RAKENTAMINEN ja suku

[rakentajanrouva]

Meillä on rakentaminen ihan alkuvaiheessa. Lapset on kaksi 2,5v ja 5 kk ja koiria on kolme. Erityisesti minä on todella väsynyt, niin henkisesti kuin fyysisesti, kun olen yksin päivät, illat ja viikonloput kotona ja mies kaiken ajan tonitlla. Henkireikä on kun päivisin käyn lasten kanssa puistossa ja TAPAAN JA VOIN PUHUA aikuisille. Sitten kolmesi päivässä vien isot koiramme lastenvaunujen kanssa lenkille ja yritän pidellä vaunut pystyssä isojen koirien kiskoessa kun vastaan tulee koiria.

Ihmetyttää suvun, minun vanhempieni, rooli tässä rakentamisessa. Miehen vanhemmat ovat jo kuolleet joten se siitä. Olisimme mieheni kanssa kuvitelleet, että kun tällainen nuori perhe lapsineen ja koirineen alkaa rakentamaan, niin joskus saisi apua lastenhoidossa/puidenkaadossa/henkistä tukea tms. Mutta ei, edes talopakettikauppojen ajan, rakennusvalvonnassa käytyjen neuvotteluiden aikana ei isovanhemmat ole voineet hoitaa paria tuntia lapsia. Tiedän, että kylällä päivitellään - myös sukuni jäsenille - sitä, että olen todella kovilla. Ihme juttu, he ovat itse saaneet sukulaisiltaan mittaamattomasti apua kun rakensivat minun lapsuudenkotiani.

Vanhempani ajattelevat selkeästi, että itsepähän lapsineen ja koirineen ryhtyivät hankkeeseen. Tuntuu kuitenkin hassulta, kun naapuritonteilla näkyy jatkuvasti rakentajien sukulaisia apuvoimina ja kun vanha naapuri juttelee tyttärensä rakennusprojektista, jolla on taas ollut hommissa, niin minä voin vain todeta, että "ei vanhempani lähtivät taas lomailemaan Ahvenanmaalle". Mieheni kanssa on puhuttu, että isovanhempien on sitten turha kuvitella tulevansa passattaviksi uuteen taloomme ja kaipailla apuamme vanhoina päivinään.

 

["joo"]

tosi hyvä ajankohta rakentamiselle!

 

[Pikkuinen Jättiläinen]

Ovatko vanhempasi hoitaneet teidän lapsia edes ennen tuota taloprojektia? Jotenkin luulen että eivät?

Miten suoraan olet puhunut heille avun tarpeesta?

Minulle joskus avautui tämä asia, kun jollain keskustelupalstalla oli puhetta isovanhemmista, jotka ei halua hoitaa lapsenlapsiaan vaikka ovat itse aikoinaan saaneet mittavaa hoitoapua kun omat lapset olivat pieniä. Esim. laittaneet oman lapsensa koko kesäksi mummolaan, kaikki lomat ja useat viikonloput on lapset laitettu mummolaan ja itse eivät lapsenlapsiaan ota koskaan hoitoon. Joku sitten kirjoitti, että ehkä kyseessä ovatkin juuri sellaiset ihmiset jotka eivät ole jaksaneet niitä omiakaan lapsiaan hoitaa, eivät niin jaksa olla lasten kanssa, joten luonnollisestikaan eivät hoida lapsenlapsiaankaan. Näinhän se varmaan on, vaikka ikävää omalle kohdalle kun sitä hoitoapua joskus kaipaisi. Ja naurattaa kyllä tällaisten henkilöiden suusta se kuuluisa lause "me olemme omat lapset jo kasvattaneet, hoitakaa te omanne" kun tietää millaisen hoitoavun ovat saaneet omilta vanhemmiltaan aikoinaan

Saatteko mitään muuta kautta hoitoapua?

 

["Vieras"]

No oisko siitä avusta kannattanu neuvotella ennenku moiseen ryhdyitte? Aika ääliömäistä kaikenkaikkiaan tuommoisessa tilanteessa ruveta rakentamaan, varsinkin jos tukiverkoston kanssa ei oo asiasta sovittu.

 

[TriplaIsä]

Paskamainen tilanne. Toisaalta isovanhemmat eivät ole mitenkään velvoitettuja auttamaan mutta aika itsekkäiltä kyllä kuulostavat jos eivät omaa tytärtään viitsi auttaa yhtään.

