Vain yksi lapsi

Onko muita, jotka haluavat vain yhden lapsen. Tai oikeastaan minä halusin lisää, mutta mies ei, koska ei halua hoitaa niitä, ei ole hoitanut sitä ainokaistakaan, omat menot kun on tärkeämpiä. Nyt olen tullut siihen tulokseen että yksi riittää, yksin en jaksa kahden kanssa. :\|

 

Kokemuksesta voin kertoa, että lapsesi tulee kaipaamaan sisarusta/sisaruksia koko elämänsä. Mitä vanhemmaksi tulee, sen enemmän. Valitettavasti.

Itsellä on kaksi melkein saman ikäistä lasta. Alku oli rankkaa, mutta kasvaessaan heistä on kovasti seuraa toisilleen eikä äidin tarvitse koko ajan hoitaa/ yrittää viihdyttää, vaan viihtyvät hyvin keskenäänkin.

Uskon, että myös kasvaessaan aikuisiksi heistä on seuraa/ tukea toinen toisilleen.

Harkitse tarkkaan! Tietysti on eri asia, jos toista lasta ei millään saa, kuten vanhempieni kohdalla.

 

Mieheni on ainut lapsi, eikä koskaan ole kaivannut sisarusta. Hän on vielä asunut koko ikänsä landella. Sekin riippuu ihmisestä, toinen kaipaa sisarta, toinen ei.

Meilläkin oli tarkoitus alunperin pysyä yhdessä lapsessa, mutta nyt olen kypsynyt ajatukselle toisestakin. Miehelle käy joko yksi tai kaksi. Haluan lapselleni sisarrakkauden tunteen, minkä olen itsekkin saanut. En tosin tällä minun mielipiteelläni halua moralisoida teidän päätöstä yhdestä lapsesta, jokainen tekee omat päätöksensä, ja toisilla ei ole siihen mitään sanomista. PISTE.

Tosiasia meidän tapauksessa on, että jos meille mahdollisesti tulisi toinen lapsukainen, silloin minulla olisi aikaa/varaa olla kotona uuden tulokkaan kanssa kork. sen 9kk, joka minua harmitttaa.

 

Meillä tuo tilanne on hieman kärjistettynä just toisin päin. Lapsen myötä mun jo ennestään lyhyehkö pinnani on vaan lyhentynyt nyt sille tasolle, etten kestä lapseni kiukku- ja itkukohtauksia juuri lainkaan, vaan rauhallisempi isä ottaa niissä tilanteissa ohjat käsiin. Mä alan suorastaan täristä ja pelkään vahingoittavani lasta, ja silloin on parempi siirtyä sivuun. Siispä olenkin ajatellut, että jos toinen lapsi olisi yhtä vaativa ja temperamenttinen yksilö, en pärjäisi mitenkään henkisesti kahden lapsen kanssa ja mieheni joutuisi hoitamaan meidät kaikki. Siispä sekä avioliiton että lasten kannalta taitaa olla parempi, ettei meille enempää lapsia tule. Toisaalta en haluaisi jättää lastani ilman sisaruksia, mutta ei siitäkään mitään tule, jos äiti on tasapainoton hermoraunio koko lasten tärkeimmän kehitysajan. Saa nähdä millainen tästä ekastakaan tulee...

 

Mutta kun se mies ei halua lisää lapsia, tiedä sitten mikä on pohjimmainen syy, minun on vain tyytyminen mieheni päätökseen tai lähteä etsimään lapselleni uutta isää, kieltämättä välillä käy sekin mieles...on vaan niin hiton pettynyt olo! :'(

 

Kyllä tämä meidän nykyinen jää 99% varmuudella ainokaiseksi.... mies on ensinnäkin niin paljon poissa kotona että olen melkein yh. ja siks toisekseen mulla on mielettöän hyvät muistot synnytyksestä ja raskaudesta ja en haluaisi niitä "pilata"

 

Naiset ajattelevat itseään yhä enenevässä määrin ja miehet pyörivät oman napansa ja omien harrastustensa ympärillä \|O . Oletteko ajatelleet, milta lapsestanne tuntuu aikuisena, kun hänellä ei ole sisaruksia jakamassa iloja, suruja sekä vastuuta. Ystävät eivät korvaa sisaruksia täysin. En ole mikään suurperheiden puolestapuhuja, mutta ajatelkaa asiaa lastennekin kannalta, eikä pelkästään itsenne.

