Rakastuminen taiteilijaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rakkaudessa riutuja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

rakkaudessa riutuja

Vieras
Aloitin tämän ketjun niille, jotka haluavat pohtia miksi naisena rakastutaan taiteilijoihin.
Vaikkapa että miksi joillakin tuntuu olevan käsitys, että taiteen teko ja omien asioiden hoitamatta jättäminen kuuluu samaan pakettiin.

Selityksenä voi olla että monilla taiteilijoilla on yksi aivolohko ylikehittynyt, ja toinen taas hieman vähemmän kehittynyt, siis se joka säätelee normaalielämän taitoja. Ymmärrän sen, eihän sitä musta aina itsekään mitä piti tehdä kun johonkin keskittyy.

Monilla ns. taiteilijoilla on kuitenkin tullut tyyli ennen tarkoitusta. eli pukeudutaan villapipoon ja vanhoihin kirpparikampihin jo nuorena ilman mitään syytä. Vaikka kukaan ei ole vielä tehnyt taiteilijalle mitään pahaa. Kritisoidaan ihmisiä jotka haluavat isoina "vain" sairaanhoitajiksi ja sähkömiehiksi, tai lentoemänniksi ja tarjoilijoiksi. Ihan niinkuin sellaiset eivät olisi tarpeeksi "luovia" ihmisiä. Kiihko- taiteilijat ja filosofiksi halajavat varmaan hämmästyisivät, mitä luovuutta ja luovimista monikin ammatti vaatii harjoittajaltaan. Estetiikka eli kauneudentaju on AIVAN täysin eri asia, kuin se että etsii "romantiikkaa" kaikesta mikä on mahdollisimman köyhää, pölkyistä, surkeaa ja paskaa. Sinapinkeltaista ja paskanruskeaa.

Koska monet kuuluisat menneet ja jo hapanneet boheemit ovat viitoittaneet tietä, menee moni nuorikin mukaan siihen että ollakseen taiteilija pitää elää kuin renttu. He eivät ymmärrä että vanhan ajan sekopäiset matkamiehet olivat pelkästään piripäitä. Niitä samoja joita istuu vankilassa puukotuksesta ja jotka ölisevät apteekissa pillereiden perään. Silloin ei vain tiedetty huumeistakaan tarpeeksi, ja kaikki mitä piripää kirjoittaa paperille, arkistoitiin kuin paraskin aarre..

Kyllä ne oikeat, siis oikeat, jo kuolleet ja sillä vielä lisää romantisoituneet legendaariset taiteilijat, jotka ovat olleet sekä hyviä taiteilijoita että tienanneet niin vähän että menee perhe ja kuolevat lopulta viinaan, OLISIVAT varmasti mielellään eläneet kuin ihmiset, jos yhteiskunta olisi antanut siihen mahdollisuuden.

Nykyään on pelkästään pervoa, että joku haluaa pukeutua ryysyihin ja lipittää halpaa punkkua vain ollakseen taiteilijan näköinen. Kyllähän taiteilija on tarkka vaatteistaan ja maustaan, siinä missä muutkis. Maku on vain ehkä erilainen, mutta kyllä ne kaupasta käy ostamassa tavaransa usein siinä missä muutkin. Tiedän monta tarpeeksi fiksua taiteilijaa, jotka ovat myös valmiita myöntämään sen.

Lisäksi: olen tavannut ja ryypännyt monen hullun taiteilijan kanssa, ja olen päätynyt siihen tulokseen että heidän "muka" sisäänpäinkääntynyt taiteilijaluonteensa, on oikeasti pelkkää esiintymisviettiä. Halaillaan ja pussaillaan, puhutaan asioista joita ei ole olemassa tai jotka ovat itsestään selviä. Nuarattaa, kun kaikenlaiset boheemit esittävät olevansa kulturelleja ja ylimpiä ystäviä keskenään, ja viikon ryypättyään tappelevat ja jankkaavat yhtä ja samaa aivan samalla tavalla kuin normiväestökin. He tekevät kaiken minkä muutkin tekevät, asia vaan on niin että taiteilija osaa tehdä siitä suuremman numeron itselleen.

"En MÄ voi mennä kahdeksasta neljään- työhön kun se on niin TAVALLISTA ja ahdistavaa"

HAH! Ja päätyy jossain vaiheessa kuitenkin siihen tulokseen, että valvominen ja yösekoilu aiheuttavat ennenpitkää vain masennusta ja lopulta luovuuden katkeamisen.