En ole itse rakentanut mutta voin hyvin kuvitella tilanteen erittäin raskaaksi. Toinen yötäpäivää raksalla ja toinen vetää yh:ta kotona. Rakentaminen yleensä vielä ajoittuu juuri pienten lasten aikaan kun "nyt meillä on perhe ja nyt me rakennetaan sille koti".

Ikävän paljon olen kuullut eroista jotka ovat tulleen rakennusaikaan ja tätä tukee myös useat myynnissä olevat keskeneräiset talot. Parisuhteen pitää olla vankalla pohjalla kun tällaiseen koettelemukseen ryhdytään. Toivottavasti se teillä on.

Eihän tämä jaarittelu sinua tietenkään auta mitenkään mutta kunhan höpisen ja ymmärrän kyllä että tilanne on raskas. Niin sinulle kuin miehellesikin jolla on paineet saada talo valmiiksi. Ymmärtää varmasti sinun tilanteesi mutta kun talo vaan on rakennettava. Toivottavasti jaksat sinnitellä pahimman vaiheen yli ja saatte pian uuden kotinne.

Voimia.

 

["vieras"]

Kouluttamattomat koirat ja pikkulapset, vaimo yksin näiden kanssa kun mies rakentaa. Katastrofi.

Keskustelitteko yhtään asiasta etukäteen vanhempiesi kanssa, vai tosiaan oletitteko vain, että he olisivat apuna?

 

["Vieras"]

Jos oletitte ennen rakentamista että isovanhemmat auttaa niin siitä olisi kannattanut keskustella heidän kanssaan. Ei voi olettaa että sukulaiset olisi ilmaista työvoimaa raksalle. Kurjaa teidän kannalta, me jouduttiin samalla tavalla tekemään kaikki itse.

 

["lähettäjä"]

Voimia!

Tiedän, TIEDÄN, että minulle tulee tulevaisuudessa kutakuinkin samankaltainen tilanne eteen. Toki meidän perheessä molempien vanhemmat asuvat kaukana, paitsi minun äitini hieman lähempänä, mutta vain minun puolellani vanhemmat ovat sellaisia, joilla ei varmaan käy pienessä mielessäkään tarjoutua auttamaan lapsen kanssa. Oletan, että isäni auttelee sitten jonkin verran raksalla jos joskus sinne pääsee, mutta äitini... Voi huokaus... Paljon kertoo jo se, että olen nyt ollut reilun vuoden kotona lapsen kanssa, mieheni tekee reissutyötä ja on todella paljon pois, ja onko kertaakaan oma äitini kysynyt, että tarvisinko apuja?

Anoppini on toista maata, hän haluaisi varmaan ajaa meidät miehen kanssa pois jotta saa viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa ja on hoitamassa lasta suunapäänä aina kun on mahdollisuus. Toisinaan toivonkin, että anoppini asuisi vähän lähempänä jotta olisi edes jotain tukiverkostoa ympärillä, mutta toisaalta kunnon hajurakokin on ihan jees.

Entä jos koitat ajatella tätä raksa-aikaa vain ohimenevänä hetkenä? Kyllä se talo sieltä valmistuu ja sitten pääsette viettämään perhe-elämää omassa kodissa jossa ei tarvi niitä vanhempia passata kun eivät kerran olleet apunakaan. Tämmöiset tilanteet pistävät itselle mietintämyssyä päähän, että näin en itse halua tulevaisuudessa toimia, vaan haluan olla auttava vanhempi myös aikuisille lapsilleni.

Voi, toivottavasti jaksat! Ja toivotaan me tämmöiset ihmiset, että vanhemmat jossain vaiheessa ymmärtäisivät, että pieni apu silloin tällöin olisi ollut paikallaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="lähettäjä";26881872]Voimia!

Tiedän, TIEDÄN, että minulle tulee tulevaisuudessa kutakuinkin samankaltainen tilanne eteen. Toki meidän perheessä molempien vanhemmat asuvat kaukana, paitsi minun äitini hieman lähempänä, mutta vain minun puolellani vanhemmat ovat sellaisia, joilla ei varmaan käy pienessä mielessäkään tarjoutua auttamaan lapsen kanssa. Oletan, että isäni auttelee sitten jonkin verran raksalla jos joskus sinne pääsee, mutta äitini... Voi huokaus... Paljon kertoo jo se, että olen nyt ollut reilun vuoden kotona lapsen kanssa, mieheni tekee reissutyötä ja on todella paljon pois, ja onko kertaakaan oma äitini kysynyt, että tarvisinko apuja?

