M
Maatushka
Vieras
Olen 57 . nainen, toisessa avioliitossa ja lueskellut näitä palstoja jonkin verran.
Nyt olen tullut siihen tulokseen, että en ole ikinä ketään miestä rakastanut oikeasti.
Ihastunut lyhyeksi ajaksi olen ja tuntenut seksuaalista vetoa, mutta en petä itseäni kuvittelemalla niitä tosirakkaudeksi.
Eka liitto kesti 25 v. saimme kaksi ihanaa lasta ja vietimme ihan normaalia ja tasapainoista elämää, ei hirveitä nousuja jos ei laskujakaan. Sitten tulin 50 v. kriisiin ja halusin erota ja katsoa mitä elämä vielä voisi tuoda.
Nyt avioiduin uudestaan ihan mukavan kunnon miehen kanssa, mutta en taida häntäkään rakastaa mitenkään palavasti.
Rakastan toki suurestikin lapsiani, vanhempiani, sisaruksiani, heidän lapsiaan yms. Mutta tuota omaa puolisoa, en tiedä?
Onko koko rakkaus parisuhteessa humpuukia ja yliarvostettua leffantäytettä?
Kun en tunne jääneeni mitään paitsi, elämäni on mukavaa ja rikasta näinkin.
En ole edes ajatellut jääneeni mitään paitsi, ennen kuin nyt.
Onkohan alkava 60-kriisi vai olenko jotenkin tunne-elämältäni vajaa?
Nyt olen tullut siihen tulokseen, että en ole ikinä ketään miestä rakastanut oikeasti.
Ihastunut lyhyeksi ajaksi olen ja tuntenut seksuaalista vetoa, mutta en petä itseäni kuvittelemalla niitä tosirakkaudeksi.
Eka liitto kesti 25 v. saimme kaksi ihanaa lasta ja vietimme ihan normaalia ja tasapainoista elämää, ei hirveitä nousuja jos ei laskujakaan. Sitten tulin 50 v. kriisiin ja halusin erota ja katsoa mitä elämä vielä voisi tuoda.
Nyt avioiduin uudestaan ihan mukavan kunnon miehen kanssa, mutta en taida häntäkään rakastaa mitenkään palavasti.
Rakastan toki suurestikin lapsiani, vanhempiani, sisaruksiani, heidän lapsiaan yms. Mutta tuota omaa puolisoa, en tiedä?
Onko koko rakkaus parisuhteessa humpuukia ja yliarvostettua leffantäytettä?
Kun en tunne jääneeni mitään paitsi, elämäni on mukavaa ja rikasta näinkin.
En ole edes ajatellut jääneeni mitään paitsi, ennen kuin nyt.
Onkohan alkava 60-kriisi vai olenko jotenkin tunne-elämältäni vajaa?