Miksi taiteilijaan rakastutaan:

Koska äiti ja isi eivät ole pakottaneet pienenä pianotunnille, tyttö luulee että pitkätukkainen mies on aina jeesuksesta seuraava. Taide on jäänyt arvoitukseksi, eikä voida käsittää että vaikka onkin olemassa lahjakkuutta ja ei-lahjakkuutta, niin ei se ihmisestä mitään superultimaattista tee, että piirtää muutaman pillunkuvan ja juo punkkua.

Miksi mies ei rakastu taiteilijanaiseen, ellei ole itsekin taiteilija?

Siksi koska miehet ei ole perinteisesti "muusan" roolissa omassa elämässään, "Katso minua ja inspiroidu" "haluan olla monalisa- taulusta se monaliisa, jota kaikki miettii ja josta kirjoitetaan kirjojakin, eivätkä he varmaan pidä pillunkuvia piirtävää naista afroditen lähettiläänä.
 
Vähän kliseiseltä tuo sinun taiteilijakuvasi vaikuttaa. Minun kaveriporukassani on paljon "taideihmisiä" ja heitä on kyllä ihan laidasta laitaan. Olen taideihminen myös itse, mutta vaatekaapistani ei löydy kulahtaneita villapaitoja eikä keittiöni pöytä ole täynnä tyhjiä punkkupulloja. Baarien sijaan notkun mieluummin kuntosalilla tai lenkkipolulla. Monet tuntemani taiteilijat ovat paljon oma-aloitteisempia ja itsenäisempiä ihmisiä, koska he joutuvat tekemään kovasti töitä voidakseen elättää itsensä ja moni pyörittää jonkinlaista firmaa ja toiminimeä. Avuton punkunlipittäjä ei mielestäni sellaiseen kykene.

Ei myöskään ole totta, että taiteilijat halveksisivat "tavallisten" duunien tekemistä. Moni taiteilija kun joutuu sen taitelun lisäksi tekemään itsekin ohessa muita töitä jotta rahaa riittäisi elämiseen.

Tuntemani kirjailijat ja kuvataiteilijat ovat erittäin kurinalaisia. He työskentelevät työhuoneessaan kahdeksan tuntia päivittäin, sillä taiteessa pelkkä luovuus ei riitä, on oltava tarmoa sen toteuttamiseen ja erilaisten versioiden kokeilemiseen ja hinkkaamiseen. Tähän kuluu aikaa, istumalihaksia ja hermoja. Luovan työn vastapainoksi taiteelliset ihmiset harrastavat usein liikuntaa ja tekevät ihan niitä samoja arkisia juttuja kuin kaikki muutkin.

Taiteellisia ihmisiä ei pidä yleistää parin julkisuudessa olevan "taiteilijan" (Palmu, Parviainen) perusteella. Ne oikeat taiteilijat ovat jossain ihan muualla kuin lehtien palstoilla tai kaljakuppiloissa.
 
Minustakin tuo romanttinen kuva taiteilijasta Kosmoksessa tai Elitessa roikkuvana renttuna on aika vanhanaikainen. Taiteilijankin pitää tienata elantonsa ja jo jonnekin TAIKiin sisäänpääsy vaatii pitkäpinnaista tekemistä.

Lisäksi nykytaiteilijat ovat erittäin kiinnostuneita ns. tavallisesta elämästä ja kommentoivat sitä taiteessaan.
 
Olipas aloittajalta katkeraa tekstiä. Kuvasi taiteilijoista vaikuttaa VARSIN yksipuoliselta ja aikansa eläneeltä, sekä perin tietämättömältä. On tainnut osua siipeen ja pahasti, kun pitää yksi ammattikunta noin loata? Ei se mitään, pura vaan angstejasi ja nuole haavojasi. Olisiko sulla ketään jolle näistä puhua, niin ei tarvitsisi tänne keskustelupalstoille moista roskaa levitellä?
 
