R
rakkaudessa riutuja
Vieras
Aloitin tämän ketjun niille, jotka haluavat pohtia miksi naisena rakastutaan taiteilijoihin.
Vaikkapa että miksi joillakin tuntuu olevan käsitys, että taiteen teko ja omien asioiden hoitamatta jättäminen kuuluu samaan pakettiin.
Selityksenä voi olla että monilla taiteilijoilla on yksi aivolohko ylikehittynyt, ja toinen taas hieman vähemmän kehittynyt, siis se joka säätelee normaalielämän taitoja. Ymmärrän sen, eihän sitä musta aina itsekään mitä piti tehdä kun johonkin keskittyy.
Monilla ns. taiteilijoilla on kuitenkin tullut tyyli ennen tarkoitusta. eli pukeudutaan villapipoon ja vanhoihin kirpparikampihin jo nuorena ilman mitään syytä. Vaikka kukaan ei ole vielä tehnyt taiteilijalle mitään pahaa. Kritisoidaan ihmisiä jotka haluavat isoina "vain" sairaanhoitajiksi ja sähkömiehiksi, tai lentoemänniksi ja tarjoilijoiksi. Ihan niinkuin sellaiset eivät olisi tarpeeksi "luovia" ihmisiä. Kiihko- taiteilijat ja filosofiksi halajavat varmaan hämmästyisivät, mitä luovuutta ja luovimista monikin ammatti vaatii harjoittajaltaan. Estetiikka eli kauneudentaju on AIVAN täysin eri asia, kuin se että etsii "romantiikkaa" kaikesta mikä on mahdollisimman köyhää, pölkyistä, surkeaa ja paskaa. Sinapinkeltaista ja paskanruskeaa.
Koska monet kuuluisat menneet ja jo hapanneet boheemit ovat viitoittaneet tietä, menee moni nuorikin mukaan siihen että ollakseen taiteilija pitää elää kuin renttu. He eivät ymmärrä että vanhan ajan sekopäiset matkamiehet olivat pelkästään piripäitä. Niitä samoja joita istuu vankilassa puukotuksesta ja jotka ölisevät apteekissa pillereiden perään. Silloin ei vain tiedetty huumeistakaan tarpeeksi, ja kaikki mitä piripää kirjoittaa paperille, arkistoitiin kuin paraskin aarre..
Kyllä ne oikeat, siis oikeat, jo kuolleet ja sillä vielä lisää romantisoituneet legendaariset taiteilijat, jotka ovat olleet sekä hyviä taiteilijoita että tienanneet niin vähän että menee perhe ja kuolevat lopulta viinaan, OLISIVAT varmasti mielellään eläneet kuin ihmiset, jos yhteiskunta olisi antanut siihen mahdollisuuden.
Nykyään on pelkästään pervoa, että joku haluaa pukeutua ryysyihin ja lipittää halpaa punkkua vain ollakseen taiteilijan näköinen. Kyllähän taiteilija on tarkka vaatteistaan ja maustaan, siinä missä muutkis. Maku on vain ehkä erilainen, mutta kyllä ne kaupasta käy ostamassa tavaransa usein siinä missä muutkin. Tiedän monta tarpeeksi fiksua taiteilijaa, jotka ovat myös valmiita myöntämään sen.
Lisäksi: olen tavannut ja ryypännyt monen hullun taiteilijan kanssa, ja olen päätynyt siihen tulokseen että heidän "muka" sisäänpäinkääntynyt taiteilijaluonteensa, on oikeasti pelkkää esiintymisviettiä. Halaillaan ja pussaillaan, puhutaan asioista joita ei ole olemassa tai jotka ovat itsestään selviä. Nuarattaa, kun kaikenlaiset boheemit esittävät olevansa kulturelleja ja ylimpiä ystäviä keskenään, ja viikon ryypättyään tappelevat ja jankkaavat yhtä ja samaa aivan samalla tavalla kuin normiväestökin. He tekevät kaiken minkä muutkin tekevät, asia vaan on niin että taiteilija osaa tehdä siitä suuremman numeron itselleen.
"En MÄ voi mennä kahdeksasta neljään- työhön kun se on niin TAVALLISTA ja ahdistavaa"
HAH! Ja päätyy jossain vaiheessa kuitenkin siihen tulokseen, että valvominen ja yösekoilu aiheuttavat ennenpitkää vain masennusta ja lopulta luovuuden katkeamisen.
Miksi taiteilijaan rakastutaan:
Koska äiti ja isi eivät ole pakottaneet pienenä pianotunnille, tyttö luulee että pitkätukkainen mies on aina jeesuksesta seuraava. Taide on jäänyt arvoitukseksi, eikä voida käsittää että vaikka onkin olemassa lahjakkuutta ja ei-lahjakkuutta, niin ei se ihmisestä mitään superultimaattista tee, että piirtää muutaman pillunkuvan ja juo punkkua.
Miksi mies ei rakastu taiteilijanaiseen, ellei ole itsekin taiteilija?
Siksi koska miehet ei ole perinteisesti "muusan" roolissa omassa elämässään, "Katso minua ja inspiroidu" "haluan olla monalisa- taulusta se monaliisa, jota kaikki miettii ja josta kirjoitetaan kirjojakin, eivätkä he varmaan pidä pillunkuvia piirtävää naista afroditen lähettiläänä.