Anoppini on toista maata, hän haluaisi varmaan ajaa meidät miehen kanssa pois jotta saa viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa ja on hoitamassa lasta suunapäänä aina kun on mahdollisuus. Toisinaan toivonkin, että anoppini asuisi vähän lähempänä jotta olisi edes jotain tukiverkostoa ympärillä, mutta toisaalta kunnon hajurakokin on ihan jees.

Entä jos koitat ajatella tätä raksa-aikaa vain ohimenevänä hetkenä? Kyllä se talo sieltä valmistuu ja sitten pääsette viettämään perhe-elämää omassa kodissa jossa ei tarvi niitä vanhempia passata kun eivät kerran olleet apunakaan. Tämmöiset tilanteet pistävät itselle mietintämyssyä päähän, että näin en itse halua tulevaisuudessa toimia, vaan haluan olla auttava vanhempi myös aikuisille lapsilleni.

Voi, toivottavasti jaksat! Ja toivotaan me tämmöiset ihmiset, että vanhemmat jossain vaiheessa ymmärtäisivät, että pieni apu silloin tällöin olisi ollut paikallaan.[/QUOTE]

Jos tiedostat tilanteen etukäteen, niin silloin varmaan kannattaa lykätä rakennusprojektia kunnes lapset ovat isompia. Se "ohimenevä" raksa- aika kestää ripeässäkin tahdissa about vuoden, ja silloinkin edellytetään joko paksua lompakkoa tai valtavaa omaa duunia.

 

["jaana"]

Kuinka köyhä pitää olla ettei rakennuta itse? Talokin varmaan alle 100k eli mökki. Ainakin lasten määrä kertoo siitä että koulutusta teillä ei ole.

 

[TriplaIsä]

[QUOTE="jaana";26881954]Kuinka köyhä pitää olla ettei rakennuta itse? Talokin varmaan alle 100k eli mökki. Ainakin lasten määrä kertoo siitä että koulutusta teillä ei ole.[/QUOTE]
Kuinka idiootti pitää olla heittääkseen tällaisen kommentin.

 

[taas näitä]

Mikä ihmeen harhakuva monilla naisilla on siitä mitkä isovanhempien velvollisuudet ovat? Kun tuollaiseen projektiin lähtee niin siihen lähdetään sillä oletuksellaa että siinä suossa seistään sitten ihan itse. Luulisi että energiaa ei riitä katkeroitumiseen ja vinkumiseen siitä kuinka joku muu on saanut jotain helpommalla tai enemmän mutta ei, naiset jaksavat valittaa. Varmaan seuraavana valituksen kohteena on sitten se mies joka on niin paska että viettää kaiket vapaa-ajat rakentaen kotia eikä osallistu lasten- ja kodinhoitoon.

 

["vieras"]

Mä en itse laskit ollenkaan isovanhempien avun varaan, vaikka mieheni puolelta apua varmaan sais. Ensi töikseni nukuttaisin tai sijoittaisin isot koirat uudelleen, jos ei lopullisesti niin raksan ajaksi. Mitä sitä turhaan tehdä omasta elämästä vaikeempaa kuin onkaan, toivottavasti siellä raksalla rakentaa joku muukin kuin pelkkä miehesi, voisin kuvitella projektin siinä tapauksessa kestävän kauemmin.

 

["vieras"]

Olisimme mieheni kanssa kuvitelleet, että kun tällainen nuori perhe lapsineen ja koirineen alkaa rakentamaan, niin joskus saisi apua lastenhoidossa/puidenkaadossa/henkistä tukea tms.

Vanhempani ajattelevat selkeästi, että itsepähän lapsineen ja koirineen ryhtyivät hankkeeseen.

Te KUVITTELITTE. Sitä on turha kuvitella mitään, vaan kysyä suoraan ja etukäteen. Ja senkin jälkeen ajatella hieman skeptisesti, ettei ne luvatut avut aina tule toteutumaan.