Taisin omalta osaltani olla kirvoittamassa tätä keskustelua, kun kirjoittelin tänne reilu viikko sitten omasta Rakkaudestani Taiteilijaan. Itse asiassa tässä minun tapauksessani en usko, että pystyn allekirjoittamaan tällaisia taiteilijoihin/ei-taiteilijoihin rakastumisen tuntomerkkejä. Väitän vakaasti, että olisin rakastunut tähän ihmiseen, oli hän sitten Taiteilija tai Puuseppä. Toisaalta saan elantoni luovasta työstä itsekin, joten siitäkin syystä oma tuttavapiirini on vinoutunut siihen suuntaan - siksi tuppaan tutustumaan "toisiin samanlaisiin". Olen siis välillä varsinainen huithapeli itsekin :)

Itse taiteilijastereotypioista olen samaa mieltä kuin mistä tahansa muista stereotypioiosta. Asioille on helppo antaa leima yhden (tavallisesti itselle oudomman) piirteen perusteella: tummaihoinen, homoseksuaali, rekkakuski, taiteilija, kitaristi, hare krishna... Eikä totuus ei siltikään ole pelkästään sellainen. Määritteleminen menee yleensäkin ainakin jonkin verran harhaan, mutta se auttaa tekemään maailmasta paremmin hahmotettavan.

Mitään muuta minulta ei taida tämän kolmen päivän juhlinnan jälkeen irrota, katsotaan myöhemmin uusilla virkeämmillä aivoilla...
 
Minä olen kai "taiteilija", ja minulla on hommassani myös korkeakoulututkinto. Kyllä minun mielestäni vakava taiteen tekeminen muistuttaa enemmänkin eri tieteenalojen harjoittamista kuin punkunlipittämistä ja baarielämää. Jos pitää verrata, niin varmaan ammattitaiteilijoiden elämäntapa on lähempänä esim. matemaatikkojen, kirjallisuustieteilijöiden, jne jne elämää kuin kuin baarissa istuskelua (tai no, kyllä siellä tietysti jonkin ammatillisen tapauksen/tilaisuuden jälkeen joskus istuskelee, mutta eivätkö melkein kaikki tee niin?). Sitäpaitsi, usein vakavaan taiteenharjoittamiseen kuuluu monasti myös tieteellistä työskentelyä, kuten artikkelien kirjoittamista, opetustyötä, esitelmiä, seminaareja jne. Toisaalta on myös vapautta, jota on osattava itse säädellä. Jos deadline on kahden viikon päästä, niin siihen on vain ehdittävä, tai muuten keikkaa saattaa olla jatkossa huomattavasti vähemmän, minkä jälkeen myös punkun ostaminen saattaa vaikeutua.:) Kukaan ei kuitenkaan istu tarkistamassa että tulosta syntyy, vaan on oltava itse aika vastuuntuntoinen alalla pärjätäkseen.

Muistan tosin kyllä, että erään taiteilijaystäväni oli vaikeaa seurustella tavallista työtä tekevän miehen kanssa, koska miehen kaverit ja ilmeisesti lopulta myös mies itse ajattelivat että "taiteilijuus"/epäsovinnaiset ajattelutavat (mitä tuon ihmisen persoonaan sitten kuuluikaan) oli vain jokin rooli, esittämistä. Mies ei siis ymmärtänyt tätä ihmistä yhtään. Niinkuin myös ap antoi ymmärtää, ennekkoluulot taiteilijoista ovat aika yleisiä. Usein alalle vain valikoituvat ihmiset, jotka ihan aidosti ovat vähän erilaisia kuin valtaväestö.
 
Taiteen pariin hakeuutuvat usein myös ihmiset, joiden on vaikea sopeutua valtaväestön normeihin. Löytyy myös paljon mielenterveysongelmaisia samoin kuin psykiatreista ym. lääkäreistä.

Jonkinlaista kutsumusta ammatti varmaan edellyttää, koska palkka on usein epävarma ja pieni.

Vanhemman polven nimekkäät kyllä viihtyvät Kosmoksessa ja Elitessä.

Onko Palmu taiteilija? Enemmänkin liikemies kai.

Taide ei kyllä synny pelkällä kurinalaisuudella, koska se sisältää mysteerin, jota ei voi pakottaa, kuten rakkauskin. Hyvätkään ainekset eivät välttämättä sinänsä sitä henkeä synnytä.

Herkkyys on varmaan tärkeä taiteilijaominaisuus ja kyky nähdä.

Taiteilijamiehen ehkä toivotaan auttavan omaa kehitystä taiteen saralla tai oma elämä on jotenkin tyhjää. Taiteen kauttahan voi peilata mitä tahansa elämänaluetta sekä saada lohtua. On kyse myös jostain yleisinhimillisestä.
 
