Mun mielestä sää mietit liikaa mitä muut ajattelee.... Vaikka teidän lapsi olis pitkään yritetty ja toivottu, nii tiedätkö silti on sukulaisia jotka täräyttää päin naamaa oman eriävän mielipiteensä, ja on ystäviä jotka ei halua olla missään tekemisissä lapsesi kanssa.
Äläkä murehdi sitäkåän, että jäätkö yksin lapsen kanssa. Sekään ei katso ikää, koulutustasoa, ammattia eikä mitää muutakaan ulkoistatekijää. Edelleen vaikka kaikki olis yhdessä hartaasti toivottu ja suunniteltu, nii ei sitä voi koskaan tietää vaikka mies yhtäkkiä laittaiskin hynttyyt yhteen naapurin rouvan kanssa (niin kuin tässä meidän taloyhtiössä kävi...)
Ja jos vanhemmat papattaa jostain opiskelusta, niin he peilaavat vain omaa nuoruuttaan. Ei noilla suurilla ikäluokilla ole käsitystäkään, et nykyään ollasn jo pitkälle yli 30, että olisi opiskelut käyty. Sit töihin (jos paikka jostain vaan ikinä löytyy). Pakkohan se on mennä töihin, et saa vähän rahaa säästöön, työkokemusta, jalkaa ovenväliin, ja (miesten perinteinen) että on varaa ostaa parempi auto vauvalle. Toki työpaikatkin on sit kiven alla kun työnantaja miettii, että jos tuolle vastavalmistuneelle annan vakipaikan, niin raskaana se on kohta kuitenkin. Ja hups kohta oletkin lähempänä neljääkymmentä ja mietit, et joko niitä lapsia "saa" tehdä, hitsi mites tässä enää edes raskaudutaan-ei luomusti ainakaan, ja sit vietät ne keski-iän parhaat vuodet kiukuttelevan teinin kanssa. Kun taas omista kavereista, ne jotka teki lapset jo about lukion jälkeen, nii nyt he pystyvät jättää lapset viikoks mummolaan tai kesäleirille ja vanhemmat pääsevät keskenään reissuun. Ovat tehneet opintonsa tässä välissä, ja menneet suoraa opiskeluista töihin.
Niin et ole ainut, etkä edes harvinaisuus siinä, ett oma vauva on ensimmäinen vauva jota pitää sylissä
Mistäs sitä kokemusta olis saanut, kun meidän ikäluokan vanhemmat eivät olleet kovin halukkaita tekee montaa lasta. Mut sairaalassa jo opetetaan perusteet miten vauvaa käsitellään, ja kaikenmaailman avoimissa vauvaryhmissä oppii niin paljon.
Ja että lapsi olisi sairas - hyvin epätodennäköistä koska olet noin nuori. Tai nyt ainakin Parhaimmat mahdollisuudet saada terve lapsi. Päälle nelikymppisenä - no se todennäköisyys johonkin ongelmaan kasvaa huomattavasti.
Mutta siis, jos sun tekee mieli hymyillä kun kerrot kelle vaan raskausuutisen, nii hymyile!(vaikka sit päätyisitki mihin ratkaisuun vaan). Muut myös peilaavat sun tunnetiloja. Jos vaan itket, ne voi painostaa aborttiin koska luulevat että olet nii onneton. Mutta jos yhtään näytät myös onnen tunteita, nii voivat kannustaa pitää lapsen, koska näkevät että toisaalta haluat tämän lapsen vaikka sua nyt pelottaiskin.
Ja muista Muista myös se adoptiokin, ja avoinadoptio, ja sijaishuolto, ja ensikodit. Ei lapsen kanssa ole aina pakko jaksaa, eikä se tarkoita sitä että se pitäis lopettaa ennen ku syntyykään tai antaa ikuisiks ajoiks toisille.
Jokatapauksessa, Onnea pienestä alusta kuitenkin. Hän on jo nyt vaikuttanut sisimmissäsi
eikä myöhemminkään tarvitse olla pahoillaan, molemmat ratkaisut varmasti pelottaa. Mutta jos ITSE teet sen ratkaisun ilman KENENKÄÄN painostusta, niin syyt ja perustelut on helpompi ymmärtää myöhemminkin.
Ei me olla oltu yhdessä kuin vuosi, kumpikin ollaan näin nuoria (vaikkei toki mitään teinejä enää), ja kaikkea.
Odota puolisoa kotiin.