 

\

Naiset ajattelevat itseään yhä enenevässä määrin ja miehet pyörivät oman napansa ja omien harrastustensa ympärillä \|O . Oletteko ajatelleet, milta lapsestanne tuntuu aikuisena, kun hänellä ei ole sisaruksia jakamassa iloja, suruja sekä vastuuta. Ystävät eivät korvaa sisaruksia täysin. En ole mikään suurperheiden puolestapuhuja, mutta ajatelkaa asiaa lastennekin kannalta, eikä pelkästään itsenne.

Millä tavalla on itsekästä olla tekemättä enemmän lapsia, jos kerta halua ei ole tai jaksamista? Väkisinkö pitäisi tehdä vain siksi että lapsi saa sisaruksen, ja myöhemmin katua ja olla hermoraunio ja huonossa tapauksessa vihata itseäänkin siitä ettei pysty olemaan parempi? Olisiko se sitten järkevää? Ei kaikille monta lasta sovi, eikä tarvitsekaan. Ei se jo olemassa oleva lapsi voi määrätä haluaako vanhemmat lapsia lisää vai ei. Minusta se on täysin perheen äidin ja isän päätettävissä. Vai kysytäänlö lupa siihenkin, saako äiti ja iskä toisen lapsen tehdä jos hauavat, entä jos lapsi ei siinä tapauksessa sisarusta haluakaan? Jääkö se sitten tekemättä?

 

Niinpä niin :/ . Onhan lapsettomuuskin yksi vaihtoehto. Siinä tapauksessa ei voi selittää hermojen raunioitumistaan lasten aiheuttamilla paineilla, vaan joutuu ihminen menemään itseensä. Jokainen hankkikoon itselleen sopivan määrän lapsia. Ihmetelkööt lapset sitten aikanaan omien vanhempiensa hyvä- tai huonohermoisuutta. Jonakin päivänä nuo elämän tosiasiat jokaiselle valkenevat (toivottavasti).

 

Itsekin olen sitä mieltä että haluan lapselleni sisaruksen vaikka välillä tuntuu et ei enää toista. Ajattelen aina et miten ihanaa kun itselläni on sisko ja miten ihanaa olisi jos olisi vaikka useampikin. Ja jos meistä sitten aika jättää ennen lastamme niin jäisi hänelle joku läheinen sukulainen.

 

Itse tässä esikoista odottelen ja miehen kanssa on ollut puhetta, että mukavalla ikäerolla "hankitaan" toinenkin lapsi.

Kommanttina tähän keskusteluun haluan sanoa, että itse olen aina ollut hemmetin onnellinen/ylpeä siitä, että minulla on isoveli, joka on 8 vuotta minua vanhempi. Nyt kun kumatkin ollaan aikuisia, meista on toisillemme ollut suuri tuki perhekriiseissä. Joskus jopa tuntuu, että veljeni on ollut ainut henkireikä minulle, esimerkiksi vanhempiemme avioeron aikaan. Kuka muu kuin oma sisarus voisi ymmärtää tuskan samalla tavoin. Puhumattakaan onnen tunteesta.

Kannustan kaikkia siis hankkimaan lapsille sisaruksia, mutta jokainen tehköön päätöksen itse = )

 

Mä haluan 3-4 lasta ja tietysti lapselle sisaruksia MUTTA just luin lehdestä niistä, jotka valitsevat sen yhden lapsen ja kyllä ymmärrän heidän pointteja. Nyt poika on 7kk ja koko aika kasvaa, niin sitten joutuukin ihan kaiken aloittamaan alusta. Yhden lapsen kanssa se oma "vapaus" koittaa nopeammin. Ei tarttis kokea enää yösyöttöjä ym.
Matkustaminen on helpompaa, vähemmän kinoja ja pakattavaa. Voi rahallisesti ja ajallisesti toteuttaa yhden lapsen harrastukset ja muut toiveet ja menot.
Helpompi saada hoitajia yhdelle lapselle.

Eli toiset ajattelevat näin, mutta mulle kiitos monta lasta

 

\

Naiset ajattelevat itseään yhä enenevässä määrin ja miehet pyörivät oman napansa ja omien harrastustensa ympärillä \|O . Oletteko ajatelleet, milta lapsestanne tuntuu aikuisena, kun hänellä ei ole sisaruksia jakamassa iloja, suruja sekä vastuuta. Ystävät eivät korvaa sisaruksia täysin. En ole mikään suurperheiden puolestapuhuja, mutta ajatelkaa asiaa lastennekin kannalta, eikä pelkästään itsenne.