Ja itsehän te siihen ryhdyitte kuvitelmienne kanssa.

 

["kolmen äiti"]

Itse EN KOSKAAN laske elämääni tukiverkkojen varaan. Jos johonkin projektiin ryhdyn, teen ensin itsetutkiskelun, jaksaisinko hoitaa tämän asian perheen (lapset 4v, 2v ja 3kk) kanssa. Isovanhemmat toki auttavat joskus tarvittaessa, mutta heilläkin on oma elämänsä ja se heille suotakoon. Jokainen hoitakoon omat lapsensa ja rakentamisensa. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön...

 

[Mrs Bean]

Ehkä se isovanhempien varaan laskeminen ei ollut ap:lta nyt hyvä ratkaisu, varsinkin kun se perustuu vielä pelkkään kuvittelemiseen ja olettamiseen. Muistan kyllä oman rakennusajan ja sen kuinka hommat piti hoitaa itse. Päivä kerrallaan ja liikaa stressaamatta. Nyt vain asennoidut niin, että itse olet tilaanteeseen itsesi asettanut ja tuleva talo on juuri sinua varten ja teidän perheen yhteinen haave, niin huomaat ehkä selviytyväsi. Ja voisihan olla niinkin päin, että vanhempasi auttaisivat, mutta kokisivat sen vuoksi sitten oikeudekseen määrätä/kiristää teitä tekemään talon rakennuksessa tiettyjä ratkaisuja. Nyt kun teette sen ilman apuja, siitä tulee juuri teidän näköinen talo.

 

["vieras"]

Lisää lainaa ja palkkaatte ulkopuolisen hoitajan lapsille? Isovanhempia ei voi syyllistää, koska he eivät ole lapsistanne vastuussa mitenkään. Koirathan voi myös antaa pois.

 

[5lasta2aikuista]

Näitähän on molempiin suuntiin. Parilla tutulla isovanhemmat "rakentavat" koko talon, eli mummi katsoo lapsia ja pappa on raksalla aamusta iltaan ja vielä monesti auttavat taloudellisesti. Monesti nämä perheet eivät edes osaa arvostaa saamaansa apua.
Sitten on niitä jotka eivä saa mitään apua.
On myös perheitä jotka odottavat ystävien ja sukulaisten viettävän kaiken aikaa talkoomaalla, (eivätkä itse kyllä käy toisten talkoilla) Meitä on niin monenlaisia.

Itse saatiin minimaalisesti apua, mutta ihan hyvä näin, kokosin itse olevani kiitollisuuden velassa jos joku raksalla viettäis paljon aikaansa. KUn ostaa ammatti-ihmisltä työtä ja tekee loput itse tulee hyvä, eikä tosiaan tarvi olla kiitollinen. Rankkaahan se on, mutta kestää aika lyhyen aikaa.

 

[rakentajan rouva]

Mielenkiintoisia kommentteja! Arvasin, että aika moni sanoo sen, että kun itse kerran lapsineen ja koirineen tähän ryhdyimme, niin turha valittaa. Se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, eikö vain? Että pitää pärjätä kaikissa tilanteissa omillaan, mielestäni parmepi olisi sellainen yhteisöllisempi elämäntapa. Mieheni on tosin niin vihainen vanhemmilleni, että he tulevat saamaan samalla mitalla sitten vanhuudessaan ainakin hänen toimiensa osalta.

Mielestäni juuri se, että "kaikki olkoon omillaan"-asenne, saa aikaan sen että Suomessa nuorilla ja muillakin on yhä enemmän mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä.

Me emme onneksi itse rakenna alusta loppuun, eli rakennusfirma ottaa ohjat käsiin, kun talon pohja on loppuun saatettu. Työn määrä, paperityö ja se fyysinen osuus (lapset jopa nyt kesäaikaan usein ovat nukkuneet tontilla vaunuissa ja teltassa ja minä miehen kanssa ollaan raahaamassa jos mitä materiaalia - faktahan on se, että minä voin auttaa miestä vasta kun lapset ovat käyneet yöunille), on kuitenkin yllättänyt aivan täysin. Elämäntilanne muuten on hallinnassa, eli lapsien ja koirien kanssa on miehen kanssa kahdestaan aina selvitty. Nyt, kun vielä toistaiseksi käytännössä olen "yksinhuoltajan kengissä", on kuitenkin raskasta. Lastenhoitoapua emme ole vielä ostaneet, MLL:n lastenhoitaja voisi tietysti tulla kyseeseen.

