt. Perhekin muistuttelee vähän väliä, että "menehän opiskelemaan, että saat ammatin, pitää käydä kouluja, et voi enää pitää toista välivuotta"..
Luulen että heille olisi aikamoinen pettymys kuulla jotain vauvauutisia. Eivät todellakaan ole mitään lapsirakkaita, omat vanhempani, ja eivät haikaile isovanhemmiksi.
Vaikka eihän niitä lapsia vanhemmille tehdäkään, mutta tottakai perheeni on minulle tärkeä ja olen heidänkin kanssaan läheisissä väleissä..

Sekin vielä, että en tiedä yhtään, miten pitkällä raskaus on. Luulisin ettei ehkä ihan alussa, kun kuitenkin tuli selvät, kirkkaat viivat molempiin testeihin. Pelottaa että jos onkin jo niin pitkällä ettei saa aborttia.. Silloin varmaan vain sopeutuisin tilanteeseen, ja päätyisin pitämään lapsen, vaikka sitten yksin jos kävisi niin ettei mies haluaisi vielä isäksi.. Koska en pystyisi antamaan adoptioonkan lasta, jota olisin 9kk itse kantanut.

Hei!

Opiskelu ja äitiys eivät ole toisiaan poissulkevia. Käsittääkseni äitiyslomatkin saa korkeakoulussa sovittua joustavasti, mitä on tullut sivusta seurattua lähipiirin korkeakouluopiskelijoiden raskauksia. Eräskin hoitaa etänä kaikki mahdolliset, mitä vaan pystyy jotta pysyttelee vähän kärryillä.

Olen itse 25-vuotias ja olen myös aloittamassa ensi kuussa ammattikorkeaopinnot.
Meillä on ehkäisy pois käytöstä, ollut jo kaksi vuotta ja olemme menossa käymään lapsettomuustutkimuksissa. Joudumme heittämään nämä asiat päällekkäin, koska valmistuessani olisin jo 30 -vuotias, ja nyt meillä on sentään vielä aika puolellamme.
En itse koe, että opiskelun ja raskauden yhdistäminen olisi mahdotonta. Kaikesta selviää.

Olen ehkä nyt hieman puolueellinen, mutta sanoisin että pidä lapsesi. Et voi voi olla varma, että tuleeko enää koskaan sitä toista tilaisuutta ja miettisit lopun ikäsi ainutta raskauttasi. Näin nyt tällä rintaäänellä, kun tietää ettei niitä lapsia niin vain tehdä.
 
Voi ap voimia kovasti valinnan eteen!

Halusin vain kertoa,että olen itse tullut raskaaksi 18vuotiaana. Olin juuri täyttänyt 19v kun vauva syntyi. Mieheni kanssa oltiin oltu yhdessä reilu vuosi ja päivääkään en ole katunut! Nyt olen 26v ja meillä on neljä ihanaa lasta,joista yksi tullut pillereistä huolimatta.

Meillä ei ole kummoinen rahatilanne. Mutta koskaan en ole rahalla lapsia kasvattanut ja ajan mittaan huomannut että sunnittelemalla ja järjestelemällä asioita selviää yllättävän pienelläkin rahamäärällä.

Haluan myös kertoa että eräs ystäväni teki abortin ollessa 16v. Koulut kesken,isäehdokas huonoin mitä ikinä voisi kuvitella.

Tänäpäivänäkin hän tietyllä tavalla katuu päätöstään abortista,vaikka tietää että siinä elämäntilanteessa vauva olisi ollut todella huono juttu.
Tukea ei saanut juuri keneltäkään,poikaystävä ilmoitti päätöksen olevan tämän tytön ja äiti painosti aborttiin...
Siltikin,hän mietti jopa lapsen pitämistä mutta päätyi lopulta aborttiin,jota nyt katuu...

Juttele miehesi kanssa! Ja kuulostat juurikin ihmiseltä,joka pärjää kyllä! Sä ajattelet täsmälleen samalla tavalla miten kuka tahansa juuri plussa testin tehnyt ajattelee! Siis juurikin kuinka pärjää, onko äidiksi, pärjääkö rahallisesti jne jne...

zemppiä tulevaan! Sä ja te kyllä pärjäätte :) Onnea raskaudesta!
 