Ja tähän vielä, et valitettavasti yksin kasvaneesta lapsesta kasvaa itsekeskeinen ihminen. Ainakin kaikki, jotka minä tunnen ovat itsekeskeisiä ja ajattelevat vain omaa napaansa!!!!!!!Poikani kaverit, jotka ovat ainokaisia kyselevät vanhemmiltaan, koska heille tulee veli tai sisko. Meillä poika ja kaksi tyttöä!!!!!!!!Aivan ihanaa katsella sisarrakkautta, joka heidän välillään vallitsee. Mutta jokainen valitsee mitä elämältään haluaa!!!!!!!!!!!!!!!!! =)

 

\

\

Naiset ajattelevat itseään yhä enenevässä määrin ja miehet pyörivät oman napansa ja omien harrastustensa ympärillä \|O . Oletteko ajatelleet, milta lapsestanne tuntuu aikuisena, kun hänellä ei ole sisaruksia jakamassa iloja, suruja sekä vastuuta. Ystävät eivät korvaa sisaruksia täysin. En ole mikään suurperheiden puolestapuhuja, mutta ajatelkaa asiaa lastennekin kannalta, eikä pelkästään itsenne.

Ja tähän vielä, et valitettavasti yksin kasvaneesta lapsesta kasvaa itsekeskeinen ihminen. Ainakin kaikki, jotka minä tunnen ovat itsekeskeisiä ja ajattelevat vain omaa napaansa!!!!!!!Poikani kaverit, jotka ovat ainokaisia kyselevät vanhemmiltaan, koska heille tulee veli tai sisko. Meillä poika ja kaksi tyttöä!!!!!!!!Aivan ihanaa katsella sisarrakkautta, joka heidän välillään vallitsee. Mutta jokainen valitsee mitä elämältään haluaa!!!!!!!!!!!!!!!!! =)

Mä tunnen monia ilman sisaruksia kasvaneita ihania ja sympaattisia ihmisiä myös, ei kaikki ole "tottakai" itsekeskeisiä. Kyllä siihen ihan vanhempien asenne ja elämäntyyli sekä opastus paljon vaikuttaa. Tunnen myös monia sisaruksien kanssa kasvaneita jotka ovat niin itserakkaita, etten pahempia tiedä. Mutta odotinkin jo tuollaista lisää tähän ketjuun.

 

\

Meillä tuo tilanne on hieman kärjistettynä just toisin päin. Lapsen myötä mun jo ennestään lyhyehkö pinnani on vaan lyhentynyt nyt sille tasolle, etten kestä lapseni kiukku- ja itkukohtauksia juuri lainkaan, vaan rauhallisempi isä ottaa niissä tilanteissa ohjat käsiin. Mä alan suorastaan täristä ja pelkään vahingoittavani lasta, ja silloin on parempi siirtyä sivuun. Siispä olenkin ajatellut, että jos toinen lapsi olisi yhtä vaativa ja temperamenttinen yksilö, en pärjäisi mitenkään henkisesti kahden lapsen kanssa ja mieheni joutuisi hoitamaan meidät kaikki. Siispä sekä avioliiton että lasten kannalta taitaa olla parempi, ettei meille enempää lapsia tule. Toisaalta en haluaisi jättää lastani ilman sisaruksia, mutta ei siitäkään mitään tule, jos äiti on tasapainoton hermoraunio koko lasten tärkeimmän kehitysajan. Saa nähdä millainen tästä ekastakaan tulee...
Mulla on ihan sama juttu ja mulla on nyt kaksi lasta. Mutta saa ehdottomasti jäädä tähän, koska en halua enää enempää lapsia kärsimään mun lyhyestä pinnasta ja räyhäämisestä. Saas tosiaan nähdä millasia näistäkin tulee.. Välillä tuntuu ettei mua oo todellakaan tarkotettu äidiksi.

 

Miehelleni oli alunalkaen riittänyt hyvinkin yksi lapsi, tai jopa niin ettei lapsia olisi ollut lainkaan. Olen kuitenkin aina saanut ylipuhuttua hänet, ja nyt lapsia on kolme. Mutta on toden totta, että olen yksin hoitanut lapset, kodin, kaiken! Mies on kiinni töissään ja vapaa-aikanaan harrastuksissaan niin, ettei aikaa lasten kanssa olemiseen juuri jää... Kotona ollessaan hän on mitä mainioin isä, touhuaa lasten kanssa ja riehuu heidän kanssaan, mitä minä en koskaan tee. Rakastaa toki lapsiaan, mutta kyllä se on aina kuitenkin äiti joka on eniten lapsissaan kiinni.