Vaikkapa että miksi joillakin tuntuu olevan käsitys, että taiteen teko ja omien asioiden hoitamatta jättäminen kuuluu samaan pakettiin.
Selityksenä voi olla että monilla taiteilijoilla on yksi aivolohko ylikehittynyt, ja toinen taas hieman vähemmän kehittynyt, siis se joka säätelee normaalielämän taitoja. Ymmärrän sen, eihän sitä musta aina itsekään mitä piti tehdä kun johonkin keskittyy.
Monilla ns. taiteilijoilla on kuitenkin tullut tyyli ennen tarkoitusta. eli pukeudutaan villapipoon ja vanhoihin kirpparikampihin jo nuorena ilman mitään syytä. Vaikka kukaan ei ole vielä tehnyt taiteilijalle mitään pahaa. Kritisoidaan ihmisiä jotka haluavat isoina "vain" sairaanhoitajiksi ja sähkömiehiksi, tai lentoemänniksi ja tarjoilijoiksi. Ihan niinkuin sellaiset eivät olisi tarpeeksi "luovia" ihmisiä. Kiihko- taiteilijat ja filosofiksi halajavat varmaan hämmästyisivät, mitä luovuutta ja luovimista monikin ammatti vaatii harjoittajaltaan. Estetiikka eli kauneudentaju on AIVAN täysin eri asia, kuin se että etsii "romantiikkaa" kaikesta mikä on mahdollisimman köyhää, pölkyistä, surkeaa ja paskaa. Sinapinkeltaista ja paskanruskeaa.
Koska monet kuuluisat menneet ja jo hapanneet boheemit ovat viitoittaneet tietä, menee moni nuorikin mukaan siihen että ollakseen taiteilija pitää elää kuin renttu. He eivät ymmärrä että vanhan ajan sekopäiset matkamiehet olivat pelkästään piripäitä. Niitä samoja joita istuu vankilassa puukotuksesta ja jotka ölisevät apteekissa pillereiden perään. Silloin ei vain tiedetty huumeistakaan tarpeeksi, ja kaikki mitä piripää kirjoittaa paperille, arkistoitiin kuin paraskin aarre..
Kyllä ne oikeat, siis oikeat, jo kuolleet ja sillä vielä lisää romantisoituneet legendaariset taiteilijat, jotka ovat olleet sekä hyviä taiteilijoita että tienanneet niin vähän että menee perhe ja kuolevat lopulta viinaan, OLISIVAT varmasti mielellään eläneet kuin ihmiset, jos yhteiskunta olisi antanut siihen mahdollisuuden.
Nykyään on pelkästään pervoa, että joku haluaa pukeutua ryysyihin ja lipittää halpaa punkkua vain ollakseen taiteilijan näköinen. Kyllähän taiteilija on tarkka vaatteistaan ja maustaan, siinä missä muutkis. Maku on vain ehkä erilainen, mutta kyllä ne kaupasta käy ostamassa tavaransa usein siinä missä muutkin. Tiedän monta tarpeeksi fiksua taiteilijaa, jotka ovat myös valmiita myöntämään sen.
Lisäksi: olen tavannut ja ryypännyt monen hullun taiteilijan kanssa, ja olen päätynyt siihen tulokseen että heidän "muka" sisäänpäinkääntynyt taiteilijaluonteensa, on oikeasti pelkkää esiintymisviettiä. Halaillaan ja pussaillaan, puhutaan asioista joita ei ole olemassa tai jotka ovat itsestään selviä. Nuarattaa, kun kaikenlaiset boheemit esittävät olevansa kulturelleja ja ylimpiä ystäviä keskenään, ja viikon ryypättyään tappelevat ja jankkaavat yhtä ja samaa aivan samalla tavalla kuin normiväestökin. He tekevät kaiken minkä muutkin tekevät, asia vaan on niin että taiteilija osaa tehdä siitä suuremman numeron itselleen.
"En MÄ voi mennä kahdeksasta neljään- työhön kun se on niin TAVALLISTA ja ahdistavaa"
HAH! Ja päätyy jossain vaiheessa kuitenkin siihen tulokseen, että valvominen ja yösekoilu aiheuttavat ennenpitkää vain masennusta ja lopulta luovuuden katkeamisen.
Miksi taiteilijaan rakastutaan:
Koska äiti ja isi eivät ole pakottaneet pienenä pianotunnille, tyttö luulee että pitkätukkainen mies on aina jeesuksesta seuraava. Taide on jäänyt arvoitukseksi, eikä voida käsittää että vaikka onkin olemassa lahjakkuutta ja ei-lahjakkuutta, niin ei se ihmisestä mitään superultimaattista tee, että piirtää muutaman pillunkuvan ja juo punkkua.
Miksi mies ei rakastu taiteilijanaiseen, ellei ole itsekin taiteilija?
Siksi koska miehet ei ole perinteisesti "muusan" roolissa omassa elämässään, "Katso minua ja inspiroidu" "haluan olla monalisa- taulusta se monaliisa, jota kaikki miettii ja josta kirjoitetaan kirjojakin, eivätkä he varmaan pidä pillunkuvia piirtävää naista afroditen lähettiläänä.