"Minä olen kai "taiteilija", ja minulla on hommassani myös korkeakoulututkinto. Kyllä minun mielestäni vakava taiteen tekeminen muistuttaa enemmänkin eri tieteenalojen harjoittamista kuin punkunlipittämistä ja baarielämää. Jos pitää verrata, niin varmaan ammattitaiteilijoiden elämäntapa on lähempänä esim. matemaatikkojen, kirjallisuustieteilijöiden, jne jne elämää kuin kuin baarissa istuskelua (tai no, kyllä siellä tietysti jonkin ammatillisen tapauksen/tilaisuuden jälkeen joskus istuskelee, mutta eivätkö melkein kaikki tee niin?). Sitäpaitsi, usein vakavaan taiteenharjoittamiseen kuuluu monasti myös tieteellistä työskentelyä, kuten artikkelien kirjoittamista, opetustyötä, esitelmiä, seminaareja jne. Toisaalta on myös vapautta, jota on osattava itse säädellä."

Katsoin eilen tv-dokumentin naistaitelijasta Vääsyssä. Hän oli asunut pitkään Italiassa ja muutti sitten takaisin Suomeen lapsensa kanssa. Taidegalleristi veisteli hyvätahtoista huumoria naisen kustannuksella. "Ei määrä vain laatu....piirustuslehtiö kannattaa aina pitää mukana..."

Miten helppoa elämäni onkaan kahdeksasta neljään puurtajana.

Taide on laaja käsite. Sitä on mahdoton rajata. Siksi kai se onkin niin mielenkiintoista.

Pää on täynnä omituisia asioita. Katsoin myös dokumentin 70-luvun Kiteestä.
Pontikankeittokin on tavallaan taidetta. Miten surkuhupaisa tapaus olikaan, kun mies tuli aamujunalla ja teloi salkun eduskuntatalon portaisiin. Tärkeät paperit kastuivat ja mies kiikutti laukun viereiselle nurmikolle.

Tuo ohjelma oli minulle terapiaa. Edesmennyt isäni oli aikoinaan kärähtänyt moisesta puuhasta. Jos mielenkiinto olisi suuntautunut johonkin toiseen asiaan, ehkä minustakin olisi tullut myöhemmin jotain. Ei olisi tarvinnut hävetä niin paljon asioita, joille ei mahtanut mitään.
 
Kommenttina Angelle: Taiteen tekeminen vaatii todellakin kykyä käyttää alitajuntaansa hyväkseen ja parhaimmillaan taiteen tekeminen ja siitä nauttiminen tuntuu siltä, kuin olisi tekemisissä jonkin salaperäisen ja mystisen kanssa. Se on aivan ihanaa!

Mutta taiteilijan on tämän lisäksi kyettävä ns. potkimaan itseään persuuksille, työstämään ideoitaan ja hoitamaan kaikenmoista paperisostaa ja sopimuksia jotka usein kuuluvat olennaisesti tämän tyyppiseen elämään. Taiteilijat ja elämäntapaintiaanit ovat asia erikseen. Onhan noita räkälöissä suurista runo/elokuva/valokuvaus/kollaasi-ideoistaan lässyttäviä risupartoja tavattu ennenkin. Mutta taiteilijaksi ei todellakaan voi sanoa ketä tahansa jolla oli kuvis kymppi ja joka jaksaa kännipäissään tätä asiaa toistella vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Aloin miettiä oman tuttavapiirini taiteilijoita. Yksi on kiireiseen bisnesmieheen verrattava työnarkomaani, aina miljoona rautaa tulessa. Toinen on urheiluaddikti, juoksee ja joogaa hirmu paljon. Kolmas rakastaa ranskan maaseutua, kotiruokaa ja koiran kanssa lenkkeilemistä. Neljäs on onnellinen kotiäiti joka taiteilun lisäksi kupsuttaa kasvimaata ja tekee kynttilöitä harrastuksenaan. Viides oli eläkeikään saakka töissä kirjastonhoitajana, niin tunnollista ja tarkkaa kirjastotyöntekijää saa tästä maasta hakea. Muistakaapa se, että Matti Yrjänä Joensuu elätti perheensä poliisintyöllä, kirjoitti lomat, viikonloput ja vapaahetket. Monet Suomen eturivin muusikot työskentelevät vaatekaupoissa ja baareissa jotta saavat voita leivän päälle. Laiskojako?
 

Yhteistyössä