 

Moi! Mä en vannois sisarusten nimeen. Mulla on yks sisko vajaa 2 vuotta nuorempi ja me ei olla koskaan tultu toimeen. Jatkuva riitaa ja kinastelua se on ollut lapsuudestamme lähtien ja se senkun jatkuu nyt aikuisenakin (ollaan jo reilusti yli 30 v.).
Sisarusrakkautta en tunne, johtunee meidän kotioloistamme silloin lapsuudessamme.Vanhempani olivat/ovat edelleen tunnevammaisia ihmisiä jotka käyttivät erityisesti mua, esikoista, väliensä selvittelyissä ja juoksuttivat viestinviejänä niinä monina perättäisinä viikkoina jolloin vanhempani eivät puhuneet toisilleen mitään-siis mykkäkoulua etc. Se oli yhtä helvettiä koko lapsuuteni ajan ja tämän lisäksi mun piti ottaa liikaa vastuuta koko meidän kodin ilmapiiristä sekä nuoremmasta sisaruksestani. Eli ei sisarusten saaminen esikoiselle ole mikään tae onnesta ja sisarrakkaudesta! Edelleen, mä myös tunnen monia tasapainoisia ja ihmisten kanssa hyvin toimentulevia ainokaisia!

 

Itse olen sitä mieltä, että lapsia on hyvä olla vähintään kaksi(huom.jos itse voi päättää). Tuttavapiirissäni ei ole yhtäkään ainoaa lasta, joka ei olisi toivonut saavansa itselleen sisarusta.Jos itse miettii millaista elämä olisi ilman ihania sisaruksia niin tuntuisi kovin kurjalta. Kannattaa miettiä sitäkin, kun itsestään aika jättää niin kuinka yksin lapsi on ilman sisaruksiaan. Sanonta "Veri on vettä sakeampaa" pitää hyvin paikkansa.
Onhan lapsella leikkikaverikin/ystävä kotona. Ei tarvitse aina olla etsimässä kavereita esm.mökillä, lapsi oppii sisaruksilta sosiaalisia taitoja..jne. Tuntuu, että nykyisin aikuiset ovat hyvin itsekeskeisiä ja itsekkäitä. Lapsethan ovat vain hetken pieniä!

 

Meille on lyhyin välen tulossa jo kolmas. Itsellänikin on sisaruksia ja olin hyvin kiitollinen heistä!!!Ja vieläkin ovat tärkeitä ja ollaan paljon tekemisissä!! Onhan se rankkaa, nyt oon ite huomannu ja usein ajatellu äitiäni et kuinka hän jaksoi, mutta muistan ajatelleeni jo lapsena et haluan paljon lapsia. Niin, saa nyt sitten nähdä kuinka paljon Kyl se sit helpottaa ku lapset kasvaa. Vaikka kyllä sinne murrosikäänkin varmaan rankkoja aikoja mahtuu. Vai onko se näin?

 

Mun mies on myös ainokainen ja kun ruvettiin vauvahaaveista puhumaan niin ilmoitti että hän haluaisi niitä lapsia sitten kaksi tai kolme tai kuinka monta vaan...
On kuulemma aina haaveillut sisaruksista ja muistelee että lomareissut perheen kanssa oli NIIN tylsiä kun ei niitä kavereita ollut...
Tosin meillä ei vielä siitä vauva-arjesta ole hajuakaan...
Että voihan se mieli muuttua

 

Meillä on tyttö kohta 4v. ja kovasti painostaa meitä vauvan tekoon. On jo suunnitellut ajan kohdankin koska vauva syntyy. Aikoo itse sitten hoitaa siskon tai veljen kunhan äiti vaan käy sen synnyttämässä sairaalassa. Hänestä huomaa kyllä että kaipaa sisaruksia, mutta mulla on opiskelut kesken, niin ajankohta ei ole sopiva. Mutta heti kun opiskelut loppuu niin vauvan tekoon (jos luoja suo). Minua on kuitenkin mietityttänyt kun ikä eroa tulisi noin kuusi vuotta, että onko ikä ero liian suuri. Onko jollain kokemusta tälläisestä ikäerota. Saa nähdä onko meillä sitten reipas vauvanhoitoapulainen.