Juu, nyt tulin kirjoittelemaan.. Eli niinhän siinä kävi että kerroin miehelle että tein raskaustestin ja olen raskaana. Miehen ekat sanat oli "raskaana?" ja hetken päästä "milloin menet sairaalaan?" tarkoittaen siis tuolla aborttia.. En saanut sanaa suustani kun tilanne oli muutenkin niin hankala. Miehen kanssa lähdettiin illan päälle saunaan ja siellä mies heitti, että "no, tietää ainakin, että siittiöt toimii" ja "mitä jos siitä tuliskin joku nero jolla on ratkaisu syöpään ja kaikkiin maailman ongelmiin, ja me vaan hoidetaan se pois" ja muuta tuollaista tosi kankeaa ja vaikeaa sanailua vaikka yleensä osaa asioista puhua hyvin... Sain sanottua, että en ole varma haluanko "hoitaa homman" miehen tyylillä ja miehellä kilahti. Suuttui, sanoi ettei tässä tilanteessa voi mitään lasta hommata yms. Eikä suostu puhumaan jos yritän asiasta keskustella. Vaikkei alkoholiakaan juuri käytä niin viikonloppuna repäisi ja lähti ryyppyreissulle kaverien kanssa.

Eli mies reagoi noinkin pahasti.. En nyt ihan tuota odottanut viakka tiesin ettei hän vielä tässä iässä lapsia halua..
 
Kun en yhtään tiedä. Todennäköisesti toteaisin, että ihan hyvä kun saan koulut käytyä "ajoissa" jne, mutta kyllä se varmaan jossain mielen perällä kaihertaisi..
 
Ahdistaa, kun mies ei voi edes yrittää puhua mun kanssani.. Yrittänyt tänään olla, kuin ei mitään raskausuutista ois ikinä ollutkaan. Mulla stressaa, ahdistaa, ja oon käyttäytyny sen mukaisesti.. Mies kyseli että "mikä on?" ja kun sanoin että stressaa ja paha olo niin "miksi??" ja kivahdin pariinkin otteeseen että "no ei pitäis olla vaikea arvata", kun otti pattiin. Mies vaan kysymysmerkkinä katsoo, että mistä minä puhun.. Hälle varmaan abortti on pikkujuttu jonka jälkeen kaikki jatkuu ennallaan... Hänelle se abortin teko on näköjään muutenkin itsestäänselvyys..
 
Älä missään tapauksessa anna miehen painostaa sua aborttiin. Hän pääsee asiasta yli helposti, koska mitään ei tapahdu 'hänessä'. Sinulla voi mennä koko elämä pieleen, jos teet abortin.

Jos sulla suinkin riittää voimavaroja, niin yritä nyt 'ymmärtää' miestäsi viikon- parin verran. Asia on hänelle varmasti hyvin vaikea ja uusiin ajatuksiin totuttelu vie oman aikansa. Voi olla että päivien mittaan miehen mieli kääntyy ja hän alkaa iloita vauvasta. Tai voi olla että hän lähtee omille teilleen, jos päätät pitää vauvan. Siinä tapauksessa suhteenne tulee kyllä päättymään myös abortin myötä.
 
Joo, no ymmärrän kyllä että mies sai ihan vasta tietää raskaudesta ja yllätyksenä tuo tuli, ja takuulla hänen pitää sulatella asiaa (teinpä minä mitä hyvänsä) ja ei ehkä vielä edes tajua ja käsitä koko raskausasiaa kunnolla - enhän minäkään käsitä itsekään vaan olo on yhä aika epäuskoinen.

Ja joo, mies kuvitteli, että tyyliin viikon alussa soitan lääkäriin että haluan abortin, ja menen seuraavana päivänä hoitamaan asian, ja plöts vaan, lapsi ulos ja homma on hoidettu ja elämä jatkuu. Siltä se vaikuttaa ainakin. Tuskin hän edes tietää että voisin joutua jopa jäämään sairaalaan, suonensisäisissä kipulääkkeissä, verta kuin häränkurkusta vuotaen, pahimmassa tapauksessa.

On tässä onneksi vielä mietintäaikaa. Aion nyt olla puhumatta miehelle tuosta jutusta mitään hetkeen. Jos mies esim. ensi viikolla arkipäivinä kyselee jotain "joko varasit ajan" tms niin sanon vaan, että en, kun en halua tehdä sellaista päätöstä jos en ole 110% varma. Tässä n. 2 viikon sisällä ois kuitenkin hyvä päätös tehdä, tai no, minä tiedän mihin suuntaan päätökseni on kallistumassa, mutta siis miehenkin osalta. Jos hän yrittää painostaa minua aborttiin, niin ei hän silloin taida olla minulle oikea ihminen. Samoin silloin jos päättää lähteä suhteesta ja jättää minut yksin lapsen kanssa.

Huolettaa kyllä, miten jaksaisin yksin, rahallisesti ja henkisesti ja fyysisesti. Teininä mulla oli masennusdiagnoosikin, pelottaa, että jos lapsen kanssa yksin tulisi rankkaa ja sairastuisin taas masennukseen, tai jotain..
 

Yhteistyössä