Riita poikki ja ap väliin
Isoja kysymyksiä on tässä esitetty. Tämänhetkinen minä-kolkyt-ja risat on täysin varma, että tässä se minun ihmiseni tälle elämälle oli. Että meidän yhteinen elämämme olisi ollut ehkä erilaista kuin muilla, mutta sen arvoista. Nyt kun olen elellyt yksin omassa kodissa sen edellisen pitkän suhteen jälkeen, tuntuu että se sopisi minulle oikein hyvin. Ottaisin hyvin mielelläni oman itsenäisyyteni, ja Taiteilijasta ne palat, joita hänen "ykkösrakkautensa" jälkeen jää. Koska ne olivat aivan erinomaisia paloja kuitenkin
Mutta mitä sanoisi sitten tulevaisuudessa "minä nelkyt-ja-risat" tai myöhemmin? Vaikea tietää. Olenhan muuttanut mieltäni aikaisemmin, kun sen pitkän suhteeni halusin lopettaa...
Luovien ihmisten erilaisuudesta on puhuttu. Ikävä myöntää, mutta tämä Taiteilija ei näihin säännöllisiin kuulunut. Siksi ei ehkä saanutkaan niin paljon aikaan kuin olisi halunnut ja tunsi ahdistusta siitä. Joku pohti paljonko kului viiniä - kuluihan sitä. Lahjakas ihminen, mutta työnvieroksuntaa havaittavissa kyllä. Hyvinkin virheellinen, mutta kaikkine säröineen herkkä ja (minun mielestäni) maailman kaunein. Henkisesti. Nojoo, fyysisesti myös.
Joku sanoi hyvin, että olemme hassuja, kun rakastamme mutta emme suo toinen toisillemme yhdessäoloa. Minä soisin nyt kyllä jälkeenpäin, mutta myönnettäköön sekin, että silloin olin ihan ehdoton. (typerä minä!) Hänen kannaltaan se oli ehkä vähän vaikeampaakin vielä.
Toivottavasti en nyt kirjoita liian yksityiskohtaisesti toisesta ihmisestä... Hänellä ei siis ollut ennen minua naissuhteita vuosiin. Ja jotenkin jossain vaiheessa minusta tuntui, että hän tuli minusta jollain tavalla riippuvaiseksi, tai minun kosketuksestani. Voimakas sana tuo riippuvuus, ei ihan paikkansapitävä ehkä, mutta en keksi nyt muutakaan sanaa. Missään vaiheessa en estänyt häntä tekemästä taidettaan, yritin antaa useita päiviä tilaa, mutta aina minulla sitten tekstari piippasi ja hän ehdotti jotain yhteistä tekemistä. Kun tulin töistä, hän ei ollut koko päivänä mennyt työhuoneelleen vaan oli mun luona kokannut aterian leivän leivonnasta asti tai järjestellyt kirjahyllyni aakkosjärjestykseen
Voi hassua, siitäkin on valokuvamuistikuva mielessä, kun hänellä silmät loistivat
Hän sanoikin, että hänen inspiraationsa on tullut tähän asti negatiivisista asioista, miten hän pystyisi nyt tekemään jotain jos mielessä on vaan pussailuja ja iloa. Ois mennyt ura uusiksi
Eli jos minä pystyisinkin sopeutumaan elämään hänen kanssa, pystyisikö hänen elämänsä sopeutumaan minuun?
Tämä viesti ei lopu KOSKAAN! Vielä yks pointti riutumisesta:
Olin todella surullinen, tietysti, silloin kun se suhde loppui. Nyt tästä on kulunut jo reilut puoli vuotta ja nyt en riudu enää: Ikävöin kyllä, mutta hymy huulilla, niin kuin aiemmin kirjoittelinkin. Itse asiassa varsinkin kun nyt kesä on tullut, olen elänyt hyvinkin hauskasti ja riehakkaasti. Ongelma ja syy alkuperäiseen viestin kirjoittamiseeni on siinä, mitä pari ystävää on minulle saarnannut. Aina silloin tällöin joku persoonallisen ja kiinnostavan oloinen mieshenkilö on osoittanut minua kohtaan kiinnostusta. Ja minulta on tullut välittömästi "eit". En voi kuvitellakaan, että joku toinen mies koskettaisi minua kuin tämä Taitelijani. Ei, ei, ei. Siihen minulle on sanottu, että hukkaan elämääni ja teen muutenkin kaikinpuolin väärin. Mutta jos olen VARMA että en rakastu näihin miehiin samalla tavalla kuin Taiteilijaan, miksi haaskaisin omaa ja heidän aikaansa? Enkö saa vaan olla onnellinen, että minulla ainakin oli se onni hetken ja vaikka tämä rakkaus ei nykyisellään toteudukaan, onhan se positiivinen rakkaus silti!
... että sellainen immortal beloved mulla. Taitaa olla vähän friikkiä