Ja, emme puhuneet vanhempieni kanssa ennen rakentamista siitä, että voisivatko he auttaa. Mielestäni se pieni apu olisi itsestäänselvyys - tämä ei tarkoita mitään ilmaista työvoimaa. Minusta on käsittämätöntä, että vanhempien apu tarkoittaa jollekin ilmaista työvoimaa. Jos minun lapseni tulevaisuudessa ryhtyisivät rakentamaan, auttaisin heitä kykyni mukaan niin paljon kuin mahdollista, se on itsestäänselvyys.

Yritän nyt turvautua siihen kuiten sanoitte, että tämä on väliaikainen elämäntilanne.

 

["hmmm"]

Paskamainen tilanne. Toisaalta isovanhemmat eivät ole mitenkään velvoitettuja auttamaan mutta aika itsekkäiltä kyllä kuulostavat jos eivät omaa tytärtään viitsi auttaa yhtään.

En ole itse rakentanut mutta voin hyvin kuvitella tilanteen erittäin raskaaksi. Toinen yötäpäivää raksalla ja toinen vetää yh:ta kotona. Rakentaminen yleensä vielä ajoittuu juuri pienten lasten aikaan kun "nyt meillä on perhe ja nyt me rakennetaan sille koti".

Ikävän paljon olen kuullut eroista jotka ovat tulleen rakennusaikaan ja tätä tukee myös useat myynnissä olevat keskeneräiset talot. Parisuhteen pitää olla vankalla pohjalla kun tällaiseen koettelemukseen ryhdytään. Toivottavasti se teillä on.

Eihän tämä jaarittelu sinua tietenkään auta mitenkään mutta kunhan höpisen ja ymmärrän kyllä että tilanne on raskas. Niin sinulle kuin miehellesikin jolla on paineet saada talo valmiiksi. Ymmärtää varmasti sinun tilanteesi mutta kun talo vaan on rakennettava. Toivottavasti jaksat sinnitellä pahimman vaiheen yli ja saatte pian uuden kotinne.

Voimia.

niin ja työmäärähän on moninkertainen ap:lla verrattuna yh:aan, jolla ei ole miehen pyykkiä, ruokia, ruokkimisia ja lisäksi usein isovanhemmt auttelevat yksinhuoltajia mielellään.

 

[Mrs Bean]

Mielenkiintoisia kommentteja! Arvasin, että aika moni sanoo sen, että kun itse kerran lapsineen ja koirineen tähän ryhdyimme, niin turha valittaa. Se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, eikö vain? Että pitää pärjätä kaikissa tilanteissa omillaan, mielestäni parmepi olisi sellainen yhteisöllisempi elämäntapa. Mieheni on tosin niin vihainen vanhemmilleni, että he tulevat saamaan samalla mitalla sitten vanhuudessaan ainakin hänen toimiensa osalta.

Mielestäni juuri se, että "kaikki olkoon omillaan"-asenne, saa aikaan sen että Suomessa nuorilla ja muillakin on yhä enemmän mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä.

Me emme onneksi itse rakenna alusta loppuun, eli rakennusfirma ottaa ohjat käsiin, kun talon pohja on loppuun saatettu. Työn määrä, paperityö ja se fyysinen osuus (lapset jopa nyt kesäaikaan usein ovat nukkuneet tontilla vaunuissa ja teltassa ja minä miehen kanssa ollaan raahaamassa jos mitä materiaalia - faktahan on se, että minä voin auttaa miestä vasta kun lapset ovat käyneet yöunille), on kuitenkin yllättänyt aivan täysin. Elämäntilanne muuten on hallinnassa, eli lapsien ja koirien kanssa on miehen kanssa kahdestaan aina selvitty. Nyt, kun vielä toistaiseksi käytännössä olen "yksinhuoltajan kengissä", on kuitenkin raskasta. Lastenhoitoapua emme ole vielä ostaneet, MLL:n lastenhoitaja voisi tietysti tulla kyseeseen.

Ja, emme puhuneet vanhempieni kanssa ennen rakentamista siitä, että voisivatko he auttaa. Mielestäni se pieni apu olisi itsestäänselvyys - tämä ei tarkoita mitään ilmaista työvoimaa. Minusta on käsittämätöntä, että vanhempien apu tarkoittaa jollekin ilmaista työvoimaa. Jos minun lapseni tulevaisuudessa ryhtyisivät rakentamaan, auttaisin heitä kykyni mukaan niin paljon kuin mahdollista, se on itsestäänselvyys.

Yritän nyt turvautua siihen kuiten sanoitte, että tämä on väliaikainen elämäntilanne.

Oletteko itse vastavuoroisesti olleet isovanhempien apuna ennen omaa avun tarvetta? Ennen puuhaan ryhtymistä toki pitää ensin realistisesti arvioida omat resurssit, eikä jättäytyä yhteisöllisyyden toivossa muiden varaan. Voi olla että muilla ei juuri nyt ole voimavaroja teidän auttamiseen.

 

["hmmm"]

Näitähän on molempiin suuntiin. Parilla tutulla isovanhemmat "rakentavat" koko talon, eli mummi katsoo lapsia ja pappa on raksalla aamusta iltaan ja vielä monesti auttavat taloudellisesti. Monesti nämä perheet eivät edes osaa arvostaa saamaansa apua.
Sitten on niitä jotka eivä saa mitään apua.
On myös perheitä jotka odottavat ystävien ja sukulaisten viettävän kaiken aikaa talkoomaalla, (eivätkä itse kyllä käy toisten talkoilla) Meitä on niin monenlaisia.

Itse saatiin minimaalisesti apua, mutta ihan hyvä näin, kokosin itse olevani kiitollisuuden velassa jos joku raksalla viettäis paljon aikaansa. KUn ostaa ammatti-ihmisltä työtä ja tekee loput itse tulee hyvä, eikä tosiaan tarvi olla kiitollinen. Rankkaahan se on, mutta kestää aika lyhyen aikaa.

saman huomannut. Se toimii juuri näin. Vaatimattomat ja kiltit ihmiset tekevät yksin.
Ne joilla isovanhemat auttavat paljon ja muu suku, ovat röyhkeitä ja ahneita eivätkä todellakaan kiitollisia.

Vaikka asia kääntyy aina palstoilla siihen, että se joka on jäänyt ilman perintöä, lastenhoitoapua ,jne, olisi se ahne. Ei se siltä näytä mitä itse olen katsellut eri sisarussarjoja ja perhetilanteita.

Ahneimmmat ja röyhkeimmät kehtaavat pyyttää sukulaiset ja tutut ja kumminkaimat mutta itse eivät auttele muita.

 

[joku joku]

Kaverilla oli sellainen mielestäni hyvä systeemi, että mies ei koskaan perjantai-iltana mennyt raksalle vaan silloin perhe vietti aikaa yhdessä vaikka pizzaa syöden, saunoen, leffaa katsoen jne. Eli mies sai siitä voimaa jaksaa painaa raksalla viikonlopun ja nainen tietty myös sai siitä voimaa taas jaksaa yksinhuoltajan hommaa.

Voimia.

 

["vieras"]

Kuinka paljon te autatte isovanhempia erilaisissa jutuissa? Käyttekö siivoamassa ikkunoita ja auttamassa muutenkin?

Ihan älytöntä kuvitella että kyllä muut hoitaa jos te rakennatte :headwall: Me rakennutamme tällä hetkellä enkä todellakaan siihen hintaan olisi ruvennut itse rakentamaan ja pysyypä parisuhde ja kotielämäkin kunnossa eikä tarvi ketään vinkua ilmaiseksi työvoimaksi

 

["vieras"]

Sinulla on fiksut vanhemmat, jotka antavat sinun ja perheesi elää omaa elämäänne. Vaikuttavat minusta ihmisiltä, jotka eivät halua tuppautua aikuisten lastensa elämään.

Teillä on kaksi pientä lasta, ja ainakin tuon 5 kk vauvan hoitaminen on vastuullinen homma. Kun lapset ovat vähän isompia, niin he haluavat ehkä sitten itsekin viettää aikaa isovanhempien kanssa.

Isojen koirien hoitaminen ja ulkoiluttaminen vaatii kyllä kiinnostusta ja osaamista. Kaikki ei ole koira-ihmisiä.